Boards of Canada
Music Has the Right to Children ➡️ Geogaddi ➡️ Inferno
1980–1990-lukujen vaihteessa Iso-Britannian elektronimusiikissa kuului kummaa. Lontoon ulkopuolella putkahti ilmoille joukko kokeilevia, rahisevan-rouheaan estetiikkaan mieltyneitä muusikkoja, jotka alkoivat 90-luvun mittaan kerääntyä teollisuuskaupunki Sheffieldissä vaikuttaneen Warp-levyjulkaisijan ympärille. Nyrjähtäneitä, hypnoottisia sähkösointeja nikkaroivat Warpin huomassa esimerkiksi manchesterilaisduo Autechre, Cornwallissa kasvanut Aphex Twin sekä skotlantilaisesta pikkukylästä ponnistanut Boards of Canada. Sen muodostavat veljekset Mike Sandison ja Marcus Eoin.
Warpista tuli indie-legenda. Levy-yhtiö antoi artistien toteuttaa omia visioitaan tinkimättömästi ja salli näiden myös pidättäytyä julkisuudesta. Boards of Canada on aina pitänyt matalaa profiilia eikä sitten vuoden 2001 ole keikkaillut livenä. Salaperäisyys vastaa heidän sointimaailmansa sumuista ja verhottua luonnetta.
Moniin Warpin muusikoihin yhdistetään genrenimike IDM eli intelligent dance music (erotuksena tanssittavaan electronic dance musiciin). ”Älykkään tanssimusiikin” rinnalla on puhuttu braindancesta tai cerebral dance musicista, joskin IDM käsitteenä on vakiintunut. ”Äly” kannattaakin ymmärtää viittauksena mielensisäisyyteen pikemminkin kuin jonkinlaiseen rationaalisuuteen. IDM tanssittaa aivonystyröitä, pistää sisäiset maailmat värisemään. Tyypillistä IDM-artisteille on sisäänpäin kääntynyt hienovaraisuus ja kuulijan oman mielikuvituksen sytyttely.
Boards of Canada: Aquarius • albumilta Music Has the Right To Children [1998]. Videona on musiikin innoittamaa fanitaidetta.
1990-luvulla elettiin suurta siirtymää, kun analoginen teknologia jäi taakse. Tietokoneiden lyödessä läpi musiikintekeminen mullistui. Vanhat sähkösoittimet, syntetisaattorit ja fyysinen nauha tallennusvälineenä muuttuivat nopeasti historiallisiksi.
Kokeilevien elektronimuusikoiden luovuutta muutostila ruokki. He hyödynsivät tarkoituksella jo vanhentunutta teknologiaa kuten kasettinauhureita luoden keinotekoisen rapistunutta soundia. Nostalgisiksi muuttuneilla sähkösoinneilla herkuteltiin ja niihin punottiin itsenauhoitettuja arkisia ääniä. Keskeinen työtapa oli kollaasi, esimerkiksi vanhoista televisio-ohjelmista napsitut leikkeet, niiden muokkaaminen ja looppaaminen (lyhyen katkelman toistaminen silmukkana). Lopputuloksena oli usein patinoitunut paksu pinta, jonka alla kummittelee jotakin aavemaisen tunnistettavaa.
Tällaisesta estetiikasta on käytetty termiä hauntologia, jonka voisi suomentaa aaveontologiaksi. Se liittyy menneisyyden jälkien kartoittamiseen. Boards of Canadaa pidetään musiikillisen ”aave-estetiikan” merkittävimpänä esikuvana. Savuisesti väreilevät, retroisen rakeiset sointimassat ovat täynnä oudon tuttuja kaikuja. Monilla BoC-raidoilla varsinaisen kappaleen päätteeksi ilmaantuu erillinen musiikkifragmentti, joka on kuin muistikuvan häivä, katkelma jostakin puoliksi unohtuneesta.
Kolkonkipeä nostalgiantuntu leimaa Boards of Canadaa, jonka nimikin viittaa lapsuusmuistoon. Veljekset nimittäin viettivät lapsina vuoden Kanadassa, jossa katselivat maan elokuvaviraston (National Film Board of Canada) tuottamia opetusohjelmia. Vanhoista dokumenteista ja lastenohjelmista, eritoten Seesamtiestä leikatut ja muunnellut palaset ovat keskeistä raaka-ainetta. Työskentelyä voisi verrata kuvataiteilijoihin, jotka käyttävät löydettyjä esineitä ja vaikkapa vanhoja sanomalehtiä kollaasien aineksina. Boards of Canadan ikoninen sointi syntyy kuluneisuudesta, rahinasta, rapsahtelusta ja vääristymistä, jotka luovat vaikutelman eräänlaisesta musiikillisesta mullasta kaivetuista löydöksistä.
