Jean-Michel Jarre: Electronica 1 – The Time Machine

Electronica 1 – The Time Machine | Music Affair 2015

Jarre: Electronica 1 – The Time Machine.

Miten palata aikakoneen tavoin itse tekemänsä syntikkataiteen kulta-aikaan, ja luoda samalla jotain täysin uutta? Ranskalaissäveltäjä Jean-Michel Jarre teki näin ottamalla levylleen ihailemiaan musiikintekijöitä. Synaguru on toiminut samaan tyyliin aiemminkin, muttei näin suurin harppauksin. Ja miten tyylikkäästi vierailijoiden kanssa tehty elektro-jatkumo liikkuukaan. Ensimmäinen osa The Time Machine onnistuu luomaan toimivia kombinaatioita ilman merkkiäkään vesitetynoloisesta retroilusta. Electronica 1 pulppuaa ajattominta Jarrea sitten 80-luvun.

Jean-Michel Jarre (s. 1948) nousi elektronisen populaarimusiikin suurtekijäksi vuonna 1976. Klassikkoalbumi Oxygènen moniulotteinen analogisyntetisaattorisoundi, viipyilevät toteutukset ja sävellysten näkemys kiinnostivat valtavaa määrää ihmisiä yli pop- ja taidemusiikin tottumusten. Samaan aikaan musiikin tunteikas maanläheisyys ja avaruudellisuus välittyi kunnianhimoisissa levynkansissa ja visuaalisestikin merkittävissä live-esiintymisissä. Wikipedian mukaan Jarren suurimmissa ulkoilmakonserteissa on ollut jopa useita miljoonia kuulijoita.

Studioalbumien korkea taso säilyi läpi 80-luvun. Magnetic Fields, Zoolook ja Rendez-vous veivät Jarren musiikkia eteenpäin. Melko taajaan tehtyjen konserttikiertueiden rinnalla levytystahti on harventunut. Edellinen uutta materiaalia sisältänyt Téo & Téa julkaistiin 2007. Samana vuonna Jarre julkaisi uuden levytyksen klassikosta Oxygène.

* * *

Jarren viidentoista artistivieraan kanssa tehty Electronica 1 on vakuuttava näyttö. Aikakonemaista tunnelmaa voi aistia vierailijakaartin kautta. Jarren ihailemat Tangerine Dream, Pete Townshend ja John Carpenter aloittivat musiikinteon 60-luvulla kuten Jarrekin. Robert Del Naja käynnisti Massive Attackin 80-luvun lopulla. 90-luvulla ensimmäiset hittinsä tehnyt Armin van Buuren on syntynyt vuonna 1976. Musiikillisten vaikuttajien haltuunottoa helpottaa levynkanteen painetut tekstit, joissa Jarre avaa levyntekoon osallistuneiden kanssa tehtyä yhteistyötä.

Albumin musiikillinen suola löytyy siitä, että vierailevat artistit tulevat ikään kuin osaksi Jarren vaikutusta länsimaiseen populaarimusiikkiin. Samalla kaikki raidat kuitenkin ovat myös tribuutteja toiseen suuntaan – myös vierailijoidensa näköisiä yhteisiä teoksia. Yhdistelmä toimii hämmästyttävän hyvin. Juju löytyy myös Jarren ilmiselvästä rakkaudesta synapopin kaanoniin, jossa on monia alalajeja. Boys Noizen kanssa tehty aloitusraita on erinomainen.

Esimerkiksi 90-luvulla debyyttialbuminsa julkaissut ranskalainen Air istuttaa raukean poljentonsa vaivatta Jarren 70-lukulaiseen analogisuuteen. Kenties hykerryttävintä 80-luvun synahitin otetta esittelee Vince Clarke (Erasure, ex-Yazoo, ex-Depeche Mode). Kaksiosainen Automatic hypähtelee Jarren ja Clarken käsissä mahdollisimman tasapainossa. Yhdessä DJ-tähti Armin van Buurenin kanssa tehtyä raitaa valaisee parhaiten haastattelu.

Yksi levyn yllättäjistä on The Whon säveltäjä ja kitaristi Pete Townshend. Hänen kanssaan tehty Travelator toimii hyvin. Mukana on myös Jarren kanssa aiemminkin yhteistyötä tehnyt Laurie Anderson, yksi modernin avantgarden suurista suunnannäyttäjistä. Hän hallitsee puhelaulullaan koko raitaa Rely On Me. Tangerine Dreamin säveltäjä Edgar Froese (1944–2015) teki albumille yhden viimeisimmistä teoksistaan. Jarre on omistanut albumikokonaisuuden menehtyneelle idolilleen. 

