Tero-Petri & Korvaamattomat: Olet aina mukana – ihmissuhdelauluja kauniilla käsialalla

Olet aina mukana | Plastic Passion 2021

Tero-Petri & Korvaamattomat: Olet aina mukana (2021).Tero-Petri Suovanen (s. 1972) on maininnut uusimpien biisiensä inspiraationlähteiksi sähkökitaran, pianon, Fredin ja Ultra Bran nuottivihot, siviiliammattinsa päihde- ja peliriippuvaisten parissa sekä joukon artisteja Lady Gagasta Frank Zappaan ja Vampire Weekendistä Arctic Monkeysiin. Totta tuo varmasti onkin, mutta hänen erikoislaatuisen mielensä läpi suodatettuna kaikista maailman vaikutteista muodostuu aivan omanlaistaan musiikkia. 

Tero-Petri & Korvaamattomat • Jakke Aho (vas.), Mika "Moilu" Moilanen, Tero-Petri Suovanen, Mitja Kiviluoma ja Mikke Helenius. Kuva: Suvi-Tuuli Kankaanpää
Tero-Petri & Korvaamattomat • Jakke Aho (vas.), Mika ”Moilu” Moilanen, Tero-Petri Suovanen, Mitja Kiviluoma ja Mikke Helenius. Kuva: Suvi-Tuuli Kankaanpää

Yksin Suovanen ei ole levyään tehnyt. Korvaamattomat-yhtyeellä ja tuottaja Oskari Ruohosella on ollut rooli sovittamisessa, ja bändin pysyminen suunnilleen samassa kokoonpanossa kuuluu soiton elävyytenä. Kitarat Suovanen on tällä kertaa soittanut levylle itse. 

Oman maailmansa kansalainen. Ohjaaja: Petri Erkkilä.

Olet aina mukana on sikäli osuvasti nimetty albumi, että kaikki kappaleet kertovat tavalla tai toisella ihmisten suhteista toisiinsa. Suovasen ihmissuhdebiisit eivät onneksi soi sillä äärettömän tylsällä taajuudella, jolla aihepiiriä useimmiten käsitellään. Sen sijaan hän laulaa ihmisen tarpeista muodostaa yhteyksiä, kuulua ja olla kuulumatta joukkoon, määritellä ja pelastaa itsensä muiden kautta, olla ja olla olematta yksin, rakastaa.

Tarkoituksellista tai ei, laulujen aiheet sivuavat toisiaan kiinnostavasti. ’Yhteenkasvaneet’ on kertojan ihaileva ja kateellinen silmäys ystäviensä pitkään parisuhteeseen. ’En mä muihin vertaile’ keskittyy siihen, miten helposti ja turhaan ihminen tulee arvottaneeksi omaa elämäänsä suhteessa toisiin. ’Toinen planeetta’ liittyy samoihin tunteisiin kertomalla siitä, kuinka epävarmuus ja vanhenemisen haikeus ajavat ihmistä pois omasta elämästään, uuteen suhteeseen, jotta joku auttaisi etsimään sitä jotakin, joka kuitenkin on lopullisesti kadotettu. 

Yhteenkasvaneet.

Albumin kaksi ensimmäistä kappaletta, ’Raikas nauru’, ja ’Läpikuultava’, on kirjoitettu katseen ympärille. Pohjimmiltaan ne ovat lauluja toisen ihmisen kohtaamisen siunauksellisuudesta. Toisenlainen kohtaaminen tapahtuu biisissä ’Juna joka meitä kuljettaa’. Siinä yhteyttä ei synny ja yhteys jää äänettömien oletusten tasolle. 

Joskus ihmissuhde on surullinen ja vahingoksi. Sellaisesta kertoo ’Jäniksenkäpälä’, laulu rakkaushuijauksesta, tuosta aikamme traagisimmasta etäsuhteesta. Biisi päähenkilö ei usko netti-ihastustaan rahaa kärkkyväksi konnaksi, koska ei pysty luopumaan haavekuvastaan. Kappaleen ajatus siitä, että pettymyksenkin hetkellä täytyy pystyä uskomaan onneen ja tulevaan, on kaikessa murheellisuudessaan kaunis. Jokainen ontuva ihmissuhde ei ole yhtä dramaattinen: ’Kuiskaa mua nimellä pehmeästi’ voisi olla yhteen kasvaneiden laulu siitä, miten arki kuluttaa toisen liian tutuksi ja kuinka oma asenne vaikuttaa parisuhteeseen. 

Raikas nauru.

