The Cure: Wish – valoa synkkyyden keskeltä

Wish | Fiction 1992

Vuonna 1976 perustettu The Cure on ollut vuosikymmenten ajan brittirockin valovoimaisimpia yhtyeitä. Vaihtoehtorockin kenties epätodennäköisin superbändi ylsi pitkälle jo 80-luvulla. Värikäs vuosikymmen kohteli Robert Smithin johtamaa mustanpuhuvaa kokoonpanoa kunnioituksella. The Curen nerokkaat singlet nousivat listoille, tyylikkäät albumikokonaisuudet keräsivät huomiota aina vain enemmän.

Laulaja-kitaristi Smithin huulipunainen karisma ja lauluntekotaito veivät yhtyettä vastustamattomasti kohti kansainvälistä suosiota. Huipputasokkaat levyt The Head On The Door (1985), Kiss Me Kiss Me Kiss Me (1987) ja Disintegration (1989) nostivat The Curen lopulta maailmanluokkaan myös myyntiluvuissa. Disintegrationia seurannut stadionkiertue Yhdysvalloissa oli ilmiömäinen menestys.

The Cure: High

Disintegrationin majesteetillinen tummuus oli vaihtunut kirkastuneempaan ilmeeseen, ainakin osittain. Kolme vuotta myöhemmin keväällä 1992 julkaistu Wish vaalii goottirockille ominaista verkkaisesti etenevää ja seittimäistä biisinrakennetta, mutta musiikin keskeltä loistaa jälleen myös suoraa auringonvaloa. Singlet ’Friday I’m In Love’, ’High’ ja ’Doing The Unstuck’ ovat bändin komeimpia hittejä. Ehkä kepeys ja optimismi olivat vastareaktio synkälle kiertue-elämälle.

The Cure: Friday I’m In Love

The Curen draamajalokivi ’From The Edge Of The Deep Green Sea’ on yhä Robert Smithin kovimpia laulusuorituksia. Yksi yhtyeen hiljaisista helmistä löytyy toiseksi viimeisenä: ’To Wish Impossible Things’ sekoittaa poikkeuksellisella tavalla toivon ja lohduttomuuden. Eikä Smith ollut mitenkään unohtanut elämän raskautta. Jos levyn synkäntilittävä aloitusraita ’Open’ on jäätävä jumitus, niin myös Wishin päättävä ’End’ tuntuu luissa asti. Painostava vyörytys etenee vääjäämättömästi kohti loppua.

– Please stop loving me,
please stop loving me.

I am none of these things.

The Cure: End

The Curen ilmaisu kääntyi Wishin jälkeen hieman yksiulotteisemmaksi. Tähän saattoi vaikuttaa innovatiivisen rumpalin Boris Williamsin ero yhtyeestä. Wish-albumista lähtien yhtye on julkaissut albumeita joka neljäs vuosi. Uusin levy 4:13 Dream ilmestyi 2008.

* * *

Wish julkaistiin 2LP- ja CD-painoksina, jopa unohduksiin painuneena DCC-kasettina. Wish nousi Britannian albumilistan ykköseksi, Yhdysvalloissa sijalle 2. The Curen albumit Disintegrationiin (1989) asti ovat saaneet laajennetut uusintajulkaisut, mutta Wishin Deluxe edition on vielä julkaisematta.

Wish
Robert Smith – laulu, kitara, bassokitara, kosketinsoittimet
Simon Gallup – bassokitara, kosketinsoittimet
Porl Thompson – kitara
Boris Williams – rummut, lyömäsoittimet
Perry Bamonte – kitara, bassokitara, kosketinsoittimet
Tuottajat: The Cure & David M. Allen

