SIG: Vuosisadan rakkaustarina – kirkkaus valtaa alaa

Vuosisadan rakkaustarina | Johanna 1982

Joskus nimen lataus on vahva. Vuosisadan rakkaustarina on niin vaikuttava otsikko, että se on annettu kahdelle eri elokuvalle, yhdelle kaunokirjalliselle julkaisulle, kolmelle musiikkialbumille ja yhdelle Aku Ankan taskukirjalle. Levyistä tärkein on raisiolaisen SIG-yhtyeen kolmas pitkäsoitto. Bändin laulaja ja biisintekijä Matti Inkinen poimi nimen kirjailija Märta Tikkasen Århundradets kärlekssaga -kirjan suomennoksesta. Nimikappaleesta tuli niin tunnettu, että muut mainitut teokset on nimetty sen mukaan.

Vuosisadan rakkaustarina valmistui SIGin mittapuulla pitkän kaavan mukaan. Syksyllä 1981 ja alkuvuodesta 1982 tehdyn albumin äänitti ja miksasi Wigwamista, Tasavallan Presidentistä ja Blues Sectionista tuttu Måns Groundstroem, joka oli mukana monissa levy-yhtiö Johannan studioprojekteissa. Tuottajana toimi Leevi And The Leavings -legenda Gösta Sundqvist ja tuotantopäällikkönä Johannan pomo Atte Blom.

Kolmas albumi oli SIGille uudistumisen ja kasvamisen paikka. Kahta ensimmäistä levyä hallinneet uuden aallon vaikutteet ovat Vuosisadan rakkaustarinalla läsnä, mutta enemmän hengessä kuin tuotannossa. Silla on aiempaa popmaisemmaksi sovitettua ja jämäkämmäksi tuotettua musiikkia. Groundstroem haki studiossa yhtenäistä rockbändisoundia, jota modernisoitiin tuoreilla syntetisaattorisävyillä ja hetkittäin rumpukoneellakin.

Vaikka ulkoasu muuttui, SIGin tunnisti helposti. Inkisen sälöisestä, vapisevasta ja epävireisestä lauluäänestä (joka voimistui studiossa uuden soundin mukaiseksi) ei voi erehtyä. Hänen tunnistettava persoonallisuutensa häilyy myös biiseissä, joissa on vaikutteita niin 1960-luvun popista kuin tuolloin ajankohtaisesta rockista ja joiden alleviivatussa naiiviudessa oli samaan aikaan tiedostavaa ironisuutta ja sinisilmäistä vilpittömyyttä.

Inkinen napsi mielellään ideoita muiden levyiltä, mutta loi niistä itsensä ja SIGin näköistä musiikkia. Vuosisadan rakkaustarinalta löytyy viittauksia (tai ”kuppauksia”, kuten artisti itse sanoi) muun muassa Sam Cookeen, Shangri-La’siin ja Dictatorsiin. Lyriikoiden puolesta albumi sisältää tietenkin rakkauslauluja. Vain käheästi tulkittu blues ’Pitkä matka Velkuaan’ on toisenlainen tarina.

’Laitakaupungin laulu’ on kummallisista rumpuefekteistään huolimatta hieno avaus albumille. Synkimmillään levy on ’Niin kauan kuin maailma on’ -kappaleessa ja ’En koskaan (sinusta tuu selviytymään)’ -biisissä, joka kaikessa pateettisuudessaan olisi voinut olla Yön ensimmäisellä albumilla. Tunnelma kirkastuu levyn loppua kohden. Nimikappale, ’Mä kierrän maailmaa’, ’Jos taivas on vain pienille enkeleille’ ja ’Bäng-bäng’ ovat mieleenpainuvia, elähdyttäviä popanthemeja.

Vuosisadan rakkaustarina julkaistiin huhtikuussa 1982. Se myi lähes 25 000 kappaletta eli melkein kultaa. SIGin menestys asettui vastaavaan asemaan: levyt myivät hyvin ja biisit soivat radiossa, mutta suursuosio antoi odottaa itseään. Tavallisennäköisistä kavereista ei kai ollut täyttämään nuorison romantiikannälkää, mutta onneksi Dingon säihkyvät idolit tulivat vastaamaan kysyntään vielä samana vuonna.

Inkisen kuoltua vuonna 2009 arveltiin, että Suomalainen pop-levy (2003) jäisi SIGin viimeiseksi studioalbumiksi. Menneisyydessä kuitenkin riittää yhä tutkittavaa. SIGin jäsenet ovat esittäneet vanhoja lauluja keikoilla Korroosion Jarmo Hauhtosen kanssa. Vuonna 2019 SIG tuli ajankohtaiseksi Aku-Tuomas Mattilan historiikin Portaat purppurasumuun ja Plastic Passionin julkaiseman kokoelman Kuinka paljon sua rakastinkaan – Harvinaisuuksia 1978–2008 myötä. Viimeisimpien someuutisten mukaan SIG aikoo julkaista myös uuden singlen.

