Ari Väntänen, Author at LevyhyllytLevyhyllyt

Deftones
White Pony | Maverick 2000

Ruisrock (1970-) on Suomen vanhin ja maailmankin mittakaavassa yksi vanhimmista yhtäjaksoisesti järjestetyistä musiikkifestivaaleista. Tällä vuosituhannella turkulainen musiikkijuhla on rakentanut tulevaisuutta valitsemalla esiintyjänsä niin, ettei tapahtuma jämähtäisi harmaantuneiden rockhistorioitsijoiden nostalgiapiknikiksi vaan houkuttelisi paikalle nuoria. Se on onnistunut, ja samalla ikäihmisten Ruisrock-ihmettelystä on muodostunut jokakeväinen somekevennys.

Vuonna 2025 Ruisrockin ajanmukaiseen linjaan on jo niin tottunut, että vanha nimi ohjelmistossa pysäyttää: Deftones? Mitä ihmettä? Mutta niin se vain on, että tuo Kaliforniassa vuonna 1988 perustettu vaihtoehtometallibändi saapuu Ruissaloon soittamaan Lil Teccan ja Axwellin välissä. Uutinen hämmentää siksikin, että vaikka uutta musiikkia on kuulemma tekeillä, Deftones ei ole julkaissut albumia sitten vuonna 2020 ilmestyneen Ohmsin. Kiertuetta ei myöskään tehdä vuonna 2000 ilmestyneen klassikkoalbumi White Ponyn 25-vuotisjuhlien kunniaksi, vaikka ehkä olisi syytä.

Digital Bath • albumilta White Pony
2000

Deftonesin ydin on pysynyt samana alusta saakka. Laulaja Chino Moreno, kitaristi Stephen Carpenter ja rumpali Abe Cunningham olivat paikalla jo bändiä perustettaessa. Kosketinsoittaja ja DJ Frank Delgado on myös ollut mukana liki kolmekymmentä vuotta. Kokoonpanomuutoksia on tapahtunut vain basistin paikalla ja sielläkin vain pakon edessä. Alkuperäinen basisti Chi Cheng joutui vuonna 2008 auto-onnettomuuteen ja oli vuosia koomassa, kunnes menehtyi vuonna 2013. Hänen jälkeensä Deftonesissa ovat soittaneet bassoa ensin Sergio Vega (2009–2021) ja nyt Fred Sabian (2021–).

Tärkeää sivuosaa Deftonesin tarinassa on näytellyt tuottaja Terry Date, jonka kanssa bändi teki neljä ensimmäistä albumiaan – Adrenaline (1995), Around the Fur (1997), White Pony (2000) ja Deftones (2003) – ja viimeisimpänä Ohmsin. Noista käänteentekevin oli White Pony, jolla bändi löysi alternative metaliinsa uusia vaikutteita raskaan rockin ulkopuolelta, kuten post-rockista, shoegazesta, progesta ja trip-hopista. Tuloksena oli menestys: White Pony on Deftonesin myydyin albumi, ja kriitikot noteeraavat sen korkealle bändin tuotannossa. Julkaisuvuosi on sikäli osuva, että White Pony on ehdottomasti yksi niistä albumeista, jotka toivat metallin 2000-luvulle. Samalla se teki Deftonesista vaikean määritellä. Bändillä oli studiossa referenssilevynä My Bloody Valentinen Loveless, mikä saattaa kuulua Morenon eteerisimmissä laulumelodioissa, mutta White Pony tuo enemmän mieleen post-rockiin ihastuneen Faith No Moren.

Change (In The House Of Flies • albumilta White Pony
2000

Feiticeira • albumilta White Pony
2000

Bändit toimivat parhaiten silloin, kun niissä on sopivasti kitkaa. Ei niin paljon, että hankaus estäisi hyviä ideoita toteutumasta eikä niin vähän, että mikä tahansa menisi läpi kuin öljyttynä, vaan sen verran, että kokoonpanon luovat voimat haastavat toisiaan tekemään parhaansa. White Ponyn biisit kirjoitettiin tällaisen hedelmällisen nokittelun hengessä. Moreno ja Carpenter esittelivät toisilleen uusia ideoitaan vuoron perään ja lievän egoistisessa hengessä pyrkivät kirjoittamaan aina jotakin vähän parempaa kuin mitä toinen oli juuri saanut aikaan. Laulaja myös ärsytti kitaristia ryhtymällä soittamaan kitaraa, vaikka ei juurikaan osannut.

Deftones oli ryhtynyt äänittämään White Ponya jo ennen kuin levyn kaikki biisit oli tehty. Se on aina riski, mutta vuolainta luomiskauttaan elävälle bändille asiasta ei koitunut ongelmia. Kun Morenon ja Carpenterin yhteistyö sujui parhaiten, syntyi ’Change (In The House Of Flies)’, yksi White Ponyn keskeisistä kappaleista. Sama biisi on myös hyvä esimerkki Delgadon merkityksestä White Ponylle. Juuri bändin jäseneksi virallistettu samplemestari teki paljon luovaa ja yksityiskohtaista työtä viedäkseen Deftonesin taiteellisesti paikkaan, jossa genrerajat eivät merkitse mitään.

