Pete Malmi: Malmi – antisankarin tähtihetki

Malmi | Johanna 1981

”Mä Räkä-Malmin tänään näin / Sen smaili oli väärin päin / Se joi mun kaljaa salaa / kun mä käänsin pääni seinää päin”, kirjoitti Jaana Rinne Cliftersin ’Hyvä bore’ -hittiin vuonna 1987. Oli kulunut vuosikymmen siitä, kun Pete ”Räkä” Malmi oli jättänyt suurimman jälkensä suomalaisen rockin aikakirjoihin. Ne vuodet olivat epäilemättä olleet pitkiä.

Mika-Petteri Malmi teki historiaa heti ensimmäisellä levytyksellään: hänen Briard-yhtyeensä debyyttisingleä pidetään Suomen ensimmäisenä punklevynä.

Järvenpäässä vuonna 1960 syntynyt ja lapsena Englannissa asunut Malmi oli Suomeen palattuaan perustanut bändin Hulkon veljesten kanssa. (Heistä nuorempi ja tunnetumpi on toiminut pitkään taiteilijanimellä Andy McCoy). Tehtyään neljä singleä parissa vuodessa Briard hajosi. McCoy meni Pelle Miljoona Oy:n kautta Hanoi Rocksiin, ja Malmi jatkoi soolona. Hänen ensimmäinen oma singlensä ’Suicide Sue//Rock’n’Roll’ ilmestyi vuonna 1980. Se pohjusti sooloalbumia, joka oli jäävä hänen ainoakseen.

Ralf Örnin ja Pete Malmin tuottama Malmi äänitettiin kesäkuussa 1981 Helsingin Finnvoxilla todellisen all star -soittajajoukon voimin. Kitaraa soittavat Jukka Orma, Jimi Sumén, Andy McCoy ja Luumu Kaikkonen. Bassossa ovat Masa Maijanen, Mikko Saarela, Kim Wist ja Risto Hankala, rummuissa Keimo Hirvonen, Antti Snellman ja Kimmo Kosenius, koskettimissa Pekka Hedkrok ja Esko ”Ego” Toivonen. Albumin jälkeen julkaistulla singlellä ’Car//Can’t Say No’ kitaroivat Puka Oinonen ja Wigwam -legenda Rekku Rechardt.

Malmi on Pete Malmin suppean tuotannon helmi, jolla punkrääkyjä paljastui biisintekijäksi. Hän laulaa vähän keikkailleen 21-vuotiaan harjaantumattomalla äänellä, mutta potentiaalia ja kunnianhimoa ei voi olla huomaamatta. Vaikutteina kuuluvat sekä uusi aalto että rockin ikonit Bowie, Bolan ja Pop, ja onpa biiseissä myös jotakin springsteeniläistä ja reediläistä, vaikkei Malmi itse olisi sitä ehkä myöntänytkään.

Malmilla oli kyky tulkita suuria tunteita kohtalokkaiksi tuokiokuviksi. ’Flight #1’-kertosäefraasi ”I feel the wind blow through” sanoo paljon muutamalla sanalla, ja vielä enemmän kertoo Sundayn “We’re going to the movies, and I’ll be feeling really sorry for the Indians”. Briardinkin kanavoimat punkin kyynisen laidan vaikutteet ovat Malmilla hienostuneemmassa muodossa, mutta vahvasti läsnä.

Malmi keikkaili sooloalbuminsa julkaisun jälkeen bändin kanssa, mutta siitä ei seurannut mitään sen ihmeempää. Vuonna 1983 hänen Fast Beethovens -yhtyeensä julkaisi singlen (joka löytyy Malmin CD-painokselta), ja Briard teki vanhojen biisiensä uusista versioista Miss World -albumin. Seuraavan kerran Malmi levytti vasta vuonna 1990 yhden sinkun tehneessä High Societyssa, ja pari vuotta sen jälkeen hän julkaisi vähälle huomiolle jääneen soolosinglen. Eniten julkisuutta sai hänen ja Andy McCoyn hanke Briard Revisited, joka teki albumin ja kiertueen 1990-luvun käännyttyä loppupuolelleen.

Pete Malmin musiikkiura ei vienyt menestykseen, mutta vähäinen huomio yhdistettynä lahjakkuuteen synnytti pienimuotoisen kulttisuosion. Pete Malmi tiedettiin ja tietyissä piireissä häntä arvostettiinkin, mutta musiikillista syytä jättää päiväduunia ei ikinä ilmennyt. Malmi työskenteli pitkään lihanleikkaajana HK:n tehtailla.

Pete Malmi menehtyi aivoverenvuotoon marraskuussa 2007. Harvoin on nähnyt niin monenlaisia mielipiteitä edesmenneestä kuin silloin, kun uutinen hänen kuolemastaan levisi netin keskustelupalstoille. Malmi oli antisankari, joka ei jättänyt kylmäksi. 47-vuotiaana edesmenneen kulttihahmon hautajaisissa kuvattiin kohtaus dokumenttiin Punk – tauti joka ei tapa.

Se ja ’Hyvä bore’ eivät ole ainoita Pete Malmin kuvajaisia populaarikulttuurissa. Kirjailija Ari Wahlsten ikuisti tutun hahmon kahden ensimmäisen romaaninsa Pete Maunulaan, ja Kyky Ahosen ja Pete Malmin sarjakuva-albumi Stadipunkin kuulustelupöytäkirja kertoo Pete Malmin elämästä ja kuolemasta.

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

Levyhyllyt
Pete Malmi | Finna.fi

Malmi | Johanna 1981. Vuonna 2005 julkaistu CD-uusintapainos sisältää myös Malmin myöhempää tuotantoa.

Briard | Finna.fi

Miss World | Johanna 1983. Vuonna 2005 julkaistu CD-uusintapainos- sisältää myös Briardin varhaistuotannon.