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

SIG kotisivu
SIG Facebook

Vuosisadan rakkaustarina
Ari Hemmilä – bassokitara
Matti Inkinen – laulu
Rauno Linja-aho – kitara
Jukka Merisaari – rummut
Juha Oksanen – kosketinsoittimet, taustalaulu
Tuottaja: Gösta Sundqvist

Levyhyllyt | Finna.fi
SIGin studioalbumit
Matkalla maineeseen | Johanna 1980
Sudet | Johanna 1981
Vuosisadan rakkaustarina | Johanna 1982
Syke | Johanna 1983
Unelmia | Pyramid 1985
Purppura | Pyramid 1985
Rakkauden sävel | Pyramid 1996
Kansanlauluja kaupungeista | Pyramid 1998
Suomalainen pop-levy | Norsu 2003

Lue lisää | Finna.fi
Mattila, Aku-Tuomas: Portaat purppurasumuun – SIG-yhtyeen tarina | Sammakko 2018
Saarinen, Taina: Rockia risteyksestä – Pommari 20 vuotta 1976-1996 – Raisiolaisen rockin historia | Raision kaupunki 1996
Saarinen, Tuomo & Lehtonen, Jouni & Nummela, Marja & Ahonen, Mirja & Inkinen, Matti & Oksanen, Juha: Vuosisadan rakkaustarina – musikaali | Raision teatteri 2015
Saarniemi, Timo: Raisrock -85 | Timo Saarniemi 1985
Tikkanen, Märta & Pennanen, Eila (kääntäjä) & Tikkanen, Henrik (kuvittaja): Vuosisadan rakkaustarina | Tammi 1978

SIG: Vuosisadan rakkaustarina (1982).

Pete Malmi: Malmi – antisankarin tähtihetki

Malmi | Johanna 1981

”Mä Räkä-Malmin tänään näin / Sen smaili oli väärin päin / Se joi mun kaljaa salaa / kun mä käänsin pääni seinää päin”, kirjoitti Jaana Rinne Cliftersin Hyvä bore -hittiin vuonna 1987. Oli kulunut vuosikymmen siitä, kun Pete ”Räkä” Malmi oli jättänyt suurimman jälkensä suomalaisen rockin aikakirjoihin. Ne vuodet olivat epäilemättä olleet pitkiä.

Mika-Petteri Malmi teki historiaa heti ensimmäisellä levytyksellään: hänen Briard-yhtyeensä debyyttisingleä pidetään Suomen ensimmäisenä punklevynä.

Järvenpäässä vuonna 1960 syntynyt ja lapsena Englannissa asunut Malmi oli Suomeen palattuaan perustanut bändin Hulkon veljesten kanssa. (Heistä nuorempi ja tunnetumpi on toiminut pitkään taiteilijanimellä Andy McCoy). Tehtyään neljä singleä parissa vuodessa Briard hajosi. McCoy meni Pelle Miljoona Oy:n kautta Hanoi Rocksiin, ja Malmi jatkoi soolona. Hänen ensimmäinen oma singlensä Suicide Sue//Rock’n’Roll ilmestyi vuonna 1980. Se pohjusti sooloalbumia, joka oli jäävä hänen ainoakseen.

Ralf Örnin ja Pete Malmin tuottama Malmi äänitettiin kesäkuussa 1981 Helsingin Finnvoxilla todellisen all star -soittajajoukon voimin. Kitaraa soittavat Jukka Orma, Jimi Sumén, Andy McCoy ja Luumu Kaikkonen. Bassossa ovat Masa Maijanen, Mikko Saarela, Kim Wist ja Risto Hankala, rummuissa Keimo Hirvonen, Antti Snellman ja Kimmo Kosenius, koskettimissa Pekka Hedkrok ja Esko ”Ego” Toivonen. Albumin jälkeen julkaistulla singlellä Car//Can’t Say No kitaroivat Puka Oinonen ja Wigwam -legenda Rekku Rechardt.

Malmi on Pete Malmin suppean tuotannon helmi, jolla punkrääkyjä paljastui biisintekijäksi. Hän laulaa vähän keikkailleen 21-vuotiaan harjaantumattomalla äänellä, mutta potentiaalia ja kunnianhimoa ei voi olla huomaamatta. Vaikutteina kuuluvat sekä uusi aalto että rockin ikonit Bowie, Bolan ja Pop, ja onpa biiseissä myös jotakin springsteeniläistä ja reediläistä, vaikkei Malmi itse olisi sitä ehkä myöntänytkään.

Malmilla oli kyky tulkita suuria tunteita kohtalokkaiksi tuokiokuviksi. Flight #1:in kertosäefraasi ”I feel the wind blow through” sanoo paljon muutamalla sanalla, ja vielä enemmän kertoo Sundayn “We’re going to the movies, and I’ll be feeling really sorry for the Indians”. Briardinkin kanavoimat punkin kyynisen laidan vaikutteet ovat Malmilla hienostuneemmassa muodossa, mutta vahvasti läsnä.

Malmi keikkaili sooloalbuminsa julkaisun jälkeen bändin kanssa, mutta siitä ei seurannut mitään sen ihmeempää. Vuonna 1983 hänen Fast Beethovens -yhtyeensä julkaisi singlen (joka löytyy Malmin CD-painokselta), ja Briard teki vanhojen biisiensä uusista versioista Miss World -albumin. Seuraavan kerran Malmi levytti vasta vuonna 1990 yhden sinkun tehneessä High Societyssa, ja pari vuotta sen jälkeen hän julkaisi vähälle huomiolle jääneen soolosinglen. Eniten julkisuutta sai hänen ja Andy McCoyn hanke Briard Revisited, joka teki albumin ja kiertueen 1990-luvun käännyttyä loppupuolelleen.

Pete Malmin musiikkiura ei vienyt menestykseen, mutta vähäinen huomio yhdistettynä lahjakkuuteen synnytti pienimuotoisen kulttisuosion. Pete Malmi tiedettiin ja tietyissä piireissä häntä arvostettiinkin, mutta musiikillista syytä jättää päiväduunia ei ikinä ilmennyt. Malmi työskenteli pitkään lihanleikkaajana HK:n tehtailla.

Pete Malmi menehtyi aivoverenvuotoon marraskuussa 2007. Harvoin on nähnyt niin monenlaisia mielipiteitä edesmenneestä kuin silloin, kun uutinen hänen kuolemastaan levisi netin keskustelupalstoille. Malmi oli antisankari, joka ei jättänyt kylmäksi. 47-vuotiaana edesmenneen kulttihahmon hautajaisissa kuvattiin kohtaus dokumenttiin Punk – tauti joka ei tapa.

Se ja Hyvä bore eivät ole ainoita Pete Malmin kuvajaisia populaarikulttuurissa. Kirjailija Ari Wahlsten ikuisti tutun hahmon kahden ensimmäisen romaaninsa Pete Maunulaan, ja Kyky Ahosen ja Pete Malmin sarjakuva-albumi Stadipunkin kuulustelupöytäkirja kertoo Pete Malmin elämästä ja kuolemasta.

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

Levyhyllyt
Pete Malmi
Malmi | Johanna 1981. Vuonna 2005 julkaistu CD-uusintapainos sisältää myös Malmin myöhempää tuotantoa.

Briard
Miss World | Johanna 1983. Vuonna 2005 julkaistu CD-uusintapainos- sisältää myös bändin varhaistuotannon.

Andy McCoy & Pete Malmi
Briard Revisited | BMG Finland 1996

Lue lisää
Ahonen, Kyky & Malmi, Pete: Stadipunkin kuulustelupöytäkirja, 56 sivua. Books on Demand 2011
Bruun, Seppo & Lindfors, Jukka & Luoto, Santtu & Salo, Markku: Jee jee jee – suomalaisen rockin historia, 543 sivua | WSOY 1998
Kuivanen, Jarkko: Suomipunk 1977–1998, 339 sivua | J. Kuivanen 1999
Saastamoinen, Mika: Parasta lapsille – suomipunk 1977–1984, 429 sivua | Johnny Kniga 2007
Wahlsten, Ari: Kosteiden mestojen balladi, 300 sivua | Gummerus 2012 & 2013
Wahlsten, Ari: Jobikirja, 315 sivua | Gummerus 2014

Wigwam & Taivaanvuohi 1973 – Poplastuja Liisankadulta

Wigwam 1973, Taivaanvuohi 1973 – Pop Liisa 03/04 (Svart Records, Yle, 2016)

Pop Liisa: Wigwam & Taivaanvuohi (Svart, Yle, 2016).Heikki Poroilan kirjoitussarja Poplastuja Liisankadulta jatkuu Wigwamin ja Taivaanvuohen taltionneilla. Poplastujen ensimmäinen artikkeli kertoi CD-julkaisusta Tasavallan Presidentti ja Jukka Hauru & Superkings 1973.

Rinnakkaisia sarjaa Jazzlastuista Poroila veistelee artikkeleissa Unisono Quartet ja Taivaantemppeli 1973 ja Jukka Tolonen Ramblin’ Jazz Band 1973 ja KOM Quartet 1975.

* * *

Turkulainen Svart Records on käynnistänyt äänitejulkaisuhankkeen, jolle on vaikea löytää vertailukohtaa. Kysymys on musiikista, jonka olemassaolosta varsin harva on ollut tietoinen. Yleisradion Liisankadun studiosta vuosina 1972–1977 lähetetyt konsertit taltioivat merkittävän jakson suomalaisen jazzin ja progressiivisen rockin historiaa, vaikka asiaa ei aikanaan välttämättä sellaisena ymmärretty ja koettu. Näissä konserteissa esiintyivät aikakauden keskeiset muusikot ja toisaalta talteen saatiin esityksiä kokoonpanoilta, jotka eivät koskaan julkaisseet virallisia levytyksiä.

Levyjen saatetekstitkään eivät paljasta, kuka nämä suorien radiokonserttien äänitykset ”löysi” kaikkien näiden vuosien jälkeen, mutta kunnia alkuperäisestä ideasta kuuluu muusikko ja toimittaja Erkki Lehtolalle ja toimittajille Matti Konttinen, Matti Poijärvi ja Jaakko Tahkolahti, joiden isännöimänä 34 sessiota järjestettiin ja lähetettiin. Vuodesta 1974 tuottajana toimi Jake Nyman. Muutama alkuperäisistä nauhoista on tuhoutunut, kun niitä oli käytetty ”säästösyistä” muihin tarkoituksiin, mutta nyt useimmat konsertit on mahdollista kuunnella uudelleen 2010-luvun ihmisen aistien kautta ja moderneina tallenteina.

Levyjen liitetekstit ovat kaikki englanninkielisiä, joten markkinoita uskotaan löytyvän Suomen rajojen ulkopuoleltakin. Haluan uskoa siihen myös itse, niin kovatasoista tarjontaa levyillä on. Taustatekstit ovat Juha Henrikssonin (jazz) ja Arttu Seppäsen (proge) käsialaa. Tekstit ovat asiantuntevia ja niihin on saatu hienosti mukaan muusikoiden omia muisteluksia ja tuoreita kommentteja. Niitä on niin kiinnostavaa lukea, että kerrankin olen selvästi pettynyt siihen, ettei tekstiä ole enemmän. Tuottaja Juha Nikulainen on pitänyt lankoja kokeneissa käsissään. Kaikesta huomaa, ettei asialla olla ensimmäistä kertaa.Pauli Saastamoinen on masteroinut nauhat Finnvoxin studiossa 2015 ja jälki on hienoa, neljä vuosikymmentä kuuluu lopputuloksesta pelkästään myönteisessä mielessä.

* * *

Tarkoitukseni ei ole kirjoittaa varsinaisia ”levyarvosteluja”, jollaiset jätän itseäni paremmille asiantuntijoille. Haluan kuitenkin kertoa joistakin ajatuksista, joita näiden konserttien kuunteleminen noin neljä vuosikymmentä myöhemmin herättää. Olin tuolloin itse nuori aikuinen ja aktiivinen progen kuuntelija, vaikka nämä konsertit menivät kyllä aikoinaan täysin ohi korvien. Kuuntelukokemus on siksi sekä nostalginen että ajankohtainen.

1970-luvun alussa Love Records oli jo kovassa vauhdissa ja sen julkaisuohjelmaan mahtuivat ideologisesti sekä jazz että proge yhtä hyvin. Tasavallan Presidentti ja Wigwam olivat taloudellisestikin hyvin menestyneitä Loven levyttäjiä, samoin Jukka Tolonen. Sen sijaan jazz-albumien julkaiseminen oli suhteellisen verkkaista myös Lovella, vaikka taustalla häärineet Christian Schwindt ja Henrik Otto Donner epäilemättä niitäkin halusivat julkaista.

Pop Liisa 03/04: Wigwam 1973 & Taivaanvuohi 1973 (Svart Records, Yle, 2016).

Pop Liisa 03/04: Wigwam 1973 & Taivaanvuohi 1973 (Svart Records, Yle, 2016).

Wigwam – Live In Studio 1973

Turha teeskennellä, kyllä minäkin odotin suurimmalla uteliaisuudella sitä, mitä Wigwam oli saanut aikaan lyhyen session puitteissa ja keskellä hajoamisprosessiaan. Liisankadun esityksessä 7.11.1973 bändi saa paljon huomiota osakseen, mutta mukana oli myös ylimääräistä jännitettä, kun Ronnie Österbergin bassorumpu hajosi kesken harjoitusten ja soittaja uhkasi häipyä paikalta (hän olisi myös halunnut soittaa vain Jim Pembroken sävellyksiä – muistan itse Vanhalla ylioppilastalolla Wigwamin konsertin, jossa Pembroke ei päässyt missään vaiheessa laulamaan, koska muut vaan jammailivat loputtomasti ja Jim joutui tyytymään tamburiinin paukuttamiseen tuolilla istuen koko konsertin ajan!). Esityksiä nyt jälkeenpäin arvioinut Jukka Gustavson pitää niitä kokoonpanon parhaisiin live-esityksiin kuuluvina, vaikka tilanne Liisankadulla oli kireä ja osin kaoottinen. Wigwam hajosi pian tämän jälkeen, mutta ei sitä kyllä esityksistä voi kuulla.

Muista konserteista poiketen Wigwamilta on otettu mukaan myös harjoittelukappale eli John Lennonin Imagine, jota ei aikoinaan lähetetty eetteriin. Muu ohjelmisto tasapainottelee siten, että Pohjolan ja Gustavsonin (Fairyport) sävellysten välissä kuullaan kaksi Pembroken laulua (Marvelry Skimmer & Grass For Blades), kaikki tuttua albumitavaraa. Kaikki kunnia muillekin yrittäjille, mutta kyllä Wigwamiin vaan oli pakkautunut käsittämättömän paljon kunnianhimoisia säveltäjiä! En ole koskaan pitänyt Gustavsonin lauluäänestä ja -tavasta, mutta loistava säveltäjä hän on aina ollut. Pekka Pohjola ei koskaan soita huonosti ja on nytkin hyvin esillä, sillä basso on miksattu kunnolla kuultavaksi. Kun Wigwamin julkinen setti alkaa edellisenä vuonna Pohjolan soololevyllä julkaistulla Nipistyksellä, kylmät väreet kulkevat pitkin selkää. Tätä on suomalainen proge parhaimmillaan!

Jukka Gustavson – laulu, urut
Jim Pembroke – laulu, sähköpiano
Pekka Pohjola – bassokitara
Ronnie Österberg – rummut
Juontaja: Erkki ”Unde” Lehtola

Taivaanvuohi – Live In Studio 1973

Sarjan ehdottomiin harvinaisuuksiin kuuluu Sami Hurmerinnan bändi Taivaanvuohi, joka esiintyi 5.12.1973 soittaen pelkästään Hurmerinnan sävellyksiä ja yhden Frank Zappa -coverin (Orange County Lumber Truck ei ole huono esitys, muttei tuo myöskään tuota mitään varsinaisesti uutta esiin eikä laulaja Tarmo Rosenlund oikein pärjää Napoleon Murphy Brockin matkijana). Tämän taltioinnin perusteella voi pitää jossain määrin yllättävänä sitä, että Hurmerinta pääsi tekemään oman albumin vasta viisi vuotta myöhemmin eli 1978. Soittotaito ja sävellyskyky olivat nimittäin varsin pitkällä jo Liisankadun aikoihin.

