Tamikrest: Tamotaït – unelma kuin kangastus

Tamotaït | Glitterbeat 2020

Tamikrest: Tamotaït (2020).Vuosia sitten kävin Pohjois-Afrikassa Saharan laidalla. Turistille tarjottiin siellä mahdollisuutta pukeutua paikallisten tapaan ja ratsastaa kamelilla – tietenkin. Kieltäydyin kohteliaasti. (Ei minulla ollut mitään sitä kamelia vastaan, mutta leikki olisi muuttanut elämyksen Pulttibois-sketsiksi.) Sen sijaan kävelin kuumalla hiekalla parin lähimmän dyynin taakse paikkaan, josta saatoin nähdä vain autiomaata. Yritin kuvitella, millaista olisi olla jossain, missä aavikko jatkuu loputtomiin joka suunnassa.

En pystynyt kuvittelemaan sitä.

Vähän myöhemmin, kun seisoskelin katselemassa autiomaata, viereeni tallusti paikallinen mies. Kun hän hymyili, näin kaikkialle tunkeutuvan hiekan kuluttaneen hänen hampaansa tyngiksi. ”Elämä täällä on raskasta”, hän sanoi englanniksi, mutta ei pyytänyt mitään.

En pystynyt kuvittelemaan sitäkään. En tiedä mitään elämästä, joka hioo hampaat suusta.

Vasta vuosia myöhemmin, kun kuulin ensi kertaa afrikkalaisia aavikkobluesbändejä, sain kiinni silloin tavoittelemani tunteen liepeestä. En edelleenkään ymmärrä mitään arjesta Saharan laidalla, mutta Tamikrestin Tamotaïtin soidessa osaan sentään kuvitella.

Vuonna 2006 Pohjois-Malin Kidalissa perustettu Tamikrest sekoittaa tuaregien (tai kel tamasheqien, kuten he itseään kutsuvat) perinnemusiikkia länsimaisiin vaikutteisiin. Ousmane ag Mossan johtama yhtye laulaa tamashekin kielellä. Resepti on sama kuin genren kansainvälisesti tunnetuimmalla bändillä, vuonna 1979 perustetulla Tinariwenillä. Alkuaikoinaan Tamikrest soittikin muun muassa Tinariwenin biisejä.

Tässä vaiheessa historiaa kel tamasheq -bändien musiikkia määrittää vahvasti kansan kohtalo. Tamikrestin jäsenten nuoruuden avainkokemus on 1990-luvun alkupuolen sisällissota, jonka jälkijäristykset itse asiassa synnyttivät koko yhtyeen. Ousmane ag Mossa perusti Tamikrestin, kun pitkään kyteneet levottomuudet leimahtivat uudelleen eikä hän enää pitänyt kivääriin tarttumista parhaana tapana lievittää kansansa ahdinkoa. Musiikista tuli hänen aseensa.

Tamikrestiä on kuvailtu lyyriseksi aavikkobluesbändiksi. Sitä se voi ollakin, mutta yhtyeen alati kasvavassa länsimaisessa kuulijakunnassa tuskin on monta tämän laulukielen taitajaa. Kirjaimellisen sanoman sijaan kuulijaa puhuttelevat kiehtova poljento, vakavat melodiat ja turvallisen tuttuja häivähdyksiä heittelevät sähkökitarat ja rummut. Mutta voiko sanoman ydin sittenkään olla kuulumatta, kun äänessä ovat maattomat, joiden elämää varjostaa kodittomuus väkivalta? Blues on tunne, ei skaala tai sointukierto, ja Tamikrestin ”ishumar rockista” se todella välittyy.

Ranskan maaseudulla äänitetty ja maaliskuussa 2020 julkaistu Tamotaït on Tamikrestin viides albumi. Sen tematiikka on aiemmasta tuotannosta tuttua. Bändi, jonka nimi merkitsee liittoa ja yhtymäkohtaa on tehnyt levyn, jonka nimi tarkoittaa toivoa positiivisesta muutoksesta. Kel tamasheqin kansa on edelleen ahdingossa ja hajallaan niin kuin oli jo kauan ennen Tamikrestin perustamista, mutta maanpakoon ajettu musiikillinen vastarintaliike pitää lippunsa korkealla.

Vahvasti poliittinen, oman kansan ja perinteiden etuja ajava lähtökohta ei merkitse kulttuurista eristäytymistä. Meditatiivisen malirockin ja riipaisevan tuaregbluesin seassa soivat knopflermaiset sähkökitarat ja rokkaavat rumpubiitit, ja vieraileepa kappaleissa ’Tihoussay’ ja ’Tabsit’ myös japanilaisia perinnemuusikoita tonkoria ja shamisenia soittamassa. Musiikillinen maisema on rajaton kuin autiomaa sen synnyinseudulla, mutta sitä leimaa koti-ikävän tuntu.

Tamikrestin folkrockissa on kapinahengen lisäksi herkkyyttä. Siinä on pysäyttävät piirteensä, kuten vierailevan naislaulajan Himdi Zahran ääni raidalla ’Timtarin’ ja suoraan paiskattu rokkikomppi ’Anha Achal Wad Namdassa’, mutta enemmän kuin yksityiskohdista kyse on yhtenäisestä matkasta sinne, minne itse en omin voimin päässyt – paikkaan, jossa aavikko jatkuu loputtomiin. Unelma omasta kotimaasta, Azawadista, häilyy kaukaisena ja tavoittamattomana kuin kangastus.