Jo lapsina veljekset puuhasivat kasettilaitteilla, äänittivät ympäristön ääniä ja tekivät omaa musiikkia. 80-luvun kasettialakulttuurissa nauhaa käsiteltiin aivan konkreettisesti, sitä paitsi leikattiin ja liimattiin myös kuumennettiin, venytettiin ja raaputettiin ”tahraisten” sointien aikaansaamiseksi. Myöhemmin digitaalisilla alustoilla tehtyä epäpuhtauksien tavoittelua kutsutaan glitch-musiikiksi. Boards of Canadalle keskeinen menetelmä oli materiaalin toistuva juoksuttaminen vanhojen, heikkolaatuisten kasettinauhureiden läpi, jolloin se muuttui koko ajan kuluneemman kuuloiseksi.
Boards of Canada: 1969 • albumilta Geogaddi [2002]. Videona on musiikin innoittamaa fanitaidetta.
Duon ura on ollut paitsi erittäin vaikutusvaltainen myös hyvin pitkä. Tunnettuuteen se nousi Skam Recordsin julkaisemalla EP:llä Hi Scores [1996] ja viimeistään vuoden 1998 debyyttialbumillaan Music Has the Right To Children. Molemmat julkaisut ovat elektronisen musiikin merkkiteoksia. Kahden 2000-luvulla ilmestyneen albumin jälkeen Boards of Canada on jatkanut julkaisua harkittujen hiljaiskausien jälkeen. 2013 ilmestyi Tomorrow’s Harvest, jossa tuttu BoC-tyyli saa ylleen lisää eeppisyyttä. Toukokuussa 2026 pamahti yllättäen ihkauusi albumi 13 vuoden tauon jälkeen. Kryptisiä vihjeitä uudesta musiikista alkoi ilmaantua huhtikuussa – hypetyksen ei siis annettu velloa kuukausikaupalla. Inferno pohjautuu tutulle kädenjäljelle, mutta laajentaa sitä ja tuo mukaan riittävästi uutta, jotta julkaisu ei tunnu väkinäiseltä comebackilta. Samalla levy on kunnianosoitus IDM:n ja glitchin traditiolle, jota Boards of Canada itse on ollut luomassa.
Duon tuhnuisesti vellovien, unenomaisten maailmojen äärelle on muodostunut vahva fanikulttuuri. Siinä missä BoC on upottanut ääniä sointimaakerrosten alle, fanit ovat tutkineet niitä arkeologien tavoin ja onnistuneet paikantamaan suuren määrän samplejen alkuperäisistä lähteistä. Vastaavasti on tongittu ja rapsuteltu mahdollisia salaviestejä musiikin pinnan alla.
Lastenohjelman hahmo tai luontodokumentin kertojaääni voi olla kuin teleportti, joka siirtää kuulijan takaisin lapsuuteen. Toisaalta aitoa jaettua kokemusta 70-luvun Seesamtiestä ei välttämättä edes tarvita; Boards of Canadan on sanottu rakentaneen niin tunnistettavan nostalgian tunnun, että kuulija ottaa musiikissa syntyvän kuvitteellisen menneisyyden omakseen. Tuotannon avainteemana on muistaminen. Duo itse on kuvannut halunneensa tutkiskella muistoja sisällyttäen niihin myös sen ”emotionaalisen tekstuurin, joka syntyy ajan kuluessa”. Samalla luodaan hienovaraista pohdintaa todellisuuden luonteesta, harhasta, valheesta, väärinmuistamisesta.
Boards of Canada: Introit / Prophecy At 1420 MHz • albumilta Inferno
2026
Pohdinnat vainoharhoista ja salaliittoteorioista leimasivat WTC-iskujen jälkimainingeissa syntynyttä albumia Geogaddi [2002]. Inferno tarttuu yhteiskunnalliseen vireeseen vielä voimallisemmin. Samassa linjassa musiikin sävyn kanssa Boards of Canada ei kuitenkaan ota selkeästi kantaa, vaan pikemminkin herättelee aavisteluja ja vie kuulijan tutkailemaan assosiaatioitaan.
