Alexi Laiho – Bodomista ikuisuuteen

Bodom After Midnight: Paint The Sky With Blood (2021).Itkin, kun kuulin Alexi Laihon kuolleen. Nolostuin itsekin siitä, että uutinen aiheutti minussa niin voimakkaan reaktion. En tuntenut häntä tai kasvanut kuunnellen hänen musiikkiaan, mutta koin silti menettäneeni jotakin. 

Siihen oli syitä, muitakin kuin se, että vuodenvaihde oli raskasta aikaa. Laiho (1979–2020) oli tehnyt musiikkia työkseen suunnilleen yhtä kauan kuin itse olin siitä kirjoittanut, joten tavallaan hän oli ollut jatkuvasti läsnä elämässäni. Olin seurannut hänen matkaansa maailmalla, ja mies, joka antoi paljon ja jolla oli yhä annettavaa, lähti aivan liian nuorena. 

Tietäjät tiesivät jo Something Wildin ilmestyessä vuonna 1997, että Laihon bändissä oli potentiaalia merkittäviin tekoihin. Itse havaitsin hänen suuruutensa vasta paljon myöhemmin. 

Aloin arvostaa Alexi Laihoa muusikkona ja keulakuvana nähtyäni Children of Bodomin keikan eräällä festivaalilla kauan sitten. Kitaristin virtuoosimainen soitto ei itsessään saanut päätäni kääntymään, mutta kun näin suurella screenillä hänen kätensä, pysähdyin katsomaan. Mustaa kynsilakkaa ja sormitatuointeja. Sellaiset tyylikeinot eivät tietenkään tee muusikosta parempaa tai huonompaa, mutta pidin niitä merkkinä siitä, ettei kyseessä ole geneerinen heviäijä, ja se oli kiinnostavaa. 

Poistuin keikalta myytynä ja siinä ymmärryksessä, että Laiho on cool. Hän oli paitsi maailmanluokan soittaja myös kovan kaliiberin rocktähti ja keulakuva, jonka kaltaisia oli harvassa. Näkemäni keikan perusteella sama päti hänen bändiinsä. Children of Bodom sulatti yhteen monenlaista metallia ja sen soitossa oli rokkaava groove, jollaista metallissa ei useinkaan kuule.

Vaikka en tuntenut Alexi Laihoa, juttelin hänen kanssaan työn merkeissä muutaman kerran vuosien varrella. Hän oli haastateltavana kiinnostava, sanavalmis ja karismaattinen, samaan aikaan tavallinen ja tähti. Kun Children of Bodom ilmoitti hajoamisestaan, kävin viimeisellä keikalla kuuntelemassa historian siipien havinaa. Jäähyväiskonsertti oli sikäli koruton, että mikään ei tuntunut päättyvän. Tunnelmasta puuttui viimeisten hetkien sentimentaalisuus. Taika ja groove olivat tallella, ja Laiho hoiti hommansa moitteettomasti. 

Sitä häneltä myös odotettiin. 2010-luvun taitteessa Laiho valittiin maailman parhaaksi metallikitaristiksi sekä Guitar Worldin että Total Guitarin lukijaäänestyksissä. Soittajia on hankalaa asettaa paremmuusjärjestykseen, koska musiikki ei ole suoritus, mutta tulokset kertoivat artistin asemasta: Laiho oli noussut maailman arvostetuimpien kitaristien joukkoon. Eikä se ollut pelkästään Children of Bodom -fanien mielipide. Kymmenen vuotta myöhemmin, kun Laiho lähti tästä elämästä, hänen muistoaan kunnioittivat lukemattomat erittäin tunnetut soittajat kautta maailman.

Myös Children of Bodom vei uransa kunnialla maaliin. Kymmenes ja viimeinen albumi Hexed (2019) oli vahva ja virkeä kokonaisuus. Laiholla oli taito säveltää melodiakoukkuja, jotka toimivat huolimatta siitä, että hän lauloi äärimetallivokalistin äänellä – ’Platitudes And Barren Words’ on hyvä esimerkki tästä. Asiaan luultavasti vaikutti se, että Laiho kuunteli musiikkia niin laaja-alaisesti. Siinä missä metallimiehet useimmiten keskittyvät raskaaseen rockiin ja klassiseen, Laiho toi julki rapfanituksensa, kehui Poisonin kaltaisia epäuskottavia tukkahevibändeja ja teki versioita niin Ramonesin, Britney Spearsin, Kenny Rogersin kuin Creedence Clearwater Revivalinkin biiseistä. 

