Kirjoittajan arkistot:Ari Väntänen

Santa Lucia: Arktista hysteriaa – uranuurtaja aikaansa edellä

| Kirjoittaja:
Vastaa

Arktista hysteriaa | Poko Rekords 1990

Se oli kaikessa outoudessaan lopulta aivan järkeenkäypää. Kun näki amerikkalaisen Rolling Stonen julkaisseen jutun Santa Luciasta, ensin teki mieli läpsiä itsensä hereille. Mutta kun miettii, millainen bändi Santa Lucia oli ja mihin aikaan, artikkelin kirjoittaneen Hank Shteamerin ilahtumisen kyllä ymmärtää. Mikään ei ollut ihan niin kuin Santa Lucia. Eikä ole vieläkään.

Santa Lucia syntyi ja kuoli teini-iän mukana. Kun bändi perustettiin Kemissä vuonna 1984, sen jäsenet olivat vasta 12-vuotiaita. Ensimmäisen singlensä bändi julkaisi neljä vuotta myöhemmin ja ainoaksi jääneen albuminsa, Arktista hysteriaa, vuonna 1990. Siihen aikaan rockmusiikki oli nuoruuden ääni, ja se kuuluu Santa Luciassa vimmaisuutena ja vilpittömyytenä.

Santa Lucia erottui monella tavalla, ei vähiten sukupuolellaan. Muut teinitytöt eivät soittaneet siihen aikaan sillä tavalla (eivätkä kyllä pojatkaan, mutta naispuolisten soittajien rockbändi oli 1980-luvun Suomessa jo itsessään kuriositeetti, joka sai äijät ymmälleen). Santa Lucian erotti myös kieli. Niin oudolta kuin se nyt tuntuukin, 1980-luvulla ei missään tapauksessa ollut normaalia laulaa metallista rockia suomeksi.

Erottuva oli myös tyyli: Santa Lucian musiikki oli merkillinen yhdistelmä eri elementtejä, joista kuuluvimmat olivat metalli ja post-punk. Kitaristi Aide Pyykkö, basisti Kultsi Kultalahti ja rumpali Häte Mattila olivat kovaotteisia, tiukkoja ja taitavia soittajia, joiden vaikutteet tulivat rockista, hevistä ja metallista. Laulaja Mape Morottaja sen sijaan ei ollut hevilaulaja, vaan tulkitsi kirkkaalla ja pirteällä äänellä melodioita ja sanoituksia, jotka eivät tulleet metallin suunnalta. Sipe Mäen koskettimet tekivät Santa Lucian crossover-soundista juhlavamman, suuremman ja mystisemmän. Hienoimmin tämä kulminoitui Arktista hysteriaa -albumilla.

Niille aikalaisille, joiden käsitys Santa Luciasta perustui vuonna 1988 singlellä julkaistuun höpsöön Miljoona ruusua -huitaisuun, vuoden 1990 Arktista hysteriaa tuli taatusti yllätyksenä. Se oli kunnianhimoinen ja kosiskelematon albumi, jonka luokitteleminen pelkäksi metalliksi olisi vähän liian laiskaa. Vaikka tuplabassarit jytisivät ja riffitulitus oli säälimätöntä, Santa Lucia olisi löytänyt oikeita hengenheimolaisia vasta myöhemmästä vaihtoehto- ja taidemetalliskenestä, hetkittäin vaikkapa Jane’s Addictionista. Bändin viimeiseksi jäänyt levytys, Neljä tunnelia tuonelaan -ep (1992) kuulostaa siltä, että jos Santa Lucia ei olisi hajonnut, se olisi ollut kotonaan 1990-luvulla.

Santa Lucian tuotanto on ollut kuluvalla vuosikymmenellä helposti saatavilla. Pokon vuonna 2011 julkaisema Koko tuotanto 1988–1992 sisälsi kaikki levytykset ja saatteli bändin pitkästä aikaa keikoille. Svart Records julkaisi äskettäin vielä laajemman katsauksen Santa Luciaan. Kolmen vinyylin boksi Perse palaa! sisältää alaotsikkonsa mukaisesti ”kaikki levytykset ja vähiten hävettävät demot 1987–1992.”

