The Electric Light Orchestra: I – timantinkirkas debyytti

The Electric Light Orchestra / No Answer | EMI Harvest 1971

The Electric Light Orchestra: The Electric Light Orchestra (1971).

Brittiläinen The Electric Light Orchestra syntyi alkujaan varsin erilaiseksi ryhmäksi kuin bändin 70- ja 80-luvun radiohiteistä voisi päätellä. Kun bändiä ei vielä tunnistettu lyhenteellä ELO, birminghamilaiset multi-instrumentalistit Roy Wood (s. 1946) ja Jeff Lynne (s. 1947) johtivat Electric Light Orchestraa alkuun yhdessä kohti kunnianhimoista taidemusiikin ja rockin hybridiä. Yhtyeen pitkää nimeä kantava debyyttialbumi julkaistiin joulukuussa -71.

Wood, Lynne ja rumpali Bev Bevan olivat kaveeranneet jo vuosia ja aloittaneet yhteistyön yhtyeessä The Move. Normimallista rockbändiä laajempaan orkestraatioon mieltyneet muusikot halusivat ottaa ELO:n myötä askeleen eteenpäin. Timantinkirkas idea jalostui vähitellen albumiksi asti. Äänityssessioita tehtiin rinnakkain The Moven kanssa. Muusikot elivät niin luovaa kautta, että 70-luvun alkuvuosien ELO-äänityksistä ammennettiin myös The Moven albumille Message From The Country (1971), ellei jopa vuonna 1973 julkaistulle Roy Woodin soololevylle Boulders.

The Electric Light Orchestra: Bev Bevan (vas.), Roy Wood ja Jeff Lynne. Kuva: EMI Records.
The Electric Light Orchestra: Bev Bevan (vas.), Roy Wood ja Jeff Lynne. Kuva: EMI Records

The Electric Light Orchestran debyyttialbumin tunnelma on monilta osin yllättävän akustinen. Perinteisemmin instrumentoitujen rockbiisien rinnalla on huomattava määrä jousisoittimia, puhaltimia, akustista kitaraa ja pianoa. Lynnen ja Woodin nerokkaasti tuottamalla levyllä Instrumenttien oma soundi saa ilahduttavan paljon tilaa.

Huumaava dravi valtaa tilan levyn alkusekunneista lähtien. Kaikkien aikojen ensimmäinen ELO-raita ’10538 Overture’ virtaa sisään massiivisella vyöryllä, jossa täydellistä kitarariffiä kannattelee Woodin uskomaton sellonsoitto.

The Electric Light Orchestra: 10538 Overture

’Look At Me Now’ tuo selloriffittelyn puupuhaltimien ja kauniin laulumelodian rungoksi. Huomattavan progehtavan biisin väliosassa ei ole huomata rumpujen poissaoloa.

The Electric Light Orchestra: Look At Me Now

Lynnen balladimainen ’Nellie Takes Her Bow’ nivahtaa puolivälissä aivan eri biisiin, kuin The Beatles ja Sgt. Pepper’s Lonely Hearts Club Band parhaimmillaan. Haastavinta barokkirokkia edustanee ’The Battle Of Marston Moor’, jossa on tavoitettu sotaretken tuntua. Moniosainen taideteos hämmästyttää aina, äänikuva on niin taidokkaasti tehty. B-puolen avaava ’First Movement’ on yksi rockmusiikin täydellisimmistä instrumentaaliraidosta.

The Electric Light Orchestra: First Movement (Jumping Biz)

Wood ei ikävä kyllä jatkanut ELO:n vakikokoonpanossa enää albumille ELO 2, vaikka häntä levyllä kuullaankin. Näin Electric Light Orchestran villein seikkailuepisodi päättyi. Bändi kuitenkin jatkoi Lynnen johdolla fantastista uraa eteenpäin, reilusti kaupallisempaan suuntaan. Monin eri tavoin mestarilliset eri aikakausien ELO-albumit ovat aina kiinnostavia. Jopa sopimusteknisen pakon edessä tehty The Balance Of Power (1986) on kiinnostava episodi, vaikka jouset on korvattu kokonaan koneilla. Myöhempien levytysten rinnalla ykkönen loistaa omanlaista valoaan, täynnä sähköä.

