Nine Inch Nails: Pretty Hate Machine – loikka lähitulevaisuuteen

Pretty Hate Machine | TVT Records 1989

Musiikissa revoluutio ja evoluutio kulkevat käsi kädessä. Nine Inch Nailsin vuonna 1989 julkaistu ensimmäinen albumi Pretty Hate Machine oli yksi niistä levyistä, jotka muuttivat maailmaa. Se oli yksi rockin 1990-luvulle vieneistä albumeista ja sen teki mies, jonka teräväkulmainen nimikin kuulostaa Nine Inch Nailsilta: Trent Reznor.

Pennsylvaniassa vuonna 1965 syntynyt Reznor löysi rockin isänsä levyhyllystä. Aikuiseksi tultuaan hän muutti Clevelandiin ja työskenteli apulaisäänittäjänä Right Track -studiolla. Vuoden 1988 alussa Reznor äänitti siellä omien biisiensä demoja ja lähetteli niitä levy-yhtiöihin. Hänen yhden miehen projektinsa Nine Inch Nails sai sopimuksen nopeasti. Pretty Hate Machine oli valmis vuoden 1989 alussa.

Pretty Hate Machine loi Trent Reznorille erakkoneron maineen, jota hän kantaa edelleen. Nine Inch Nails ei ollut Reznorin bändi vaan hän itse – hän soittaa Pretty Hate Machinella kaiken itse ja hän myös äänitti levyn itse. Tähän ratkaisuun johti alun perin se, ettei Reznor ollut löytänyt Clevelandista sopivia soittokavereita, mutta hän jatkoi yksin työskentelemistä myöhemminkin. Sueen vuonna 2014 tekemässäni haastattelussa hän kertoi, että se on johtunut suurelta osin sosiaalisten tilanteiden pelosta ja itseluottamuksen puutteesta.
– Ellen ole tuntenut löytäneeni juuri oikeita tyyppejä, olen mieluummin ollut yksin. Se on tuntunut helpommalta ja mukavammalta, Reznor kertoi.

Niin viehättävä kuin ajatus yksinäisestä visionääristä onkin, ei Reznor tehnyt Pretty Hate Machinea aivan omillaan. Tuotantopuolella häntä avittivat tunnettu post-punk- ja vaihtoehtorocktuottaja Mark ”Flood” Ellis, dubtuottaja Adrian Sherwood, Keith LeBlanc ja This Mortal Coil -kollektiivin John Fryer. Biisien ja soundin kehitystä voi seurata kuuntelemalla Pretty Hate Machinen kappaleiden demoversioita Purest Feeling -levyltä.

Reznor on sanonut Nine Inch Nailsin musiikin heijastavan häntä itseään, ei niinkään maailmaa tai yhteiskuntaa. Pretty Hate Machinen klaustrofobinen ja sisäänpäinkääntynyt tunnelma muistuttaakin sosiaalisista tilanteista ahdistuvasta ja huonosta itsetunnosta kärsivästä nuorukaisesta, mutta Reznor onnistui kääntämään heikkoutensa eduksi. Hän osasi ja halusi muotoilla tunteensa niin helposti lähestyttäviksi biiseiksi, että suuri yleisö saattoi samaistua niihin. Kolistelun ja maalailun ohella hän pystyi säveltämään hyviä melodioita.

Vaikka musiikki maalaa välillä hyvinkin vieraannuttavia ja synkeitä maisemia, Reznor laulaa tavallisen amerikkalaisen äänellä. Hänen lyriikoissaan ja tulkinnoissaan on petoksen synnyttämää raivoa, angstisuutta ja pateettista uhriutumista, kaikkea sellaista, mitä nuoruuden nolompi puoli sisältää, kornia mutta vilpitöntä naiiviutta. Reznor pehmensi musiikkinsa synteettisyyttä omalla tunne-elämällään, teki industriaalisuudesta inhimillistä itsensä kautta.

Musiikillisesti Pretty Hate Machine on tarttuvaa, löyhästi rockin ja popin kaavoihin sidottua industrial synth rockia. Se on aggressiivista elektronista musiikkia, välillä tanssimusiikkia ja joskus jopa väkivaltaista stagedaivauskamaa. Ilmestyessään se kuulosti loikalta lähitulevaisuuteen, ei perinteen jatkamiselta. Reznorin ei voi väittää lausuneen vaihtoehtorockliikkeen alkusanoja (se oli tehty jo paljon aiemmin), mutta hän kyllä teki niistä päivitetyn käännöksen.

