Jan Stenfors: Vinegar Blood – kahden elämän taitteessa

Vinegar Blood | Spinefarm 1996

Jan Stenfors: Vinegar Blood (1996).Se, että Vinegar Blood julkaistiin Jan Stenforsin levynä, ei taatusti ollut levy-yhtiön idea. Se ei ollut kaupallisesti järkevää, koska juuri kukaan ei ollut koskaan kuullutkaan sellaisesta henkilöstä, toisin kuin hänen tunnetusta alter egostaan, Hanoi Rocksin kitaristista Nasty Suicidesta. Mutta ehkäpä artisti ei nähnyt muita vaihtoehtoja. Nämä vanhan ja uuden elämän taitteessa julkaistut laulut levyttänyt mies ei enää ollut Nasty Suicide, tai ei ainakaan halunnut olla. Olennaista kai oli, että hän itse tunsi Jan Stenforsin.

Omien laulujen laulaminen ei enää 1990-luvun puolivälissä ollut Stenforsille uusi juttu. Hän oli ollut laulaja-kitaristin, biisintekijän ja nimimiehen roolissa Cheap And Nasty -yhtyeessä, joka julkaisi albumit Beautiful Disaster (1991) ja Cool Talk Injection (1994). Suurin ero entiseen oli, että Vinegar Bloodin tehdessään Stenfors oli tekemässä suurta elämänmuutosta. Hän oli palannut Suomeen asuttuaan vuodesta 1980 lähtien ulkomailla, ja kaiken keskiössä ollut musiikki oli antamassa tilaa uusille haasteille.

Past Is Gone

Vinegar Bloodin biisit tuntuvatkin muodostavan jonkinlaisen välitilinpäätöksen. Muutoksen tematiikkaa käsittelee heti levyn avaus-statement ’Past Is Gone’: “You can see that I’m a man with a treacherous past, I’m living in the present but I’m losing the mask”, Stenfors avaa. “Where’s the road from here on?” hän kysyy itseltään ja päättää itsetutkiskelun toteamukseen “Everything’s alright now that past is gone”. Svengaava nimiraita puolestaan on sanoitukseltaan flashback vanhoihin aikoihin. ’Vinegar Bloodin’ ohella myös ’Lonesome Town’ ja ’Cold Wind’ perustelevat päätöstä jättää menneisyys taakse. ’Reality’ taas on laulu siitä, millaisin askelin tulevaisuutta lähestytään.

Stenforsin melkeinpä lakonisessa laulussa kuului eletty elämä, mutta ei niinkään rankkojen vuosien tuomana karheutena kuin kokemuksen tuomana tyyneytenä. Se ei ole uhmakkaan nuoren vaan rauhallisen aikuisen miehen ääni. Laulajan vähäeleinen tyyli sopii soundiin. Vinegar Blood on kyllä rocklevy, mutta siinä on vahvoja blues- ja jazz-sävyjä, ja kitarat soivat sekä sähköisinä että akustisina, säröisinä ja puhtaina. Ainoa lainakappale on versio Bob Dylan -harvinaisuudesta ’Seven Days’. Tunnetuimmaksi biisiksi nousi haikea mutta tarttuva ’Bullet Train’, jonka päähenkilö on matkalla rakkaansa luo niin nopeasti kuin suinkin. Rakkaus on muutoksen ohella toinen levyn keskeisistä teemoista. Omanlaisensa kulman aiheeseen avaa avioerosta kirjoitettu ’To Love & To Hurt’.

Bullet Train

Alun perin vain CD:nä julkaistu Vinegar Blood ilmestyi ensi kertaa vinyylinä joulukuussa 2020 Rolling Recordsin kautta. Toistaiseksi ainoan soololevynsä tehtyään artisti on jatkanut elämäänsä enimmäkseen Jan Stenforsina. Hän työskentelee lääketeollisuuden alalla ja keikkailee silloin tällöin omillaan sekä perhepiirissä perustetun Stenfors-yhtyeen kanssa (jo Vinegar Bloodilla kuultiin hänen veljensä ja isänsä soittoa).

Myös Nasty Suicide on silloin tällöin nähty lavoilla vanhojen Hanoi Rocks -kavereidensa vieraana. Hänen viimeisin levytyksensä löytyy Michael Monroen erinomaiselta albumilta One Man Gang – sopivasti nimetyn ’Wasted Years’ -kappaleen kitarasoolo on Nasty Suiciden soittama. Ehkäpä se tarkoittaa, että Jan Stenfors ja Nasty Suicide voivat taas pitää yhtä.