Andy McCoy & Pete Malmi | Finna.fi

Briard Revisited | BMG Finland 1996

CMX: Veljeskunta – uuden ajan airut
Hassisen Kone: Täältä tullaan Venäjä – estottoman rockin riemuvoitto
Pelle Miljoona & Rockers: Brooklyn–Dakar – ihmisyys yhdistää
Pää Kii: Pää Kii – suuri rock’n’roll -riemuvoitto
Pää Kii: Jos huonoo onnee ei ois mul ei ois onnee ollenkaan – punkbändi pelasti rockin
Ratsia: Ratsia – pirun harvinaista rock’n’rollia
Roky Erickson And The Aliens: The Evil One – kulttisankari mielensä armosta

Lue lisää | Finna.fi
Ahonen, Kyky & Malmi, Pete: Stadipunkin kuulustelupöytäkirja, 56 sivua. Books on Demand 2011
Bruun, Seppo & Lindfors, Jukka & Luoto, Santtu & Salo, Markku: Jee jee jee – suomalaisen rockin historia, 543 sivua | WSOY 1998
Kuivanen, Jarkko: Suomipunk 1977–1998, 339 sivua | J. Kuivanen 1999
Saastamoinen, Mika: Parasta lapsille – suomipunk 1977–1984, 429 sivua | Johnny Kniga 2007
Wahlsten, Ari: Kosteiden mestojen balladi, 300 sivua | Gummerus 2012 & 2013
Wahlsten, Ari: Jobikirja, 315 sivua | Gummerus 2014

Ratsia: Ratsia – pirun harvinaista rock’n’rollia

Ratsia | Johanna 1979

Kun kuhina paisuu muodiksi, piireihin ilmaantuu monenlaista tekijää tyhjäpäisistä tumpeloista todellisiin mestareihin. Jyri Honkavaara (1960–1997) kuului jälkimmäisten kastiin. Hän oli yksi suomipunkin suurista lahjakkuuksista, ja hänen bändinsä Ratsia löi heti kärkeen pöytään yhden genren klassikoista.

Ratsian syksyllä 1979 julkaistuun nimettömään ensialbumiin kiteytyivät uuden aallon parhaat puolet. Se oli tiukka, kiihkeä ja kirkasotsainen punkrocklevy, joka paljasti vasta 19-vuotiaan Honkavaaran loistavaksi lauluntekijäksi. ”Tää ei oo taidetta, tää on rock’n’rollia”, hän julisti albumin avausraidalla – ja juuri siksi se niin hienoa taidetta olikin.

Alku oli katkonainen. Pihtiputaalla perustettu Ratsia alkoi treenata jo kesällä 1977, mutta hajosi seuraavan vuoden kesällä, koska asiat eivät edenneet oikein mihinkään. Vedettyään henkeä Honkavaara perusti uuden Ratsian, joka ryhtyi harjoittelemaan yläasteen kirjastossa. Uusiutunut bändi huomattiin skenessä keväällä 1979, kun se teki omakustannekasetin nimeltä Kloonattu sukupolvi.

Melkein kaikki kasetin biisit päätyivät uusina versioina Ratsian ensimmäiselle albumille, kunhan Atte Blom oli ensin kiinnittänyt yhtyeen levy-yhtiölleen Johannalle. Ensimmäinen single, syksyllä 1979 julkaistu ’Lontoon skidit’ on klassikkokappale, joka siirsi punkin nuoruus- ja turhautumistematiikan suvereenisti Pihtiputaalle. Albumiversiossa kuullaan Hepa Halmeen saksofonia – tässä rivakassa singleversiossa ei:

Honkavaaran vahvuus punkmuusikkona oli musikaalisuudessa, kielellisessä lahjakkuudessa ja siinä, että hän ymmärsi genreä hyvin. Hän osasi säveltää tyylipuhtaita ja tarttuvia kappaleita, joissa kuului myös hänen oma äänensä, joka oli nuorella biisintekijällä jo yllättävän vahva. Brittipunkista vaikuttunut Honkavaara sanoitti Stiff Little Fingersin ’Wasted Lifen’ (Ne ei haluu kuunnella) ja The Clashin ’48 Hoursin’ (48 tuntia) suomeksi niin luontevasti, etteivät ne erotu hänen omasta tyylistään lainkaan. Hänen yhteiskunta- ja kulttuurikriitiikkinsä oli puhdasoppisen idealistista, mutta samaan aikaan hän tuntui ainakin hetkittäin hymähtelevän myös lajityyppiin sisäänrakennetulle korniudelle.

Ratsian biiseistä kuulee, että Honkavaara koki löytäneensä punkista yhteisön tai ainakin toivoi löytävänsä. ’Me noustiin kellareistamme’ ja ’Päästäkää mut irti’ ovat loistavia uuden aallon anthemeja ja heimolauluja. Toisaalta levyllä oli sellaisia henkilökohtaisista kokemuksista tehtyjä biisejä kuin ’Yksin’ ja ’Ole hyvä nyt’, jotka olivat lujasti kiinni tietyn nuoren miehen elämässä ja samalla niin universaaleja, että niihin oli helppo samaistua.

Levyn saamista kiitoksista huolimatta Ratsia ei jäänyt jauhamaan paikalleen. Loistava kakkosalbumi Elämän syke oli pidemmälle jalostettu ja kypsempi tulkinta debyytin tyylistä. Kolmas pitkäsoitto Jäljet hiippaili synkeämmissä punkinjälkeisen maailman maisemissa.

Ratsia lopetti toimintansa vuoden 1982 lopulla. Seuraavana vuonna Honkavaara levytti soolosinglen ’Leija’ ja englanninkielisen albumin helsinkiläisessä Hefty Loadissa. Vuonna 1986 hänen Killer Poodles -bändinsä julkaisi pari kappaletta Vaarallisten levyjen ja One Inch Rockin kokoelmalevyllä Rock’n’Roll. Ne jäivät hänen viimeisiksi julkaisuikseen.

’Lontoon skidien’ soidessa mieleen tulee, että hienosta musiikista täytyy kiittää Ratsian ohella 1970-luvun lopun Pihtipudasta, jossa rock’n’roll oli pirun harvinaista. Jos laulaja-kitaristi Jyri Honkavaaralla, kitaristi Juha Aunolalla, basisti-laulaja Rudi Lukkarisella ja rumpali Pasi Kuusjärvellä olisi ollut muuta tekemistä kuin tehdä biisejä ja treenata, rock voisi olla yhtä klassikkoa köyhempi.

Ratsiaa ja Jyri Honkavaaraa ei ole unohdettu. Viitisen vuotta sitten Teatteri Maximus toi ensi-iltaan Jyrki Pylvään käsikirjoittaman näytelmän Täynnä elämää − balladi Jyri Honkavaarasta.

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

Ratsia | Facebook

Hae Ratsian 'Ratsia' kirjastosta.

Hae Ratsian ’Ratsia’ kirjastosta.

Esitäytetty Monihaku aluekirjastoihin. Kohdekirjaston voi vaihtaa.
Kysy musiikista kirjastonhoitajalta.

Levyhyllyt
Ratsia | Johanna 1979 | LP-uusintajulkaisut 2011 & 2013 Svart Records
Elämän syke | Johanna 1980 | LP-uusintajulkaisu 2011 Svart Records
Jäljet | Johanna 1982 | LP-uusintajulkaisu 2012 Svart Records
Kloonattu sukupolvi  | omakustannekasetti 1979 | LP-painos Stupido Records 2018

CMX: Veljeskunta – uuden ajan airut
Hassisen Kone: Täältä tullaan Venäjä – estottoman rockin riemuvoitto
Pete Malmi: Malmi – antisankarin tähtihetki
Pää Kii: Pää Kii – suuri rock’n’roll -riemuvoitto
Pää Kii: Jos huonoo onnee ei ois mul ei ois onnee ollenkaan – punkbändi pelasti rockin

Lue lisää | Finna.fi
Bruun, Seppo & Lindfors, Jukka & Luoto, Santtu & Salo, Markku: Jee jee jee – suomalaisen rockin historia, 543 sivua | WSOY 1998
Kuivanen
, Jarkko: Suomipunk 1977–1998, 339 sivua | Kuivanen 1999
Miettinen, Kimmo: Hilse – Suomipunkin alku ja juuri, 339 sivua | Like 2008
Saastamoinen, Mika: Parasta lapsille – Suomipunk 1977–1984, 429 sivua | Johnny Kniga 2007
Similä, Ville & Vuorela, Mervi: Valtio vihaa sua – suomalainen punk ja hardcore 1985–2015, 604 sivua | Like 2015
Valtonen, Mato & Konttinen, Moog & Starck, Kjell: Kun Suomi-rock puri ja löi – kapina-rockin synty, nousu, vaino ja (t)uho, 304 sivua | Bazar 2015

Ratsia (1979).

Pää Kii: Jos huonoo onnee ei ois mul ei ois onnee ollenkaan – punkbändi pelasti rockin

Jos huonoo onnee ei ois mul ei ois onnee ollenkaan | Stupido 2018

Pää Kii: Jos huonoo onnee ei ois mul ei ois onnee ollenkaan (2018).Koska Levyhyllyt on musiikin ja kirjallisuuden suositusblogi, vuoden viimeisen jutun aiheeksi pääsee Pää Kiin toinen albumi. Jos huonoo onnee ei ois mul ei ois onnee ollenkaan on nimittäin blogistinne mielestä vuoden paras äänilevy, oiva jatke kuuden vuoden takaiselle klassikolle.

Kakkoslevyä pohjustanut sinkku ”Sä veit mun levyt kirpparille” oli kaksipiippuinen tapaus. Toisaalta sen itseironia nauratti ja tarttuvuus ihastutti, mutta samalla se tuntui turhan kepeältä. ”Sä veit mun levyt kirpparille” erottuu albumilta sen harmittomimpana kappaleena. Sellainen tyylirikko on kuitenkin hyvä olla mukana, sillä muuten Pää Kiin maailmassa ei juuri hymyilytä.

Todellisuus lävähtää silmille heti lähdössä. Jos huonoo onnee ei ois mul ei ois onnee ollenkaan alkaa viitasaarelaisen perusmuezzinin rukouskutsulla. ”Takaisin työttömyyskortistoon” hahmottelee kuulijalle biisien päähenkilön, sen pettymyksiä tuottavan luuserin, joka kirjoitti nämä laulut, josta nämä laulut kertovat ja joka näitä lauluja kuuntelee. Koko kuva on valmis, kun ”Isieni maa” maalaa tarinoille miljöön. Se on voittajien ja häviäjien Suomi, jossa toiset potkivat toisiaan pimeässä ja pakkasessa sillä välin kun toiset nostelevat maljoja kristallikruunujen alla.

Siihen nähden, että Pää Kii on vaihtanut levyjen välillä kokoonpanostaan kaiken muun paitsi kitaristi-laulaja-biisintekijän ja basistin, bändi on hienosti nipussa. Vekku Vartiaisen bassolinjat vetävät mukaansa, ja Teemu Bergman on löytänyt ääneensä uusia sävyjä. Maukkaista sovituksista on kiittäminen myös studiomies Lauri Elorantaa, jolla oli jo edellisen levyn aikaan hyvä käsitys siitä, miten loistavista biiseistä tehdään vielä parempia.