The Electric Light Orchestra I
Roy Wood – laulu, sello, oboe, akustinen kitara, bassokitara, fagotti, klarinetti, nokkahuilu, kitara, lyömäsoittimet
Jeff Lynne – laulu, piano, kitara, lyömäsoittimet, bassokitara
Bev Bevan – rummut, lyömäsoittimet
Steve Woolam – viulu
Tuottajat: Roy Wood ja Jeff Lynne

The Electric Light Orchestra / No Answer on saanut muutamia uusintapainoksia. 2012 julkaistu 40th Anniversary Edition (CD+DVD) on kiinnostava lisä ELO-saagaan: DVD sisältää uuden stereoremasterin lisäksi monikanavamiksauksen Quad Mix to 4.1. Yhdessä CD+DVD:n kanssa ELO:n ykkönen sai myös päivitetyn gatefold-kantisen LP-painoksen.

Tuomas Pelttari

Jeff Lynne’s ELO | kotisivu
Electric Light Orchestra | Facebook
Jeff Lynne’s ELO | Facebook

Roy Wood | kotisivu
Roy Wood | Facebook

Saatat pitää myös näistä Levyhyllyistä

Anderson Bruford Wakeman Howe – kauneutta ja karnevaalia
Annie Haslam – brittiprogen satakieli
Brian Wilson: That Lucky Old Sun – popneron paluu elämään
Camel [1] 1971–1978 • Bluesjuurista sinfoniseen progeen
Camel [2] 1979–2019 • Melodisen progen konkari
David Gilmour: Luck And Strange [2024] – veteraanin uusi luomisvire
Elton John – pianistin tie ihmemaahan • Goodbye Yellow Brick Road [1973]
Genesis: Selling England By The Pound – englantilaisen progen suurteos
Genesis: The Lamb Lies Down On Broadway – Gabriel ja Rael progen huipulla
Genesis: A Trick Of The Tail – uuden tanssin alku
Genesis: Wind & Wuthering – kokonaisen nelikon viimeinen näyttö
John Lennon: Imagine – tunnustuksia ja idealismia
Karmakanic: In A Perfect World [2011] – modernin progen täysosuma
Manuel Göttsching 1952–2022 • Kosmisen kitaramusiikin legenda

Marillion: FEAR (Fuck Everyone And Run) [2016] – pelosta pelon voittamiseen
Mike Oldfield: Tubular Bells [1973] – taiderockin ainutlaatuinen menestystarina
Queen oli seikkailu • A Night At The Opera [1975]
Paul McCartney: Tug Of War – popmusiikin käsityön mestaruutta
Pink Floyd: A Momentary Lapse Of Reason – rentoa jatkoaikaa huipulla
Rush: A Farewell To Kings – viileän relasti proge
Rush
: 2112 – kuilun reunalta kontrolliin
Rush: Permanent Waves – rocktrion uusi aalto
Rush: Snakes & Arrows – ilmeikkään itseluottamuksen paluu
Steve Hackett – monipuolinen säveltäjä ja Genesiksen progeperinnön vaalija
Tom Petty And The Heartbreakers: Damn The Torpedoes – suuren lauluntekijän muistolle
Traffic – eklektisen rockin pioneeri • Vuodet 1967–2004
Wings: Venus And Mars – popmusiikkia rakkaudesta
Yes: The Yes Album – yhtyeen ensimmäinen klassikko
Yes: Fragile – progen herkkää ylivoimaa
Yes: Talk – uusi uljas auringonnousu

Electric Light Orchestra
Finna.fi

1970-luku

The Electric Light Orchestra | Harvest 1971 • 2CD 30th Anniversary Enhanced CD [First Light Series] 2001 • CD + 24-sivuinen vihko | Harvest 2003 • CD + DVD | Harvest 2012
ELO 2 | Harvest 1973 • 2CD [First Light Series] 2003
On The Third Day | United Artists Records ‎1973 • CD Epic/Legacy 2006
Eldorado – A Symphony By The Electric Light Orchestra | United Artists Records/Jet Records 1974
Face The Music | Jet Records 1975
A New World Record | Jet Records 1976
Out Of The Blue | Jet Records 1978
Discovery | Jet Records 1979

1980-luku

Xanadu – From The Original Motion Picture Soundtrack  Electric Light Orchestra & Olivia Newton-John | Jet Records 1980
Time | Jet Records 1981
Secret Messages | Jet Records 1983
The Balance Of Power | Jet Records/Epic 1986

2000–2009

Zoom | Epic 2001

2010-luku
Jeff Lynne’s ELO
Finna.fi

Alone In The Universe | Columbia 2015
Wembley Or Bust • live | 2017
From Out Of Nowhere | Columbia/Big Trilby Records/Sony Music 2019

Nimellä Jeff Lynne's ELO julkaistu paluulevy Alone In The Universe julkaistiin vuonna 2015.
Nimellä Jeff Lynne’s ELO julkaistu paluulevy Alone In The Universe julkaistiin vuonna 2015.

Jeff Lynne
Finna.fi

Armchair Theatre | Reprise Records 1990 • Big Trilby Records/Frontiers Records 2013
Long Wave | Big Trilby Records/Frontiers Records 2012

The Move
Finna.fi

Move | Regal Zonophone 1968 • 2CD | Salvo 2007
’Shazam’
| Regal Zonophone 1970 • 2CD Deluxe Edition | Esoteric Recordings 2016
Looking On
 | 1970 • CD ja 16-sivuinen liitevihko | Salvo 2008
Message From The Country • CD ja 16-sivuinen liitevihko | EMI 2005

The Idle Race

The Birthday Party | Liberty 1968
Idle Race | Liberty 1969
Time Is | Regal Zonophone 1971

Boksit ja kokoelmalevyt
ELO • The Move • The Idle Race
Finna.fi

Electric Light Orchestra
Afterglow • 3CD ja liitevihko | Epic Associated 1990
Flashback • 3CD ja 43-sivuinen liitekirja | Sony Music 2000
All Over The World – The Very Best Of Electric Light Orchestra | Epic/Sony Music 2005
Ticket To The Moon – The Very Best Of Electric Light Orchestra Volume 2 | Epic/Legacy/Sony BMG Music Entertainment 2007
The Classic Albums Collection • 11CD | Epic/Sony Music/EMI 2011
The Studio Albums 1973–1977 • 5CD | Epic/Legacy/Sony Music 2016

Movements – 30th Anniversary Anthology  The Move • 3CD | Westside 1997
Anthology – 1966–1972  The Move • 4CD ja 70-sivuinen liitekirja | Onward Music 2008

Back To The Story  The Idle Race • 2CD | EMI 1996. Kokoelma sisältää kolme The Idle Race -albumia, singleraitoja sekä Jeff Lynnen ensimmäisen levytyksen yhtyeessä The Nightriders.

Lue lisää ELOsta • Read more about ELO
Finna.fi

John Van der Kisten tekemien kirjojen lisäksi toimitus suosittelee James R. Turnerin vuonna 2020 julkaistua kirjaa Roy Woodin värikkäästä tuotannosta. Turnerin teos käsittelee myös ELO:n ensimmäisen albumin sisällön.

Hyvin toimitettujen liitevihkojen ansiosta toimitus suosittelee James R. Turnerin ja Van der Kisten kirjojen rinnalle CD-uusintajulkaisuja, bokseja ja kokoelmia. Fanien kannattaa lukea myös Bev Bevanin kevyehkö ELO-historiikki The Electric Light Orchestra Story. Se on saatavana Varastokirjastosta. Jeff Lynnen ja Roy Woodin muistelmia joudumme vielä odottamaan.

Roy Wood • The Move, ELO & The Wizzard Every Album, Every Song [On Track …]  James R. Turner, 122 pages | Sonicbond 2020
Jeff Lynne • Electric Light Orchestra – Before And After
 John Van der Kiste, 190 pages | Fonthill Media Limited 2015
The Electric Light Orchestra Story  Bev Bevan & Garth Pierce (toim.), 174 pages | Mushroom 1980
Roy Wood – The Move, Wizzard And Beyond  John Van der Kiste, 164 pages | Amazon KDP 2014

Lue lisää progesta
Finna.fi

Unisatama – progressiivinen rock 1980–2020  Matti Pajuniemi, 464 sivua | Matti Pajuniemi 2021
Aamunkoiton portit – progressiivinen rock 1967–1979  Matti Pajuniemi, 384 sivua | Suomen musiikkikirjastoyhdistys 2013 • Uusi painos 2017

The Electric Light Orchestra: The Electric Light Orchestra (1971).
The Electric Light Orchestra • EMI Harvest 1971
Musiikkikirjastot.fi logo
Levyhyllyt-juliste. Harri Oksanen 2021.