Belzebubs: Pantheon Of The Nightside Gods – vapauden ja vastuun kiirastulessa

Pantheon Of The Nightside Gods | Century Media 2019

Sarjakuvamaisia bändejä riittää Kissistä Lordiin ja Immortalista Ramonesiin. On myös yhtyeitä, joiden jäseniksi on kehitelty piirros- tai virtuaalihahmoja, kuten Gorillaz ja ja Studio Killers. Mutta onko yksikään bändi herännyt eloon sarjakuvasta? Kyllä vain, esimerkiksi suomalainen Belzebubs, jonka musta ja metallinen viikate niittää ihastuksen satoa.

Cathedrals Of Mourning

Todella trve ja kvlt black metal -akti Belzebubs luonnosteltiin paperille viitisen vuotta sitten, kun sarjakuvataiteilija JP Ahonen kaipasi terapiaprojektia. Viimeksi kuluneen neljän vuoden ajan sitä on manattu maailmalle virkeällä strippi viikossa -tahdilla. Mustavalkoisen yhtyeen ensimmäinen reaalimaailmassa julkaistu albumi Pantheon Of The Nightside Gods ilmestyi keväällä 2019.

Belzebubs-sarjakuva kertoo söpöstä black metal -perheestä (isä Sløth, äiti Lucyfer, poika Leviathan ja tytär Lilith) ja isän luotsaamasta Belzebubs-yhtyeestä. Ahonen leikkii hyvän ja pahan teemoilla, kivan ja julman kontrasteilla sekä lapsiperhearjen ja blackmetalkulttuurin stereotypioilla ja kliseillä. Sillä ei yksin Levyhyllyt-blogin suosituksia saisi, mutta Belzebubs lausuikin portinvartijan penäämän tunnussanan tekemällä toimivan black metal -albumin, joka heittää Ahosen konseptin aivan uuteen ulottuvuuteen.

Nam Gloria Lucifer

Belzebubsin musiikillista kehitystä Quis Novit Daemonis Astusin (2006) ja Moth Of Satanasin (2009) jälkeen on paha kuvailla, koska bändin kaksi ensimmäistä albumia ovat ilmestyneet ainoastaan sarjakuvamaailmassa. Pantheon Of The Nightside Gods -levyllä laulaja-basisti Hubbath, soolokitaristi Obesyx, kitaristi-laulaja Sløth ja rumpali Samaël soittavat suurieleistä, täyteläistä ja vereväksi orkestroitua äärimetallia, jossa on sekä black metalin että death metalin aineksia. Hubbath kärisee räikeän saatanalliset lyriikat demonisesti, mutta kitara- ja kosketinosuuksista löytyy paljon melodioita ja harmaan sävyjä.

Ei bändi sinänsä mitään uutta ja rajoja rikkovaa luo, mutta Belzebubsin musiikilliset ansiot ovat kiistattomat. Pantheon Of The Nightside Gods on enemmän kuin sarjiksen sivutuote. Se on mielenkiintoiseksi sovitettu metallialbumi, joka briljeeraa sekä tiukkuudella että ilmavuudella, ja tässä vaiheessa konseptin kehitystä se tekee vaikutuksen. Sarjakuvahahmojen nimissä toimivien muusikkojen henkilöllisyyksien arvaileminen tuntuisi ankealta, mutta he ovat aivan selvästi alan miehiä – esimerkiksi ’The Crowned Daughtersin’ kaltaista folkista helvettiin kulkevaa eeposta ei päivätöiden ohessa luoda. Levyllä vierailevat Arcturusissa, Dimmu Borgirissa ja Borknagarissa vaikuttanut hahmo ICS Vortex ja Cradle Of Filthin kosketinsoittaja-taustalaulaja Lindsay Schoolcraft.

Blackened Call

Belzebubs kulkee virtuaalisen death metal -bändi Dethklokin avaamaa tietä ja jalostaa edelleen Ahosen Perkeros-sarjakuvassaan ideoimaa bänditeemaa. Samalla se heijastaa black metalin nykyistä tilaa: paha pingviini -estetiikka hymyilyttää jo niin suuria massoja, että Belzebubsin menestystarinaa voi jatkaa vaikka mihin.

Parhaiten Belzebubsia ymmärtänevät ne, joilla on kokemusta sekä alakulttuureista että keski-ikäisyydestä. Okkultistisen black metal -lapsiperheen arki sijoittuu ihmiselon kontekstissa nuoruuden ja aikuisuuden väliseen limboon, rajapinnalle, vapauden ja vastuun väliseen kiirastuleen. Kun katsoo siitä vinkkelistä tämän päivän festivaaliyleisöjä, näkee paljon potentiaalisia Belzebubs-faneja – tuo välitilahan on yhden sukupolven henkinen koti. Toivottavasti Hubbath, Obesyx, Sløth ja Samaël nousevat vielä lavoille. Jos Ronnie James Dion hologrammi pystyy siihen, mikseivät hekin.

Vain se harmittaa, että Belzebubsin logo ei ole trve ja kvlt. Se ei muistuta lainkaan kuolevan papin rintamukselle kuivahtanutta veriysköstä vaan on luettavaa tekstiä. Ettei vain olisi niin, että Belzebubsin herra ja mestari tahtoo luomuksensa tulevan tunnetuksi?

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

Belzebubs | kotisivu
Belzebubs | Instagram
Belzebubs | Facebook

Saatat pitää myös näistä Levyhyllyistä

AC/DC: Power Up [2020] – virta on kytketty
Alice Cooper: School’s Out [1972] – rajaton, ajaton seikkailu
Anthrax: Sound Of White Noise [1993] – thrash-titaani tavoitteli tähtiä
Deep Purple: Whoosh! [2020] – loppu ei tullutkaan
Iggy Pop: Lust For Life – tanssia muurin harjalla
Joan Jett & The Blackhearts: I Love Rock’n’Roll – kapinallisen läpimurto
Kaaos törkytehtaassa – Mayhemin ja Mötley Crüen kohutut saagat
King Diamond: ”Them” – rytinää riivatussa talossa
Kiss: Music from ”The Elder” – maskimiehet eksyksissä
Kiss: Lick It Up – kadonneen kitaristin kunniajuoksu
Levyt, jotka Alice unohti – Special Forces | Zipper Catches Skin | DaDa
Lordi – kummitusjunalla vuoristoradalle
Marko Hietala: Pyre Of The Black Heart / Mustan sydämen rovio – rocktähti menee henkilökohtaisuuksiin

Metallica: The $5.98 E.P. Garage Days Re-Revisited – elonmerkkejä autotallista
Metallica: Metallica [Black Album] – kun uusi musta oli uusi musta
Michael Monroe: One Man Gang – jengi soittaa sydämestä
Misfits: Walk Among Us – kauhupunkin klassikko
Motörhead: Clean Your Clock – lopunajan dokumentti
Nightwish: Human. :||: Nature. – maailmojen välissä
Slash featuring Myles Kennedy & The Conspirators: 4 – rock’n’roll-synergiaa
Slayerin teesi, antiteesi ja synteesi • Reign In Blood [1986]South Of Heaven [1988]Seasons In The Abyss [1990]
Stone: Free [1992] – hyvästit vallankumoukselle
Tarot pitää riman korkealla • Vuodet 1982–2024
The Black Crowes: Warpaint – sukellus syvään päähän
Thin Lizzy: Thunder And Lightning – joutsenlaulu vailla vertaa
VV: Neon Noir – Ville Valon värit
Waltari: Torcha! – aistit ja rajat auki

Belzebubs
Finna.fi

Pantheon Of The Nightside Gods | Century Media 2019

Lue lisää Belzebubsia • Läs mera Belzebubs • Read more Belzebubs
Finna.fi

Belzebubs  JP Ahonen, 127 sivua | Kustannusosakeyhtiö Kumiorava 2018
Belzebubs (på svenska) JP Ahonen & översättare Mikael Tegebjer, 127 sidor | Egmont Comics 2021
Belzebubs (in English) JP Ahonen, 127 pages | Top Shelf Productions 2018

JP Ahonen
Villimpi Pohjola 1–5

Finna.fi

Villimpi Pohjola • Pelinavaus, 163 sivua | Arktinen Banaani 2013 & 2017
Villimpi Pohjola • Kypsyyskoe, 88 sivua | Arktinen Banaani 2011 & WSOY 2019
Villimpi Pohjola • Lapsus, 96 sivua | Arktinen Banaani 2014 & WSOY 2020
Villimpi Pohjola • Valomerkki, 96 sivua | WSOY 2015
Villimpi Pohjola • Irtiotto, 96 sivua | WSOY 2018

JP Ahonen
Villimpi Pohjola • Northern Overexposure 1–2

Finna.fi

Villimpi Pohjola – Northern overexposure   JP Ahonen & kääntäjä Jussi Kangasluoma, 84 pages | Daily Hero Press 2007
Villimpi Pohjola – Northern overexposure 2  JP Ahonen & kääntäjä Jussi Kangasluoma, 98 pages | Daily Hero Press 2009

JP Ahosen muita sarjakuvia
Finna.fi

Ink Retrospect  JP Ahonen, 24 sivua | Daily Hero Press 2008
Puskaradio  JP Ahonen, 63 sivua | Arktinen Banaani 2012
Perkeros  JP Ahonen & KP Alare, 185 sivua | WSOY 2013
Sing no evil (Perkeros englanniksi)  JP Ahonen & KP Alare, 180 sivua | Abrams 2014

JP Ahosen kuvitustyötä
Finna.fi

Suomen ihmisten historia Teemu Keskisarja & kuvittaja JP Ahonen | WSOY 2023

Belzebubs: Pantheon Of The Nightside Gods (Century Media 2019).
Belzebubs: Pantheon Of The Nightside Gods Century Media 2019
Musiikkikirjastot.fi logo
Levyhyllyt-juliste. Harri Oksanen 2021.