Ritual De Lo Habitual | Warner 1990
1980-luvun lopulla Los Angelesissa raikasi hiuslakantuoksuinen pophevi. Glam metalista tuli niin suuri ilmiö, että Troubadourin, Rainbow Bar & Grillin ja Whisky a Go Go’n kaltaisten menomestojen nimet opittiin tuntemaan Suomessa asti.
Tuffin ja Wildsiden kaltaiset Sunset Stripin yhtyeet eivät kuitenkaan olleet koko totuus kaupungista. LA:ssa oli myös vahva underground-skene, jonka toiminta keskittyi Scream-klubille. Sen tunnetuin bändi oli Jane’s Addiction, jonka keikkojen ympärillä kävi niin kova kuhina, että levymogulitkin kiinnostuivat.
Laulaja Perry Farrellin, kitaristi Dave Navarron, basisti Eric Averyn ja rumpali Stephen Perkinsin vuonna 1985 perustama Jane’s Addiction julkaisi ensimmäisen levynsä, livenä Roxy Theatressa taltioidun Jane’s Addictionin vuonna 1987. Heti sen jälkeen bändi siirtyi riippumattomalta Triple X Recordsilta Warner Brosille. Vuoden 1988 Nothing’s Shocking, Jane’s Addictionin ensimmäinen studioalbumi, myi reilut parisataatuhatta kappaletta.
Jane’s Addiction: Been Caught Stealing
Ritual De Lo Habitual äänitettiin Hollywoodissa Track Record -studiolla vuoden 1989 loppupuoliskon aikana. Levyn tuotti Dave Jerden, joka oli tehnyt Jane’s Addictionin kanssa myös Nothing’s Shockingin. Toisen studioalbumin biisit olivat olleet olemassa jo pitkään: Jerden oli saanut jo ennen Nothing’s Shockingin äänityksiä Farrellilta kasetin, jolla oli kahdeksantoista biisiä. Niistä puolet äänitettiin Nothing’s Shockingille, loput päätyivät Ritual De Lo Habitualille.
Se ei kuulosta hyvältä lähtökohdalta levyn tekemiselle. Ensimmäiseltä levyltä yli jääneet kappaleet olisivat monien bändien tapauksessa olleet nimenomaan sitä itseään, ylijäämäkamaa, josta ei ollut levytettäväksi. Jane’s Addictionin tapauksessa niin ei kuitenkaan ollut. Jerden on jopa nimennyt Ritual De Lo Habitualin suosikikseen kaikista tuottamistaan levyistä. ”Siinä on outo viba, jota on vaikea määritellä… Se tuntuu tulleen jostakin muualta, enkä oikein tiedä, miten se tapahtui”, hän pohdiskeli LA Weeklyn haastattelussa vuonna 2015.
Jane’s Addiction: Stop
Sellainen viba syntyy, kun kaikki – sekä harkittu että sattumanvarainen – osuu kohdalleen. Nothing’s Shockingin aikaan Jane’s Addiction tuskin olisi vielä ollut valmis kaikkeen, mitä Ritual De Lo Habitual siltä vaati. Esimerkiksi eeppinen bakkanaalikuvaus ’Three Days’, albumin suurteos, pantiin purkkiin yhdellä ainoalla otolla. Levyn tunnetuimman biisin ’Been Caught Stealingin’ svengi alkoi keinua vasta studiossa, ja biisillä kuultava koiran haukahtelu saatiin mukaan sattumalta, kun Farrellin rakas Annie intoutui räksyttämään juuri sopivassa kohdassa.
Ritual De Lo Habitualista tehtiin kaksiosainen, niin sanotusti takapainoinen kokonaisuus, melkein kuin kahdesta EP:stä niputettu albumi. Alkupuoli raitaan ’Been Caught Stealing’ asti koostuu iskevistä ja tunnelmoivista rockbiiseistä, jollaisista myös Nothing’s Shocking oli tehty. Napakan funkyssa ’No One’s Leavingissa’ ja ’Ain’t No Rightissa’ (jonka rajusti sätkivää rockia värittävät hävittäjälentokoneen äänet) Jane’s Addiction kuulostaa suorastaan pitelemättömältä, mutta samalla Navarron, Perkinsin ja Averyn yhteistyö on äärimmäisen hallittua.