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

Santa Lucia Facebook

Santa Lucia 1984–1992
Outi-Maria ”Kultsi” Kultalahti – bassokitara
Virpi ”Häte” Mattila – rummut
Eija ”Mape” Morottaja – laulu
Mari-Anne ”Sipe” Mäki – kosketinsoittimet
Kati ”Aide” Pyykkö – kitara

Levyhyllyt | Finna.fi
Arktista hysteriaa | LP • CD Poko Rekords 1990
Arktista hysteriaa – koko tuotanto 1988-1992 | CD • Poko Rekords 2011
Perse palaa! – kaikki levytykset ja vähiten hävettävät demot 1987–1992 | 3LP • Svart Records 2019

Lue lisää | Finna.fi
Aho, Arja & Taskinen, Anne: Rockin korkeat korot – suomalaisen naisrockin historia!, 321 sivua | WSOY 2003
Santa Lucia: Perse palaa! – kaikki levytykset ja vähiten hävettävät demot 1987–1992. Sisältää 32-sivuisen historiikkiliitteen | Svart Records 2019

Svart Recordsin vuonna 2019 julkaisema 3LP-kokoelma Perse palaa! sisältää informatiivisen historiikkiliitteen.

SIG: Vuosisadan rakkaustarina – kirkkaus valtaa alaa

| Kirjoittaja:
1

Vuosisadan rakkaustarina | Johanna 1982

Joskus nimen lataus on vahva. Vuosisadan rakkaustarina on niin vaikuttava otsikko, että se on annettu kahdelle eri elokuvalle, yhdelle kaunokirjalliselle julkaisulle, kolmelle musiikkialbumille ja yhdelle Aku Ankan taskukirjalle. Levyistä tärkein on raisiolaisen SIG-yhtyeen kolmas pitkäsoitto. Bändin laulaja ja biisintekijä Matti Inkinen poimi nimen kirjailija Märta Tikkasen Århundradets kärlekssaga -kirjan suomennoksesta. Nimikappaleesta tuli niin tunnettu, että muut mainitut teokset on nimetty sen mukaan.

Vuosisadan rakkaustarina valmistui SIGin mittapuulla pitkän kaavan mukaan. Syksyllä 1981 ja alkuvuodesta 1982 tehdyn albumin äänitti ja miksasi Wigwamista, Tasavallan Presidentistä ja Blues Sectionista tuttu Måns Groundstroem, joka oli mukana monissa levy-yhtiö Johannan studioprojekteissa. Tuottajana toimi Leevi And The Leavings -legenda Gösta Sundqvist ja tuotantopäällikkönä Johannan pomo Atte Blom.

Kolmas albumi oli SIGille uudistumisen ja kasvamisen paikka. Kahta ensimmäistä levyä hallinneet uuden aallon vaikutteet ovat Vuosisadan rakkaustarinalla läsnä, mutta enemmän hengessä kuin tuotannossa. Silla on aiempaa popmaisemmaksi sovitettua ja jämäkämmäksi tuotettua musiikkia. Groundstroem haki studiossa yhtenäistä rockbändisoundia, jota modernisoitiin tuoreilla syntetisaattorisävyillä ja hetkittäin rumpukoneellakin.

Vaikka ulkoasu muuttui, SIGin tunnisti helposti. Inkisen sälöisestä, vapisevasta ja epävireisestä lauluäänestä (joka voimistui studiossa uuden soundin mukaiseksi) ei voi erehtyä. Hänen tunnistettava persoonallisuutensa häilyy myös biiseissä, joissa on vaikutteita niin 1960-luvun popista kuin tuolloin ajankohtaisesta rockista ja joiden alleviivatussa naiiviudessa oli samaan aikaan tiedostavaa ironisuutta ja sinisilmäistä vilpittömyyttä.