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

Vinegar Blood
Jan Stenfors – laulu, kitara, lyömäsoittimet
Annika Wiklund – taustalaulu
Sami Yaffa – bassokitara
Frej Stenfors – rummut, taustalaulu, lyömäsoittimet
Pentti Mutikainen – kontrabasso kappaleessa ’Good Love’
Ben Granfelt – kitarasoolot biiseissä ’Reality’ ja ’Too Hard A Night’
Harry Stenfors – komppikitara kappaleessa ’Good Love’
Jone Takamäki – saksofoni

Saatat pitää myös näistä Levyhyllyistä

Amyl And The Sniffers: Comfort To Me – Pyhän yksinkertaisuuden kirkossa
Billy Idol: Kings & Queens Of The Underground – rocktähden laadukas paluu
Parallel Lines oli Blondien läpimurto
Hollywood Brats – kovan onnen kulttibändi
Iggy Pop: Lust For Life – tanssia muurin harjalla
J.M.K.E: Külmale maale – vapaata ajattelua vallankumouksen aikaan
Joan Jett & The Blackhearts: I Love Rock’n’Roll – kapinallisen läpimurto
Kollaa kestää: Jäähyväiset aseille – klassikko ja joutsenlaulu
Mad Juana: Skin Of My Teeth – Sami Yaffa uudella mukavuusalueella
MC5 oli vastakulttuurin vihainen ääni • Kick Out The Jams [1969]
Michael Monroe: One Man Gang – jengi soittaa sydämestä
Musta Paraati: Peilitalossa – tyylipuhdasta synkistelyä
Pelle Miljoona & Rockers: Brooklyn–Dakar – ihmisyys yhdistää
Pete Malmi: Malmi – antisankarin tähtihetki
Lepää rauhassa, Pete ShelleyBuzzcocksista ikuisuuteen

Pretenders tunteiden vuoristoradassa • Relentless [2023]
Ramones: Rocket To Russia – rockia ulkopuolisilta ulkopuolisille
Richard Hell & The Voidoids: Blank Generation – kaukana kliseisyydestä
Riipinen: Itäistä pituutta – kollaasimainen kuulokuvataideteos
Roky Erickson And The Aliens: The Evil One – kulttisankari mielensä armosta
Sami Yaffa: The Innermost Journey To Your Outermost Mind – basisti läpäisee pasianssin
Strängen: Rock på Svenska – aito loppuun asti
Sweatmaster: Sharp Cut – ei mikään kopteriklooni
Sylvain Sylvain – rockia roll-diggareille
Talking Heads: 77 – tanssi kuin kukaan ei katselisi
The Clashin genre oli protesti
The Dogs D’Amour: The State We’re In – koiruuksia Suomenmaalla
The Hives: The Death Of Randy Fitzsimmons [2023] – Randy ja pojat vahvasti elossa
Wilko Johnson & Roger Daltrey: Going Back Home – elämä vilisee silmissä
Wilko Johnson jäi historiaan

Jan Stenfors
Finna.fi

Vinegar Blood • CD | Spinefarm 1996 • LP Rolling Records 2020
Family Album Stenfors | Rolling Records 2022

Hanoi Rocks
[Michael Monroe • Andy McCoy • Sam Yaffa • Nasty Suicide • Gyp Casino]
Finna.fi

1980-luku

Bangkok Shocks Saigon Shakes Hanoi Rocks • LP • kasetti | Johanna 1981 • CD-uusintapainos Love Kustannus 1997 & Love Kustannus 2017 & Sanctuary/BMG 2017 • LP-uusintapainos Back On Black 2017
Oriental Beat • LP • kasetti | Johanna 1982 • CD-uusintapainos Johanna/Love Kustannus 1997, Essential/Castle Music 2001 • LP-uusintapainos Back On Black 2017
Self Destruction Blues • LP • kasetti | Johanna 1982 • CD Essential 1995 • CD Castle Music/Sanctuary Records 2001

[Michael Monroe • Andy McCoy • Sam Yaffa • Nasty Suicide • Razzle]

Back To Mystery City • LP • kasetti | Johanna 1983 • CD PVC Records 1988 • CD Lick Records 1988 • CD-uusintapainos Essential 1995 • Castle Music/Sanctuary 2001 • Johanna/Love Kustannus 2004
All Those Wasted Years • live • 2LP • CD | 1984
Two Steps From The Move • LP • CD | 1984
Rock & Roll Divorce • live | 1985

2000–2009

Twelve Shots On The Rocks | Major Leiden Productions/RLF Music 2002
Another Hostile Takeover | Major Leidén Productions/Hanoi Productions 2005
Street Poetry | Hanoi Productions/WolfGang Records 2007

Boksit ja kokoelmalevyt
Hanoi Rocks
Finna.fi

Hanoi Rocks • 4CD + 40-sivuinen tekstiliite | Johanna/Love Kustannus 2001
Lightnin’ Bar Blues – The Albums 1981–1984 • 6CD + 12-sivuinen tekstiliite | Sanctuary Records Group 2005
This One’s For Rock’n’Roll – The Best Of Hanoi Rocks 1980–2008 • 2CD + 12-sivuinen tekstiliite | Johanna/Backstage Alliance/Hanoi Productions 2008
Parhaat • CD | Johanna Kustannus 2011
Johanna Years 1980–1984 • 3CD + 12-sivuinen tekstiliite | Johanna Kustannus 2014
Mental Beat 1980–1985 • 6LP + 12-sivuinen tekstiliite | Universal Music 2016

The Cherry Bombz
[Anita Chellamah • Andy McCoy • Nasty Suicide • Timo Kaltio • Terry Chimes]
Finna.fi

The Cherry Bombz | Yahoo! Records 1985

[Anita Chellamah • Andy McCoy • Nasty Suicide • Dave Tregunna • Terry Chimes]

Coming Down Slow • live | Black Dragon Records 1987

The Suicide Twins
[Andy McCoy • Nasty Superstar]
Finna.fi

Silver Missiles And Nightingales | Yahoo! Records 1986

Cheap And Nasty
[Nasty Suicide • Alvin Gibbs • Timo Kaltio • Les Riggs]
Finna.fi

Beautiful Disaster | China Records 1991
Cool Talk Injection | 1994

Demolition 23.
[Michael Monroe • Sami Yaffa • Jay Hening • Jimmy Clark • Nasty Suicide]
Finna.fi

Demolition 23. | CD Renegade Nation Records/Music For Nations 1994 • LP-uusintapainos 2022 & 2023

Lue lisää Hanoi Rocksista ja Nasty Suicidesta
Finna.fi

Hanoi Rocks – All Those Wasted Years  Ari Väntänen & Michael Monroe & Andy McCoy, 445 sivua | Like 2009
Hanoi Rocks – All Those Wasted Years  Ari Väntänen & Michael Monroe & Andy McCoy, 368 sivua | Like-pokkari 2014 & 2016

Hanoi Rocks – All Those Wasted Years  Ari Väntänen & Michael Monroe & Andy McCoy & translated by Andy Stowe, 347 sivua | Cleopatra Press 2016

Lue lisää Hanoi-muusikoiden soolourista
Finna.fi

Michael Monroe  Ari Väntänen, 512 sivua | Like 2011
Michael Monroe – päivitetty   Ari Väntänen, 550 sivua | Like 2014
Razzle – Hanoi Rocks -legendan tarina  Ari Väntänen, 296 sivua | Like 2020
Sami Yaffa – tie taipuu  Tommi Liimatta, 462 sivua | Like 2016 • 2017 • 2018

Sound Tracker  Tommi Liimatta & Sami Yaffa & Otso Tiainen, 203 sivua | Like 2014
Sound Tracker – Kapinamusiikin juurilla  Tommi Liimatta & Sami Yaffa & Otso Tiainen, 219 sivua | Like 2015

Lue lisää punk rockista maailmalla
Finna.fi

Please Kill Me – Punkin sensuroimaton esihistoria  Legs McNeil & Gillian McCain & kääntäjä Ike Vil, 542 sivua | Like 2004
Please Kill Me – den ocensurerande historien om punken  Legs McNeil & Gillian McCain & översättare Dan Andersson | Reverb 2006, 542 sidor  • Modernista 2016, 602 sidor
Please Kill Me – The Uncensored Oral History Of Punk  Legs McNeil & Gillian McCain, 525 pages | Little, Brown 1996 • Abacus 1997
Sopeutumattomien sukupolvi – punkin kummisedän muistelmat  Richard Hell & kääntäjä Ilkka Salmenpohja, 330 sivua | Like 2013

Johnny Thunders – In Cold Blood  Nina Antonia, 257 pages | Jungle Books 1987 | Cherry Red Books 2000
Too Much Too Soon – The Makeup & Breakup Of The New York Dolls  Nina Antonia, 208 pages | Omnibus 1998 & 2003 • New Edition 2005
I Dreamed I Was A Very Clean Tramp – An Autobiography  Richard Hell, 293 pages | HarperCollins 2013

Jan Stenfors: Vinegar Blood (1996).
Jan Stenfors: Vinegar Blood • Spinefarm 1996/Rolling Records 2020
Musiikkikirjastot.fi logo
Levyhyllyt-juliste. Harri Oksanen 2021.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *