Years & Years: Communion – nykypäivän syntikkapopin helmi

Years & Years – Communion (Polydor, 2015)

Years & Years: Communion.Synth popin puhutaan yleensä olleen voimissaan 1980-luvulla, mutta genren selkeä uusi tuleminen on jatkunut jo jonkin aikaa, minkä huomaa niin radiossa soivasta valtavirrasta kuin indiemmänkin popmusiikin puolelta. Brittiläisen Years & Years -yhtyeen muodostavat laulaja ja kosketinsoittaja Olly Alexander, bassokitaristi Mikey Goldsworthy ja kosketinsoittaja Emre Türkmen. 2010 perustettu bändi alkoi saada laajempaa tunnettuutta, kun he alkoivat levyttää Polydor Recordsille 2014, jolloin single Take Shelter julkaistiin elokuussa. Kappaleen tummasävyinen, melodinen elektropop kolahti niin mainstreamia kuin vaihtoehtoisempaakin musiikkia kuunteleviin, minkä jälkeen tie tähtiin oli selvä vahvasti R&B-vaikutteisen, puhdasverisen hittikappale Desiren julkaisun myötä.

Debyyttialbumi Communion julkaistiin tämän vuoden heinäkuussa, ja se on harvinaisen hyvä kokonaisuus nykypäivän popmusiikissa. Itse sijoitan Years & Yearsin selkeimmin synth popiin, sillä koskettimilla soitetut tarttuvat lead-melodiat, kappaleiden häpeilemätön iskevyys ja bändin musiikissa niin selkeästi esiin tunkeva into ja jopa riemu vievät ajatukset moniin genren suuriin nimiin. Lisäksi kappaleita hallitseva elektronisuus yhdistettynä R&B-vaikutteisiin tuo musiikkiin tanssittavuutta, minkä ansiosta se sopii klubeille yhtä hyvin kuin rockfestivaaleille. Tämänkaltaisessa musiikissa laulajan merkitys korostuu myös, ja Years & Years on siinäkin suhteessa todella vahvoilla, sillä Olly Alexander on huikea vokalisti niin laulutaidoiltaan kuin tunteen välittäjänä. Hänellä on niin äänialaa kuin sopivaa heittäytymistäkin, minkä voi huomata esim. Youtubesta löytyvistä yhtyeen monipuolisesti tekemistä eri cover-versioista.

Bändin voittokulun täydensi King-kappaleen julkaisu singlenä vuoden 2015 alussa. Tuo uskomattoman toimivan kosketinmelodian johtama suorastaan euforinen poptimantti lienee itselleni (syksyn kovista julkaisuista huolimatta) tämän vuoden ykköskappale, ja levyn materiaalin vahvuudesta kertoo, että se on uskallettu jättää Communionilla kahdeksanneksi. Seuraavaksi suurimmaksi hitiksi on noussut söpöilybiisi Shine, jonka Alexander on kuulemma kirjoittanut poikaystävälleen, Clean Bandit -yhtyeen viulisti Neil Milanille. King ja Shine olivat ne suurimmat yleisönvillitsijät myös näkemälläni Years & Yearsin keikalla Flow-festivaaleilla elokuussa. Menevyyden ohella levyltä löytyy myös herkkiä pianoballadeja, kuten Eyes Shut ja Memo.

Years & Yearsin tapauksessa suosiota ei ainakaan vähennä se, miten heidän musiikkinsa toimii livenä, minkä lisäksi tulee vielä keulahahmo Alexanderin ilmiömäinen läsnäolo ja luontaiselta vaikuttava esiintymistaito, mikä ei toki ole ihme, sillä mies on muusikon uransa lisäksi ollut myös näyttelijä mm. suositussa Skins-televisiosarjassa.

Yhtye on onnistunut sulauttamaan pääasiassa hip hopin, 1990-luvun housen ja vaihtoehtorockin puolelta tulevat vaikutteensa (Wikipedia-sivulla mainitaan Flying Lotus, Diplo, Radiohead ja Jai Paul) elektronispohjaiseen synth popiin toimivaksi kokonaisuudeksi hienoja sävellyksiä unohtamatta. He tiivistävät musiikkiinsa paljon niitä elementtejä, jotka ovat tämän hetken populaarimusiikissa vahvasti esillä, minkä takia Years & Yearsin suosiota ei ihmettele ollenkaan. Seuraavia tuotoksia jää odottamaan hyvin suurella mielenkiinnolla, ja toivotaan tässäkin tapauksessa, että äkkiä noussut suosio ei sekoita nuorten miesten päitä.

Lue lisää:  
Butler, Mark J.: Electronica, dance and club music (Ashgate, 2012)
Collins, Nick ; Schedel, Margaret ; Wilson, Scott: Electronic music (Cambridge University Press, 2013)

Years & Years kotisivu

Tuomas Aitonurmi

Years & Years: Communion (2015).

Years & Years: Communion (2015).

Joni Mitchell: Song To A Seagull – kun aitous välittyy

Joni Mitchell: Song To A Seagull | Reprise 1968

Joni Mitchellin debyyttialbumi Song To A Seagull julkaistiin vuonna 1968.Debyyttialbumi voi olla nuorelle laulaja-lauluntekijälle vaikea paikka. Oman musiikin ääni tulisi saada kerralla esiin, jotta erottuisi artistimarkkinoilla edukseen. Voi myös käydä niin, että artisti on ensilevyn aikaan jo ikään kuin valmis. Yksi tällainen esimerkki on kanadalaissyntyinen Joni Mitchell.

Mitchellin ura eteni mielenkiintoisin harppauksin jo ennen soolodebyytin julkaisua. Asialleen omistautunut muusikko herätti huomiota yhdysvaltalaisessa folk-skenessä. Niinpä puoleensavetävät sävellykset kulkeutuivat myös toisille artisteille. Tom Rush levytti vuoden 1968 albumilleen The Circle Game peräti kolme kappaletta, joita Mitchell ei ollut vielä saanut levylle asti itsekään.

Mitchell (s. 1943) pystyi henkeäsalpaavan vaivattomaan ilmaisuun livenä. Samaa aitoutta haettiin albumille Song To A Seagull, joka on kaikessa viattomuudessaan hämmästyttävän valmis kokonaisuus. Tällaisen taidokkuuden lumovoimaa on lähes mahdotonta välittää ilman musiikkinäytettä. ’Night In The City’, -67.

Kymmenen raidan jatkumo on tiivis. Niin tiivis, ettei levyn jakoa kahteen ole havaita. A-puoli (I Came To The City) alkaa maagisesti raidalla ’I Had A King’. Mitchell pystyy luomaan pohjan alati kehittyvälle artistisuudelleen välittömästi, vain parilla tahdilla. Ääni, kitaran avoin viritys, kerronta, soundi ja tuotanto – kaikki kohdallaan.

Albumin kääntöpuoli (Out Of The City And Down To The Seaside) jatkaa unenomaista tunnelmaa. Levyn kymmenestä raidasta vain ’The Pirate Of Penance’ ontuu hieman. Mitchellin debyytiltä ei irronnut varsinaisia hittejä, mutta loistomateriaalista ei ollut pulaa. ’The Dawntreader’ tai päätösraita ’Cactus Tree’ enteilevät nuoren lauluntekijän suurta tulevaisuutta.

Joni Mitchell – laulu, kitara, piano, banshee
Stephen Stills – bassokitara
Lee Keefer – banshee
Tuottaja: David Crosby

* * *

Song To A Seagull tunnetaan myös nimellä Joni Mitchell. Jatkoa seurasi ura levyllä Clouds (1969), jonka musiikillinen tatsi oli entistä syvempi. Lauluntekijän ura vakiintui 70-luvun alkupuolella albumien Ladies Of The Canyon ja Blue myötä.

Leonard Cohen: You Want It Darker – liekki palaa pimeässä

Lue lisää
Echols, Alice & kääntäjät Liisa Laaksonen & Petri Stenman: Uhoa ja unelmia – 60-luvun jälkijäristyksiä, 360 sivua | Like 2006
Flanagan, Bill (Jussi Niemi, kääntäjä): Rockia sydämestä, 576 sivua | Otava 1988
Hinton, Brian: Joni Mitchell – Both Sides Now, 304 sivua | Sanctuary 1996
Kubernik, Harvey: Canyon Of Dreams – The Magic And The Music Of Laurel Canyon, 368 sivua | Sterling 2009
Luftig, Stacey: The Joni Mitchell Companion – Four Decades Of Commentary, 286 sivua | Schirmer Books 2000
Marom, Malka & Sini Linteri, kääntäjä: Joni Mitchell omin sanoin, 280 sivua | Nemo 2015
Mitchell, Joni: The Complete Poems And Lyrics, 321 sivua | Chatto & Windus, 1997
O’Brien, Karen: Joni Mitchell – Shadows And Light, 344 sivua | Virgin Books 2001
Weller, Sheila: Girls Like Us – Carole King, Joni Mitchell, Carly Simon – And The Journey Of A Generation, 584 sivua | Atria Books 2008
Whitesell, Lloyd: The Music Of Joni Mitchell, 276 sivua | Oxford University Press 2008