Bodomin lopetettua Alexi Laiho perusti Bodom After Midnightin, joka sai valmiiksi kolme biisiä ja videon ennen Laihon lopullista poistumista näyttämöltä. Huhtikuussa 2021 ilmestynyt Paint The Sky With Blood -ep osoittaa, ettei Laiho ollut eksyksissä omillaan. Kreikan mytologian raivottarien nimiä pudottelevalla ’Paint The Sky With Bloodilla’ välähtelevät tutut elementit – groove, koukut, ainutlaatuinen metallien sekoitus.   

Kuultuani Laihon kohtalosta etsin arkistoistani juttua, jonka muistin kirjoittaneeni Sueen Follow the Reaper -levyn ilmestyttyä vuonna 2000. Ensin en löytänyt sitä, mikä vahvisti henkilökohtaisen menetyksen tuntua. (Se tuntui itsestänikin kornilta, mutta minkäpä tunteilleen mahtaa.) Pitkällisen jäljityksen jälkeen löysin lehden. ”Mä olen panostanut tähän ja treenannut erittäin intensiivisesti ainakin kymmenen vuotta. Olen laittanut kaikkeni peliin”, Laiho kertoi iloisena siitä, että pystyi elättämään itsensä musiikilla. ”Tähän asemaan olen aina halunnut päästäkin. En ole ikinä haaveillut kartanoista ja uima-altaista. En tarvitse sellaisia.” 

Tein epämääräisen surutyöni loppuun lukemalla Petri Silaksen kirjan Alexi Laiho – Kitara, kaaos ja kontrolli. Hexedin ilmestyttyä puhuin kirjasta Laihon kanssa haastattelussa, jonka tein Infernoon. Silloin hän naureskeli, että kirjassa on hyvää kamaa, mutta kaikkea ei voinut vielä kertoa. ”Jatko-osan aika on sitten, kun ihmiset ympärillä on kuolleita tai mä makaan itse kuolinvuoteella”, päähenkilö suunnitteli.

Alexi Laiho olisi täyttänyt tämän jutun julkaisupäivänä 42 vuotta. Asiat eivät menneet suunnitelmien mukaan, mutta ehkäpä me sivulliset jo tunnemme hänet niin hyvin kuin meidän tarvitseekin tuntea. Me tunnemme hänen musiikkinsa.

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

Bodom After Midnight | Facebook
Bodom After Midnight | Instagram

Children Of Bodom | kotisivu
Children Of Bodom | Facebook
Children Of Bodom | Twitter

Levyhyllyt
Bodom After Midnight | Finna.fi

Paint The Sky With Blood • EP | Nuclear Blast 2021

Levyhyllyt 
COB | Finna.fi

1990-luku

Something Wild | Spinefarm 1997
Hatebreeder | Spinefarm/Nuclear Blast 1999

2000–2009

Follow The Reaper | Spinefarm/Nuclear Blast 2000
Hate Crew Deathroll | Spinefarm 2003
Are You Dead Yet? | Spinefarm 2005
Blooddrunk | Spinefarm 2008

2010-luku

Relentless Reckless Forever | Universal Music/Spinefarm/Nuclear Blast 2011
Halo Of Blood | Nuclear Blast 2013
I Worship Chaos | Nuclear Blast 2015
Hexed | Nuclear Blast 2019

DVD

Trashed, Lost & Strungout | 2004
In Your Face | 2005
Chaos Ridden Years – Stockholm Knockout Live | 2006

Amorphis: Queen Of Time – metallin muodonmuuttaja
Children Of Bodom: Hexed – ajan karkaisema tappoterä
HIM: Deep Shadows And Brilliant Highlights – poplevy huippujen varjosta
Marko Hietala: Pyre Of The Black Heart / Mustan sydämen rovio – rocktähti menee henkilökohtaisuuksiin
Mokoma: Kuoleman laulukunnaat – suomimetallin voimannäyttö
Santa Lucia: Arktista hysteriaa – uranuurtaja aikaansa edellä
Sentenced: Down – suunta kohti viimeistä rajaa
Stam1na: Viimeinen Atlantis – maailma valomerkin jälkeen
Stone: Free – hyvästit vallankumoukselle
Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus: Lopunajan merkit – suomihevin lähtölaukaus
Viikate: Rillumarei! – väliaikaista kaikki on vain

Lue lisää Alexi Laihosta ja Children Of Bodomista | Finna.fi

Alexi Laiho – Kitara, kaaos ja kontrolli  Petri Silas, 400 sivua | Johnny Kniga 2019

Lue lisää suomalaisesta metallista | Finna.fi

Rauta-aika – suomimetallin historia 1988–2002  Jone Nikula, 288 sivua | Johnny Kniga 2002

Alexi Laihon viimeinen bändi oli Bodom After Midnight. EP Paint The Sky With Blood julkaistaan huhtikuussa 2021.

