Pearl Jam: Ten – grungen elävä klassikko

Ten | Epic 1991

Pearl Jam: Ten (1991).

Cameron Crowen ohjaamassa dokkarielokuvassa PJ20 kerrotaan laulajaa etsivän kokoonpanon yhteenliimautumisen olleen nopea. Laulaja ja tekstintekijä Eddie Vedder oli lähettänyt demon takaisin Seattleen, ja bändi halusi lupaavan laulajan treeneihin. Vedder lensi paikalle, ja jotain taianomaista tapahtui. Laulun ja rockbändin symbioosi pääsi tekijöistään vapaaksi heti. Odottamattoman hyvin sujunut yhteistyö johti siihen, että joulun alla 1990 bändi lähti saman tien keikalle. Sama automaattinen taika välittyi Pearl Jamin kahdeksan kuukautta myöhemmin ilmestyneelle debyyttialbumille Ten.

Yhdysvaltain Seattle-soundi grunge nousi rockmaailman keskipisteeksi 1990-luvun alussa, kun radioaallot ja Music Televisionin primetime loivat nahkojaan innokkaasti Nirvanan, Soundgardenin ja Alice In Chainsin hittien keskellä. Nuori Pearl Jam toi oman osansa loisteliailla rockbiiseillä, kuten ’Alive’ ja ’Even Flow’.

Osa Pearl Jamin jäsenten yhteistyöstä yltää 80-luvun puolivälin Seattleen ja yhden albumin bändeihin Green River, Mother Love Bone ja Temple Of The Dog. Basisti Jeff Ament ja kitaristi Stone Gossard soittivat Green Riverin albumilla Rehab Doll (1988). Hieman myöhemmin he vastasivat suuresta osasta sävellyksistä Andrew Woodin (1966–1990) johtaman Mother Love Bonen albumilla Apple. Kitaristi Mike McCreadyn, Amentin ja Gossardin musiikinteko auttoi Woodin kuoleman jälkeen, vaikka menetys oli suuri. Pearl Jam oli muotoutumassa samaan aikaan yhä kovemmaksi yksiköksi kun vokalisti Eddie Vedder päätyi ensimmäistä kertaa levylle. Tribuuttialbumi Temple Of The Dog oli osa Pearl Jamin kasvua. Vedder oli pääsemässä ujoudestaan.

Vedder (s. 1964) toi puuttuvan palasen aloittelevan Pearl Jamin sävellystyöhön. Ament ja Gossard saivat huomata debyytille päätyvien sävellystensä nousevan lentoon kun vokalisti toi treeneihin karismansa ja karut tekstit. Vedder kirjoitti synkistä aiheista niin että tuntui. Mielenterveys, eristäytyneisyys, ahdistus ja isättömyys kääntyivät Vedderin laulamina voimaa välittäviksi johdattimiksi. Tämän huomasi vähitellen laajempikin yleisö. Pienellä liekillä lähtenyt Ten kasvoi vuoden 1992 aikana menestyslevyksi. Se nousi lopulta Yhdysvaltojen albumilistan kakkossijalle.

Tummat tekstit, sävellyksiin sisältynyt optimismi ja juhlava tuotantotyö yhdistyivät poikkeuksellisen onnistuneesti. Jeff Amentin ja Eddie Vedderin sävellys ’Jeremy’ nousee mestariteokseksi. Videon ohjasi Mark Pellington.

Maaliskuussa 1992 kuvattu MTV Unplugged näyttää Pearl Jamin musiikin syvyyttä toista tietä.

Levytysten valossa vuosi 1991 jäi historiaan yhtenä grungen huippuvuosista, jona julkaistiin loistavaa matskua: Screaming Trees – Uncle Anesthesia, Melvins – Bullhead, Nirvana – Nevermind, Soundgarden – Badmotorfinger ja Sub Pop -levymerkin kokoelma The Grunge Years. Rockmusiikilla kulki muutenkin hyvin. Samana vuonna ilmestyivät myös klassikot Blood Sugar Sex Magic, Metallica [Black Album], Use Your Illusion I & II ja Achtung Baby. Pearl Jam ansaitsi paikkansa klassikoiden keskellä.

Suomalaiset fanit olivat keskellä hämmennystä kun Ruisrock 1992 oli alkamassa. Sana Pearl Jamin peruuttamisesta levisi hitaasti ennen internetin aikaa. Pientä lohtua ruutupaidoille toi Helsingin-keikka Neil Youngin lämppärinä 1993. Onneksemme Pearl Jam ja Vedder tekevät yhä musiikkia, vaikka kavereita on poissa yhä useampia: Kurt Cobain (1967–1994), Layne Staley (1967–2002), Scott Weiland (1967–2015) ja Chris Cornell (1964–2017).

Ten
Eddie Vedder – laulu
Jeff Ament – bassokitara
Stone Gossard – kitara
Mike McCready – kitara
Dave Krusen – rummut
Tuottaja: Rick Parashar

Ten julkaistiin elokuussa 1991 LP-, CD- ja kasettiformaateissa, myöhemmin myös MiniDisc-painoksena. Pearl Jam jatkoi Tenin jälkeistä voittokulkua albumilla Vs. Konserttitaltioinnista MTV Unplugged löytyy DVD Tenin laajennetulta 2CD + DVD -painokselta. Kysy Pearl Jamin musiikkia kirjastosta.

Tuomas Pelttari

Pearl Jam | kotisivu
Pearl Jam | Facebook
Pearl Jam | Instagram
Pearl Jam | Twitter

Varaa Ten kirjastosta.

Varaa Pearl Jamin debyyttialbumi Ten kirjastosta.

Esitäytetty Monihaku aluekirjastoihin. Kohdekirjaston voi vaihtaa.

Kysy musiikista kirjastonhoitajalta.

Levyhyllyt 
Pearl Jam | Finna.fi

1990-luku

Ten | Epic Records 1991
Vs. | Epic Records 1993
Vitalogy | Epic Records 1994
No Code | Epic Records 1996
Yield | Epic Records 1998

2000–2009

Binaural | Epic Records 2000
Riot Act | Epic Records 2002
Pearl Jam | J Records 2006
Backspacer | Monkeywrench Records 2009

2010-luku

Lightning Bolt | Monkeywrench Records/Republic Records 2013

2020-luku

Gigaton | Monkeywrench Records/Republic Records 2020

Green River | Finna.fi

Dry As A Bone | Sub Pop 1987
Rehab Doll | Sub Pop 1988
Dry As A Bone/Rehab Doll | Sub Pop 1990

Mother Love Bone | Finna.fi

Apple • LP • CD • kasetti | Polydor 1990
Mother Love Bone • 2CD | Polygram Records 1992
On Earth As It Is – The Complete Works  • 3LP • 3CD+DVD | Monkeywrench/Stardog/Mercury/Republic 2016

Temple Of The Dog | Finna.fi

[Chris Cornell • Matt Cameron • Jeff Ament • Stone Gossard • Mike McCready • Eddie Vedder]

Temple Of The Dog | A&M Records 1991

Mad Season | Finna.fi

Above | Columbia/Sony Music Entertainment 1995

Ament [=Jeff Ament] 

Tone | Monkeywrench Records 2018
While My Heart Beats | Monkeywrench Records 2018
Heaven/Hell | Monkeywrench Records 2018

RNDM [=Jeff Ament • Joseph Arthur • Richard Stuverud] | Finna.fi

Acts | Monkeywrench Records 2012
Ghost Riding | Dine Alone Records 2016

Eddie Vedder | Finna.fi

Into The Wild – Music For The Motion Picture | J Records/Sony BMG Music Entertainment 2007
Ukulele Songs | Monkeywrench Records 2011

DVD & Blu-ray | Finna.fi

Pearl Jam Twenty – PJ20  ohjaaja Cameron Crowe, 119 min | Sony BMG 2011

AC/DC: Power Up – virta on kytketty
Alice In Chains: Rainier Fog – sumusta selviytyneet
Auf der Maur: Auf der Maur – Melissan ensimmäinen sooloalbumi
Guns N’ Roses: Appetite For Destruction – hard rockin kunnianpalautus
Hole: Celebrity Skin – kun irvistys kietoutuu hymyyn
Iron Maiden: Powerslave – epiikkaa ja elinvoimaa egyptiläisittäin
Jane’s Addiction: Ritual De Lo Habitual – toisinajattelijoiden taidemanifesti
Kurt Cobain: Montage Of Heck – himmeä pala taivasta
Mad Season: Above – suuri sisäinen kamppailu
Mark Lanegan: Whiskey For The Holy Ghost – Seattlen surujuhlan soundtrack
Marko Hietala: Pyre Of The Black Heart/Mustan sydämen rovio – rocktähti menee henkilökohtaisuuksiin
Neil Young: After The Gold Rush – elokuvaton soundtrack
Smack On You – avain kulttisuosioon
Soundgarden: Badmotorfinger – visio kirkastuu
Waltari: Torcha! – aistit ja rajat auki

Lue lisää | Finna.fi

Kaikki rakastavat Seattlea – grungen tarina  Mark Yarm & kääntäjä Jere Saarainen, 588 sivua | Like 2014

The Singing Earth  Martin Barrett, 232 sivua | Sunyata Books 2017
None Too Fragile – Pearl Jam And Eddie Vedder  Martin Clarke, 160 sivua | Plexus 1998
Everybody Loves Our Town – A History Of Grunge  Mark Yarm, 567 sivua | Faber & Faber 2011 & 2017

Pearl Jam: Ten (1991).

Pearl Jam: Ten (1991).

Yksi vastaus artikkeliin ”Pearl Jam: Ten – grungen elävä klassikko

  1. Itse en tuota levyä omistanut 90-luvun alussa, mutta sukulaiseni suosikki se oli. Hän huumorintajuisena keksi jopa nimiväännöksen Pertsan jamit.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.