Wigwam & Taivaanvuohi 1973 – Poplastuja Liisankadulta

Wigwam 1973, Taivaanvuohi 1973 – Pop Liisa 03/04 (Svart Records, Yle, 2016)

Pop Liisa: Wigwam & Taivaanvuohi (Svart, Yle, 2016).Heikki Poroilan kirjoitussarja Poplastuja Liisankadulta jatkuu Wigwamin ja Taivaanvuohen taltionneilla. Poplastujen ensimmäinen artikkeli kertoi CD-julkaisusta Tasavallan Presidentti ja Jukka Hauru & Superkings 1973.

Rinnakkaisia sarjaa Jazzlastuista Poroila veistelee artikkeleissa Unisono Quartet ja Taivaantemppeli 1973 ja Jukka Tolonen Ramblin’ Jazz Band 1973 ja KOM Quartet 1975.

* * *

Turkulainen Svart Records on käynnistänyt äänitejulkaisuhankkeen, jolle on vaikea löytää vertailukohtaa. Kysymys on musiikista, jonka olemassaolosta varsin harva on ollut tietoinen. Yleisradion Liisankadun studiosta vuosina 1972–1977 lähetetyt konsertit taltioivat merkittävän jakson suomalaisen jazzin ja progressiivisen rockin historiaa, vaikka asiaa ei aikanaan välttämättä sellaisena ymmärretty ja koettu. Näissä konserteissa esiintyivät aikakauden keskeiset muusikot ja toisaalta talteen saatiin esityksiä kokoonpanoilta, jotka eivät koskaan julkaisseet virallisia levytyksiä.

Levyjen saatetekstitkään eivät paljasta, kuka nämä suorien radiokonserttien äänitykset ”löysi” kaikkien näiden vuosien jälkeen, mutta kunnia alkuperäisestä ideasta kuuluu muusikko ja toimittaja Erkki Lehtolalle ja toimittajille Matti Konttinen, Matti Poijärvi ja Jaakko Tahkolahti, joiden isännöimänä 34 sessiota järjestettiin ja lähetettiin. Vuodesta 1974 tuottajana toimi Jake Nyman. Muutama alkuperäisistä nauhoista on tuhoutunut, kun niitä oli käytetty ”säästösyistä” muihin tarkoituksiin, mutta nyt useimmat konsertit on mahdollista kuunnella uudelleen 2010-luvun ihmisen aistien kautta ja moderneina tallenteina.

Levyjen liitetekstit ovat kaikki englanninkielisiä, joten markkinoita uskotaan löytyvän Suomen rajojen ulkopuoleltakin. Haluan uskoa siihen myös itse, niin kovatasoista tarjontaa levyillä on. Taustatekstit ovat Juha Henrikssonin (jazz) ja Arttu Seppäsen (proge) käsialaa. Tekstit ovat asiantuntevia ja niihin on saatu hienosti mukaan muusikoiden omia muisteluksia ja tuoreita kommentteja. Niitä on niin kiinnostavaa lukea, että kerrankin olen selvästi pettynyt siihen, ettei tekstiä ole enemmän. Tuottaja Juha Nikulainen on pitänyt lankoja kokeneissa käsissään. Kaikesta huomaa, ettei asialla olla ensimmäistä kertaa.Pauli Saastamoinen on masteroinut nauhat Finnvoxin studiossa 2015 ja jälki on hienoa, neljä vuosikymmentä kuuluu lopputuloksesta pelkästään myönteisessä mielessä.

* * *

Tarkoitukseni ei ole kirjoittaa varsinaisia ”levyarvosteluja”, jollaiset jätän itseäni paremmille asiantuntijoille. Haluan kuitenkin kertoa joistakin ajatuksista, joita näiden konserttien kuunteleminen noin neljä vuosikymmentä myöhemmin herättää. Olin tuolloin itse nuori aikuinen ja aktiivinen progen kuuntelija, vaikka nämä konsertit menivät kyllä aikoinaan täysin ohi korvien. Kuuntelukokemus on siksi sekä nostalginen että ajankohtainen.

