Radiopuhelimet – paluu pohjoiseen

Radiopuhelimet • Osa 1

Artikkeliparin ensimmäisessä osassa käsitellään rockyhtye Radiopuhelimien tuotantoa vuosilta 1987–1993
Radiopuhelimet Osa 2 – varmaa hapuilua

Radiopuhelimet: Rokkiräjähdys (1988).Ennen Radiopuhelimia oli Kansanturvamusiikkikomissio, oululaisen hardcore-punk -skenen merkkinimi, joka julkaisi vuodet 1983–86 kattaneen toimintansa aikana yhden albumin 666 sekä joitakin pikkulevyjä. KTMK oli varhaisessa vaiheessa propagoimassa outoa pohjoista meteliä yhdeksi suomalaisen rockmaiseman kestäväksi kliseeksi.

Volyymi oli kova ja kitarat piikikkäällä säröllä, mutta suoraviivaisen punkin sijaan ammennettiin post punkista, taiderockista, funkista ja jopa free jazzista. Tekstit eivät kertoneet siitä, miten vaikeaa nuorilla periferioissa on, vaan ammensivat surrealismin ja absurdismin monitaiteellisesta perinnöstä.

Ennen KTMK:ta olivat Terveet Kädet, heidän jälkeensä mm. CMX ja YUP. Ja Radiopuhelimet, johon Kansanturvamusiikkikomissiosta siirtyivät vuonna 1986 rumpali Jyrki Raatikainen ja kitaristi Jarno Mällinen. Uudeksi laulajaksi löytyi Jyrki ”J.A.” Mäki ja näin vakiintui Radiopuhelimia näihin päiviin asti luotsannut ydinkolmikko, joka on vastuussa sävellys- ja sanoitustyöstä.

Kakkoskitaristin ja basistin paikalla on vuosikymmenten mittaan tapahtunut pari miehistönvaihdosta. Aluksi näitä toimia hoitivat Jukka Kangas ja Mika Hautamäki, vuonna 1989 basistiksi tuli Eero Korhonen ja vuonna 1993 virassa edelleen toimiva Antti Annunen. Kun kakkoskitaristi vaihtui vuonna 1996 Esa ”Katz” Nissiin, syntyi Radiopuhelimien edelleen toimiva kokoonpano. 

Radiopuhelimet 2.2.2012. Kuva: Jaani Föhr
Radiopuhelimet 2.2.2012. Kuva: Jaani Föhr

Yhtyeen musiikin julkaisemista varten perustettiin Bad Vugum -levy-yhtiö, josta sitten johtohahmonsa Kari Heikosen luotsaamana kehkeytyi yksi suomalaisen rockin keskeisistä kulttilabeleista. Toimintansa se aloitti Radiopuhelimien EP-levyillä Sinappia ja ketsuppia (1987) ja Tyhjä on täysi (1988). Pikkulevyt ovat malliesimerkkejä aikakauden maakuntien outolintujen adrenaliinipurkauksista, jotka olivat täydessä oppositiossa valtavirran rocktrendeihin. Provinssien eksentrikoista Radiopuhelimet ydinkuulijakuntansa löysikin. Hurmahenkisten sekoilukeikkojen maine levisi jo varhain.

Tällaisilla yhtyeillä tuppaa olemaan varhaisia klassikoita, jotka ovat tietyn fanijoukon mielestä parasta bändin koskaan tekemää. Puhelimien ensi-EP:t sisältävät kunnon iskusävelmän per levy: ’Seiväsmiehen paluu’ ja ’Säälimättömän ovela mies’ herättävät edelleen hysteriaa keikoilla soidessaan.

Seiväsmiehen paluu.

EP-levyjen jälkeen Radiopuhelimet siirtyi muutamaksi vuodeksi ja levyksi isommille yhtiöille: ensin Eurosille, sitten Spiritille. Bändi nousi aikansa suomalaisen outoilurockin eturintamaan, merkittävää kilpailuakaan ei 90-luvun taitteessa vielä ollut. Debyyttialbumi Rokkiräjähdys (1988) kävi jopa albumilistalla. 