Sellaisista biiseistä kuin ”Sweet Home Kouvola”, ”Nyt mä haluun haistaa hieman liimaa”, ”Aina jonon viimeinen” ja ”Yksi musta minuutti” tulee mieleen Johnny Thundersin Heartbreakers. Ne ovat räväkkää rock’n’rollia käsiin räjähtävästä elämästä, ja niiden antisankari joutuu etsimään syitä olla hyppäämättä junan alle, ellei sitten ole jo kuollut, kuten ”Yksi musta minuutissa” on päässyt käymään.

Pää Kiin kyynisen ja pahantuulisen kuoren alla hehkuu empatia ja hyvä tahto. Toisen levyn kappaleista myötätuntoisin on ”Koira lähtee piikille”, jossa karu ihmiskohtalo ja sen syy piirretään muutamalla taitavalla vedolla. Pimeimmillään sielun kaamos on kappaleissa ”Mr. Masennus”, ”Tie kotiin” ja ”Rautamies ruostuu”, joissa synkän veden yllä ei näytä olevan siltaa laisinkaan.

Jos huonoo onnee ei ois mul ei ois onnee ollenkaan ei varsinaisesti yllätä. Se on tuttua Pää Kiitä introjen kitarakuvioita myöten. Se on kooste maailmantuskaisia lauluja kakkosluokan kansalaisista, jotka eivät viihdy porvariräppäreiden, kierojen poliitikkojen ja pösilöitä pillinsä mukaan tanssittavien pahantahtoisten populistien maailmassa. Pää Kiitä voi moittia mustavalkoisesta maailmankuvasta ja pateettisuudesta, mutta silloin jää tajuamatta, että se nyt vain on Teemu Bergmanin taiteen tulokulma maailmaan, ja sillä on itsessään merkityksensä. Näitä biisejä kuunnellessa maailman paino harteilla tuntuu kevenevän. Voin kuvitella, että niin tuntuu myös niitä kirjoittaessa ja soittaessa.

Parasta on se, että Pää Kii pelastaa rockin. Sitä ei pelasteta kokeilemalla kuinka paljon voi kuulostaa Led Zeppeliniltä ennen kuin Jimmy Page suuttuu. Se pelastetaan kirjoittamalla rokkibiisejä, jotka kuulostavat eläviltä ja tärkeiltä tässä ajassa. Jos huonoo onnee ei ois mul ei ois onnee ollenkaan on täynnä niitä.

Nyt, kun Pää Kiin liikaakin odotettu toinen albumi on julkaistu hyvällä menestyksellä, ei ole mitään syytä epäillä, etteikö bändi pelastaisi rockia vielä uudelleenkin.

Jos huonoo onnee ei ois mul ei ois onnee ollenkaan
Teemu Bergman – laulu, kitara
Antti Leppäniemi – kitara
Vekku Vartiainen – bassokitara
Heikki Laaksomies – rummut

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

Pää Kii | Facebook

Varaa Jos huonoo onnee ei ois kirjastosta.

Varaa Pää Kiin kakkosalbumi Jos huonoo onnee ei ois kirjastosta.

Esitäytetty Monihaku aluekirjastoihin. Kohdekirjaston voi vaihtaa.

Kysy musiikista kirjastonhoitajalta.

Levyhyllyt
Pää Kii | Finna.fi

Pää Kii | LP • Airiston punk-levyt 2012 | CD • Stupido Records  Levyhyllyt • Pää Kii
Jos huonoo onnee ei ois mul ei ois onnee ollenkaan | LPCD • Stupido Records 2018
AP fest Vol 3 | DVD • Airiston punk-levyt 2013

Anthrax: Sound Of White Noise – thrash-titaani tavoitteli tähtiä
CMX: Veljeskunta – uuden ajan airut
Hassisen Kone: Täältä tullaan Venäjä – estottoman rockin riemuvoitto
Iron Maiden: Powerslave – epiikkaa ja elinvoimaa egyptiläisittäin
Lähiöbotox: Rikkinäinen Suomi – arpia ja avohaavoja
Pete Malmi: Malmi – antisankarin tähtihetki
Pää Kii: Pää Kii – suuri rock’n’roll -riemuvoitto
Ratsia: Ratsia – pirun harvinaista rock’n’rollia
The Prodigy: The Fat Of The Land – millennium-jännitteen voima

Lue lisää suomipunkista | Finna.fi

Suomipunk 1977–1998  Jarkko Kuivanen, 339 sivua | Kuivanen 1999
Hilse – Suomipunkin alku ja juuri  Kimmo Miettinen, 339 sivua | Like 2008
Parasta lapsille – Suomipunk 1977–1984  Mika Saastamoinen, 429 sivua | Johnny Kniga 2007
Valtio vihaa sua – suomalainen punk ja hardcore 1985–2015  Ville Similä & Mervi Vuorela, 604 sivua | Like 2015
Kun Suomi-rock puri ja löi – kapina-rockin synty, nousu, vaino ja (t)uho  Mato Valtonen & Moog Konttinen & Kjell Starck, 304 sivua | Bazar 2015

Lue lisää punkista Britanniassa | Finna.fi

1977 – Punkvallankumous  Jukka Junttila, 279 sivua | Like 2017
Punk! – Brittipunkin haastatteluhistoria  John Robb & kääntäjä Ilkka Salmenpohja, 511 sivua| Like 2007

Pää Kii: Jos huonoo onnee ei ois mul ei ois onnee ollenkaan (2018).

Pää Kii: Jos huonoo onnee ei ois mul ei ois onnee ollenkaan (2018).

J.M.K.E: Külmale maale – vapaata ajattelua vallankumouksen aikaan

Külmale maale | Stupido Twins 1989

J.M.K.E. Kylmälle maalle (1989).Genesis tuskin arvasi Selling England By The Pound -levyä tehdessään, mihin kaikkeen ’Dancing With The Moonlit Knightin’ riffi vielä vaikuttaisi. 1980-luvun taitteessa brittiläinen progesävellys sai Pelle Miljoona Oy:n Ari Taskisen sormeilemaan syntetisaattoria sillä tapaa, että syntyi yksi suomalaisen rockin klassikoista, ’Moottoritie on kuuma’.