Inkinen napsi mielellään ideoita muiden levyiltä, mutta loi niistä itsensä ja SIGin näköistä musiikkia. Vuosisadan rakkaustarinalta löytyy viittauksia (tai ”kuppauksia”, kuten artisti itse sanoi) muun muassa Sam Cookeen, Shangri-La’siin ja Dictatorsiin. Lyriikoiden puolesta albumi sisältää tietenkin rakkauslauluja. Vain käheästi tulkittu blues ’Pitkä matka Velkuaan’ on toisenlainen tarina.

’Laitakaupungin laulu’ on kummallisista rumpuefekteistään huolimatta hieno avaus albumille. Synkimmillään levy on ’Niin kauan kuin maailma on’ -kappaleessa ja ’En koskaan (sinusta tuu selviytymään)’ -biisissä, joka kaikessa pateettisuudessaan olisi voinut olla Yön ensimmäisellä albumilla. Tunnelma kirkastuu levyn loppua kohden. Nimikappale, ’Mä kierrän maailmaa’, ’Jos taivas on vain pienille enkeleille’ ja ’Bäng-bäng’ ovat mieleenpainuvia, elähdyttäviä popanthemeja.

Vuosisadan rakkaustarina julkaistiin huhtikuussa 1982. Se myi lähes 25 000 kappaletta eli melkein kultaa. SIGin menestys asettui vastaavaan asemaan: levyt myivät hyvin ja biisit soivat radiossa, mutta suursuosio antoi odottaa itseään. Tavallisennäköisistä kavereista ei kai ollut täyttämään nuorison romantiikannälkää, mutta onneksi Dingon säihkyvät idolit tulivat vastaamaan kysyntään vielä samana vuonna.

Inkisen kuoltua vuonna 2009 arveltiin, että Suomalainen pop-levy (2003) jäisi SIGin viimeiseksi studioalbumiksi. Menneisyydessä kuitenkin riittää yhä tutkittavaa. SIGin jäsenet ovat esittäneet vanhoja lauluja keikoilla Korroosion Jarmo Hauhtosen kanssa. Vuonna 2019 SIG tuli ajankohtaiseksi Aku-Tuomas Mattilan historiikin Portaat purppurasumuun ja Plastic Passionin julkaiseman kokoelman Kuinka paljon sua rakastinkaan – Harvinaisuuksia 1978–2008 myötä. Viimeisimpien someuutisten mukaan SIG aikoo julkaista myös uuden singlen.

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

SIG kotisivu
SIG Facebook

Vuosisadan rakkaustarina
Ari Hemmilä – bassokitara
Matti Inkinen – laulu
Rauno Linja-aho – kitara
Jukka Merisaari – rummut
Juha Oksanen – kosketinsoittimet, taustalaulu
Tuottaja: Gösta Sundqvist

Levyhyllyt | Finna.fi
SIGin studioalbumit
Matkalla maineeseen | Johanna 1980
Sudet | Johanna 1981
Vuosisadan rakkaustarina | Johanna 1982
Syke | Johanna 1983
Unelmia | Pyramid 1985
Purppura | Pyramid 1985
Rakkauden sävel | Pyramid 1996
Kansanlauluja kaupungeista | Pyramid 1998
Suomalainen pop-levy | Norsu 2003

Lue lisää | Finna.fi
Mattila, Aku-Tuomas: Portaat purppurasumuun – SIG-yhtyeen tarina | Sammakko 2018
Saarinen, Taina: Rockia risteyksestä – Pommari 20 vuotta 1976-1996 – Raisiolaisen rockin historia | Raision kaupunki 1996
Saarinen, Tuomo & Lehtonen, Jouni & Nummela, Marja & Ahonen, Mirja & Inkinen, Matti & Oksanen, Juha: Vuosisadan rakkaustarina – musikaali | Raision teatteri 2015
Saarniemi, Timo: Raisrock -85 | Timo Saarniemi 1985
Tikkanen, Märta & Pennanen, Eila (kääntäjä) & Tikkanen, Henrik (kuvittaja): Vuosisadan rakkaustarina | Tammi 1978

SIG: Vuosisadan rakkaustarina (1982).