1970-luvun alussa Love Records oli jo kovassa vauhdissa ja sen julkaisuohjelmaan mahtuivat ideologisesti sekä jazz että proge yhtä hyvin. Tasavallan Presidentti ja Wigwam olivat taloudellisestikin hyvin menestyneitä Loven levyttäjiä, samoin Jukka Tolonen. Sen sijaan jazz-albumien julkaiseminen oli suhteellisen verkkaista myös Lovella, vaikka taustalla häärineet Christian Schwindt ja Henrik Otto Donner epäilemättä niitäkin halusivat julkaista.

Pop Liisa 03/04: Wigwam 1973 & Taivaanvuohi 1973 (Svart Records, Yle, 2016).

Pop Liisa 03/04: Wigwam 1973 & Taivaanvuohi 1973 (Svart Records, Yle, 2016).

Wigwam – Live In Studio 1973

Turha teeskennellä, kyllä minäkin odotin suurimmalla uteliaisuudella sitä, mitä Wigwam oli saanut aikaan lyhyen session puitteissa ja keskellä hajoamisprosessiaan. Liisankadun esityksessä 7.11.1973 bändi saa paljon huomiota osakseen, mutta mukana oli myös ylimääräistä jännitettä, kun Ronnie Österbergin bassorumpu hajosi kesken harjoitusten ja soittaja uhkasi häipyä paikalta (hän olisi myös halunnut soittaa vain Jim Pembroken sävellyksiä – muistan itse Vanhalla ylioppilastalolla Wigwamin konsertin, jossa Pembroke ei päässyt missään vaiheessa laulamaan, koska muut vaan jammailivat loputtomasti ja Jim joutui tyytymään tamburiinin paukuttamiseen tuolilla istuen koko konsertin ajan!). Esityksiä nyt jälkeenpäin arvioinut Jukka Gustavson pitää niitä kokoonpanon parhaisiin live-esityksiin kuuluvina, vaikka tilanne Liisankadulla oli kireä ja osin kaoottinen. Wigwam hajosi pian tämän jälkeen, mutta ei sitä kyllä esityksistä voi kuulla.

Muista konserteista poiketen Wigwamilta on otettu mukaan myös harjoittelukappale eli John Lennonin Imagine, jota ei aikoinaan lähetetty eetteriin. Muu ohjelmisto tasapainottelee siten, että Pohjolan ja Gustavsonin (Fairyport) sävellysten välissä kuullaan kaksi Pembroken laulua (Marvelry Skimmer & Grass For Blades), kaikki tuttua albumitavaraa. Kaikki kunnia muillekin yrittäjille, mutta kyllä Wigwamiin vaan oli pakkautunut käsittämättömän paljon kunnianhimoisia säveltäjiä! En ole koskaan pitänyt Gustavsonin lauluäänestä ja -tavasta, mutta loistava säveltäjä hän on aina ollut. Pekka Pohjola ei koskaan soita huonosti ja on nytkin hyvin esillä, sillä basso on miksattu kunnolla kuultavaksi. Kun Wigwamin julkinen setti alkaa edellisenä vuonna Pohjolan soololevyllä julkaistulla Nipistyksellä, kylmät väreet kulkevat pitkin selkää. Tätä on suomalainen proge parhaimmillaan!

Jukka Gustavson – laulu, urut
Jim Pembroke – laulu, sähköpiano
Pekka Pohjola – bassokitara
Ronnie Österberg – rummut
Juontaja: Erkki ”Unde” Lehtola

Taivaanvuohi – Live In Studio 1973

Sarjan ehdottomiin harvinaisuuksiin kuuluu Sami Hurmerinnan bändi Taivaanvuohi, joka esiintyi 5.12.1973 soittaen pelkästään Hurmerinnan sävellyksiä ja yhden Frank Zappa -coverin (Orange County Lumber Truck ei ole huono esitys, muttei tuo myöskään tuota mitään varsinaisesti uutta esiin eikä laulaja Tarmo Rosenlund oikein pärjää Napoleon Murphy Brockin matkijana). Tämän taltioinnin perusteella voi pitää jossain määrin yllättävänä sitä, että Hurmerinta pääsi tekemään oman albumin vasta viisi vuotta myöhemmin eli 1978. Soittotaito ja sävellyskyky olivat nimittäin varsin pitkällä jo Liisankadun aikoihin.