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

Tamikrest | kotisivu
Tamikrest | Facebook
Tamikrest | Twitter

Varaa ...And Out Come The Wolves kirjastosta.
Varaa Tamikrestin albumi Tamotaït kirjastosta.

Esitäytetty Monihaku aluekirjastoihin. Kohdekirjaston voi vaihtaa.

Kysy musiikista kirjastonhoitajalta.

Levyhyllyt
Tamikrest | Finna.fi

2010-luku

Adagh | Glitterhouse Records 2010
Tournastin | Glitterhouse Records 2011
Chatma | Glitterbeat 2013
Taksera | Glitterbeat 2015
Kidal | Glitterbeat 2017

2020-luku

Tamotaït | Glitterbeat 2020

Erja Lyytinen: Another World – uuden aikakauden taitteessa
Tinariwen: Elwan – aavikon blues

Lue lisää Malista ja malilaisesta musiikista | Finna.fi

Disputed Desert – Decolonisation, Competing Nationalisms and Tuareg Rebellions in Northern Mali Baz Lecocq, sivua | Brill 2010
The Garland Handbook of African Music Ruth M. Stone, 397 sivua | Routledge 2000

Tamikrest: Tamotaït (2020).
Tamikrest: Tamotaït (2020).

Tilhet, pajut ja muut – syvän pään romantikot

Ari Väntäsen haastattelussa Anna-Sofia Tuominen ja Juho Hoikka

Ajattomana ja luonnollisena soivaa popmusiikkia soittava turkulainen Tilhet, pajut ja muut työstää parhaillaan kolmatta albumiaan. Yhtyeen laulaja Anna-Sofia Tuominen ja kitaristi Juho Hoikka avaavat Levyhyllyt-blogille ajatuksiaan musiikistaan, yhtyeestään ja aivan odottamattomistakin asioista.

Aloititte kolmannen albuminne äänitykset kesäkuussa. Mitä voitte kertoa tästä projektista?
Juho: – Prosessi on jatkunut jo pitkään. Jo pari vuotta sitten alkoi tuntua, ettei kolmannen samantyylisen levyn tekeminen ole vaihtoehto. Se olisi uuvuttanut lopullisesti. Ensimmäiset kappaleet demotettiin puolitoista vuotta sitten, ja tämän vuoden tammikuussa tehtiin taas uudet demot. Kesäkuussa käytiin Porvoon Magnusborgissa äänittämässä suurin osa levyn kappaleista, ja niitä on nyt työstetty mm. tuottaja Jarno Takkumäen työhuoneella, kitaristi Heikin kellarissa ja mun kotonani. Loppusyksystä käydään vielä Mankussa koko porukalla. Välillä on silmissä sirissyt, kun on ollut haasteita. Mutta levy julkaistaan näillä näkymin ensi keväänä!

Tilhet, pajut ja muut. Kuva: Venla Helenius.

Anna-Sofia: – Levy tulee poikkeamaan edellisistä paljon. Me ollaan kokeiltu omia rajojamme saundien etsimisessä ja yllätetty toinen toisemme. On ihan tervettä kokeilla välillä jotain muuta kuin sitä, mitä luulee, että itseltä esimerkiksi laulajana odotetaan.
Juho: – Albumia tehdessä ajatukset ovat liikkuneet kai ainakin pärjäämiseen liittyvän ahdistuksen, päämäärättömyyden, kesän, vapauden ja sen eri puolten ympärillä. Tärkeintä on se, että yhtyeen rooli on korostunut. Me ollaan otettu askeleita uuteen suuntaan. Ristiriidoilta ja riidoilta ei ole vältytty, mut kaikki työ on vienyt meitä eteenpäin. Jännittävintä on ollut tutkia mihin kaikkeen Tilhet, pajut ja muut voi taipua. Esimerkiksi psykedeelinen musa nostalgisine trip-hoppeineen on inspiroinut meitä.

Teidän on sanottu tuovan lämmön takaisin musiikkiin. Mistä lämpö syntyy?
Juho: – ”Lämmön palauttaminen musiikkiin’” on toimittajan keksimä ihana ilmaisu, johon on helppo tarttua jälkeenpäin. En usko, että lämpö olisi mitenkään kadonnut musiikista. Ehkä se liittyy meidän tapauksessamme herkistelevään ja varsinkin alkuvaiheessa tietoisen naivistiseen otteeseen.
– Me ei olla koskaan oltu cooleja missään piireissä. Me ollaan ulkopuolisia sekä popskenessä että rosoisuutta vaalivissa indieporukoissa, mutta siihen on alkanut tottua. Tapamme esittää musiikkia ei ole kovin seksikäs, rupinen tai turvallisen ironinen. Mutta kyllä musiikki saa olla myös sentimentaalista, ja yritän oppia olemaan häpeämättä sitä.
– Tahtoisin, että musiikkimme olisi pehmeää ja lämmintä kovan ja viileän sijaan. Popmusakulttuuriin on vakiintunut viileyden metafora ja siihen luettavat taiteilijat saavat korostetusti huomiota. Kritiikkien tekstianalyysit, jos sellaisia on, ovat melkein aina harvasanaisia ja pintapuolisia, ja niissä terävyys ja pienet osuvat havainnot tai ihan mikä vain ilmiselvä intertekstuaalisuus arvotetaan esimerkiksi sen edelle, millä eri tavoin ja mistä positiosta tekstin puhuja tunnustaa kipuaan. Siksi sellaisista jutuista, joissa on ymmärretty musiikkimme keinoja ja teemoja, kuten tunnustuksellisuutta ja eksistentiaalisia kokemuksia, tulee hyvä olo.
Anna-Sofia: – Meitä on yhdessä radiohaastattelussa kutsuttu myös älykköbändiksi. Juhon edellistä vastausta lukiessa en ihmettele kyseistä väläytystä. Älykkyys ei kai myöskään ole kauhean mediaseksikästä nykyään.
Juho: – No, onhan maailmassa paljon älykkäitä ja herkkiä tekijöitä. Onneksi.

Millaista musiikkia teillä oli aloittaessanne tarkoitus tehdä, ja onko visio yhä sama?
Juho: – Ensi vuonna tulee kuluneeksi kymmenen vuotta siitä, kun Anna-Sofian kanssa tehtiin ensimmäiset Tilhet, pajut ja muut -laulut. En edes muista, mistä aloitimme… Varmaan vain yritettiin opetella tekemään lauluja. Suurellisuus on kulkenut yhtyeemme musiikissa läpi vuosien. Samoin tietty lyyrinen tyyli, joka nojaa suomalaisten 1900-luvun naisrunoilijoiden kehittelemään tunneilmaisuun. Avoin lähestyminen muistoihin, kipuun ja kaipuuseen.
Anna-Sofia: – Vaikka musan tyyli ja muoto saattaa muuttua, on meille aina ollut tärkeää, että biisin pystyy vetämään kahdestaan kitara-laulu-kokoonpanolla niin, että se toimii!
Juho: – Totta. Myös tietty omaelämäkerrallisuus ja lähellä olevien ihmisten elämiin pohjautuva kirjoittaminen on pysynyt mukana, vaikka aina jälkeenpäin onkin tullut epäiltyä, että ”enhän mä tai joku toinen ole noin voinut jotain asiaa kokea ja miksi se nyt on noin tyhmästi sanallistettu’”. Silloin on jo kasvanut erilleen jostain menneestä.
– Mutta ehkä laulut ovat kirjoittamisen hetkinä olleet jollain tavalla tosia. Se on yksinkertaisuudessaan se visio: tärkeintä on ollut koettaa rakentaa arkoja tunteita ilmaisevaa ääntä, joka ei pakene ulkokohtaisen muodon taakse. Huomiotalouden maailmassa se tuntuu olevan sivullisen tai sivustakatsojan ääni. Mutta viime kädessä se on Anna-Sofian elävä ääni. Sen tilalle ei voi lopulta tulla mikään, eikä se pyytele mitään anteeksi.

Mitä ajattelette julkisuudesta?
Anna-Sofia: – Se on todella oleellinen osa tätä hommaa jo ihan siitä syystä, että me ollaan riippuvaisia kuuntelijoista, jotka mahdollistavat meidän olemassaolomme tulemalla keikoille. Pitää olla tietoinen siitä, että musiikki on julkista ja kaikkien saatavilla ja että sitä ei tehdä vain itselle. Nautin siitä, että mulle tuntematon ihminen samastuu johonkin kappaleeseen, joka on myös mulle äärimmäisen tärkeä ja henkilökohtainen. Silloin tuntuu, että olemme jakaneet jotain aitoa yhdessä, vaikka emme toisiamme tunnekaan. Se on aika ainutlaatuista, ja siksi mä tätä teen.
– Olisi ihanaa, jos joku miettisi meidän julkisuuskuvaa ja ulkoasua meidän puolesta. Se olisi nykyaikaa. Olisi myös ihanaa osata käyttää esimerkiksi sosiaalista mediaa luontevasti ja hienosti, mutta se meinaa koko ajan unohtua. Pitää kai vain harjoitella. En mä ainakaan siitä ahdistu, sellaiseen menisi ihan liikaa energiaa. Pitäisi vaan hyväksyä, että some voi olla osa tätä hommaa ja yrittää nauttia siitä.
– Me petrataan koko ajan. Mutta toisaalta ehkä tämä on meidän juttu, että ollaan vaan bändi, joka tekee sellaista musiikkia kun itse haluaa ja soittaa oikeilla soittimilla. Kaikki on aina niin nopeasti ja helposti määriteltävissä ulkopuolelta, että pitäisi olla aika julkisuusnero, jos sitä jotenkin haluaisi muuttaa. Me ollaan siis akateeminen älykköbändi, joka soittaa lämmintä musiikkia.