Jane’s Addiction: Three Days
Teosmaiset kappaleet ovat levyn loppupuolella. Niihin tuovat juhlavuutta jousisovitukset – raidalla ’Then She Did…’ ne luovat elokuvallista laajakangastunnelmaa, ja ’Of Coursen’ sovitus vie Lähi-itään Farrellin juutalaisen perhetaustan kautta. Vaikuttava, moniosainen ’Three Days’ ja albumin kansitaide saivat innoituksensa Farrellin ystävän kuolemasta. Herkkä päätöskappale ’Classic Girl’ tyynnyttelee albumia rajusti ravistelleet tunnemyrskyt, ja loppu on hyvin kaunis.
1990-lukua ei ehtinyt kulua kovinkaan monta vuotta, kun vaihtoehtorock jo kangistui tylsäksi ja kaavamaiseksi uusien kliseiden toisteluksi. Ritual De Lo Habitual oli vielä niistä rasitteista vapaa levy, uraauurtava albumi, jonka vaikutteita ei voinut nimetä kovin yksiselitteisesti. Siinä kuulee The Velvet Undergroundin näkemyksellistä piittaamattomuutta siitä, miten rockia saa soittaa, Jimi Hendrixistä ja psykedeliarockista kumpuavaa kitarankäsittelyä, progen eeppisyyttä ja punkin rosoisuutta, The Contortionsin kaltaisista punk funk- ja no wave -bändeistä periytyvää hallittua kaaosta ja vanhan Alice Cooper Groupin teatraalisuutta ja draamantajua.
Jane’s Addiction: Classic Girl
Navarro on myöhemmin mytologisoinut Ritual De Lo Habitualin tekemistä sanomalla olleensa sen sessioissa niin aineissa, ettei muista niistä yhtään mitään. Tuottaja Jerden ei usko sen olevan totta. Hän kertoi LA Weeklyssä, ettei nähnyt yhdenkään Jane’s Addictionin jäsenen koskeneen huumeisiin levyä tehtäessä. Ritual De Lo Habitualia kuunnellessa tuottajaa on helpompi uskoa. Jane’s Addictionin läpimurtoalbumi on kaikessa outoudessaan, napakkuudessaan ja psykedeelisyydessään täysin fokusoitunut bändilevy. Navarron hyökyvä kitarismi on todella kaukana nuokkuvan narkkarin räpiköinnistä.
Ritual De Lo Habitual oli tärkeä julkaisu Jane’s Addictionille (sitä on myyty tuplaplatinan verran yksin Yhdysvalloissa) ja rockille ylipäänsä. Farrellin proosarunolliset sanoitukset ja bändin kliseitä karttelevat sävellykset palauttivat uskon siihen, että pinnalliseksi ja tyhjänpäiväiseksi häntäheikkien hölinäksi latistunut suurten yhtiöiden rock voisi taas olla merkityksellinen taidemuoto. 1990-luvun alussa se olikin sitä hetken verran, ja se on osaltaan Jane’s Addictionin ansiota.
Ari Väntänen | www.arivantanen.com
Ritual De Lo Habitual
Perry Farrell – laulu
Dave Navarro – kitara
Eric Avery – bassokitara
Stephen Perkins – rummut
Tuottaja: Dave Jerden
Jane’s Addiction | kotisivu
Jane’s Addiction | Facebook
Perry Farrell | kotisivu
Perry Farrell | Facebook
Saatat pitää myös näistä Levyhyllyistä
Alice In Chains: Rainier Fog – sumusta selviytyneet
Auf der Maur: Auf der Maur – Melissan ensimmäinen sooloalbumi
Beastie Boys: Check Your Head – ysärin rajattomuus
Common & Pete Rock: The Auditorium Vol. 1 [2024] – tosikoulun alumnit esittävät sarjan kysymyksiä, joihin vastattiin jo vuosikymmeniä sitten
Faith No More – sääntöjä ei ole • The Real Thing • Angel Dust
Foo Fighters: But Here We Are – soitto on surusta tehty
Green Day on voimissaan Saviorsilla
Green River: Dry As A Bone – grungen juurilla
Guns N’ Roses: Appetite For Destruction – hard rockin kunnianpalautus
Hole: Celebrity Skin – kun irvistys kietoutuu hymyyn
Iron Maiden: Powerslave – epiikkaa ja elinvoimaa egyptiläisittäin
Kurt Cobain: Montage Of Heck – himmeä pala taivasta