Hurmerinta muistelee itse esiintymistilanteen olleen bändin kokemattomille jäsenille kova pala, kun tuottaja Erkki Lehtola seisoi sekuntikellon kanssa odottamassa shown alkamista: ”I glanced at our drummer Ismo Räisänen and oh, he was so pale.” Taivaanvuohi teki Love Recordsille joitakin demoäänityksiä, mutta keväällä 1974 yhtye hajosi ja levytysprojekti loppui siihen. Onneksi tämä sessio kuitenkin saatiin talteen, sillä koko yhtye soittaa ammattimaisen varmasti, vaikka Hurmerinta ja Pertti ”Pepa” Päivinen ryöstävätkin pääroolin. Basisti Urpo Siitonen on rumpali Ismo Räisäsen tavoin minulle uusi nimi, mutta homma hoituu erinomaisesti molemmilta. Hurmerinnan sävellykset ovat suorastaan yllättävän hyviä ja olisivat ehkä toimineet puhtaina instrumentaaleina vielä tätäkin paremmin.

Tarmo Rosenlund – laulu
Pertti ”Pepa” Päivinen – alttosaksofoni, huilu
Sami Hurmerinta – kitara, taustalaulu
Urpo Siitonen – bassokitara
Ismo Räisänen – rummut
Juontaja: Erkki ”Unde” Lehtola

Heikki Poroila

Wigwam 1973 ja Taivaanvuohi 1973 julkaistiin LP-levyinä keväällä 2016, samaan aikaan kuuden muun livetaltioinnin kanssa. Rajoitetuissa värivinyylipainoksissa on liitteenä isokokoinen juliste. Edellä mainitut Pop Liisan osat 03/04 julkaistiin myös CD-levynä Wigwam 1973/Taivaanvuohi 1973.

Svart Records kotisivu

Lue lisää:
Poroila kirjoittaa Svartin ja Ylen julkaisuista pidemmin blogissa Musiikki kuuluu kaikille, artikkelissa Lastuja Liisankadulta – Svartin kulttuuriteko Heikki Poroilan kokemana. Kysy kirjastosta myös Mikko Meriläisen kirjoittamaa yli 500-sivuista historiikkia Wigwamista.

Gronow, Pekka & Lindfors, Jukka & Nyman, Jake: Suomi soi 3 – Ääniaalloilta parrasvaloihin, 400 sivua. (Tammi, 2005).
Kulluvaara, Jonne & Hilamaa, Heikki: Suomalainen progressivinen rock 1967–2001 – diskografia | Finnish Progressive Rock 1967–2001, 103 sivua. (Kulluvaara, Hilamaa, 2002).
Meriläinen, Mikko: Wigwam, 504 sivua. (Nemo, 2006).
Rantanen, Miska: Love Records 1966–1979 – tarina, taiteilijat, tuotanto, 303 sivua. (Schildts & Söderströms, tarkistettu 2. laitos, 2014).

Levyhyllyt:
Unisono Quartet & Taivaantemppeli: Jazzlastuja Liisankadulta 1973 – Jazz Liisa 01/02
Jukka Tolonen Ramblin’ Jazz Band & KOM Quartet 1975: Jazzlastuja Liisankadulta – Jazz Liisa 03/04
Tasavallan Presidentti ja Jukka Hauru & Superkings 1973: Poplastuja Liisankadulta – Pop Liisa 01/02

Erilaisten kirjalähteiden lisäksi kirjastosta kannattaa kysyä suomalaisen jazzin ja progen bokseja ja erilaisia kokoelmalevyjä. Useimmissa on mukana hyvin toimitettua musiikkihistoriaa.