Levy-yhtiö TVT Records ei ollut aluksi kovin innoissaan Pretty Hate Machinesta. Valmis musiikki ei ollut niin popahtavaa kuin julkaisija oli demojen perusteella luullut, ja Reznor halusi tehdä promovideoistakin niin friikahtavia, että levy-yhtiö pelkäsi niiden lähinnä haittaavan kaupankäyntiä. Epäilykset osoittautuivat kuitenkin turhiksi. Pretty Hate Machine oli juuri sitä, mitä 1980-luvun pinnalliseen bailurockiin kyllästynyt nuori yleisö kaipasi. Kolmen singlen (’Sin’, ’Down In It’ ja ’Head Like A Hole’) tukema albumi myi yksin Yhdysvalloissa kolminkertaista platinaa, mikä tarkoitti kolmea miljoonaa myytyä albumia.

Kävi siis ilmi, että Reznorin ulkopuolisen visiossa oli jotakin yleisesti ymmärrettävää. Tämä ei silti ollut viimeinen kerta, kun hän joutui vääntämään peistä levymogulien kanssa.
– Kaikki ongelmani levy-yhtiöiden kanssa voi kiteyttää yhteen pyyntöön, Reznor kertoi Suessa vuonna 2014. – ”Älkää sekaantuko siihen, mitä minä teen.”

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

NIN | kotisivu
NIN | Facebook

Levyhyllyt
Nine Inch Nailsin studioalbumit
Pretty Hate Machine | TVT Records 1989
The Downward Spiral | Nothing Records & TVT Records & Interscope Records 1994
The Fragile | Nothing Records 1999
With Teeth | Nothing Records/Interscope Records 2005
Year Zero | Interscope Records 2007
Ghosts I–IV | The Null Corporation 2008
The Slip | The Null Corporation 2008
Hesitation Marks | The Null Corporation/Polydor 2013
Bad Witch | Capitol Records/Caroline International 2018

Lue lisää | Finna.fi
Remington, Tuck: Nine Inch Nails, 47 sivua | Omnibus Press 1995
Udo, Tommy: NIN – Nine Inch Nails, 231 sivua | Sanctuary 2002
Udo, Tommy: Nine Inch Nails –- The Unauthorized Biography, 256 sivua | Bobcat Books 2007

Nine Inch Nails: Pretty Hate Machine (1989).

PJ Harvey: To Bring You My Love – himosta ja kaipauksesta

To Bring You My Love (Island, 1995)

PJ Harvey: To Bring You My Love (1995).1990-luvun popkulttuurin suuri paradoksi oli se, miten vaihtoehtomusiikista tuli valtavirtaa ja vanha mainstream ajautui marginaaliin ilman, että niiden tarvitsi vaihtaa nimikkeitä keskenään. Hullunkurisuudestaan huolimatta kehitys eteni hyvään suuntaan. Kun ”alternative” ja ”indie” alkoivat kuvata estetiikkaa aseman sijasta ja niistä tuli myyntivaltteja, suurelle yleisölle paljastui artisteja, jotka muuten olisivat olleet tuomittuja tai siunattuja levyttämään paljon pienemmissä ympyröissä.

Yksi heistä on Polly Jean Harvey, lokakuussa 1969 syntynyt brittiläinen laulaja, muusikko ja lauluntekijä, joka teki läpimurtonsa vuoden 1995 mestarillisella To Bring You My Lovella.

PJ Harvey. Kuva: Maria Mochnacz.

PJ Harvey. Kuva: Maria Mochnacz.

To Bring You My Love on PJ Harveyn kolmas albumi mutta ensimmäinen soololevy. Vaikka myös Dry (1992) ja Rid Of Me (1993) oli julkaistu hänen nimellään, ne olivat vakiintuneen bändin levytyksiä. Kun PJ Harvey Trio hajosi Rid Of Men kiertueiden jälkeen, sen laulaja-kitaristi tuli tärkeään käännekohtaan. Hän päätti jatkaa uraansa sooloartistina ja tehdä seuraavan levynsä uudelta pohjalta. To Bring You My Loven tuottivat Mark ”Flood” Ellis ja Harveyn vanha kaveri John Parish, ja sillä soitti Nick Cave & The Bad Seedsin Mick Harvey. Kaikki kolme jäivät PJ Harveyn maailmaan enemmän tai vähemmän pysyvästi.

To Bring You My Loven soidessa on vaikea uskoa, että Harvey kirjoitti levyn biisit peribrittiläisissä peltomaisemissa ja äänitti ne syksyisessä Lontoossa. Se on hänen monitahoisen tuotantonsa ehdottomasti amerikkalaisin osa. Sen amerikanmeininki ei ole kaupallista, kosiskelevaa ja suurieleistä, vaan jotakin paljon juurevampaa, syvempää, synkeämpää ja eläimellisempää. Eurooppalaisuuden läpi suodatettua amerikkalaista gotiikkaa, kenties.

