Nightwish: Human. :||: Nature. – maailmojen välissä

Human Nature | Nuclear Blast 2020

Musiikkia esille kirjastossa

Nightwish: Human Nature (Nuclear Blast 2020).

Nightwishistä tulee väkisinkin mieleen, mahtaako jatkuva kasvu olla taiteessa yhtä mahdotonta kuin taloudessa. Säveltäjä-sanoittaja-kosketinsoittaja Tuomas Holopaisen johtama yhtye on ainakin ulkopuolisen silmissä päätynyt asemaan, jossa jokaisen suurteoksen perään pitäisi keksiä jotakin vielä suurempaa ja syvällisempää ja perustavampaa, joka varmasti jättäisi edeltäjänsä varjoonsa.  

Yhdeksännellä albumillaan Nightwish käy asian kimppuun parista suunnasta yhtä aikaa. Human. :||: Nature on kaksiosainen eepos, jonka ensimmäinen puolisko sisältää Nightwishiä bändin muodossa. Eeppisen julkaisun toinen puolisko on kahdeksasta kappaleesta muodostettu yksi kokonaisuus: All the Works of Nature Which Adorn the World on Nightwishiä säveltäjä Tuomas Holopaisen (s. 1976) hahmossa. 

Noise

Kumpikin osa on itsessään vahva, mutta liitoskohta natisee. Vaikka bändilevyllä ja (pääosin) instrumentaalisella albumilla on yhteistäkin, ne tuntuvat enemmän kahdelta erilliseltä julkaisulta kuin saman kokonaisuuden osilta. Tähän vaikuttaa se, että vaikka orkestrointi on suuressa osassa myös Human. :||: Naturen ensimmäisellä puoliskolla, ei All the Works of Nature Which Adorn the Worldilla kuulla Nightwishin rock- ja metallipuolta. Siinä mielessä kokonaisuus ei ylitä osiensa summaa. 

Tuomas Holopaisen musiikissa vallitsee pyhyyden tuntu, joka ei nouse uskonnollisuudesta eikä välttämättä henkisyydestäkään. 2020-luvun Nightwishille on pyhää tämä hämmästyttävä maailma, joka syntyi sattumalta ja synnytti ihmisyyden ja myöhemmin myös kaiken, minkä ihminen loi omaksi kuvakseen. Ihmisen luomuksista ihmeellisintä on musiikki, jolle oodina toimivat kappaleet ’Music’ ja ’VII. Anthropocene’. Jälkimmäisessä on mukana hurrilainen hymni jumalatar Nikkalille, joka alleviivaa musiikin ikuisuusarvoa. Se on maailman vanhin tunnettu sävellys, joka merkittiin muistiin Syyrian alueella noin 3400 vuotta sitten.

Harvest

Human. :||: Naturen äärelle asettuessaan huomaa, että vaikka ”sinfoninen metalli” on edelleen lähimpänä sitä, mitä Nightwish edustaa, ei se riitä kertomaan bändistä läheskään kaikkea. Sinfonisia elementtejä on paljon, mutta metalli ei ole Nightwishille keskeinen materiaali. Toki dramaattisimpiin biiseihin on sävelletty kipakoita heviriffejä, mutta vaikutteita tuntuu tulevan enemmänkin elokuvasäveltäjiltä kuin metallimuusikoilta. Kelttiläisen folkin vaikutteita bändi ammentaa brittijäsenensä, muun muassa tinapilliä ja irlantilaista säkkipilliä soittavan Troy Donockleyn kautta. Hän myös laulaa yhden levyn seesteisimmistä kappaleista, singlenäkin julkaistun folkahtavan ’The Harvestin’. Folkin henkeä on myös ’How’s The Heartin’ teemoissa.