Levyhyllyt:
Wigwamin studioalbumit
Hard N’ Horny
(Love Records, 1969)
Tombstone Valentine (1970)
Fairyport (1971)
Being (1974)
Nuclear Nightclub (1975)
Lucky Golden Stripes And Starpose (1976)
Dark Album (1977)
Light Ages (Polarvox, 1993)
Titans Wheel (EMI, 2002)
Some Several Moons (Wolfgang Records, 2005)

Muista boksit ja kokoelmat:
Anna mulle lovee – 79 rockia vuosilta 1967–79
. 4CD ja 47-sivuinen liitevihko. (Love Records/Siboney, 1994. Uudet painokset 2005 ja 2010).
Donner, Henrik Otto: Parhaita ottoja. 2CD + tekstiliite. (Siboney, 2009).
Laipio, Matti: Eteenpäin! – Suomi Jazz 1960–1975. 3CD + tekstillite.
Love Proge – Love Recordsin proge-klassikot 1968–1979. 2CD ja liitevihko. (Siboney, 1996).
Love Proge 2. 2CD ja 12-sivuinen liitevihko. (Siboney, 1998).
Love Records – Kaikki singlet 1. 6CD ja 16-sivuinen liitevihko. (Universal Music, 2016).
Love Records – Kaikki singlet 2. 6CD ja 20-sivuinen liitevihko. (Universal Music, 2016).
Love Records – Kaikki singlet 3. 6CD ja 24-sivuinen liitevihko. (Universal Music, 2016).
Love Records – Kaikki singlet 4. 6CD ja 20-sivuinen liitevihko. (Universal Music, 2016).
Love Records – Kaikki singlet 5. 6CD ja 24-sivuinen liitevihko. (Universal Music, 2016).

Svart Records kotisivu

Tuomas Pelttari, toim.

Jukka Tolonen Ramblin’ Jazz Band 1973 & KOM Quartet 1975 – Jazzlastuja Liisankadulta

Jukka Tolonen Ramblin’ Jazz Band 1973 & KOM Quartet 1975 – Jazz Liisa 03/04 (Svart Records, Yle, 2016)

JazzLiisa0304Heikki Poroilan kirjoitussarja Jazzlastuja Liisankadulta jatkuu Jukka Tolosen ja KOM Quartetin taltionneilla. Teksti on jatkoa Jazzlastujen ensimmäiseen osaan Unisono Quartet ja Taivaantemppeli 1973.

Rinnakkaisia sarjaa Poplastuista Poroila veistelee artikkeleissa Tasavallan Presidentti ja Jukka Hauru & Superkings 1973 ja Wigwam ja Taivaanvuohi 1973.

* * *

Turkulainen Svart Records on käynnistänyt äänitejulkaisuhankkeen, jolle on vaikea löytää vertailukohtaa. Kysymys on musiikista, jonka olemassaolosta varsin harva on ollut tietoinen. Yleisradion Liisankadun studiosta vuosina 1972–1977 lähetetyt konsertit taltioivat merkittävän jakson suomalaisen jazzin ja progressiivisen rockin historiaa, vaikka asiaa ei aikanaan välttämättä sellaisena ymmärretty ja koettu. Näissä konserteissa esiintyivät aikakauden keskeiset muusikot ja toisaalta talteen saatiin esityksiä kokoonpanoilta, jotka eivät koskaan julkaisseet virallisia levytyksiä.

Levyjen saatetekstitkään eivät paljasta, kuka nämä suorien radiokonserttien äänitykset ”löysi” kaikkien näiden vuosien jälkeen, mutta kunnia alkuperäisestä ideasta kuuluu muusikko ja toimittaja Erkki Lehtolalle ja toimittajille Matti Konttinen, Matti Poijärvi ja Jaakko Tahkolahti, joiden isännöimänä 34 sessiota järjestettiin ja lähetettiin. Vuodesta 1974 tuottajana toimi Jake Nyman. Muutama alkuperäisistä nauhoista on tuhoutunut, kun niitä oli käytetty ”säästösyistä” muihin tarkoituksiin, mutta nyt useimmat konsertit on mahdollista kuunnella uudelleen 2010-luvun ihmisen aistien kautta ja moderneina tallenteina.

Levyjen liitetekstit ovat kaikki englanninkielisiä, joten markkinoita uskotaan löytyvän Suomen rajojen ulkopuoleltakin. Haluan uskoa siihen myös itse, niin kovatasoista tarjontaa levyillä on. Taustatekstit ovat Juha Henrikssonin (jazz) ja Arttu Seppäsen (proge) käsialaa. Tekstit ovat asiantuntevia ja niihin on saatu hienosti mukaan muusikoiden omia muisteluksia ja tuoreita kommentteja. Niitä on niin kiinnostavaa lukea, että kerrankin olen selvästi pettynyt siihen, ettei tekstiä ole enemmän. Tuottaja Juha Nikulainen on pitänyt lankoja kokeneissa käsissään. Kaikesta huomaa, ettei asialla olla ensimmäistä kertaa. Pauli Saastamoinen on masteroinut nauhat Finnvoxin studiossa 2015 ja jälki on hienoa, neljä vuosikymmentä kuuluu lopputuloksesta pelkästään myönteisessä mielessä.

* * *

Tarkoitukseni ei ole kirjoittaa varsinaisia ”levyarvosteluja”, jollaiset jätän itseäni paremmille asiantuntijoille. Haluan kuitenkin kertoa joistakin ajatuksista, joita näiden konserttien kuunteleminen noin neljä vuosikymmentä myöhemmin herättää. Olin tuolloin itse nuori aikuinen ja aktiivinen progen kuuntelija, vaikka nämä konsertit menivät kyllä aikoinaan täysin ohi korvien. Kuuntelukokemus on siksi sekä nostalginen että ajankohtainen.

1970-luvun alussa Love Records oli jo kovassa vauhdissa ja sen julkaisuohjelmaan mahtuivat ideologisesti sekä jazz että proge yhtä hyvin. Tasavallan Presidentti ja Wigwam olivat taloudellisestikin hyvin menestyneitä Loven levyttäjiä, samoin Jukka Tolonen. Sen sijaan jazz-albumien julkaiseminen oli suhteellisen verkkaista myös Lovella, vaikka taustalla häärineet Christian Schwindt ja Henrik Otto Donner epäilemättä niitäkin halusivat julkaista.

Ensimmäiset kotimaisen jazzin levytykset ilmestyivät vasta 1974 (Juhani Aaltosen Etiquette) ja 1975 (Olli Ahvenlahden Bandstand). Jatkossakin julkaisutahti oli melko harvaa, enkä ainakaan minä tiedä, oliko syynä pelkästään arveltu vähäinen myynti. Esimerkiksi Make Lievonen pääsi tekemään ja julkaisemaan oman albumin vasta vuonna 1977 (Make Lievonen), vaikka Taivaantemppelin esitysten (kaikki Lievosen sävellyksiä ja erittäin hienoja jokainen) perusteella sille olisi voinut veikata kysyntää jo paljon aikaisemmin.

JazzLiisa0304

Jukka Tolonen Ramblin’ Jazz Band – Live In Studio 1973

Huhtikuun 4. päivänä 1973 Liisankadulla esiintyi poikkeuksellisen kiinnostava tilapäinen kokoonpano eli Jukka Tolonen Ramblin’ Jazz Band, jonka kokoonpano kertoo mainiosti siitä, miten näkymätön jazz- ja progemuusikoiden raja tuohon aikaan oli, jos nyt rajasta edes voidaan puhua. Tolosen kanssa soittavat Wigwamin komppiryhmä PohjolaÖsterberg (Pekka Pohjola soittaa myös viulua!) ja Pekka Pöyryn lisäksi sooloilemassa on myös trumpetisti Mike Pohjola.

Komppia tuplaamassa ovat Heikki Virtanen ja Reiska Laine kuten jo albumilla Tolonen! Tolosen tutut sävellykset Ramblin’ ja A Warm Trip With Taija saavat hyvin jazzillista kyytiä, eikä varsinkaan jälkimmäisen alkuperäisestä ilmavasta lattaritunnelmasta ole jätetty paljon jäljelle. Sooloimprovisaatioita riittää, joten tarjolla ollut rajallinen aika saadaan kulumaan kahden sävellyksen puitteissa.