Melko suoraviivaisella levyllä Puhelimien ilmaisu ei kukoista vielä täydessä loistossaan, mutta paahdon, funk-nitkutuksen ja älykkäiden tekstien perustriangeli hahmottuu jo. Punkbändin tyypillinen positio on tietysti esimerkiksi natsismin vastustaminen, mutta jokin sellainen raita kuin ’1933’ ohessa todistaa fiktiokirjoittajan mielikuvituksesta, kyvystä aiheen estetisointiin ja analysointiin. 

1933.

Yleisellä tasolla ja viitaten myös Puhelimien live-esiintymisiin on todettava, että Mäen fyysinen, maskuliininen läsnäolo yhdistettynä hänen ja Mällisen sivaltavan kriittisiin teksteihin ja keikoilla läpi vuosikymmenten vallinneeseen turvallisen yhdessäolon tunnelmaan hahmottanee jotain kaikkein olennaisinta yhtyeen musiikissa. Se on tarjonnut useillekin kuuntelijasukupolville – taustasta riippumatta – mahdollisuuden vajota alkuihmistasoiseen sekoiluun ilman, että tunne ihmisyyden puolella olemisesta olisi siitä koskaan kärsinyt. 

Radiopuhelimien musiikissa, teksteissä ja esiintymisessä on ollut ankaran humanismin pohjavire: paskanpuhumista ei siedetä, mutta paskanpuhujankin ihmisyys analysoidaan ja ymmärretään. Tämä kehystyy usein ”pohjoissuomalaiseksi vittumaisuudeksi”, ja voi toki ollakin, ettei tällainen yhtye olisi voinut tulla muualta kuin Oulusta. 

Radiopuhelimet: K.O. (1990).Yhtyeen varhainen merkkiteos on toinen täyspitkä K.O. (1990), joka on monen tosifanin suosikki ja juuri se täystyrmäys, johon nimen nyrkkeilytermi viittaakin. Monenlaisen suomirockin kultasormi Riku Mattila on tuottajana pukenut tällä levyllä Radiopuhelimien perusilmaisun kristallinkirkkaalta turpiinvedolta kuulostavaan ilmiasuun. Levy on puolillaan klassikkoja, jotka ovat periaatteessa helvetin äänekkäästi soitettuja diskobiisejä. ’Ajattele’, ’Sahatkaa!’, ’Tapio’… Hitaampi ’Palaan pohjoiseen’ on uhkaavasti möyryävä pohjoispohjalaisten paikkakuntien luettelo, jossa Radiopuhelimille sittemmin rakkaaksi muodostunut paikallismytologia nostaa ensi kertaa päätään. 

Tanssimeininkien ilmeisin ilmentymä on kuitenkin Saatanan, viinan ja mustasukkaisuuden kolmiossa maanisesti tamppaava ’Viime yönä’, yksi kovimmista Suomessa koskaan tehdyistä dance-kappaleista. 

Viime yönä.

Radiopuhelimet: Pian, pian (1991).Välityöksi hahmottuu Pian, pian (1991), jolla Radiopuhelimet ei löydä varsinaista uutta linjaa, muttei myöskään tarjoile kunnon klassikkokappaleiden kavalkadia. Toisaalta yhtye on perusvahvuutensa löytänyt eikä tälläkään älppärillä tuota fanille pettymystä. Hellittämättömästi takova ’Joose Ryti tapettiin’ kelpaa esimerkiksi levyn terävimmistä materiaalista.

Joose Ryti tapettiin.

Kaksi viimeistä Spirit-yhtiölle tehtyä albumia laventavat yhtyeen linjaa. Jäämeri (1992) on Jarno Mällisen mukaan innoittunut mm. bebopin jälkeisen jazzin ilmaisukeinoja 50- ja 60-luvuilla venyttäneen Charles Mingusin tuotannosta. Konkreettiset muutokset Radiopuhelimien soinnissa ovat silti hienovaraisia. Ennen muuta ne koskevat vähemmän suoraviivaiseksi tuunattua rytmiikkaa. 

Radiopuhelimet: Jäämeri (1992).Joka tapauksessa Jäämerellä soi uudelleen inspiroituneen oloinen yhtye. Pohjoinen ulottuvuus ja mytologia alkavat olla sanoittajille yhä tärkeämpiä, provosointi ja sivaltelu jäävät vähemmälle. Eri vaikutteista syntyy kiehtovan inkongruentti kokonaisuus. Jäämerelle haikailua kuvattaisiin yleensä laajoin, maalailevin kaarin, mutta Radiopuhelimilla matka sinne on sätkivää, neuroottista tempoilua. 

Jäämeri.

Radiopuhelimet: Maalla (1993).Tätä kehitystä yhtyeen uralla syventää viimeinen Spirit-julkaisu Maalla (1993), joka on tosin tietyiltä osin myös paluuta suoraviivaisempaan revittelyyn. Toisaalta pohjoiset teemat ja psykopatologiset tunnelmat vievät Puhelimia yhä kauemmas vaihtoehtorockin tavanomaisesta estetiikasta. Grungen ja funkmetallin vallatessa suomalaisenkin rockmusiikkimaiseman on Radiopuhelimet periaatteessa asemassa, jossa voisi hyödyntää trendien muutoksia, mutta se ei tunnu oululaisia lainkaan kiinnostavan. 

Sen sijaan se sukeltaa ’Maalla’-nimibiisin tapaan hirtehisiin perversioihin ja ottaa roolia kaupunkilaisia pelottelevina maaseudun hulluina. Ronski annos ironiaa on toiminnassa mukana, mutta todellinen vastakkainasettelu ”etelän veteliin” on ilmeisen vakavasti paalutettu. 

Maalla.

Maalla-levyn jälkeen Radiopuhelimet vaihtoi julkaisijaa takaisin Bad Vugumiin ja alkoi luoda vähitellen nykyistä identiteettiään vihaisten vanhenevien miesten kirpeän-humanistisena äänitorvena. Perustellusti voi väittää yhtyeen tehneen selvän valtaosan parhaasta musiikistaan vuoden 1993 jälkeen. Siitä lisää seuraavassa osassa.

Niko Peltonen

Radiopuhelimet | kotisivu
Radiopuhelimet | Facebook

Levyhyllyt
Radiopuhelimet
Finna.fi

1980-luku

Rokkiräjähdys | LP Euros 1988 | LP-uusintapainos Svart Records 2017

1990-luku

K.O. | LP • CD • kasetti Spirit 1990 | LP-uusintapainos Svart Records 2012
Pian, pian | LP • CD Spirit 1991 | LP-uusintapainos Svart Records 2012
Jäämeri | LP • CD Spirit, 1992 | LP-uusintapainos Svart Records 2014 • kasettiuusintapainos Lipposen levy ja kasetti 2020 • LP- ja CD-uusintapainokset Lipposen levy ja kasetti 2021
Maalla | LP • CD Spirit 1993 | LP-uusintapainos Svart Records 2014 • LP-uusintapainos Lipposen levy ja kasetti 2021
Maasäteilyä | LP • CD Bad Vugum 1995 | LP • kasetti If Society 2015
Avaruus | LP • CD Bad Vugum 1997
Hiljaista! | CD Bad Vugum 1998

2000–2009

Oulu on kaupungin nimi | CD Bad Vugum, 2000 | 2LP If Society 2014
Tänään! | CD Hot Igloo 2002
Radiopuhelimet Plays Kansanturvamusiikkikomissio | DVD Alterstream productions • Vastavirta Julkaisut 2006
Varmaa hapuilua 1987–2002 | 2CD Hot Igloo 2006
Viisi tähteä | LP Sweetcore Records 2007 | CD If Society 2007

2010-luku

Radiopuhelimet rakastaa sinua | LP Psychedelica Records 2010 | CD If Society 2010
Ei kenenkään maa | LP • CD • kasetti | If Society 2015
Saastan kaipuu | LP-levy • CD-levy •  kasetti | If Society 2016

2020-luku

Kosminen tiedottomuus LP • CD • kasetti | If Society 2020

Kokoelmat
Radiopuhelimet
Finna.fi

2 ½ • LP | Bad Vugum 1991
Varmaa hapuilua 1987–2002 • 2CD | Hot Igloo 2006

Levyhyllyt
Kansanturvamusiikkikomissio • KTMK
Finna.fi

Valkenee – Koko tuotanto | CD Karkia Mistika Records & Pukey Records 1997
Radiopuhelimet Plays Kansanturvamusiikkikomissio | DVD Alterstream productions • Vastavirta Julkaisut 2006

22-Pistepirkko: Lime Green DeLorean – outo auto ja viimeinen matka
Aija Puurtinen & Jalavei: Keltaisen talon ullakko – sanoja sieltä jostakin
Captain Beefheart And His Magic Band: Safe As Milk – suuri taiteilija esittäytyy
Dave Lindholm: Vanha & uusi romanssi – muun ohessa syntyi mestariteos
J. A. Mäki: Aavaa – vahva ääni omillaan
J. Karjalainen: Lännen-Jukka – uutta vanhaa musiikkia
Juice Leskinen Grand Slam: Pyromaani palaa rikospaikalle – sanailua ja syvyyttä
Lou Reed & Metallica: Lulu – nainen miesten maailmassa
Maj Karma: 101 tapaa olla vapaa – ristiriitaisia tunteita kriisitilanteissa
Mariska: Toisin sanoen – raikas uusi kulma
Oranssi Pazuzu: Mestarin kynsi – alitajunnan oudot luonnonlait
PK Keränen: Serobi Songs – toimintaa ilman turvaverkkoa
Radiopuhelimet: Saastan kaipuu – ihmisyyden intensiivisin taajuus
Radiopuhelimet – varmaa hapuilua
Röyhkä & Pyysalo ja Maarit: Turmion suurherttua – jazzia ja vastakohtia
Sielun Veljet: Softwood Music – Under Slow Pillars – unohdettu klassikko

Lue lisää Radiopuhelimista
Finna.fi

Radiopuhelimet  Juha Hurme & J. A. Mäki, 239 sivua | Like 2006 • toinen painos 2011

Lue lisää J. A. Mäkeä
Finna.fi

Aavaa – runoja  J. A. Mäki | Kaltio – Pohjoinen kulttuurilehti 1/2019, sivut 18–19
Hermolomamatka  J. A. Mäki, 95 sivua | Like 2011
Kiskoja  J. A. Mäki, 74 sivua | Like 2014
Musta lipas  J. A. Mäki, 144 sivua | Like 2016

Lue lisää Jarno Mällistä
Finna.fi

Kieroonkasvukertomus  Jarno Mällinen, 200 sivua | Like 2011
Hiekkaan piirretty hirviö  Jarno Mällinen, 280 sivua | Like 2014
Kotirintama Jarno Mällinen, 168 sivua | Like 2017

Radiopuhelimet: Rokkiräjähdys (1988).
Radiopuhelimet: Rokkiräjähdys (1988)
Radiopuhelimet: K.O. (1990).
Radiopuhelimet: K.O. (1990)
Radiopuhelimet: Pian, pian (1991).
Radiopuhelimet: Pian, pian (1991)
Radiopuhelimet: Jäämeri (1992).
Radiopuhelimet: Jäämeri (1992)
Radiopuhelimet: Maalla (1993).
Radiopuhelimet: Maalla (1993)
Musiikkikirjastot.fi logo
Levyhyllyt-juliste. Harri Oksanen 2021.

J. A. Mäki: Aavaa – vahva ääni omillaan

Aavaa | If Society 2019

Soittipa Radiopuhelimet millaista möykkää mistä aiheesta tahansa, luonto on aina läsnä – joko ihmisen henkinen luonto tai se luonto, joka on olemassa hänestä huolimatta. Sama pätee bändin laulajan J. A. Mäen ensimmäiseen sooloalbumiin. Aavaa-levyllä pauhaa sama luonnonvoimalta tuntuva inhimillisyyden eetos, joka tuntuu iholla hänen pääyhtyeensä soittaessa. Tunnelma kuvastuu kauniisti levyn surullisenkauniiseen kansikuvaan, jossa elämä ja kuolema ovat vahvasti läsnä.

Mäen sooloprojektin esinäytöksenä toimivat Zacharius Carls Groupista tutun Ossian Marttalan kanssa soitetut duokeikat, mutta musiikin juuret ulottuvat paljon kauemmaksi. Kappaleista vanhimpia Mäki luonnosteli jo ennen 1980-luvun puoliväliä ja Radiopuhelimia. Sävellyksiä ovat hänen lisäkseen laatineet Marttala ja Mäen muinaisessa Ei!Ei!-yhtyeessä soittanut Juha Valpu. Lyriikat ovat ”Kevätlaulun” Uuno Kailaan runoon perustuvaa sanoitusta lukuun ottamatta Mäkeä.

J. A. Mäki on omillaan mukavasti irti emoaluksesta. Vaikka Radiopuhelimetkin julkaisi jokunen vuosi sitten akustisen levyn, on Mäki löytänyt levylleen omanlaisensa ilmeen. Hänen soolotuotantonsa on välillä fiilistelevää psykedeliarockia, kirpeää garagefolkia tai napakkaa akustista protopunkrockia ja hetken jopa sähkötöntä metelirockia tai hardcorea.

Toisaalta musiikin lokerointi tuntuu tarpeettomalta, kun levy rakentuu näin vahvasti artistin omaleimaisen äänen ja lyriikan varaan. Aavaa onnistuu monella tasolla ja aivan erityisesti siinä, että Mäen levy todella on Mäkeä. Päähenkilön persoonallisuus on niin vahva, että periaatteessa hän voisi levyttää vaikka millaiseksi sovitettua tavaraa identiteettiään kadottamatta (kuten vaikkapa Kauko Röyhkä on viime vuosina tehnyt). Toivottavasti enimmäkseen rauhallinen ja pohdiskeleva Aavaa onkin vasta uuden musiikillisen matkan alku.

Kitarat soivat levyllä kliineinä tai akustisina, eivät säröisinä, ja yleistunnelma muuraa yhtenäiseksi materiaaliksi niinkin erilaiset kappaleet kuin ’Askeleet’ ja ’Outo päivä’. Musiikki on pelkistettyä ja karheaa, mutta sovituksia on selkeästi mietitty: Kierosti svengaavassa ’Kesä kaukana’ -kappaleessa odottaisi kuulevansa rumpukompin ja ’Kevätlaulussa’ taas ei, mutta bändipä toimii ovelasti vastoin oletuksia.

Kaunis ’Talvi ei ole entisellään’ taitaa olla Mäen uran melodisin kappale. Muuta materiaalia metelöivämpi ja kulmikkaampi ’Vitsi 618’ törröttää typerän oloisena keskellä kokonaisuutta, mutta toisaalta toimii myös sen jäsentäjänä. Biiseistä parhaimmaksi kasvaa ’Hauta meren äärellä’, albumin pakahduttava päätösraita, jonka loppupaisutteluun kiteytyy kokonainen elämänfilosofia ja levyn sanoma.

Päättyessään Aavaa herättää samankaltaisen toiveikkuuden tunteen kuin Radiopuhelinten levyt. Ne tekevät ilmestyessään maailmasta pikkuisen paremman paikan – tai siltä ainakin tuntuu. Sitä parempaa syytä taiteen tekemiselle ei ole.

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

Facebook | J. A. Mäki – Art
If Society | kotisivu

Aavaa
J. A. Mäki – laulu, huuliharppu, lyömäsoittimet
Ossian Marttala – kitara, lyömäsoittimet, taustalaulu
Anna Itkonen – kosketinsoittimet, syntetisaattorit, taustalaulu, lyömäsoittimet
Pentti Amore – lyömäsoittimet, rumpusamplet, basso, taustalaulu, tuotanto
Janne Mathlin – rummut

Varaa J. A. Mäen Aavaa kirjastosta.

Varaa J. A. Mäen Avaa kirjastosta.

Esitäytetty Monihaku aluekirjastoihin. Kohdekirjaston voi vaihtaa.

Kysy musiikista kirjastonhoitajalta.

Levyhyllyt | Finna.fi
J. A. Mäen sooloalbumi

Aavaa | If Society 2019

KTMK • Kansanturvamusiikkikomissio | Finna.fi

Valkenee – Koko tuotanto • CD | Karkia Mistika Records & Pukey Records 1997
Radiopuhelimet Plays Kansanturvamusiikkikomissio • DVD | Alterstream productions • Vastavirta Julkaisut 2006

Levyhyllyt | Finna.fi
Radiopuhelimet

1980-luku

Rokkiräjähdys • LP Euros 1988 | LP-uusintapainos Svart Records 2017

1990-luku

K.O. • LP • CD • kasetti | Spirit 1990 | LP-uusintapainos Svart Records 2012
Pian, pian • LP • CD | Spirit 1991 | LP-uusintapainos Svart Records 2012
Jäämeri • LP • CD | Spirit 1992 | LP-uusintapainos Svart Records 2014
Maalla • LP • CD | Spirit 1993 | LP-uusintapainos Svart Records 2014
Maasäteilyä • LP • CD | Bad Vugum 1995 | LP • kasetti If Society 2015
Avaruus • LP • CD | Bad Vugum 1997
Hiljaista! • CD | Bad Vugum 1998

2000–2009

Oulu on kaupungin nimi • CD | Bad Vugum 2000 • 2LP If Society 2014
Tänään! • CD | Hot Igloo 2002
Radiopuhelimet Plays Kansanturvamusiikkikomissio • DVD | Alterstream productions • Vastavirta Julkaisut 2006
Varmaa hapuilua 1987–2002 • 2CD Hot Igloo 2006
Viisi tähteä • LP | Sweetcore Records 2007 • CD If Society 2007

2010-luku

Radiopuhelimet rakastaa sinua • LP Psychedelica Records 2010 | CD If Society 2010
Ei kenenkään maa • LP • kasetti • CD | If Society 2015
Saastan kaipuu • LP • kasetti • CD | If Society 2016

2020-luku

Kosminen tiedottomuus • LP • kasetti • CD | If Society 2020

22-Pistepirkko: Lime Green DeLorean – outo auto ja viimeinen matka
Aija Puurtinen & Jalavei: Keltaisen talon ullakko – sanoja sieltä jostakin
Captain Beefheart And His Magic Band: Safe As Milk – suuri taiteilija esittäytyy
Dave Lindholm: Vanha & uusi romanssi – muun ohessa syntyi mestariteos
J. Karjalainen: Lännen-Jukka – uutta vanhaa musiikkia
Juice Leskinen Grand Slam: Pyromaani palaa rikospaikalle – sanailua ja syvyyttä
Lou Reed & Metallica: Lulu – nainen miesten maailmassa
Maj Karma: 101 tapaa olla vapaa – ristiriitaisia tunteita kriisitilanteissa
Oranssi Pazuzu: Mestarin kynsi – alitajunnan oudot luonnonlait
PK Keränen: Serobi Songs – toimintaa ilman turvaverkkoa
Radiopuhelimet: Saastan kaipuu – ihmisyyden intensiivisin taajuus
Röyhkä & Pyysalo ja Maarit: Turmion suurherttua – jazzia ja vastakohtia
Sielun Veljet: Softwood Music – Under Slow Pillars – unohdettu klassikko

Lue lisää Radiopuhelimista | Finna.fi

Radiopuhelimet  Juha Hurme & J. A. Mäki & Radiopuhelimet, 239 sivua | Like 2006 • toinen painos 2011

Lue lisää J. A. Mäen tuotantoa | Finna.fi

Aavaa – runoja  J. A. Mäki | Kaltio – Pohjoinen kulttuurilehti • 75 [1/2019] sivut 18–19
Hermolomamatka  J. A. Mäki, 95 sivua | Like 2011
Kiskoja  J. A. Mäki, 74 sivua | Like 2014
Musta lipas  J. A. Mäki, 144 sivua | Like 2016

Lue lisää suomalaisesta rockista ja populaarimusiikista | Finna.fi

Jee jee jee – suomalaisen rockin historia  Seppo Bruun & Jukka Lindfors & Santtu Luoto & Markku Salo, 543 sivua | WSOY 1998
Rakkaudesta musiikkiin –  matka sävelten salaisuuteen  Vesa Linna, 299 sivua | Basam Books 2019
Suomi soi 1 – Tanssilavoilta tangomarkkinoille  Pekka Gronow & Jukka Lindfors & Jake Nyman, 408 sivua | Tammi 2005
Suomi soi 2 – Rautalangasta hiphoppiin  Pekka Gronow & Jukka Lindfors & Jake Nyman, 359 sivua | Tammi 2005
Suomi soi 3 – Ääniaalloilta parrasvaloihin  Pekka Gronow & Jukka Lindfors & Jake Nyman, 400 sivua | Tammi 2005

J. A. Mäki: Aavaa (2019).