Kirjoittajan arkistot:Ari Väntänen

Kari Tapio: Viimeiseen pisaraan – laulajan haave toteutuu

Kommentoi
| Kirjoittaja:

Viimeiseen pisaraan | Edel 2009

Kari Tapio: Viimeiseen pisaraan (2009). ”Jatsiahan minä olisin aina halunnut soittaa”, totesi humppabändi Oikotuulten jäsen Akkaa päälle -komediasarjan kuudennessa jaksossa. Heittoon kiteytyi montakin asiaa, muun muassa yksi takavuosikymmenten artistien suurista harmistuksen aiheista: mikäli mieli keikkailla elääkseen Suomessa, oli pakko esittää tanssimusiikkia. Samalla oli unohdettava se omaa sydäntä lähinnä ollut soundi, jos se oli liian eksoottinen lakeuksien kansan ymmärtää.

Kari Tapiolle (Kari Tapani Jalkanen 1945–2010) sydäntä lähinnä oli Olavi Virran kaltaisten suurten tunteiden tulkkien lisäksi amerikkalainen rock’n’roll ja varsinkin country. Liikaa duurisointuja sisältävä country ei kaikessa haikeudessaankaan puhutellut slaavilaisen melankolian kasvattamaa suomalaisyleisöä, joten oman kantrilevyn tekeminen oli hänelle pitkään tavoittamaton haave. Vasta 2000-luvun suurmenestys avasi pitkän linjan artistille mahdollisuuden laulaa ihan mitä huvittaa. Suuren työvoiton kautta syntyi Viimeiseen pisaraan, jenkan esittämisestä periaatteen vuoksi kieltäytyneen miehen americana-albumi.

Viimeiseen pisaraan -projektin avainhenkilöt olivat tunnetut muusikkoveljekset Olli ja Janne Haavisto. He tilasivat albumille sopivaa materiaalia sopiviksi katsomiltaan lauluntekijöiltä (J. Karjalainen, Timo Kiiskinen, Tuure Kilpeläinen). Tässä vaiheessa Kari Tapion uraa – Viimeiseen pisaraan jäi vuonna 2010 kuolleen artistin toiseksi viimeiseksi albumiksi – biisintekijöille oli jo selvää, kenelle he lauluja kirjoittivat. Biisit sopivat laulajalleen, eli Kari Tapio on levyllä kuin kotonaan.

Haavistot myös pestasivat soittajiksi oikeanlaisia muusikoita. Suomen roots-kuvioiden keskushyökkääjät, viulisti-laulaja Ninni Poijärvi ja kitaristi-laulaja Mika Kuokkanen, tuottivat autenttista soittoa ja laulua. Sen suhteen tärkeässä roolissa olivat myös Olli Haaviston pedal steel ja Petri Hakalan mandoliini. Kaiun käytöstä tunnetusti tarkka Kari Tapio sai luvan totutella kuivempaan, tyyliin sopivaan laulusoundiin. Tyylitajusta saa kiittää myös kitaristi Tommi Viksteniä sekä Janne Haaviston ja Eeva Koivusalon rytmiryhmää.

Suurimman osan levyn kahdestatoista biisistä kirjoitti Timo Kiiskinen, jonka kappaleista erityisesti ’Kenelle kellot soi’ tuo tyylisuunnalle niin ominaiset ikävän ja elämän haurauden tematiikat taitavasti Suomeen. Kokonaisuuden kepeimmistä biiseistä vastaa J. Karjalainen (’Texaco taksi parturi baari’, ’Ennen pelkäsin et meet’), mutta myös kaikkein pysäyttävimmästä laulusta. Kuten Antti Heikkinen kirjassaan Kari Tapio – Elämä toteaa, on ’Sydänpuoli säätä vasten’ Kari Tapion uran henkilökohtaisin biisi.

Maaliskuussa 2009 julkaistu Viimeiseen pisaraan nousi virallisen albumilistan sijalle kolme, mutta muusta myöhemmästä tuotannosta poiketen ei tuonut artistin seinälle uutta kultalevyä. Ehkäpä se oli kaikesta pohjatyöstä huolimatta liian erilainen kasvaakseen suurmenestykseksi Suomessa. Kari Tapion countrylevy on vahva, tyylikäs kokonaisuus, jota voi suositella juurimusiikin ystäville sekä niille, jotka jo epäilevät Kari Tapion olleen muutakin kuin iskelmälaulaja.

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

Kari Tapio | Facebook
J. Jalkanen | artisti- ja ohjelmatoimisto
J. Jalkanen Oy | Facebook

Varaa 'Jani Matti Juhani laulaa Elvistä suomeksi' kirjastosta.
Varaa Viimeiseen pisaraan kirjastosta.

Esitäytetty Monihaku aluekirjastoihin. Kohdekirjaston voi vaihtaa.

Kysy musiikista kirjastonhoitajalta.

