Sami Yaffa: The Innermost Journey To Your Outermost Mind – basisti läpäisee pasianssin

The Innermost Journey To Your Outermost Mind | Vallila Music House 2021

Musiikkia esille kirjastossa

Sami Yaffa: The Innermost Journey To Your Outermost Mind (2021).New Yorkissa 1990-luvulla perustettu Mad Juana oli ensimmäinen merkki siitä, että Sami Yaffa on muusikkona muutakin kuin planeetan tyylikkäin rockbasisti. 1980-luvulla Hanoi Rocksissa vaikuttanut Espoon lahja esittävälle taiteelle on sittemmin avannut musiikillista identiteettiään myös televisiossa ja radiossa. Sound Trackerissa ja Radio Sami Yaffassa hän tutkii eri kulttuurien soonisia juuria avarakatseisesti ja arvostaen. 

Pelle Miljoona Oy:ssä kuusitoistavuotiaana levytysuralle lähtenyt ja 2000-luvulla New York Dollsissa soittanut Yaffa on ollut biisinkirjoittajana bändiensä palveluksessa. Nyt siihen tuli muutos: The Innermost Journey To Your Outermost Mind on vastikään 58 vuotta täyttäneen, asiakirjoissa Sami Takamäkenä (s. 1963) esiintyvän muusikon ensimmäinen sooloalbumi. Pitkäniminen levy sisältää sellaisiakin kappaleita, jotka eivät ole muiden yhtyeiden ohjelmistoon istuneet. 

Sami Yaffa: The Last Time

Soololevyä tehdessä on paikallaan osata laulaa, ja sen suhteen Samin pallot pysyvät ilmassa. Hänen tyylinsä on coolin vähäeleinen, mutta karisma välittyy ja rähinää irtoaa rankempiinkin tarpeisiin. Erityisen hyvin vokalistin soundi sopii hillittyyn ja savuiseen ’You Gimme Feveriin’ ja ’The Last Timen’ stoogesrockiin. Svengaavan ’Fortunate Onen’ Cramps-värinöillä hän pääsee jopa yllättämään. 

Vaikka Yaffa esiintyy albumillaan artistina eikä instrumentalistina, notkeat, groovyt bassolinjat ovat vahvasti läsnä. Komppiryhmän vastakappale on rumpaliguru Janne Haavisto, jonka kanssa Sami soitti Pohjois-Tapiolan yhteiskoululla jo kauan ennen Pellen ja Hanoin mainetekoja. Kitaroita kurittavat Stone Sourin Christian Martucci ja Smackin, The Hangmenin ja Atomirotan Rane Raitsikka. Parilla biisillä soittaa Hanoi Rocksin ja Guns N’ Rosesin kuvioista, The Cherry Bombzista ja Cheap & Nastysta tuttu Timo Kaltio, joka menehtyi päivää ennen albumin julkaisua. Lempeästi keinuvassa ’Down At St. Joe’sissa’ vierailee kitaristi Timo Kämäräinen, ja ’Germinatorin’ huuliharppusoolon räväyttää Michael Monroe

Sami Yaffa: Down At S. Joe’s

Vakava, mustavalkoinen kansikuva sopii paikalleen, sillä The Innermost Journey To Your Outermost Mind on tummien vesien trippi. Yaffan synkeys on ’Armageddon Togetherin’ Motörhead-möyrintää ja toisaalta ’I Can’t Stand Itin’ rujoutta, jossa on jäämiä Tom Waitsin dna:sta. Basistina hän on kuin kotonaan Jamaika-rytmien sykkeessä. Siksi clashmainen reggaerockbiisi ’Rotten Roots’ onkin levyn hienoimpia hetkiä. Kiemuraisen punkriffin perään ladeltu ’Selling Me Shit’ käy kiinnostavaksi notkahtaessaan varoittamatta reggae-suvantoon.

Lähimpänä Mad Juanan rajattoman maailman etnoa Yaffa on ’Look Aheadissa’, jossa laulu rohisee ja puhaltimia soittaa loistavan Jaakko Laitinen & Väärä rahan Jarkko Niemelä. Sydämeenkäyvän, lempeästi funkyn ’Cancel The End Of The Worldin’ olisi voinut levyttää Pink Floyd… Mutta vain, jos studio olisi sijainnut Jamaikalla ja katutasossa.

Sami Yaffa: Cancel The End Of The World

The Innermost Journey To Your Outermost Mind on toimiva yksinpelinavaus ja läpäisty pasianssi, joka saa toivomaan, ettei soololevy jäisi ainoaksi. Yaffa pystyisi varmasti tislaamaan rock’n’rollin, punkin, bluesin ja funkin ydinmehuista lisääkin väkevää kamaa. Nämä biisit on soitettu käsillä ja sydämellä, ei legorakenneltu läppärin samplekirjastosta, ja sellainen kuulostaa vaihteeksi ihanalta. Studiossa ei ole selvästikään mietitty kohderyhmän mieltymyksiä sen enempää kuin The Rolling Stonesin ja The Clashin muinaisissa sessioissa. Tällaisten artistien ansiosta musiikki on edelleen jotakin tärkeämpää kuin pelkkä tuote.

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

Sami Yaffa | Facebook
Vallila Music House | kotisivu
Vallila Music House | Facebook

Saatat pitää myös näistä Levyhyllyistä

Amyl And The Sniffers: Comfort To Me – Pyhän yksinkertaisuuden kirkossa
Billy Idol: Kings & Queens Of The Underground – rocktähden laadukas paluu
Guns N’ Roses: Appetite For Destruction – hard rockin kunnianpalautus
Havana Black: Indian Warrior – huonon onnen soturit
Hollywood Brats – kovan onnen kulttibändi
Iggy Pop: Lust For Life – tanssia muurin harjalla
Jan Stenfors: Vinegar Blood – kahden elämän taitteessa
Joan Jett & The Blackhearts: I Love Rock’n’Roll – kapinallisen läpimurto
Kollaa kestää: Jäähyväiset aseille – klassikko ja joutsenlaulu
Mad Juana: Skin Of My Teeth – Sami Yaffa uudella mukavuusalueella
Marianne Faithfull: Broken English – uuden ajanlaskun alku
MC5 oli vastakulttuurin vihainen ääni • Kick Out The Jams [1969]
Melrose • Melrosen rockissa on rollia • Melrose [1986]
Michael Monroe: One Man Gang – jengi soittaa sydämestä
Musta Paraati: Peilitalossa – tyylipuhdasta synkistelyä
Nick Cave & The Bad Seeds: Skeleton Tree – pimeä tie kohti valoa
Pelle Miljoona & Rockers: Brooklyn–Dakar – ihmisyys yhdistää
Pete Malmi: Malmi – antisankarin tähtihetki

Lepää rauhassa, Pete ShelleyBuzzcocksista ikuisuuteen
PJ Harvey: To Bring You My Love – himosta ja kaipauksesta
Richard Hell & The Voidoids: Blank Generation – kaukana kliseisyydestä
Riipinen: Itäistä pituutta – kollaasimainen kuulokuvataideteos
Roky Erickson And The Aliens: The Evil One – kulttisankari mielensä armosta
Sielun Veljet: Softwood Music – Under Slow Pillars – unohdettu klassikko
Slash featuring Myles Kennedy & The Conspirators: 4 – rock’n’roll-synergiaa
Smack On You – avain kulttisuosioon
St. Vincent: Daddy’s Home – kohtauksia selviytymisestä
Strängen: Rock på Svenska – aito loppuun asti
Sweatmaster: Sharp Cut – ei mikään kopteriklooni
Sylvain Sylvain – rockia roll-diggareille
Talking Heads: 77 – tanssi kuin kukaan ei katselisi
The Clashin genre oli protesti
The Dogs D’Amour: The State We’re In – koiruuksia Suomenmaalla
The Hives: The Death Of Randy Fitzsimmons [2023] – Randy ja pojat vahvasti elossa
Tom Waits: Bone Machine – läpimurto tuntemattomaan
Tommi Liimatta: Rokokoo Computer – kasvutarinan kolmas luku

Sami Yaffa
Finna.fi

Sami Yaffa & Pelle Almgren Sami Yaffa & Pelle Almgren • 12″ EP | Yahoo! Records 1986
The Outermost Journey To Your Innermost Mind • LP • CD | Vallila Music House 2021

Pelle Miljoona Oy
[Pelle Miljoona • Tumppi Varonen • Sami Yaffa • Andy McCoy • Ari Taskinen]
Finna.fi

Moottoritie on kuuma  Pelle Miljoona Oy | Johanna 1980

Hanoi Rocks
[Michael Monroe • Andy McCoy • Sam Yaffa • Nasty Suicide • Gyp Casino]
Finna.fi

Bangkok Shocks Saigon Shakes Hanoi Rocks • LP • kasetti | Johanna 1981 • CD-uusintapainos Love Kustannus 1997 & Love Kustannus 2017 & Sanctuary/BMG 2017 • LP-uusintapainos Back On Black 2017
Oriental Beat • LP • kasetti | Johanna 1982 • CD-uusintapainos Johanna/Love Kustannus 1997, Essential/Castle Music 2001 • LP-uusintapainos Back On Black 2017 • LP- ja CD The Re(al)mix 40th Anniversary – 21st Century Edition -uusintapainokset 2023
Self Destruction Blues • LP • kasetti | Johanna 1982 • CD Essential 1995 • CD Castle Music/Sanctuary Records 2001