Suomen rockhistorian ohella ’Dancing With The Moonlit Knight’ vaikutti välillisesti Neuvostoliiton hajoamiseen: kesällä 1987 ’Moottoritie on kuuma’ inspiroi virolaisen punkkarin Villu Tammen sovittamaan saman riffin omaan biisiinsä. Syntyi viropunkklassikko ’Tere perestroika’, jonka yhtä aikaa ironiseen ja toiveikkaaseen sanoitukseen kiteytyivät Tammen ja hänen kaltaistensa alistetun kansan toisinajattelijoiden tuntemukset.

–Tere perestroika demokraatia
Diktatuuri küüsist on pääsemas üks maa

Perestroika oli Neuvostoliiton kommunistisen puolueen pääsihteerin Mihail Gorbatšovin johdolla käynnistetty uudistusmielinen prosessi, jonka tarkoituksena oli muuttaa totalitaristinen suurvalta avoimemmaksi ja demokraattisemmaksi. Vuonna 1986 Tallinnassa perustettu J.M.K.E. tervehti sitä ilolla muun muassa siksi, että perestroikalla oli konkreettisia vaikutuksia virolaisten punkkarien elämään. Miliisi ei enää ahdistellut vaihtoehtonuoria ulkonäön vuoksi, kummallinen kampaus ei ollut syy passittaa mielisairaalaan, ja bändit saivat laulaa kapinalauluja pelkäämättä seurauksia. J.M.K.E:n oli mahdollista tehdä sitä mitä punkbändin pitää tehdä: herätellä, provosoida ja laukoa totuuksia.

Perestroikan eli uudelleenrakentamisen ja glasnostin eli avoimuuden aikakaudella myös matkustaminen oli entistä helpompaa, ja Neuvostoliitossa perustetut yhtyeet pääsivät esiintymään ulkomaille. Kitaristi-laulaja Villu Tammen, basisti Lembit Krullin ja rumpali Venno Vanamölderin trio soitti ensimmäiset ulkomaankeikkansa Suomessa ja teki levydiilin helsinkiläisen Stupido Twinsin (nyk. Stupido Records) kanssa.

J.M.K.E:n maaliskuussa 1989 ilmestynyt debyyttisingle ’Tere perestroika’ oli Joose Berglundin ja Jorma Ristilän perustaman Stupidon ensimmäinen julkaisu. Biisi oli mukana myös bändin saman vuoden lokakuussa julkaistulla Kylmälle maalle -albumilla. Neuvostojärjestelmää kritisoiva levy (jonka myöhemmät painokset julkaistiin nimellä Külmale maale) ja erityisesti sen sinkkubiisi olivat osa Baltian maiden uuden itsenäistymisen soundtrackia. J.M.K.E. liitti mielenosoitusten, kansalaistottelemattomuuden ja laulujuhlien kautta edenneeseen Laulavaan vallankumoukseen vaihtoehtoväen kiivaan soraäänen.

Mikko Karmila äänitti, miksasi ja käytännössä myös tuotti Külmale maale -levyn Shabby Road Studiossa Helsingissä. Albumin tuottajaksi merkittiin kuitenkin Stupido Twins. Kannen ulkoasusta vastasi Rumba-lehden yhtenä perustajana ja pitkäaikaisena päätoimittajana tunnettu Rami Kuusinen. J.M.K.E:n räjähtelevässä ja kierossa punk rockissa häilyi Dead Kennedysin henki, mutta siinä oli myös jotakin leimallisen balttilaista. Sama slaavilaiseurooppalainen karhea tunteikkuus soi monien muidenkin virolaisten bändien musiikissa tyylisuunnasta riippumatta.

Külmale maale paljasti Neuvosto-Viron maaksi, jossa punkbändiltä eivät laulunaiheet loppuneet. Neuvostoliiton sisäisestä turvallisuudesta pitkään vastanneen pelätyn Lavrenti Berian mukaan nimetty ’Elab veel Beria’ ja ’Meid aitab psühhiaatria’ kertovat totalitarismin kauhuista, ja ’Tsensor’ kommentoi diktatuurien tapaa hallita kansaa muuntelemalla totuutta. Kiivaudestaan huolimatta J.M.K.E:n viesti oli väkivallaton. Pasifistinen ’Mu vanaisa oli desertöör’ tekee kunniaa aseistakieltäytyjille ja sotilaskarkureille.

’Tere perestroikan’ ironiset sävyt eivät olleet ainoa merkki siitä, miten vaikeaa oli uskoa parempaan tulevaisuuteen. Albumin nimikappale puki sanoiksi pelon perestroikan päättymisestä, kun taas anarkistisessa ’Lahendus on kaos’ -biisissä sekä ’Tbilisi tänavadissa’ perestroika julistettiin pelkäksi kampanjaksi, jonka varaan ei ollut syytä laskea.

Kun maailma lopulta alkoi muuttua, se tapahtui nopeasti. Koska J.M.K.E. on ajattelevien ihmisten yhtye, laulunaiheet eivät käyneet vähiin myöhempinäkään vuosina. Jo toisella albumillaan Gringode kultuurilla Viron johtava punkyhtye pohti, mitä länsimaistuminen todella tuo mukanaan. Murtuneiden muurien takaa ei sittenkään löytynyt paratiisia.

–Siis saabub unistustemaa
Pseudoameerika
Laps ema rinnast Pepsit joob

Külmale maale
Villu Tamme – laulu, kitara
Lembit Krull – bassokitara
Venno Vanamölder – rummut
Tuottajat: Joose Berglund ja Jorma Ristilä

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

J.M.K.E. | kotisivu
J.M.K.E. | Facebook

Varaa J.M.K.E. -klassikko Külmale maale kirjastosta.

Varaa J.M.K.E. -klassikko Külmale maale kirjastosta.

Esitäytetty Monihaku aluekirjastoihin. Kohdekirjaston voi vaihtaa.

Kysy musiikista kirjastonhoitajalta.

Levyhyllyt
J.M.K.E. | Finna.fi

1980-luku

Kylmälle maalle | Stupido Twins Records 1989

1990-luku

Gringode kultuur | Stupido Twins Records 1993
Sputniks In Pectopah – 14 Evergreen Russian Melodies | Stupido Twins Records 1995
Rumal Nali – 23 keskmise, sita ja väga sita saundiga hitti • kasetti | Fucking Cunt Records 1996
Jäneste invasioon | Stupido Records/Georg Scherer Systems 1996
Totally Estoned – The Best Of J.M.K.E. | Tug Rec 1997

2000–2009

Õhtumaa viimased tunnid | Kaljukotkas/Stupido Records 2000
Ainult planeet | Kaljukotkas/Stupido Records 2002
Mälestusi Eesti – NSV-st | Kaljukotkas/Stupido Records 2006

2010-luku

Jasonit ei huvita – valimik kavereid | Stupido Records/Morss 2011
Kirves, Haamer, Kühvel ja Saag  • kasetti | Omakustanne 2016
Joon • kasetti | Omakustanne 2018

Vürst Trubetsky & J.M.K.E.

Rotipüüdja | 2000

Dave Lindholm: Vanha & uusi romanssi – muun ohessa syntyi mestariteos
The Dogs D’Amour: The State We’re In – koiruuksia Suomenmaalla
Hollywood Brats – kovan onnen kulttibändi
Iggy Pop: Lust For Life – tanssia muurin harjalla
J.M.K.E: Külmale maale – vapaata ajattelua vallankumouksen aikaan
Mad Juana: Skin Of My Teeth – Sami Yaffa uudella mukavuusalueella
Pelle Miljoona & Rockers: Brooklyn–Dakar – ihmisyys yhdistää
Pete Malmi: Malmi – antisankarin tähtihetki
Richard Hell & The Voidoids: Blank Generation – kaukana kliseisyydestä
Riipinen: Itäistä pituutta – kollaasimainen kuulokuvataideteos
Sylvain Sylvain – rockia roll-diggareille
Wilko Johnson & Roger Daltrey: Going Back Home – elämä vilisee silmissä

Lue lisää virolaisesta musiikkimaailmasta | Finna.fi

Laulava vallankumous – Viron rocksukupolven ihme  Harri Rinne, 363 sivua | Johnny Kniga 2007
Laulev revolutsioon – Eesti rokipõlvkonna ime  Harri Rinne & soome keelest tõlkinud Sander Liivak, 343 sivua | Varrak 2008

J.M.K.E. Külmale maale – 30 Years Special Edition (2016).

J.M.K.E. Külmale maale – 30 Years Special Edition (2016).

The Dogs D’Amour: The State We’re In – koiruuksia Suomenmaalla

The State We’re In | Kumibeat 1984

The Dogs d'Amour: The State We're In (1984).Ne, jotka tietävät Dogs D’Amourin, tietävät yleensä sellaisia biisejä kuin ’How Come It Never Rains’ ja ’Satellite Kid’, jotka julkaistiin 1980-luvun lopulla bändin menestyneimmillä albumeilla. Bändin tarinan paremmin tuntevat muistavat myös, että rakkauden koirain tassunjäljet kulkivat Suomen kautta.

Ensimmäisen kontaktin maahamme Dogs D’Amour sai vuonna 1982, kun bändin tuleva pomo Tyla näki Hanoi Rocksin keikalla Lontoossa. ”Andy McCoy pummasi multa röökiä koko illan ja sanoi, että mun pitäisi perustaa bändi, koska näytin hyvältä”, Tyla kertoo kirjassani Hanoi Rocks – All Those Wasted Years. ”Olin silloin perustamassa Dogs D’Amouria, laulaja vain puuttui… Ja varmaan tiedätkin, mitä sitten tapahtui.”

Tapahtui niin, että Timothy ”Tyla” Taylor alkoi kasata rock’n’roll-bändiä, joka soittaisi hänen biisejään. Basistiksi hän löysi Karl Watsonin, jonka silloinen lankomies sattui olemaan tunnettu rockaktiivi Kimmo Miettinen. Dogs D’Amourin varhainen kokoonpano teki demoäänityksiä, jotka vuonna 1984 kantautuivat Miettisenkin kuultavaksi. Hilseen ja Rumban perustajanakin tunnettu suomalainen oli hiljattain käynnistänyt Kumibeat-levy-yhtiön ja tarjosi Dogs D’Amourille albumidiiliä.

Kumibeat teki läheistä yhteistyötä Poko Rekordsin kanssa, ja Pokon pomon Epe Heleniuksen mielestä valokuvissaan hyvin hanoimaiselta vaikuttanut Dogs D’Amour pörröpäisine, tiukkapöksyisine ja nokisilmäisine soittajineen vaikutti lupaavalta sijoitukselta suomalaiselle levy-yhtiölle. Dogs D’Amour puolestaan tunsi Suomen Hanoi Rocksin kotimaana, mikä ei ainakaan vähentänyt nuorukaisten innostusta lähteä sinne rokkaamaan.

The Dogs D'Amour.

The Dogs D’Amour.