Levyhyllyt | Finna.fi
Kari Tapio

1970-luku

Aikapommi Erkki Liikanen – Kari Tapio | RCA Victor 1975
Nostalgiaa | Scandia 1976
Klabbi | Scandia 1976
Kaipuu | Scandia 1977
Kari Tapio | Scandia 1979

1980-luku

Jää vierellein | Scandia 1981
Olen suomalainen | Scandia 1983
Ovi elämään | Scandia 1984
Osa minusta | Scandia 1986
Elämän viulut | Scandia 1987
Tää kaipuu | Scandia 1988

1990-luku

Aikaan täysikuun | Scandia 1990
Yön tuuli vain | Scandia/Fazer Finnlevy 1992
Sinitaikaa | AXR 1993
Laulaja | AXR 1994
Myrskyn jälkeen | AXR 1995
Meren kuisketta | AXR 1997
Sinut tulen aina muistamaan | AXR 1998
Valoon päin | AXR 1999

2000–2009

Bella Capri | AXR/Edel Records Finland 2000
Konserttilavalla | AXR/Edel Records Finland 2001
Joulun tarina | AXR/Edel Records Finland 2001
Juna kulkee | AXR/Edel Records Finland 2003
Toiset on luotuja kulkemaan | AXR/Edel Records Finland 2004
Paalupaikka | AXR/Edel Records Finland 2005
Kuin taivaisiin | AXR/Edel Records Finland 2007
Kaksi maailmaa | AXR/Edel Records Finland 2008
Viimeiseen pisaraan | Edel Records Finland 2009

2010-luku

Vieras paratiisissa | AXR Music Oy 2010
Sydämeni lyö – 70-vuotisjuhlalevy | AXR/Warner Music Finland 2015

Lue lisää | Finna.fi

Kari Tapio – Elämä Antti Heikkinen | WSOY 2020
Mystiset metsätyömiehet ja keskikalja-cowboyt – retkiä suomikantriin ja sen persoonallisuuksien pariin Suonna Kononen & Olli Nurmi, 592 sivua | Kustannusosakeyhtiö Sammakko 2018
Kari Tapio – Sinivalkoinen ääni Juha Nikulainen & Pasi Kostiainen, 132 sivua | AXR Music 2011
Kari Tapio – Olen suomalainen Vexi Salmi, 208 sivua | WSOY 2002 Teos 2011.

Antti Heikkisen kirja Kari Tapiosta julkaistiin syyskuussa 2020. Kuva: WSOY.
Kari Tapio: Viimeiseen pisaraan (2009).

Deep Purple: Whoosh! – loppu ei tullutkaan

Kommentoi
| Kirjoittaja:

Whoosh! | earMusic/Edel Germany 2020


Deep Purple: Whoosh! (2020).Deep Purple pohdiskeli Infinite-levynsä (2017) aikaan uransa lopettamista ja ilmoitti lähtevänsä viimeiselle pitkälle maailmankiertueelleen, The Long Goodbye -rundille. Albumi oli noiden ajatusten mukaisesti kuorrutettu lopun symboliikalla. Kannen ilmakuvassa jäänmurtaja on piirtänyt jäätikköön valtavan DP-kuvion, merkittävän jäljen, jonka kohtalona on tietysti ennen pitkää kadota jäljettömiin niin kuin kaikki ajan mittaan tekee. Sekin, että nimi ”Infinite” merkitsee äärettömyyttä, tuntuu viittaavan ajasta ikuisuuteen siirtymiseen, kaukaisuuteen katoamiseen.

Siihen oli hyvä lopett… WHOOSH!

Deep Purplen 21. studioalbumi Whoosh! huuhtoi lopunajan tunnelmat mennessään ihan niin kuin viimeinen raja ei olisi vielä edes näköpiirissä. Samalla se sai aiemman ”ostakaa ennen kuin loppuvat” -viestinnän vaikuttamaan halpamaiselta. Mutta jotakin Purplen jannujenkin kai on tehtävä, etenkin kun kulkutauti teki viimeisen maailmankiertueen edistämisestä mahdotonta. Näistä lähtökohdista Whoosh!:in on oltava hyvä levy, joka perustelee käänteen.

Whoosh! on Infiniten tavoin Bob Ezrinin tuottama albumi ja hengeltäänkin edeltäjänsä kaltainen. Tässä historian vaiheessa osapuolet tuntuvat sopivan yhteen saumattomasti. Legendaaristen harmaahapsien sessioissa syntyy lämpöistä, paineetonta ja yllättävän virkeää jytää, joka ei haasta eikä riivaa eikä myöskään flirttaile minkään vuoden 1975 jälkeen keksityn kanssa. Kun suutari pysyy lestissään, vaivaannuttavat hetket pysyvät minimissä. Helposti tästä nappaa tuleville keikoille lakisääteisen uuden biisin muinaisten klassikkojen sekaan. Muodon vuoksi.

Whoosh! ei tietenkään voi olla merkittävä levy yhtyeeltä, joka teki uraauurtavat teoksensa puoli vuosisataa sitten. Purplen albumidiskografiassa se tulee olemaan niin kutsuttua ”deep cut”-osastoa eli levy, jonka hyvillä puolilla vain tosifanit osaavat knoppailla. Kitara-kosketinvuoropuhelu ’Nothing At All’ ja muutamat muut kohdat huomauttavat Purplen roolista neoklassisen rockin ja powermetallin kummisetänä. Kokonaisuutena Whoosh! muistuttaa enemmän siitä, että hevikin (jos tämä sitä edes on) voi olla ilmavaa ja svengaavaa musiikkia. Ian Gillanin vahva ääni soi pakottomasti. Hän on Robert Plantin ohella veteraanisarjan rocklaulajien suuria selviytyjiä.

Whoosh! on tasokas albumi, ei missään tapauksessa mikään rimanalitus. Se sisältää elävää ja hengittävää rockia, mutta sen kohdalla on silti vaikeaa olla alentumatta ”Voi, kun Te olette vielä niin virkeä” -vanhuspuheeseen. Levyn roolina onkin osoittaa, ettei tämänkään riskiryhmän tarvitse lopettaa ainakaan siksi, etteikö homma yhä taittuisi. Seitsenkymppisten bändi on voimissaan ja vieläpä ilmeisen vapaa kireämpien aikojen paineista. Siinä Purplen uusin tuo mieleen Alice Cooperin nykytuotannon.

Tällä hetkellä Deep Purplen jäsenillä ei kuulemma ole erityisempiä eläköitymissuunnitelmia. Whoosh! panee miettimään ylipäänsä lopettamista ja sen ajoitusta. Rockissa, jossa nelikymppisyys on uusi nuoruus, se ei enää voi olla ikäkysymys. ”I can’t retire until I croak”, totesi The Rolling Stonesin Keith Richards kerran ja tarkoitti, että ideaalikohtalo on kuukahtaa romanttisesti lavalle kitaran kanssa. Hänen ei ole mikään pakko jatkaa soittamista enää päivääkään, eikä ole Deep Purplenkaan.

Siinäpä sen salaisuus ehkä onkin. Heidän ei tarvitse jättää päivätyötään päästäkseen tekemään sitä mitä oikeasti haluavat, ja se kuuluu musiikissa.

Ja ei, sitä ainoaa oikeaa Deep Purple -kitaristia Ritchie Blackmorea ei vieläkään ole ikävä, sillä yli neljännesvuosisadan bändissä soittanut uusi poika Steve Morse osaa kyllä asiansa.

Whoosh!
Ian Gillan – laulu
Roger Glover – bassokitara
Ian Paice – rummut
Steve Morse – kitara
Don Airey – kosketinsoittimet
Tuottaja: Bob Ezrin

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

Deep Purple | kotisivu
Deep Purple | Facebook
Deep Purple | Instagram
Deep Purple | Twitter

Levyhyllyt | Finna.fi
Deep Purple

1960-luku

Shades Of Deep Purple | Parlophone/Tetragrammaton Records 1968
The Book Of Taliesyn | Harvest/Tetragrammaton Records 1968
Deep Purple | Harvest/Tetragrammaton Records 1969

1970-luku

Deep Purple In Rock | Harvest 1970
Fireball | Harvest 1971
Machine Head | Purple Records/ Warner Bros. Records 1972
Who Do We Think We Are | Purple Records/ Warner Bros. Records 1973
Burn | Purple Records/ Warner Bros. Records 1974
Stormbringer | Purple Records/ Warner Bros. Records 1974
Come Taste The Band | Purple Records/ Warner Bros. Records 1975

1980-luku

Perfect Strangers | Polydor/Mercury 1984
The House Of Blue Light | Polydor/Mercury 1987

1990-luku

Slaves And Masters | RCA 1990
The Battle Rages On… | RCA/BMG 1993
Purpendicular | BMG/RCA 1996
Abandon | 1998

2000–2009

Bananas | 2003
Rapture Of The Deep | 2005

2010-luku

Now What?! | 2013
Infinite | 2017

2020-luku

Whoosh! | earMusic/Edel Germany 2020

Alice Cooper: School’s Out – rajaton, ajaton seikkailu
Alice In Chains: Rainier Fog – sumusta selviytyneet
Belzebubs: Pantheon Of The Nightside Gods – vapauden ja vastuun kiirastulessa
Black Sabbath: Black Sabbath & 13 – alun loppu ja lopun alku
Def Leppard: Hysteria – hard rockin valovoimaa
Duff McKagan – luoteisen maan punkkari
Iron Maiden: Powerslave – epiikkaa ja elinvoimaa egyptiläisittäin
Kaaos törkytehtaassa – Mayhemin ja Mötley Crüen kohutut saagat
King Diamond: ”Them” – rytinää riivatussa talossa
Kiss: Lick It Up – kadonneen kitaristin kunniajuoksu
Kiss: Music from ”The Elder” – maskimiehet eksyksissä
Lou Reed & Metallica: Lulu – nainen miesten maailmassa
Metallica: The $5.98 E.P. • Garage Days Re-Revisited – elonmerkkejä autotallista
Misfits: Walk Among Us – kauhupunkin klassikko
Motörhead: Clean Your Clock – lopunajan dokumentti
Ozzy Osbourne: The Ultimate Sin – omituinen ajankuva
Pearl Jam: Ten – grungen elävä klassikko
The Black Crowes: Warpaint – sukellus syvään päähänZodiac Mindwarp and The Love Reaction – rockia ja rockparodiaa

Lue lisää

Ian Gillan – Omaelämäkerta Ian Gillan & David Cohen & kääntäjä Nelli Iivanainen, 308 sivua | Minerva 2014
Musta ritari – Ritchie Blackmore Jerry Bloom & kääntäjä Yasir Gaily, 462 sivua | Like 2009
Deep Purple – Vuodet 1967–2006 Heikki Heino, 276 sivua | Pop-lehti 2006
Deep Purple – Highway Star – Ritchie Blackmoren vuodet 1968–1993 Mika Järvinen, 400 sivua | Johnny Kniga 2018
Smoke On The Water – Deep Purplen tarina Dave Thompson & kääntäjä Jere Saarainen, 402 sivua | Minerva 2013

Black Knight – Ritchie Blackmore Jerry Bloom, 390 sivua | Omnibus Press 2006
Deep Purple – The Illustrated Biography Chris Charlesworth, 96 sivua | Omnibus Press 1983
Ian Gillan – The Autobiography Of Deep Purple’s Lead Singer Ian Gillan & David Cohen | 
The Ultimate Music Guide – Deep Purple John Robinson & Nigel Williamson, 122 sivua | TI Media Limited 2018
Smoke On The Water – The Deep Purple Story Dave Thompson, 402 sivua | ECW 2004

Deep Purple: Whoosh! (2020).
Deep Purple: Whoosh! (2020).

Mistakes: Pidä huolta – kaksikielinen suuntaviitta

Kommentoi
| Kirjoittaja:

Pidä huolta | Sonet/Scandia 1981

Mistakes: Pidä huolta (1981).Pave Maijanen (s. 3.9.1950) on ollut viime aikoina julkisuudessa sekä 70-vuotispäiviensä että vakavan sairastumisensa vuoksi. Hän on kuitannut ikääntymiseensä ja terveydentilaansa liittyvät kysymykset tyylikkäästi toteamalla olevansa kiitollinen kaikesta, mitä on saanut elämänsä varrella nähdä ja kokea.

Maijanen hyppäsi bändikuvioihin jo hyvin nuorena, ennen 1960-luvun puoliväliä. Seuraavan vuosikymmenen alussa hän keikkaili Johnny Liebkindin ja Kristianin kokoonpanoissa ja levytti Pepe & Paradisen basisti-laulajana. Sooloartistina hän debytoi ’Fever’-singlellä vuonna 1975. Hieman myöhemmin hän teki yhden merkittävimmistä tuotantotöistään Wigwamin deep pop -mestariteoksen Nuclear Nightclubin sessioissa.

1980-luvun Maijanen starttasi Pave’s Mistakes -yhtyeellä, jonka ensimmäisessä kokoonpanossa vaikuttivat monesta yhteydestä tutut kitaristi Jyrki Manninen, rumpali Keimo Hirvonen ja basisti Risto Hankala. Bändin debyytti on tyylikäs, englanninkielinen rocklevy, jonka vaikutteet tulivat varsin laajalta alueelta, mutta suomalaisuutta se suorastaan kartteli. Mistakes tavoitteli kansainvälistä soundia samaan tapaan kuin Maijasen 1970-luvun nimibändit Royals ja Rock’n’Roll Band.

Toisaalta tuo seniilien kolmekymppisten bändi kuulosti kaikessa juurevuudessaan aivan liian vanhanaikaiselta menestymään popmaailmassa, jonka punk oli myllännyt ylösalaisin – Maijanen koki kai itsekin siirtyneensä veteraanisarjaan, koskapa äityi ’10 Years Boogiessa’ kertaamaan jo toistakymmentä vuotta kestänyttä uraansa. Ehkäpä ajatuksia herätti sekin, että englanninkielistä rockia soittaessa suosion kasvun rajat tulivat nopeasti vastaan. Kotimaisen popmusiikin ihan oikea kansainvälistyminen oli vielä lähinnä hullua unelmaa.