Usein ihmissuhteet sopeutumisen, onnistumisen ja yhdenmukaisuuden vaatimuksineen muodostuvat painolastiksi. ’Oman maailmansa kansalainen’ kertoo eksentrisestä erakosta, jolla ei ole ihmissuhteita ja joka ei kaipaa eikä tarvitse ketään – hän riittää itselleen. Ei liene sattumaa, että tämän henkilön tarina on puettu levyn huolettomimpaan ja vapautuneimpaan sävellykseen. Levyn viimeinen kappale ’Tässä porukassa et voi mokailla’ puolestaan huomauttaa, että oman maailmansa kansalaisuus ei ole ainoa mahdollinen tapa vapautua ihmissuhteisiin liittyvistä henkisistä paineista. Tarvitaan vain oikeanlaista seuraa.  

Tero-Petri. Kuva: Suvi-Tuuli Kankaanpää.
Tero-Petri. Kuva: Suvi-Tuuli Kankaanpää

Kun mukaan luetaan Limonadi Elohopea -yhtyeen albumit, Olet aina mukana on Tero-Petri Suovasen kymmenes pitkäsoitto. Sävellysten ja sanoitusten linjat ja laulun maneerit ovat omia. Kuten vaikutelistasta voi päätellä, levyn laulut ovat keskenään erilaisia, mutta aina ilmiselvästi Tero-Petriä. Suovasen levy levyltä selkiytynyt artistinen käsiala on nykyisellään kaunis ja tyylikäs.

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

Tero-Petri | kotisivu
Tero-Petri | Facebook
Tero-Petri | Instagram

Olet aina mukana
Jakke Aho – bassokitara ja taustalaulu
Mika ”Moilu” Moilanen – rummut
Tero-Petri Suovanen – laulu ja kitara
Mitja Kiviluoma – kitara
Mikke Helenius – kosketinsoittimet

Levyhyllyt
Tero-Petri | Finna.fi

Tuolilta herännyt | Plastic Passion 2008
Uudessa perheessä | Plastic Passion 2010
Korvaamattomat | Plastic Passion 2013
Parantavat sanat | Plastic Passion 2017
Olet aina mukana | Plastic Passion 2021

Levyhyllyt
Limonadi Elohopea | Finna.fi
[Tero-Petri Suovanen • Petteri Eeva • Jussi Hämäläinen • Sakari Seppälä • Tero Kohtamäki • Juha Nousiainen • Raine Hynninen • Mikko Saaristo]

Trukilla yli vaikeuksien | Poko Rekords 1995 LP Svart Records 2015
Ahmatti | Poko Rekords 1997
Laavaa | Poko Rekords 1998
Saippua | Poko Rekords 2000
Halaus | Merceedees 2003

Absoluuttinen Nollapiste: Olos – popmusiikkia, tavallaan
Anssi Kela: Aukio – rohkeutta aallonpohjalla
Arppa: Kinovalon alla – ei mikään indieartisti
Dave Lindholm: Vanha & uusi romanssi – muun ohessa syntyi mestariteos
Egotrippi: 10 – valttina puhuttelevuus
Jarkko Martikainen & Luotetut miehet: Ruosterastaat – myötäelämisen pistämätön keveys
Knipi ja menetysten kauneus
Maj Karma: 101 tapaa olla vapaa – ristiriitaisia tunteita kriisitilanteissa
Mariska: Toisin sanoen – raikas uusi kulma
Maustetytöt: Eivät enkelitkään ilman siipiä lennä – olemisen särkyvä hauraus
Pariisin Kevät: Kaikki on satua – läpimurto todellisuudesta toiseen
Ruusut: Kevätuhri – inhimillisyyttä ajankuvan alla
Samuli Putro: Pienet rukoukset – ihana raastava elämä
Scandinavian Music Group – surinakitaroista banjoihin, Talvipuutarhasta Las Vegasin raunioille
Sepikka: En kestä kylmää lailla ahvenen – puuskittaista pohjoistuulta
Tommi Liimatta: Rokokoo Computer – kasvutarinan kolmas luku
YUP: Outo elämä – harkittua huutoa
Zen Café: Helvetisti järkeä – rumia sanoja rakkaudesta

Katso Tero-Petrin levyjulkkarit
Sammakon kirjakauppa ja kahvihuone 22.10.2021 • Facebook-live

Tero-Petrin uutuusalbumin Olet aina mukana levyjulkkareita pidettiin Sammakon kirjakaupassa 22. lokakuuta 2021. Hieman alle tunnin mittainen setti alkaa kohdasta 4:20. Biisien lomassa Tero-Petriä haastattelee Roosa Sarajärvi.