Pete Malmi: Malmi – antisankarin tähtihetki

| Kirjoittaja:
Vastaa

Malmi | Johanna 1981

”Mä Räkä-Malmin tänään näin / Sen smaili oli väärin päin / Se joi mun kaljaa salaa / kun mä käänsin pääni seinää päin”, kirjoitti Jaana Rinne Cliftersin Hyvä bore -hittiin vuonna 1987. Oli kulunut vuosikymmen siitä, kun Pete ”Räkä” Malmi oli jättänyt suurimman jälkensä suomalaisen rockin aikakirjoihin. Ne vuodet olivat epäilemättä olleet pitkiä.

Mika-Petteri Malmi teki historiaa heti ensimmäisellä levytyksellään: hänen Briard-yhtyeensä debyyttisingleä pidetään Suomen ensimmäisenä punklevynä.

Järvenpäässä vuonna 1960 syntynyt ja lapsena Englannissa asunut Malmi oli Suomeen palattuaan perustanut bändin Hulkon veljesten kanssa. (Heistä nuorempi ja tunnetumpi on toiminut pitkään taiteilijanimellä Andy McCoy). Tehtyään neljä singleä parissa vuodessa Briard hajosi. McCoy meni Pelle Miljoona Oy:n kautta Hanoi Rocksiin, ja Malmi jatkoi soolona. Hänen ensimmäinen oma singlensä Suicide Sue//Rock’n’Roll ilmestyi vuonna 1980. Se pohjusti sooloalbumia, joka oli jäävä hänen ainoakseen.

Ralf Örnin ja Pete Malmin tuottama Malmi äänitettiin kesäkuussa 1981 Helsingin Finnvoxilla todellisen all star -soittajajoukon voimin. Kitaraa soittavat Jukka Orma, Jimi Sumén, Andy McCoy ja Luumu Kaikkonen. Bassossa ovat Masa Maijanen, Mikko Saarela, Kim Wist ja Risto Hankala, rummuissa Keimo Hirvonen, Antti Snellman ja Kimmo Kosenius, koskettimissa Pekka Hedkrok ja Esko ”Ego” Toivonen. Albumin jälkeen julkaistulla singlellä Car//Can’t Say No kitaroivat Puka Oinonen ja Wigwam -legenda Rekku Rechardt.

Malmi on Pete Malmin suppean tuotannon helmi, jolla punkrääkyjä paljastui biisintekijäksi. Hän laulaa vähän keikkailleen 21-vuotiaan harjaantumattomalla äänellä, mutta potentiaalia ja kunnianhimoa ei voi olla huomaamatta. Vaikutteina kuuluvat sekä uusi aalto että rockin ikonit Bowie, Bolan ja Pop, ja onpa biiseissä myös jotakin springsteeniläistä ja reediläistä, vaikkei Malmi itse olisi sitä ehkä myöntänytkään.

Malmilla oli kyky tulkita suuria tunteita kohtalokkaiksi tuokiokuviksi. Flight #1:in kertosäefraasi ”I feel the wind blow through” sanoo paljon muutamalla sanalla, ja vielä enemmän kertoo Sundayn “We’re going to the movies, and I’ll be feeling really sorry for the Indians”. Briardinkin kanavoimat punkin kyynisen laidan vaikutteet ovat Malmilla hienostuneemmassa muodossa, mutta vahvasti läsnä.