L7 kävi 1990-luvun edellä • Vuodet 1985–2024
Lauryn Hillin Miseducation – uraa uurtanut oppitunti kaikille osapuolille
Mad Season: Above – suuri sisäinen kamppailuMark Lanegan: Whiskey For The Holy Ghost – Seattlen surujuhlan soundtrack
Melrose • Melrosen rockissa on rollia • Melrose [1986]
Nine Inch Nails: Pretty Hate Machine – loikka lähitulevaisuuteen
Oranssi Pazuzu: Mestarin kynsi – alitajunnan oudot luonnonlait
Queens Of The Stone Age: In Times New Roman… – Josh Homme päätyönsä parissa
Red Hot Chili Peppersin myrskyisä 1990-luku • Blood Sugar Sex Magic [1991] • One Hot Minute [1995] • Californication [1999]
Santa Lucia: Arktista hysteriaa – uranuurtaja aikaansa edellä
Sleeping Bag Records • 1980-luvun New Yorkissa hitsattiin historiaa oikeilla kohtaamisilla
Smack On You – avain kulttisuosioon
Soundgarden: Badmotorfinger – visio kirkastuu
The Doors: The Doors [1967] – vallankumouksen lähtölaukaus
The Doors ilman Morrisonia – tarpeeton kuin tylsä veitsi • Other Voices [1971] • Full Circle [1972]
The Jimi Hendrix Experience: Are You Experienced [1967] – tanssimusiikkia vapaudenjanoisille
The Streets • Mike Skinner luomus on sekä kaunotar että hirviö – eikä mahdu mihinkään
The Velvet Underground: Squeeze – se näkymätön VU-levy
💿
Jane’s Addiction
Finna.fi
Jane’s Addiction • live | Triple X Records 1987 • Warner Bros. Records/Triple X Records 1991 & 1999
Nothing’s Shocking | Warner Bros. Records 1988
Ritual De Lo Habitual | Warner Bros. Records 1990 • 2LP Warner Bros. Records 2020
Strays | Warner Bros. Records 2003
The Great Escape Artist | Capitol Records 2011
💿
Kokoelmalevyt
Jane’s Addiction
Finna.fi
Kettle Whistle | Warner Bros. Records 1997
Up From The Catacombs – The Best Of Jane’s Addiction | Rhino 2006
A Cabinet Of Curiosities, 3CD + DVD | Rhino 2009
Live In NYC | Hypersonic/Universal, 2013
Sterling Spoon, 6LP | Rhino 2016
Alive At Twenty-Five – Ritual De Lo Habitual 2016 Silver Spoon Anniversary Tour, CD + DVD + Bluray | Cleopatra 2017
💿
Perry Farrell
Finna.fi
Song Yet To Be Sung | Virgin 2001
Rev Perry Farrell • Jane’s Addiction • Porno For Pyros | Warner Bros. Records 1999
Kind Heaven | BMG 2019
The Glitz ; The Glamour • 9LP | Last Man Music 2021
💿
Porno For Pyros
[Perry Farrell • Stephen Perkins • Peter DiStefano • Martyn LeNoble]
Finna.fi
Porno For Pyros | Warner Bros. Records 1993
Good God’s Urge | Warner Bros. Records 1996
💿
Perry Farrell’s Satellite Party
Finna.fi
Ultra Payloaded | Columbia 2007
💿
Dave Navarro
Finna.fi
Trust No One | Capitol Records 2001
📚
Lue lisää Perry Farrellista, Dave Navarrosta ja Jane’s Addictionista • Read more about Perry Farrell, Dave Navarro and Jane’s Addiction
Finna.fi
Whores – An Oral Biography Of Perry Farrell And Jane’s Addiction Brendan Mullen, 324 sivua | Da Capo 2005
Perry Farrell – The Saga Of A Hypester Dave Thompson, 244 sivua | St. Martin’s Griffin 1995
Don’t Try This At Home – A Year In The Life Of Dave Navarro Dave Navarro & Neil Strauss, 253 sivua | Regan Books 2004
📚
Lue lisää grungesta ja Seattlen rockskenestä • Read more about grunge and the Seattle Rock Scene
Finna.fi
Kaikki rakastavat Seattlea – grungen tarina Mark Yarm & kääntäjä Jere Saarainen, 588 sivua | Like 2014
Everybody Loves Our Town – A History Of Grunge Mark Yarm, 567 sivua | Faber & Faber 2011 & 2017
Ritual De Lo Habitual • 1990
Spotify
Ritual De Lo Habitual • 1990