Sylvain Sylvain – rockia roll-diggareille

Sylvain Sylvain | RCA 1979

Sylvain Sylvain (1979).Bändien räväkimmät jäsenet jättävät usein varjoonsa kiinnostavia tyyppejä. Näin on käynyt New York Dollsissa: vasta bändin hajottua Sylvain Sylvain osoitti olleensa kaiken aikaa enemmän kuin pelkkä komppikitaristi.

Sylvain Mizrahi (s. 1951) oli vasta lapsi muuttaessaan Egyptistä Ranskan kautta Yhdysvaltoihin. 1970-luvun alkupuolella hän loi New York Dollsin, joka uursi uraa glam-, trash- ja punkrockille. Kun pitkään päin seinää nilkuttanut kulttibändi hajosi vuonna 1977 tehtyään kaksi albumia, Sylvain perusti Criminalsin. Bändi oli lyhytikäinen, mutta sen single innosti RCA:n tarjoamaan hänelle mahdollisuuden sooloalbumin julkaisemiseen. New York Dollsissa vähälle huomiolle jäänyt laulaja-lauluntekijä tarttui tarjoukseen innokkaasti.

Sylvain Sylvainin vuonna 1979 ilmestynyt nimetön soolodebyytti on kovasti tekijänsä näköinen. Sen tunnelma on samalla tavoin hyväntuulinen, huoleton, innokas ja humoristinen kuin se kuva, jonka Sylvain Sylvain on itsestään julkisuudessa antanut. Musiikissa soi se angloamerikkalainen popkulttuuri, johon kiharatukkainen kairolaispoika New Yorkiin muutettuaan ihastui. 1950-luvun rock’n’rolliin, 1960-luvun tyttöbändeihin ja brittiläiseen tuontirockiin kiteytyi kokonainen jännittävä aikakausi, joka selvästikin teki Sylvainiin pysyvän vaikutuksen. Hän oli ensimmäistä omaa levyään tehdessään 28-vuotias, mutta ei kuulostanut päivääkään yli teini-ikäiseltä.

New Yorkin Power Station -studiossa äänitetyn albumin tuotti Sylvain itse yhdessä Tony Bongiovin ja Lance Quinnin kanssa. Pohjalla oli napakka rockbändi, jota Syl johti kitaristi-laulajan asemasta. Rumpali Lee Crystal (1956–2013) muistetaan Boyfriendsistä, Joan Jett & The Blackheartsista ja Michael Monroen Secret Chiefs -kokoonpanosta. Basisti Buz Verno ja kitaristi Johnny Ráo puolestaan ovat soittaneet muun muassa David Johansenin bändissä. Sylvainin simppeleihin, perinnetietoisiin sävellyksiin tehtiin huolellista ja luonnollista sovitustyötä. Jousiarrit olivat maukkaita, ja Jonathan Senator Gerberin saksofoni oli levyllä tärkeässä osassa. Olipa mukana amerikansuomalaistakin puhallusvoimaa mystisen (internet ei tiedä hänestä mitään) käyrätorvensoittajan Rodney Hytosen hahmossa.

Poikamaisesti laulavan Sylin levy on pirtsakkaa musaa, jota tekee mieli tanssia ja laulaa. Sulassa svengailun riemussa ei ole jälkeäkään ähkystä, tärkeilystä, patetiasta ja ummetuksesta, joka rockmusiikkia niin usein painaa. Sylin soundi kuulosti siltä kuin 1970-luvun areenarockia, progea, punkia tai ylipäänsä mitään Kinksin jälkeen tapahtunutta ei olisi koskaan syntynytkään. Paino on kokonaan sanalla ”roll”, ja sen enempäähän hyvältä rock’n’rollilta ei vaaditakaan.

Albumin kohtaloksi koitui huono ajoitus. Sylvainin rock’n’roll kuulosti auttamattoman vanhanaikaiselta ja väliin pudonneelta jo ilmestyessään. Ironista kyllä, punkille tietä raivannut rokkari oli omillaan aivan liian vanhan liiton mies kelvatakseen punkvallankumouksen lapsille, ja toisaalta vanha Dolls-friikki ei onnistunut vakuuttamaan myöskään rockabillyryhmää. Eikä Syl myöskään ollut hahmona kohtalokasta Thunders-sorttia, joka olisi voinut kerätä kulttikannatusta pelkällä maineellaan.

Sylvainin kunniaksi on sanottava, ettei hän muuttunut miellyttääkseen kohderyhmiä. Vuonna 1981 julkaistulla Sylvain Sylvain & The Teardropsin levyllä hän jatkoi aivan yhtä epämuodikkaalla linjalla, ja sen jälkeen hän enemmän tai vähemmän katosi tutkasta. Satunnaiset julkaisut – esimerkiksi vuoden 1998 sooloalbumi Sweet Baby Doll – ja pistokeikkailu siellä täällä eivät hahmottuneet menestystarinaksi. Vasta New York Dollsin paluu 2000-luvulla palautti Sylin kartalle. Uudessa New York Dollsissa Sylvain Sylvain oli keskeinen hahmo jo pelkästään siksi, että häntä ja David Johansenia lukuun ottamatta kaikki klassisen kokoonpanon Dollit olivat kuolleet.