Korpiklaani: Jylhä – metalli nousee maaperästä

Jylhä | Nuclear Blast 2021

Korpiklaani: Jylhä (2021).Suomi on synnyttänyt lukemattomia metallibändejä, mutta harva niistä on yhtä alleviivaten suomalainen kuin Korpiklaani. Yhtye on yksi folk metalin terävimmistä atraimenpiikeistä, mutta poikkeaa kollegoistaan parilla tavalla: Korpiklaani kirjoittaa suomenkielistä folkmetallia suomalaisista aiheista ja kantaa folkmetallin kilpeä ylpeänä silloinkin, kun moni muu tekee pesäeroa arvonlaskusta kärsivään genreen.

Korpiklaanin kansallisromanttisesta tai -eksoottisesta kulmasta tehty folk metal tuntuu luonnolliselta osalta metallin alalajien kirjoa ja evoluutiota. Kun monet raskaan rockin tekijät kerran ovat inspiroituneet niin faaraoiden Egyptistä kuin viikinkien Norjasta, niin miksipä muinaissuomalainen metsäläisyys ei kävisi innoituksen lähteeksi? Esikristillisten aikojen ja muinaisten myyttien eskapistinen fiilistely toimii metallissa kaikissa eri muodoissaan. Korpiklaani sen tietää, onhan Jylhä jo sen yhdestoista albumi.

Jylhä on edeltäjäänsä Kulkijaa hevimpi. Siinä missä Kulkijan kohdalla teki melkeinpä mieli puhua metallifolkista, Jylhällä peruselementit ovat alkuperäisessä järjestyksessä. Puhtaimpia esimerkkejä folkmetallista ovat ’Kiuru’ ja ’Huolettomat’. Vaikka albumin varrella ehtii tapahtua kaikenlaista, tuplabasarit jytisevät niin avausraita ’Verikoiralla’ kuin levyn päättävällä ’Juurilla’. ’Niemi’ mätetään kipakasti, samaten kertosäkeet ’Leväluhdassa’. Puhdasoppisuudesta ei silti pidä puhuman: ’Leväluhta’ hämmentää reggae-poljentoisilla säkeistöillään, ’Sanaton maa’ on paikoin melkeinpä suomirockia ja ’Pohja’ edustaa melodista punkrockia. ’Mieron’ venyttelevä melodia asettuu johonkin Black Sabbathin ja shamanistisen kurkkulaulun välimaille.

Korpiklaanin olisi ollut helppoa jumittua laulamaan kuusikossa lehmänsarvesta vahvaa sahtia juovien nokinaamojen hervottomista karkeloista, mutta sitä se ei onneksi ole tehnyt. Jylhän sanoituksiin (jotka on kirjoittanut bändin ulkopuolinen lyyrikko Tuomas Keskimäki) on oivaltavasti haettu aiheita myös lähihistorian kansantarumaisista tapahtumista. ’Kiuru’ on vaikuttunut Tulilahden murhista, ’Juuret’ Kyllikki Saaren kuolemasta ja ’Niemi’ siitä, mitä Bodom-järvellä aikoinaan tapahtui. Lyriikat ovat tyylikkäästi alleviivaamatta tragedioiden yksityiskohtia. Näissä biiseissä kosketuspinta folkloreen tuntuu aidolta – siis sen vastapainoksi, että muinaisten kulttuurien ihannointi ylipäänsä vaikuttaa monesti pelkältä leikiltä ja larppaukselta.

Kaiken kaikkiaan Jylhä on erikoinen levy. Tai ehkä pitäisi sanoa, että Korpiklaani on erikoinen yhtye jopa merkillisessä genressään. Toisinaan tuntuu, etteivät sen musiikissa surutta yhdistellyt elementit sovi yhteen kovin hyvin (esimerkiksi haitarin hitaasti syttyvät sävelet ja särökitaran hyökkäävä määräily ovat hyvin ristiriitainen kombinaatio) mutta jotenkin tämä Jonne Järvelän johtama rykmentti saa hommansa toimimaan.

Olisi mielenkiintoista kadottaa äidinkielensä ja kulttuuritaustansa siksi aikaa, että ymmärtäisi miltä Jylhä kuulostaa Suomen ulkopuolella.