Mikä merkitys bändillä – siis sillä, että olette ryhmä – on ilmaisullenne?
Juho: – Se miten yhtyeenä toteutamme ja esitämme jonkin kappaleen, on merkittävin osa Tilhiä, pajuja ja muita. Etenkin kolmannen albumin kohdalla sovituksia ja sävellyksiä on tehty rinnakkain niin, että sovitusajatukset ovat palauttaneet sävellyksiä takaisin työstettäviksi. Jos jokin asia on toiminut bändin kanssa soitettaessa, se on ohjannut sävellystä siihen suuntaan. Musta tuntuu, että koko bändi voi allekirjoittaa sen, että seuraavasta albumista tulee yhtyelevy.
– On ihanaa ja samalla raastavaa soittaa yhtyeessä, jossa on kuusi ihmistä mielipiteineen. Joskus, kun treenikämpällä soittaa kappaletta, jota kukaan ulkopuolinen ei ole vielä kuullut ja hajoillaan ratkaisujen kanssa, saattaa yhtäkkiä tajuta, että tässä soi meidän oma musiikkimme. Ja että jos meitä ei olisi tässä, olisi vain ilmastointiputken suhina. Se on helpottava ajatus. Bändissä voi ja on pakko nojata toisiin.
Anna-Sofia: – On maailman epäkannattavinta soittaa bändissä. Se on hankalaa logistisesti, se ei ole enää kauheen coolia, eikä rahaa jää jaettavaksi keikoilta. Toisaalta bändissä soittamisessa on koko musiikin ydin – se, että se jaetaan ja koetaan yhdessä. Tämä on klisee, mutta bändi on kuin perhe: niitä tyyppejä vaan joutuu kestämään ja toisaalta niitä rakastaa maailman eniten. Sitä takuulla tietää toisten hyvät ja huonot puolet, eivätkä mitkään tunteet jää peittoon keikkareissuilla tai studiossa. Kai se lopulta on aikamoinen rikkaus. Ja varmasti se näkyy myös lavalla.

Millainen merkitys kirjallisuudella on teille ja musiikillenne?
Anna-Sofia: Kirjat ovat olleet mulle aina erottamaton osa arkea. Äiti luki mulle iltaisin, kun olin lapsi, ja me käytiin viikoittain Turun kirjastoissa lainaamassa vinot pinot kirjoja.
Tällä hetkellä olen kirjallisuuden kanssa tekemisissä myös näyttelijäntöissäni. Olen aina ajatellut, että kirjat kuuluvat jokaisen ihmisen arkeen. Vasta kavereiden luona kyläillessä olen tajunnut, että kaikilla ei ole edes kirjahyllyä.
– Bändissä Juho kirjoittaa tekstit, mutta mä kommentoin niitä usein ennen kun biisit menee bändin käsittelyyn. Juhon kanssa on aina kiehtovaa käydä keskustelua teksteistä, koska se on niin perusteellinen ja paljon lukenut. Mitään löperöä ei pääse levylle asti, kaikki on tarkkaan harkittua ja perusteltua. Kirjallisuuden fiilistely yhdistää meitä. Tuntuu, että me ollaan aina samalla sivulla, kun puhutaan lyriikoista, koska molemmat lukevat paljon ja tuntevat samoja romaaneja, runoja ja laululyriikkaa.

Juho: – Tätä ei pystyisi tekemään ilman, että joku noin lähellä työprosessia olisi kommentoimassa ja kehittämässä tekstejä. Olen kirjallisuudenopiskelija ja ollut teini-ikäisestä asti kiinnostunut kaikenlaisesta tunteisiin vetoavasta taiteesta. Niin proosassa kuin runoudessakin mua on aina puhutellut nimenomaan omaelämäkerrallisuus ja fiktio, jossa liikutaan minäkertojan maailmassa. Laajemmassa kontekstissa olen kokijana vääjäämättä lähentynyt anteeksipyytelemätöntä romanttista ilmaisua. Suomalaisessa popmusakulttuurissa sekä kaunokirjallisessa ja akateemisessa kontekstissa, romanttinen – suurellisen tunteellinen – ilmaisu ei ole mun elinaikanani ollut suuressa suosiossa. Se on hivutettu hymähdellen ’”ei-älylliseen’” marginaaliin.
– Ei ole olemassa hävettävän ylitsevuotavaa ja sentimentaalista tunteellisuutta, joka olisi irti älyllisyydestä. On vain tunneilmaisua eri muodoissaan. Tajutessani tuon tajusin myös, että sen rajapinnan voi rikkoa ja että kirjoittajan ääni voi rakentua juuri sen varaan. Mua kiinnostavat rajallisuus, angsti, kuohut ja rakkaus. Pienten havaintojen varaan rakentuva arkirealismi ei aina kykene tavoittamaan sitä, mikä tunnepuheena muotoutuu isoiksi kuviksi. Mua ei enää hävetä myöntää, että olen romantikko. Tän ajan maailmassa, jossa jokainen teko on rationaalisesti laskelmoitavissa, mua kiinnostaa enemmän syvä pää eli se, että elämä on sekava mutta kaunis ja tuntuu järjettömältä ihan koko ajan.
– Kirjallisuus on aina tullut avuksi, kun olen hävennyt sitä mitä olen tai mitä olen kirjoittanut. Mua ennen ja mun aikanani on elänyt ihmisiä, jotka ovat kokeneet jotain suunnilleen samalla tavalla kuin minä nyt tässä. Kun haroo läpi heidän ajatuksiaan, muistaa, ettei ole yksin tässä maailmassa. Tässä kokemuksessa murtuu romantiikan yksilökeskeisyys. Ja sitten on meidän yhtyeemme, joka on parhaimmillaan silloin, kun se yhteen soittaessaan on myrskyä ja kiihkoa.