Mistakesin toinen levy Pidä huolta oli käänteentekevä julkaisu Maijasen uralla, eräänlainen kaksikielinen suuntaviitta. Jonkinlaisesta etsimisen meiningistä kertoi, että albumin kuusi ensimmäistä kappaletta olivat suomenkielisiä ja kuusi viimeistä englanninkielisiä. Enää hän ei suunnannut julkaisujaan pelkästään englanninkielistä rockia harrastavalle diggariporukalle vaan laajemmin suomalaisille. Kenties Maijanen oli löytänyt itsestään biisinkirjoittajana aivan uusia puolia kesken levynteon, ja halusi antaa albumin vastaanoton määrittää, mihin suuntaan jatkossa etenisi.

Mistakes, jossa rumpuja soitti nyt Jan Noponen, oli pätevä, siististi soittava ja dynaaminen ryhmä laulukielestä riippumatta. Pidä huolta -levyn englanninkielisissä biiseissä (esim. ’Roll It Up’, ’We’re Going Away’ ja ’Can’t See Nobody’) se oli rouheampi ja perinteikkäämpi, mutta myös persoonattomampi ja yhdentekevämpi bluesrockbändi. Maijasen tyylitaju ja vahvuus säveltäjänä kuuluvat parhaiten hyvin kauniissa ’Tell Me It’s Alrightissa’.

Suomenkielisissä biiseissä Mistakes kuulosti seikkailevammalta ja kunnianhimoisemmalta yhtyeeltä. Sellaisissa biiseissä kuin ’Ei mitään’ ja ’Mä haluun olla mä’ se jatkoi Dave Lindholmin ja Hectorin suomenkielisen rockin perinnettä, mutta soinnista hehkui läpi myös uuden aallon voimaannuttava vaikutus. Painostava ’Tv-mies’ ja yltiöoptimistinen ’Ihminen hallitsee ok’ olivat ajankohtaisiin aiheisiin ja tulevaisuuteen pureutuvaa idealistista rockia.

Niin oli myös punkin energiasta ja kantaaottavuudesta vaikuttunut nimikappale, ensimmäinen Maijasen kirjoittama suomenkielinen biisi. Siitä tuli iso hitti, joka antoi Pavelle aivan uusia mahdollisuuksia ja ideoita suomenkielisen musiikin tekemisestä ja sooloartistina toimimisesta. Lopullisen läpimurtonsa hän teki levyillä Maijanen (1984) ja Palava sydän (1985), joista kumpikin on myynyt yli 50 000 kappaletta.

Lisää Pave Maijasen elämästä ja urasta kerrotaan Tommi Saarelan kirjoittamassa Elämän nälkä -kirjassa, joka ilmestyy huhtikuussa 2021.

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

Pave Maijanen fanisivut | Facebook

Levyhyllyt | Finna.fi
Pave Maijanen

1980-luku

Pave’s Mistakes | Hi-Hat 1980
Pidä huolta Mistakes | Sonet/Scandia 1981
Tanssivat kengät | Parlophone/EMI 1983
Maijanen | Parlophone/EMI 1984
Palava sydän | Parlophone/EMI 1985
Maailman tuulet | Parlophone/EMI 1987
Would You Maya | Parlophone/EMI 1987

1990-luku

Kuutamokeikka | Parlophone/EMI 1990
No Joking | Parlophone/EMI 1991
Sirkus saapuu tivoliin | Parlophone/EMI 1994
Kohti uutta maailmaa | Parlophone/EMI 1998

2000–

Mustaa valkoisella | AllStar Music 2000
Kaikessa rauhassa | AllStar Music 2010

Levyhyllyt | Finna.fi
Mestarit Areenalla [=Kirka • Hector • Pave Maijanen • Pepe Willberg]

Mestarit Areenalla | EMI/BMG Finland 1999
Mestarit Stadionilla • VHS • DVD | Finnkino/EMI/BMG Finland 2001

Levyhyllyt | Finna.fi
Pepe & Paradise

Niin vähän on aikaa | Love Records 1972
Pepe & Paradise | CBS 1973

Levyhyllyt | Finna.fi
Rock’N’Roll Band [=Alf Forsman • Pave Maijanen • Dave Lindholm]

Everybody Needs Dance Music Sometimes | Love Records 1975
New Memories • CD • DVD | AllStars Music 2005

Levyhyllyt | Finna.fi
Royals [=Albert Järvinen • Pave Maijanen • Ippe Kätkä • Mikko Rintanen]

Spring 76 | Love Records 1976
Out | Love Records 1977
Live | Love Records 1978

Kokoelmat | Finna.fi
Pave Maijanen

Kaikki nämä vuodet • 2LP • CD | Parlophone 1992
Lähtisitkö – 28 suosituinta • 2CD | Parlophone/EMI 1999
Kokoelma 2003 Hector & Pave Maijanen | AllStar Music 2003
Kaikki nämä vuodet 1969–2010 • 4CD+DVD | Parlophone 2010
Kaikki nämä vuodet 1981–2010 • 2CD | Parlophone 2010
Vain elämää – kausi 4 • päivä | Warner Music Finland 2015
Vain elämää – kausi 4 • ilta | Warner Music Finland 2015

Dave Lindholm: Vanha & uusi romanssi – muun ohessa syntyi mestariteos
Eppu Normaali: Tie vie – koskettimien syventämiä sanoja ja säveliä
Hector: Nostalgia – romantiikkaa tekniikan sukupolvelle

Lue lisää

Elämän nälkä Tommi Saarela | Tammi 2021

Mistakes: Pidä huolta (1981).
Mistakes: Pidä huolta (1981).


Lähiöbotox: Rikkinäinen Suomi – arpia ja avohaavoja

Kommentoi
| Kirjoittaja:

Rikkinäinen Suomi | Deggael 2020

Lähiöbotox: Rikkinäinen Suomi (2020).Yllätykset ovat kivoja. Jos jotain ei olisi ikinä arvannut, niin räppäreinä ja koomikoina tuttujen Hanad ”Dosdela” Hassanin ja Luyeye ”Seksikäs-Suklaa” Konssin liittymistä metalliyhtyeeseen. Nyt he kuitenkin tykittelevät Lähiöbotoxissa, KMA:sta ja Heaven ’N’ Hellistä tuttujen Jaakko ”Lieminen” Luomasen ja Harto Haukkaluoman perustamassa rapmetallibändissä. Rytmiryhmässä ovat punkbändi Lighthouse Projectin Lauri Ojala ja Samuli Peurala.

Kovan kokoonpanon ensialbumin käynnistää Helsingin metron humina, jonka suhteen ei jää epäselväksi mikään muu kuin se, meneekö metro itään vai tuleeko se sieltä. Rikkinäinen Suomi on aggressiivisen inhorealistinen dokumentti toiseuden, vastakkainasettelun, ulkopuolisuuden, huono-osaisuuden ja sosiaalisten ongelmien Suomesta. Siinä missä pinnallisemmissa musakuvioissa kisaillaan rannekelloilla, nämä jätkät vertailevat arpia.

Kitarariffeissä on paljon Slayeriä ja melodisissa kitaraliideissä Iron Maidenia. Tinkimättömällä draivilla jyrätyt biisit alleviivaavat asennetta raita raidan perään, mutta raivokkaan paineiden päästelyn sekaan mahtuu yllättävän tarttuvia kertosäkeitä. Ollakseen ensi kertaa metallialan töissä Dosdela ja Suklaa ovat yllättävän päteviä vokalisteja sekä herkissä että raaoissa osuuksissa.

Yllättävää on sekin, miten laajalta alueelta he ovat laulunaiheita etsineet. Siinä missä ’Nigi nigi’ ratsaa huumekaupan maailmaa, kommentoi ’Kongo’ globaalia sortoa. ’Kato mua silmiin (Kusipää)’, ’Kaikki hajoo’ ja ’Sydämetön’ kuulostavat omakohtaisilta. Niin kuulostavat myös levyn poliittisimmat biisit ’Rikkinäinen Suomi’ ja ’Puhdasverinen vihaaja’, mutta niiden henkilökohtaisuus on yhtä lailla yhteiskunnallista. Tässä seurassa ’Aamuun asti’ jää rehvakkaana juomalauluna täytebiisin oloiseksi.

Periaatteessa Lähiöbotox ei tee mitään uutta, mutta suomimetallissa tällaista ääntä ei ole ennen kuultu – ei Suklaan ”rikkinäistä suomea” eikä juuri tällaista raskaiden kitaroiden ja tulisten riimien kombinaatiota. Uho on paikoin lapsellista ja syvemmällekin voisi porautua, mutta toisaalta negatiiviset tunteet pitää käsitellä juuri sellaisina kuin ne tulevat. Vaikka arpia riittää, kaikki haavat eivät selvästikään ole vielä umpeutuneet.

Metallin ja rapin yhdistelmä herättää paljon intohimoja puolesta ja vastaan, mutta se on kiistämättömän tehokas väline katuelämän nurjan puolen kuvaamisessa. Lähiöbotox hallitsee hommansa yhtä hyvin kuin Body Count. Maailman toivoisi muuttuvan ja tasa-arvon kehittyvän niin mukavasti, ettei elämästä kerta kaikkiaan voisi saada inspiraatiota tällaisen musiikin tekemiseen. Tunne on ristiriitainen, sillä Rikkinäinen Suomi on hieno levy.

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

Lähiöbotox | Facebook
Lähiöbotox | Instagram

Rikkinäinen Suomi
Luyeye Konssi – rap
Hanad Hassan – rap
Jaakko Luomanen – kitara
Harto Haukkaluoma – kitara
Samuli Peurala – bassokitara
Lauri Ojala – rummut

Levyhyllyt | Finna.fi
Lähiöbotox

Rikkinäinen Suomi | Deggael 2020

KMA [=Harto Luomanen • Jaakko Luomanen • Oskari Vilmunen • Toni Lähde] | Finna.fi

Ääripäät | Mercury 2002

Heaven ’N’ Hell [=Tom Henriksson • Jaakko Luomanen • Oze Vilmunen • Nasa Kemiläinen]

Sleeping With Angels | Ranch 2003

Anthrax: Sound Of White Noise – thrash-titaani tavoitteli tähtiä
Iron Maiden: Powerslave – epiikkaa ja elinvoimaa egyptiläisittäin
Pää Kii: Jos huonoo onnee ei ois mul ei ois onnee ollenkaan – punkbändi pelasti rockin
Silvana Imam: Naturkraft – ulkopuolisten ääni
Ursus Factory: ”Pelastajanhommat eivät kiinnosta!”

Lue lisää | Finna.fi

Hardcore Rap – A Fusion Of Metal, Rock And Hip-Hop Arion Berger, 128 sivua | Boxtree 2001
Nu-Metal – The Next Generation Of Rock & Punk Joel McIver, 144 sivua | Omnibus Press 2002

Lähiöbotox: Rikkinäinen Suomi (2020).
Lähiöbotox: Rikkinäinen Suomi (2020).

The Renegades: Cadillac ­– loppu on hysteriaa

Kommentoi
| Kirjoittaja:

Cadillac | Scandia 1964

The Renegades: Cadillac (1964).Maine ja kunnia ovat arvaamattomia. Siinä missä moni myöhempi yhtye on ollut ”Big in Japan”, päätyi Birminghamissa vuonna 1960 perustettu rhythm & blues -pohjainen beatkvartetti The Renegades luomaan näyttävän uran ensimmäiseksi Suomessa. Tämä epätodennäköinen kehitys lähti liikkeelle, kun Renegadesin basistin Ian Mallettin Helsingissä opiskellut veli kiinnostui rockmanagerin töistä. Keith Mallett sai manageri-tapahtumatuottaja Leo Heinosen järjestämään velipoikansa pienelle bändille kiertueen maassamme.

Heinosen ei tarvinnut katua tuntemattoman ulkomaalaisen yhtyeen buukkaamista, sillä loppu oli hysteriaa. Heti ensimmäiset keikat Suomessa syksyllä 1964 herättivät kuhinaa. Vielä teini-ikäiset britit otettiin kirkuen vastaan, sillä Renegades oli suorastaan jotakin ennennäkemätöntä. Yhtä pitkiä tukkia, hurjaa esiintymistä ja hassuja ilmeitä ei ollut konsaan nähty syrjäisessä maassa, jonka juro kansa ei ymmärtänyt Kari Kuuvan ’Tango Pelargonian’ (1964) olevan parodiaa. Ian Mallettin, laulaja Kim Brownin, kitaristi Denys Gibsonin ja rumpali Graham Johnsonin kaltaisille idoleille oli Suomessa huutava tarve.

The Renegades pääsi nauttimaan Suomessa fanipalvonnasta. Ihailun malli opittiin siitä, miten The Beatlesiin maailmalla suhtauduttiin. Lavalla sisällissodanaikaisiin jenkkiunivormuihin sonnustautuneet Renegadet olivat Beatlejen lailla söpöjä ja karismaattisia nuorukaisia, mutta toisin kuin maailmankuulut kollegansa, ”Rene-pojat” olivat suomalaisnuorten tavoitettavissa. Sitä paitsi heidän soundissaan oli ensisingle ’Cadillacista’ lähtien kaihoisa sävy, joka saattoi vedota melankolialle persoihin pohjoismaalaisiin. Bändi sai jopa Little Richardin ’Lucillen’ kuulostamaan hivenen murheelliselta. Renegades levytti Suomessa neljä albumia ja soitti täällä viitisensataa keikkaa.

Kun yhtye tulee huippusuosituksi nuorten tyttöjen keskuudessa, sen taidoista ja lahjakkuudesta aletaan kummasti löytää moitteen sijaa ja rutkasti parantamisen varaa etenkin heikompiosaisten kollegojen keskuudessa. Näin kävi Renegadesillekin, vaikka Kim Brownin lahjakkuus laulunteossa on fakta ja vaikka Denys Gibsonin kitarointi oli pätevää Shadows-koulukunnan soitantaa. Yhtyeessä ei ehkä vaikuttanut virallisia tekniikkavirtuooseja, mutta Renegades oli sisäistänyt rock’n’rollin ja bluesin fiiliksen paljon syvemmin kuin ajan suomalaisyhtyeet, jotka vasta opettelivat uutta kulttuuria kuin vierasta kieltä.