Malmi keikkaili sooloalbuminsa julkaisun jälkeen bändin kanssa, mutta siitä ei seurannut mitään sen ihmeempää. Vuonna 1983 hänen Fast Beethovens -yhtyeensä julkaisi singlen (joka löytyy Malmin CD-painokselta), ja Briard teki vanhojen biisiensä uusista versioista Miss World -albumin. Seuraavan kerran Malmi levytti vasta vuonna 1990 yhden sinkun tehneessä High Societyssa, ja pari vuotta sen jälkeen hän julkaisi vähälle huomiolle jääneen soolosinglen. Eniten julkisuutta sai hänen ja Andy McCoyn hanke Briard Revisited, joka teki albumin ja kiertueen 1990-luvun käännyttyä loppupuolelleen.

Pete Malmin musiikkiura ei vienyt menestykseen, mutta vähäinen huomio yhdistettynä lahjakkuuteen synnytti pienimuotoisen kulttisuosion. Pete Malmi tiedettiin ja tietyissä piireissä häntä arvostettiinkin, mutta musiikillista syytä jättää päiväduunia ei ikinä ilmennyt. Malmi työskenteli pitkään lihanleikkaajana HK:n tehtailla.

Pete Malmi menehtyi aivoverenvuotoon marraskuussa 2007. Harvoin on nähnyt niin monenlaisia mielipiteitä edesmenneestä kuin silloin, kun uutinen hänen kuolemastaan levisi netin keskustelupalstoille. Malmi oli antisankari, joka ei jättänyt kylmäksi. 47-vuotiaana edesmenneen kulttihahmon hautajaisissa kuvattiin kohtaus dokumenttiin Punk – tauti joka ei tapa.

Se ja Hyvä bore eivät ole ainoita Pete Malmin kuvajaisia populaarikulttuurissa. Kirjailija Ari Wahlsten ikuisti tutun hahmon kahden ensimmäisen romaaninsa Pete Maunulaan, ja Kyky Ahosen ja Pete Malmin sarjakuva-albumi Stadipunkin kuulustelupöytäkirja kertoo Pete Malmin elämästä ja kuolemasta.

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

Levyhyllyt
Pete Malmi
Malmi | Johanna 1981. Vuonna 2005 julkaistu CD-uusintapainos sisältää myös Malmin myöhempää tuotantoa.

Briard
Miss World | Johanna 1983. Vuonna 2005 julkaistu CD-uusintapainos- sisältää myös bändin varhaistuotannon.

Andy McCoy & Pete Malmi
Briard Revisited | BMG Finland 1996

Lue lisää
Ahonen, Kyky & Malmi, Pete: Stadipunkin kuulustelupöytäkirja, 56 sivua. Books on Demand 2011
Bruun, Seppo & Lindfors, Jukka & Luoto, Santtu & Salo, Markku: Jee jee jee – suomalaisen rockin historia, 543 sivua | WSOY 1998
Kuivanen, Jarkko: Suomipunk 1977–1998, 339 sivua | J. Kuivanen 1999
Saastamoinen, Mika: Parasta lapsille – suomipunk 1977–1984, 429 sivua | Johnny Kniga 2007
Wahlsten, Ari: Kosteiden mestojen balladi, 300 sivua | Gummerus 2012 & 2013
Wahlsten, Ari: Jobikirja, 315 sivua | Gummerus 2014

Jukka Nousiainen: Ei enää kylmää eikä pimeää – kyynisyyden ja toiveikkuuden vuoristoradassa

| Kirjoittaja:
Vastaa

Ei enää kylmää eikä pimeää | Jukan Musiikki 2018

Jukka Nousiaisen tapa toimia on statement. Se on julkilausuma, joka kertoo paitsi mitä hänellä milloinkin on mielessään, myös sen, mitä hän edustaa. Nousiaisen musiikkiuraan, jos moista epäpyrkyryyttä uraksi edes voi sanoa, on määrittänyt halu pysytellä marginaalissa, tehdä asiat itse sekä osoittaa pienten asioiden arvokkuus. Samalla hän on päivittänyt nykyaikaan tiettyä vanhan musiikin estetiikkaa, mikä ei ole ollut niinkään nostalgiaa kuin kapinaa valtakulttuuria ja kehityksen suuntaa vastaan.

Sulkemalla nykyajan oman maailmansa ulkopuolelle Nousiainen on saanut raivatuksi itselleen tilan, jossa hän on saavuttanut itse asiassa aika mukavasti suosiota. Räjäyttäjien silmille jysähtävä rock’n’roll, Huonoa seuraa -soolodebyytin lofirokki ja Jukka ja Jytämimmien 70’s-fiilistely ovat antaneet ymmärtää, että mitä kauempana valtavirrasta Nousiainen saa olla, sen tyytyväisempi hän on.

Tätä taustaa vasten Ei enää kylmää eikä pimeää kuulosti ensisoitolla hämmentävän tuotetulta levyltä – siis Jukka Nousiaisen julkaisuksi, ei muuten. Jo vuoden 2016 nimetön albumi oli askel kohti kirkkaampaa ilmaisua, mutta Ei enää kylmää eikä pimeää menee vielä pidemmälle. Syyn ymmärtää, kun syventyy kuuntelemaan sanoituksia. Vaikuttaa siltä, että Nousiainen on halunnut puunata soundiaan vähän selkeämmäksi, jotta sanat tulisivat kuulluiksi. Ei enää kylmää eikä pimeää on Nousiaisen sanomallisin levy. Sen protestilaulut on kohdistettu koko maailmaan. Samalla se on Nousiaisen musiikillisesti kypsin levy. Melodiat ovat koskettavia, sovitukset hyvin eläväisiä.

Popmusiikki heijastaa ympäristöään ja luo sitä koskevaa todellisuutta. Ei enää kylmää eikä pimeää -levyllä maapallo pyörii väärään suuntaan, ja sen asukkaat hukkaavat kaiken ihmisyyteen ja elämään sisäänrakennetun potentiaalin olemalla ahneita. Levyn maailma on pimeä ja kylmä planeetta, varsinainen Viturnus, jossa on virhe nimeltä ihmiskunta. Nousiainen katselee sitä välillä avaruudestakin kuin päästäkseen mahdollisimman kauaksi koko roskasta. Viesti on selkeä: jotain tarttis tehdä.

Teemoiltaan Ei enää kylmää eikä pimeää kuulostaa ilmestymisensä ajalta. Se tuntuu syntyneen suoraan oikeistopopulismin nousun, porvarihallituksen edesottamusten ja ympäristöahdistuksen vaikutuksesta. Nousiainen on kirjoittanut lauluja kyynisyyden ja toiveikkuuden vuoristoradassa, ja huumorinpilkahdukset tuovat valoa syvenevään pimeyteen. ’Köyhät kyykkyyn’ ja ’Pimeä ja kylmä planeetta’ ovat turhautuneita kappaleita, mutta toisaalta ’Ei enää kylmää eikä pimeää’ ja ’Vielä voisko vähän uskoa ihmiseen’ ovat optimistisia lauluja.

Toivoa ei ole menetetty, mutta vähiin se on käymässä.

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

Jukka Nousiainen | kotisivu

Levyhyllyt
Sooloalbumit | Finna.fi
Huonoa seuraa | LP TNT TAPES & RECORDS SERVICES & Rock ’n’ Roll Bullshit Recorsd & Jukan Levy 2014 • Kasetti TNT TAPES & RECORDS SERVICES 2014 & Jukan Musiikki
Jukka Nousiainen | Jukan Musiikki 2016
Ei enää kylmää eikä pimeää | Jukan Musiikki 2018

Jukka ja Jytämimmit
Jytää vaan | LP CD Kasetti Keltaiset levyt 2015

Keijo ja Jukka
Keijo ja Jukka (2009)
From Road and Room (2012)