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

Tilhet, pajut ja muut kotisivu
Twitter | Tilhet, pajut ja muut
Facebook | Tilhet, pajut ja muut

Tilhet, pajut ja muut
Anna-Sofia Tuominen – laulu
Juho Hoikka – kitara
Timo Sihvonen – bassokitara
Henri Lyysaari – piano
Juhana Kiiski – rummut
Heikki Hänninen – kitara

Levyhyllyt | Finna.fi
Tilhet, pajut ja muut | KHY Suomen Musiikki 2016
Kunnes aika mennyt on | KHY Suomen Musiikki 2017

Dave Lindholm: Vanha & uusi romanssi – muun ohessa syntyi mestariteos
Jaakonaho: Ghost Rider – tuottaja-kitaristin music noir -albumi
Pimeys: Aika tihentyy – elämänmakuista popmusiikkia

Lue lisää | Finna.fi
Juhon viime aikojen suosikit
Svetlana Aleksijevitš: Tšernobylistä nousee rukous & Sodalla ei ole naisen kasvoja & Zinky boys – parhaat maailmankirjallisuuden klassikot.
Claudia Rankine: Don’t Let Me Be Lonely – An American Lyric
Maggie Nelson: Bluets
Pauli Tapio: Varpuset ja aika

Anna-Sofian suositukset
Saara Turunen: Rakkaudenhirviö & Sivuhenkilö
Edith Södergranin runot
Leo Tolstoi: Anna Karenina
Erkka Mykkänen: Jatkuu!



Tilhet, pajut ja muut. Kuva: Venla Helenius.

Hector: Nostalgia – romantiikkaa tekniikan sukupolvelle

Nostalgia | Top Voice/PSO 1972

Hector: Nostalgia (1972).Heikki Harmalla eli Hectorilla on meneillään merkkivuosi. Huhtikuussa 2017 seitsemänkymmentä vuotta täyttänyt laulaja-lauluntekijä juhlistaa tasalukua kiertueella, ja samaan aikaan saataville on tullut Tuula Kousan kanssa kirjoitettu elämäkerta Asfalttihippi – muistelmia putkiradiosta Ruusuportille. Siinä onkin stooria kerrakseen, ilmestyihän Hectorin ensimmäinen sooloalbumi Nostalgia jo 45 vuotta sitten.

Eikä ura siitä alkanut: Hector oli tehnyt kaikenlaista jo ennen Nostalgiaa. 14-vuotiaana hän toimi The Sharks -yhtyeen kitaristina, ja vähän myöhemmin hänen Les Mirages -bändinsä levytti singlen Polydorille. Joulukuussa 1965 Hector teki ensimmäisen soolosinglensä, sodanvastaisen käännöskappaleen Palkkasoturin, joka on alun perin Donovaninkin esittämä Buffy Sainte-Marien kappale Universal Soldier.

Hector. Kuva: Sony Music.

Hector. Kuva: Sony Music.

Vaikka Palkkasoturi nousi listoille, uran urkenemista hidastivat hankaluudet yhteistyössä. Levy-yhtiö ja artisti eivät päässeet yksimielisyyteen siitä, millaista musiikkia Hectorin kannattaisi esittää. Laulaja itse halusi levyttää kantaaottavaa ja merkityksellistä folkia, kun taas hänen julkaisijansa olisi kuullut Hectorilta mieluummin humoristista, kansaanmenevää kupletticountrya. Tehtyään muutaman sinkun Hector puhalsi takkuisesti kulkeneen pelin poikki ja liittyi Cumulus-yhtyeeseen. Vuodet genrevapaassa yhtyeessä hioivat hänen lauluntekotaitojaan, mikä ei jäänyt alan pampuilta huomaamatta. Vuonna 1972 Hectorille ehdotettiin soololevyn tekemistä.

Syntyi Nostalgia, (yhtä lainabiisiä lukuun ottamatta) kokonainen albumillinen Hectorin kirjoittamia ja Matti ja Pirjo Bergströmin sovittamia lauluja. Nostalgia oli erikoinen avaus soolouralle: siinä missä moni omilleen lähtenyt debytantti tahtoi napata kiinni ajan hengestä tai panna palikat uuteen järjestykseen, Hector katseli Nostalgialla kaihoisasti kauniisti vääristävään taustapeiliin. Musiikista kajasti jo menneen 1960-luvun folk, ja ajan ilmiöihin kohdistuva kritiikki ilmeni vaivihkaisena kaipuuna johonkin selkeämpään, luonnollisempaan ja epätodellisempaan aikaan ja paikkaan. ”Tekniikan sukupolvi tarvitsee romantiikkaa”, Hector perusteli taiteellista tulokulmaansa Nostalgian ilmestymisen aikaan.