Hurmerinta muistelee itse esiintymistilanteen olleen bändin kokemattomille jäsenille kova pala, kun tuottaja Erkki Lehtola seisoi sekuntikellon kanssa odottamassa shown alkamista: ”I glanced at our drummer Ismo Räisänen and oh, he was so pale.” Taivaanvuohi teki Love Recordsille joitakin demoäänityksiä, mutta keväällä 1974 yhtye hajosi ja levytysprojekti loppui siihen. Onneksi tämä sessio kuitenkin saatiin talteen, sillä koko yhtye soittaa ammattimaisen varmasti, vaikka Hurmerinta ja Pertti ”Pepa” Päivinen ryöstävätkin pääroolin. Basisti Urpo Siitonen on rumpali Ismo Räisäsen tavoin minulle uusi nimi, mutta homma hoituu erinomaisesti molemmilta. Hurmerinnan sävellykset ovat suorastaan yllättävän hyviä ja olisivat ehkä toimineet puhtaina instrumentaaleina vielä tätäkin paremmin.

Tarmo Rosenlund – laulu
Pertti ”Pepa” Päivinen – alttosaksofoni, huilu
Sami Hurmerinta – kitara, taustalaulu
Urpo Siitonen – bassokitara
Ismo Räisänen – rummut
Juontaja: Erkki ”Unde” Lehtola

Heikki Poroila

Wigwam 1973 ja Taivaanvuohi 1973 julkaistiin LP-levyinä keväällä 2016, samaan aikaan kuuden muun livetaltioinnin kanssa. Rajoitetuissa värivinyylipainoksissa on liitteenä isokokoinen juliste. Edellä mainitut Pop Liisan osat 03/04 julkaistiin myös CD-levynä Wigwam 1973/Taivaanvuohi 1973.

Svart Records kotisivu

Lue lisää:
Poroila kirjoittaa Svartin ja Ylen julkaisuista pidemmin blogissa Musiikki kuuluu kaikille, artikkelissa Lastuja Liisankadulta – Svartin kulttuuriteko Heikki Poroilan kokemana. Kysy kirjastosta myös Mikko Meriläisen kirjoittamaa yli 500-sivuista historiikkia Wigwamista.

Gronow, Pekka & Lindfors, Jukka & Nyman, Jake: Suomi soi 3 – Ääniaalloilta parrasvaloihin, 400 sivua. (Tammi, 2005).
Kulluvaara, Jonne & Hilamaa, Heikki: Suomalainen progressivinen rock 1967–2001 – diskografia | Finnish Progressive Rock 1967–2001, 103 sivua. (Kulluvaara, Hilamaa, 2002).
Meriläinen, Mikko: Wigwam, 504 sivua. (Nemo, 2006).
Rantanen, Miska: Love Records 1966–1979 – tarina, taiteilijat, tuotanto, 303 sivua. (Schildts & Söderströms, tarkistettu 2. laitos, 2014).

Levyhyllyt:
Unisono Quartet & Taivaantemppeli: Jazzlastuja Liisankadulta 1973 – Jazz Liisa 01/02
Jukka Tolonen Ramblin’ Jazz Band & KOM Quartet 1975: Jazzlastuja Liisankadulta – Jazz Liisa 03/04
Tasavallan Presidentti ja Jukka Hauru & Superkings 1973: Poplastuja Liisankadulta – Pop Liisa 01/02

Erilaisten kirjalähteiden lisäksi kirjastosta kannattaa kysyä suomalaisen jazzin ja progen bokseja ja erilaisia kokoelmalevyjä. Useimmissa on mukana hyvin toimitettua musiikkihistoriaa.

Levyhyllyt:
Wigwamin studioalbumit
Hard N’ Horny
(Love Records, 1969)
Tombstone Valentine (1970)
Fairyport (1971)
Being (1974)
Nuclear Nightclub (1975)
Lucky Golden Stripes And Starpose (1976)
Dark Album (1977)
Light Ages (Polarvox, 1993)
Titans Wheel (EMI, 2002)
Some Several Moons (Wolfgang Records, 2005)

Muista boksit ja kokoelmat:
Anna mulle lovee – 79 rockia vuosilta 1967–79
. 4CD ja 47-sivuinen liitevihko. (Love Records/Siboney, 1994. Uudet painokset 2005 ja 2010).
Donner, Henrik Otto: Parhaita ottoja. 2CD + tekstiliite. (Siboney, 2009).
Laipio, Matti: Eteenpäin! – Suomi Jazz 1960–1975. 3CD + tekstillite.
Love Proge – Love Recordsin proge-klassikot 1968–1979. 2CD ja liitevihko. (Siboney, 1996).
Love Proge 2. 2CD ja 12-sivuinen liitevihko. (Siboney, 1998).
Love Records – Kaikki singlet 1. 6CD ja 16-sivuinen liitevihko. (Universal Music, 2016).
Love Records – Kaikki singlet 2. 6CD ja 20-sivuinen liitevihko. (Universal Music, 2016).
Love Records – Kaikki singlet 3. 6CD ja 24-sivuinen liitevihko. (Universal Music, 2016).
Love Records – Kaikki singlet 4. 6CD ja 20-sivuinen liitevihko. (Universal Music, 2016).
Love Records – Kaikki singlet 5. 6CD ja 24-sivuinen liitevihko. (Universal Music, 2016).

Svart Records kotisivu

Tuomas Pelttari, toim.