Tero-Petri & Korvaamattomat: Olet aina mukana (2021).
Tero-Petri & Korvaamattomat: Olet aina mukana (2021)
Musiikkikirjastot.fi logo
Levyhyllyt-juliste. Harri Oksanen 2021.

Amyl And The Sniffers: Comfort To Me – Pyhän yksinkertaisuuden kirkossa

Comfort To Me | Rough Trade 2021

Amyl And The Sniffers: Comfort To Me (2021).Amyl And The Sniffers on napannut nimensä amyylinitraatin päihdekäytöstä. Se jää mieleen, mutta ei kuvaa bändiä kovinkaan hyvin. Huumeen halpa ja hetkellinen humahdus on mitätön voima verrattuna Amyl And The Sniffersin hurjaan mutta hallittuun rockin, punkin, garagen ja hardcoren seokseen. Toisella albumilla Comfort To Me australialaisnelikko kuulostaa vahvemmalta kuin vuonna 2019 julkaistulla nimettömällä debyytillään, joka sekin oli todella hurmaava tapaus.

Melbournessa vuonna 2016 perustettu Amyl And The Sniffers kertoi aikoinaan kirjoittaneensa ja äänittäneensä ensimmäisen EP-levynsä Giddy Upin (2016) kaikki kappaleet vaivaisessa 12 tunnissa. Sitä on hiukan vaikea uskoa, mutta idean ytimen tunnistaa edelleen: Comfort To Me on peruselementeistä rakennettua rockia, jossa ei ole lainkaan ylimääräisiä koristuksia. Amyl And The Sniffersin rock on kuivempaa ja kiivaampaa kuin toisen australialaisen minimalistiryhmän, AC/DC:n, mutta yhtyeet on
kastettu samassa Pyhän yksinkertaisuuden kirkossa.

Hertz. Ohjaaja: John Angus Stewart.

Dan Luscomben tuottamalla Comfort To Mellä Amyl And The Sniffersin polttoaine palaa entistä puhtaammin ja tehokkaammin. Kukin jäsen (laulaja Amy Taylor, rumpali Bryce Wilson, kitaristi Dec Martens ja basisti Fergus Romer) hoitaa osansa niin perusteellisesti, ettei heidän summaansa missään nimessä kannata ylittää. Mehevällä aussiaksentilla propagoivan Taylorin ääni ei ole enää yhtä heliuminen kuin alkuaikoina, mutta paasauksessa on yhä sarjakuvamaista villiyttä ja lavarunouden kiihkoa.

Levyllä on monta loistavaa livebiisiä. Paras niistä on erilaisuuden anthem ’Freaks To The Front’. Samaa klassista punktematiikkaa pöyhii ’Laughing’, joka lyriikoiltaan vertautuu Pelle Miljoona Oy:n klassikkoon ’Olen kaunis’. ’Choices’ on tamppaavaa kertosäettään lukuun ottamana silkkaa hardcorea. Sykähdyttävimmät bassokuviot löytyvät ’Hertzistä’ ja ’Maggotista’. ’Security’ rokkaa sen verran liimaisesti, että biisin lohkaiseminen videosingleksi on itsestään selvää. ’Guided By Angels’ kuulostaa siltä kuin Poly Styrene laulaisi Patti Smithin biisiä The Damned taustallaan.

Guided By Angels. Ohjaaja: John Angus Stewart.

Amyl And The Sniffers ei edes yritä salailla vaikutteitaan. Verrokkinimiä voisi heitellä paljonkin, mutta moiseen knoppailuun ei kannata ryhtyä. Bändi nimittäin onnistuu kuulostamaan paitsi tuliselta myös tuoreelta (mikä nyt sinänsä ei ole konstikaan tällä makuuhuonestudioiden kultakaudella – ei siihen tarvita kuin sitä, mitä liian monilta puuttuu, eli vimmaa ja vuorovaikutusta). Naisiin kohdistuvasta väkivallasta tehty ’Knifey’ on levyn koskettavin biisi, tämän bändin maailmassa melkeinpä balladi. Toinen herkkä hetki on ’No More Tears’, joka on tässä yhteydessä lähestulkoon popbiisi. Omassa sarjassaan on myös sarjatuli-rock’n’roll ’Don’t Need A Cunt Like You (To Love Me)’. Syvyyttä tuovat Amy Taylorin lyriikat, jotka ovat suorasanaisia mutta runollisia.

Security. Ohjaaja: John Angus Stewart.

Amyl And The Sniffers on samalla tavalla yhteisöllinen elämys kuin mosh pit rajulla rockkeikalla. Soittajien välillä on niin vahvaa kemiaa, että se puskee läpi kotikuuntelussakin. Onneksi Comfort To Me ilmestyy vasta nyt, kun keikoille taas pääsee. Tällaisen musiikin kuuleminen pandemian alussa olisi aiheuttanut kouristuksia.