Katso DVD
Joni Mitchell – A Life Story – Woman Of Heart And Mind, 2 h. | Eagle Rock Entertainment 2009

Joni Mitchell | kotisivu

Tuomas Pelttari

Joni Mitchell: Song To A Seagull (1968).

Joni Mitchell: Song To A Seagull (1968).

New Order: Movement – vaiston varassa eteenpäin

Movement | Factory 1981

New Order: Movement (1981).Brittiläinen rockyhtye New Order perustettiin legendaarisen Joy Divisionin jatkumoksi kesällä 1980, pian laulaja Ian Curtisin itsemurhan jälkeen. Karismaattinen esiintyjä, vokalisti ja tekstintekijä oli poissa, mutta yhtye halusi luovuttamiseen sijaan luoda uutta. Vastoin useimpien odotuksia New Order osoittautui korkeasti profiloituvaksi uuden aallon bändiksi.

Manchesteriläinen New Order muotoutui nelihenkiseksi, kun Bernard Sumner, Peter Hook ja Stephen Morris pyysivät bändiin mukaan Gillian Gilbertin. Joy Divisionin peruja alun perin ollut debyyttisingle Ceremony//In A Lonely Place ilmestyi maaliskuussa -81. Factory Records tarjosi itsenäiselle yhtyeelle edelleen sopivan kasvukehyksen, kaupallisemman tohinan ulkopuolella. Loppuvuodesta julkaistu Movement jatkoi Joy Divisionin tieltä eteenpäin.

Debyyttialbumin moderni rock on yhdistelmä tietoista ja vaistonvaraista ilmaisua uuden alun ääressä. Musiikin kantavana voimana toimii rumpali Stephen Morris. Kolho, puolihätäilevä poljento on olennainen osa New Orderin soundia. Hengästyttävä rytmi kiillaa usein kaiken edelle. Morris ei ole aina niin tarkka, mutta lopputulos on loistava.

Musiikkiaallon syvimmät sävyt saattavat jäädä aluksi piiloon. Viattoman kuuloinen laulu on usein äänikuvan alimmaisena, ikään kuin kannen alla. Vapaaehtoisesti profiloituvan vokalistin puutteessa Sumnerin ja Hookin jakamat lauluraidat miksattiin varsin alas. Musiikin virta on silti rikas. Rytmiikka, sävelkulut ja syntetisaattoripohjat sisältävät valtavasti tutkittavaa. Taso on niin kova, ettei Movement sisällä edes yhtä singleraitaa. Yhtyeen ensimmäiset seiskat ja 12-tuumaiset Ceremony, Procession ja Everything’s Gone Green julkaistiin erikseen. Singleiltä koottiin jouluksi -82 erinomainen viisiraitainen EP 1981–1982.

Movement on albumina synkähkö, mutta lujasti eteenpäin ponnistava kokonaisuus. Musiikki liikkuu. Ehkä Ian Curtisin poissaolo kääntyi osaksi musiikin toimintaa, joka on läsnä kiistattoman kiihkeänä. Raita toisensa jälkeen voi aistia viestin: ”Haluamme eteenpäin, ettekä voi pysäyttää meitä!”

Movement
Bernard Sumner – laulu, kitara
Peter Hook – bassokitara, laulu
Gillian Gilbert – syntetisaattorit, kitara
Stephen Morris – rummut
Tuottaja: Martin Hannett

* * *

Movement julkaistiin alun perin 1981. 2CD-painos (2008) sisältää debyyttialbumin ajan singleraitoja, jotka valaisevat yhteen matkaa eteenpäin kohti seuraavaa levyä Power, Corruption & Lies. Deluxe-painokseen kannattaa tutustua myös Ian Harrisonin esseen vuoksi.

New Orderin kymmenes albumi Music Complete julkaistiin syyskuussa 2015. Yhtye vieraili Suomessa toista kertaa vuonna 2016, Flow-festivaalin pääesiintyjänä. Bändin keikasta Seinäjoen Provinssirockissa -82 ehti kulua 34 vuotta.

Tuomas Pelttari

New Order | kotisivu
New Order | Facebook
New Order | Instagram

Hae Movement kirjastosta!

Hae Movement kirjastosta!

Hae New Orderin Movement kirjastosta!
Esitäytetty Monihaku kohdistuu
maakuntakirjastoihin, ja
kohdekirjaston voi vaihtaa.

Kysy musiikista!
Jos et löydä etsimääsi voit
kysyä kirjastonhoitajalta.

Levyhyllyt
Joy Division
Unknown Pleasures (Factory Records, 1979)
Closer (1980)
Still (1981)

New Order
Movement (Factory Records, 1981)
1981–1982 EP (1982)
Power, Corruption & Lies (1983)
Low-life (1985)
Brotherhood (1986)
Technique (1989)
Republic (London Records, 1993)
Get Ready (2001)
Waiting For The Sirens’ Call (2005)
Lost Sirens (Rhino, 2013)
Music Complete (Mute Records, 2015)

Muista boksit
Joy Division: Heart And Soul • 4CD + kirja | London Records 1997
New Order: Retro • 4CD + kirja | London Records 2002. Retrosta julkaistiin myös rajoitettu 5CD-painos.

Johnny Marr: Call The Comet – kitarasankari kotoisissa puitteissa
Marion: This World And Body – täyteen ladatty debyytti
Pet Shop Boys: Behaviour – pop osuu sydämeen
The The: Mind Bomb – politiikkaa ja henkilökohtaisuuksia

New Order: Retro (2002).

Lue lisää
Cummings, Kevin: New Order, 208 sivua. (Rizzoli, 2015).
Edge, Brian: Joy Division + New Order – Pleasures And Wayward Distractions, 128 sivua. (Omnibus, 1984, uusintapainos 1988).
Flowers, Claude: New Order + Joy Division – Dreams Never End, 128 sivua. (Omnibus, 1995).
Joy Division: Heart And Soul, 4CD + kirja. (London Records, 1997).
Middles, Mick: From Joy Division To New Order – The True Story Of Anthony H. Wilson And Factory Records, 310 sivua. (Virgin, 2002).
Neal, Charles: Tape Delay – Confessions From The Eighties Underground, 249 sivua. (SAF, 1992).
New Order: Movement – The Factory Years. 2CD + 16-sivuinen liite. (London Records, 2008).
New Order: Retro. 4CD/5CD + 72-sivuinen kirja. (London Records, 2002).
Nolan, David: Bernard Sumner – Confusion: Joy Division, Electronic And New Order Versus The World, 216 sivua. (Independent Music Press, 2007).
Sumner, Bernard: Chapter And Verse – New Order, Joy Division And Me, 416 sivua. (Corgi, 2015).
Thompson, Dave & Sultan, David: True Faith – An Armchair Guide To New Order, Joy Division, Electronic, Revenge And The Other Two, 192 sivua. (Helter Skelter, 2005).

Katso DVD
Hewitt, Kevin: NewOrder Story, 138 min. (London Records 90, 2005)

New Order: Movement (1981).

New Order: Movement (1981).

New Order: 1981–1982 EP (1982).

New Order: 1981–1982 EP (1982).

The Electric Light Orchestra: I – timantinkirkas debyytti

The Electric Light Orchestra: I (EMI Harvest, 1971)

The Electric Light Orchestra: The Electric Light Orchestra (1971).Brittiläinen The Electric Light Orchestra syntyi alkujaan varsin erilaiseksi ryhmäksi kuin bändin 70- ja 80-luvun radiohiteistä voisi päätellä. Birminghamilaiset multi-instrumentalistit Roy Wood (s. 1946) ja Jeff Lynne (s. 1947) johtivat Electric Light Orchestraa alkujaan yhdessä kohti kunnianhimoista taidemusiikin ja rockin hybridiä. Yhtyeen nimeä kantava debyyttialbumi julkaistiin joulukuussa -71.

Wood, Lynne ja rumpali Bev Bevan olivat kaveeranneet jo vuosia ja aloittaneet yhteistyön yhtyeessä The Move. Normimallista rockbändiä laajempaan orkestraatioon mieltyneet muusikot halusivat ottaa ELO:n myötä askeleen eteenpäin. Timantinkirkas idea jalostui vähitellen albumiksi asti. Äänityssessioita tehtiin rinnakkain The Moven kanssa. Muusikot elivät niin luovaa kautta, että 70-luvun alkuvuosien ELO-äänityksistä ammennettiin myös The Moven albumille Message From The Country (1971), ellei jopa vuonna 1973 julkaistulle Roy Woodin soololevylle Boulders.