Uuden New York Dollsin (jossa soittivat Michael Monroen kanssa nykyisin soittavat Sami Yaffa ja Steve Conte) hajottua Sylvain Sylvain levytti soolosinglen ’Leaving New Yorkin (2012). Hän keikkaili eri kokoonpanojen kanssa, kunnes keväällä 2019 julkisti sairastavansa syöpää, minkä jälkeen soittaminen ymmärrettävästi jäi vähemmälle. Kesäkuun 2020 lopulla Sylvain ilahdutti Facebook-ystäviään kertomalla työstävänsä uutta albumia, jonka nimi on Street. Ensimmäinen singlelohkaisu, instrumentaalinen ’Tears For Baby’, on jo julkaistu Youtubessa.

Toinen mukava viime vuosien uutinen on Sylvain Sylvainin muistelmien ilmestyminen. Tuotteliaan Dave Thompsonin kirjoittama teos There’s No Bones In Ice Cream – Sylvain Sylvain’s Story Of The New York Dolls (2018) on viihdyttävää luettavaa, mutta skarpisti rajattu elämäkerta kattaa herra Mizrahin elämästä vain legendaarisimman bändin legendaarisimmat vuodet. Kuten tapana on ollut, Sylvainin myöhempi tuotanto sivuutetaan pelkällä maininnalla. Rock- ja ennen kaikkea roll-diggareiden kannattaa kuitenkin perehtyä siihen.

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

Sylvain Sylvain | Facebook

Varaa Sylvain Sylvainin elämäkerrallinen kirjastosta.

Varaa Sylvain Sylvainin elämäkerrallinen kirjastosta.

Esitäytetty Monihaku aluekirjastoihin. Kohdekirjaston voi vaihtaa.

Kysy musiikista kirjastonhoitajalta.

Levyhyllyt
Sylvain Sylvain

Sylvain Sylvain | RCA Victor 1979
Syl Sylvain And The Teardrops | RCA Victor 1981
(Sleep) Baby Doll | 1998

Sylvain Sylvain And The Criminal$

78 Criminals | 1985
Bowery Butterflies | 2000

New York Dolls | Finna.fi

New York Dolls | Mercury 1973
Too Much Too Soon | Mercury 1974
One Day It Will Please Us To Remember Even This | Roadrunner Records 2006
’Cause I Sez So | ATCO Records 2009
Dancing Backward In High Heels | 429 Records/Blast Records 2011

DVD | Finna.fi

Bob Gruen & Nadya Beck, ohjaajat: All Dolled Up – A New York Dolls Story, 230 min. | Music Video Distributors 2005

Hollywood Brats – kovan onnen kulttibändi
Johnny Thunders: So Alone – malja antisankarille
Michael Monroe: One Man Gang – jengi soittaa sydämestä
Peter Perrett: How The West Was Won – kulttisankarin voitokas paluu
Richard Hell & The Voidoids: Blank Generation – kaukana kliseisyydestä
Wilko Johnson & Roger Daltrey: Going Back Home – elämä vilisee silmissä

Lue lisää | Finna.fi

Sylvain, Sylvain & Thompson, Dave: There’s No Bones In Ice Cream – Sylvain Sylvain’s Story Of The New York Dolls, 248 sivua | Omnibus Press 2018
Antonia, Nina: Too Much Too Soon – The Makeup & Breakup Of The New York Dolls, 208 sivua | Omnibus 1998 & 2003 • New Edition 2005

Hell, Richard & Ilkka Salmenpohja, kääntäjä: Sopeutumattomien sukupolvi – punkin kummisedän muistelmat, 330 sivua | Like 2013
Hell
, Richard: I Dreamed I Was A Very Clean Tramp – An Autobiography, 293 sivua | HarperCollins 2013
Matheson, Andrew: Sick On You – The Disastrous Story Of Britain’s Great Lost Punk Band, 337 sivua | Ebury Press 2015
McNeil, Legs & McCain, Gillian & Ike Vil, kääntäjä: Please Kill Me  Punkin sensuroimaton esihistoria, 542 sivua | Like 2004
McNeil, Legs & McCain, Gillian & Dan Andersson, översättare: Please Kill Me – den ocensurerande historien om punken | Reverb 2006, 542 sidor  • Modernista 2016, 602 sidor
McNeil
, Legs & McCain, Gillian: Please Kill Me – The Uncensored Oral History Of Punk, 525 sivua | Little, Brown 1996 • Abacus 1997

Sylvain Sylvain (1979).

Sylvain Sylvain (1979).