[Michael Monroe • Andy McCoy • Sam Yaffa • Nasty Suicide • Razzle]

Back To Mystery City • LP • kasetti | Johanna 1983 • CD PVC Records 1988 • CD Lick Records 1988 • CD-uusintapainos Essential 1995 • Castle Music/Sanctuary 2001 • Johanna/Love Kustannus 2004
All Those Wasted Years • live • 2LP • CD | 1984
Two Steps From The Move • LP • CD | 1984 • LP Music On Vinyl -uusintapainos 2023

Fallen Angels
[Knox • Sami Yaffa • Nasty Suicide • Razzle + Cosmic Ted • Psychedelic Kid]
Finna.fi

Fallen Angels • LP • kasetti | Amulet 1984 • CD Raw Power Records 1999

Jetboy
[Mickey Finn • Fernie Rod • Sam Yaffa • Billy Rowe • Ron Tostenson]
Finna.fi

Feel The Shake | MCA Records 1988
Damned Nation | MCA Records 1990

Jerusalem Slim
[Michael Monroe • Steve Stevens • Sam Yaffa • Greg Ellis]
Finna.fi

Jerusalem Slim • CD | Polygram Records 1992
J.S. – The Demos • CD-omakustanne | 1998

Demolition 23.
[Michael Monroe • Sami Yaffa • Jay Hening • Jimmy Clark]
Finna.fi

Demolition 23. | CD Renegade Nation Records/Music For Nations 1994 • LP & CD Wicked Cool Records 2022 & 2023

Jan Stenfors
[Jan Stenfors • Annika Wiklund • Sami Yaffa • Frej Stenfors • Pentti Mutikainen • Ben Granfelt • Harry Stenfors • Jone Takamäki]
Finna.fi

Vinegar Blood • CD | Spinefarm 1996 • LP Rolling Records 2020
Family Album Stenfors | Rolling Records 2022

Mad Juana
Finna.fi

Skin Of My Teeth | Spinefarm 1997 • LP & CD Svart Records 2023
In Your Blood | 2001
Acoustic Voodoo | Mad Juana/Azra Records 2005
Bruja On The Corner | Acetate Records 2008
Kumpania | Mad Juana 2011

Joan Jett & The Blackhearts
[Joan Jett • Doug Cangialosi • Sami Yaffa • Thommy Price • Kenny Laguna]
Finna.fi

Naked | Blackheart/Victor 2004

New York Dolls
[David Johansen • Sylvain Sylvain • Sami Yaffa • Steve Conte • Brian Delaney • Brian Koonin]
Finna.fi

One Day It Will Please Us To Remember Even This | All Blacks/Roadrunner Records 2005
’Cause I Sez So | Atco Records 2009

Michael Monroe
Finna.fi

2010-luku

Another Night In The Sun – Live In Helsinki • live | Spinefarm Records/ Michael Monroe Music 2010
Sensory Overdrive • CD • LP • CD+DVD | Spinefarm Records 2011
Horns And Halos • LP • CD | Money Cash Flow/Spin-Farm 2013
Blackout States • LP • CD | Spinefarm/Money Cash Flow 2015
One Man Gang • LP • CD | Silver Lining Music 2019

2020-luku

I Live Too Fast To Die Young! | Warner 2022

Lue lisää Sami Yaffasta
Finna.fi

Sami Yaffa – tie taipuu Tommi Liimatta, 462 sivua | Like 2016 • 2017 • 2018
Sound Tracker Tommi Liimatta & Sami Yaffa & Otso Tiainen, 203 sivua | Like 2014
Sound Tracker – Kapinamusiikin juurilla Tommi Liimatta & Sami Yaffa & Otso Tiainen, 219 sivua | Like 2015

Lue lisää Sami Yaffasta, Hanoi Rocksista ja Michael Monroesta
Finna.fi

Hanoi Rocks – All Those Wasted Years Ari Väntänen | Like 2009
Michael Monroe Ari Väntänen | Like 2011 & 2014

Read more about The New York Dolls • Lue lisää New York Dollseista
Finna.fi

Too Much Too Soon – The Makeup & Breakup Of The New York Dolls Nina Antonia, 208 pages | Omnibus 1998 & 2003 • New Edition 2005

Sami Yaffa: The Innermost Journey To Your Outermost Mind (2021).
Sami Yaffa: The Innermost Journey To Your Outermost Mind (2021)
Musiikkikirjastot.fi logo
Levyhyllyt-juliste. Harri Oksanen 2021.