Ja olihan se historiallisessa kontekstissaan rajua. 1960-luvun Suomessa, jossa tanssiminen oli vielä rukouslauantaisin kiellettyä, konservatiivipiirit näkivät Renegadesissa uhkaavia piirteitä. Bändin pitkätukkaisen olemuksen, villitsevän esiintymisen ja jalan alle menevän musiikin katsottiin vaikuttavan mukaviin suomalaisnuoriin ikävällä tavalla. Tämä oli tietenkin nuorisobändille mitä parhainta mainosta noina ahtaina aikoina. Renegades olikin ensimmäisiä yhtyeitä, joita Suomessa alettiin jäljitellä.

Levy-yhtiö Scandian Alppi-studiossa äänittäjä Jouko Aheran kanssa taltioitu Cadillac oli Suomen ensimmäinen popbändin levyttämä albumi. Se singahti kauppoihin nimikappaleensa hittistatuksen siivittämänä. Vince Taylorin kappaleesta johdettu klassikko ei ollut levyn ainoa helmi. Ajan tavan mukaan sekä omaa että lainattua (Ray Charles, Buddy Holly, Little Richard…) tuotantoa sisältävä pitkäsoitto on kokonaisuutena enemmän linjakas kuin rönsyilevä, mutta yksipuolinen se ei ole. ’Bad Bad Babyn’ ja ’Do The Shaken’ kaltaisten menopalojen rinnalla on ’If I Had Someone to Dream Ofin’ ja ’Seven Daffodilsin’ kaltaisia eteerisiä kaunokkeja.

Jouluksi 1964 julkaistun Cadillacin ilmestyessä Renegades oli matkalla tähtiin maassa, josta he eivät vielä muutamaa kuukautta aiemmin olleet tienneet muuta kuin nimen. Seuraavina vuosina heidän tarinansa kulki läpi erikoisten käänteiden, joiden myötä Renegadesin nimi tuli tunnetuksi muuallakin Euroopassa.

Bändin musiikin ja yllättävän laajan vaikutuksen ohella yhtyeen jäsenten myöhemmät seikkailut ovat ehdottomasti perehtymisen arvoisia. Parhaiten se onnistuu toimittaja Esa Kuloniemen ansiokkaan kirjan Renegades – Luopiotarina avulla.

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

The Renegades | Facebook

Esitäytetty Monihaku aluekirjastoihin. Kohdekirjaston voi vaihtaa.

Kysy musiikista kirjastonhoitajalta.

Levyhyllyt | Finna.fi
Suomessa tehdyt studioalbumit

1964

Cadillac | Scandia SLP 600 • Remasteroitu CD-painos Warner Music Finland 2001 • LP-uusintapainos WEA/Scandia 2011

1965

The Renegades | Scandia SLP 601 • toukokuu 1965 • Remasteroitu CD-painos Warner Music Finland 2001
The Renegades | Scandia SLP 602 • elokuu 1965 • Remasteroitu CD-painos Warner Music Finland 2001

1966

Pop | Scandia 1966 • Remasteroitu CD-painos Warner Music Finland 2003 • LP-uusintapainos Svart Records 2018

Kokoelmat | Finna.fi
The Renegades

The Renegades Story | Scandia SLP 907 • 1978
2 alkuperäistä – Cadillac / The Renegades | Fazer Finnlevy/Safir 1990
20 suosikkia – Cadillac | Fazer Records/Warner Music Finland 1996
Hits | Poptori/Snap 2002
Complete Cadillac • 2CD | Warner Music Finland 2007

HIM: Deep Shadow And Brilliant Highlights – poplevy huippujen varjosta
Iggy Pop: Lust For Life – tanssia muurin harjalla
Ville Valo & Agents – kadonnutta taikaa etsimässä

Esa Kuloniemen kirjoittama The Renegades -historiikki Luopiotarina julkaistiin vuonna 2017.

Lue lisää | Finna.fi

The Renegades – Luopiotarina Esa Kuloniemi, 462 sivua | Like 2017

Jee jee jee – suomalaisen rockin historia  Seppo Bruun & Jukka Lindfors & Santtu Luoto & Markku Salo, 543 sivua | WSOY 1998
Suomi soi 1 – Tanssilavoilta tangomarkkinoille Pekka Gronow & Jukka Lindfors & Jake Nyman, 408 sivua | Tammi 2005
Suomi soi 2 – Rautalangasta hiphoppiin Pekka Gronow & Jukka Lindfors & Jake Nyman, 359 sivua | Tammi 2005
Suomi soi 3 – Ääniaalloilta parrasvaloihin Pekka Gronow & Jukka Lindfors & Jake Nyman, 400 sivua | Tammi 2005
Turkulaisen rockin arkeologiaa 1956–1969 Antero Laiho & Iiro Andersson, 272 sivua | Föribeat Kustannus 2012

The Renegades: Cadillac (1964).