Mike Koskinen – trumpetti
Pekka Pöyry – huilu, altto- ja sopraanosaksofoni
Jukka Tolonen – akustinen kitara, sähkökitara
Pekka Pohjola – viulu, bassokitara
Heikki ”Häkä” Virtanen – bassokitara
Reino ”Reiska” Laine – rummut, lyömäsoittimet
Ronnie Österberg – rummut, lyömäsoittimet
Tuottaja: Yle
Juontaja: Matti Poijärvi

KOM Quartet – Live In Studio 1975

Jazz Liisojen ehkä erikoisimman kokoonpanon tarjoaa 23.4.1975 esiintynyt KOM-kvartetti. Pianisti-säveltäjä Eero Ojasen johtaman yhtyeen kitaristina toimi Tasavallan Presidentistä loikannut Jukka Hauru, bassossa oli Tapani Tamminen ja rummuissa Ari Valtonen. Liisankadulla mukana olivat myös Teatterikorkean laulunopettajana myöhemmin pitkään toiminut Eija Orpana ja näyttelijä Pertti Melasniemi, joka lähinnä kyllä vain ”laulaa”. Sävellykset ovat Ojasen ja Haurun käsialaa, eikä tässä nyt soiteta ajan poliittisen laulun nuottien mukaan, vaikka laulutapa ja Claes Anderssonin tekstit (Anderssonin ja Tommy Tabermanin suomennoksina) siihen suuntaan saattavat ajatuksia viedäkin.

Pääosa musiikista on soittajien energistä irrottelua lyhyiden puhe- ja laulujaksojen välissä. Ojasen sujuvaa ja oivaltavaa pianismia on erityisen miellyttävää kuulla näin keskeisessä roolissa, kun hän poliittisen laulun kuvioissa niin usein joutui tyytymään yksinkertaiseen säestäjän rooliin. Oivaa ajankuvaa tarjoaa KOM-kvartetin esityksen avaava Matti Konttisen lakoninen juonto. Tästä ei kuivakan asiallista perisuomalaista sisäänhuutoa enää paremmaksi saa!

Eija Orpana – laulu, viulu
Pertti Melasniemi – laulu, lyömäsoittimet
Eero Ojanen – piano, sähköpiano
Jukka Hauru – kitara
Tapani Tamminen – bassokitara
Ari Valtonen – rummut
Tuottaja: Yle
Juontaja: Matti Konttinen

Heikki Poroila

Jukka Tolonen Ramblin’ Jazz Band 1973 ja KOM Quartet 1975 julkaistiin LP-levyinä keväällä 2016, samaan aikaan kuuden muun livetaltioinnin kanssa. Rajoitetuissa värivinyylipainoksissa on liitteenä isokokoinen juliste. Edellä mainitut Jazz Liisan osat 03/04 julkaistiin myös CD-levynä Jukka Tolonen Ramblin’ Jazz Band 1973/KOM Quartet 1975.

Lue lisää:
Poroila kirjoittaa Svartin ja Ylen julkaisuista pidemmin blogissa Musiikki kuuluu kaikille, artikkelissa Lastuja Liisankadulta – Svartin kulttuuriteko Heikki Poroilan kokemana.

Gronow, Pekka & Lindfors, Jukka & Nyman, Jake: Suomi soi 3 – Ääniaalloilta parrasvaloihin, 400 sivua. (Tammi, 2005).
Kulluvaara, Jonne & Hilamaa, Heikki: Suomalainen progressivinen rock 1967–2001 – diskografia | Finnish Progressive Rock 1967–2001, 103 sivua. (Kulluvaara, Hilamaa, 2002).
Rantanen, Miska: Love Records 1966–1979 – tarina, taiteilijat, tuotanto, 303 sivua. (Schildts & Söderströms, tarkistettu 2. laitos, 2014).

Levyhyllyt:
Unisono Quartet & Taivaantemppeli: Jazzlastuja Liisankadulta 1973 – Jazz Liisa 01/02
Tasavallan Presidentti ja Jukka Hauru & Superkings 1973: Poplastuja Liisankadulta – Pop Liisa 01/02
Wigwam & Taivaanvuohi 1973: Poplastuja Liisankadulta – Pop Liisa 03/04

Erilaisten kirjalähteiden lisäksi kirjastosta kannattaa kysyä suomalaisen jazzin ja progen bokseja ja erilaisia kokoelmalevyjä. Useimmissa on mukana hyvin toimitettua musiikkihistoriaa.