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

Amyl And The Sniffers | Facebook
Amyl And The Sniffers | Instagram

Amyl And The Sniffers
Amy Taylor – laulu
Bryce Wilson – rummut
Dec Martens – kitara
Fergus Romer – bassokitara

Levyhyllyt
Amyl And The Sniffers | Finna.fi

Amyl And The Sniffers | Rough Trade 2019
Comfort To Me | Rough Trade 2021

AC/DC: Power Up – virta on kytketty
Against Me! Transgender Dysphoria Blues – transnaisen tositarina
Billy Idol: Kings & Queens Of The Underground – rocktähden laadukas paluu
Hassisen Kone: Täältä tullaan Venäjä – estottoman rockin riemuvoitto
Hollywood Brats – kovan onnen kulttibändi
Jan Stenfors: Vinegar Blood – kahden elämän taitteessa
Joan Jett & The Blackhearts: I Love Rock’n’Roll – kapinallisen läpimurto
Johnny Thunders: So Alone – malja antisankarille
Mad Juana: Skin Of My Teeth – Sami Yaffa uudella mukavuusalueella
Marianne Faithfull: Broken English – uuden ajanlaskun alku
Michael Monroe: One Man Gang – jengi soittaa sydämestä
Misfits: Walk Among Us – kauhupunkin klassikko
Pete Malmi: Malmi – antisankarin tähtihetki
PJ Harvey: To Bring You My Love – himosta ja kaipauksesta
Pää Kii: Jos huonoo onnee ei ois mul ei ois onnee ollenkaan – punkbändi pelasti rockin
Ramones: Rocket To Russia – rockia ulkopuolisilta ulkopuolisille
Rancid: …And Out Comes The Wolves – myöhempien aikojen punkklassikko
Richard Hell & The Voidoids: Blank Generation – kaukana kliseisyydestä
Roky Erickson And The Aliens: The Evil One – kulttisankari mielensä armosta
Sami Yaffa: The Innermost Journey To Your Outermost Mind – basisti läpäisee pasianssin
Sylvain Sylvain – rockia roll-diggareille
The Adverts: Crossing The Red Sea With The Adverts – uuden kulttuurin etulinjassa
The Dogs D’Amour: The State We’re In – koiruuksia Suomenmaalla

Lue lisää Amyl And The Sniffersistä | Soundi

Saa ärsyttää vapaasti Antti Luukkanen | Soundi 8/2021 • Sivut 36–37

Amyl And The Sniffers: Comfort To Me (2021).
Amyl And The Sniffers: Comfort To Me (2021)
Musiikkikirjastot.fi logo
Levyhyllyt-juliste. Harri Oksanen 2021.

Arppa: Kinovalon alla – ei mikään indieartisti

Kinovalon alla | Johanna Kustannus 2021

Arppa: Kinovalon alla (2021).Viime viikon Sepikka-artikkeliin polkaistu genre ”lempinimi-indie” sopisi Aaro ”Arppa” Airolalle todella hyvin, ellei indieksi kutsuminen istuisi hänen musiikkiinsa niin huonosti. Saattaahan sillä leimalla päästä Flow’hun keikalle, mutta ei hänessä oikeasti ole indietä lippistä ja viiksiä enempää.

Airolan musiikki jatkaa samaa suomenkielisen rockin laulaja-lauluntekijäperinnettä, jota esimerkiksi Samuli Putro jatkoi silloin kuin Arppa syntyi – Airola ei siis kuulosta yhtään Putrolta tai Jarkko Martikaiselta tai Maustetytöiltä tai tuottajansa isältä J. Karjalaiselta, mutta koulukunta on sama. Nämä ovat omaäänisiä, yleistajuisia lauluja, jotka ovat vaikuttuneet niin 1970-luvun bändisoitosta kuin 2000-luvun popista ja joita ei ole kirjoitettu rajatun alakulttuurin musiikillisilla tai esteettisillä säännöillä. Toisin sanoen Arppa saattaa kasvaa vielä hyvinkin suosituksi.

Laila.

Kinovalon alla ei ole indietä bisnesmielessäkään. Väinö Karjalaisen tuottama Laavalamppuja-debyytti (2020) oli niin huomionarvoinen tapaus, ettei ole ihme, että se jäi Arpan ensimmäiseksi ja viimeiseksi omakustanteeksi. Kinovalon alla ilmestyy Universal Musicin alaisuudessa toimivan Johanna Kustannuksen kautta. Label pyrkii profiloitumaan tasokkaan suomenkielisen musiikin julkaisijaksi. Sellaisena se voi olla
juuri oikea koti Arpalle.