Levyn avaava ’Music’ on vaikuttunut enemmän Kate Bushista kuin mistään metallisesta, mutta antautuu kuitenkin lopullaan hevipoljennolle kuin pohjustaakseen ’Noisen’ tuloa. ’Noisen’ julkaiseminen ensimmäisenä singlenä on melkeinpä itsestään selvää, edustaahan se Human. :||: Naturen raskainta ja tarttuvinta laitaa. ’Shoemakerin’ kirjoittamiseen Holopaista inspiroi tiedemies Eugene Merle Shoemakerin (1928–1997) elämäkerta. Nightwishin kappaleessa siteerataan samaa Shakespearen Romeo ja Julia -näytelmän kohtaa, joka on kaiverrettu tiedemiehen tuhkauurnaan – Shoemaker on toistaiseksi ainoa, jonka tuhkaa on viety kuuhun, ja juuri se tuntuu inspiroineen Holopaista. Biisin viime sekunnit sisältävät Human. :||: Naturen majesteettisimman hetken.

Tribal

Sinfonisen metallin ystäviä miellyttänee suuresti ’Pan’, joka briljeeraa kiemurtelevilla kitarariffeillä ja välillä soljuvalla, välillä sinkoilevalla laulumelodialla. Tällaista sävellystaidetta kuulee harvoin soundtrack- ja musikaalipiirien ulkopuolella, ja lopputulos on kaikessa timburtonmaisuudessaan herkullinen. Raskaimmillaan albumi on ’Tribalissa’, jonka alkukantainen rytmiikka svengaa. Pitkiä sävelkaaria maalaileva päätösraita ’Endlessness’ jäi bändistä sittemmin eronneen basisti-laulaja Marko Hietalan Nightwish-testamentiksi.

’Endlessnessin’ jälkeen käynnistyvä kahdeksanosainen All the Works of Nature Which Adorn the World kuulostaa kaikista musiikillisista ansioistaan huolimatta toiselta maailmalta, erilliseltä teokselta, jonka paikka on jossakin muualla kuin tällä albumilla. Ehkäpä ihmisyyttä (Human) ja luontoa (Nature) ei tulisi erottaa tällä tavoin. 

Nightwish esittää Human. :||: Naturen materiaalia ensimmäistä kertaa livenä striimikonsertissa An Evening with Nightwish in a Virtual World 28.–29.5.2021.

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

Human. :||: Nature.
Tuomas Holopainen – kosketinsoittimet
Floor Jansen – laulu
Emppu Vuorinen – kitara
Marko Hietala – bassokitara, laulu, akustinen kitara
Kai Hahto – rummut
Troy Donockley – säkkipilli, bassohuilu, laulu
Tuottajat: Tuomas Holopainen, Tero Kinnunen, Mikko Karmila

Nightwish | kotisivu
Nightwish | Facebook
Nightwish | Instagram
Nightwish | Twitter

Saatat pitää myös näistä Levyhyllyistä

Alice In Chains: Rainier Fog [2018] – sumusta selviytyneet
Amorphis: Queen Of Time [2018] – metallin muodonmuuttaja
Amorphis-kitaristien pandemialevyt • Silver Lake by Esa Holopainen [2021] • Bjørkø: Heartrot [2023]
Belzebubs: Pantheon Of The Nightside Gods [2019] – vapauden ja vastuun kiirastulessa
Children Of Bodom: Hexed [2019] – ajan karkaisema tappoterä
Def Leppardin Pyromania [1983] muutti hevirockin aseman
Def Leppard: Hysteria [1987] – hard rockin valovoimaa
Duff McKagan – luoteisen maan punkkari • Vuodet 1980–1984
In Flames: Forgone [2023] Aika on In Flamesin puolella
Iron Maiden: Powerslave [1984] – epiikkaa ja elinvoimaa egyptiläisittäin
King Diamond: ”Them” [1988] – rytinää riivatussa talossa
Lordi – kummitusjunalla vuoristoradalle • Vuodet 1992–2022
Lou Reed & Metallica: Lulu [2011] – nainen miesten maailmassa
Marko Hietala: Pyre Of The Black Heart / Mustan sydämen rovio [2019 2020] – rocktähti menee henkilökohtaisuuksiin
Metallica: The $5.98 E.P. • Garage Days Re-Revisited [1987] – elonmerkkejä autotallista
Metallica: Metallica • Black Album [1991] – kun uusi musta oli uusi musta