Nostalgia on laulelmallinen folklevy. Sen tunnelma on aina melankolinen ja romanttinen, ajoittain huoleton, ajoittain pateettinen ja naiivi. Avauskappaleessa (Yksinäinen tinasotamies) Hector murehtii kammarin nurkkaan hylättyjä leluja, joista väritelkkarin lumoamat lapset eivät enää piittaa. Kepeästi liitävässä Nostalgia 1:ssa ennen kaikki oli paremmin ja naapurille saattoi viedä mustikkapiirakkaa, mutta enää ikkunasta näkyy vain kylmä ja kova Maksi-Market. Leikkisimmillään ja positiivisimmillaan Nostalgia on kappaleessa Heinäpellolla, jossa rakkauden taika tavoittaa ihmiset kesken heinänteon. Ruotsalaisen Bernt Stafin Familjelyckasta suomennetusta Sadepäivälaulusta olisi voinut menevämmällä ja kaupallisemmalla sovituksella tulla finnhitti, mutta se tuskin oli Hectorin tavoitteissa. Synkeintä ääripäätä edustaa surullinen ja surrealistinen Karnevaalit, joka ottaa kantaa yhä raadollisemmaksi käyvään viihteeseen karnevalistisen dystopian kautta.

Neljäkymmentäviisi vuotta julkaisunsa jälkeen Nostalgia herättää ristiriitaisia tunteita. Tässä ajassa kuunneltuna sen haikailevimmat kappaleet vaikuttavat suorastaan parodisilta. Samaan aikaan tulee huomanneeksi, miten vähän ihminen muuttuu. Samankaltaista kaipuuta johonkin ymmärrettävämpään ja turvallisempaan esiintyy edelleen ja on esiintynyt aina. Nostalgia on pateettisessa turvallisuushakuisuudessaan ja perspektiiviharhaisuudessaan hyvin inhimillinen tunne. Hectorin debyytin viehättävin piirre on juuri sen vilpittömyys.

Nostalgia
Hector – laulu, kitara, lyömäsoittimet
Matti Bergström – bassokitara, huilu
Pirjo Bergström – piano, urut, klavinetti
Aimo Hakala, Esko Rosnell – rummut
Antero Jakoila – kitara
Sakari Lehtinen – buzuki

Nostalgialla Hector ei ole vielä musiikillisella huipullaan, mutta myöhemmiltä vuosilta tuttu käsiala on jo tunnistettavissa. Merkittävimmillään Hectorin soolodebyytti on sanoituksissaan. Ne olivat aikoinaan uraauurtavia ja niistä löytää edelleen kiinnostavia viittauksia – muun muassa Peyton Place -sarja ja C.S. Lewisin Narnia on mainittu.

Läpimurtonsa Hector teki vuoden 1973 Herra Mirandos -albumilla, jolla hän kehitti nostalgiasta jännittävämpää mystalgiaa.

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

Hector | kotisivu
Hector | Facebook

Varaa Nostalgia kirjastosta.

Varaa Nostalgia kirjastosta.

Esitäytetty Monihaku aluekirjastoihin. Kohdekirjaston voi vaihtaa.

Kysy musiikista kirjastonhoitajalta.

Levyhyllyt | Finna.fi
Hector

1970-luku

Nostalgia | Top Voice/PSO 1972
Herra Mirandos | Top Voice/PSO 1973
Hectorock I | Top Voice/PSO 1974
Liisa pien | Love Records 1975
Hotelli Hannikainen | Love Records 1976
H.E.C.  H.E.C. | Love Records 1977
Kadonneet lapset | Love Records 1978
Ruusuportti – Dan Anderssonin lauluja | Ponsi 1979

1980-luku

Linnut, linnut | Ponsi 1980
Eurooppa | Johanna 1981
Hyvää yötä Bambi | Johanna 1982
Hectorock II | Dove 1985
Nuku idiootti | Flamingo 1987
Varjot ja lakanat | Flamingo 1988

1990-luku

Yhtenä iltana | Flamingo 1990
In concert 1966–1991 • live | Flamingo 1992
Ensilumi tulee kuudelta | Parlophone 1992
Salaisuuksien talo | Parlophone 1994
Kultaiset lehdet | Parlophone 1995
Hidas | Parlophone 1999

2000–2009

Helismaan pikajuna | Mirandos 2001
Total Live! 1991–2003 | Mirandos/AllStar Music 2003
Ei selityksiä | Mirandos/AllStar Music 2004

2010-luku

Hauras | Mirandos/Sony Music 2014
Hectorin joululevy | Mirandos Musiikki/Sony Music Entertainment Finland Oy 2018

Boksit ja kokoelmalevyt
Hector

Hector: Hectobox – Kaikki singlet 1965–2005, 6CD.Hector 72-74 • LP • kasetti | Love Records
Lapsuuden loppu • CD | Fazer Finnlevy 1991
Asfalttiprinssi – valikoidut • LP • CD | Fazer Finnlevy 1993
Singlet 1975–78 • CD | Love Records 1996
Parhaat [Musiikin mestareita]  • 2CD | Warner Music Finland 1999
Hectobox – Kaikki singlet 1965–2005 • 6CD + 32-sivuinen liitekirja | Siboney 2005
Tuulisina öinä 1975–1985 • 2CD | Love Records 2010
20X Hector • CD | Love Records 2012
30 laulua [Suomi Aarteet] • 2CD | Warner Music Finland/EasyZone 2014

Boksit ja kokoelmat | Finna.fi
Eri esittäjiä

Vain elämää – kausi 5 • ensimmäinen kattaus | Warner Music Finland 2016
Vain elämää – kausi 5 • toinen kattaus | Warner Music Finland 2016
Anna mulle Lovee – Love Records – 79 rockia vuosilta 1967–79 • 4CD + 48-sivuinen liitekirja |  Siboney 1994 • 4CD-uusintapainokset 2005 & 2010
Love Proge 2 – progressiivista rockia ja popjazzia Love Recordsin tuotannosta • 2CD ja 12-sivuinen liitevihko | Siboney 1998
Love Records – Kaikki singlet 1 • 6CD ja 16-sivuinen liitevihko | Universal Music 2016
Love Records – Kaikki singlet 2 • 6CD ja 20-sivuinen liitevihko | Universal Music 2016
Love Records – Kaikki singlet 3 • 6CD ja 24-sivuinen liitevihko | Universal Music 2016
Love Records – Kaikki singlet 4 • 6CD ja 20-sivuinen liitevihko | Universal Music 2016
Love Records – Kaikki singlet 5 • 6CD ja 24-sivuinen liitevihko | Universal Music 2016

Dave Lindholm: Vanha & uusi romanssi – muun ohessa syntyi mestariteos
Eppu Normaali: Tie vie – koskettimien syventämiä sanoja ja säveliä
Joni Mitchell: Song To A Seagull – kun aitous välittyy
Juice Leskinen Grand Slam: Pyromaani palaa rikospaikalle – sanailua ja syvyyttä
Mistakes: Pidä huolta – kaksikielinen suuntaviitta
Nick Drake – lauluja suljettujen ovin takaa

Lue lisää | Finna.fi

Asfalttihippi – muistelmia putkiradiosta Ruusuportille  Heikki Harma & Tuula Kousa, 285 sivua | Otava 2017

Jee jee jee – suomalaisen rockin historia  Seppo Bruun & Jukka Lindfors & Santtu Luoto & Markku Salo, 543 sivua | WSOY 1998
Love Records 1966–1979 – tarina, taiteilijat, tuotanto  Miska Rantanen, 303 sivua | Schildts & Söderströms 2005 • Tarkistettu laitos 2014
Suomi soi 2 – Rautalangasta hiphoppiin Pekka Gronow & Jukka Lindfors & Jake Nyman, 359 sivua | Tammi 2005
Suomi soi 3 – Ääniaalloilta parrasvaloihin  Pekka Gronow & Jukka Lindfors & Jake Nyman, 400 sivua | Tammi 2005

Konsertit

Hector & His Power Band
09.11.2017 Helsinki, Finlandia-talo
10.11.2017 Helsinki, Finlandia-talo
12.11.2017 Tampere, Tampere-talo
13.11.2017 Turku, Logomo

Hengissä Joulun Hengessä
Su 2.12.2018 Kulttuuritalo, Helsinki
Ma 3.12.2018 Paviljonki, Jyväskylä
Ti 4.12.2018 Tampere-talo
Su 9.12.2018 Turku, Turun Konserttitalo

Hector & His Power Bandin kiertue joulukuussa 2019.

Hector & His Power Band
Hexit – lyhyt matka nostalgiasta dystopiaan

30.11.2019 Vaasa (peruuntui)
5.12.2019 Turku, Gatorade Center
7.12.2019 Oulu, Uusi Teatria
8.12.2019 Jyväskylä, Paviljonki
10.12.2019 Tampere, Tampere-talo
12.12.2019 Helsinki, Hartwall Arena

Hector: Nostalgia (1972).

Hector: Nostalgia (1972).

Joni Mitchell: Song To A Seagull – kun aitous välittyy

Song To A Seagull | Reprise 1968

Joni Mitchellin debyyttialbumi Song To A Seagull julkaistiin vuonna 1968.Debyyttialbumi voi olla nuorelle laulaja-lauluntekijälle vaikea paikka. Oman musiikin ääni tulisi saada kerralla esiin, jotta erottuisi artistimarkkinoilla edukseen. Voi myös käydä niin, että artisti on ensilevyn aikaan jo ikään kuin valmis. Yksi tällainen esimerkki on kanadalaissyntyinen Joni Mitchell.

Mitchellin ura eteni mielenkiintoisin harppauksin jo ennen soolodebyytin julkaisua. Asialleen omistautunut muusikko herätti huomiota yhdysvaltalaisessa folk-skenessä. Niinpä puoleensavetävät sävellykset kulkeutuivat myös toisille artisteille. Tom Rush levytti vuoden 1968 albumilleen The Circle Game peräti kolme kappaletta, joita Mitchell ei ollut vielä saanut levylle asti itsekään.

Mitchell (s. 1943) pystyi henkeäsalpaavan vaivattomaan ilmaisuun livenä. Samaa aitoutta haettiin albumille Song To A Seagull, joka on kaikessa viattomuudessaan hämmästyttävän valmis kokonaisuus. Tällaisen taidokkuuden lumovoimaa on lähes mahdotonta välittää ilman musiikkinäytettä. ’Night In The City’, -66.