Räjäyttäjät
Räjä And Roll All Night Long | Kasetti TNT TAPES & RECORDS SERVICES ‎2011
Jytämenot päällä | Kasetti TNT TAPES & RECORDS SERVICES ‎2011
Räjäyttäjät räjäyttää! | 7″ Bad Vugum & TNT TAPES & RECORDS SERVICES ‎2012
Räjäyttäjät! | LP Dead Beat Records 2013
Awopbopaloopop Alopbam Räjä | LP Räjä Records • CD Ektro Records • Kasetti TNT TAPES & RECORDS SERVICES ‎2013
Räjäyttäjät tulee taas | 7″ White Denim 2014
Rock’n’roll-painajainen | LP Räjä Records & Full Contact Records • CD Ektro Records • Kasetti Räjä Records 2014
Räjä Elektrik Millenium | 2LP 2CD Ektro Records & Full Contact Records 2016
Kunnon rokkia eikä mitään syntikoita | 12″ EP Räjä & Full Contact Records 2017
Flossing To The Fall | 12″ EP Räjä & Full Contact Records 2018

Löytöretki musiikkiosastolla – Jukka Nousiainen

Jukka Nousiainen vieraili vuonna 2019 videosarjassa Löytöretki musiikiosastolla. Kirjastokaistan video on kuvattu Tampereen pääkirjasto Metsossa.

Jukka Nousiainen: Ei enää kylmää eikä pimeää (2018).

Aija Puurtinen & Jalavei: Keltaisen talon ullakko – sanoja sieltä jostakin

| Kirjoittaja:
Vastaa

Keltaisen talon ullakko | Ainoa Productions 2018

Keltaiset talot taitavat olla luovia paikkoja. J. Karjalainen työskentelee tunnetusti sellaisessa (hänellä on Keltaisessa talossa -niminen levykin), ja Laurinmäessä on Keltainen talo -niminen kulttuurikahvila. Aija Puurtinen puolestaan antoi tällä tekstille aiheen julkaisemalla albumin, jonka nimi oli Keltaisen talon ullakko.

Aija Puurtinen. Kuva: Veikko Kähkönen.

Jalavei-yhtyeen kanssa tehty Keltaisen talon ullakko on Puurtisen viides sooloalbumi. Elokuussa 2019 kuusikymppisiään juhlistanut muusikko tunnetaan rock- ja bluesklubeilla parhaiten Honey B. & The T-Bonesin sheikkaavana basisti-laulajana, mutta on hän tehnyt paljon muutakin. Helsingin Sanomien syntymäpäivähaastattelussa Puurtisen kerrotaan olevan myös säveltäjä, musiikin tohtori sekä Sibelius-akatemian pop-jazz-laulun lehtori ja musiikkikasvatuksen ainejohtaja.

Aija Puurtinen siis operoi musiikin kentällä hyvin kokonaisvaltaisesti, mutta Keltaisen talon ullakossa on kyse muustakin kuin hänestä. Se on myös Jukka Alihangan postuumisti julkaistu levy. Työuransa lääkärinä tehnyt Alihanka tunnettiin musiikkipiireissä säveltäjänä ja sanoittajana, joka teki kappaleita eri artisteille sekä elokuviin ja näytelmiin. Vuonna 1987 Susi-Artturi-nimellä tehty nimetön albumi oli Alihangan ainoa oma levy uralla, jolla hän kirjoitti kaikkiaan yli kaksituhatta sanoitusta. Yksi hänen tunnetuimmista kappaleistaan on Tuula Amberlan hitti Lulu.

Puurtisen levyn nimi tulee siitä, että Alihankakin työskenteli keltaisessa talossa. Siellä muuten tehtiin musiikkia myös laulajatar Sira Moksin albumille Keltaisen talon lauluja, joka ilmestyi vuonna 2013 vähän ennen kuin Alihanka menehtyi pitkälliseen sairauteen.

