Mioko Yokoyaman kamarimusiikkia
Mineralization | Kairos 2026
Mineralization • Game of Metal • Circular Spell • There are always flowers
• Uusinta Ensemblen muusikot • Emil Holmström • Markus Hohti
Soittimen pahoinpitelyä vai instrumentin sielun vapauttamista? Laajennetuilla soittotavoilla tarkoitetaan tavanomaisesta poikkeavaa, uusia sointeja luovaa äänentuottoa, esimerkiksi viulun soittamista jousen puupuolella, sellon rungon naputtelua tai harpun rungon vinguttamista muovipäisellä lyömäsoitinkapulalla. Béla Bartókin 1920-luvun jousikvartettojen nro 3 ja 4 tarkasti nuotinnetut jousisoittimien erikoistekniikat olivat aikoinaan mullistavia, mutta erityisen vaikutusvaltaiseksi osoittautui saksalaisen Helmut Lachenmannin 1960-luvulta alkaen vaalima lähestymistapa, jonka keskiössä oli klassisten soittimien materiaalisuus ja siitä uusien äänten löytäminen.
Mioko Yokoyama. Kuva: Maarit Kytöharju
Monet suomalaiset nykysäveltäjät hyödyntävät laajennetuin soittotavoin tuotettuja sointivärejä – esimerkiksi Minna Leinosen ja Lotta Wennäkosken musiikissa ne ovat tärkeässä roolissa. Japanilais-suomalaisen Mioko Yokoyaman (s. 1989) tuotannossa erikoissoittotavoilla on ehkä vieläkin elementaalisempi rooli. Nimenomaan elementit ja alkuaineet, metallit ja mineraalit toistuvat hänen musiikkinsa synnyttämissä mielikuvissa ja myös niiden otsikoissa. Yokoyama on vaikuttanut Suomessa vuodesta 2015 valmistuttuaan sitä ennen Tokion taideyliopistosta. Suomalaisten tahojen lisäksi häneltä ovat tilanneet teoksia monet Manner-Euroopan musiikkitapahtumat ja yhtyeet.
Laajennettuihin soittotapoihin perustuvassa musiikissa on usein kyse hienovaraisista muutoksista sointiväreissä, oleilusta hälyn ja säveltasollisen äänen välisellä rajalla. Siinä korostuu ääni materiaalina ja materiana. Yokoyama louhii, kaapii ja kuopsuttaa sointeja, joita soittimen eri puolilta löytyy ja säätelee erilaisia luovia soittotapoja äärimmäisen tarkasti.
Yokoyama tuli suurelle yleisölle tunnetuksi voittaessaan vuoden 2025 Teosto-palkinnon kamariyhtyeteoksellaan Mineralization (2023). Nykymusiikkiyhtye Uusinta Ensemblen 25-vuotisjuhlakonserttiin tilatussa sävellyksessä huilulle, bassoklarinetille, viululle ja sellolle musiikin osaset ovat ikään kuin kristallikiteitä, joihin tarkennetaan ja joista loitonnutaan. Ajatus kidemäisistä, monikulmaisista rakenteista tuottaa myös groovaavaa rytmikyyttä toistuvien rytmisolujen avulla.
Yokoyaman musiikkiin voi nyt tutustua profiilialbumilla, jonka loppukesällä 2026 julkaisi vaikutusvaltainen itävaltalainen Kairos. Tämä nykymusiikin merkittävimpiin taltioijiin kuuluva levymerkki on aiemmin julkaissut hienot profiililevyt myös suomalaisilta Osmo Tapio Räihälältä ja Sebastian Hilliltä.
Mineralization-albumilla kuullaan Uusinta Ensemblen muusikoiden esittämänä kaksi Yokoyaman kamarimusiikkiteosta sekä soolosävellykset sellolle ja pianolle. Yokoyaman omalle soittimelle pianolle kirjoitettu Game of Metal (2017) kuvastaa hyvin hänen suhdettaan instrumentteihin. Soivan lopputuloksen ja varsinaisten säveltasojen sijaan keskitytään pianon ytimeen, metalliin, joka äänen synnyttää. Koskettimiin ei juuri kajota, vaan teoksessa vietetään aikaa pianon sisälmyksissä ja hyödynnetään niiden luolamaista, kaikuvaa resonointia.
Mioko Yokoyama: Pianokonsertto (2021). Kantaesitys Porvoon Suvisoitto -festivaalilla. Solistina säveltäjä itse, kamariorkesteri Avanti!:a johtaa John Storgårds.