Pekka Pohjola: Pewit – massiivisen suuri seikkailu

Pewit (Pohjola Records, 1997)

Pekka Pohjola: Pewit (1997).Bassokitarataiteilija ja säveltäjä Pekka Pohjola (1952–2008) nousi suomalaisten muusikkojen eturiviin progebändissä Wigwam. Basisti oli mukana klassikkoalbumeilla Tombstone Valentine, Fairyport ja Being. Säveltäminen ja sooloura vaativat tilaa yhä voimakkaammin, ja Pohjolan ensimmäinen oma albumi Pihkasilmä kaarnakorva julkaistiin Love Recordsilta jo -72. Pohjolan luomisvoima oli niin suuri että Wigwam sai lopulta jäädä. Toisen sooloalbumin Harakka Bialoipokku jälkeen Pohjola oli mukana bändeissä Unisono, Made In Sweden ja The Group. Basisti tunnettiin 70-luvulta lähtien myös ahkerana tuottajana ja studiomuusikkona.

Soololevytysten taso säilyi korkeana läpi vuosikymmenten, ja elämää suurempia sävelteoksia syntyi usean levymitan verran. Myös Pohjolan kaksi viimeistä albumia olivat merkkiteoksia. Vuosituhannen vaihteen molemmin puolin julkaistut Pewit ja Views antoivat voimakkaan ja tasapainoisen kuvan basistivirtuoosin hioutuneesta muusikkoudesta ja sävellystaiteesta. Myös visuaalisuus oli hallussa. Molempien levyjen kansitaiteesta vastaisi Rita Hartwig.

Pewit toi Pohjolan musiikin esiin poikkeuksellisen voimaantuneesti. Albumi koostui ennemmin sävellyksistä kuin soitinmusiikista, progesta tai fuusiosta. Tuottajana Pohjola halusi säilyttää Pewitin lopullisen toteutuksen mahdollisimman dynaamisena ja kompressoimattomana. Tämän kuulee lyömäsoittimien valtavana voimana, toisaalta myös herkkyytenä. Dynamiikka ei tullut tyhjästä. Pohjola, Seppo Kantonen, Markku Kanerva ja Anssi Nykänen soittivat jo viisi vuotta aiemmin julkaistulla levyllä Changing Waters. Sähkökvartetista oli tullut vakibändi.

Maanisen hypnoottinen aloitusraita Rita lähtee hiljalleen mahtipontiseen vyörytykseen. Iskevä soundi rakentuu tutulle pohjolamaisen polveilevalle kehittelylle. Bassokitaraa odotellaan mukaan kaikessa rauhassa. Anssi Nykäsen tunnustelut käyvät sydänalaan. Rita kasvaa kitaristi Markku Kanervan liidaamana korkeuksiin. Yhdeksän minuutin jälkeen massiivisuus vaihtuu kuitenkin runolliseen kepeyteen, ja outro nivoutuu vaivatta seuraavaan raitaan Melkein. Leikillinen tunnelma, melkein lapsekas, melkein totinen.

Nimikappale Pewit toimii albumin alkuvoimana, pohjavetenä. Suuri kallion ritari lähtee toisessa osassa tivolimaiseen liitoon. Vapautunut Toy Rock introineen svengaa kuin ylikierroksilla käyvä Steely Dan. Fonistit Pepa Päivinen, Heikki Keskinen ja Seppo Paakkunainen ohjaavat rockbändiä tyylikkäästi.

Arvoituksellinen päätösraita Ordinary Music viettelee mukaan matkaan. Jännitettä haetaan pitkällä perkussiojaksolla, jota värittää jopa hälymäiset elementit. Primitiivinen ote kasvaa erityisesti Nykäsen ja Kanervan ansiosta. Teoksen puolivälissä nivahdetaan jälleen kohti uutta. Koskettimien sävel kuin elää kuin toista elämää. Lopulta rytmi kiihtyy puolta kiihkeämmäksi juoksuksi. Hetken päästä pelkkien jousien varaan annettu teema huipentaa Ordinary Musicin. Lopulta tuttu vyörytys saa bändin taakseen. Aloitusraidalta tuttu nerokkaan yksinkertainen bassokuvio tuntuu kovemmin kuin koskaan.

Pewit
Pekka Pohjola – bassokitara, kosketinsoittimet
Seppo Kantonen – piano, kosketinsoittimet
Markku Kanerva – kitara
Anssi Nykänen – rummut, lyömäsoittimet
Tuottaja: Pekka Pohjola

Mongo Aaltonen – lyömäsoittimet
Pepa Päivinen – tenorisaksofoni, alttosaksofoni, baritonisaksofoni
Heikki Keskinen – tenorisaksofoni
Seppo Paakkunainen – tenorisaksofoni
Jari Valo – viulu
Jukka Pohjola – viulu
Teemu Kupiainen – alttoviulul
Olli Kilpiö – alttoviulu
Timo Alanen – sello
Matti Pohjola – sello

Pewit julkaistiin alun perin CD-levynä vuonna 1997. Remasteroitu painos ilmestyi 2011. Striimauspalvelut Spotify ja Deezer tarjoavat Pohjolan musiikkia rajatusti: myös Pewit puuttuu molemmista (5/2015).

Pewitin jälkeen ilmestynyt Views (2001) jäi Pohjolan viimeiseksi studioalbumiksi. Säveltäjä ja bassovirtuoosi kuoli 56-vuotiaana vuonna 2008. Sekä Pewit että Views saivat Svart Recordsin LP-julkaisut vuonna 2018, ja suurin osa Pohjolan muistakin albumeista on saanut uuden vinyylipainoksen. Kysy levyjä ja lukemista kirjastostasi.

Tuomas Pelttari

Hae Pekka Pohjolan 'Pewit' kirjastosta!

Hae Pekka Pohjolan ’Pewit’ kirjastosta!

