Maritta Kuula: Kuuluisaa sukua – oman tien kulkija

Kuuluisaa sukua (Castafiorello, 2014)

Missä on Maritta Kuula? Luultavasti siellä missä ennenkin, maan alla kirjoittamassa ja laulamassa lauluja, joita kuulevat vain ne vihkiytyneet, jotka tieten tahtoen ovat etsiytyneet undergroundin perimmäisiin onkaloihin, sinne, missä ei kuuluta edes mihinkään skeneen. Sanaa ”kulttiartisti” käytetään leväperäisesti, mutta Kuulaan se sopii – onhan tuo etuliite luotu luonnehtimaan hänen kaltaisiaan pienen piirin suosikkeja ja yksityisyytensä suhteen salaperäisiä taiteilijoita.

”Mun haaveeni liittyvät mahdottomuutta vastaan taistelemiseen”, Kuula kertoi vuonna 2008 rocklehti Sueen tekemässäni haastattelussa. ”Haluan kokeilla asioita, jotka ovat mulle vaikeita sekä väistellä ajalle tyypillisiä asioita. Etsin omaa tietäni valtavirran ulkopuolella.”

Sieltä hänen tiensä myös alkoi. Kuula teki ensimmäiset levytyksensä Kauko Röyhkän kanssa perustamassaan 500 kg lihaa -yhtyeessä. Bändin debyyttialbumi oli vuonna 1982 julkaistu Etkös ole ihmisparka, jonka kappaleet oli sävelletty Antti Achreniuksen, Yrjö Jylhän ja Uuno Kailaan runoihin. Sooloartisti Kuulasta tuli vuoden 1992 Maritta Kuula & Karvanopat -levyllä. Lilithin, Plastic Passionin ja oman Castafiorello-levymerkkinsä kaltaisille riippumattomille toimijoille levyttäneen Kuulan viimeisin studioalbumi Kuuluisaa sukua ilmestyi keväällä 2014.

Kuuluisaa sukua -levyllä Kuulan säveltämiä ja sanoittamia kappaleita ovat sovittaneet Heikki Tikka, Miikka Paatelainen ja Eeva Koivusalo. Kuula kirjoittaa eläytyen lauluja ihmisistä ja heidän kokemusmaailmoistaan – satavuotiaasta naisesta, pyromaanimiehestä, ihmisten säikyttelyä kavahtavasta ennustajasta, elämän pelkäämisestä. Hahmogalleria on varsin laaja, kuten biisien
nimistä (’Veli George’, ’Malli tai laulajatar’, ’Pääsiäisnoita’, ’Runoilija’, ’Arabian Lawrence’) voi päätellä. Jos aiheet eivät ole tavanomaisia, ei sitä ole myöskään musiikki, johon ne on puettu. Lempeä melodia saattaa kuljettaa selässään kipeitä teemoja. Yleisestä käsityksestä poiketen Kuulan sävellykset eivät kuitenkaan ole erityisen hankalia tai omituisia – epätavallisia kyllä, mutta eivät mitenkään abstrakteja.

”Olen kuunnellut paljon viihdemusiikkia, Cole Porteria, Sinatraa ja diskoa”, Kuula kertoi Suessa. ”Siltä pohjalta sitten väännän omaa, sekoboltsista soundiani.”

Tässä multitaskaamisen kulta-ajassa Kuulan suurin haaste on se, että häntä pitäisi oikeasti kuunnella. Hänen biisinsä ovat laulajansa lailla samaan aikaan hillittyjä ja melodramaattisia, eikä niistä aina saa otetta yhdellä läpisoitolla. Kuulan ääni soi tuttuun tapaan vuoroin herkkänä, vuoroin paatoksellisena, mutta aina vähän outona. Tulkitsijana hän voi olla yhtä hyvin heliumia hengittänyt viettelijätär kuin taistolaislauluihin höyrähtänyt vanha kabareetähti. Pinnalta tyynen Kuuluisaa sukua -levyn meininki on menevimmillään ’Veli Georgessa’.

Kuulan vaikutteet tulevat 1960–70-luvuilta – selvimmin siitä kertoo ’Vaaleanpunaista’, jossa Phil Spectorin helisevä ja kohiseva äänimuuri kohtaa napakan diskopopin ja tarinankerronnan. Hänen musiikkinsa on lähellä laulelmaa ainakin siinä, että sanoitukset ovat kaiken keskiössä. Vaikka esimerkiksi ’Talo tulessa’ ja ’Malli tai laulajatar’ ovat kertosäkeellisiä kappaleita, niiden kantava rakenne on tarina. Ei ole lainkaan vaikeaa kuvitella Kuulaa käsikirjoittamassa vaikkapa jotakin musiikkiteatteriin liittyvää. Sellaisia suunnitelmia hänellä ei tiettävästi ole, mutta mikäli Maritta Kuula ei ole muuttanut mieltään viimeksi kuluneen vuoden aikana, jotakin hän tulee vielä julkaisemaan.

”Mulla on voimakas tarve tehdä musiikkia ja teen levyjä niin kauan kuin mahdollista”, Kuula sanoi Suen haastattelussa 2008. ”Kovin helppoa se ei kuitenkaan ole.”

Mihin Maritta Kuula sitten on matkalla? Kuka tietää. Viime aikoina hän on soittanut duokeikkoja eri indieyhteyksistä tutun Janne Lastumäen kanssa. Toivottavasti se ennakoi uuden musiikin julkaisua.

Ari Väntänen
www.arivantanen.com

Hae Maritta Kuulan ’Kuuluisaa sukua’ kirjastosta.

Hae Kuuluisaa sukua kirjastosta:
esitäytetty Monihaku kohdistuu
aluekirjastoihin, ja
kohdekirjaston voi vaihtaa.

Kysy musiikista!
Jos et löydä etsimääsi voit
kysyä kirjastonhoitajalta.

Levyhyllyt
Maritta Kuula | Löydä Finnasta

Maritta Kuula & Karvanopat (LP & CD | Herodes, 1992)
Valo ota vastaan (CD | Lilith, 1997)
Jeesus Hollywoodissa (CD | Lilith, 1999)
9 henkeä (CD | Lilith, 2002)
Koko kirjo (2CD-kokoelma | Lilith, 2006)
Ampiaisten kuningatar (CD | Castafiorello, 2008)
Kuuluisaa sukua (CD | Castafiorello, 2014)

500 kg lihaa | Löydä Finnasta
Etkös ole ihmisparka (LP | Mirror, 1982)
Ruusumajassa (LP | Euros Records, 1987)
Akvaario (LP | Euros, 1988)
Sielu (CD | Plastic Passion, 2004)
Nuori mies (CD | Plastic Passion, 2007)

Muista myös demokokoelma | Löydä Finnasta
500 kg lihaa: Yksinäinen ratsastaja (CD | Karkia Mistika, 2014)

Lue lisää | Löydä Finnasta
Aho, Arja & Taskinen, Anne: Rockin korkeat korot – suomalaisen naisrockin historia!, 321 sivua. WSOY 2003.
Forss, Timo & Kiiskinen, Satu & Karttunen, Ari: Alumiinikuu – suomalaista rocklyriikkaa, 114 sivua. Kirjayhtymä 1999.
Röyhkä, Kauko: Get on – 101 rocklyriikan parasta, 217 sivua. Tammi 2000.

Maritta Kuula: Kuuluisaa sukua (2014).

Against Me! Transgender Dysphoria Blues – transnaisen tositarina

Transgender Dysphoria Blues (Total Treble Music, 2014)

Against Me! Transgender Dysphoria Blues (2014).Turun Sanomat kertoi kesäkuussa, että vuonna 2016 transsukupuolisuustutkimuksiin hakeutui kahdeksansataa suomalaista. Vielä vuonna 2003 heitä oli vain viisikymmentä. Se ei suinkaan johdu transsukupuolisuuden räjähdysmäisestä kasvusta vaan siitä, että yhä useammat uskaltavat hakea tilanteeseensa apua sen sijaan, että antaisivat pelon, itseinhon ja häpeän määrätä kohtalonsa. Se on erittäin hyvä uutinen.