The Cure nähtiin ensimmäistä kertaa Suomessa 1985 Ruisrockissa. Wish-kiertue toi bändin Helsingin jäähalliin syyskuussa 1992. Albumia Wild Mood Swings kuultiin Seinäjoen Provinssirockin päälavalta kesällä 1996. Hartwall Areenalla nähtiin pitkä Disintegration-painoitteinen keikka lokakuussa 2016. Robert Smithin ja suomalaisten fanien viimeisin kohtaaminen Helsingissä oli Flow-festivaalilla elokuussa 2019, ja Suomen-keikan uutisoinnin aikoihin kantautui fanien korviin huhuja myös uudesta studioalbumista…

Uusintapainokset ja kiertue 2022

Odottavan aika kuitenkin palkitaan: Wishin uusintapainokset CD & 3CD julkaistaan lokakuussa ja 2LP marraskuussa 2022. The Cure palaa Helsingin jäähalliin jälleen 8. lokakuuta 2022.

Tuomas Pelttari

Wish
fixh 20 • fixcd 20 • fixhc 20

A-puoli
1 Open
2 High
3 Apart
B-puoli
4 From The Edge Of The Deep Green Sea
5 Wendy Time
6 Doing The Unstuck
C-puoli
7 Friday I’m In Love
8 Trust
9 A Letter To Elise
D-puoli
10 Cut
11 To Wish Impossible Things
12 End

The Cure | kotisivu
The Cure | Facebook
The Cure
| Instagram

Saatat pitää myös näistä Levyhyllyistä

Depeche Mode: Construction Time Again – kun syntikkabändi löysi äänensä
Johnny Marr: Call The Comet – kitarasankari kotoisissa puitteissa
Kent: Hagnesta Hill – aikansa ajaton kuva
Kent: Då som nu för alltid – allting har sitt slut [översättning på svenska]
Kent: Då som nu för alltid – kaikki loppuu aikanaan
Lloyd Cole And The Commotions: Rattlesnakes – debyyttialbumin herkkyys teki vaikutuksen
Manic Street Preachers: Gold Against The Soul – sielukasta indierockia
Marianne Faithfull: Broken English – uuden ajanlaskun alku
Marion: This World And Body – täyteen ladatty debyytti
Morphine: The Night – tie yön syliin
Musta Paraati: Peilitalossa – tyylipuhdasta synkistelyä
New Order: Movement [1981] – vaiston varassa eteenpäin
Nick Cave & The Bad Seeds: Skeleton Tree [2016] – pimeä tie kohti valoa
Pet Shop Boys: Behaviour – pop osuu sydämeen
Prefab Sprout: Crimson/Red – lauluntekoa suoraan sydämestä

Radiohead: A Moon Shaped Pool – takaisin epätodellisuuteen
Simple Minds: Street Fighting Years – voimaa ja suurta tunnetta
Tears For Fears: The Seeds Of Love – kasaripopin klassikko
The 1975: I Like It When You Sleep, For You Are So Beautiful Yet So Unaware Of It – kurotus kohti täydellistä rockmusiikkia
The 69 Eyesin pimeä tie Blessed Be [2000]
The Boys Next Door ja The Birthday Party – Nick Caven esihistoria Vuodet 1979–1983
The Mute Gods: Tardigrades Will Inherit The Earth – sana ja asenne kohdallaan
The National: High Violet [2010] – kaunis ja yksinäinen
The Smiths: The Smiths [1984] – viattomuuden lopun lauluja
The Stone Roses loi uutta ja ajatonta The Stone Roses [1989]
The The: Mind Bomb [1989] – politiikkaa ja henkilökohtaisuuksia
Tom Waits: Bone Machine – läpimurto tuntemattomaan
Two Witches – goottiskenen kuolemattomat
Type O Negative – goottihevin kuninkaalliset Vuodet 1982–2022
VV – Ville Valon värit Neon Noir [2023]
Years & Years: Communion – nykypäivän syntikkapopin helmi

The Cure
Finna.fi

1970-luku

Three Imaginary Boys | Fiction 1979

1980-luku

Seventeen Seconds | Fiction 1980
Faith | Fiction 1981
Pornography | Fiction 1982
The Top | Fiction 1984
Concert – The Cure Livelive | Fiction 1984
The Head On The Door | Fiction 1985
Kiss Me Kiss Me Kiss Me | Fiction 1987
Disintegration | Fiction 1989