Hae Pewit kirjastosta!
Esitäytetty Monihaku kohdistuu
aluekirjastoihin, ja
kohdekirjaston voi vaihtaa.

Kysy musiikista!
Jos et löydä etsimääsi voit
kysyä kirjastonhoitajalta

Levyhyllyt
Pihkasilmä kaarnakorva (Love Records, 1972)
Harakka Bialoipokku | B The Magpie (1974)
Keesojen lehto (1977)
Visitation (1979)
Kätkävaaran lohikäärme (1980)
Urban Tango (1982)
Jokamies | Everyman (1983)
Space Waltz (1985)
Flight Of The Angel (1986)
Sinfonia 1 (1990)
Changing Waters (1992)
Pewit (1997)
Views (2002)

Lue lisää
Meriläinen, Mikko: Wigwam, 504 sivua. (Nemo, 2006).
Nevalainen, Petri: Pekka Pohjola – Bassokenraali, 202 sivua. (Jalava, 2003).
Rantanen, Miska: Love Records 1966–1979 – tarina, taiteilijat, tuotanto, 303 sivua. (Schildts & Söderströms, 2005, tarkistettu laitos 2014).

Pekka Pohjola: Pewit (1997).

Pekka Pohjola: Pewit (1997).

Wigwam: Hard N’ Horny – historiallisen suomalaisbändin debyytti

Hard N’ Horny (Love Records, 1969)

Wigwam: Hard N' Horny (1969).Suomalais-brittiläinen rockyhtye Wigwam oli omanlaisensa superkokoonpano perustamisestaan lähtien. Bändi teki useita albumiklassikoita, ja pääsi 70-luvun puolivälin aikaan lähelle kansainvälistä läpimurtoa. Wigwamin jäsenten juuret olivat osin yhteneväiset jo aiemmin. 1967–1968 laulaja Jim Pembroke ja rumpali Ronnie Österberg soittivat yhdessä kulttisuosiota nauttineessa yhtyeessä Blues Section. Österberg (1948–1980) ja Pembroke tekivät Love Recordsille pari soolosingleäkin, ”taustabändinä” Blues Section.

Wigwam vuonna 1969. Ronnie Österberg (vas.), Mats Huldén, Vladimir 'Nikke' Nikamo, Jukka Gustavson ja Jim Pembroke. Kuva: Mårten Huldén.

Wigwam vuonna 1969. Ronnie Österberg (vas.), Mats Huldén, Vladimir ’Nikke’ Nikamo, Jukka Gustavson ja Jim Pembroke. Kuva: Mårten Huldén.

Wigwamin ensimmäisessä kokoonpanossa olivat Österbergin ja Pembroken lisäksi basisti Mats Huldén ja kitaristi Nikke Nikamo. Wigwam täydentyi kun urkuri Jukka Gustavson liittyi bändiin ensisinglen Must Be The Devil//Greasy Kids Stuff jälkeen. Nikamo ja Gustavson olivat soittaneet aiemmin yhtyeessä The Roosters. Blues Sectionin jäljiltä nousi Wigwamin lisäksi suosioon myös progesuuruus Tasavallan Presidentti, jossa vaikutti kitaristi Jukka Tolonen. Suomalainen Love Records julkaisi molempia bändejä. Wigwamin debyyttialbumi Hard N’ Horny tuli ulos joulukuussa 1969, nousussa olevan yhtiön yhdeksäntenä LP-julkaisuna.

Suoranaisen progeilun sijaan Hard N’ Horny tuntuu – paria poikkeusta lukuunottamatta – svengaavalta popjazzilta, jossa on mukana helposti lähestyttävää lauluntekijäperinnettä. Wigwamin vaikuttimista The Band, The Beatles ja Steve Winwood tuntuvat läpi ilmaisun. Kunnianhimoinen levy palkitsee yhä, vaikka onkin lievästi raakilemainen. Säveltäjät Gustavson (s. 1951) ja Pembroke (s. 1946) halusivat totisesti näyttää mihin kyvyt riittävät. Toinen sai debyytin A-puolen, toinen B-puolen. Kun Gustavson maalaili sfääreissä, Pembroke pyrki tiiviiseen ilmaisuun.

Love Recordsin rahapulan vuoksi levyn kansitaidetta piirrettiin bändin kesken. Punavalkoinen kansikuva tehtiin vasta Hard N’ Hornyn toiseen painokseen.

Hard N' Hornyn ensimmäiset kansikuvat olivat yhtyeen jäsenten piirtämiä. Svart Records mallinsi eri kuvituksia albumin vinyyliuusintajulkaisuun vuonna 2015.

Hard N’ Hornyn ensimmäiset kansikuvat olivat yhtyeen jäsenten piirtämiä. Svart Records mallinsi eri kuvituksia albumin vinyyliuusintajulkaisuun vuonna 2015.

Gustavsonin polveilevat sävellykset täyttävät introa lukuunottamatta albumin A-puolen. Vajaan kymmenen sekunnin aloitusraita 633 Jesu Fåglar on Mats Huldénin teos, jota ei tilanpuutteen vuoksi koskaan julkaistu ruotsinkielisine teksteineen kokonaisena. Love Recordsin ja tuottaja Otto Donnerin viehtymys jazziin saattaa heijastua jamimaisessa irrottelussa Pidän sinusta.

Neron muistolle, hyvää yötä koettelee suomalaisen rockmusiikin rajoja intensiivisyydellään. Marjoriitta ja Jukka Gustavsonin dialogi on suomalaista rockhistoriaa:

– Miksi ei-sanan voi niin helposti unohtaa?
Onko sellaisia persoonallisuuksia, joiden tuntomerkit voidaan luetella;
Jokainen ihminen on persoonallisuus.
Hyvä että tiedämme: Ei!