Lontoolaiset siis suostuivat oikopäätä tekemään Dogs D’Amourin debyyttialbumin Kumibeatille – ja lontoolaisilla tarkoitetaan tässä Tylaa ja Watsonia, sillä muille Dogs D’Amourin demoilla soittaneille muusikoille kuukauden mittainen levytys- ja keikkareissu Suomeen ei sopinut. Lähtöön oli aikaa enää kaksi viikkoa, kun bändi etsi vielä rumpalia ja laulajaa. Gunslingers-yhtyeen keikalla Tyla pyysi sen rumpalia Paul Hornbya liittymään Dogs D’Amouriin ja lähtemään Suomeen, mihin tämä suostuikin. Laulajaksi Tyla päätti ryhtyä itse. Toiseksi kitaristiksi saatiin Dave Kushworth, jota suositteli yhteinen ystävä ja kulttiartisti Nikki Sudden.

”Seuraavalla viikolla me kokoonnuimme pubissa Waterloossa – minä, Karl, Hornby ja Kushworth”, Tyla muisteli nettisivuillaan. ”Otimme valokuvia ja paljon kokaa ja soitimme How Do You Fall In Love (Againin) kerran treeneissä. Se oli siinä. Taksi!”

The State We’re In -albumin äänitti Roger Renwall Karjaalla WestSide Studiossa keväällä 1984. Tuottajana toimi Costello Jones, jonka Popeda-fanit tuntevat Costello Hautamäkenä. Bändi ei ollut soittanut yhdessä oikeastaan lainkaan ennen Suomeen lähtöään, joten ensimmäiset studiopäivät jouduttiin uhraamaan treenaamiseen. Siitä huolimatta tulosta syntyi yllättävänkin nopeasti. Tylan biisit olivat hyviä, ja bändi otti ne haltuun osapuilleen aikataulussa. Pienelle tauolle yhtyeen opasti Suomen poliisi, joka ilmaantui studiolle kyselemään työlupia, joita bändiltä ei lainkaan löytynyt. Dogs D’Amour palasi Lontooseen noutamaan tarvittavat paperit ja palasi saman tien Karjaalle töihin. Sillä välin suomalainen lehdistö piti huolen siitä, että ”Huippubändi Englannista” sai kaipaamaansa julkisuutta.

Dogs D’Amour olisi hyvin voinut menestyä jo The State We’re Inillä – bändin rakastettavimmat piirteet olivat vahvasti läsnä jo sillä. Tyla kirjoitti bluesrockin ja glampunkin hengessä rappioromanttisia ja karun runollisia kappaleita, joissa oli mieleenpainuvia melodioita sekä samaistumisen paikkoja, syvyyttä, herkkyyttä, sielua ja älyäkin. Oma viehätyksensä oli bändin itseironisessa huumorintajussa, joka blandasi kohtalokasta ryyppyrockia sopivalla määrällä huolettomuutta.

Saatuaan levyn valmiiksi Dogs D’Amour teki Suomessa kiertueen. Häthätää kootulla ryhmällä ei ollut kokemusta keikkailusta eikä paljon biisejäkään, mutta kun setissä oli sellaisia unohdettuja klassikkoja kuin ’Wired And Wide Awake’, ’Heroine’, ’The State I’m In’ ja ’Unconscious Boy’, laatu korvasi määrän. Haparointi väheni (ainakin tiettyyn rajaan asti) samaa tahtia kuin keikkoja kertyi, ja rundi sujui unohtumattomissa tunnelmissa.
“Tehtiin kaikenlaisia koiruuksia. Se kulminoitui tai pitäisikö sanoa huipentui, kun hukkasin yläproteesini dokauskilpailussa jossakin Pohjoisnavan lähistöllä”, Tyla muisteli Suomen-matkan loppuvaiheita. ”Minä voitin, vaikka Miettinen ei sitä myönnäkään. Suomalainen ylpeys vastaan englantilainen hulluus. Joten kirjattakoon muistiin: julistan sen tasapeliksi”.

Paras raportti Dogs D’Amourin Suomen-vierailusta on Miettisen luultavasti erittäin vahvasti tositapahtumiin perustuva romaani LoveLies, jonka Like Kustannus julkaisi vuonna 2011.

Ikävä kyllä The Dogs D’Amourin ensimmäinen ulkomaanmatka ei päättynyt niin mukavissa merkeissä kuin olisi voinut. Tyla ei ollut tyytyväinen kaikkiin sopimusasioihin eikä siihen, että The State We’re Iniä oli miksattu uudelleen ja sille oli lisätty syntetisaattoreita häneltä kysymättä. Kun suivaantunut Dogs-pomo kieltäytyi luovuttamasta levy-yhtiölle tekemäänsä kansitaidetta, The State We’re In julkaistiin eri kansilla, jotka eivät miellyttäneet Tylaa. Loppukeväällä julkaistu ’How Do You Fall In Love Again?’ piipahti rocksinkkujen top tenissä, mutta elokuussa ilmestynyttä The State We’re Iniä ei näkynyt Suomen virallisella albumilistalla eikä sitä koskaan lisensoitu muihin maihin.

The State We’re In muuttui nopeasti eräänlaiseksi kadonneeksi levyksi. Sen alkuperäiset nauhat jyrättiin uusien äänitysten tieltä, eikä sitä siksi voi julkaista uudelleen sen enempää sellaisenaan kuin uudelleen miksattunakaan. Sen saattaa löytää vain Discogsin kaltaisilta levynkeräilijöiden metsästysmailta, jos on valmis pulittamaan parisataa euroa. Tai kirjastosta.

The Dogs D’Amour hajosi pian palattuaan Englantiin. Muutamaa vuotta myöhemmin Tyla palasi parrasvaloihin kokoonpanoltaan täysin uudistuneen bändin kanssa. Sellaiset albumit kuin In The Dynamite Jet Saloon ja Errol Flynn (joka julkaistiin Yhdysvalloissa nimellä King Of The Thieves) kävivät hyvin kaupaksi, ja EP A Graveyard Of Empty Bottles nousi Britannian listalla komeasti kuudenneksitoista. Dogs hajosi 1990-luvun alussa, mutta palasi myöhemmin kuvioihin. Tällä hetkellä se toimii klassisen kokoonpanon muiden jäsenten harmiksi nimellä Tyla’s Dogs D’Amour.

Sekavien aikojenkaan jälkeen Tyla ei koskaan unohtanut, mitä tapahtui Suomessa vuonna 1984. Dogs D’Amour levytti pari debyyttinsä biisiä uudelleen myöhemmille albumeilleen, ja vuonna 2003 The State We’re Inistä ilmestyi alkuperäiselle miksaukselle uskollinen CD-versio. Sen masternauhana oli jouduttu käyttämään toisen tai kolmannen sukupolven C-kasettikopiota ja se kuulostaa aivan hirveältä, mutta ainakin Tyla sai debyyttinsä kauppoihin siedettävillä kansilla. Vuonna 2014 hän julkaisi uuden The State We’re Inin, jolle hän teki sekä sähköiset että akustiset versiot ensialbuminsa biiseistä.

Kuinka heidän kävi? Paul Hornby muutti Yhdysvaltoihin ja kuoli syöpään vuonna 2015. Karl Watson asettui Saksaan ja teki töitä äänittäjänä. Dave Kusworth asuu Englannissa ja keikkailee edelleen. Tyla jatkaa muusikon, lauluntekijän, taidemaalarin, kirjailijan ja runoilijan uraansa… Tai ehkei tuo sanavalinta ole kovin osuva. ”Ei minulla ole uraa”, Tyla itse huomautti kerran. ”Minulla on elämäntapa.”

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

Tyla’s Dogs D’Amour | kotisivu

Varaa The Dogs D'Amouria kirjastosta.

Varaa The Dogs D’Amouria kirjastosta.

Esitäytetty Monihaku aluekirjastoihin. Kohdekirjaston voi vaihtaa.

Kysy musiikista kirjastonhoitajalta.

Levyhyllyt | Finna.fi
Dogs D’Amour

The State We’re In | Kumibeat 1984
In The Dynamite Jet Saloon – A Graveyard Of Empty Bottles | China Records 1988 • Crimson Productions 1998
Errol Flynn | China Records 1989
Straight | China Records 1990
More Uncharted Heights Of Disgrace | China Records 1993
The State We’re In | GVR/Rock Treasures 2003
When Bastards Go To Hell  The Dogs D’Amour feat. Yella | GMR Music Group 2004

Tyla J. Pallas

The State We’re In | King Outlaw 2014

Tyla’s Dogs D’Amour | Finna.fi

Nocturnal Nomad – 1998–2018 • 2CD + DVD 20th Anniversary Edition | Cargo Records 2018

Kokoelmat | Finna.fi
The Dogs D’Amour

Dogs Hits & Bootleg Album | China Records 1991
Heart Shaped Skulls – Best Of.. ’88–’93 | Warner Music 2004
Original Album Series | Rhino Entertainment Company 2016

Kokoelmat | Finna.fi
Eri esittäjiä

Miettinen – pieni rockhistoriikki 1979–2000 • 4CD-levyä + 48-sivuinen liitekirjanen | Gaga Goodies 2011

Nuotti | Finna.fi
The Dogs D’Amour

King Of The Thieves, 78 sivua | Wise Publications 1989

Hollywood Brats – kovan onnen kulttibändi
Iggy Pop: Lust For Life – tanssia muurin harjalla
J.M.K.E: Külmale maale – vapaata ajattelua vallankumouksen aikaan
Mad Juana: Skin Of My Teeth – Sami Yaffa uudella mukavuusalueella
Michael Monroe: One Man Gang – jengi soittaa sydämestä
Pelle Miljoona & Rockers: Brooklyn–Dakar – ihmisyys yhdistää
Pete Malmi: Malmi – antisankarin tähtihetki
Richard Hell & The Voidoids: Blank Generation – kaukana kliseisyydestä
Riipinen: Itäistä pituutta – kollaasimainen kuulokuvataideteos
Sylvain Sylvain – rockia roll-diggareille
Wilko Johnson & Roger Daltrey: Going Back Home – elämä vilisee silmissä

Lue lisää | Finna.fi
Kimmo Miettinen

Muistelmat – ensimmäiset viisi vuottani Suomi-rockin sekatyöläisenä, 178 sivua | Jee-Jee Music 1983
HILSE – Suomipunkin alku ja juuri, 336 sivua | Like 2008 & 2009
AC – takapirujen kuningas  Arno Carlstedt & Kimmo Miettinen, 282 sivua | Like 2009
Pitkäjano, 219 sivua | Like 2010
LoveLies
, 256 sivua | Like 2011
Sukuviha, 331 sivua | Like 2013 • Like-pokkari 2014
Valuvika, 269 sivua | Like 2014
Räkärodeo  Kimmo Miettinen & valokuvaaja Ursula Ryynänen, 217 sivua | Like 2017
Kurkopari, 282 sivua | Like 2018
Juankoski, 196 sivua | Vinopino Oy 2020

Jee jee jee – suomalaisen rockin historia  Seppo Bruun & Jukka Lindfors & Santtu Luoto & Markku Salo, 543 sivua | WSOY 1998
Aitoa suomirokkia – Poko Rekordsin historia  Vesa Kontiainen, 667 sivua | Like 2004
Please Kill Me  Punkin sensuroimaton esihistoria  Legs McNeil & Gillian McCain & kääntäjä Ike Vil, 542 sivua | Like 2004
Please Kill Me – den ocensurerande historien om punken  Legs McNeil & Gillian McCain & översättare Dan Andersson | Reverb 2006, 542 sidor  • Modernista 2016, 602 sidor
Sopeutumattomien sukupolvi – punkin kummisedän muistelmat  Richard Hell & kääntäjä Ilkka Salmenpohja, 330 sivua | Like 2013

The Dogs d'Amour: The State We're In (1984).

The Dogs d’Amour: The State We’re In (1984).