Kinovalon alla -nimi viittaa siihen, että Airolalla on tapana soittaa yöaikaan pianoa äitinsä perustaman Ykspihlajan kahvilan sisustukseen kuuluvan valokyltin alla. Kyltti on tehty alun perin Airolan kotikaupungin Kokkolan Kinojuhlia varten. Biiseistä päätellen tarina on tosi, tai ainakin ne kuulostavat juuri sellaisessa paikassa kirjoitetuilta. Jos Arpan musiikki olisi tila, se olisi hämärä, tomuinen ja lämmin ullakkohuone. Jos se olisi väri, se olisi sellainen sininen, jota häilyy ilmassa elokuvaprojektorin valossa. Vuoden- ja vuorokaudenaikana se olisi myöhäinen, pimeä syyskesän ilta.

Hauki.

Arpan lauluääni on tarkoituksellisen hiljainen ja hauras ja sellaisena persoonallinen, ja lauluntekijänä hänen otteensa ovat varmat ja vahvat. Suvereenia vaikutelmaa vahvistaa taitava bändi, jonka varaan voi laskea paljon. Basisti Antti Ahoniemen, rumpali Okko Saastamoisen ja kitaristi Ville-Veikko Airaniemen muodostama koulutettu kokoonpano soi välillä kuin levylläkin mainitun Michael Kiwanukan levyllä, toisinaan taas kuin menneen maailman folkrockyhtye. Bändi ja etenkin sen blueskitaristi tekevät osaltaan pesäeroa indieen. Keskimääräinen indiepumppu ei edes kehtaisi soittaa näin.

Levyn biisit ovat erikoisessa järjestyksessä, kokonaisuus ikään kuin kytee pitkään ennen kuin leimahtaa. Se palkitsee sellaisen kuulijan, joka ei kaipaa singlejulkaisujen nopeita ja teräviä mielihyväpiikkejä vaan syventyy mieluummin laajoihin kokonaisuuksiin. Alkupään kappaleet ’Täällä taas’ ja ’Leikkiä sanoilla’ kutsuvat keskittymään ja hiljentmään, ja myöntyminen kannattaa: pitkän lämmittelyn jälkeen iskusävelmät ’Laila’ ja ’Oulu (Theme)’ antavat suuremman täyttymyksen.

Kinovalon alla.

’Metsässä tarkoituksella’ on sanoitukseltaan oudon irrallinen muusta materiaalista, mutta muuten kokonaisuus on oikein yhtenäinen ja tunnelmallinen. Kinovalon alla täyttää Arpan ensialbumin asettamat odotukset varmoin ottein.

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

Arppa | Facebook
Arppa | Instagram

Levyhyllyt
Arppa | Finna.fi

Laavalamppuja • LP | Omakustanne 2020
Kinovalon alla • LP | Johanna Kustannus 2021

Absoluuttinen Nollapiste: Olos – popmusiikkia, tavallaan
Aija Puurtinen & Jalavei: Keltaisen talon ullakko – sanoja sieltä jostakin
Karkkiautomaatti: Suudelmilla – hurmaava, höpsö ja hienostunut
Maustetytöt: Eivät enkelitkään ilman siipiä lennä – olemisen särkyvä hauraus
Noitalinna Huraa! Kalan silmä – ainutlaatuista kotikutoisuutta
Radiohead: A Moon Shaped Pool – takaisin epätodellisuuteen
Samuli Putro: Pienet rukoukset – ihana raastava elämä
Scandinavian Music Group – surinakitaroista banjoihin, Talvipuutarhasta Las Vegasin raunioille
Sepikka: En kestä kylmää lailla ahvenen – puuskittaista pohjoistuulta
Sielun Veljet: Softwood Music – Under Slow Pillars – unohdettu klassikko
Tommi Liimatta: Rokokoo Computer – kasvutarinan kolmas luku
Tuomari Nurmio: Luuta ja nahkaa – koruton mestariteos
Ultra Bra: Vapaaherran elämää – houkutuksen voimasta
Wigwam: Hard N’ Horny – historiallisen suomalaisbändin debyytti
Yona: Uni johon herään – pelastus ilon kautta
YUP: Outo elämä – harkittua huutoa

Lue lisää Arpasta | Soundi

Haaveilua jalat maassa Joni Kling | Soundi 8/2021 • Sivut 38–39

Arppa: Kinovalon alla (2021).
Arppa: Kinovalon alla (2021)
Musiikkikirjastot.fi logo
Levyhyllyt-juliste. Harri Oksanen 2021.

Sepikka: En kestä kylmää lailla ahvenen – puuskittaista pohjoistuulta

En kestä kylmää lailla ahvenen | M.dulor 2021

Sepikka: En kestä kylmää lailla ahvenen (2021).Suomenkielisen rockin historiassa on nähty lahtelaisen Levy-yhtiön bändeistä lähtenyt hassunnimisten yhtyeiden (Apulanta, Lehtivihreät, Tehosekoitin…) kavalkadi, poplaulajattarien etunimiosasto (Ellinoora, Evelina…) sekä kolmen tavun metallinen kuppikunta (Mokoma, Stam1na…). Nyt saattaa olla syntymässä lempinimi-indien luokka – vai mitä pitäisi ajatella siitä, että vuoden kehutuimpien levytysten joukkoon ovat nousseet Arpan toinen albumi ja Sepikan debyytti? (Toki voi olla, ettei Sepikka ole Joni Seppäsen lempinimi vaan viittaa esimerkiksi Helsingin Sepänmäkeen, joskin todennäköisyys on lähes olematon.)

Vuodet vierii.

Rovaniemeltä Helsinkiin muuttaneen Joni Seppäsen tiedetään soittaneen Oulussa vuonna 2009 perustetussa The Scenesissä, joka on tehnyt kolme indierockalbumia ja tapaillut kansainvälistä uraa kiertueiden merkeissä. Seppäsen tausta kuuluu Sepikan debyytillä vahvasti, mutta ei sävellyksissä eikä sanoituksissa vaan sovituksissa. Näin dynaamiseen instrumentaatio-ilotteluun yltää vain artisti, joka on soittanut paljon muiden ihmisten kanssa. Seppäsen instrumentteja ovat piano, saksofoni ja klarinetti, mistä on epäilemättä ollut etua albumin rakentamisessa. Artisti ei ole tehnyt kaikkea yksin: studio- ja sovituskrediitteihin on merkitty muun muassa Lauri Elorannan, Väinö Karjalaisen ja Mikko Kannialan nimet.

Sepikan debyytin kannessa ja nimessä on ahven, eikä se ole irrallinen elementti niin kuin hauki Ultra Bran laulussa tai Apulannan vanhassa levynkannessa. Luonto on syvällä Sepikan musiikissa. Seppänen pyrkii ja kykeneekin eläytymään jääkannen alla värjötteleviin ahveniin, uhoaviin metsoihin ja hanhiperheisiin. Hän tympääntyy tammikuussa vihertävään yli-innokkaaseen ruohoon ja aamu-usvassa mesoavien lintujen ärsyttävään pätemiseen, ja tietenkin kaiken tuon voi lukea allegorisesti. Näinä aikoina luontolaulujen tekijöiltä osaa odottaa kannanottoja, eikä ’Katso mitä sä sait aikaan’ jätäkään tulkinnanvaraa. Se on viiltävä laulu itsekkään ihmisyksilön naurettavasta uhriutumisesta ekokatastrofin äärellä. 

Juoksee, juoksee.

Luonto ei ole läsnä vain lyriikoissa. Sepikan soundi on suuri mutta herkkä kuin puuskittainen myrskytuuli. Seppälän pauhaava pop tuntuu inspiroituneen virroista ja hiljaisuudesta ja kaikenlaisista kasvavista ja seestyvistä voimista, jotka eivät ole peräisin ihmisistä. En kestä kylmää lailla ahvenen alkaa pianolla ja päättyy viululla, mutta säkenöi myös sähköisenä. Kauniisti soivien klassisten instrumenttien, elektronisten sävyjen ja rockin keskuudessa vallitsee symbioottinen tila. Sitä osaa pitää saavutuksena, kun panee merkille, miten paljon elementtejä yhteen biisiin mahtuu.

Päätös laulaa ensi kertaa itse ja vieläpä suomeksi on täysin oikea. Seppälän kulmikas ja sopivan epävireinen ääni ja hauskat sanavalinnat tekevät musiikista persoonallista, epäsovinnaista, inhimillistä ja hassua vähän niin kuin Risto Ylihärsilän laulu Riston levyillä, mutta Sepikka tulee omasta henkisestä ja maantieteellisestä ilmansuunnastaan. Hänen teksteihinsä on tarttunut pohjoisen sanoja luontevasti kuin Jari Tervolla tai Kauko Röyhkällä, tyystin ilman murrerunouden piinaavia piirteitä. Mitä musiikkiin tulee, hänen suhteensa taiderockiin on samankaltainen kuin kieleen. Sepikalla on niin hyvä huumorin- ja suhteellisuudentaju, että vaikka hänen musiikissaan varmaankin on vaikutteita myös Thom Yorken kaltaisilta tekijöiltä, sitä kuitenkin kuuntelee mielellään.

Ahven.

Enemmän kuin uusien lempinimi-indieartistien aaltoon odotukset kohdistuvat Sepikan tuleviin keikkoihin. Niillä lienee tunnelmaa, onhan En kestä kylmää lailla ahvenen täydellistä musiikkia tähän syksyyn.

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

Sepikka | Facebook

Levyhyllyt
Sepikka | Finna.fi

En kestä kylmää lailla ahvenen | M.dulor 2021

Levyhyllyt
The Scenes | Finna.fi

Images Of Animals Crying In Public | Sound Of Finland 2013
Beige | Sound Of Finland 2014
Sex, Drugs And Modern Art | Sound Of Finland 2015

Absoluuttinen Nollapiste: Olos – popmusiikkia, tavallaan
Aija Puurtinen & Jalavei: Keltaisen talon ullakko – sanoja sieltä jostakin
Arppa: Kinovalon alla – ei mikään indieartisti
Karkkiautomaatti: Suudelmilla – hurmaava, höpsö ja hienostunut
Maj Karma: 101 tapaa olla vapaa – ristiriitaisia tunteita kriisitilanteissa
Mariska: Toisin sanoen – raikas uusi kulma
Maustetytöt: Eivät enkelitkään ilman siipiä lennä – olemisen särkyvä hauraus
Noitalinna Huraa! Kalan silmä – ainutlaatuista kotikutoisuutta
Radiohead: A Moon Shaped Pool – takaisin epätodellisuuteen
Samuli Putro: Pienet rukoukset – ihana raastava elämä
Scandinavian Music Group – surinakitaroista banjoihin, Talvipuutarhasta Las Vegasin raunioille
Sielun Veljet: Softwood Music – Under Slow Pillars – unohdettu klassikko
Tehosekoitin: Freak Out – monen tempun poni
Tommi Liimatta: Rokokoo Computer – kasvutarinan kolmas luku
Tuomari Nurmio: Luuta ja nahkaa – koruton mestariteos
Ultra Bra: Vapaaherran elämää – houkutuksen voimasta
Wigwam: Hard N’ Horny – historiallisen suomalaisbändin debyytti
YUP: Outo elämä – harkittua huutoa

Sepikka: En kestä kylmää lailla ahvenen (2021).
Sepikka: En kestä kylmää lailla ahvenen (2021)
Musiikkikirjastot.fi logo
Levyhyllyt-juliste. Harri Oksanen 2021.

José González: Local Valley – kuiskaus hälyn keskellä

Local Valley | City Slang/Mute 2021

José González: Local Valley (2021).Vuosituhannen taitteessa brittiläisessä musiikkilehdistössä alettiin kirjoittaa tyylisuunnasta nimeltä new acoustic movement. Sillä tarkoitettiin kaunista, hiljaista ja haurasta indiefolkia, jota esittivät herkät ja vakavat artistit akustisilla kitaroillaan. Skenen eetos tiivistyi norjalaisen Kings Of Conveniencen debyyttialbumin nimeen: Quiet Is The New Loud.

El Invento.

José González on vuonna 2003 ensimmäisen soololevynsä julkaissut ruotsalaisartisti, joka ei ajallisesti kuulu new acoustic movementiin vaan pikemminkin siihen 2000-luvun folk-aaltoon, joka nosti idoleikseen Vashti Bunyanin kaltaisia menneisyyden obskuureja nimiä. Gonzálezin aikalaiskollegoja ovat Joanna Newsom, Bonnie ”Prince” Billy ja Devendra Banhart, mutta ei Gonzálezin voi väittää heitäkään muistuttavan sen enempää kuin heidän toisiaan. 

Gonzálezin voima kuitenkin nousee Quiet Is The New Loud -ajattelusta. Hälyn keskellä kuiskaus ei kuulosta äänekkäältä vaan tärkeältä.

Visions.

González syntyi Göteborgissa vuonna 1978. Kaksi vuotta sitä ennen hänen perheensä oli paennut Argentiinasta oikeistolaisen sotilasjuntan tekemää vallankumousta. Perhetausta ja lapsuudenkodissa soinut latinofolk kuuluvat yhä hänen akustisissa lauluissaan, jotka hän sanoittaa luontevan monikulttuurisesti englanniksi, espanjaksi tai ruotsiksi. Akustinen kitara oli hänen pääsoittimensa jo varhain, eikä hän lakannut soittamasta sitä punkvaiheessaankaan.