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

Korpiklaani | kotisivu
Korpiklaani | Facebook
Korpiklaani | Instagram
Korpiklaani | Twitter

Levyhyllyt
Korpiklaani | Finna.fi

2000–2009

Spirit Of The Forest | Napalm Records 2003
Voice Of Wilderness | Napalm Records 2005
Tales Along This Road | Napalm Records 2006
Tervaskanto | Napalm Records 2007
Korven kuningas | Nuclear Blast 2008
Karkelo | Nuclear Blast 2009

2010-luku

Ukon wacka | Nuclear Blast 2011
Manala | Nuclear Blast 2012
Noita | Nuclear Blast 2015
Kulkija | Nuclear Blast 2018

2020-luku

Jylhä | Nuclear Blast 2021

Levyhyllyt
Jonne | Finna.fi

Jonne | Playground Music 2014
Kallohonka | Playground Music 2017

Alice In Chains: Rainier Fog – sumusta selviytyneet
Amorphis: Queen Of Time – metallin muodonmuuttaja
Belzebubs: Pantheon Of The Nightside Gods – vapauden ja vastuun kiirastulessa
Children Of Bodom: Hexed – ajan karkaisema tappoterä
Iron Maiden: Powerslave – epiikkaa ja elinvoimaa egyptiläisittäin
J.M.K.E. Külmale maale – vapaata ajattelua vallankumouksen aikaan
King Diamond: ”Them” – rytinää riivatussa talossa
Lou Reed & Metallica: Lulu – nainen miesten maailmassa
Marko Hietala: Pyre Of The Black Heart/Mustan sydämen rovio – rocktähti menee henkilökohtaisuuksiin
Metallica: The $5.98 E.P. • Garage Days Re-Revisited – elonmerkkejä autotallista
Metsatöll: Äio – balttimetalli nousee maailmankartalle
Misfits: Walk Among Us – kauhupunkin klassikko
Mokoma: Kuoleman laulukunnaat – suomimetallin voimannäyttö
Motörhead: Clean Your Clock – lopunajan dokumentti
Ozzy Osbourne: The Ultimate Sin – omituinen ajankuva
Pearl Jam: Ten – grungen elävä klassikko
Santa Lucia: Arktista hysteriaa – uranuurtaja aikaansa edellä
Sentenced: Down – suunta kohti viimeistä rajaa
Stam1na: Viimeinen Atlantis – maailma valomerkin jälkeen
Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus: Lopunajan merkit – suomihevin lähtölaukaus

Lue lisää folkmetallista | Finna.fi

Folk Metal Big 5 – suomalaiset folk metal -jättiläiset Markus Laakso, 345 sivua | Like 2020

Korpiklaani: Jylhä (2021).
Korpiklaani: Jylhä (2021).

Oranssi Pazuzu: Mestarin kynsi – alitajunnan oudot luonnonlait

Mestarin kynsi | Nuclear Blast 2020

Ensivaikutelma on, että se ei ole tästä maailmasta. Oranssi Pazuzu on jo kouluttanut kuulijansa odottamaan siltä jotakin toismaailmallista, mutta Mestarin kynsi hätkähdyttää silti.

Oranssi Pazuzun yhteydessä usein mainittu ”psykedeelinen blackmetalli” ei riitä kattamaan läheskään kaikkea, mitä tämä vuonna 2007 perustettu ryhmä edustaa. Eivät riitä myöskään sellaiset sanat kuin brutaali, tunnelmallinen, uhkaava, groovaava, transkendentaalinen, metallinen, kaunis, hypnoottinen, ruma, maalaileva, lempeä, tyly ja kokeellinen. Niitä voi kyllä yhdistellä eri yhdistelmiksi, jolloin ne pätevät jonkin aikaa, mutta pian musiikki määrää sommittelemaan ne eri tavalla. Kaikkein suurin saavutus on, että Oranssi Pazuzu ei kuulosta väkinäiseltä eikä teennäiseltä. Jossain vallitsevat oudot luonnonlait, joita tämä musiikki noudattaa.

Vaikka Oranssi Pazuzu on kaikkea muuta kuin perinteinen rockbändi, yksi sen suurimmista vahvuuksista on myös parhaiden rokkibändien voimavara: se svengaa. Rumpali Jarkko ”Korjak” Salo ja basisti Toni ”Ontto” Hietamäki saavat aikaan pirullisen grooven, jonka päälle rääkyjä-kitaristi Juho ”Jun-His” Vanhasen, kosketinsoittaja Ville ”EviL” Leppilahden ja kitaristi Niko ”Ikon” Lehdontien on hyvä kutoa verkkojaan. Erityisen pätevä bändi on junnaamaan. Se iskee krautmaiseen toistoon niin paljon virtaa, että jankkaus kuulostaa hypnoottiselta ja elävältä, ei yksitoikkoiselta ja puutuneelta. Pazuzu osaa myös päästää omasta soitostaan irti niin, että hallitsemattomuus alkaa hallita.

Kaikkien musiikin vaikutelmien ja elementtien ristitulessa Oranssi Pazuzun luokitteleminen minkäänlaiseksi metalliksi tuntuu väärältä. Pääsääntöisesti metalli syöksyy kuulijan pään sisään oven läpi ja raamit kaulassa. Oranssi Pazuzu taas tulee pintojen läpi syöpyen tai mustana savuna pienistä raoista kiemurrellen. Mestarin kynsi on äärimmäisyyksien fuusio, kemiallinen reaktio ristiriitaisten ainesosien välillä. Se ei ole popmusiikkia, josta olisi helppoa peilailla omaa elämäänsä – sen sijaan se nostaa esiin ajatuksia, jotka mieluiten jättäisi unohduksiin. Se ei ole läheskään aina miellyttävää. Matkalla kohti päätöskappaletta ’Taivaan portti’ voi vain toivoa, että jossakin vaiheessa helpottaa.

Mestarin kynsi on väljä teemalevy mielenhallinnasta, joukkopsykoosista ja joukkojen ohjailemisesta. Sitä voi siis pitää myös kantaaottavana albumina, joskin teema tuntuu olevan olemassa lähinnä bändiä itseään varten. Se, onko lopunaikojen lähetessä suosta nousevan antikristusmaisen mestarin nousu vaikuttanut levyn musiikilliseen hahmoon yhtään vai kenties syntynyt vasta siitä, on merkityksetöntä. Kun Oranssi Pazuzun soitto nostaa mielen soista kaikenlaista unohdettua, ei siinä enää mestareita tarvita. Jopa biisien nimet tuntuvat tarpeettomilta.

Mestarin kynsi sopii soundtrackiksi tähän aikaan, kun näkymätön ulkopuolinen uhka on saanut ihmiset pelkäämään toisiaan. Ja jos neljän seinän sisään sulkeutunut kuulija on otollisessa tilassa, Oranssi Pazuzu voi tanssittaa hänet tajunnan alapuolisiin maailmoihin. Tai jos ei voi, niin ainakin se luo hämmästyttävän aidon illuusion siitä.

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

Oranssi Pazuzu | kotisivu
Oranssi Pazuzu | Facebook
Oranssi Pazuzu | Twitter

Varaa Mestarin kynsi kirjastosta.

Varaa Mestarin kynsi kirjastosta.

Esitäytetty Monihaku aluekirjastoihin. Kohdekirjaston voi vaihtaa.

Kysy musiikista kirjastonhoitajalta.

Levyhyllyt | Finna.fi
Oranssi Pazuzu

Muukalainen puhuu | Violent Journey Records 2009
Kosmonument | Spin-Farm 2011
Valonielu | Svart Records 2013
Värähtelijä | Svart Records 2016
Mestarin kynsi | Nuclear Blast 2020

Captain Beefheart And His Magic Band: Safe As Milk – suuri taiteilija esittäytyy
Nine Inch Nails: Pretty Hate Machine – loikka lähitulevaisuuteen
Tuomari Nurmio: Luuta ja nahkaa – koruton mestariteos

Oranssi Pazuzu: Mestarin kynsi (2020).

Marko Hietala: Pyre Of The Black Heart / Mustan sydämen rovio – rocktähti menee henkilökohtaisuuksiin

Pyre Of the Black Heart | Nuclear Blast 2020 • Mustan sydämen rovio | Savonian Rooster 2019

Nyt se kirjoitetaan koolla. Se, että paremmin Marcona tunnettu Marko Hietala teki ensimmäisen soololevynsä kirjaimellisella ristimänimellään, kertoo projektin luonteesta. Nightwishin, Tarotin ja muiden yhtyeiden Marco on bändijätkä, hahmo ja rocktähti. Sooloartisti Marko taas on itsensä kanssa henkilökohtaisuuksiin menevä ihminen.

Musiikillisesti kyseessä ei ole mikään mahdoton metamorfoosi. Hietalan lauluääni jylisee yhä ylhäisellä paatoksella, joka muistuttaa Ronnie James Dion kaltaisista klassikkovokalisteista. Haarapartaisen laulajan leipälaji, hevimetalli, on vahvasti läsnä sanoitusten toismaailmallisissa metaforissa sekä mahtipontisissa sävellyksissä ja sovituksissa. Nyt musiikissa kuitenkin kuulee myös hiukan vanhan progressiivisen rockin vaikutusta. Hietalan lanseeraama ”hard prog” ei ole lainkaan hassumpi luonnehdinta, vaikkakin paino on raskaan rokin puolella.

Mielenkiintoisen julkaisusta tekee se, että Hietalan sooloalbumi on ilmestynyt kahdella kielellä. Mustan sydämen rovio tuli saataville loppuvuodesta 2019, Pyre Of The Black Heart tammikuussa 2020. Koko uransa englanniksi laulanut artisti suoriutuu suomenkielisistä tulkinnoista ja sanoituksista puhtain paperein, mikä ei suinkaan ole itsestään selvää. Hietala tuntuu silti olevan paremmin kotonaan Pyre Of The Black Heartilla. Vaikka suomenkielinen raskas rock ei enää ole mikään kuriositeetti (toisin kuin Hietalan aloittaessa uransa 1980-luvulla, jolloin koko ajatus oli vielä käsittämätön) eikä Mustan sydämen rovio kuulosta väkinäiseltä, biisien melodiamaailma nousee englanninkielisen musiikin perinteestä.

Toisaalta suomenkielinen versio albumista on näistä kahdesta se taiteellisesti rohkeampi ja kunnianhimoisempi teos. Englanninkielinen tuntuu lähinnä kädenojennukselta Nightwishin globaalille faniarmeijalle, joka tosin saattaa mielellään larppailla oudon pohjoisen kielenkin äänimaisemissa.

Sooloalbumit paljastavat artistista jonkin verran uusia piirteitä. ’Star, Sand and Shadow’n’ eli ’Tähti, hiekka ja varjon’ intron analogisynteettiset rutinat muistuttavat paitsi menneiden aikojen progen futuristisista visioista myös Hietalan scifi-faniudesta. Niitä löytyy myös pinkfloydmaisen hillityksi sovitetusta kappaleesta ’Laulu sinulle’ eli ’For You’. Melodioissa on suomalaisen kansanmusiikin sävyjä, jotka paikoin tuntuvat alleviivatuilta, paikoin tiedostamattomilta. Näin esimerkiksi ’Kuolleiden jumalten pojassa’ eli ’Dead God’s Sonissa’, jonka kertosäe on joukon jylhin.

Vaikka mukana onkin huvittavuuteen asti kipakka ’Runner Of The Railways’ (Juoksen rautateitä), ovat Pyre Of The Black Heart ja Mustan sydämen rovio enemmän pohdiskelevia kuin revitteleviä albumeja. Siitäkään huolimatta Marko Hietala, olkoon sitten vaikka koolla, ei tunnu tulevan kuulijalleen entistä tutummaksi. Hänen sävellyksissään on kosolti loputtomien tähtitaivaiden ja äärettömiin katoavien horisonttien sydäntä kouraisevaa, etäistä kauneutta, mutta tekijästä näkyy lopulta vain pitkä varjo. Ehkäpä artistiin tutustuisi paremmin hänen elämänkertansa kuin musiikkinsa kautta. Kirjakin on saatavilla kahdella kielellä.

Vaikka Hietala on tiukasti kiinni perinteissä, hänellä on myös vahva, oma ääni. Eikä pelkästään laulajana.

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

Marko Hietala Official | Facebook

Levyhyllyt
Marko Hietala | Finna.fi

Mustan sydämen rovio | Savonian Rooster 2019
Pyre Of The Black Heart | Nuclear Blast 2020

Levyhyllyt
Tarot
[= Marco Hietala • Zachary Hietala • Janne Tolsa • Tommi Salmela • Mako H. • Pecu Cinnari]
Finna.fi

1980-luku

The Spell Of Iron | Flamingo 1986
Follow Me Into Madness | Flamingo 1988

1990-luku

To Live Forever | Bluelight Records 1993
Stigmata | Bluelight Records 1995
For The Glory Of Nothing | Blastic Heaven 1998

2000–2009

Suffer Our Pleasures | Spinefarm 2003
Crows Fly Back | King Foo 2007
Gravity Of Light | King Foo 2010

2010-luku

The Spell Of Iron MMXI | King Foo 2011

Levyhyllyt
Nightwish | Finna.fi

1990-luku

Angels Fall First | Spinefarm 1997
Oceanborn | Spinefarm 1998

2000–2009

Wishmaster | Spinefarm/Drakkar 2000
Century Child • CD • kasetti • LP | Spinefarm/Universal/Drakkar 2002
Once | Spinefarm/Nuclear Blast 2004
Dark Passion Play • CD • 2LP | Spinefarm/Universal/Nuclear Blast 2007

2010-luku

Imaginaerum | Scene Nation Oy/SonyvMusic/Nuclear Blast 2011
Endless Forms Most Beautiful | Nuclear Blast 2015
Decades – Live In Buenos Aires • 2CD • 3LP • live | Nuclear Blast 2019

2020-luku

Human. :||: Nature. | Nuclear Blast GmbH 2020

Northern Kings
[= Marco Hietala • Jarkko Ahola • Tony Kakko • Juha-Pekka Leppäluoto]
Finna.fi

Reborn | Warner Music Finland 2007
Rethroned | WEA 2008

Alice In Chains: Rainier Fog – sumusta selviytyneet
Amorphis: Queen Of Time – metallin muodonmuuttaja
Belzebubs: Pantheon Of The Nightside Gods – vapauden ja vastuun kiirastulessa
Children Of Bodom: Hexed – ajan karkaisema tappoterä
Def Leppard: Hysteria – hard rockin valovoimaa
Duff McKagan – luoteisen maan punkkari
Iron Maiden: Powerslave – epiikkaa ja elinvoimaa egyptiläisittäin
King Diamond: ”Them” – rytinää riivatussa talossa
Lou Reed & Metallica: Lulu – nainen miesten maailmassa
Metallica: The $5.98 E.P. • Garage Days Re-Revisited – elonmerkkejä autotallista
Metsatöll: Äio – balttimetalli nousee maailmankartalle
Misfits: Walk Among Us – kauhupunkin klassikko
Mokoma: Kuoleman laulukunnaat – suomimetallin voimannäyttö
Motörhead: Clean Your Clock – lopunajan dokumentti
Ozzy Osbourne: The Ultimate Sin – omituinen ajankuva
Pearl Jam: Ten – grungen elävä klassikko
Santa Lucia: Arktista hysteriaa – uranuurtaja aikaansa edellä
Sentenced: Down – suunta kohti viimeistä rajaa
Stam1na: Viimeinen Atlantis – maailma valomerkin jälkeen
Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus: Lopunajan merkit – suomihevin lähtölaukaus

Lue lisää Marko Hietalasta | Finna.fi

Marco Hietala – Ruostumaton  Marco Hietala & Timo Kangasluoma, 186 sivua | Docendo 2017
Marco Hietala – Stainless?  Marco Hietala & Timo Kangasluoma & kääntäjä Michael Majalahti, 191 sivua | Docendo 2018

Lue lisää Nightwishistä | Finna.fi

Nightwish  Mape Ollila, 370 sivua | Like 2006
Once Upon A Nightwish – The Official Biography 1996–2006  Mape Ollila & kääntäjä Olga Pohjola, 370 sivua | Deggael Communications 2007

Lue lisää suomimetallista | Finna.fi

Rauta-aika – suomimetallin historia 1988–2002  Jone Nikula, 288 sivua | Johnny Kniga 2002

Marko Hietala: Pyre Of The Black Heart (2020) • Mustan sydämen rovio (2019).

Children Of Bodom: Hexed – ajan karkaisema tappoterä

Hexed | Nuclear Blast 2019

Kaipa se on vain metallia. Children Of Bodomin lokerointi on aina tuottanut päänvaivaa. Luokittelijat ovat viskelleet sitä melodeathilla, powermetallilla, thrashmetallilla, hevimetallilla ja jopa blackmetallilla sekä metalcorella – mikä on jo vähän liikaa – mutta pitkän linjan suomalaisbändi ei ole puhtaasti mitään. Sen tyyli on raskasmetallien sulatusuuni, ja vuodet ovat karkaisseet Bodomin tappoterän kestäväksi. Viimeisin osoitus siitä on Hexed, yhtyeen kymmenes studioalbumi.

Vuonna 1993 Espoossa perustetun Children Of Bodomin matka on ollut pitkä ajassa ja kilometreissä, ja siksi Hexedin virkeys tulee yllätyksenä. Raadollinen ja groovaava avausbiisi ’This Road’ on hieno tilitys mäkisen tien vaatimista veroista. Kertosäkeessä on läsnä piirre, jolla Bodom erottuu monista muista äärimetallibändeistä: se osaa olla tarttuva olematta melodinen ja samaan aikaan svengaava ja raskas.

Uudesta alusta puhuminen olisi liioittelua, sillä Bodom on enimmäkseen ihan ennallaan, mutta pientä uudistumista on kyllä tapahtunut: Hexed on Children Of Bodomin nykyisen kokoonpanon ensimmäinen albumi. Bändistä joitain vuosia sitten poistuneen Roope Latvalan joutsenlauluksi jäi Halo Of Blood [2013], ja I Worship Chaosilla [2015] Alexi Laiho soitti kaikki kitararaidat itse. Vuonna 2016 toiseksi kitaristiksi kiinnitetty Daniel Freyberg esittää Hexedillä sivuroolinsa pieteetillä. Pahaenteiset stemmat raikaavat niin kuin Stonen priimusoppilailla kuuluukin.

