Nine Inch Nails: Pretty Hate Machine – loikka lähitulevaisuuteen

Pretty Hate Machine | TVT Records 1989

Musiikissa revoluutio ja evoluutio kulkevat käsi kädessä. Nine Inch Nailsin vuonna 1989 julkaistu ensimmäinen albumi Pretty Hate Machine oli yksi niistä levyistä, jotka muuttivat maailmaa. Se oli yksi rockin 1990-luvulle vieneistä albumeista ja sen teki mies, jonka teräväkulmainen nimikin kuulostaa Nine Inch Nailsilta: Trent Reznor.

Pennsylvaniassa vuonna 1965 syntynyt Reznor löysi rockin isänsä levyhyllystä. Aikuiseksi tultuaan hän muutti Clevelandiin ja työskenteli apulaisäänittäjänä Right Track -studiolla. Vuoden 1988 alussa Reznor äänitti siellä omien biisiensä demoja ja lähetteli niitä levy-yhtiöihin. Hänen yhden miehen projektinsa Nine Inch Nails sai sopimuksen nopeasti. Pretty Hate Machine oli valmis vuoden 1989 alussa.

Pretty Hate Machine loi Trent Reznorille erakkoneron maineen, jota hän kantaa edelleen. Nine Inch Nails ei ollut Reznorin bändi vaan hän itse – hän soittaa Pretty Hate Machinella kaiken itse ja hän myös äänitti levyn itse. Tähän ratkaisuun johti alun perin se, ettei Reznor ollut löytänyt Clevelandista sopivia soittokavereita, mutta hän jatkoi yksin työskentelemistä myöhemminkin. Sueen vuonna 2014 tekemässäni haastattelussa hän kertoi, että se on johtunut suurelta osin sosiaalisten tilanteiden pelosta ja itseluottamuksen puutteesta.
– Ellen ole tuntenut löytäneeni juuri oikeita tyyppejä, olen mieluummin ollut yksin. Se on tuntunut helpommalta ja mukavammalta, Reznor kertoi.

Niin viehättävä kuin ajatus yksinäisestä visionääristä onkin, ei Reznor tehnyt Pretty Hate Machinea aivan omillaan. Tuotantopuolella häntä avittivat tunnettu post-punk- ja vaihtoehtorocktuottaja Mark ”Flood” Ellis, dubtuottaja Adrian Sherwood, Keith LeBlanc ja This Mortal Coil -kollektiivin John Fryer. Biisien ja soundin kehitystä voi seurata kuuntelemalla Pretty Hate Machinen kappaleiden demoversioita Purest Feeling -levyltä.

Reznor on sanonut Nine Inch Nailsin musiikin heijastavan häntä itseään, ei niinkään maailmaa tai yhteiskuntaa. Pretty Hate Machinen klaustrofobinen ja sisäänpäinkääntynyt tunnelma muistuttaakin sosiaalisista tilanteista ahdistuvasta ja huonosta itsetunnosta kärsivästä nuorukaisesta, mutta Reznor onnistui kääntämään heikkoutensa eduksi. Hän osasi ja halusi muotoilla tunteensa niin helposti lähestyttäviksi biiseiksi, että suuri yleisö saattoi samaistua niihin. Kolistelun ja maalailun ohella hän pystyi säveltämään hyviä melodioita.

Vaikka musiikki maalaa välillä hyvinkin vieraannuttavia ja synkeitä maisemia, Reznor laulaa tavallisen amerikkalaisen äänellä. Hänen lyriikoissaan ja tulkinnoissaan on petoksen synnyttämää raivoa, angstisuutta ja pateettista uhriutumista, kaikkea sellaista, mitä nuoruuden nolompi puoli sisältää, kornia mutta vilpitöntä naiiviutta. Reznor pehmensi musiikkinsa synteettisyyttä omalla tunne-elämällään, teki industriaalisuudesta inhimillistä itsensä kautta.

Musiikillisesti Pretty Hate Machine on tarttuvaa, löyhästi rockin ja popin kaavoihin sidottua industrial synth rockia. Se on aggressiivista elektronista musiikkia, välillä tanssimusiikkia ja joskus jopa väkivaltaista stagedaivauskamaa. Ilmestyessään se kuulosti loikalta lähitulevaisuuteen, ei perinteen jatkamiselta. Reznorin ei voi väittää lausuneen vaihtoehtorockliikkeen alkusanoja (se oli tehty jo paljon aiemmin), mutta hän kyllä teki niistä päivitetyn käännöksen.

Levy-yhtiö TVT Records ei ollut aluksi kovin innoissaan Pretty Hate Machinesta. Valmis musiikki ei ollut niin popahtavaa kuin julkaisija oli demojen perusteella luullut, ja Reznor halusi tehdä promovideoistakin niin friikahtavia, että levy-yhtiö pelkäsi niiden lähinnä haittaavan kaupankäyntiä. Epäilykset osoittautuivat kuitenkin turhiksi. Pretty Hate Machine oli juuri sitä, mitä 1980-luvun pinnalliseen bailurockiin kyllästynyt nuori yleisö kaipasi. Kolmen singlen (’Sin’, ’Down In It’ ja ’Head Like A Hole’) tukema albumi myi yksin Yhdysvalloissa kolminkertaista platinaa, mikä tarkoitti kolmea miljoonaa myytyä albumia.

Kävi siis ilmi, että Reznorin ulkopuolisen visiossa oli jotakin yleisesti ymmärrettävää. Tämä ei silti ollut viimeinen kerta, kun hän joutui vääntämään peistä levymogulien kanssa.
– Kaikki ongelmani levy-yhtiöiden kanssa voi kiteyttää yhteen pyyntöön, Reznor kertoi Suessa vuonna 2014. – ”Älkää sekaantuko siihen, mitä minä teen.”

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

NIN | kotisivu
NIN | Facebook

Levyhyllyt
Nine Inch Nailsin studioalbumit
Pretty Hate Machine | TVT Records 1989 • CD-uusintapainos UMe 2010
The Downward Spiral | Nothing Records & TVT Records & Interscope Records 1994 • 2CD/SACD Deluxe Edition Interscope 2005
The Fragile | Nothing Records 1999
With Teeth | Nothing Records/Interscope Records 2005
Year Zero | Interscope Records 2007
Ghosts I–IV | The Null Corporation 2008
The Slip | The Null Corporation 2008
Hesitation Marks | The Null Corporation/Polydor 2013
Bad Witch | Capitol Records/Caroline International 2018

Lue lisää | Finna.fi
Remington, Tuck: Nine Inch Nails, 47 sivua | Omnibus Press 1995
Udo, Tommy: NIN – Nine Inch Nails, 231 sivua | Sanctuary 2002
Udo, Tommy: Nine Inch Nails –- The Unauthorized Biography, 256 sivua | Bobcat Books 2007

Nine Inch Nails: Pretty Hate Machine (1989).

Joonas Holmén + The Lossy Codecs: Sterner Stuff – indie rockin suomalaista kärkeä

Sterner Stuff | Fuu Recs 2018

Joonas Holmén + The Lossy Codeca: Sterne rStuff (2018).Rockmuusikko Joonas Holmén on julkaissut uuden levyn marraskuussa 2018. Pitkään työn alla ollut Sterner Stuff tuli ulos Holménin omalla levymerkillä Fuu Recs.

Holmén toteuttaa musiikillista visiotaan itsenäisesti. Sterner Stuff on toteutukseltaan bändialbumi, mutta sillä on vahva sooloalbumin ulottuvuus. Neljä vuotta edellisen Codecs-levyn jälkeen Holménin kunnianhimoinen indie rock kulkee yhä vakuuttavammin. Sterner Stuff nousee yhdeksi vuoden 2018 parhaista rocklevyistä.

Albumin ensimmäisenä singlelohkaisuna tuli ulos Launching Down On Tracks.

Levyhyllyt jututti Holménia joulukuussa 2018

Sterner Stuff ilmestyi viime marraskuussa, onnittelut! Millaisia vaiheita julkaisemisessa oli?

Joonas Holmén: – Julkaiseminen oli varsin pitkä prosessi. Ensin otin yhteyttä eri levy-yhtiöihin, niin pieniin kuin isoihin. Kiinnostusta ei kuitenkaan lopulta tuntunut löytyvän tarpeeksi, joten päätin lopulta tosiaan perustaa oman levy-yhtiöni ja toteuttaa julkaisun itse. Tämä tarkoitti sitä, että minun täytyi tutustua moneen uuteen asiaan aina byrokratiasta levyn julkaisemiseen liittyen, kansien painatukseen ja yhteistyöhön jakelijan kanssa.

Jaan mielessäni levyn olemassaolon kahteen selkeään vaiheeseen: Sen tekemiseen, eli taiteelliseen työhön ja julkaisemiseen liittyvään työhön. Kummatkin prosessit veivät varsin kauan aikaa ja vaikka aluksi olin varsin vastahakoinen uppoutumaan tuohon jälkimmäiseen, tuntuu tällä hetkeltä ihan hyvältä, että se tuli tehtyä. Levyjen julkaisemassa itse on paljon hyviä puolia. Silloin kontrolli pysyy itsellä ja jos ei tule puskettua levyä eteenpäin tarpeeksi, ei ainakaan voi syyttää ketään muuta kuin itseään.

Joonas Holmén.

Joonas Holmén.

Millainen historia sinulla on yhtyeesi The Lossy Codecsin kanssa? Millaista musiikinteko on ollut aiemman bändisi Das Claudiuksen jälkeen?

Das Claudiuksessakin olin bändin ainoa biisintekijä, mutta kyllä tämä sooloartistina musiikin tekeminen on ollut vielä solidaarisempaa hommaa. Codecshan on kokoelma ystäviäni, jotka ovat ammattimuusikoita. Aloitimme Das Claudiuksen kanssa soittamisen varhaisteini-iässä, jo silloin kuin kukaan ei oikeastaan osannut soittaa yhtään mitään. Soittomme muovautuikin satojen, ellei tuhansien treenikertojen myötä ja siinä oli toki puolensa. Yhteishenkemme oli ainakin bändin parhaimpina hetkinä varsin hyvä ja kyllähän se kuului soitosta.

Toisaalta bändin sisäinen dynamiikka saattoi olla tulehtunuttakin ja bändin muut jäsenet eivät yleensä olleet yhtä innoissaan musiikin tekemisestä kuin minä. Nyt kun soitan Codecsin kanssa, saan yleensä luottaa siihen, että homma hoituu. Kaikki jäsenet ovat taitavia soittajia ja treenikertoja ennen keikkoja ei tarvita kovin montaa. Pystyn siis keskittymään omaan juttuuni, mikä on mukavaa, mutta tietynlaista ”bändifiilistä” siitä toki puuttuu.

Toisaalta omalla tavallaan musiikin säveltäminen ei ole muuttunut oikeastaan ollenkaan. Yhä edelleen sävellän kappaleet yksinäni ja koska Sterner Stuff -levyllä Das Claudiuksen rumpali Matti Muhos soitti rummut, toteutui sovitusprosessikin entiseen tapaan. Eli sävelsin ja soitin kaikki muut instrumentit paitsi rummut, johon minulla oli kyllä ideoita, joita sitten Matin kanssa hioimme ja joihin hän toi oman tyylinsä ja soittotatsinsa mukaan. Ensimmäisellä soololevylläni kun soitin rummutkin itse, oli meno siinä suhteessa vähän erilaisempaa Das Claudiukseen verrattuna.

Millainen livekokoonpano The Lossy Codecs on?

Kun kokoaa bändinsä paljon keikkoja tekevistä ammattimuusikoista, on ollut tarpeen varata monta vaihtoehtoa. Bändiimme kuuluu itseni (laulu ja kitara) lisäksi synisti-kitaristi-taustalaulaja Walter Metsärinne, kaksi vaihtelevaa rumpalia (Taneli Korpinen ja Matti Muhos) sekä kolme basistia (Antti Samuelsson, Jussi Karhujoki ja Jonatan Snapir).

Joonas Holmén + The Lossy Codecs: Antti Samuelsson (vas.), Taneli Korpinen, Joonas Holmén ja Walter Metsärinne. TVO, 17.5.2018. Kuva: Tuomas Pelttari.

Joonas Holmén + The Lossy Codecs: Antti Samuelsson (vas.), Taneli Korpinen, Joonas Holmén ja Walter Metsärinne. TVO, 17.5.2018. Kuva: Tuomas Pelttari.

Sterner Stuff on melodinen ja monitasoinen kooste dynaamisia rockvetoja. Voiko levyltä kuulla esikuviasi?

Kyllä voi, ainakin omasta mielestäni. Monissa kappaleissa minulla oli jopa mielessä joku tietty artisti tai kappale, josta imin vaikutteita. Esimerkiksi Acid-kappaleen sävelsin aikoinaan jo teini- iässä, kun Smashing Pumpkins -faniuteni oli korkeimmillaan. Siksi nämä vaikutteet ovat aika selkeästi kuultavissa. Toisaalta vähän uudemmatkin bändisuosikkini ovat mukana, esimerkiksi surumielisen rehellinen My Fellow Men on ottanut paljon vaikutteita niin Red House Paintersiltä kuin Pedro The Lionilta. Yllättävän monet ovat tuntuneet kuulevan vaikutteita myös Mew’lta, mikä on yksi vanhimmista suosikeistani. En itse näe näitä vaikutteita tällä levyllä niin paljon, vaikka toki esim. Come Of Agen kulmikkaista groovavista kitarariffeistä tulee Bo Madsenin soitto mieleen.

Toisaalta monet ovat kuulleet vaikutteita artisteista, mitä en oikeastaan kuuntele. Esimerkiksi Red Hot Chili Peppers, The Pixies ja Butthole Surfers on mainittu. Tämän lisäksi usein musiikkiani on verrattu …And You Will Know Us By The Trail Of Dead -bändiin, jota en ollut kuunnellut ennen näitä vertailuja ollenkaan. Kun vertaus toistui ja toistui, niin tietysti kuuntelin ja kyllähän kyseisessä bändissä jonkin verran samaa onkin! Minulle oli varsin tärkeää Sterner Stuff -levyllä juuri tuo kappaleiden monitasoisuus. Halusin että siinä on paljon erilaisia tunnelmia, niin musiikillisesti kuin sanoituksellisesti.

Levyn tekstit tuntuvat tunnukstuksilta. Mikä sinua inspiroi?

Tällä levyllä tekstit olivat ehkä itsellenikin poikkeuksellisen omakohtaisia. Aikaisemmin olen yrittänyt enemmän eläytyä kuvitteellisiin tilanteisiin ja tunnelmiin. Uudemmilla, Sterner Stuffin jälkeen sävelletyillä kappaleilla, taas olen kyllä pysynyt omakohtaisuudessa kiinni, mutta vienyt ilmaisuani hieman abstraktimmalle ja runollisemmalle tasolle.

Dinosaur Jr:in kitaristilaulaja J Mascis sanoi joskus jossain haastattelussa jotain vastaavaa kuin ”Kappaleeni ovat surullisia, sillä sävellän niitä yksin kotonani kun olen alakuloinen. Silloin kun olen iloinen, en ole kotona kitara kädessäni, vaan ulkona ystävieni kanssa.” Pystyn eläytymään tähän aika vahvasti. Olen ehkä vähän poikkeuksellisenkin paljon eksistentiaalisesta ahdingosta kärsivä ihminen ja puran yleensä tällaiset ajatukseni kappaleisiini. Olen myös kristitty, mutta en oikein osaa eläytyä kristilliseen musiikkiin, sillä se ei ole omissa silmissäni kovin moniulotteista, vaan pyrkii keskittymään positiivisuuteen. Koen suorastaan tehtäväkseni tehdä musiikkia, jossa kristillinen identiteettini tulee luonnollisen oloisesti esiin ja pääsen näyttämään, että synkistellä mekin osaamme.

Eläydyn muidenkin taiteilijoiden musiikkiin parhaiten silloin, kun heidän oma maailmankuvansa ja ajatuksensa heijastuvat selkeästi ja rehellisesti sanoituksista läpi. Mitä muuta runoudelta ja tarinoilta voikaan toivoa, kuin että näkee maailman edes hetkellisesti toisen henkilön silmin ja toisesta näkökulmasta? Toki on olemassa juuri täysin tarinallista ja fiktiivistä musiikkia, eikä siinä ole mitään vikaa. Itse vaan eläydyn sanoituksiin parhaiten kun ne ovat omakohtaisia, ja koen kyllä myös kuulevani laulajan tuskan tai ilon silloin paremmin, kun lauletaan ”kokemuksen syvällä rintaäänellä”.

Sterner Stuffin toisena videoraitana julkaistiin Acid. Videon ohjaus: Jonathan Guillaume.

Olet kiinnostunut syntetisaattoreista ja peleistä. Huokuuko Sterner Stuffin kannesta pelimaailman estetiikkaa?

Keskustelimme kansien tekijän Ella Kiviniemen kanssa niitä suunnitellessamme CGA– eli Color Graphics Adapter -grafiikoista, joita oli 80-luvun peleissä. Kyseistä väripalettia käyttävät pelit näyttivät räikeydessään mielestäni varsin siisteiltä ja niinpä päätimme hyödyntää niitä levyn kannessa. Tumman sininen ja punainen oli dramaattisen tyylikäs vaihtoehto, joten menimme sillä, emmekä esimerkiksi pinkki ja vaaleansininen -kombinaatiolla, vaikka se oli muistaakseni yleisin. Se olisi ehkä ollut vain ja ainoastaan räikeä, eikä kovin tyylikäs.

Olet kuvaillut muusikon elämää yksinäiseksi. Onko uusi levy muuttanut sinua?

Varmaan muusikon elämä olisi vähemmän yksinäistä, jos tekisi sitä jossain bändissä tai ryhmässä. Omalla kohdallani kaikki on oikeastaan vaan ajautunut siihen, että suurin osa työstä tulee tehtyä yksin. Enkä puhu pelkästään omasta musiikistani, vaan kun esimerkiksi miksaan muiden musiikkia, niin se on tietenkin keskimäärin aika yksinään tehtävää puuhaa. Musiikkia tehdessä on myös helppo unohtaa muu maailma ja syventyä useaksi tunniksikin vaan omaan tekemiseen. Se on omalla tavallaan hienoa, mutta joo, myös yksinäistä.

En sanoisi, että Sterner Stuff on mitenkään muuttanut minua. Oikeastaan sanoisin ennemmin, että levyni heijastavat omaa persoonaani aina tietyllä hetkellä. Kun minä muutun, levyni muuttuvat. Siinä mielessä Sterner Stuff tosin on muuttanut minua, että olen oppinut sen tekemisen myötä paljon uutta.

Olet säveltänyt ja tuottanut Sterner Stuffin itse. Mitä tavoittelet tuottajana?

Tuotannolliset ideat ovat se tekijä, joka saa minut innostumaan uuden levyn tekemisestä. Kappaleiden säveltäminen on minulle omalla tavalla kuin päiväkirjan kirjoittamista, mutta kun keksin jonkin yhteisen tekijän, josta pystyn ammentamaan jonkin äänitteen tuotannollisen meiningin, innostun ja haluan päästä studiohommiin.

Tähtään tuotannollisesti maksimaaliseen persoonallisuuteen. Tykkään ideoista, joissa jokin äänikuvallinen aspekti viedään äärimmäisyyteen, mutta toisaalta minusta on tärkeää, että levyn ”musiikillinen informaatio” säilyy selkeästi erotettavissa olevana. Tasapainottelen siis näiden kahden ideaalin välillä. Yleensä levyn äänikuvallinen identiteetti lähtee mielessäni liikkeelle sen rumpusaundeista, sillä ne kattavat keskimäärin koko levyn yleissaundista ison osan. Esimerkiksi Sunshine And Someone To Hold -levylläni rummut äänitettiin varsin lofisti, vain kolmella mikrofonilla ja se olikin yksi levyn värittävimmistä tekijöistä. Sterner Stuffilla rummut äänitettiin hifimmin ja soitto oli Matti Muhoksen mukanaolon myötä hienovaraisempaa, joten kaikki muu mukautui siihen.

Miten kuvailisit musiikillista missiotasi?

Haluan tehdä itseni näköistä musiikkia, omilla ehdoillani. Haluan kertoa musiikillani ajatuksistani, siitä mitä itse pidän arvokkaana ja mitä ajattelen niin sanotusti ”tästä kaikesta”. Pyrin tekemään koskettavaa, tehokasta ja mielenkiintoista musiikkia, jossa pääsen kokeilemaan uusia ideoita. Toivon että mahdollisimman moni kuulisi musiikkiani ja saisi siitä mahdollisesti lisäarvoa omaan olemiseensa. Tavoitteeni on saada elantoni omaa musiikkia tekemällä.

Millaista musiikkia teet seuraavaksi?

Tällä hetkellä ajatukseni on tehdä jälleen Matti Muhoksen kanssa uusi levy, joka on aikaisempaa ”fuzzimpi” ja biisikohtaiselta äänikuviltaan yhtenäisempi. Jotta kuuntelija ei kyllästy, luulen että sen täytyy myös olla hieman lyhyempi kuin esimerkiksi Sterner Stuff. Haluan tuoda myös laulumelodioitani selkeämmin esiin, joten aion kuluttaa laulujen tuotantoon entistä enemmän aikaa.

Toisaalta olen myös ajatellut hieman elektronisemman levyn tekemistä. Villeissä unelmissani suunnittelen myös tripla-albumin tekemistä, sillä se olisi niin ihanasti ajan hengen vastaista.

Tuomas Pelttari | toimitus ja livekuva

Joonas Holmén Kotisivu | Homepage
Joonas Holmén | Facebook
Joonas Holmén | Instagram
Joonas Holmén | YouTube
Joonas Holmén | Bandcamp
Fuu Recs | Kotisivu

Hae 'Sterner Stuff' kirjastosta!

Hae ’Sterner Stuff’ kirjastosta!

Hae Sterner Stuff kirjastosta!
Esitäytetty Monihaku kohdistuu
aluekirjastoihin, ja
kohdekirjaston voi vaihtaa.

Kysy musiikista!
Jos et löydä etsimääsi voit
kysyä kirjastonhoitajalta

Levyhyllyt | Finna.fi
Joonas Holmen & The Lossy Codecs: Bound To Disappear//The Speeding Is Just For Show | 2010
Sunshine And Someone To Hold | 2014
Sterner Stuff | Fuu Recs 2018

Das Claudius
Walking In The Forest And Noticing A Corpse In The Bushes | 2006
The Star That Shines Eternally And On Its Own | 2007
Matti Lauri Ilmari Muhos EP | 2011

Joonas Holmén + The Lossy Codecs livenä

La 12.1.2019 BaariBaari – Turku Band Festival

Joonas Holmén + The Lossy Codeca: Sterne rStuff (2018).

Joonas Holmén + The Lossy Codecs: Sterner Stuff (2018).