Viisi vuotta Jukka Alihangan kuoleman jälkeen julkaistu Keltaisen talon ullakko on sävelletty hänen jäämistöstään löytyneisiin sanoituksiin. Sävellykset ovat Puurtisen ja Jalavei-kokoonpanon käsialaa. Sanoittamiseen ovat osallistuneet myös Love Recordsin yhtenä perustajana tunnettu Atte Blom sekä vapaa kirjoittaja Anu Haapa, jonka tuotantoon kuuluu laululyriikan lisäksi journalistisia tekstejä ja runoutta.

Keltaisen talon ullakon koossa pitävä elementti ja punainen lanka on nimenomaan lyriikka. Sen kappaleet kuulostavat sanoituksiin rakennetuilta, mutta onneksi enimmäkseen hyvässä. Usein tämä metodi tuottaa paasaavia ja kankeita lauluja, mutta Keltaisen talon ullakolla soi notkea musiikki. Siihen on osansa Jalavein paljon ilmaa sisältävällä bändisoitolla sekä sillä, että Puurtinen laulaa hyvin ilmaisuvoimaisesti (mikä ei tässä tarkoita teatraalisuutta vaan sitä, että hänen äänensä pystyy välittämään kaikenlaisia, myös hyvin pieniä tunteita).

Keltaisen talon ullakko on vaihteleva kokonaisuus. ’Viiden metrin päähän’ on raakaa siekkarirockia, ’Banjo’ kuin Catskills-vuorilta tuotua kamaa, ’Kaksi kuumaa tulitikkua’ kuusikymmenlukulainen balladi… Pysäyttävin teksti on ’Väinössä’, ja loppujen lopuksi levyä tuleekin helposti kuunnelleeksi kuin sanoittajamestarille omistettua tribuuttilevyä. Musiikki jää ikään kuin kehykseksi lyriikalle. Keltaisen talon ullakko on viimeinen silmäys siihen, miten Jukka Alihanka maailman näki.

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

Aija Puurtinen & Jalavei
Keltaisen talon ullakko | Ainoa Productions 2018

Aija B Puurtinen
Untuvaa ja lasimurskaa | CD Amigo 1995
Sähköinen silmä | CD Spin-Farm/Ranka Recordings 1997
Redlight | CD Rajarecs 2010

Aija Puurtinen & Rytmiraide Allstars
Brooklynin satu | CD Turenki Records 2015

Honey B. Family
Honey B. Family Sings & Plays | LP+CD Blue North Records 2017

Lue lisää | Finna.fi
Kuloniemi, Esa: Go-Go Shoes – Honey B. & T-Bonesin tarina 1982–2002 | Like 2002

Honey B. & T-Bones | kotisivu
Honey B. & T-Bones | Facebook
Honey B. & T-Bones | Twitter

Honey B. Family | Facebook

Honey B. & T-Bones-levytyksiä | Finna.fi
Anytime | LP • Parlophone 1985
Help Me | LP • Parlophone 1986
Queen Bee Against Dr. Oddball | LP & kasetti • Parlophone 1987
Ninety-Nine | LP & CD • Amulet/Polarvox 1988
On The Loose | LP & CD • Sundance 1990
Shake Your Shimmy | CD • Sundance 1992
Supernatural | CD • Bluelight Records 1995
Psychophysical | CD • Wunderbar Records 1998
As HBTB: Now & ∞ [Now & Eternity] | CD • Raja Records 2000
Terrifying Stories From T-Bone Town | CD • Bluelight Records 2005
Rockender Tornado aus Finnland | CD • Bluelight Records 2007
Alien Blues | CD • Sound Of Finland 2009
Walking Witness | CD • Sound Of Finland 2011
Alive In Helsinki | 2LP & CD • Sound Of Finland 2012
Time Was | LP & CD • Tuohi Records 2016

Aija Puurtinen vieraili vuonna 2019 videosarjassa Löytöretki musiikkiosastolla. Kirjastokaistan tuotanto on kuvattu Helsingin Töölön kirjastossa.

Aija Puurtinen & Jalavei: Keltaisen talon ullakko (2018).