1990-luku

Entreatlive | Fiction 1990
Wish • 2LP • CD • DCC | Fiction 1992 • CD & 3CD & 2LP Polydor/Universal Music 2022
Show • 2LP • 2CD • live | Fiction 1993 • 2LP Universal 2023
Paris • 2LP • CD • live | Fiction 1993
Wild Mood Swings | Fiction 1996

2000–2024

Bloodflowers | Fiction 2000
The Cure | Geffen 2004
4:13 Dream | Geffen 2008
Songs Of A Lost World | Lost Music Limited / Universal 2024

Boksit ja kokoelmat
The Cure

Finna.fi

Standing On The Beach – The Singles • LP | Fiction 1986
Staring At The Sea – The Singles • CD | Fiction 1986
Staring At The Sea – The Visuals • VHS | CMV/Polygram/Elektra 1986
Galore – The Singles 1987–1997 • CD | Fiction 1997
Join The Dots – The Fiction Years – B-Sides & Rarities 1978>2001 • 4CD-levyä + tekstiliite | Fiction 2004 & 2007

The Cure: Join The Dots, 4CD. (2004).
The Cure: Join The Dots • 4CD | Fiction 2004 & 2007

🎥🎶
DVD • Bluray
The Cure
Finna.fi

Trilogy – Pornography, Disintegration & Bloodflowers – Live In Berlin | Eagle Rock 2003

📚
Lue lisää The Curesta Read more about The Cure
Finna.fi

Never Enough – The Story Of The Cure  Jeff Apter, 338 pages | Omnibus 2005 & 2009
The Cure – Ten Imaginary Years  Lydie Barbarian, 128 pages | Omnibus 1988 & 1998
The Cure – Faith  Dave Bowler & Bryan Dray, 198 pages | Sidgwick & Jackson 1995
The Cure On Record  Daren Butler, 128 pages | Omnibus 1995
The Cure – A Visual Documentary  Dave Thompson & Jo-Ann Greene & Chris Charlesworth, 110 pages | Omnibus 1988 & 1993

📚
Lue lisää Lol Tolhurstista ja The Curesta Read more albout Lol Tolhurst and The Cure
Finna.fi

Cured Lol Tolhurst ja kääntäjä Kirsi Luoma, 335 sivua | Like 2015
Goth – A History Laurence Tolhurst, 242 pages | Quercus 2023

📚
Lue lisää The Curesta ja goottikulttuurista
Finna.fi

Goth Chic – johdatus pimeän puolen estetiikkaan Gavin Baddeley & kääntäjä Ike Vil, 383 sivua | Like 2005 & Like-pokkari 2006
Goth Chic – A Connoisseur’s Guide To Dark Culture Gavin Baddeley & edited by Paul A. Woods, 288 pages | Plexus 2002 & 2006
The Dark Reign Of Gothic Rock – In The Reptile House With The Sisters Of Mercy, Bauhaus And The Cure Dave Thompson, 288 pages | Helter Skelter 2002
Goth – A History Laurence Tolhurst, 242 pages | Quercus 2023
Gothic – Dark Glamour Valerie Steele & Jennifer Park, 179 pages Yale University Press / Fashion Institute of Technology 2008
Assimilate – A Critical History of Industrial Music S. Alexander Reed, 361 pages | Oxford University Press 2013
The Art Of Darkness – The History Of Goth John Robb, 539 pages | Louder Than War Books 2023
Season Of The Witch – The Book Of Goth Cathi Unsworth, 320 pages | Nine Eight Books 2024
Season Of The Witch – The Book Of Goth Cathi Unsworth, 488 pages | Nine Eight Books 2024

Wish • 1992

The Cure: Wish (Fiction 1992).

Musiikkikirjastot.fi logo

Levyhyllyt-juliste. Harri Oksanen 2021.