The Electric Light Orchestra: Bev Bevan (vas.), Roy Wood ja Jeff Lynne. Kuva: EMI Records.

The Electric Light Orchestra: Bev Bevan (vas.), Roy Wood ja Jeff Lynne. Kuva: EMI Records.

ELO:n debyyttialbumin tunnelma on monilta osin yllättävän akustinen. Perinteisemmin instrumentoitujen rockbiisien rinnalla on huomattava määrä jousisoittimia, puhaltimia, akustista kitaraa ja pianoa. Lynnen ja Woodin nerokkaasti tuottamalla levyllä Instrumenttien oma soundi saa ilahduttavan paljon tilaa.

Huumaava dravi valtaa tilan levyn alkusekunneista lähtien. Kaikkien aikojen ensimmäinen ELO-raita 10538 Overture virtaa sisään massiivisella vyöryllä, jossa täydellistä kitarariffiä kannattelee Woodin uskomaton sellonsoitto.

Look At Me Now tuo selloriffittelyn puupuhaltimien ja kauniin laulumelodian rungoksi. Huomattavan progehtavan biisin väliosassa ei ole huomata rumpujen poissaoloa.

Lynnen balladimainen Nellie Takes Her Bow nivahtaa puolivälissä aivan eri biisiin, kuin The Beatles ja Sgt. Pepper’s Lonely Hearts Club Band parhaimmillaan. Haastavinta barokkirokkia edustanee The Battle Of Marston Moor, jossa on tavoitettu sotaretken tuntua. Moniosainen taideteos hämmästyttää aina, äänikuva on niin taidokkaasti tehty. B-puolen avaava First Movement on yksi rockmusiikin täydellisimmistä instrumentaaliraidosta.

Wood ei ikävä kyllä jatkanut ELO:n vakikokoonpanossa enää albumille ELO 2, vaikka häntä levyllä kuullaankin. Näin Electric Light Orchestran villein seikkailuepisodi päättyi. Bändi kuitenkin jatkoi Lynnen johdolla fantastista uraa eteenpäin, reilusti kaupallisempaan suuntaan. Monin eri tavoin mestarilliset eri aikakausien ELO-albumit ovat aina kiinnostavia. Myöhempien levytysten rinnalla ykkönen loistaa omanlaista valoaan, täynnä sähköä.

The Electric Light Orchestra I
Roy Wood – laulu, sello, oboe, akustinen kitara, bassokitara, fagotti, klarinetti, nokkahuilu, kitara, lyömäsoittimet
Jeff Lynne – laulu, piano, kitara, lyömäsoittimet, bassokitara
Bev Bevan – rummut, lyömäsoittimet
Steve Woolam – viulu
Tuottajat: Roy Wood ja Jeff Lynne

ELO I on saanut muutamia CD-uusintapainoksia. 2012 julkaistu 40th Anniversary Edition (CD+DVD) on kiinnostava lisä ELO-saagaan: DVD sisältää uuden stereoremasterin lisäksi monikanavamiksauksen Quad Mix to 4.1. Yhdessä CD+DVD:n kanssa ELO:n ykkönen sai myös päivitetyn gatefold-kantisen LP-painoksen.

Hae Electric Light Orchestraa kirjastosta!

Hae Electric Light Orchestraa kirjastosta!

Hae ELO-musiikkia kirjastosta!
Esitäytetty Monihaku kohdistuu
aluekirjastoihin, ja
kohdekirjaston voi vaihtaa.

Kysy musiikista!
Jos et löydä etsimääsi voit
kysyä kirjastonhoitajalta

Levyhyllyt
The Electric Light Orchestra (Harvest, 1971)
ELO 2 (1973)
On The Third Day (1973)
Eldorado (1974)
Face The Music (1975)
A New World Record (1976)
Out Of The Blue (1978)
Discovery (1979)
Xanadu – Soundtrack (1980)
Time (1981)
Secret Messages (1983)
The Balance Of Power (1986)
Zoom (2001)
Jeff Lynne’s ELO
Alone In The Universe (2015)

Anderson Bruford Wakeman Howe – kauneutta ja karnevaalia
Genesis: Selling England By The Pound – englantilaisen progen suurteos
Genesis: The Lamb Lies Down On Broadway – Gabriel ja Rael progen huipulla
Genesis: A Trick Of The Tail – uuden tanssin alku
Genesis: Wind & Wuthering – kokonaisen nelikon viimeinen näyttö
Karmakanic: In A Perfect World – modernin progen täysosuma
Marillion: FEAR (Fuck Everyone And Run)  – pelosta pelon voittamiseen
Pink Floyd: A Momentary Lapse Of Reason – rentoa jatkoaikaa huipulla
Rush: A Farewell To Kings – viileän relasti proge
Rush
: 2112 – kuilun reunalta kontrolliin
Rush: Permanent Waves – rocktrion uusi aalto
Rush: Snakes & Arrows – ilmeikkään itseluottamuksen paluu
The Electric Light Orchestra: I – timantinkirkas debyytti
Yes: The Yes Album – yhtyeen ensimmäinen klassikko
Yes: Fragile – progen herkkää ylivoimaa
Yes: Talk – uusi uljas auringonnousu

Lue lisää
ELO:n historiikkia ei ole toistaiseksi kirjoitettu (6/2015) kattavaksi kirjaksi asti, mutta Roy Woodin elämäkerrallisen lisäksi CD-uusintajulkaisut ja kokoelmat ansaitsevat maininnan hyvin toimitettujen liitevihkojen ansiosta. Fanien kannattaa lukea myös Bev Bevanin kevyehkö ELO-historiikki The Electric Light Orchestra Story. Se on saatavana Varastokirjastosta.

Bevan, Bev & Pierce, Garth (toim.): The Electric Light Orchestra Story, 174 sivua | Mushroom 1980
Electric Light Orchestra
: Flashback • 3CD ja 43-sivuinen liitekirja | Sony Music 2000
The Electric Light Orchestra: The Electric Light Orchestra • CD + 24-sivuinen vihko | Harvest 2003
The Electric Light OrchestraThe Electric Light Orchestra • CD + DVD| Harvest 2012
The Move: Anthology – 1966–1972 • 4CD ja 70-sivuinen liitekirja | Onward Music 2008
The Move: Looking On • CD ja 16-sivuinen vihko | Salvo 2008
The Move: Message From The Country • CD ja 16-sivuinen vihko| EMI 2005
Pajuniemi, Matti: Aamunkoiton portit – progressiivinen rock 1967–1979, 384 sivua | Suomen musiikkikirjastoyhdistys 2013
Van der Kiste, John: Roy Wood – The Move, Wizzard And Beyond, 164 sivua | Amazon KDP 2014

ELO and Jeff Lynne kotisivu
Roy Wood kotisivu

Tuomas Pelttari

The Electric Light Orchestra: The Electric Light Orchestra (1971).

The Electric Light Orchestra: The Electric Light Orchestra (1971).

Tori Amos: Little Earthquakes – rehellistä lauluntekijyyttä

Tori Amos: Little Earthquakes (Atlantic, EastWest, 1992)

Tori Amos: Little Earthquakes.Yhdysvaltalainen laulaja-lauluntekijä Tori Amos (Myra Ellen Amos, s. 1963) esiintyi klubeilla jo teini-ikäisenä. Nuorena kouliintunut artisti äänitti ensimmäisen singlelevynsä vuonna 1980. Vuosikymmenen lopulla Amosin muodikas yhtye teki albumin, mutta Y Kant Tori Read jäi kuitenkin vaille suurta huomiota, kelvollisista kappaleista huolimatta. Tori Amosin tie kuuluisuuteen alkoi toden teolla soolodebyytistä Little Earthquakes.

Kun avoimella ja rehellisellä artistilla on paljon sydämellään, vastaanotto voi vaihdella paljonkin. Melko suoraa tekstiä sisältävät singlet Silent All These Years, China ja Winter kiinnostivat enemmän eurooppalaisia kuin amerikkalaisia. Myös Little Earthquakes otettiin paremmin vastaan täällä päin maailmaa. Uskonnon kahleisiin viittaava Crucify nousi brittilistalla peräti sijalle 15.

– Why do we crucify ourselves
Every day I crucify myself
Nothing I do is good enough for you
Crucify myself every day I crucify myself
And my heart is sick of being in chains.

