Peter Perrett: How The West Was Won – kulttisankarin voitokas paluu

How The West Was Won (Domino, 2017)

Peter Perrett: How The West Was Won (2017).Amerikkalaisen myytin mukaan villi länsi vallattiin voimalla ja sitkeydellä. Peter Perrettin (s. 1952) uuden sooloalbumin nimi viittaa siihen ja Amerikkaan ylipäänsä, mutta samalla se tuntuu itseironiselta ja vähän omahyväiseltäkin heitolta. Perrettin The Only Ones -bändiltä jäi aikoinaan länsi valloittamatta, kun se hajosi kesken Yhdysvaltain-kiertueen, mutta hän itse on pitkän väsytystaistelun jälkeen ottanut sielunsa villin laidan hallintaansa. Vuosikymmeniä tuhlannut mies on taas kiinni musiikissa.

How The West Was Won on paitsi Perrettin ensimmäinen soololevy, myös hänen ensimmäinen uutta materiaalia sisältävä julkaisunsa kahteenkymmeneen vuoteen. The Only Ones levytti kolme pitkäsoittoa vuosina 1976–1980. Sen jälkeen Perrett soitti muun muassa Johnny Thundersin So Alonella, mutta upposi niin syvälle aineisiin, että sai tehtyä seuraavan oman albuminsa vasta 1990-luvun puolivälissä. Lyhytikäiseksi jääneen The Onen Woke Up Sticky ilmestyi 1996. Ja sitten vilahti taas yli kaksikymmentä vuotta ennen kuin How The West Was Won tuli.

Viisi albumia neljässäkymmenessä vuodessa on todella vähän, ja silti tai siksi Perrett on kaivertanut nimensä historiaan. Pimeydessä harvakseltaan pilkahteleva uusi musiikki on maalannut romanttisen kuvan boheemista rockrunoilijasta, joka tuhlaa lahjojaan. Perrettin tapauksessa se pitää hyvinkin paikkansa. Hän tuhosi oman uransa huumeilla ja alkoi sitten elättää itseään ja perhettään niin kuin ennen The Only Onesin menestystäkin – myymällä huumeita.

How The West Was Won on klassinen kaksiteräinen miekka. Se on Peter Perrettin albumi, ja Peter Perrett on cool – tai siis oli ennen, mutta onko hän sitä vielä How The West Was Wonin jälkeenkin? Pärjäävätkö kadonneen kulttisankarin kappaleet tässä ajassa? Millaisen uuden albumin tekee kuusikymmentäviisivuotias pahasta keuhkoahtaumataudista kärsivä entinen narkkari ja huumekauppias, joka ei ole tehnyt vuosikymmeniin mitään uutta? Kysymyksiä riittää.

Oikea rivi kuuluu: ”on”, ”pärjäävät”, ”tosi hyvän”. Siinä missä monet vanhat hörhöt ovat levyillään kuin puuhun nostettuja rampoja tarzaneilta, on Peter Perrett How The West Was Wonilla oma teräväkielinen ja tyylikäs itsensä. Hänen lauluäänensä on yhä ihastuttavan poikamainen, ja kertoivatpa kappaleet rakkaudesta tai nykymaailman omituisuuksista (joihin hän ei onneksi pyri musiikissaan mukautumaan), sanoitukset ovat samaan aikaan vaivattoman kepeitä ja merkityksellisiä.

Perrettin simppeleihin sointukiertoihin perustuvissa biiseissä on Lou Reedin ja vanhan New Yorkin punkin viileyttä, glam rockin rehvakkuutta ja Dylanin sävelrunojen salaviisautta. Ikä kuuluu siinä, miten maltillisesti Perrett antaa tunnetta täyteen ladattujen laulujensa purkautua. How The West Was Won on hillitty, tyylikkään vähäeleinen rocklevy. Se ei käy nuoren miehen uhmalla vaan kaiken nähneen tyyliniekan sarkastisella charmilla.

Perrettin tunnetuin kappale on The Only Onesin Another Girl, Another Planet vuodelta 1978:

How The West Was Won osoittaa, että Perrett on saanut elämässään tehtyä muutakin kuin muutaman levyn ja kamakauppaa: häntä säestää nyt bändi, jossa soittaa hänen kaksi poikaansa. Perhesuhteet tuntuvat olevan muutenkin reilassa: How The West Was Wonin toinen single An Epic Story on rakkauslaulu poikien äidille Zena Kakoullille, jonka kanssa Perrett on ollut aviossa jo 47 vuotta.

Kun Take Me Homen kitarat lakkaavat hapuilemasta taivaita ja levy loppuu, ei voi olla miettimättä, kuuleeko maailma herra Perrettistä enää koskaan. Ellei, on How The West Was Won kaunis päätös hänen… No, ei kai sitä voi uraksi kutsua. Peter Perrettillä on ollut elämä.

Ari Väntänen
www.arivantanen.com

Levyhyllyt:
The Only Ones
The Only Ones (1978)
Even Serpents Shine (1979)
Baby’s Got A Gun (1980)
The One
Woke Up Sticky (1996)
Peter Perrett
How The West Was Won (2017)

Lue lisää:
Antonia, Nina: The One And Only – Peter Perrett, Homme Fatale, 224 sivua. (SAF Publishing 1999).

Peter Perrett: How The West Was Won (2017).

Peter Perrett: How The West Was Won (2017).

Steven Wilson: Insurgentes – soolouran komea alku

Insurgentes | Kscope 2008

Steven Wilson: Insurgentes (2009).Vuosi 2008 oli käännekohta muusikko Steven Wilsonille, sillä brittiartistin bändien ja projektien takaa teki tuloaan sooloura. Tätä ennen Wilsonin ja Aviv Geffenin perustama Blackfield oli tehnyt kaksi arvostettua, mutta pienen yleisön fanittamaa levytystä. Tim Bowness ja Wilson olivat tehneet kanssa komeita duolevyjä jo pitkään, mutta No-Man oli vähitellen jäämässä tauolle.

Kaupallisen läpimurron kynnyksellä vuosikaudet erinomaisia albumeita tehnyt Porcupine Tree oli kasvanut Wilsonin kotikutoisesta ideasta jäähalliluokan liveaktiksi, jolla tuntui olevan yhä suurempia läpimurron mahdollisuuksia. Wilson, Richard Barbieri (ex-Japan), Colin Edwin ja Gavin Harrison lähenivät mainstreamia Yhdysvalloissakin kun Fear Of A Blank Planet loi uusia uria. Tästä huolimatta Wilson oli varannut aikaa ensimmäisen oikean sooloalbumin tekoon. Insurgentes julkaistiin alkutalvesta 2008.

Insurgentesin ero Porcupine Treen rockiin on selkeä, ja mietteliäämpi toteutustapa saattoi olla pieni yllätys Wilsonin aiemman tuotannon ystäville. Insurgentes toimii luontevasti runttavassa jumituksessa, taiderockissa ja paikoin jazzinkin kuvastossa, ja kerronta avautuu hitaasti. Ajan kanssa albumista kehkeytyy osasten summaa suurempi kokonaisuus. Wilsonin myöhempiin levyihin – kuten Hand. Cannot. Erase. – verrattuna Insurgentes tuntuu aluksi pidättyväiseltä, jopa sulkeutuneelta. Levynkannen kaasunaamaripäinen artisti tuntuukin enemmän kuin alitajuiselta viittaukselta.

Goottirockista ammentava aloitusraita ’Harmony Korine’ on Wilsonin vaikuttavimpia teoksia. Se sai valokuvataiteilija Lasse Hoilen ohjaaman videon.

Jos ’Harmony Korine’ on rockmainen, komeasti sfääreilevä jumituspaisuttelu, niin ’Abandoner’ sekoittaa Massive Attackia muistuttuvaa tunnelmointia akustiseen kitarointiin. Ilmaisu siirtyy vähitellen painostavaan, lähes haudanvakavaan maaperään. Crimsonmaiset sointukulut voimistuvat riipiviin säröääniin. Sumutorvimainen ’Salvaging’ tuntuu myös hyvin 70-lukulaiselta progeilulta. Raidan vähitellen avautuva moniulotteisuus etenee kiehtovasti erityisesti albumin 5.1 -monikanavamiksauksessa. Loppuosassa nyrjähtävä sävellys yltää äärimmäiseen jännitteeseen.

Yksi avainteoksista on pitkä ’No Twilight Within The Courts Of The Sun’. Kyseessä on modernin jazzrockin riemuvoitto. Lähestulkoon liian haastava riffi on loppua kohden mitä uskomattominta juhlaa.

Toiseksiviimeisenä kuultava hiipivän progeileva ’Get All You Deserve’ jättää pysyvämmän muistijäljen kuin alkuun ajattelisi. Albumin päättävä nimikappale ja Michyo Yagin taituroima bassokoto toimivat eteerisyydessään maagisesti.

Yksi lisäväylä muusikko Steven Wilsonin sielunelämään 2007–2008 on levyn kylkiäiseksi tuotettu Lasse Hoilen ohjaama dokumentti. Wilson palaa nuoruutensa koulumaisemiin, kertoo taiteestaan ja purkaa turhautumistaan mp3-soittimiin ja niiden äänentoistoon. Wilson nostaa esiin myös yleiset kirjastot ja niiden musiikkiosastot. Sieltä voi löytää tärkeitä inspiraation lähteitä, kuten Frank Zappan tai Pink Floydin levyt. Täyspitkä dokumentti ilmestyi myös 2DVD-laitoksena. Kysy dokkaria kotikirjastosta.

Insurgentes julkaistiin alun perin rajoitettuina boksipainoksina, joista toinen oli 2CD + DVD-Audio, toinen neljän 10″ vinyylin laitos. Albumin laajemman levityksen normijulkaisu seurasi helmikuussa 2009.

Insurgentes
Steven Wilson – laulu, kitara, piano, sähköpiano, bassokitara, kosketinsoittimet, mellotroni, harmoni, kellopeli, ohjelmointi …
Gavin Harrison – rummut
Tony Levin – bassokitara
Theo Travis – huilu
Sand Snowman – akustinen kitara
Jordan Rudess – piano
MIke Outram – kitara
Dirk Serries – guitar drone
Clodagh Simmonds – laulu
Susana Moyaho – ääni
London Session Orchestra: jouset
Tuottaja: Steven Wilson

Wilson pystyi irtautumaan Porcupine Treen perinnöstä menestyksekkäästi. Insurgentes ei ollut suuri kaupallinen menestys, mutta osoitti selkeästi tietä kohti tulevia saavutuksia. Porcupine Tree palasi vielä albumilla The Incident, ja mikä parasta – Wilsonin soolouralla teki tuloaan joukko komeita levytyksiä. Vuosien varrelta on julkaistu jopa omanlaisensa ’Best Of’ -albumi Transience. Viides studioalbumi To The Bone julkaistiin vuonna 2017.

Tuomas Pelttari

Steven Wilson HQ | kotisivu
Steven Wilson HQ | Facebook
Steven Wilson HQ | Instagram
Steven Wilson HQ | Twitter
Headphone Dust | kotisivu
Burning Shed | kotisivu

Hae Steven Wilsonin 'Insurgentes' kirjastosta!

Hae Steven Wilsonin ’Insurgentes’ kirjastosta!

Hae Insurgentes kirjastosta!
Esitäytetty Monihaku kohdistuu
aluekirjastoihin, ja
kohdekirjaston voi vaihtaa.

Kysy musiikista!
Jos et löydä etsimääsi voit
kysyä kirjastonhoitajalta.

Levyhyllyt
Steven Wilson | Finna.fi

Insurgentes | Kscope 2008/2009
Grace For Drowning | 2011
The Raven That Refused To Sing (And Other Stories) | 2013
Hand. Cannot. Erase. | 2015  Levyhyllyt • Hand. Cannot. Erase.
4 ½ | 2016  Levyhyllyt • 4 ½
To The Bone | Caroline 2017
Home Invasion – In Concert At The Royal Albert Hall | 2018 • 5LP Caroline International • Blu-ray+2CD Eagle Vision • DVD+2CD Eagle Vision/Universal Music

Porcupine Tree | Finna.fi
On The Sunday Of Life
 | Delerium Records 1992
Up The Downstair
 | 1993  Levyhyllyt • Up The Downstair
The Sky Moves Sideways
| 1995
Signify
 | 1996
Stupid Dream
 | Snapper Records 1999
Lightbulb Sun
 | 2000
In Absentia
 | Lava Records 2002
Deadwing
 | 2005
Arriving Somewhere..
| 2DVD Snapper Music 2006 & Kscope 2008 • Blu-ray+2CD Kscope 2018
Fear Of A Blank Planet | Roadrunner Records 2007
The Incident
 | Roadrunner Records 2009  Levyhyllyt • The Incident
Octane Twisted
| 2CD+DVD & 2CD Kscope 2012/2013

No-Man [Tim Bowness & Steven Wilson] | Finna.fi
Speak: 1988–89 | Kasetti • Hidden Art Creations 1993
((Speak))
 | CD • Materiali Sonori 1993/Headphone Dust 2004/Snapper Music 2005 • LP Tonefloat 2006 • CD Kscope 2009
Loveblows & Lovecries – A Confession
 | LP • Kasetti • CD • 2CD • One Little Indian 1993
Flowermouth | 2LP • Kasetti • CD • One Little Indian 1994
Wild Opera | CD & Kasetti • Third Stone 1996 • CD Hidden Art 2009 • 2CD Wild Opera/Dry Cleaning Ray Kscope 2010
Returning Jesus | CD Third Stone 2001 • CD Hidden Art 2002 • 3LP Returning Jesus (Complete Sessions) Tonefloat 2006 • 2LP & 2CD Kscope 2017
Together We’re Stranger | CD Kscope 2003, 2014, 2017 • LP Tonefloat 2005, 2006, 2012, 2013 • CD+DVD-A Snapper Music/Kscope 2007 • 2LP Kscope 2015 Levyhyllyt • Together We’re Stranger
Schoolyard Ghosts | CD, CD+DVD-Audio, CD+DVD-Video Kscope 2008 • 2LP Tonefloat 2008 • 2CD Kscope 2017
Love You To Bits | LP • Kasetti • CD • Caroline International 2019

Blackfield [Aviv Geffen & Steven Wilson] | Finna.fi
Blackfield | LP Gates Of Dawn 2004 • CD Kscope 2004, 2017 • 2CD Snapper Music 2004
Blackfield II | LP Gates Of Dawn 2007 • CD Snapper Music & Kscope 2007, 2017 • LP Kscope 2013, 2017
NYC – Blackfield Live In New York City | DVD Snapper Music 2007 • CD+DVD Kscope 2009, 2016
Welcome To My DNA | LP & CD Kscope 2011  Levyhyllyt • Welcome To My DNA
Blackfield IV | LP & CD & CD+DVD Kscope 2013
Blackfield V | 2LP & CD & CD+Blu-ray Kscope 2017
Open Mind – The Best Of Blackfield | 2LP & CD Kscope 2018

