Anssi Kela: Aukio – rohkeutta aallonpohjalla

Aukio (BMG, 2009)

Jos musavisassa pitäisi luetella kaikki Anssi Kelan studioalbumit, kaikkein todennäköisimmin unohtuisi Aukio. Vain harva löysi hänen neljännen soololevynsä, kun se ilmestyi vuonna 2009, eivätkä sen kappaleet ole jääneet kellumaan radioaalloille.

Suosion suhteen Aukio oli raju pudotus maan pinnalle. Kun takana oli multiplatinaa louhinut soolodebyytti Nummela (2001), yli 50 000 myynyt Suuria kuvioita (2003) ja viidentoistatuhannen myynnillään kultalevyn lunastanut Rakkaus on murhaa (2005), voi puhua rajusta kaupallisesta mahalaskusta. Vaikka ylimmältä huipulta pääsee vain alaspäin ja vaikka suunta oli ollut nähtävissä jo useamman vuoden, Aukion neljäntuhannen levyn myynti tuntui taatusti lannistavalta. Kela onkin kertonut kyseenalaistaneensa uransa jatkamisen mielekkyyden Aukion jälkeen.

Toisaalta Aukio on yksi Kelan kunnianhimoisimpia ja rohkeimpia teoksia. Sillä ei ole hittejä, mutta se on juonellinen kokonaisuus, jolla artisti siirsi lyriikkansa uudenlaiselle tarinankerronnan tasolle. Sellaisena se on ainutlaatuinen hänen tuotannossaan.

Aukion kantava rakenne on sanoituksissa kerrottu tarina. Levy hahmottuu kertomukseksi nuoresta kaivosmiehestä, jolle käy traagisesti. Pohjimmiltaan kyse on ihmisen voimattomuudesta elämän suurten voimien edessä – taivas saattaa pudota niskaan milloin hyvänsä. Vaikka kohtaloa ei ole aivan mahdotonta paeta, useimmat voivat vain toivoa, että se olisi tullessaan heille armollinen.

Tarinan lähtökohtana on muutamista muistakin Kelan kappaleista (mm. ’1972’) tuttu teema siitä, kuinka elämä ottaa luulot pois ja vaihtaa suuret unelmat pieneen ihmisyyteen, omakotitaloon, työpaikkaan, perheellistymiseen ja muuhun sellaiseen, jota nuoruuden uhmassa oli mahdotonta uskoa osakseen lankeavan, mutta joka lopulta saattaa tehdä onnelliseksi, jos sille antaa mahdollisuuden. Aukion mainari löytää elämänsä täyttymyksen ja olemassaolonsa syyn rakkaudesta, mutta kaivaa samaan aikaan hakku heiluen omaa hautaansa.

Aukio pitää kuunnella alusta loppuun. Kela kertoo tarinan niin konstailemattoman proosallisesti ja läpikotaisin, että välillä melodiat jäävät kaipaamaan lyyrisempiä ja monitulkintaisempia sanoituksia. Tarinan kulun pystyy hahmottamaan pääpiirteissään pelkät biisinnimet lukemalla, ja se etenee selkeästi, loogisesti ja uskottavasti. Unenomaisuuden ja yliluonnollisuuden vivahteet värittävät korutonta kertomaa kiehtovasti. Kaivostunnelin, aukion ja valkeiden tulppaanien kaltaiset elementit muuttuvat matkan varrella symbolisiksi.

Se, ettei Aukiolta irronnut radiohittejä, liittyy siihen, miten luja kokonaisuus on. Musiikillisesti osa kappaleista pärjäisi levyltä erotettunakin, mutta sanoitustensa vuoksi ne jäisivät orvoiksi ja hahmottomiksi. Aukion biisit tarvitsevat toisiaan avautuakseen oikealla tavalla, päästäkseen oikeuksiinsa. Ne muodostavat todellisen konseptialbumin hyvässä ja pahassa.

Vaikka kohtalolta pakenemisen teema on yleinen ja tuttu, Aukion kaivosmieheen on vaikeampi samaistua kuin moneen muuhun Kelan hahmoon. Moni on kyllä katsellut omaa ”Nummelaansa”, matkustanut oman elämänsä ’Mikan faijan BMW:ssä’ ja ihmetellyt elämän haikeaksi tekeviä oikkuja ’1972:ssa’ kuvatun kaltaisissa luokkakokouksissa, tai tuntenut jonkinlaisen ’Millan’, ’Levottoman tytön’ ja ’Ilveksen’, tai ollut itse heidän kaltaisensa, mutta Aukion äärellä kuulija jää ulkopuoliseksi tarkkailijaksi. Sitä voi seurata kuin näytelmää, elokuvaa tai novellia, mutta mukaansa tarina tempaa vain hetkittäin, koskettavimpien teemojen kohdalla.

Vaikka Aukio ei menestynyt, Kela ei ollut taiteellisesti eksyksissä. Hän oli hiljattain julkaissut romaanin, ja tarinallinen musiikkialbumi oli luontevaa jatkoa sille. Aukiolla soi tuttu ja juureva laulaja-lauluntekijöiden ja folkrokkareiden perinnettä jatkava suomenkielinen rock, jossa on kaikuja toiveikkaalta 1980-luvulta. Vaikka kokonaisuus on toisenlainen kuin Kelan muilla levyillä, se on hänen näköisensä.

Uutta oli se, että Aukio oli Kelan ensimmäinen bändilevy. Aiemmin hän oli operoinut studiossa enimmäkseen yksin, mutta Aukiolla soittavat laulaja-kitaristi Kelan lisäksi basisti Antti Karisalmi, kitaristi Ville Kela, rumpali Kelly Ketonen ja kosketinsoittaja Saara Metsberg. Unenomaisen teemamelodian tulkitsee vieraileva tähti Erin Anttila.

Aukio oli aallonpohja, jonka jälkeen kului vuosia, ennen kuin Anssi Kelan asiat alkoivat luistaa. Nykyisin hänen sormensa on tarkasti ajan pulssilla sosiaalisen median käytön ja biisilähtöisen julkaisupolitiikan suhteen, mutta mustiin pukeutuva muusikko ei ole tehnyt kompromisseja. Kela on sama kitaramies ja laulaja-lauluntekijä kuin soolouransa alussakin.

Aukio kiehtoo eniten Kelan uran kontekstissa. Hänen täytyi tietää, että teemalevy ei varmasti kääntäisi hänen laskenutta suosiotaan nousuun – eihän se mitenkään olisi voinut. Kaupallisesti ajatellen Aukio oli kuin seuraleikin vedessä kelluva omena, josta pitäisi napata kiinni hampailla. Liikaa purtavaa, liian vähän tarttumapintaa.

Mutta Anssi Kela teki sen silti. Ja se on mahtavaa.

Ari Väntänen
www.arivantanen.com

Anssi Kela kotisivu

Hae Anssi Kelan ’Aukio’ kirjastosta.

Hae Aukio kirjastosta:
esitäytetty Monihaku kohdistuu
aluekirjastoihin, ja
kohdekirjaston voi vaihtaa.

Kysy musiikista!
Jos et löydä etsimääsi voit
kysyä kirjastonhoitajalta.

Levyhyllyt
Nummela (2001)
Suuria kuvioita (2003)
Rakkaus on murhaa (2005)
Aukio (2009)
Anssi Kela (2013)
Nostalgiaa (2015)
Ääriviivoja (2018)

Lue lisää | Löydä Finnasta
Kela, Anssi: Nummela – Erään albumin anatomia. (Like, 2001).
Kela, Anssi: Kesä Kalevi Sorsan kanssa. (Teos, 2008).
Kela, Anssi: Matkamuistoja. (Teos, 2012).
Ramsay, Jean & Björklid, Kalle: Anssi Kela – Kosketusetäisyydellä. Docendo, 2017.

Anssi Kela: Aukio (2009).

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.