Tarharyhmä – suomirockin 1990-luvun avajaiset

Tappopoppia | Poko 1993
Hysteerinen harmonia | Poko 1994 & 1995

Tarharyhmä • Vuodet 1990–1995
Musiikkia esille kirjastossa
Aja! Maija Vilkkumaa | Warner Music Finland 2015
Joku muu, mikä Maija Vilkkumaa | Warner Music Finland 2017
1973 Maija Vilkkumaa | Kaiku Entertainment 2022

Tarharyhmä: Tappopoppia (Poko Rekords 1993). Kansi: Kari •  Valokuvat: Sami Helenius

Vuonna 1993 Soundi-lehden mukana tuli KesäSoundi-kasetti, jossa oli kivoja kappaleita. Arkeologiselta löydöltä tuntunut Briardin ’Fuck the Army’, Psychoplasman synkeä ’Street Child’ ja L’Amourderin siekkarointi ’Tin Drum’ kiehtoivat aikana, jona kaikki musiikki ei ollut kaikkien saatavilla. Poverty Stinksin ’Summer Will Never End’ ja Aknestikin ’Onnenpäivä’ sopivat täydellisesti lukion päättymistä seuranneeseen kesään.

Nauha kului eniten yhden tietyn kappaleen kohdalla, koska kelasin biisin yhä uudelleen alkuun ajellessani ympäriinsä vanhempieni Fordilla. Tarharyhmä-niminen bändi oli tehnyt kaikin tavoin täydellisen laulun. Hysterian rajamailla rokkaava ’Aikalailla sekaisin’ oli etiäinen helsinkiläisyhtyeen ensialbumilta. Tappopoppia ilmestyisi elokuun 1993 lopulla.

Aikalailla sekaisin • debyyttialbumilta Tappopoppia
1993

Tarharyhmä oli todellinen katurockbändi, sillä se perustettiin katusoittoa varten. Kesällä 1990 nuori laulaja-lauluntekijä Maija Vilkkumaa ja tuleva näyttelijä Minna Haapkylä soittivat ja lauloivat kolikkopalkalla Helsingin keskustassa. Pian Tarharyhmään liittyi Isa-Eerika Lehto, jonka kanssa Vilkkumaalla oli vuotta aiemmin ollut bändi nimeltä Saraste-Impi. Kun syksy ajoi kesän pois, bändi siirtyi sisätiloihin ja vaihtoi soittimet sähköisiin. Vilkkumaa ja Lehto pysyivät laulaja-kitaristeina, Haapkylä alkoi basistiksi, ja rumpaliksi löydettiin Riikka-Maria ”Nöksy” Niiniluoto.

Tarharyhmä: Päiväunia // Hyvästi • 7"-single (Poko Rekords 1992).

Seuraavan lukuvuoden mittaan Tarharyhmä soitti ensimmäiset keikkansa ja teki ensimmäiset äänityksensä. Nauhat herättivät ihastusta Rumba-lehdessä ja Radiomafian Kapteeni Demo -ohjelmassa, ja sitten alkoi tapahtua. Vuoden 1991 lopulla Tarharyhmä soitti Tavastialla, ja Epe Helenius sainasi sen Poko Rekordsille seuraavan vuoden puolella. Ensisingle Päiväunia // Hyvästi tuli kauppoihin toukokuussa 1992. Syksyllä sitä seurasi kolmen biisin sinkku Beibini asuu Torniossa (Mitä teen?) / Carlos (Suomalaistytön traaginen rakkaustarina Espanjassa) / Enkä mä lopeta koskaan.

Beibini asuu Torniossa • debyyttialbumilta Tappopoppia
1993

T. T. Oksalan tuottama (joskin mukana oli pari Mikko Karmilan kanssa äänitettyä biisiä) Tappopoppia oli juuri niin hurmaava kuin ’Aikalailla sekaisin’ -sinkku oli lupaillut. Vaikka bändin kehityksen on täytynyt olla huimaa, ’Tyttömäistä tappopoppia’ -statementilla käynnistynyt albumi ei vienyt yhtyettä liian kauas katusoittojuuriltaan. Vaivattomasti keinuvien kappaleiden kantavia rakenteita olivat stemmalaulut ja särötön komppikitara. Oli helppoa kuvitella biisien soineen puistoissa ja tienvarsilla, olivatpa ne oikeasti tehneet niin tai eivät. Tarharyhmä tuntui soittavan suomirockin uuden vuosikymmenen avajaisissa. Yhtäkkiä kotimainen rokki ei ollut enää yhtä hikistä ja krapulaista kuin kasarilla. Eikä varsinkaan yhtä maskuliinista. 

Moni pitää hyvän pop-kappaleen merkkinä sitä, että se toimii pelkän laulun ja akustisen kitaran varassa. Tappopoppia on täynnä sellaisia biisejä. Lähes kaikki kappaleet tehneen Vilkkumaan lahjat olivat jo tuolloin niin ilmeiset, että feikkiennustajakin olisi osannut profetoida hänelle menestyksekästä musiikkiuraa. Sanoitusten avaama näkökulma oli uudenlainen. Niin erikoiselta kuin se 30 vuotta myöhemmin saattaa tuntua, 1990-luvun alkupuolella ei juuri laulettu nuorten naisten tunne-elämästä ja tavasta katsoa maailmaa ainakaan niin, että he itse olisivat tekstinsä kirjoittaneet. Siinä mielessä Tarharyhmä oli uraauurtava yhtye. Todennäköisesti se myös osaltaan muutti suomalaisten suhtautumista naisten soittamaan rockiin.

Haastattelu & Jääyö

Tarharyhmä: Hysteerinen harmonia • Uusintapainos (Poko Rekords 1995).

Toisella albumilla bändin vahvuudet ja peruselementit olivat ennallaan, mutta Tarharyhmästä oli tullut kokeneempi, itsevarmempi ja kehittyneempi bändi. Ulkomaille muuttaneen Haapkylän basistinpaikan oli perinyt Paula Ojajärvi. Hysteerinen harmonia oli Tappopoppia monipuolisemmin ja mietitymmin tuotettu ja sovitettu albumi. Sillä oli uudenlaisia vaikutteita ’Sylissäs taas’ -biisin irkkuhengestä alkaen. Perkussiot, puhaltimet ja kaikki muu uusi tekivät Tarharyhmän toisesta levystä yksiväristä debyyttiä kiinnostavamman kokonaisuuden. Levyn kirkkain helmi on vastustamaton avausraita ’Jääyö’. Ikävä kyllä Hysteerinen harmonia ei myynyt yhtä hyvin kuin debyytti, vaikka se julkaistiin heinäkuussa 1995 uudelleen uusilla kansilla ja bonusbiiseillä.

Onnellinen • albumilta Hysteerinen harmonia
1994

Never Forget (Käsittämätön vaikeus) • englanninkielinen demo
1995

Soundi-lehden liitekasetti KesäSoundi vuodelta 1993. Kuva: Tapsan Ne levypunkit -sivusto

KesäSoundi-kasetista alkanut Tarharyhmä-kokemukseni huipentui kesällä 1995, kun näin yhtyeen keikalla Provinssirockin Saarilavalla. Silloin Tarhis oli jo uransa loppusuoralla: se soitti viimeisen keikkansa saman vuoden marraskuussa. Viimeisenä syksynään bändi äänitti biiseistään englanninkielisiä versioita, mutta ne jäivät demoasteelle.

Tarharyhmän tuotantoa löytää tätä nykyä parhaiten levykaupoista ja kirjastoista. Kätevimmin tappopopin ja bändin vaihteet saa haltuun hankkimalla käsiinsä boksin Soitetaan kovaa! Koko tuotanto, koko tarina 1990–1995.

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

Saatat pitää myös näistä Levyhyllyistä

Anssi Kela – rohkeutta aallonpohjalla • Aukio [2009]
Dingo – porilaiset manian kourissa • Kerjäläisten valtakunta [1985]
Don Huonot – taidelukiosta Tokyomaniin • Vuodet 1990–2019
Haloo Helsinki! – suurten tunteiden peli • Älä pelkää elämää [2021]
Hassisen Kone – estottoman rockin riemuvoitto • Täältä tullaan Venäjä [1980]
Jonna TervomaaÄäni [2017] kasvaa kuunnellessa
Jonna TervomaaSuperaurinko [2024] valaisee mutta ei polta
Kolmas Nainen [1] 1982–1991 • Lakeuksilta Helsinkiin
Kolmas Nainen [2] 1992–2022 • Laman kourista linjakkaaseen melankoliaan
Litku Klemetti – arvokasta hölynpölyä • Kukkia muovipussissa [2021]
Maija Vilkkumaa – kun kaava rikotaan • Aja! [2015]

Maija Vilkkumaa ei aja puolivaloilla • Joku muu, mikä [2017]
Maija Vilkkumaa tulee tähän päivään tyylillä • 1973 [2022]
Mikko Kuustonen – olemassaolon blues • Aurora [1994]
Nylon Beat – popyhtyeen kasvun paikka • Valehtelija [1999]
Pariisin Kevät – läpimurto todellisuudesta toiseen • Kaikki on satua [2012]
PMMP • Massasuosio, substanssi, sukupolvikokemus • Vuodet 2003–2013 ja 2024
Ratsia – pirun harvinaista rock’n’rollia • Ratsia [1979]
Samuli Putro – ihana raastava elämä • Pienet rukoukset [2019]
Sielun Veljet – unohdettu klassikko • Softwood Music – Under Slow Pillars [1989]
Vesala tervehtii melankoliaa • Näkemiin, melankolia [2023]
– porirockin alkuräjähdys • Varietee [1983]
Zen Café – rumia sanoja rakkaudesta • Helvetisti järkeä [2001]

💿
Tarharyhmä
[Maija Vilkkumaa • Minna Haapkylä • Paula Ojajärvi • Isa-Eerika Lehto • Nöksy Niiniluoto]
Finna.fi

Tappopoppia | Poko Rekords 1993
Hysteerinen harmonia | Poko Rekords 1994 & 1995
Oppivuodet – 20 Tarharyhmän hittiä 1992–1995 | Poko Rekords 2001
Soitetaan kovaa! Koko tuotanto, koko tarina 1990–1995 • 3CD + 27-sivuinen liite | Poko Rekords / EMI Finland 2009

📚
Lue lisää Tarharyhmästä Poko Rekordsilla
Finna.fi

Epe – levymoguli  Timo Kanerva, 331 sivua | Johnny Kniga 2021

Soitetaan kovaa! Koko tuotanto, koko tarina 1990–1995 • 2009

Tarharyhmä: Soitetaan kovaa! Koko tuotanto, koko tarina 1990–1995 • 3CD + 27-sivuinen liite (Poko Rekords / EMI Finland 2009).

💿
Maija Vilkkumaa
Finna.fi

1990-luku

Pitkä ihana leikki | Evidence / Warner Music Finland 1999 • Peltipainos 2000

2000–2009

Meikit, ketjut ja vyöt | Evidence / Warner Music Finland 2001
Ei | Evidence / Warner Music Finland 2003
Se ei olekaan niin | Evidence / Warner Music Finland 2005
Totuutta ja tehtävää • CD+DVD | Evidence / Warner Music Finland 2006
Ilta Savoyssa • 2CD-livealbumi | Evidence / Warner Music Finland 2007
Superpallo | Warner Music Finland 2008

2010-luku

Kunnes joet muuttaa suuntaa | Warner Music Finland 2010
Aja! | Warner Music Finland 2015
Joku muu, mikä | Warner Music Finland 2017  
Maija! – Hitit 1999–2019 • 2CD-kokoelma | Warner Music Finland 2019

2020-luku

1973 | Kaiku Entertainment 2022

📺🎶
Vain elämää 4
[Maija Vilkkumaa • Sanni • Virve Rosti • Pave Maijanen • Antti Tuisku • Anssi Kela • VilleGalle]
Finna.fi

Vain elämää – kausi 4 • päivä | Warner Music Finland 2015
Vain elämää – kausi 4 • ilta | Warner Music Finland 2015

📺🎶
Vain elämää 10
[Maija VilkkumaaErinVesala • Lauri Tähkä • Samu Huber • Elastinen • VilleGalle • Antti Tuisku]
Finna.fi

Vain elämää – kausi 10 – ensimmäinen kattaus • 2CD | Warner Music Finland 2019
Vain elämää – kausi 10 – toinen kattaus • 2CD | Warner Music Finland 2019

📚
Lue lisää Tarharyhmästä ja Maija Vilkkumaasta
Finna.fi

Maija Luca Gargano & Maija Vilkkumaa, 255 sivua | WSOY 2004
Miten lauluni syntyvät?  Toimittanut Eetu Kauppinen, 143 sivua | Suomalaisen Kirjallisuuden Seura 2017
Vilkkumaa Maija Vilkkumaa & Miina Supinen, 432 sivua | Gummerus 2023

Lue lisää Maija Vilkkumaasta
Soundi

Suomen ääni Mikko Meriläinen | Soundi 6/2022 • sivut 28–33

📚
Lue lisää Maija Vilkkumaata
Finna.fi

Nainen katolla  Maija Vilkkumaa, 334 sivua | Kaiku Books 2013

📚
Lue lisää suomalaisesta populaarimusiikista
Finna.fi

Lailasta Almaan – suomalaisten naisten populaarimusiikin historia Tiina Käpylä & Anna-Elena Pääkkölä, 351 sivua | Into Kustannus 2023
Rockin korkeat korot – suomalaisen naisrockin historia!  Arja Aho & Anne Taskinen, 321 sivua | WSOY 2003 & parannettu 1. painos 2004
Jee jee jee – suomalaisen rockin historia  Seppo Bruun & Jukka Lindfors & Santtu Luoto & Markku Salo, 543 sivua | WSOY 1998
Rock – Tähtien elämää kulissien takana  Heta Hyttinen, 303 sivua | Readme.fi 2016
Kirosäkeet – 20 uuden suomirockin sanoittajaa  Tuukka Hämäläinen, 357 sivua | Idiootti 2011
Suomi-rockin tiekartta  Petri Nevalainen, 216 sivua | Gummerus / Ajatus 2005

Oppivuodet – 20 Tarharyhmän hittiä 1992–1995 [ja kuusi demoraitaa] • 2001
Spotify

Tappopoppia • 1993
Kansi: Kari Lahtinen • Valokuvat: Sami Helenius

Tarharyhmä: Tappopoppia (Poko Rekords 1993). Kansi: Kari Lahtinen •  Valokuvat: Sami Helenius

Hysteerinen harmonia • Uusintapainos 1995
Kansi: Kari Lahtinen • Valokuva: Osmo Patana

Tarharyhmä: Hysteerinen harmonia • Uusintapainos (Poko Rekords 1995). Kansi: Kari Lahtinen • Valokuva: Osmo Patana

Musiikkikirjastot.fi logo

Levyhyllyt-juliste 2023. Harri Oksanen & Tuomas Pelttari