Yokoyamalle, kuten aikoinaan Lachenmannillekin, äänen materiaalisuuteen keskittyminen on oikeastaan soittimen syvimmän olemuksen etsimistä. Viulun tai pianon kaltainen instrumentti on kuin ruumis, jolla on oma anatomiansa, historiansa ja mahdollisuutensa. Usein tämä tarkoittaa soittimen totutun, ilmeisen identiteetin haastamista. Yokoyaman teoksissa jousista kuoriutuu näppäilysoittimia, pianosta lyömäsoitin, uruista puhallinsoitin.
Lachenmannille laajennettujen soittotapojen taiteessa oli myös kyse suorastaan poliittisesta näkökulmamuutoksesta, huomion kiinnittämisestä musisoimisen materiaalisiin olosuhteisiin. Musiikki ei ole abstraktia henkeä joka leijuu ’neron’ ja ’virtuoosin’ kautta kuolevaisten korviin. Soittimen poikkeuksellinen käsittely rikkoo aineettomuuden illuusion ja näyttää soittajan fyysisen työn uudella tapaa merkityksellisenä. Samaan aikaan soitin oudontuu ja ääni itsessään avautuu kuulijalle kaikessa moniulotteisuudessaan. Arjen ylittävä, jopa transsendentaalinen äänimaailma yhdistyy raakaan työhön ja sinnikkääseen tutkimukseen. Yokoyama on kertonut taulukoivansa systemaattisesti laajennettuja soittotapoja ja niiden tuottamia ääniä näin valikoiden sointiyhdistelmiä.
Pianisti Emil Holmströmin levyllä tulkitsemaa Game of Metalia kuunnellessaan joutuu ymmälleen. Tulevatko kaikki nämä äänet todella flyygelistä? Usein äänimaailma muistuttaa elektroniikkaa ja etenkin 1950-luvun varhaista äänisynteesiä. Yhden soittajan sijaan äänessä tuntuu olevan kokonainen lyömäsoitinyhtye. Pianon varsinainen ”käyttöliittymä”, koskettimisto ja pedaalit sekä niiden tuottama yhtenäinen sointimassa ohitetaan. Soittimesta tulee kuin metallista ja puusta tehty kone, jonka erilaiset soinnit vapautetaan ja järjestetään alkuvoimaisen perkussiiviseksi moniäänisyydeksi. Pianon kieliä näppäillään, isketään ja raaputetaan, viritystappeja soitetaan kapulalla. Kieliä on myös preparoitu eli ’tuunattu’ sinitarralla. Preparointi vaimentaa, himmentää ja vieraannuttaa sointia. Jotkut säveltäjät preparoivat kielisoittimia esimerkiksi pahvinpaloilla, teipillä tai paperiliittimillä, mutta Yokoyama hyödyntää paljon sinitarraa.
Flyygelin sisuskaluissa ollaan myös Yokoyaman pianokonsertossa, jonka hän itse kantaesitti kamariorkesteri Avanti!:n solistina vuonna 2021. Konsertossa on perinteiseen tapaan kadenssi, mutta tyypillisen taiturillisuuden sijaan siinä vaalitaan jälleen pianon sisäisiä ääniä. Se on kuin mystinen äänten laboratorio.
Keskittyminen erikoissoittotapoihin voi pahimmillaan tehdä soolosoitinkappaleesta kuivakan efektien katalogin. Yokoyama välttää tämän paitsi tarkasti ja omaleimaisesti käsitellyillä soinneilla myös sävellystensä dramaturgioilla. Markus Hohdin kanssa yhteistyönä syntynyt sooloselloteos Circular Spell (2018) saa identiteettinsä pyörivistä liikesuunnista. Syntyy vaikutelma kolmiulotteisesta, avaruudessa leijuvasta olennosta, joka lakkamatta pyörii eri nopeuksilla ja lopulta loittonee avaruuteen. Game of Metalin tapaan yhdestä soittimesta tulee monta, kun eri puolilta sellon ruumista löytyvät äänet rytmittyvät kerrokselliseksi kontrapunktiksi.
Mioko Yokoyama: Tetra-Alloy (2024), kantaesitys Uuden Musiikin Lokakuu -festivaalilla Oulussa. Teoksen tilasi ja kantaesitti Saxtronauts-saksofonikvartetti: Anna-Sofia Anttonen, Nanna Ikonen, Nanako Lammi ja Sikri Lehko.