Artistin hyppy dancerock-keulakuvasta merkittäväksi laulaja-lauluntekijäksi on ilmiömäinen. Amos nousi esiin antaumuksellisena vokalistina, jolla oli valtavasti sanottavaa. Sielukkaana tulkitsijana erottuva musiikintekijä sai ansaitusti tilaa mediassa. Vuonna 1992 Tori Amos oli kertakaikkisen tervetullut, kuin pulppuava lähde keskellä grungea. Uusi tähti oli myös riittävän mainstream popmaailmaan.

Amosilla oli ilmeisiä kykyjä. 29-vuotiaana Amos pystyi jo varioimaan ääntään erilaisiin tarpeisiin. Hän onnistui kanavoimaan musiikkiinsa yhtä lailla kaipuun, uskon, häpeän kuin emansipaation. Amos laulaa hyvin henkilökohtaisista kokemuksista. Vaikeimmatkin aiheet tulevat esiin saarnaamatta, joten kuulija voi keskittyä teksteihin ja samastumiseen. Vapaus ja siitä voimaantuminen vievät eteenpäin. Little Earthquakes antaa aina turvallisen tilan itsetutkiskeluun.

Little Earthquakes
Tori Amos – laulu, pinao, samplatut jouset
Jef Scott – bassokitara, kitara
Carlo Nuccio – rummut
Ed Green – rummut
Steve Caton – kitara, bassokitara
Will McGregor – bassokitara
Matthew Seligman – bassokitara
Chris Hughes – rummut
David Rhodes – kitara
Eric Rosse – ohjelmointi, lyömäsoittimet
Phil Shenale – ohjelmointi
Paulinho Dacosta – lyömäsoittimet
John Chamberlin – mandoliini
Eric Williams – ukulele, dulcimer
Orkesterisovitukset: Nick DeCaro, David Lord
Tuottajat: Davitt Sigerson, Tori Amos, Eric Rosse, Ian Stanley

Little Earthquakes julkaistiin alun perin tammi-helmikuussa 1992 (CD, LP, MiniDisc, kasetti). Uusi 2CD ilmestyi keväällä 2015, samoin remasteroitu LP-painos. Tori Amos jatkoi voittokulkuaan albumilla Under The Pink (1994).

* * *

Amos konsertoi Suomessa jälleen kesällä. Vuonna 2014 ilmestynyttä albumia Unrepentant Geraldines kuullaan Finlandia-talossa 8. ja 9. kesäkuuta 2015.

Levyhyllyt:
Y Kant Tori Read
Y Kant Tori Read (Atlantic, 1988 | Uusintajulkaisu 2017)

Tori Amos
Little Earthquakes
(Atlantic, EastWest, 1992)
Under The Pink (1994)
Boys For Pele (1996)
From The Choirgirl Hotel (1998)
To Venus And Back, 2CD (1999)
Strange Little Girls (2001)
Scarlet’s Walk (Epic, 2002)
The Beekeeper (2005)
American Doll Posse (2007)
Abnormally Attracted To Sin (Universal Republic, 2009)
Midwinter Graces (2009)
Night Of Hunters (Deutsche Grammofon, 2011)
Gold Dust (Deutsche Grammofon, Mercury Classics, 2012)
Unrepentant Geraldines (Mercury Classics, 2014)
Native Invader (Decca Records, 2017)

Lue lisää:
Amos
, Tori: A Piano – The Collection, 5CD + 60-sivuinen liitekirja. (Rhino/Warner, 2006).
Amos, Tori & Powers, Ann: Piece By Piece – A Portrait Of The Artist, Her Thoughts, Her Conversations, 348 sivua. (Plexus, 2005).
Brown, Jake: Tori Amos In The Studio, 198 sivua. (ECW Press, 2011).
Campbell, Paul: Tori Amos – Collectibles, 216 sivua. (Omnibus, 1997).
Kovala, Urpo & Saresma, Tuija & Heinonen, Harri: Kulttikirja – tutkimuksia nykyajan kultti-ilmiöistä, 208 sivua. (Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2003).
Lahtinen, Toni & Lehtimäki, Markku (toim.): Ääniä äänien takaa – tulkintoja rock-lyriikasta, 309 sivua. (Tampere University Press, 2006).
Rogers, Kalen: Tori Amos – All These Years: The Authorized Illustrated Biography, 116 sivua. (Omnibus, 1994).

Tori Amos kotisivu

Tuomas Pelttari

Tori Amos: Little Earthquakes (1992).

Tori Amos: Little Earthquakes (1992).