Muista boksit ja kokoelmat:
Anna mulle lovee – 79 rockia vuosilta 1967–79. 4CD ja 47-sivuinen liitevihko. (Love Records/Siboney, 1994. Uudet painokset 2005 ja 2010).
Donner, Henrik Otto: Parhaita ottoja. 2CD + tekstiliite. (Siboney, 2009).
Laipio, Matti: Eteenpäin! – Suomi Jazz 1960–1975. 3CD + tekstillite.
Love Proge – Love Recordsin proge-klassikot 1968–1979. 2CD ja liitevihko. (Siboney, 1996).
Love Proge 2. 2CD ja 12-sivuinen liitevihko. (Siboney, 1998).
Love Records – Kaikki singlet 1. 6CD ja 16-sivuinen liitevihko. (Universal Music, 2016).
Love Records – Kaikki singlet 2. 6CD ja 20-sivuinen liitevihko. (Universal Music, 2016).
Love Records – Kaikki singlet 3. 6CD ja 24-sivuinen liitevihko. (Universal Music, 2016).
Love Records – Kaikki singlet 4. 6CD ja 20-sivuinen liitevihko. (Universal Music, 2016).
Love Records – Kaikki singlet 5. 6CD ja 24-sivuinen liitevihko. (Universal Music, 2016).

Svart Records kotisivu

Tuomas Pelttari, toim.

 

Pekka Pohjola: Pewit – massiivisen suuri seikkailu

Pewit (Pohjola Records, 1997)

Pekka Pohjola: Pewit (1997).Bassokitarataiteilija ja säveltäjä Pekka Pohjola (1952–2008) nousi suomalaisten muusikkojen eturiviin progebändissä Wigwam. Basisti oli mukana klassikkoalbumeilla Tombstone Valentine, Fairyport ja Being. Säveltäminen ja sooloura vaativat tilaa yhä voimakkaammin, ja Pohjolan ensimmäinen oma albumi Pihkasilmä kaarnakorva julkaistiin Love Recordsilta jo -72. Pohjolan luomisvoima oli niin suuri että Wigwam sai lopulta jäädä. Toisen sooloalbumin Harakka Bialoipokku jälkeen Pohjola oli mukana bändeissä Unisono, Made In Sweden ja The Group. Basisti tunnettiin 70-luvulta lähtien myös ahkerana tuottajana ja studiomuusikkona.

Soololevytysten taso säilyi korkeana läpi vuosikymmenten, ja elämää suurempia sävelteoksia syntyi usean levymitan verran. Myös Pohjolan kaksi viimeistä albumia olivat merkkiteoksia. Vuosituhannen vaihteen molemmin puolin julkaistut Pewit ja Views antoivat voimakkaan ja tasapainoisen kuvan basistivirtuoosin hioutuneesta muusikkoudesta ja sävellystaiteesta. Myös visuaalisuus oli hallussa. Molempien levyjen kansitaiteesta vastaisi Rita Hartwig.

Pewit toi Pohjolan musiikin esiin poikkeuksellisen voimaantuneesti. Albumi koostui ennemmin sävellyksistä kuin soitinmusiikista, progesta tai fuusiosta. Tuottajana Pohjola halusi säilyttää Pewitin lopullisen toteutuksen mahdollisimman dynaamisena ja kompressoimattomana. Tämän kuulee lyömäsoittimien valtavana voimana, toisaalta myös herkkyytenä. Dynamiikka ei tullut tyhjästä. Pohjola, Seppo Kantonen, Markku Kanerva ja Anssi Nykänen soittivat jo viisi vuotta aiemmin julkaistulla levyllä Changing Waters. Sähkökvartetista oli tullut vakibändi.

Maanisen hypnoottinen aloitusraita Rita lähtee hiljalleen mahtipontiseen vyörytykseen. Iskevä soundi rakentuu tutulle pohjolamaisen polveilevalle kehittelylle. Bassokitaraa odotellaan mukaan kaikessa rauhassa. Anssi Nykäsen tunnustelut käyvät sydänalaan. Rita kasvaa kitaristi Markku Kanervan liidaamana korkeuksiin. Yhdeksän minuutin jälkeen massiivisuus vaihtuu kuitenkin runolliseen kepeyteen, ja outro nivoutuu vaivatta seuraavaan raitaan Melkein. Leikillinen tunnelma, melkein lapsekas, melkein totinen.