Materiaalisuuteen sukeltaminen saa Yokoyaman musiikissa muitakin kuin sointiin liittyviä merkityksiä. Saksofoniteos Tetra-Alloyn (2024) otsikko ’nelinkertainen seos’ viittaa lejeerinkiin, metallien seostamiseen sulattamalla. Saksofonikvartetille sävelletyssä teoksessa on kyse musiikinlajien kuten intialaisen perinnemusiikin, rockin ja kuoromusiikin fuusioitumisesta, kun saksofonit muuntuvat vuoroin lyömäsoittimiksi, vuoroin ihmismäisiksi laulajiksi.
Seostumista tapahtuu Yokoyamalla myös rakenteellisesti, kun sävellyksen eri jaksot juottuvat orgaanisesti yhteen, tai soitinten kesken. Pianokonsertossa hän haastaa konserttoon tyypillisesti kuuluvan solistin ja orkesterin vastakkainasettelun tuomalla pianon aivan kiinni orkesterin sointeihin. Erikoissoittotavat hälventävät pianon tarkkoja ääriviivoja ja punovat sen kiinni orkesterikudokseen.
Yokoyaman työ tuo mieleeni metalleja ja alkuaineita 1500-luvulla tutkineet alkemistit. Alkemian keskiössä olivat muodonuutokset. Materiaaleja kuten kultaa ja rikkiä työstämällä alkemistit etsivät aineen syvintä olemusta ja yhdistelmää, joka olisi enemmän kuin osiensa summa. Samalla aineellisen ja henkisen todellisuuden raja hälveni. Uuden ajan alun alkemisteille alkuaineiden olemuksen tutkiminen oli spirituaalinen prosessi.
Mineralization-albumin vihkosessa Yokoyama toteaa, että säveltäjän tehtävänä on ”muuntaa (transform) todellisuutta toisenlaiseksi mihin kuulija on tottunut.” Tämä toisenlaisuus tarkoittaa hänelle myös hauskuutta, jotakin mihin kovan luokan nykymusiikkia ei aina hevin yhdistetä. Hauskuus ei välttämättä ole hupaisuutta, vaikka lempeää huumoriakin Yokoyaman musiikista löytyy. Se on pikemminkin yllättäviä nytkähdyksiä, jotka saavat hymyn huulille. Ennen kaikkea hänen musiikkinsa hauskuus on hykerryttävyyttä ja oivaltavuutta, joka saa aivot kipinöimään riemukkaasti.
Auli Särkiö-Pitkänen | aesarkio.wordpress.com
Mioko Yokoyama kotisivu
Mioko Yokoyama Instagram
Mioko Yokoyama Soundcloud
Mioko Yokoyama: Mineralization Teosto-palkintoehdokas 2025
💿
Mioko Yokoyama
Finna.fi
Mineralization | Kairos 2026
💿🪗
Mioko Yokoyama • Claudia Molitor • David Gorton • Donald Bousted • Michael Finnissy • Christopher Fox • Electra Perivolaris • Veli Kujala
Finna.fi
Ispilu – Works For Quarter-Tone Accordion Lore Amenabar Larrañaga | Métier / Divine Art 2023
Saatat pitää myös näistä Levyhyllyistä
Anna Þhorvaldsdóttir – orkesterimusiikissa aika leviää tilaksi • In The Light Of Air [2015] • Aequa [2018] • Archora / Aiōn [2023]
Clara Iannotta – hälyn kuvanveistäjä • Moult [2021]
Kaija Saariaho 1952–2023 • Kaija Saariaho 70 vuotta – oma kieli pysyy mutta ei jähmety • Works For Cello [2022]
Laurie Anderson – äänen, sanan ja kuvan taidetta • Big Science [1982] ➡️ Amelia [2024]Lotta Wennäkoski – orkesteritaituri kansainvälisessä nosteessa • Flounce, Sigla, Sedecim [2023]
Minna Leinonen lähestyy vaikeita aiheita älyllä ja aisteilla • 12 Premieres [2023] • Finnish Accordion Concertos [2024]
Outi Tarkiainen – luonnon- ja elämänvoimien säveltäjä • The Earth, Spring’s Daughter | Saivo [2020]
Sebastian Hilli sekä harhauttaa että tanssittaa • Confluence / Divergence [2020]