Maailma muuttuu ja murtaa turhat tabut, ja julkisista esimerkeistä voi olla apua siinä. Amerikkalaisen punkrockbändin Against Me!:n laulaja-kitaristi ja lauluntekijä Laura Jane Grace eli 32-vuotiaaksi asti miehenä nimeltä Tom Gabel. Yksi rockin harvoista transnaisista tuli kaapista koko kansalle Rolling Stonen artikkelin kautta toukokuussa 2012. Pari vuotta sen jälkeen hän jatkoi aiheen käsittelyä Against Me!:n kuudennella albumilla Transgender Dysphoria Blues.

Levyn viimeinen kappale Black Me Out:

Eräässä arvostelussa Transgender Dysphoria Bluesia verrattiin Lou Reedin Berliniin, mutta se ei ole kovin osuva rinnastus. Molemmat levyt kyllä käsittelevät vaikeita ja kiisteltyjä asioita, mutta muuten niillä ei juuri ole yhteistä. Siinä missä Berlin on fiktiivinen teos, on Transgender Dysphoria Blues hyvin henkilökohtainen kuvaus Tom Gabelin kivuliaasta kasvusta Laura Jane Graceksi. Against Me!:n levyn kantava tunnetila on dysforia eli sukupuoliristiriita eli kokemus siitä, että on syntynyt väärän sukupuolen kehoon. Tom Gabel tiesi jo viisivuotiaana olevansa naispuolinen, mutta vasta kolmenkymmenen hampaat irvessä eletyn vuoden jälkeen hän oli valmis ryhtymään tarvittaviin toimenpiteisiin.

Transgender Dysphoria Blues on hieno nimi levylle. Se viittaa laulut tehneen henkilön minäsuhteeseen ja siitä nouseviin tunteisiin, mutta myös bluesperinteen tapaan käsitellä murheita musiikilla. Klassisessa bluesbiisissä mies herää aamulla ja huomaa surukseen naisen lähteneen. Se ei ole ongelma eikä mikään sen rinnalla, että mies herää elämänsä jokaisena aamuna toivoen epätoivoisesti, että nainen (siis se kätketty nainen, joka hänen sisimmässään asuu ja joka hän oikeasti on) olisi lähtenyt pois, jotta hän voisi elää kokonaisen ihmisen normaalia elämää. Blues viittaa suruun ja siitä elpymiseen musiikin kautta, ja siitäkin Transgender Dysphoria Bluesissa on kyse: niin kuin bluesmiehet laulavat murheensa pois, lauloi Laura Jane Grace tiensä elämään ja kaatoi samalla Tom Gabeliksi kutsutun julkisivun.

Albumin nimibiisin liveversio:

Transgender Dysphoria Bluesin äänitykset jäivät ensimmäisellä kierroksella kesken. Tomista Lauraksi muuttuvan muusikon sukupuolenvaihdosprosessi, hoitojen psykofyysiset vaikutukset, julkisuus, elämän ja identiteetin läpikotainen mullistuminen sekä huoli siitä, mitä siitä koituu itselle ja läheisille tekivät työskentelystä hyvin hankalaa. Samaan aikaan Against Me!:n kokoonpano muuttui perusteellisesti, mikä sekoitti pakkaa entisestään.

Keväällä 2013 Grace oli päässyt sinuiksi muutoksensa kanssa ja Against Me! saanut rivinsä järjestykseen. Gracen ja pitkäaikaisen kitaristin James Bowmanin seuraan liittyi tunnettu punkrumpali Atom Willard, ja niin Transgender Dysphoria Blues saatiin tehdyksi loppuun. Kiertueiden koittaessa bändiin liittyi ruotsalaisen The (International) Noise Conspiracyn basisti Inge Johansson.

Transgender Dysphoria Bluesilla Laura Jane Grace on auki kuin viiltohaava. Hän päästää ulos kaiken, mitä joutui pitkään piilottelemaan. Jo suorasanainen avaus- ja nimiraita nostaa palan kurkkuun:

– You want them to notice the ragged ends of your summer dress.
You want them to see you like they see every other girl.
They just see a faggot.
They’ll hold their breath not to catch the sick.

True Trans Soul Rebelissä soi sama tuska, mutta sen sanoma on voimaannuttava. Kaikki tekstit eivät ole itsekeskeistä tilitystä ja uhmakasta uuden identiteetin lanseerausta. Grace kirjoitti Fuckmylife666:n vaimolleen, Two Coffinsin tyttärelleen ja Dead Friendin nuorena kuolleelle ystävälle.

Fuckmylife666:

Painavista sanoituksista huolimatta Transgender Dysphoria Blues ei ole mikään spoken word -levytys. Se on kipakasti potkiva punk rock -albumi, jolla on myös musiikillista arvoa. Laura Jane Grace on taitava biisintekijä, jota esimerkiksi Bruce Springsteen arvosti jo Tom Gabelin aikakaudella. Teini-ikäinen Tom löysi punkista kanavan tuoda julki tunteita, jotka muuten piti tukahduttaa. Vaikka tuo alakulttuuri ei lopulta ollutkaan sellainen hyväksyvä ja avarakatseinen perheyhteisö, jota hän erilaisuuden ja ulkopuolisuuden piinaamana etsi, punk kasvatti hänestä muusikon. Transgender Dysphoria Bluesilla kolmekymppisen Gracen sävellykset ovat tyylitajuisia ja jalostuneita.

Tärkeintä Transgender Dysphoria Bluesissa on silti se, kuinka suoraan, kainostelematta ja äänekkäästi se kertoo ilmiöstä, joka liian usein hyssytellään huomaamattomiin. Levyä kuunnellessa kannattaa lukea Laura Jane Gracen ja Dan Ozzin kirja Tranny – Confessions Of Punk Rock’s Most Infamous Anarchist Sellout, jonka suomennos ilmestyy ensi keväänä. Kirjastoista löytyy muutakin transsukupuolisuuteen liittyvää tietokirjallisuutta.

Ari Väntänen
www.arivantanen.com

Against Me! kotisivu
Transtukipiste

Levyhyllyt:
Against Me! studioalbumit
Against Me! Is Reinventing Axl Rose (2002)
Against Me! As The Eternal Cowboy (2003)
Searching For A Former Clarity (2005)
New Wave (2007)
White Crosses (2010)
Transgender Dysphoria Blues (2014)
Shape Shift With Me (2016)

Lue lisää:

Laura Jane Grace & Dan Ozzi: Tranny – Confessions Of Punk Rock's Most Infamous Anarchist Sellout (2016).

Laura Jane Grace & Dan Ozzi: Tranny – Confessions Of Punk Rock’s Most Infamous Anarchist Sellout (2016).

Grace, Laura Jane & Ozzi, Dan: Tranny – Confessions Of Punk Rock’s Most Infamous Anarchist Sellout, 320 sivua. (Hachette Books, 2016).

Against Me! Transgender Dysphoria Blues (2014).

Against Me! Transgender Dysphoria Blues (2014).

Kent: Tigerdrottningen – Ruotsin suurin näyttää jälleen

Kent: Tigerdrottningen (Sonet, Universal Music, 2014)

Kent: Tigerdrottningen (2014).

”Sveriges största rockband” kertoo yhtyeen kotisivun huomaamaton otsake. Statement kuvastaa Kentin itseluottamusta juuri sopivasti, ilman liioittelua. Kent kun osaa jotain ehkä parhaiten maailmassa: napata mallia ja vaikutteita esimerkiksi yhtyeiltä U2 ja Depeche Mode – ja kääntää kaiken voitoksi.

Musiikillista matkaa on helpottanut se, että yhtyeen ei ole koskaan tarvinnut harjoitella tyyliä tai uskottavuutta. Kent kuulostaa kansainväliseltä, mutta aina myös leimallisen ruotsalaiselta. Kyse on muustakin kuin Joakim Bergin ruotsinkielisistä teksteistä. Kent on aina omannut voimakkaan identiteetin.

* * *

Yhdestoista studioalbumi Tigerdrottiningen tekee edeltävää verkkaisemman vaikutelman. Soundi on perkussivisempi, asteen kovempi kuin 2012 julkaistulla levyllä Jag är inte rädd för mörkret. Toisaalta tällä kertaa on myös enemmän tilaa hengittää, sillä synasovitukset ovat vaihteeksi sivummalla. Imussa ollaan heti alussa kun pulppuava rockdisko Mirage alkaa. Festen har börjat.

Malliesimerkki perkussioiden voimasta on La Belle Epoque, joka punoo verkkaiselta tuntuvan tempon ympärille intensiivisen kokonaisuuden. Jousien staccato on yhtä juhlaa. Tekstin lakoninen kantaaottavuus kuulostaa vanhalta ajatukselta, mutta lopputulos lähentelee nerokasta.

– Jag är handen som gungar vaggan
Jag är staten och kapitalet
Jag är säkerhetsmanualen, anonyma kommentarer
Jag är mobbningen på nätet
Jag är Big Macen du äter
Jag är moskéer och katedraler
Jag är bibeln och koranen.

– Alla för alla
En för en
Alla för alla
En för en.

Tasokkaiden sävellystensä varassa laulaja Joakim Bergin on helppo pitää yllä draamaa. Ruotsalaista tunnelmaa välittyy lisää taustalaulajilta Beatrice Eli, Rudie Edwards ja Petra Marklund.

Berg kirjoittaa sydämeenkäyvästi, oli sitten ajatuksena egoismi, pääministerin murhapaikka tai muuten vain paluu vuosikymmenten taakse. Berg osaa kuvata Tukholmaa kadehdittavasti. Hän tunnistaa ihmisten ja paikkojen sielut – ja näyttää meille kaiken matkalla kokemansa. Todellista suuruutta.

Markus Mustonen – rummut, lyömäsoittimet, laulu, kosketinsoittimet, piano
Martin Sköld – bassokitara, kosketinsoittimet, ohjelmointi
Joakim Berg – laulu, kosketinsoittimet, piano,ohjelmointi, kitara
Sami Sirviö – kitara, kosketinsoittimet, ohjelmointi
Tuottajat: Kent, Daniel Alexander & Stefan Boman

Lue lisää:
Kent: Box 1991–2008 (10 CD), jossa mukana lähes 100-sivuinen liitevihko.

Levyhyllyt:
Studioalbumit ja kokoelmat
Kent (1995)
Verkiligen (1996)
Isola (1997, englanninkielinen versio 1998)
Hagnesta Hill (1999, englanninkielinen versio 2000)
B-Sidor 95–00 (2000)
Vapen & ammunition (2002)
Du & jag döden (2005)
Tillbaka till samtiden (2007)
Box 1991–2008 (2008)
Röd (2009)
En plats i solen (2010)
Jag är inte rädd för mörkret (2012)
Tigerdrottningen (2014)
Då som nu för alltid (2016), översättning på svenska
Best of (2016)

Kent kotisivu
Kent Facebook
Kent Twitter

Tuomas Pelttari

Kent: Tigerdrottningen (2014).

Kent: Tigerdrottningen (2014).

Billy Idol: Kings & Queens Of The Underground – rocktähden laadukas paluu

Kings & Queens Of The Underground (BFI Records, 2014)

Billy Idol: Kings & Queens Of The Underground (2014).Brittiläinen rocklaulaja Billy Idol (s. 1955) tunnetaan hyvin 80-luvun loisteliaista biiseistä White Wedding, Rebel Yell, Flesh For Fantasy ja Eyes Without A Face. Vuosina 1983–1990 julkaistut albumit Rebel Yell, Vital Idol, Whiplash Smile ja Charmed Life olivat suosittuja Suomessakin. Laadukkaan musiikin lisäksi Idol toi kitaristi Steve Stevensin kanssa 80-luvun rockiin tervetullutta shokkiarvoa ja säpinää.

Epäonninen Cyberpunk (1993) kuitenkin käänsi Billy Idolin menestyksekkään uran laskuun. Peräti 12 vuoden tauon jälkeen artisti palasi melko vähälle huomiolle jääneellä levyllä Devil’s Playground. Vajaan vuosikymmenen päästä oli vuorossa jälleen uusi alku: lokakuussa 2014 julkaistu Kings & Queens Of The Underground on Billy Idolin kahdeksas studioalbumi.

* * *

Tällä kertaa uusi alku on komea. Kings & Queens Of The Underground on täynnä tarttuvia biisejä ja – ehkä hieman yllättäen – malttia. Vuonna 2014 Idolin (oik. William Broad) musiikin voima kumpuaa rauhallisesta otteesta, ei itsetarkoituksellisen rajusta rokkaamisesta. Tuottaja Trevor Horn yhdistää Idolin persoonallisen äänen, yhä aistittavissa olevan vaaran elementin ja uskottavan rokkarin tyylikkyyden hyviin rockbiiseihin ja kiinnostavaan soundiin.

Aloitusraita ’Bitter Pill’ istuu Idolille erinomaisesti, tyylikäs rock keinuu eteenpäin kuin kehtolaulu. Paikoin viitataan lujaa menneisiin takavuosiin. ’Postcards From The Past’ tuntuu pastissilta Sigue Sigue Sputnik-hitistä ’Love Missile F1-11’, mutta onkin kopio Idolin omasta biisistä ’Rebel Yell’. Hälytyskellojen pitäisi soida, mutta eipä hätää – ’Postcards From The Past’ toimii täysillä. Myös albumin nimikappale kulkee kitschin reunalla. Muutkin hitaat biisit toimivat hienosti. Esimerkiksi ’Eyes Wide Shutista’ olisi moni rokkari ylpeä.

Maneereistaan huolimatta Billy Idol on ilmeikäs vokalisti. Hänen äänensä sävyt tuntuvat esimerkiksi raidalla ’Save Me Now’. Säkeistöjen lakoniset rivit toteavat tosiasiat, mutta ennen kertosäettä laulumoodi on mietteliäämpi. Hetken päästä voimaa ja kaipuuta lisätään, mutta kertosäe ei etene sitä ilmeisintä tietä. Loppuun vielä jännitettä lyhyellä arpeggiolla. Tällaisista elementeistä saadaan hyvän tuottajan kanssa aikaan hyvää jälkeä. Ja miten elähdyttävää nähdä lauluntekijät Idol ja Steve Stevens hedelmällisessä yhteistyössä. Heillä on yhä hauskaa yhdessä.

Kings & Queens Of The Underground
Billy Idol – laulu
Steve Stevens – kitara, akustinen kitara
Greg Kurstin – bassokitara, rummut, kitara, kosketinsoittimet
Trevor Horn – bassokitara,kosketinsoittimet
Ash Soan – rummut, lyömäsoittimet
Geoff Downes – urut, syntetisaattorit
Tuottajat: Trevor Horn sekä Greg Kurstin (Can’t Break Me Down, Save Me Now)

Tuomas Pelttari

Hae Kings & Queens… kirjastosta!

Hae Kings & Queens… kirjastosta!

Hae Kings & Queens… kirjastosta!
Esitäytetty Monihaku kohdistuu
maakuntakirjastoihin, ja
kohdekirjaston voi vaihtaa.

Kysy musiikista!
Jos et löydä etsimääsi voit
kysyä kirjastonhoitajalta.

Levyhyllyt:
Billy Idol (1982)
Rebel Yell (1983)
Vital Idol (kokoelma, 1985 | laajennettu US-painos 1987)
Whiplash Smile (1986)
11 Of The Best – Idol Songs (kokoelma, 1988)
Charmed Life (1990)
Cyberpunk (1993)
Greatest Hits (kokoelma, 2001)
Devil’s Playground (2005)
Happy Holidays (2006)
The Very Best Of Billy Idol – Idolize Yourself (kokoelma, 2008)
Kings & Queens Of The Underground (2014)

Lue lisää:
Idol, Billy (Sirje Niitepõld, kääntäjä): Dancing With Myself – Elämäni. (Like, 2015).
Idol, Billy: Dancing With Myself (Simon & Schuster, 2014).

Billy Idolin kotisivu.

Billy Idol: Kings & Queens Of The Underground (2014).

Billy Idol: Kings & Queens Of The Underground (2014).