The Doors – vallankumouksen lähtölaukaus

The Doors | Elektra 1967

The Doors: The Doors (1967)Vuosi 1967 lisäsi rockin kaanoniin monta suurta klassikkoa. The Beatles julkaisi Sgt. Pepper’s Lonely Hearts Club Bandin ja The Rolling Stones pyrki rinnalle Their Satanic Majesties Requestilla, Jimi Hendrix uudisti käsitykset kitaransoitosta levyillään Are You Experienced? ja Axis: Bold As Love, The Velvet Underground avasi vaihtoehtorockille väylän The Velvet Underground & Nicolla, ja Pink Floyd debytoi The Piper At The Gates Of Dawnilla… Täydellinen tärkeiden levyjen lista olisi todella pitkä. 

Yhdysvalloissa vuosi 1967 jäi historiaan psykedeelisen rockin, rakkauden kesän, hippiliikkeen ja vastakulttuurin vuotena, mutta toisaalta myös sukupolvien välisen kuilun, mielenosoitusten, kylmän sodan, rotumellakoiden ja Vietnamin sodan vuoksi. Beatlesin ja Stonesin tavoin The Doors julkaisi sinä vuonna kaksi albumia. Kaikista aikakauden levyistä amerikkalaisen yhteiskunnan ja kulttuurin kuplintaa ja kahtiajakautumista heijasti tarkimmin The Doorsin tammikuun 1967 alussa julkaistu nimetön debyytti. 

Break On Through (To The Other Side).

The Doors perustettiin heinäkuussa 1965, kun Los Angelesissa elokuva-alaa opiskelleet laulaja Jim Morrison ja kosketinsoittaja Ray Manzarek päättivät alkaa tehdä musiikkia yhdessä. Kuukautta myöhemmin rumpaliksi tuli John Densmore, johon Manzarek oli tutustunut meditaatiotunneilla. Klassinen kokoonpano oli valmis myöhemmin samana vuonna, kun kitaristi Robby Krieger liittyi bändiin. 

Keväällä 1966 The Doors soitti usein L.A:ssa London Fog -nimisessä klubissa. Noilla keikoilla se pääsi esiintymisen makuun – Morrisonilla ei ollut siitä aiempaa kokemusta – ja kehitteli repertoaariaan, josta hahmottui bändin ensimmäinen albumi. Toukokuussa 1966 The Doors sai sarjan keikkoja Whisky A Go Go’sta. Siellä Love-yhtyeen Arthur Lee näki The Doorsin lavalla ja vihjasi levy-yhtiönsä Elektran johtaja Jac Holzmanille ja tuottaja Paul A. Rothchildille uudesta bändistä. The Doorsin perustamisesta oli kulunut vasta vähän yli vuosi, kun bändi allekirjoitti Elektran tarjoaman levytyssopimuksen 18.8.1966. 

Light My Fire.

Ensimmäisen albumin tekeminen käynnistettiin välittömästi, ja The Doorsin debyytti valmistui alle kuukaudessa elo-syyskuussa 1966. Ajalle tyypillisesti äänitykset tehtiin neliraitasysteemillä: basso ja rummut yhdelle raidalle, kitara ja kosketinsoitin toiselle, laulu kolmannelle ja täydentävät osuudet neljännelle. Ensimmäiseksi singleksi valittiin albumin avausbiisi ’Break On Through (To The Other Side)’. Tuo kohtalokas tuntemattomaan sukeltamisen oodi muodostui merkittäväksi osaksi Morrison-myyttiä, mutta julkaisunsa aikaan ensisingle ei myynyt häävisti.

Läpimurtonsa The Doors teki Kriegerin säveltämällä ’Light My Firella’, jonka singleversio editoitiin radiokelpoiseen mittaan albumiversiosta, jolla oli pituutta seitsemän minuuttia. ’Light My Fire’ meni Yhdysvaltain virallisella singlelistalla ykköseksi ja kiskoi The Doors -levyn albumilistan toiselle sijalle, The Beatlesin Sgt. Pepperin kannoille.

Syksyllä 1967 The Doors myi jo miljoonia levyjä. Karismaattisesta Morrisonista tuli merkittävä amerikkalainen ääni, rocktähti, runoilija ja palvottu ikoni. Hänen myyttinsä soundtrack oli albumin päättävä ’The End’, joka oli kehittynyt simppelistä rakkauslaulusta eksistentialistiseksi, kreikkalaista draamaa ja kuolemaa sivuavaksi teokseksi.  

’Light My Fire’, ’Break On Through’ ja ’The End’ ovat kasvaneet The Doorsin debyytin suuriksi klassikoiksi, mutta myös deep cuts -osastolta löytyy paljon kiinnostavaa materiaalia. ’The Crystal Shipin’ lyriikoiden monitulkintaisuus saa palaamaan kappaleen äärelle yhä uudelleen, ja sävellyksen hienovaraisuus kontrastoi levyn rockimpia raitoja hienosti. Tunnelmallinen ’End Of The Night’, joka julkaistiin ’Break On Through’ -singlen b-puolella, sisältää kirjallisia viittauksia Louis-Ferdinand Celinen ja William Blaken tuotantoon. 

Albumin lainakappaleet, karnevalistinen versio Bertolt Brechtin ja Kurt Weillin kappaleesta ’Alabama Song (Whisky Bar)’ sekä Willie Dixonin ja Howlin’ Wolfin ’Back Door Manista’ kiinnittävät The Doorsin kahteen traditioon – toisaalta bluesista kehittyneen rockin amerikkalaiseen perimään, toisaalta eurooppalaiseen kirjalliseen kaanoniin. The Doorsin mittapuulla täytebiisejä ovat ’Twentieth Century Fox’ ja ’I Looked At You’, jotka ovatkin albumin unohdetuimmat kappaleet. ’Soul Kitchen’ ja ’Take It As It Comes’ ovat levyn suorimmat rockbiisit, mutta niissä on kiehtovan paljon tulkinnanvaraa.

The Crystal Ship.

The Doors levytti kuusi albumia ennen Jim Morrisonin kuolemaa kesällä 1971 (ja kaksi sen jälkeen). Elämän päättyminen ei suinkaan merkinnyt unohdukseen vajoamista. Oliver Stonen elokuva The Doors (1991) rakensi Morrison-myyttiä aina vain lujemmaksi. Bändin vahvan tunnelmallinen musiikki kiehtoo jo useita sukupolvia, ja Jim Morrisonin lyriikkaa on julkaistu kirjana tänäkin vuonna. 

Jim Morrisonin julkisuuskuvaa ajatellessa mieleen tulee, että ikoniksi muuttuminen merkitsee inhimillisten piirteiden katoamista, ja että läheisilleen hänen täytyi olla jotakin aivan muuta kuin se kohtalokas ja kaunis mies, jota maailma palvoo. Haastatellessani John Densmorea joitakin vuosia sitten kysyin häneltä, mitä hänen mieleensä tulee, kun hän ajattelee edesmennyttä ystäväänsä.

– Mieleeni tulee levoton, älykäs collegenuori, joka rakensi itsestään myytin, Densmore vastasi. – Sitten hän ei pitänytkään siitä, mitä oli rakentanut. Jim oli ylpeä musiikista, jota loimme. Sen sijaan julkisuus ja kohut kyllästyttivät häntä.

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

The Doors | kotisivu
The Doors | Facebook
The Doors | Instagram
The Doors | Twitter

Levyhyllyt
The Doors | Finna.fi
Jim Morrison • Ray Manzarek • Robby Krieger • John Densmore

1960-luku

The Doors | Elektra 1967
Strange Days | Elektra 1967
Waiting For The Sun | Elektra 1968
The Soft Parade | Elektra 1969

1970-luku

Morrison Hotel | Elektra 1970

Ray Manzarek • Robby Krieger • John Densmore

Other Voices | Elektra 1971
Full Circle | Elektra 1972

Jim Morrison • Ray Manzarek • Robby Krieger • John Densmore

An American Prayer | Elektra 1978

DVD • BluRay

The Doors Ohjaaja Oliver Stone • DVD | Sony Pictures Home Entertainment 2006 & SPHE Nordic 2006
The Doors Ohjaaja Oliver Stone • BluRay | Universal studios 2011 & SMD Entertainment 2019
When You’re Strange – A Film About The Doors Ohjaaja Tom DiCillo • DVD | Pan Vision/Cinema Mondo 2010
When You’re Strange – A Film About The Doors Ohjaaja Tom DiCillo • BluRay | Pan Vision 2010

Black Sabbath: Black Sabbath & 13 – alun loppu ja lopun alku
Bob Dylan: Highway 61 Revisited – tie folkin tuolle puolen
Bob Dylan: Self Portrait – täydellisen keskeneräinen omakuva
Bruce Springsteen: The Rising – ihmisen uskosta huomiseen
Neil Young: After The Gold Rush – elokuvaton soundtrack
R.E.M. Automatic For The People – huipulla on hiljaista
Roky Erickson And The Aliens: The Evil One – kulttisankari mielensä armosta
Soundgarden: Badmotorfinger – visio kirkastuu
The Black Crowes: Warpaint – sukellus syvään päähän
The Velvet Underground: Squeeze – se näkymätön VU-levy
Tom Petty And The Heartbreakers: Damn The Torpedoes – suuren lauluntekijän muistolle

Lue lisää Jim Morrisonista ja The Doorsista | Finna.fi

Jim Jerry Hopkins & Daniel Sugerman & kääntäjä Jorma Veikko Sappinen, 293 sivua | Fanzine Oy 1981
Jim – No One Here Gets Out Alive Jerry Hopkins & Daniel Sugerman & kääntäjä Jorma Veikko Sappinen, esipuheen ja epilogin kääntäjä J. Pekka Mäkelä, 476 sivua | Johnny Kniga 2005

Jim Morrisonista ja The Doorsista kertova kirja No One Here Gets Out Alive julkaistiin suomeksi nimellä Jim, kääntäjänä Jorma-Veikko Sappinen. Kuva: Tuomas Pelttari
Jim Morrisonista ja The Doorsista kertova kirja No One Here Gets Out Alive julkaistiin suomeksi nimellä Jim, kääntäjänä Jorma-Veikko Sappinen.

Read more about Jim Morrison and The Doors | Finna.fi

No One Here Gets Out Alive – The Bestselling Biography Of Jim Morrison Jerry Hopkins & Daniel Sugerman, 387 pages | Warner Books/A Time Warner Company 1981
No One Here Gets Out Alive Jerry Hopkins & Daniel Sugerman, 334 pages | Plexus 2012

Lue lisää Jim Morrisonin runoudestaRead more about Jim Morrison and his writing | Finna.fi

The Collected Works Of Jim Morrison – Poetry, Journals, Transcripts, And Lyrics Jim Morrison & foreword by Tom Robbins & edited and with an introduction by Frank Lisciandro & prologue by Anne Morrison Chewning, 582 pages | Harper Design 2021

Lue lisää John Densmoresta ja The Doorsista • Read more about John Densmore and The Doors | Finna.fi

Riders On The Storm – elämäni Jim Morrisonin ja The Doorsin kanssa John Densmore, 316 sivua | Tammi 1992
Riders On The Storm – My Life With Jim Morrison And The Doors John Densmore, 319 pages | Bloomsbury 1991

Lue lisää Ray Manzarekista ja The Doorsista • Read more about Ray Manzarek and The Doors | Finna.fi

Light My Fire – matkani Doorsin kanssa Ray Manzarek & kääntäjä Jaana Kapari, 350 sivua | Tammi 1999
Light My Fire – matkani Doorsin kanssa Ray Manzarek & kääntäjä Jaana Kapari, 534 sivua | Tammi 2011

The Doors: The Doors (1967)
The Doors: The Doors (1967)
Musiikkikirjastot.fi logo
Levyhyllyt-juliste. Harri Oksanen 2021.

Robert Johnson: The Centennial Collection – bluespioneerin elämäntyö

The Centennial Collection | Sony Music 2011

Robert Johnson: The Centennial Collection (2011).Delta blues -muusikko Robert Johnson on arvoitus. Hänen musiikkinsa kiehtoo yhä uusia sukupolvia ja sitä on tutkittu laajasti ja läpikotaisin, mutta miehestä itsestään on vaikeaa sanoa mitään varmaa. Itse Johnson ei taatusti aavistanut, että hänen kaltaisensa köyhän kitaransoittajan vaiheet ylipäänsä voisivat kiinnostaa ketään.

Johnsonin myytti on alkanut elää omaa elämäänsä. Tarinoista jännittävimmässä hän myy neljän tien risteyksessä sielunsa paholaiselle oppiakseen soittamaan bluesia. Häneen liittyy myös vähemmän faustilaisia arvoituksia, joihin ei koskaan vastata. Kukaan ei tiedä varmasti, milloin Johnson syntyi, millainen mies hän oli, osasiko hän lukea ja kirjoittaa, missä kaikkialla hän asui ja soitti, tai mihin hänet on haudattu.

Robert Johnson.

Robert Johnson.

Mississipissä syntynyt muusikko eli lyhyen elämänsä jo ennen toista maailmansotaa, ja hänen muistonsa olisi jo peittynyt historian tomuun ilman niitä kahtakymmentäyhdeksää kappaletta, jotka hän ehti äänittää. Ne kaikkine säilyneine ottoineen (yhteensä 42 biisiä) julkaistiin The Centennial Collection -tuplakokoelmalla vuonna 2011, jolloin Johnsonin syntymästä oli todennäköisesti kulunut sata vuotta.

Cross Road Blues on usein liitetty tarinaan Johnsonin ja paholaisen kohtaamisesta.

”Sielun myyminen paholaiselle” saattoi merkitä 1900-luvun alkupuolen Mississipissä ihan vain maallisen musiikin esittämistä, ja siihen Robert Johnson todellakin syyllistyi. Hän oli trubaduuri ja tanssittaja, joka keikkaili Mississipissä ja Arkansasissa, mutta kierteli kauempanakin, ilmeisesti New Yorkissa ja Kanadassa saakka. Hän soitti kolikkopalkalla kadunkulmissa tai tansseissa, oppi uusia kappaleita nopeasti korvakuulolta ja saattoi esittää standardien ja omien biisiensä lisäksi ajan suosittuja jazz- ja countryhittejä, jos yleisö sellaisista piti.

Vuonna 1936 Johnson tapasi levy-yhtiöihmisiä ja pääsi äänittämään musiikkiaan. San Antoniossa, Teksasissa pidettiin kolmen päivän nauhoitussessiot hotellihuoneeseen rakennetussa tilapäisstudiossa. Äänittäjä Don Law taltioi silloin kuusitoista Johnsonin biisiä. Seuraavan vuoden kesäkuussa Law äänitti Dallasissa lisää Johnsonin lauluja. Jälkimmäisellä kerralla nauhalle saatiin kahdessa päivässä kolmetoista eri kappaletta.

Vocalion Records julkaisi Johnsonilta 1930-luvulla kymmenkunta singleä. Ensimmäisenä ilmestyi Terraplane Blues, josta tuli pieni hitti Johnsonin kotiseudulla. Muut hänen julkaisunsa eivät myyneet senkään vertaa. Se ei kerro mitään musiikin tasosta: vaikka The Centennial Collectionin tuoreimpienkin raitojen äänityksistä on kulunut 80 vuotta, musiikki ei ole väljähtynyt. Johnsonin kipunoiva slidekitaransoitto ja kiihkeät laulutulkinnat ovat herättäneet epäilyksiä siitä, onko nauhoituksia kenties nopeutettu mahdollisimman vetävän tunnelman synnyttämiseksi. Ilmeisesti kuitenkaan ei.

Terraplane Blues oli aikoinaan Johnsonin suosituin levytys.

Kesällä 1938 Robert Johnson esiintyi muutaman viikon ajan tansseissa Mississipin Greenwoodin liepeillä. Sillä reissulla hän kohtasi loppunsa. Johnson kärsi kolme päivää kovista tuskista ja kouristuksista, kunnes kuoli elokuun 16. päivänä. Hänen kerrottiin juoneen myrkytettyä viskiä, jota oli tarjonnut erään naisen mustasukkainen aviomies. Sille, kuka hänet myrkytti ja millä – jos ylipäänsä myrkytti – ei ole saatu varmuutta. Johnsonille ei haettu lääkäriä, eikä köyhän mustan soittoniekan kohtaloa tutkittu. Kukaan ei myöskään tullut panneeksi muistiin, mihin hänet haudattiin kunnan halvassa kirstussa. Nykyisin Robert Johnsonilla on muistomerkki kolmella eri hautuumaalla Mississipissä. Ne kaikki saattavat olla väärässä paikassa.

Mikäli Robert Johnson syntyi toukokuun 8. päivänä 1911 Mississippin Hazlehurstissa, kuten yleisesti arvellaan, hän kuoli 27-vuotiaana. Siinä tapauksessa hän tuli perustaneeksi legendaarisen ”27 Clubin” jo kauan ennen kuin sellaisesta alettiin puhua. 1960-luvun lopulla 27-vuotiaana kuolevasta rocktähdestä tuli käsite, kun Jimi Hendrix, Janis Joplin, Jim Morrison, Brian Jones (ja sittemmin muun muassa Kurt Cobain sekä Amy Winehouse) jättivät tämän maailman siinä iässä.

Se ei ole Johnsonin ainoa perintö rock’n’rollin maailmalle. Mies ja myytti ovat vaikuttaneet erityisen paljon juuri rockiin. Sweet Home Chicagosta, Dust My Broomista ja Hellhound on My Trailista on tullut ikivihreitä. The Rolling Stonesin, Led Zeppelinin, Bob Dylanin ja Eric Claptonin kaltaiset suurnimet loivat uransa avoimesti Johnsonin vaikutuksen alaisena ja puhalsivat hänen henkensä lukemattomiin bändeihin. Ei ole ihme, että Robert Johnson liitettiin Rock And Roll Hall of Fameen heti, kun museo avattiin vuonna 1986. Sittemmin ainakin Spin, Rolling Stone ja Guitar.com ovat nostaneet hänet maailman parhaiden kitaristien joukkoon.

Vuonna 1998 Mississipin korkein oikeus totesi, että Claud Johnson on Robert Johnsonin poika ja tämän perijä. Crystal Springsissä asuva rekkakuski sai yli miljoona dollaria levymyyntikorvauksia. Hänen isänsä tuskin edes tiesi, montako nollaa niin suuriin summiin on tapana pyöräyttää. Robert Johnsonin kaltaiselle kulkumieskitaristille ylellisyyttä edustivat vaatteet, jollaisissa hän poseeraa tunnetuimmassa valokuvassaan: siisti liituraitapuku, kiillotetut kengät ja hieno hattu.

Kuolinvuoteellaan Robert Johnson tuskin uskoi jättävänsä maailmaan minkäänlaista jälkeä. Mutta kyllä hän jätti, ja ne jäljet eivät koskaan peity.

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

Robert Johnson | Facebook

Levyhyllyt | Finna.fi
Robert Johnson

The Centennial Collection | Sony Music 2011

King Of The Delta Blues Singers • LP | Columbia 1961 • Philips 1962 • CD Columbia/Legacy 1994 & 1998
King Of The Delta Blues Singers Vol. II  • LP | Columbia 1970 • CBS 1971 • CD Columbia/Legacy 2004
The Complete Recordings • 3LP | Columbia 1990 • 2CD CBS/Columbia 1990

Billie Holiday: The Lady Sings The Blues – esillä koko elämä

Lue lisää | Finna.fi

Robert Johnson – blueslegendan jäljillä  Peter Guralnick & kääntäjä J. Pekka Mäkelä, 123 sivua | Like 2001
Love In Vain – Robert Johnson ja paholainen tienristeyksessä  Mezzo & Jean-Michel Dupont & kääntäjä Annukka Kolehmainen, 72 sivua | Like 2015

Searching For Robert Johnson  Peter Guralnick, 83 sivua | Dutton 1989 & 1992 • Pimlico 1998 • Plume 1998

Robert Johnson: The Centennial Collection (2011).

Robert Johnson: The Centennial Collection (2011).