Katso DVD/Blu-ray | Finna.fi
Hoile, Lasse (ohjaaja) & Wilson, Steven: Insurgentes, 160 min. 2DVD-dokumentti Wilsonista ja hänen musiikinteostaan. Toimituksen lämmin suositus.
Porcupine Tree: Arriving Somewhere.. | 2DVD & Blu-ray+2CD. Sisältää Porcupine Treen livetaltioinnin Deadwing-kiertueelta + 26-sivuisen tekstiliitteen.

Blackfield: Welcome To My DNA – paossa ilkeää maailmaa
No-Man: Together We’re Stranger – eteerisen popin lähteellä
Porcupine Tree: Up The Downstair – projektista kohti oikeaa bändiä
Porcupine Tree: The Incident – yhtenevä tarina erilaisista ihmiskohtaloista
Steven Wilson: Hand. Cannot. Erase. – koskettava tarina ulkopuolisuudesta
Steven Wilson4 ½ – silta kohti uutta

Lue lisää | Finna.fi
Porcupine Tree
: Stars Die – The Delerium Years ‘91–’91 • 2CD + 40-sivuinen liite | Delerium Records 2002.

Wilson, Steven & Hoile, Lasse & Clover. Carl: Index, 240 sivua | Flood Gallery Publishing 2015. Sisältää Wilsonin esipuheen ja yli kolmesataa valokuvaa musiikintekijän uralta vuosilta 2002–2015.

Steven Wilson: Insurgentes (2009).

Steven Wilson: Insurgentes (2009).

Lunatic Soul: Lunatic Soul – kun vähemmän on enemmän

Lunatic Soul (Mystic Production, Kscope, 2008)

Lunatic Soul: Lunatic Soul (2008).Puolalainen progressiivinen rock saattaa jäädä Suomessa monelta hieman paitsioon. Riverside lienee tuttu bändi monelle raskaamman progen harrastajalle, ehkä myös SBB ja 90-luvulla perustettu Quidam. Muutakin löytyy. Muusikoiden vetämä verkkofoorumi Burning Shed ja levy-yhtiö Kscope ovat nostaneet esiin mielenkiintoista progea Euroopasta jo pitkään. Yksi atmosfäärisimmistä bändiprojekteista on vuonna 2008 ensialbuminsa julkaissut Mariusz Dudan luomus Lunatic Soul.

Duda (s. 1975) alkoi tehdä vakiintuneen bändinsä rinnalla omaa akustisempaa musiikkia. Lunatic Soulin aikaan laulaja/basistilla oli takana kolme onnistunutta Riverside-albumia. Soolodebyytti tähtäsi kohkaavan progeilun ja raskaampien riffielementtien sijaan hillittyyn maailmaan – enemmän hengittävään äänikuvaan, ilman sähkökitaraa. Akustisten instrumenttien helinä seuraa mukana lähes aina, silloinkin kun tunnelma kääntyy rokimmaksi. Perustaksi muovautui hitaanpuoleinen musiikillinen kehittely, ehkä hieman psykedeelisemmän Pink Floydin tavoin.

Lunatic Soulin osin transsimaista progeilua on melko vaikea määritellä tarkasti. Yksi kuvailua välttävistä elementeistä on tietty henkistymisen ja bluesin sulautuminen. Debyyttialbumi maalaa hieman Dead Can Dancen kaltaista kuvaa erityisesti herkemmissä instrumentaaliosioissa, kuten Where The Darkness Is Deepest.

Verkkaisesti kehystyvä nimikappale tuo mieleen Talk Talkin klassikkolevyn The Colour Of Spring vuodelta 1986. Yhdessä Maciej Szelenbaumin kanssa sävelletyn Summerlandin folkmainen melodia viilettää eteenpäin kuin Jethro Tull ja Ian Anderson. Kekseliäs rumpuisku kehystää raidan tunnelmaa loppuun asti.

Viisaasti albumin loppupuolelle sijoitettu The Final Truth vie kohti komeaa maisemaa hätkähdyttävällä intensiteetillä. Vasta raidan puolenvälin jälkeen mukaan tempautuvat rummut tuovat tunnelman uudelle tasolle. Kiitokset tästä ansaitsee lyömäsoittaja Wawrzyniec Dramowicz.

Dudan sooloprojekti voi kiinnostaa Riversideen tututstuneiden lisäksi esimerkiksi IQ:n, Ozric Tentaclesin, Porcupine Treen ja Steven Wilsonin faneja. Uutta kuulijaa saattaa ilahduttaa musiikin lähestyttävyys. Lunatic Soulin yhtäaikainen rauha ja elämänpalo ovat sielua parantavia voimia.