Kymmenen raidan jatkumo on tiivis. Niin tiivis, ettei levyn jakoa kahteen ole havaita. A-puoli (I Came To The City) alkaa maagisesti raidalla ’I Had A King’. Mitchell pystyy luomaan pohjan alati kehittyvälle artistisuudelleen välittömästi, vain parilla tahdilla. Ääni, kitaran avoin viritys, kerronta, soundi ja tuotanto – kaikki kohdallaan.

Albumin kääntöpuoli (Out Of The City And Down To The Seaside) jatkaa unenomaista tunnelmaa. Levyn kymmenestä raidasta vain ’The Pirate Of Penance’ ontuu hieman. Mitchellin debyytiltä ei irronnut varsinaisia hittejä, mutta loistomateriaalista ei ollut pulaa. ’The Dawntreader’ tai päätösraita ’Cactus Tree’ enteilevät nuoren lauluntekijän suurta tulevaisuutta.

Joni Mitchell – laulu, kitara, piano, banshee
Stephen Stills – bassokitara
Lee Keefer – banshee
Tuottaja: David Crosby

* * *

Song To A Seagull tunnetaan myös nimellä Joni Mitchell. Jatkoa seurasi ura levyllä Clouds (1969), jonka musiikillinen tatsi oli entistä syvempi. Lauluntekijän ura vakiintui 70-luvun alkupuolella albumeilla Ladies Of The Canyon ja Blue.

Tuomas Pelttari

Joni Mitchell | kotisivu

Levyhyllyt
Joni Mitchell

1960-luku

Song To A Seagull | Reprise 1968
Clouds | Reprise 1969

1970-luku

Ladies Of The Canyon | Reprise/Warner Bros. 1970
Blue | Reprise 1971
For The Roses | Asylum 1972
Court And Spark | Asylum 1974
Miles Of Aisles • live | Asylum 1974
The Hissing Of Summer Lawns | Asylum 1975
Hejira | Asylum 1975
Don Juan’s Reckless Daughter | Asylum 1977
Mingus | Asylum 1979

1980-luku ja 1990-luku

Shadows And Light • live | Asylum 1980
Wild Things Run Fast | Geffen 1982
Dog Eat Dog | Geffen 1985
Chalk Mark In A Rain Storm | Geffen 1988
Night Ride Home | Geffen 1991
Turbulent Indigo | Reprise 1994
Taming The Tiger | Reprise 1998

2000–

Both Sides Now | Reprise 2000
Travelogue • 2CD | Nonesuch 2002
Shine | 2007

Kokoelmat | Finna.fi
Joni Mitchell

Hits | Reprise 1996
Misses | Reprise 1996
The Beginning Of Survival | Geffen 2004
Dreamland | Rhino 2004
Songs Of A Prairie Girl | Asylum/Reprise/Nonesuch/Rhino 2005
The Studio Albums 1968–1979 • 10CD | Warner Bros. UK 2013
Love Has Many Faces – Quartet, A Ballet, Waiting To Be Danced • 8LP • 4CD | Rhino 2014

Tribuuttialbumi | Finna.fi

Herbie Hancock
River – The Joni Letters | 2007

Hector: Nostalgia – romantiikkaa tekniikan sukupolvelle
Jane Siberry: The Walking – artistista vapautta parhaimmillaan
Leonard Cohen: You Want It Darker – liekki palaa pimeässä
Nick Drake – lauluja suljettujen ovien takaa
Paul Simon: Graceland – silta yli synkän virran
Tracy Chapman – altavastaajien ääni

Lue lisää | Finna.fi

Joni Mitchell omin sanoin – lauluntekijän elämä  Malka Marom & Sini Linteri, kääntäjä, 301 sivua | Nemo 2015
Uhoa ja unelmia – 60-luvun jälkijäristyksiä  Alice Echols & kääntäjät Liisa Laaksonen & Petri Stenman, 360 sivua | Like 2006
Rockia sydämestä  Bill Flanagan & kääntäjä Jussi Niemi, 576 sivua | Otava 1988

Echols, Alice: Shaky Ground – The Sixties And Its Aftershocks, 304 sivua | Columbia University Press 2002
Flanagan, Bill: Written In My Soul – Conversations With Rock’s Great Songwriters, 472 sivua | Omnibus 1986 & 1990
Hinton, Brian: Joni Mitchell – Both Sides Now, 304 sivua | Sanctuary 1996 & 2006
Kubernik, Harvey: Canyon Of Dreams – The Magic And The Music Of Laurel Canyon, 368 sivua | Sterling 2009
Luftig, Stacey: The Joni Mitchell Companion – Four Decades Of Commentary, 286 sivua | Schirmer Books 2000
Mitchell, Joni: The Complete Poems And Lyrics, 321 sivua | Chatto & Windus, 1997
O’Brien, Karen: Joni Mitchell – Shadows And Light, 344 sivua | Virgin Books 2001
Weller, Sheila: Girls Like Us – Carole King, Joni Mitchell, Carly Simon – And The Journey Of A Generation, 584 sivua | Atria Books 2008
Whitesell, Lloyd: The Music Of Joni Mitchell, 276 sivua | Oxford University Press 2008

DVD

Joni Mitchell – A Life Story – Woman Of Heart And Mind  Susan Lacy, ohjaaja, 120 min. | Eagle Rock Entertainment 2009

Joni Mitchell: Song To A Seagull (1968).

Joni Mitchell: Song To A Seagull (1968).