Head On.

Gonzálezin soolouraa edeltäneet bändit eivät jättäneet jälkiä hänen tunnetuimpaan tuotantoonsa. Hardcoreyhtyeet Back Against The Wall ja Renascence sekä rockbändi Only If You Call Me Jonathan edustivat sähköisyydellään ja kiivaudellaan tyystin toisenlaisia maailmoja kuin Gonzalezin soololevyt. Kaksi albumia kymmenluvun alkuvuosina tehnyt Junip oli indiefolkrockillaan lähempänä, mutta siihen González tulikin soolouraltaan.

José Gonzálezin musiikki on niin vähäeleistä, että Local Valley vaikuttaa huolimattomasti nautittuna tasaiselta kuin preeria. Kuuntelussa kasvava kokonaisuus paljastaa kaikki puolensa vain syventyvälle. Loppujen lopuksi matka ’Lilla G’:n lastenlaulumaisuudesta ’Visionsin’ itsetutkiskeluun ja ’Swingin’ höpsöydestä ’El Inventon’ vakavuuteen on yllättävän pitkä. Mielialat elävät biiseittäin ilosta kaihoon, mutta vaikutelma on kautta linjan yhtenäinen.  

Swing.

Gonzálezin kappaleiden tunnelma on usein taianomainen kuin unissa, joita ei ihan muista, tai utuun peittyvissä maisemissa tai lammen pinnan särkyvissä kuvajaisissa. Ilmeisen taitavasti mutta ilman turhaa itsekorostusta näppäilty nailonkielinen akustinen saa seurakseen hillittyjä rytmejä ja linnunlaulua. Lauluraitojen tuplaaminen (stemmoilla tai ilman) kautta levyn syö henkilökohtaisuuden tuntua, mutta luo samalla omanlaistaan etäistä tunnelmaa.  

Line Of Fire.

González teki jo varhain itsensä näköisiä versioita muiden (esimerkiksi The Knifen, Bruce Springsteenin, Kylie Minoguen ja Joy Divisionin) biiseistä, eikä Local Valleykaan ole kokonaan omaa tuotantoa. ’En stund på jorden’ on ruotsalaisartisti Lalehin kappale. ’Line Of Fire’ puolestaan on alun perin Junipin tuotantoa. Sen mollifolk on pysäyttävän kontrastinen latinalaisamerikkalaisittain keinuvaan ’Tjommaniin’ nähden. 

Vaikka José Gonzalezin rauta oli todella kuumaa soolodebyytti Veneerin ilmestyttyä, hän antoi odottaa seuraavaa levyään viisi vuotta ja sitä seuraavaa kahdeksan. Local Valleyta edelsi seitsemän vuoden julkaisutauko. 

Neljä sooloalbumia kahdeksassatoista vuodessa ei ole paljon. Ehkäpä González tekee niitä vain silloin, kun hänellä on oikeasti laulettavaa. Ainakin Local Valley kuulostaa siltä.

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

José González | kotisivu
José González | Facebook
José González | Instagram
José González | Twitter

Varaa José Gonzálezin albumi Local Valley kirjastosta.
Varaa José Gonzálezin albumi Local Valley kirjastosta.

Esitäytetty Monihaku aluekirjastoihin. Kohdekirjaston voi vaihtaa.

Kysy musiikista kirjastonhoitajalta.

Levyhyllyt
José González | Finna.fi

Veneer | Imperial Recordings 2003
In Our Nature | Imperial Recordings 2007
Vestiges & Claws | Imperial Recordings 2015
Local Valley | Imperial Recordings 2021

Levyhyllyt
Junip
[José González • Tobias Winterkorn]
Finna.fi

Fields | City Slang/Mute 2010
Junip | City Slang/Mute 2013

Bob Dylan: Highway 61 Revisited – tie folkin tuolle puolen
Bob Dylan: Self Portrait – täydellisen keskeneräinen omakuva
Bruce Springsteen: The Rising – ihmisen uskosta huomiseen
Hector: Nostalgia – romantiikkaa tekniikan sukupolvelle
Joni Mitchell: Song To A Seagull – kun aitous välittyy
Leonard Cohen: You Want It Darker – liekki palaa pimeässä
Neil Young: After The Gold Rush – elokuvaton soundtrack
Nick Drake – lauluja suljettujen ovien takaa
Paul Simon: Graceland – silta yli synkän virran

Lue lisää José Gonzálezista | Finna.fi

Artikkelihaku José González

José González: Local Valley (2021).
José González: Local Valley (2021)
Musiikkikirjastot.fi logo
Levyhyllyt-juliste. Harri Oksanen 2021.