To Bring You My Loven kuuma alt.blues piirtää mielenmaisemiinsa tyhjyyttä huokuvia aavikoita, ukkospilvien peittelemiä maissipeltoja ja subtrooppisia alligaattorirämeitä. Painostavan vanhatestamentilliset laulut kertovat tuskallisesta kaipauksesta, himosta, piinaavasta yksinäisyydestä, menetyksestä ja vapahduksen tavoittelusta, siunatun pyhän henkisyyden ja kirotun syntisen ruumiillisuuden kamppailusta. Harvey ei sorru virttyneisiin kliseisiin tai kankeisiin kaavoihin vaan käyttää bluesin henkeä taitavasti siihen, mihin se on alun perinkin tarkoitettu: sisäisen kamppailun kuvastamiseen ja lohdun tavoitteluun.

Albumi on hyvin moni-ilmeinen, ja sen tunnelma vaihtelee biisistä toiseen mielialan lailla. To Bring You My Love ja Send His Love to Me jalostavat samaa tuhoavan ikävän teemaa, toinen hiipivään aavikkobluesiin, toinen tiukasti kompattuun ja jousien hyväilemään folk rockiin. Päällekäyvän Meet Ze Monstan ja kiimaisen Long Snake Moanin muriseva rock henkii toisenlaista uhkaa kuin hillityn painostavat Working For The Man ja Teclo tai utuinen, kiehtovasti nimetty I Think I’m A Mother. Miltei huomaamattomat viittaukset Captain Beefheartiin ja Leadbellyyn käyvät kunnianosoituksista.

Sinkuiksi levy-yhtiö lohkaisi levyn päällisin puolin helpoimmat biisit, mutta akustisen kitaran kuljettama melankolinen C’Mon Billy ja hivelevän hiljainen Down By The Water saattavat silti olla maailman ainoat yksinhuoltajan ikävästä ja lapsenmurhasta kertovat Top-40-singlet. To Bring You My Lovesta tuli PJ Harveyn suosituin albumi – sitä on myyty maailmanlaajuisesti yli miljoona kappaletta. Hänen tuotannossaan se onkin kaikesta itsetutkiskelustaan huolimatta helpoimmin lähestyttävästä päästä. Osansa menestykseen oli varmasti silläkin, että Harvey sai U2:n managerin Paul McGuinnessin hoitamaan asioitaan.

To Bring You My Lovesta ei löydä joka kuuntelulla jotakin uutta, mutta se huokuu ajattomuutta, josta ei voi kasvaa yli ja joka pitää sen vaikuttavana ihan ilman nostalgian apua. Vaikka To Bring You My Love tarvitsi 1990-lukua päästäkseen kuuluville, se on hyvin sielukas levy verrattuna moniin muihin saman aikakauden vaihtoehtojulkaisuihin, sellaisiin muotituotteisiin, joita määritti enemmän se, mitä ne yrittivät olla ja toisaalta eivät halunneet edustaa kuin se, mitä omaa sanottavaa niillä oli.

Itse asiassa To Bring You My Love on hyvin sielukas levy verrattuna ihan mihin tahansa.

Ari Väntänen
www.arivantanen.com

PJ Harvey kotisivu

Hae P. J. Harveyn klassikko 'To Bring You My Love' kirjastosta!

Hae P. J. Harveyn klassikko ’To Bring You My Love’ kirjastosta!

Hae To Bring You My Love kirjastosta!
Esitäytetty Monihaku kohdistuu
aluekirjastoihin, ja
kohdekirjaston voi vaihtaa.

Kysy musiikista!
Jos et löydä etsimääsi voit
kysyä kirjastonhoitajalta

Levyhyllyt
Dry (1992)
Rid Of Me (1993)
4-Track Demos (1993)
To Bring You My Love (1995)
Dance Hall At Louse Point (with John Parish) (1996)
Is This Desire? (1998)
Stories From The City, Stories From The Sea (2000)
Uh Huh Her (2004)
White Chalk (2007)
A Woman A Man Walked By (with John Parish) (2009)
Let England Shake (2011)
The Hope Six Demolition Project (2016)

Lue lisää
Blanford, James R.: PJ Harvey – Siren Rising, 280 sivua. Omnibus, 2004.
Fletcher, Guy: 100 Years Of British Music – A Photographic Tribute To Some Of The Greatest Songwriters And Composers Of All Time, 272 sivua. Omnibus, 2014.

PJ Harvey: To Bring You My Love (1995).

PJ Harvey: To Bring You My Love (1995).