Woude
Singles 1979–1985 • Finnish Punk / New Wave Collection Vol. 2 | Stupido / PNV 2024
Woude • Vuodet 1979–2024
Keskellä aikaa • Kauniit päivät • Singles 1979–1985
Musiikkia esille kirjastossa
Led Zeppelinin konserttielokuvan The Song Remains The Samen nimi suomennettiin aikoinaan muotoon Laulu jää pystyyn. Käännös herätti huvitusta muun muassa siksi, että se ei vastannut alkuperäistä ideaa. Mutta kun tuota hassua suomennosta miettii, huomaa siihen sisältyvän totuuden. Musiikin maailmassa kukin kaatuu vuorollaan, mutta laulut jäävät pystyyn. Hyvät biisit elävät ennallaan tai uusittuina kenties ikuisesti. Ari ”Woude” Voutilainen (1959–2003) kirjoitti monta sellaista.
Wouden albumit Keskellä aikaa ja Kauniit päivät ilmestyivät Johanna-levymerkillä vuonna 1981. Kuva: Tuomas Pelttari
Woude oli paitsi Ari Voutilaisen lempinimi myös hänen bändinsä nimi siitä lähtien, kun ensimmäisen keikan järjestäjä omavaltaisesti päätti niin mainosta laatiessaan. Vuosina 1979–1986 toiminut Woude julkaisi kaksi albumia ja seitsemän singleä. Suomalainen Stupido Records ja amerikkalainen PNV Records ovat nyt niputtaneet Wouden sinkut vinyylikokoelmalevyksi nimeltä Woude: Singles 1979–1985 • Finnish Punk/New Wave Collection Vol. 2. Sarjan ensimmäinen osa sisälsi Problems?-singlet vuosilta 1978–1983.
Kaupungin yöt • Wouden ensisinglen A-puoli
Woude oli energinen rockbändi, jonka melodisissa biiseissä oli enemmän uuden aallon romantiikkaa ja inspiroituneisuutta kuin punkin uhmaa. Se, että Ari Voutilaisen kappaleet sovitettiin juuri uuden aallon asuun oli samanlainen ajoituskysymys kuin SEn Yari Knuutisen, Ratsian Jyri Honkavaaran ja SIGin Matti Inkisen biisien toteutus. Siinä missä monet muusikot rakensivat biisinsä suoraan ajan hengestä, mainitut lauluntekijät loivat (ja Yari luo edelleen) melodisesti vahvoja teoksia, joita olisi voinut pukea vaikka minkälaisiin asuihin ja joihin tarttui ajasta mitä tarttui.
Woude oli periaatteessa kahden kitaran rokkibändi, mutta toisinaan se väritti biisejään puhaltimilla ja koskettimilla, mikä teki sovituksista kiinnostavampia ja sai yhtyeen kuulostamaan kokoaan suuremmalta. Voutilainen oli ehtinyt soittaa rockia ja tehdä biisejä jo ennen kuin punk tuli ja muutti hänenkin soundinsa, ja se kuuluu hänen lauluissaan. ’Kuka uskoo aurinkoon’ vihjaa kirjoittajansa tunteneen 1960-luvun popmusiikkia. ’Aika hyvä ihmiseksi’ on jopa laulelmallinen kappale.
Kuka uskoo aurinkoon?
Wouden biisit eivät yrittäneet olla elämää suurempia, ja se on parhaan popmusiikin merkki. Debyyttisinkku ’Kaupungin yöt’ on Problems?-henkinen katurokki, ja Wouden ensimmäisen kokoonpanon jäsenistä Timo Wahlberg ja Jarmo Häkkinen olivatkin aiemmin soittaneet tuossa Tumppi Varosen bändissä. Sellaiset uuden aallon rokit kuin ’Kaupunki’, ’Uskot säkin taikaan’ ja ’On kesä vasta alussa’ taittuivat bändiltä mainiosti, samoin ’Tytöt’-biisin pubirock. Pysäyttävimmillään Woude ja Voutilainen olivat kuitenkin sellaisissa syvemmin sävelletyissä biiseissä kuin ’Keskellä aikaa’ ja ’Tänään on kuin eilen’.
Aikoinaan Spartakiadit-ep:llä julkaistut ’Vanhat pierut ei koskaan kuole’ ja ’Suoraa toimintaa’ ovat Woudea rajuimmillaan ja punkeimmillaan. Ensin mainitun teksti paljastaa Voutilaisen perspektiivin punk rockiin toisenlaiseksi kuin vähän nuoremmilla soittajilla saattoi olla – uudesta innostumisen ja opportunismin välinen viiva oli hänenkin kohdallaan piirretty veteen. Wouden viimeiseksi julkaisuksi jäänyt single Teksasin pojat // Tänä syyskuun yönä oli lopullisuuden teemoissaan testamentti hienolle yhtyeelle.