Albumin jälkipuoliskolla kuullaan Pembroken säveltämä ja sanoittama Henryn seikkailu. Tarinamainen kerronta istuu laulajan ääneen ja tyyliin, kiireettömyys tukee vokalistin brittiläistä karismaa. Raidoista ei ehkä nouse välittömiä klassikoita, mutta levypuoliskon pituinen mitta on laulaja-lauluntekijä Pembroken hallussa hienosti. Yhdeksästä osasta yhteennivottu kokonaisuus toimii.

Wigwamin ura jatkui uudistuneella kokoonpanolla kun Huldén ja Nikamo siirtyivät sivuun. Toisella albumilla Tombstone Valentine (1970) oli mukana basistilegenda Pekka Pohjola.

* * *

Hard N’ Horny julkaisitiin alun perin LP-levynä vuonna 1969. Ensipainokset ovat keräilyharvinaisuuksia, mutta Svart Recordsin vinyyliuusintajulkaisu vuodelta 2015 on oivallinen valinta. Uusi LP-painos sisältää mallinnoksen alkuperäisestä tekstiliitteestä. Lisäksi mukana on Jukka Gustavsonin kerrontaa Wigwamista debyyttilevyn aikaan. Sinkkujen ystäville toimitus suosittelee alkuvuodesta 2018 julkaistua Wigujen seiskaboksia Complete Love Records Singles 1969–1975.

Hard N’ Hornysta on erilaisia CD-painoksia: ensimmäisellä on mukana Wigwamin toinen albumi Tombstone Valentine, 2003 ilmestyneellä remasterilla lisäraitana on sinkkubiisi Luulosairas. Myöhempi CD-painos sisältää myös laulujen sanoitukset. 2018 on luvassa uusi Svart Recordsin julkaisema 2CD-remaster, Wigwamin 50-vuotisen rockhistorian kunniaksi. Kysy Wigwam-levyjä kirjastostasi.

Tuomas Pelttari

Hard N’ Horny
Jukka Gustavson – laulu, urut, piano
Mats Huldén – bassokitara
Ronnie Österberg – rummut
Nikke Nikamo – kitara
Jim Pembroke – laulu, piano
Tuottaja: Otto Donner

Hae Wigwamin 'Hard N' Horny' kirjastosta!

Hae Wigwamin ’Hard N’ Horny’ kirjastosta!

Hae Hard N’ Horny kirjastosta!
Esitäytetty Monihaku kohdistuu
aluekirjastoihin, ja
kohdekirjaston voi vaihtaa.

Kysy musiikista!
Jos et löydä etsimääsi voit
kysyä kirjastonhoitajalta.

Levyhyllyt:
Wigwamin studioalbumit
Hard N’ Horny
(Love Records, 1969)
Tombstone Valentine (1970)
Fairyport (1971)
Being (1974)
Nuclear Nightclub (1975)
Lucky Golden Stripes And Starpose (1976)
Dark Album (1977)
Light Ages (Polarvox, 1993)
Titans Wheel (EMI, 2002)
Some Several Moons (Wolfgang Records, 2005)

Wigwamin livealbumit
Live Music From The Twilight Zone (Love Records, 1975)
Wigwam Plays Wigwam – Live (EMI, 2002)
Pop Liisa 3 – Wigwam 1973 (Svart Records, 2016)

Lue lisää:
Love Proge – Love Recordsin proge-klassikot 1968–1979. 2CD ja liitevihko. (Siboney, 1996).
Love Proge 2
. 2CD ja 12-sivuinen liitevihko. (Siboney, 1998).
Love Records – Kaikki singlet 1. 6CD ja 16-sivuinen liitevihko. (Universal Music, 2016).
Love Records – Kaikki singlet 2. 6CD ja 20-sivuinen liitevihko. (Universal Music, 2016).
Love Records – Kaikki singlet 3
. 6CD ja 24-sivuinen liitevihko. (Universal Music, 2016).
Love Records – Kaikki singlet 4. 6CD ja 20-sivuinen liitevihko. (Universal Music, 2016).
Love Records – Kaikki singlet 5. 6CD ja 24-sivuinen liitevihko. (Universal Music, 2016).
Meriläinen
, Mikko: Wigwam, 504 sivua. (Nemo, 2006).
Rantanen, Miska: Love Records 1966–1979 – tarina, taiteilijat, tuotanto, 303 sivua. (Schildts & Söderströms, 2005, tarkistettu laitos 2014).
Wigwam: Complete Love Records Singles 1969–1975 6 x 7″-singleä + 40-sivuinen tekstiliite. (Svart Records, 2018)
Wigwam: Hard N’ Horny, LP + 8-sivuinen tekstiilite (Svart Records, 2015). Debyyttialbumin kaunis uusintapainos sisältää Jukka Gustavsonin haastattelun, toim. Aku-Tuomas Mattila.
Wigwam
: Fresh Garbage – Rarities 1969–1977, 2CD. (Siboney, 2000). Kokoelmalevyn 20-sivuisen liitevihkon Wigwam-essee on olennaista luettavaa. Mikko Meriläinen ja Suonna Kononen kirjoittavat bändin vaiheista eloisasti.

Wigwam Nuclear Netclub

Wigwam: Hard N' Horny (1969).

Wigwam: Hard N’ Horny (1969).