Muutkin kuin kitaristit ovat iskussa. Kosketinsoittaja Janne Wirman on sovittanut virtuoosimaiseen sormiotyöskentelyynsä uudenlaisia ideoita, jotka ovat entistä selkeämmin kuuluvilla. Jaska Raatikainen ja Henkka T. Blacksmith pyörittävät rumpu-bassoakselia kuin olisivat soittaneet yhdessä 1990-luvulta asti, kuten ovatkin. Se, että bändissä on potkua, on olennaista tällaisessa musiikissa – ja Bodomissa sitä on, se kuulostaa Hexedillä äkäiseltä ja valppaalta. Siihen on osuutta myös bändin hyvin tuntevalla studiogurulla Mikko Karmilalla.

Bodomin biisintekijä, laulaja-kitaristi ja keulakuva Alexi Laiho on kyhännyt yllättävän monta kovaa riffiä ja terävää koukkua siihen nähden, kuinka pitkään hän on työtään tehnyt. ’Platitudes And Barren Wordsin’ ja ’Under Grass And Cloverin’ soidessa ei ihmetytä yhtään, että ne on valittu Hexedin videosinkuiksi. Tunnelmallisimmillaan ja uhkaavimmillaan Hexed on nimibiisin majesteetillisessa mätössä, synkeässä ’Soon Departedissa’ ja mystisessä ’Hecate’s Nightmaressa’.

Täydellinen levy Hexed ei ole. ’Kick In The Spleenin’ ja ’Say Never Look Backin’ kaltaiset peruspaukutukset unohtuvat varsin nopeasti, ja uusi versio vanhasta ’Knuckledusterista’ lähinnä kaivaa bändin hampaankolosta jotakin, mikä sinne jäi Trashed, Lost & Strungout -ep:n aikaan vuonna 2003.

Tässä kohdassa Children Of Bodomin ja Alexi Laihon saagaa on välitilinpäätöksen paikka. Laihon nelikymppisten tienoilla ilmestyy Petri Silaksen kirjoittama elämäkerta Alexi Laiho – Kitara, kaaos ja kontrolli, joka kertoo Bodomin pomon tähänastisen tarinan. Maailmassa, jossa käsite ”guitar hero” ei enää tuo ensimmäiseksi mieleen soittotaitoista henkilöä, Laiho saattaa olla viimeinen suuri kitarasankari. Hexedin perusteella hänen lippunsa tulee liehumaan vielä pitkään.

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

Children Of Bodom | kotisivu
Children Of Bodom | Facebook
Children Of Bodom | Twitter

Varaa Hexed kirjastosta.

Varaa Children Of Bodomin albumi Hexed kirjastosta.

Esitäytetty Monihaku aluekirjastoihin. Kohdekirjaston voi vaihtaa.

Kysy musiikista kirjastonhoitajalta.

Levyhyllyt 
COB | Finna.fi

1990-luku

Something Wild | Spinefarm 1997
Hatebreeder | Spinefarm/Nuclear Blast 1999

2000–2009

Follow The Reaper | Spinefarm/Nuclear Blast 2000
Hate Crew Deathroll | Spinefarm 2003
Are You Dead Yet? | Spinefarm 2005
Blooddrunk | Spinefarm 2008

2010-luku

Relentless Reckless Forever | Universal Music/Spinefarm/Nuclear Blast 2011
Halo Of Blood | Nuclear Blast 2013
I Worship Chaos | Nuclear Blast 2015
Hexed | Nuclear Blast 2019

DVD

Trashed, Lost & Strungout | 2004
In Your Face | 2005
Chaos Ridden Years – Stockholm Knockout Live | 2006

Amorphis: Queen Of Time – metallin muodonmuuttaja
HIM: Deep Shadows And Brilliant Highlights – poplevy huippujen varjosta
Marko Hietala: Pyre Of The Black Heart / Mustan sydämen rovio – rocktähti menee henkilökohtaisuuksiin
Mokoma: Kuoleman laulukunnaat – suomimetallin voimannäyttö
Santa Lucia: Arktista hysteriaa – uranuurtaja aikaansa edellä
Sentenced: Down – suunta kohti viimeistä rajaa
Stam1na: Viimeinen Atlantis – maailma valomerkin jälkeen
Stone: Free – hyvästit vallankumoukselle
Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus: Lopunajan merkit – suomihevin lähtölaukaus
Viikate: Rillumarei! – väliaikaista kaikki on vain

Lue lisää Alexi Laihosta ja Children Of Bodomista | Finna.fi

Alexi Laiho – Kitara, kaaos ja kontrolli  Petri Silas, 400 sivua | Johnny Kniga 2019

Lue lisää suomalaisesta metallista | Finna.fi

Rauta-aika – suomimetallin historia 1988–2002  Jone Nikula, 288 sivua | Johnny Kniga 2002

Children Of Bodom: Hexed (2019).