Tänä syyskuun yönä • Wouden viimeisen singlen B-puoli
Singles 1979–1985 on ensimmäinen vinyylillä julkaistu Wouden sinkkukokoelma. CD-levyjen ystävät voivat yrittää etsiä käsiinsä myös bändin albumien (vuonna 1981 ilmestyneet Keskellä aikaa ja Kauniit päivät) uudelleenjulkaisut vuodelta 2009. Singletuotanto löytyy myös niiden bonusraidoilta.
Kuten nimestä Singles 1979–1985 ja kahdella kielellä printatuista kansiteksteistä voi päätellä, laulujen suomenkielisyydestä huolimatta julkaisua ei ole suunnattu yksinomaan kotimaan markkinoille. Näin kauniisti pakattuja kauniita lauluja kelpaakin esitellä maailmalle.
Ari Väntänen | www.arivantanen.com
Woude | Facebook
Woude Revisited | Facebook
Saatat pitää myös näistä Levyhyllyistä
Dave Lindholm – muun ohessa syntyi mestariteos • Vanha & uusi romanssi [1979]
Hassisen Kone – estottoman rockin riemuvoitto • Täältä tullaan Venäjä [1980]
Jan Stenfors – kahden elämän taitteessa • Vinegar Blood [1996]
Johnny Thunders – malja antisankarille • So Alone [1978]
Kollaa kestää – klassikko ja joutsenlaulu • Jäähyväiset aseille [1979]
Michael Monroe – jengi soittaa sydämestä • One Man Gang [2019]
Mistakes – Pave Maijasen kaksikielinen suuntaviitta • Pidä huolta [1981]
Musta Paraati – tyylipuhdasta synkistelyä • Peilitalossa [1983 • 2023]
Pete Malmi – antisankarin tähtihetki • Malmi [1981]Peter Perrett – kulttisankarin voitokas paluu • How The West Was Won [2017]
Ratsia – pirun harvinaista rock’n’rollia • Ratsia [1979]
Riipinen – kollaasimainen kuulokuvataideteos • Itäistä pituutta [1984]
Richard Hell & The Voidoids – kaukana kliseisyydestä • Blank Generation [1977]
Sami Yaffa – basisti läpäisee pasianssin • The Innermost Journey To Your Outermost Mind [2021]
Sylvain Sylvain – rockia roll-diggareille • Sylvain Sylvain [1979]
Tero-Petri & Korvaamattomat – ihmissuhdelauluja kauniilla käsialalla • Olet aina mukana [2021]
The Adverts – uuden kulttuurin etulinjassa • Crossing The Red Sea With The Adverts [1978]
💿
Woude
Finna.fi
Keskellä aikaa | Johanna 1981 • CD 2009
Kauniit päivät | Johanna 1981 • CD 2009
Singles 1979–1985 • LP | Stupido Records / PNV Records 2024
🎼🎶
Woude
Finna.fi
Keskellä aikaa | Johanna Kustannus 1981
📚
Lue lisää suomipunkista ja uudesta aallosta
Finna.fi
Suomi-punk 1977–1981 Kimmo Miettinen, 384 sivua | Like 2021
Hilse – Suomipunkin alku ja juuri Kimmo Miettinen, 339 sivua | Like 2008
Suomipunk 1977–1998 Jarkko Kuivanen, 339 sivua | Kuivanen 1999
Parasta lapsille – Suomipunk 1977–1984 Mika Saastamoinen, 429 sivua | Johnny Kniga 2007
Valtio vihaa sua – suomalainen punk ja hardcore 1985–2015 Ville Similä & Mervi Vuorela, 604 sivua | Like 2015
📚
Lue lisää punkista Britanniassa
Finna.fi
1977 – Punkvallankumous Jukka Junttila, 279 sivua | Like 2017
Punk! – brittipunkin haastatteluhistoria John Robb & kääntäjä Ilkka Salmenpohja, 511 sivua | Like 2007
Singles 1979–1985
A-puoli
1 Kaupungin yöt
2 Satoi
3 On kesä vasta alussa
4 Kaupunki
5 Keskellä aikaa
6 Uskot säkin taikaan
7 Tytöt
8 Tänään on kuin eilen
B-puoli
1 Kuin lentohiekkaan
2 Kuka uskoo aurinkoon?
3 Aika hyvä ihmiseksi
4 Vuodet vierii
5 Teksasin pojat
6 Tänä syyskuun yönä
7 Vanhat pierut ei koskaan kuole
8 Suoraa toimintaa
Keskellä aikaa • 1981 • 2009
Spotify
Kauniit päivät • 1981 • 2009
Spotify
Keskellä aikaa • 1981 • Kansi: Riipinen
Kauniit päivät • 1981 • Kansi: Riipinen / VAL
Singles 1979–1985 • 2024