Inferno heijastelee kriisientäyteistä aikaamme scifi-elokuvamaisilla jännärisoinneilla ja maailmanlopun tunnulla. BoC on enemmän kiinni nyt-hetkessä kuin koskaan: unenomaisten sointimassojen sijaan musiikissa on uudenlaista välittömyyttä. Soittimia on käytetty tavallista enemmän ja vaikutelma on paikoin jopa rockahtava. Häivytetyn muminan sijaan selvästi erottuvaa puhetta on paljon. Äänikuva on aiempaa enemmän iholla, aivan vieressä, ei muistojen luoman etäisyyden päässä.
Nostalgia on joka tapauksessa alati läsnä, sillä retro muodostaa linssin jonka läpi duo asioita tarkastelee. Tässä tapauksessa se antaa tunteen historian toistumisesta: ihmiset ovat aina reagoineet epävarmuuteen ja pelkoon samoin tavoin. Boards of Canadan albumit ovat arvoituksellisia ja oleellisesti monitulkintaisia kokonaisuuksia. Viittaukset esoteerisiin ilmiöihin entisestään vahvistavat sitä, että pallo tulkinnasta on kuulijalla. Tekijät itse eivät anna selvää viestiä. Se on tärkeää aikana, jolloin ehdottomista mielipiteistä ei ole pulaa.
Auli Särkiö-Pitkänen – aesarkio.wordpress.com
Boards of Canada kotisivu
Boards of Canada Facebook
Boards of Canada Instagram
Boards of Canada Threads
💿
Boards of Canada
Finna.fi
Twoism EP | Music70 1995 • Warp 2002
Hi Scores EP | Skam 1996
Aquarius EP | Skam 1998
Music Has the Right To Children Warp / Skam 1998
Peel Session EP | Warp 1999
In A Beautiful Place Out In The Country EP | Warp 2000
Geogaddi Warp 2002
The Campfire Headphase Warp / Music70 2005
Trans Canada Highway EP | Warp / Music70 2006
Tomorrow’s Harvest Warp / Music70 2013
Inferno Warp 2026
📚
Lue lisää elektronisesta populaarimusiikista
Finna.fi
Futuromania – Electronic Dreams, Desiring Machines And Tomorrow’s Music Today Simon Reynolds, 408 sivua | White Rabbit 2024
Saatat pitää myös näistä Levyhyllyistä
Angelo Badalamenti 1937–2022 • Kauneuden ja pahaenteisyyden syleily
Brian Eno – avaruuden inspiroimaa ambientia • Apollo – Atmospheres & Soundtracks [1983]
David Bowie 1947–2016 • Jazzia ja rockia moderneimmillaan • ★ Blackstar [2016]
Jane Siberry – artistista vapautta parhaimmillaan • The Walking [1987]
Jansen Barbieri Takemura – ambientin ja popin kirjeenvaihtoa • Changing Hands [1997]
Jean-Michel Jarre – takaisin tulevaisuuteen • The Time Machine • Electronica 1 [2015]
John Carpenter – mustan valon loiste • Lost Themes III • Alive After Death [2021]
Kadi Vija – äänitaidetta laulaen • Tiny Hands Gathering Wonder, The World Becomes Magic [2025] • Kadi Vija 3: Freedom [2025] • Kadi Vija Key Project: Extended Powerspots [2022]Laurie Anderson – äänen, sanan ja kuvan ja taidetta • Big Science [1982] ➡️ Amelia [2024]
Manuel Göttsching 1952–2022 • Kosmisen kitaramusiikin legenda
Pat Metheny – jazztähden ECM-kausi • Vuodet 1974–1984
Radiohead – takaisin epätodellisuuteen • A Moon Shaped Pool [2016]
Steven Wilson – koskettava tarina ulkopuolisuudesta • Hand Cannot Erase [2015]
Talk Talk ja Mark Hollis 1955–2019 • Ainutlaatuinen tyylievoluutio • The Party’s Over [1982] ➡️ Laughing Stock [1991] ➡️ Mark Hollis [1998]
Talking Heads – tanssi kuin kukaan ei katselisi • Talking Heads: 77 [1977]
Vangelis 1943–2022 • Mestarillinen atmosfäärien luoja
Music Has The Right To Children • 1998
Geogaddi • 2002
Tomorrow’s Harvest • 2013
Inferno • 2026