Mariusz Duda – laulu, akustinen kitara, bassokitara, kosketinsoittimet, lyömäsoittimet, efektit, kalimba
Wawrzyniec Dramowicz – rummut, lyömäsoittimet
Maciej Szelenbaum – trumpetti, huilu, piano, kosketinsoittimet, efektit, cheng
Michał Łapaj – urut, kosketinsoittimet
Maciej Meller – e-bow
Tuottajat: Robert Srzednicki and Mariusz Duda

Dudan musiikinteko jatkui vuonna 2009 julkaistulla Riversiden albumilla Anno Domini High Definition. Sooloprojekti jatkui vuotta myöhemmin levytyksellä Lunatic Soul II. Kysy levyjä lainaan kotikirjastostasi.

Tuomas Pelttari

Levyhyllyt
Lunatic Soul
Lunatic Soul, CD. (Mystic Production, Kscope, 2008) & 2LP (Kscope, 2015)
II (Mystic Production, (Kscope, 2010) & 2LP (Snapper Music, 2010)
Impressions, CD (Kscope, 2011) & LP (Kscope, 2011)
Walking On A Flashlight Beam, CD+DVD (Mystic Production, Kscope, 2014) & 2LP (Kscope, 2014)
Fractured (2017)
Under The Fragmented Sky (2018)

Riverside
Out Of Myself (Mystic Production, 2003)
Second Life Syndrome (InsideOut Music,Mystic Production, 2005)
Rapid Eye Movement (Mystic Production, InsideOut Music, 2007)
Anno Domini High Definition, CD (InsideOut Music, Mystic Production, 2009) & LP (InsideOut Music, 2011)
Shrine Of New Generation Slaves (InsideOut Music, Mystic Production, 2013)
Love, Fear And The Time Machine (InsideOut Music, Mystic Production, 2015) & laajennettu painos CD+DVD (2016).
Eye Of The Soundscape, 2CD & 3LP. (InsideOut Music, Mystic Production, 2016)

Lue lisää
Lunatic Soul kotisivu
Riverside kotisivu
Burning Shed kotisivu

Tommi Liimatta: Rokokoo Computer – kasvutarinan kolmas luku

Rokokoo Computer | Diu Dau Records 2016

Tommi Liimatta: Rokokoo Computer (2016).Tommi Liimatta tietää mitä tekee, ja se pätee myös pitkällä aikavälillä. Ulospäin tämä näkyy esimerkiksi siinä, että tuo Absoluuttisesta Nollapisteestä tuttu muusikko, kirjailija ja kuvataiteilija julkaisee sooloalbumin säännönmukaisesti kymmenen vuoden välein. Liimatan Pan Alley ilmestyi 1996, Tropical Cocktail vuonna 2006, Rokokoo Computer syyskuussa 2016.

Julkaisutahdin ansiosta albumit muodostavat samankaltaisen tarinan kuin ihmisistä tasaisin väliajoin otetut valokuvat. Ne kertovat kasvusta ja ketjuuntuvat hienosti myös visuaalisesti. Jokaisessa etukannessa on taiteilijan maalaama omakuva ja takakannessa mökkilaiturilla napattu alastonkuva.

Tommi Liimatta. Kuva: Hannu Iso-Oja.

Tommi Liimatta. Kuva: Hannu Iso-Oja.

Rokokoo Computerin takakanteen vaatteeton foto sopii tavallista paremmin, sillä Liimatta ei ole ennen esiintynyt lauluissaan näin paljaana. Levyn tunnustuksellisin kappale on Peruskauhu, joka kertoo, miltä elämä tuntuu ja miten suhde siihen ja omaan elämäntyöhön ovat muuttuneet (”Niin nuori en ole, että vastauksia rakastaisin / enkä portaissa jähmety kun aikavalo sammuu”). Myös haikea Kuka mä oon (ja haluunko mä edes tietää) on hyvin suorapuheinen biisi, josta pilkottaa henkinen kodittomuus ja tyynen kuoren alla kuohuva mieli. On pysäyttävää huomata kuuntelevansa Liimatan sanoituksia, jotka uskoo ymmärtävänsä tekijän tarkoittamalla tavalla ja joihin osaa jopa samaistua.

Rokokoo Computer ei silti ole mikään tilityslevy. Liimatta osaa yhä tarkkailla ympäristöään, mutta nyt hän tekee sen nelikymppisen pitkähköllä putkella. Avausraita ja lähes nimikappale Rococo Computer on laulu nopeasti pyörivästä maailmasta, jossa historia toistaa itseään ja ilmiöt ilmestyvät, katoavat, palaavat ja kiertävät kehää. Liimatta hahmottaa kokonaiskuvan ja tunnustaa voimattomuutensa sen edessä (”En ehdi tykätä mistään”).

Aivan uudenlaista Liimattaa ovat isän ja pojan keskusteluihin perustuvat Superjätkä ja Burbujas Espaciales. Nekin heijastavat näkökulman vaihtumista, sitä, miten jälkikasvu vaihtaa maailman navan paikan ja kutsuu aivan toisenlaiseen todellisuuteen. ”Maailma on ihmisen suuri rakkaustehtävä / Haluan ehtiä kertoa kaiken mitä on mielessä”, Liimatta laulaa Superjätkän kantrahtavassa kertosäkeessä ja epäilemättä siteeraa nuorta Aapelia.

Rokokoo Computerin kolme ensimmäistä ja kolme viimeistä kappaletta ovat todellista soolomatskua – viidessä kuudesta Liimatta soittaa kaikkia instrumentteja itse. Levyn kuudessa keskimmäisessä biisissä taas esiintyy The Hot Contents -yhtye – rummuissa Absoluuttisen Nollapisteen Tomi Krutsin, bassossa ja pianossa Nightingales-mies Marko Kantola ja kitarassa Marko Ylianttila (mm. Tulenkantajat).

Sovitukset on tehty kulloisellekin esitystavalle sopiviksi. Sävykäs Kallioon maalattu tunneli hyötyy Krutsinin taitavasta rumpujensoitosta, mutta progemelodiaa ja punk-otetta yhdistelevässä En tahdo mennä kotiin -kappaleessa primitiivinen kohkaus pukee nuorisoaiheista sanoitusta. Kolmannen musiikillisen ulottuvuuden muodostavat kauniiksi riisutut pianokappaleet (Peruskauhu, Lähtökahvit). Säveltäjä-Liimatan musiikilliset hengenheimolaiset löytyvät 1970-luvulta. Kliseitä karttelevan lauluntekijän ääni on kuitenkin aina ollut niin omanlaisensa, ettei yksittäisten verrokkien mainitseminen kertoisi siitä mitään. Mutta siinä missä Absoluuttinen Nollapiste vaikuttuu 1970-luvun progesta, soolo-Liimatan hengenheimolaisia ovat saman aikakauden folkrock-aktit.

Tommi Liimatan (s. 1976) tuotantoon kuuluu muutakin kuin soololevyjä ja Absoluuttisen Nollapisteen albumeja: romaaneja, sarjakuvaa, antologioita ja paljon muuta. Vuonna 2016 Liimatta on tapetilla paitsi Rokokoo Computerin, myös Sami Yaffan Tie taipuu -elämäkerran ja Jeppis 2 -romaanin tiimoilta.

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

Tommi Liimatta – virallinen | Facebook

Varaa Rokokoo Computer kirjastosta.

Varaa Rokokoo Computer kirjastosta.

Esitäytetty Monihaku aluekirjastoihin. Kohdekirjaston voi vaihtaa.

Kysy musiikista kirjastonhoitajalta.

Levyhyllyt | Finna.fi
Tommi Liimatta

Liimatan Pan Alley | Johanna Kustannus 1996 • LP-uusintapainos Svart Records 2020
Tropical Cocktail | Megamania 2006
Rokokoo Computer | Diu Dau Records 2016

Absoluuttinen Nollapiste | Finna.fi

Studioalbumit

Neulainen Jerkunen | Vinylmania 1994 • LP Svart Records 2018
Muovi antaa periksi | Johanna Kustannus 1995 • LP Svart Records 2018
Simpukka-amppeli | Johanna Kustannus 1998 • LP Svart Records 2019
Suljettu | Johanna Kustannus 1999 • 2LP Johanna Kustannus 2012
Olos | Johanna Kustannus 2000
Nimi muutettu | Johanna Kustannus 2002
Seitsemäs sinetti | Johanna Kustannus 2003
Mahlanjuoksuttaja | Johanna Kustannus 2005
iiris | Johanna Kustannus 2007
Musta hiekka | Johanna Kustannus 2009
Pisara ja lammas 1 | Diu Dau Records 2012
Pisara ja lammas 2 | Diu Dau Records 2014

Jarkko Martikainen & Luotetut miehet: Ruosterastaat – myötäelämisen pistämätön keveys
Noitalinna Huraa! Kalan silmä – ainutlaatuista kotikutoisuutta
Röyhkä & Pyysalo ja Maarit: Turmion suurherttua – jazzia ja vastakohtia
Sielun Veljet: Softwood Music – Under Slow Pillars – unohdettu klassikko
Wigwam: Hard N’ Horny – historiallisen suomalaisbändin debyytti

Lue lisää | Finna.fi

Alanko, Tero & Silas, Petri: Neljäs sukupolvi – suomalainen rock nyt, 223 sivua | Johnny Kniga 2006
Tommi Liimatta on monien suomalaisten muusikoiden rinnalla äänessä Alangon ja Silaksen haastattelukirjassa.
Hämäläinen, Tuukka: Kirosäkeet – 20 uuden suomirockin sanoittajaa, 357 sivua | Idiootti 2011

Romaaneja | Finna.fi

Liimatta, Tommi: Aksel Sunnarborgin hymy, 320 sivua | WSOY 2004
Liimatta, Tommi: Nilikki, 179 sivua | WSOY 2009
Liimatta, Tommi: Muovikorvo, 158 sivua | WSOY 2010
Liimatta, Tommi: Rautanaula, 237 sivua | Like 2013
Liimatta, Tommi: Jeppis, 496 sivua | Like 2014
Liimatta, Tommi: Jeppis 2, 568 sivua | Like 2016
Liimatta, Tommi: Rollo, 700 sivua | Otava 2020

Sarjakuvia | Finna.fi

Liimatta, Tommi: Rengin tarpeet, 48 sivua | Renkikustannus 2000
Liimatta, Tommi: Masturbaatio Ranualla, 80 sivua | WSOY 2003
Liimatta, Tommi: Ei vaikuta keikkaan, 48 sivua | WSOY 2005
Liimatta, Tommi: Ei vaikuta keikkaan – 48 boonus-ekstra-sivua vuosilta 1984–2010!, 96 sivua | WSOY 2011

Proosarunoja | Finna.fi

Liimatta, Tommi: Avainlastu, 113 sivua | WSOY 2002

Lyriikkaa | Finna.fi

Liimatta, Tommi: Sivuhistoria – levyttämättömiä sanoituksia 1987–2007, 207 sivua | WSOY 2008

Kirjeenvaihtoa | Finna.fi

Liimatta, Tommi & Hynynen, Jouni: Rillipää ja läski – kirjeenvaihto 2007–2009, 270 sivua | Johnny Kniga 2010

Tommi Liimatta: Rokokoo Computer (2016).

Tommi Liimatta: Rokokoo Computer (2016).

Brian Wilson: That Lucky Old Sun – popneron paluu elämään

That Lucky Old Sun | Capitol 2008

Brian Wilson: That Lucky Old Sun (2008).Jos Brian Wilson olisi synesteetikko, joka näkee musiikin väreinä, That Lucky Old Sunia tehdessään hänen mielessään olisi välkkynyt auringonkeltaista, appelsiininoranssia, taivaansinistä sekä sellaista hillittyä vihreää ja pehmeää pinkkiä, joilla maalataan surf-kitaroita ja suuria amerikkalaisia autovanhuksia. Mentaaliset värikerrokset olisivat paksuja, koska pohjamaali olisi mustaa.

The Beach Boys -aikoinaan popneroksi nimetyn Brian Wilsonin vuonna 2008 ilmestynyt kahdeksas sooloalbumi on elämän ylistys, todiste Wilsonin selviytymisestä, nostalgiatrippi ja tribuutti säveltäjän kotiseudulle Etelä-Kalifornialle. 

Vuonna 1942 syntynyt Wilson ei ole päässyt helpolla. Hän on kärsinyt mielenterveysongelmista, kuten pelottavista äänihallusinaatioista, joita vaikea isäsuhde, julkisuus, menestyspaineet ja päihteet pahensivat. Wilson eli vuosia eristäytyneenä kotiinsa, joutui psykiatrinsa hyväksikäyttämäksi ja ylilääkitsemäksi, lihoi obeesiksi ja menetti elämänhalunsa. Pahin henkilökohtainen takaisku oli vuonna 1967 pöytälaatikkoon suljettu SMiLE -albumi. Sen piti olla Pet Soundsinkin peittoava mestariteos, mutta Wilson ei pystynyt tekemään sitä valmiiksi.

Hidas paluu elävien kirjoihin alkoi 1990-luvulla. Pitkän pimeän jakson jälkeen Wilson levytti pari sooloalbumia ja ilmoitti sitten olevansa valmis tekemään SMiLEn valmiiksi. Legendaarinen levy ilmestyi syksyllä 2004, liki neljäkymmentä vuotta myöhemmin kuin oli tarkoitus. Julkaisun on täytynyt vapahtaa Wilson musertavasta epäonnistumisen tunteesta ja edesauttaa hänen paranemistaan.

* * *

That Lucky Old Sunin sokerihumalaisen riemukas alku on kuin tehty aurinkoisiin aamuihin, joina kirmataan hymy huulilla lenkille. – It’s hard to feel down living in this town, iloitsee Wilson huolettomasti hölkkäävässä Morning Beatissa. Aivan yhtä upeaa on elämä Good Kind Of Loven rakkauden lämmössä paistattelevilla päähenkilöillä. Nostalgia hehkuu vahvimmin Forever My Surfer Girlissä, joka viittaa The Beach Boysin varhaiseen hittiin. Kappaleiden välissä Wilson lukee ystävällisellä äänellään Van Dyke Parksin kirjoittamia tuokiokuvia, joissa sykkii Los Angelesin sydän.

Levy-yhtiön julkaisema albumin traileri: 

Wilson ei kuitenkaan pelaa pelkillä duurisoinnuilla, ja aika-ajoin pinnan alta pilkahtelee synkkiäkin ajatuksia. At 25 I turned out the light ‘cause I couldn’t handle the glare in my tired eyes, Wilson laulaa Going Homessa. – I’m embarrassed to tell you so – I laid around this old place, I hardly ever washed my face, hän myöntää voitonriemuisessa Oxygen To The Brainissa. Elämän pimeää puolta luotaa myös Midnight’s Another Day, josta on tehty tämä kaunis livetaltiointi: 

Wilson ei ole koskaan peitellyt vaikutteitaan eli vanhaa lauluyhtyepoppia ja varhaista rock’n’rollia. Hän oppi kirjoittamaan ja tuottamaan musiikkia aikana, jona kaupallisinkin hitti muistutti vielä enemmän taide-esinettä kuin kertakäyttökuppia. That Lucky Old Sunin sykähdyttävät sävellykset ovat klassista ja kliseistä popmusiikkia taidokkaasti rakennettuine laulustemmoineen ja mietittyine mutta vaivattomine sovitusratkaisuineen.

Wilson lunasti paikkansa popin vuosisadan tärkeimpien säveltäjien joukosta viimeistään Pet Soundsilla (1966). Sen jälkeen hän on tehnyt musiikkia omassa varjossaan. That Lucky Old Sunilla hän onnistui tekemään vaikutuksen – ikääntyvä ja kovia kokenut säveltäjä osoitti olevansa vahvasti elossa. That Lucky Old Sun on yksi Brian Wilsonin soolouran suuria onnistumisia.

Brian Wilson – kosketinsoittimet, tuotanto, laulu
Peggy Baldwin – sello
Scott Bennett – bassokitara, koskettimet, kitara, vibrafoni, taustalaulut
Nelson Bragg – perkussiot, taustalaulut
Phil Feather – puupuhaltimet
Jeffrey Foskett – kitara, ukulele, taustalaulut
Probyn Gregory – käyrätörvi, kitara, trumpetti, taustalaulut
Peter Kent – viulu
Bob Lizik – bassokitara
Taylor Mills – taustalaulut
Tommy Morgan – huuliharppu
Bruce Otto – pasuuna
Darian Sahanaja – kellot, koskettimet, taustalaulut
Brett Simmons – bassokitara
Cameron Stone – sello
Todd Sucherman – rummut
Jessica van Velzen – sähköviulu
Nick Walusko – kitara, taustalaulut

Ari Väntänen
www.arivantanen.com

Brian Wilson kotisivu

Levyhyllyt | Finna.fi
Brian Wilsonin sooloalbumit

Brian Wilson | Sire/Reprise 1988
I Just Wasn’t Made for These Times | MCA Records 1995
Brian Wilson & Van Dyke Parks: Orange Crate Art | Warner Bros. Records 1995
Imagination | Giant Records/Paladin Records 1998
Gettin’ In Over My Head | BriMel Records/Rhino Records 2004
Brian Wilson Presents SMiLE | Nonesuch/Rhino Records 2004
What I Really Want For Christmas | Arista/Sony BMG 2005
That Lucky Old Sun | Capitol Records 2008
Brian Wilson Reimagines Gershwin | Disney Pearl Series 2010
In The Key Of Disney | Disney Pearl Series 2011
No Pier Pressure | Capitol Records 2015

Boksit ja kokoelmat | Finna.fi

The Beach Boys
Good Vibrations – Thirty Years Of The Beach Boys • 4CD sekä 60-sivuinen kirja | Capitol 1993
Pet Sounds – 50th Anniversary Deluxe Edition • 4CD + Blu-ray | Capitol 2016
The Pet Sounds Sessions – A 30th Anniversary Collection • 4CD sekä liitekirja | Capitol 1996
Brian Wilson & The Beach Boys
The SMiLE Sessions • 2CD & 5CD, 2LP, 2×7″, 90-sivuinen kirja sekä 12-sivuinen kuvaliite | Capitol 2004

Paul McCartney: Tug Of War – popmusiikin käsityön mestaruutta
Wings: Venus And Mars – popmusiikkia rakkaudesta

Brian Wilsonin elämäkerta Valoa ja varjoja – muistelmat julkaistiin suomeksi vuonna 2017, kääntäjänä Ari Väntänen.

Brian Wilsonin elämäkerta Valoa ja varjoja – Muistelmat julkaistiin suomeksi vuonna 2017, kääntäjänä Ari Väntänen.

Lue lisää

Granata, Charles L.: Wouldn’t It Be Nice – Brian Wilson And The Making of The Beach Boys’ Pet Sounds, 256 sivua | A Cappella Books 2003
Abbott, Kingsley: Back To The Beach – A Brian Wilson And The Beach Boys Reader, 254 sivua | Helter Skelter 1997/1999/2003
Doe, Andrew & Tobler, John: Brian Wilson And The Beach Boys – The Complete Guide To Their Music, 176 sivua | Omnibus 2004
Wilson, Brian & Greenman, Ben: I Am Brian Wilson – A Memoir, 312 sivua | Coronet 2016 & 2017 
Wilson, Brian & Greenman, Ben & Ari Väntänen, kääntäjä: Valoa ja varjoja – Muistelmat, 365 sivua | Like 2017 

Brian Wilson: That Lucky Old Sun (2008).

Brian Wilson: That Lucky Old Sun (2008).