Manic Street Preachers: Gold Against The Soul – sielukasta indierockia

Gold Against The Soul | Columbia 1993

Manic Street Preachers: Gold Against The Soul (1993)Walesilainen Manic Street Preachers saapui rockmaailmaan suurin puhein. 1992 ilmestynyttä debyyttialbumia Generation Terrorists oli tarkoitus saada kaupaksi miljoonittain. Peräti 18 biisin tuplalevy kouraisi syvältä, muttei sittenkään nostanut bändiä heti stadionsarjaan Guns N’ Rosesin kanssa. Itsevarma kvartetti kuitenkin jatkoi töitä eikä hukannut nostettaan.

Dave Eringan tuottama Gold Against The Soul ilmestyi kesällä 1993. Yhtyeen uralla hieman paitsioon jäänyt kokonaisuus on kiehtova osa Manicsien musiikillista kehitystä. Toisen albumin maailma on aiempaa rohkeampi, luovuus luontevammin ohjattua. Mukana on myös uusia hittejä. ’La Tristesse Durera (Scream To A Sigh)’ ja ’Life Becoming A Landslide’ ovat kuolemattomia Manics-hymnejä, samoin keinunnallaan David Bowien singleä ’Sound And Vision’ muistuttava ’Roses In The Hospital’.

Biisien kantaaottavuus syntyy Richey Edwardsin ja Nicky Wiren teksteistä. Vokalisti James Dean Bradfieldin pettämätön tavaramerkki on ei-niin-loppusointuisten tekstien ja hoilattavien laulumelodioiden saumaton yhteensovittaminen. Hän saa hankalatkin aiheet biisiin sisään kuin itsestään. Sotaveteraanin tuntoja kuvaava ’La Tristesse Durera’:

– I see liberals
I am just a fashion accessory
People send postcards
And they all hope I’m feeling well
I retreat into self-pity, it’s so easy
Where they patronise my misery.

Manics ei vieläkään noussut maailmankuuluksi, mutta sanavalmis yhtye pysyi rockmedian otsikoissa. Gold Against The Soulia seurannut The Holy Bible oli suuri taiteellinen menestys. Erityisesti esillä oli ikoniseksi hahmoksi noussut tekstintekijä Richey Edwards. Alkuvuodesta 1995 yhtyettä ja faneja odotti suuri järkytys: Edwards katosi jäljettömiin. Hän oli 27-vuotias. Manic Street Preachers jatkoi toimintaansa triona  eikä Edwardsia löydetty koskaan.

James Dean Bradfield – kitara, laulu
Sean Moore – rummut
Richey James – kitara
Nicky Wire – bassokitara
Tuottaja: Dave Eringa

Gold Against The Soul julkaistiin alun perin 1993 (CD, LP, kasetti). Vuonna 1999 Sony julkaisi myös MiniDisc-painoksen. Uusi LP-laitos ja 2CD Deluxe-painos ilmestyivät kesäkuussa 2020.

Tuomas Pelttari

Manic Street Preachers | kotisivu
Manic Street Preachers | Facebook
Manic Street Preachers | Twitter

Varaa Gold Against The Soul kirjastosta.

Varaa Gold Against The Soul kirjastosta.

Esitäytetty Monihaku aluekirjastoihin. Kohdekirjaston voi vaihtaa.

Kysy musiikista kirjastonhoitajalta.

Levyhyllyt | Finna.fi
Manic Street Preachers

1990-luku

Generation Terrorists • 2LP • CD • kasetti • MD | Columbia 1992 • 2LP & 3CD+DVD+10″ & 3CD+DVD 20th Anniversary Legacy Edition 2012
Gold Against The Soul • LP • CD • kasetti • MD | Columbia 1993 • 2CD Deluxe Edition 2020
The Holy Bible • LP • CD • kasetti • MD | Epic 1994 • 2CD+DVD 10th Anniversary Edition 2004 • LP+4CD The Holy Bible 20 2014
Everything Must Go • LP • CD • kasetti • MD | Epic 1996
This Is My Truth Tell Me Yours • LP • CD • kasetti • MD | Epic 1998

2000–2009

Know Your Enemy • LP • CD • kasetti • MD | Epic 2000
Lifeblood | Sony Music 2004
Send Away The Tigers | Sony BMG/Columbia 2007
Journal For Plague Lovers | Columbia 2009

2010-luku

Postcards From A Young Man | Columbia 2010
Rewind The Film | Columbia 2013
Futurology | Columbia 2014
Resistance Is Futile | Columbia 2018

Nicky Wire | Finna.fi

I Killed The Zeitgeist | Red Ink 2006

James Dean Bradfield | Finna.fi

The Great Western | Columbia/Sony BMG 2006
Even In Exile | 2020

Biffy Clyro: Puzzle – vaihtoehtorockista kohti mainstreamia
Depeche Mode: Construction Time Again – kun syntikkabändi löysi äänensä
Johnny Marr: Call The Comet – kitarasankari kotoisissa puitteissa
Liam Gallagher: As You Were – pikkuveljen pelinavaus
Marianne Faithfull: Broken English – uuden ajanlaskun alku
Marion: This World And Body – täyteen ladatty debyytti
New Order: Movement – vaiston varassa eteenpäin
Nick Cave & The Bad Seeds: Skeleton Tree – pimeä tie kohti valoa
Pet Shop Boys: Behaviour – pop osuu sydämeen
Prefab Sprout: Crimson/Red – lauluntekoa suoraan sydämestä
Radiohead: A Moon Shaped Pool – takaisin epätodellisuuteen
Simple Minds: Street Fighting Years – voimaa ja suurta tunnetta
The Mute Gods: Tardigrades Will Inherit The Earth – sana ja asenne kohdallaan
The National: High Violet – kaunis ja yksinäinen
The The: Mind Bomb – politiikkaa ja henkilökohtaisuuksia
Tom Waits: Bone Machine – läpimurto tuntemattomaan

Simon Pricen kiitetty Manics-historiikki Everything ilmestyi vuonna 1999.

Simon Pricen kiitetty Manics-historiikki Everything ilmestyi vuonna 1999.

Lue lisää | Finna.fi

Richey Edwardsin jäljillä  Rob Jovanovic & K. Männistö, kääntäjä, 329 sivua | Like 2011

Manic Street Preachers – Sweet Venom  Martin Clarke, 224 sivua | Plexus 1997 • Uudistettu painos: Plexus 2009
Manic Street Preachers – In Their Own Words  Michael Heatley, 95 sivua | Omnibus 1998
Triptych – Three Studies Of Manic Street Preachers’ The Holy Bible  Rhian E. Jones & Daniel Lukes & Larissa Wodtke, 371 sivua | Repeater Books 2017
Everything – A Book About Manic Street Preachers  Simon Price, 284 sivua | Virgin 1999
Withdrawn Traces – Searching For The Truth About Richey Manic  Sara Hawys Roberts & Leon Noakes & Rachel Edwards, esipuhe, 322 sivua | Virgin Books 2019

Manic Street Preachers: Gold Against The Soul (1993)

Manic Street Preachers: Gold Against The Soul (1993).

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.