Nimikappale Pewit toimii albumin alkuvoimana, pohjavetenä. Suuri kallion ritari lähtee toisessa osassa tivolimaiseen liitoon. Vapautunut Toy Rock introineen svengaa kuin ylikierroksilla käyvä Steely Dan. Fonistit Pepa Päivinen, Heikki Keskinen ja Seppo Paakkunainen ohjaavat rockbändiä tyylikkäästi.

Arvoituksellinen päätösraita Ordinary Music viettelee mukaan matkaan. Jännitettä haetaan pitkällä perkussiojaksolla, jota värittää jopa hälymäiset elementit. Primitiivinen ote kasvaa erityisesti Nykäsen ja Kanervan ansiosta. Teoksen puolivälissä nivahdetaan jälleen kohti uutta. Koskettimien sävel kuin elää kuin toista elämää. Lopulta rytmi kiihtyy puolta kiihkeämmäksi juoksuksi. Hetken päästä pelkkien jousien varaan annettu teema huipentaa Ordinary Musicin. Lopulta tuttu vyörytys saa bändin taakseen. Aloitusraidalta tuttu nerokkaan yksinkertainen bassokuvio tuntuu kovemmin kuin koskaan.

Pewit
Pekka Pohjola – bassokitara, kosketinsoittimet
Seppo Kantonen – piano, kosketinsoittimet
Markku Kanerva – kitara
Anssi Nykänen – rummut, lyömäsoittimet
Tuottaja: Pekka Pohjola

Mongo Aaltonen – lyömäsoittimet
Pepa Päivinen – tenorisaksofoni, alttosaksofoni, baritonisaksofoni
Heikki Keskinen – tenorisaksofoni
Seppo Paakkunainen – tenorisaksofoni
Jari Valo – viulu
Jukka Pohjola – viulu
Teemu Kupiainen – alttoviulul
Olli Kilpiö – alttoviulu
Timo Alanen – sello
Matti Pohjola – sello

Pewit julkaistiin alun perin CD-levynä vuonna 1997. Remasteroitu painos ilmestyi 2011. Striimauspalvelut Spotify ja Deezer tarjoavat Pohjolan musiikkia rajatusti: myös Pewit puuttuu molemmista (5/2015).

Pewitin jälkeen ilmestynyt Views (2001) jäi Pohjolan viimeiseksi studioalbumiksi. Säveltäjä ja bassovirtuoosi kuoli 56-vuotiaana vuonna 2008. Sekä Pewit että Views saivat Svart Recordsin LP-julkaisut vuonna 2018, ja suurin osa Pohjolan muistakin albumeista on saanut uuden vinyylipainoksen. Kysy levyjä ja lukemista kirjastostasi.

Tuomas Pelttari

Hae Pekka Pohjolan 'Pewit' kirjastosta!

Hae Pekka Pohjolan ’Pewit’ kirjastosta!

Hae Pewit kirjastosta!
Esitäytetty Monihaku kohdistuu
aluekirjastoihin, ja
kohdekirjaston voi vaihtaa.

Kysy musiikista!
Jos et löydä etsimääsi voit
kysyä kirjastonhoitajalta

Levyhyllyt
Pihkasilmä kaarnakorva (Love Records, 1972)
Harakka Bialoipokku | B The Magpie (1974)
Keesojen lehto (1977)
Visitation (1979)
Kätkävaaran lohikäärme (1980)
Urban Tango (1982)
Jokamies | Everyman (1983)
Space Waltz (1985)
Flight Of The Angel (1986)
Sinfonia 1 (1990)
Changing Waters (1992)
Pewit (1997)
Views (2002)

Lue lisää
Meriläinen, Mikko: Wigwam, 504 sivua. (Nemo, 2006).
Nevalainen, Petri: Pekka Pohjola – Bassokenraali, 202 sivua. (Jalava, 2003).
Rantanen, Miska: Love Records 1966–1979 – tarina, taiteilijat, tuotanto, 303 sivua. (Schildts & Söderströms, 2005, tarkistettu laitos 2014).

Pekka Pohjola: Pewit (1997).

Pekka Pohjola: Pewit (1997).