Back To School (Mini Maggit) • albumilta White Pony
2000

White Pony ei saanut kaikkia puolelleen heti kättelyssä. Etenkin levy-yhtiö hätkähti bändin muuttumista. Siihen saakka Deftonesia oli voinut myydä nu-metalina siinä missä Linkin Parkia, mutta nyt se etääntyi aiemmasta tuotannostaan niin paljon, että toimittajat heittelivät verrokeiksi Radioheadin ja The Curen kaltaisia nimiä. White Pony ei ollut totaalinen irtiotto siitä, mitä Deftones oli siihen mennessä tehnyt, mutta siinä oli paljon uusia sävyjä ja vaikutteita. Laidasta toiseen oli pitkä matka: Maynard James Keenanin kanssa tehty ’Passenger’ oli toolmaista, viipyilevää taidemetallia ja ’Teenager’ hiljaista indiepoppia.

Pitääkseen vanhat fanit kyydissä bisnespuolen ihmiset hoitivat levyn uusintapainoksen singleksi ’Back To School (Mini Maggit):in’, räppimetallisovituksen White Ponyn päättävästä ’Pink Maggit’ -kappaleesta. Se oli hätävarjelun liioittelua ja platinalevyn varmistelua, ja bändi suostui sovituksen tekemiseen pitkin hampain. Ehkä se kannatti, sillä Chino Morenon 27. syntymäpäivänä julkaistu White Pony ylitti Yhdysvalloissa platinarajan. ’Back To School (Mini Maggit)’ kuulostaa silti irralliselta ja ylimääräiseltä kappaleelta. Siitä puuttuu kaikki se, mikä White Ponyssa on vaikuttavaa.

Teenager • albumilta White Pony
2000

Tämän kesän keikoillaan Deftones on soittanut varsin tasapainoista settiä, jossa mikään sen yhdeksästä albumista ei ole yliedustettuna edes encoreissa. Turkuunkin ulottuvalla kiertueella White Ponylta on kuultu pari kolme biisiä, mikä onkin oikeus ja kohtuus, onhan albumi yksi syistä bändin nauttimaan arvostukseen sekä siihen, että Deftonesin ei ole tarvinnut tehdä comebackia huumorin varjolla niin kuin Limp Bizkitille pääsi käymään.

White Ponyn arvostusta on havaittavissa suuressa joukossa hyvin erilaisia artisteja ja yhtyeitä Slipknotista Chvrchesiin ja Chelsea Wolfesta Apulantaan. Rajattomuudessaan rohkea Deftones jää historiaan yhtenä vuosituhannen taitteen vaikuttavimmista bändeistä.

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

Deftones | kotisivu
Deftones | Facebook
Deftones | Instagram

Saatat pitää myös näistä Levyhyllyistä

Alice In Chains – sumusta selviytyneet • Rainier Fog [2018]
Apulanta – hajoamispisteestä huippusuosioon • Aivan kuin kaikki muutkin [1998]
Black Sabbath – alun loppu ja lopun alku • Black Sabbath [1970] • 13 [2013]
Blind Channel – kurkistus suosion kääntöpuolelle • Lifestyles Of The Sick & Dangerous [2022]
Chelsea Wolfe on liminaalitilassa • She Reaches Out To She Reaches Out To She [2024]
Children Of Bodom – ajan karkaisema tappoterä • Hexed [2019]
Duff McKagan – luoteisen maan punkkari • Vuodet 1980–1984
Faith No More – sääntöjä ei ole • The Real Thing [1989] • Angel Dust [1992]
HIM – poplevy huippujen varjosta • Deep Shadows And Brilliant Highlights [2001]
Iron Maiden – epiikkaa ja elinvoimaa egyptiläisittäin • Powerslave [1984]
King Diamond – rytinää riivatussa talossa • ”Them” [1988]

Metallica – elonmerkkejä autotallista • The $5.98 E.P. • Garage Days Re-Revisited [1987]
Musta Paraati – tyylipuhdasta synkistelyä • Peilitalossa [1983]
Nine Inch Nails – loikka lähitulevaisuuteen • Pretty Hate Machine [1989]
Nirvana teki vaihtoehdosta valtavirtaa • Nevermind [1991]
Pearl Jam – grungen elävä klassikko • Ten [1991]
Sentenced – suunta kohta viimeistä rajaa • Down [1996]
Soundgarden – visio kirkastuu • Badmotorfinger [1991]
Stone – hyvästit vallankumoukselle • Free [1992]
The 69 Eyes – pimeä tie • Blessed Be [2000]
The Cure löysi kadonneen maailman • Songs Of A Lost World [2024]
The Sisters Of Mercy – vaikean ihmisen uraauurtava elämäntyö • Vuodet 1980–2024
The The – politiikkaa ja henkilökohtaisuuksia • Mind Bomb [1989]
Type O Negative – goottihevin kuninkaalliset • Dead Again [2007]