Metallica: 72 Seasons [2023] – jättiläinen jahtaa varjoaan
Metsatöll: Äio [2010] – balttimetalli nousee maailmankartalle
Misfits: Walk Among Us [1982] – kauhupunkin klassikko
Mokoma: Kuoleman laulukunnaat [2006] – suomimetallin voimannäyttö
Motörhead: Clean Your Clock [2016] – lopunajan dokumentti
Ozzy Osbourne: The Ultimate Sin [1986] – omituinen ajankuva
Pearl Jam: Ten [1991] – grungen elävä klassikko
Queen oli seikkailu • A Night At The Opera [1975]
Santa Lucia: Arktista hysteriaa [1990] – uranuurtaja aikaansa edellä
Sentenced: Down [1996] – suunta kohti viimeistä rajaa
Sentencedin sanaton suru • Instrumentaalinen Sentenced 1989–2005
Smack: On You [1984] – avain kulttisuosioon
Swallow The Sun: Moonflowers [2021] – elämänlankaa kehräämässä
Stam1na: Viimeinen Atlantis [2010 2020] – maailma valomerkin jälkeen
Tarot pitää riman korkealla • Vuodet 1982–2024
The 69 Eyesin pimeä tie • Blessed Be [2000]
Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus: Lopunajan merkit [1999] – suomihevin lähtölaukaus

Nightwish
Finna.fi

1990-luku

Angels Fall First | Spinefarm 1997
Oceanborn | Spinefarm 1998

2000–2009

Wishmaster | Spinefarm 2000
Century Child • CD • kasetti • LP | Spinefarm/Universal/Drakkar 2002
Once | Spinefarm/Nuclear Blast 2004
Dark Passion Play • CD • 2LP | Spinefarm/Universal/Nuclear Blast 2007

2010-luku

Imaginaerum | Scene Nation Oy/SonyvMusic/Nuclear Blast 2011
Endless Forms Most Beautiful | Nuclear Blast 2015
Decades – Live In Buenos Aires • 2CD • 3LP • live | Nuclear Blast 2019

2020-luku

Human. :||: Nature. | Nuclear Blast GmbH 2020
Yesterwynde | Nuclear Blast 2024

Tuomas Holopainen
Finna.fi

Music Inspired By The Life And Times Of Scrooge • 2LP • CD | Nuclear Blast 2014

Auri
[Tuomas Holopainen • Johanna Kurkela • Troy Donockley]
Finna.fi

Auri | Nuclear Blast 2018
II – Those We Don’t Speak Of | Nuclear Blast 2021

Marko Hietala
Finna.fi

Mustan sydämen rovio | Savonian Rooster 2019
Pyre Of The Black Heart | Nuclear Blast 2020

Northern Kings
[Marco Hietala • Jarkko Ahola • Tony Kakko • Juha-Pekka Leppäluoto]
Finna.fi

Reborn | Warner Music Finland 2007
Rethroned | WEA 2008

Lue lisää Nightwishistä
Finna.fi

Nightwish  Mape Ollila, 370 sivua | Like 2006

Read more about Nightwish
Finna.fi

Once Upon A Nightwish – The Official Biography 1996–2006  Mape Ollila & kääntäjä Olga Pohjola, 370 sivua | Deggael Communications 2007

Lue lisää Tuomas Holopaisesta ja Nightwishistä
Finna.fi

Neljäs sukupolvi – suomalainen rock nyt  Tero Alanko & Petri Silas, 223 sivua| Johnny Kniga 2006

Lue lisää Marko Hietalasta
Finna.fi

Marco Hietala – Ruostumaton  Marco Hietala & Timo Kangasluoma, 186 sivua | Docendo 2017
Marco Hietala – Stainless?  Marco Hietala & Timo Kangasluoma & kääntäjä Michael Majalahti, 191 sivua | Docendo 2018

Lue lisää suomimetallista
Finna.fi

Rauta-aika – suomimetallin historia 1988–2002  Jone Nikula, 288 sivua | Johnny Kniga 2002

Human Nature • 2020
Spotify

Human Nature • 2020

Nightwish: Human Nature (2020).

Musiikkikirjastot.fi logo

Levyhyllyt-juliste. Harri Oksanen 2021.