Yhteistyö yhdysvaltalaisen Mobyn eli Richard Melville Hallin kanssa sytyttää hitaammin. Useamman kuuntelukerran myötä Suns Have Come nousee yhdeksi parhaista lauluraidan sisältävistä esityksistä. Electronica 1 nojaa syntetisaattoreiden rinnalla myös akustisempaan suuntaan. Huima päätösraita The Train & The River kehittyy rauhassa kohti transsia. Pianistivieras Lang Lang soittaa hurmioituneesti.

Electronica 1 julkaistiin lokakuussa 2015. (2LP, CD ja striimi). Jarren synasaaga sai jatkoa varsin pian. Electronica 2: The Heart Of Noise julkaistiin jo seuraavana keväänä. Syntikkataitelija konsertoi Suomessa 31. lokakuuta 2016.

Tuomas Pelttari

Jean-Michel Jarre | kotisivu
Jean-Michel Jarre | Facebook

Saatat pitää myös näistä Levyhyllyistä

Alma: Have U Seen Her? – varjoa jahtaamassa
Chisu: Momentum 123 – suuren muutoksen maisemissa
Classix Nouveaux: Night People – futuristisen uusi aalto
Depeche Mode: Construction Time Again – kun syntikkabändi löysi äänensä
Duran Duran: Big Thing – iso juttu, unohdettu klassikko
Jean-Michel Jarre: Electronica 2 – The Heart Of Noise
Jansen Barbieri Takemura: Changing Hands – ambientin ja popin kirjeenvaihtoa

John Carpenter: Lost Themes III • Alive After Death – mustan valon loiste
Mike Oldfield: Tubular Bells – taiderockin ainutlaatuinen menestystarina
Ruusut: Kevätuhri – inhimillisyyttä ajankuvan alla
Suad: Waves – aaltojen voima ja hauraus
Tears For Fears: The Seeds Of Love – kasaripopin klassikko
The 1975: I Like It When You Sleep, For You Are So Beautiful Yet So Unaware Of It – kurotus kohti täydellistä rockmusiikkia
Years & Years: Communion – nykypäivän syntikkapopin helmi

Jean-Michel Jarre
Finna.fi

1970-luku

Deserted Palace | 1972
Les Granges Brûlées | 1973
Oxygène | 1976
Équinoxe | 1978

1980-luku

Les Chants Magnétiques | Magnetic Fields | 1981
Musique Pour Supermarché | 1983
Zoolook | 1984
Rendez-Vous | 1986
Revolutions | 1988

1990-luku

En attendant Cousteau | Waiting For Cousteau | 1990
Chronologie | 1993
Oxygène 7–13 | 1997

2000–2009

Métamorphoses | 2000
Interior Music | 2001
Sessions 2000 | 2002
Geometry Of Love | 2003
Téo & Téa | 2007
Oxygène – New Master Recording | 2007

2010-luku

Electronica 1 – The Time Machine | 2015
Electronica 2 – The Heart Of Noise | 2016
Oxygène 3 | 2016
Équinoxe Infinity | Columbia 2018

2020-luku

Amazônia | Sony Music 2021
Welcome To The Other Side – Concert From Virtual Notre Damelive | Sony Music 2021
Oxymore | Columbia/Sony Music 2022

Boksit ja kokoelmalevyt
Jean-Michel Jarre
Finna.fi

Musik aus Zeit und Raum ‎| Polydor 1983
Essentials & Rarities • 2CD | Disques Dreyfus 2011
Original Album Classics [Oxygène • The Concerts In China 1 & 2 • Chronology • Métamorphoses] • 5CD | Edda/Columbia 2018
Planet Jarre • 50 Years Of Music • 2CD • 4LP | Columbia 2018

Lue lisää Jean-Michel Jarresta
Finna.fi

Jean-Michel Jarre  Michael Duguay & Nicolas Kern (English translation), 235 sivua | Coëtquen Editions/Books On Demand 2019

Electro Shock! – Groundbreakers Of Synth Music  Greg Rule, 248 sivua | Miller Freeman 1999
Live & Kicking – The Rock Concert Industry In The Nineties  Mark Cunningham, 359 sivua | Sanctuary 1997

Jean-Michel Jarre: Electronica 1 – The Time Machine (Music Affair 2015).
Jean-Michel Jarre: Electronica 1 – The Time Machine • Music Affair 2015
Musiikkikirjastot.fi logo
Levyhyllyt-juliste. Harri Oksanen 2021.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *