Death Hawks: Psychic Harmony – astronautiskelijain yllätyssiirto

Psychic Harmony | Svart Records 2019

Death Hawksin seitsemän vuotta sitten ilmestynyt ensialbumi Death & Decay teki välittömästi vaikutuksen. Sen dynaaminen, psykedeelinen ja hypnoottinen hippibluesrock haki tarveaineensa historiasta. Tamperelaisten boogie polki itsensä irti kaikesta nykyaikaisesta, mutta musiikki ei kuulostanut retrolta mielikuvituksettomuuden mielessä. Pikemminkin vaikutti siltä, että tuo ajassa vapaasti liikkuva yhtye oli tullut jäädäkseen. Seuraavat kaksi albumia saivat nyökyttelemään: kyllä, Death Hawks lunastaa kaikki debyyttinsä jakelemat lupaukset ja enemmänkin. Se luo ja kasvaa.

Kesäkuussa 2019 julkaistu neljäs albumi Psychic Harmony on toista maata. Se on Death & Decayta vastaava yllätys, jolla Death Hawks ei vahvistele asemiaan vaan keksii itsensä uudelleen. Se ei taatusti ole kaikkien vanhojen fanien mieleen, mikä on oikein.

Kannen persikkainen taustaväri on tyylitajuinen valinta nelikolta, joka on tietoisesti kääntänyt sisäavaruusaluksensa kohti toisenlaisia maailmoja. Psychic Harmonylla supernovat räjähtelevät vaaleanpunaisen samppanjan sävyissä ja tähtisade on purppuraista. Musiikki, joka oli ennen psykedelia, kraut, folk ja rock, on nyt psykedelia, soul, funk ja (deep) pop – mutta kuten vaikkapa levyn päättävä, Nicole Willisin kanssa duetoitu ’I Am A Tree’ todistaa, ei Death Hawks ole repinyt juuriaan irti. Synteettiset soundit ovat vieneet tilaa orgaanisilta, purskahdukset räjähdyksiltä, keinunta jumitukselta ja pehmeys särmikkyydeltä, mutta lopulta kyse on vain uudenlaisen astronautiskelijanasun sovittamisesta.

Sisimmässään Death Hawks on yhä sama mystifiointiin taipuvainen hippiyhtye, joka svengin löytäessään tarttuu siihen lujasti. Se ei vain enää tunne tarvetta toimittaa asiaansa kitara edellä. Psychic Harmonylla pääosaan nousevat Teemu Markkulan entistä taipuisammaksi kehittynyt lauluääni ja paksut, synteettiset sävelkudelmat. Muutos on tehty vaihtamalla työtapaa. Psychic Harmony on sävellysten puolesta edellisiä enemmän bändilevy – siinä missä uuden materiaalin kirjoittaminen oli ennen lähinnä Markkulan asia, nyt moni aihio on tullut rumpali Miikka Heikkisen, saksofonisti-kosketinsoittaja Tenho Mattilan ja basisti Riku Pirttiniemen suunnalta.

Eniten vanhasta muistuttaa ’A Room With A Viewn’ ja ’I Am A Treen’ syntetisaattorien avulla levitoiva mystinen folk. Sen sijaan vaikkapa vocoder-vokalisoitu ’Synchronicity’, ’Whisperin’ pulputtava princefunk tai ’Re-Runin’ kepeä leijunta eivät Death Hawks -kelloja soita. Psychic Harmonysta on helppo pitää, jos vain pystyy päästämään irti ennakko-odotuksista. Tämä materiaali pääsisi parhaiten edukseen festivaalien telttalavojen intiimissä hämärässä. Siellä reaktio voi olla yhtä hyvin transsi kuin tanssi.

Death Hawksille ”matka” ei ole vain musiikin hämytunnelmien metafora. Tähänastisen tuotannon kuunneltuaan huomaa, että bändi on ollut kaiken aikaa menossa jonnekin, levy levyltä eteenpäin. Mutta siinä missä Death & Decayn (2012), Death Hawksin (2013) ja Sun Future Moonin (2015) otettiin pieniä askelia, on Psychic Harmony hämmentävä harppaus, joka jakaa mielipiteitä. Se saattaa osoittautua poikkeukseksi tai aloittaa toisen seitsemän vuoden syklin. Elämme kiinnostavia aikoja.

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

Death Hawks | Facebook
Svart Records | Death Hawks
Alt Agency | Death Hawks

Hae Death Hawksin nelosalbumi ’Psychic Harmony’ kirjastosta.

Hae Psychic Harmony kirjastosta:
esitäytetty Monihaku aluekirjastoihin. Kohdekirjaston voi vaihtaa.

Kysy musiikista kirjastonhoitajalta.

Levyhyllyt | Finna.fi
Death Hawksin albumit
Death & Decay | GAEA Records 2012
Death Hawks | GAEA Records 2013
Sun Future Moon | Svart Records 2015
Psychic Harmony | Svart Records 2019

Lue lisää | Finna.fi
DeRogatis, Jim: Kaleidoscope Eyes – Psychedelic Rock From The ’60s To The ’90s | Citadel Press 1996
DeRogatis, Jim: Turn on Your Mind – Four Decades Of Great Psychedelic Rock | Hal Leonard 2003
Joynson, Vernon: Fuzz, Acid And Flowers – A Comprehensive Guide To American Garage, Psychedelic And Hippie Rock (1964-1975) | Borderline Productions 1993

Death Hawks: Psychic Harmony (2019).

Ellips: Yhden naisen hautajaiset – hippihenkeä ja sovitustyötä

Yhden naisen hautajaiset | Vallila Music House 2019

Haloo Helsingin pitkän keikkatauon jälkeen julkaisema Hulluuden Highway (2017) osoittautui sittenkin hetkelliseksi ilmestymiseksi eikä toiseksi tulemiseksi. Menestysbändi on ilmoittanut siirtyvänsä määräajaksi telakalle ja palaavansa julkisuuteen vuonna 2021 uuden albumin kanssa. Se on mitä ilmeisimmin tullut urallaan vaiheeseen, jossa on varottava leipääntymistä.

Yli kahden vuoden tauolla on aikaa toteuttaa itseään, ja niin melkein koko kvartetti on tehnytkin. Rumpali Jukka Soldanin tiet ovat tutkimattomat, mutta kitaristit Jere Marttila ja Leo Hakanen ovat polkaisseet käyntiin Stereo-nimisen EDM-projektin. Laulaja-basisti Elli Haloo taas on muuttunut Ellipsiksi.

Siinä missä Marttila ja Hakanen ovat sukeltaneet elektroniseen musiikkiin, raivaa Ellips itselleen tien puisilla instrumenteilla. Kuten ensimmäisistä singleistä voi päätellä, Yhden naisen hautajaiset on tyylillisesti laaja-alainen levy, ei varsinaisesti mikään genrejulkaisu. Siinä missä ’Maailma on rikki’ trippaili 1970-lukulaisen hippirockin pyörteissä, voisi ’Kolera-allas’ rankasta aiheestaan huolimatta soida iskelmäradioidenkin taajuuksilla. Paketin pitää koossa retrohenkinen tuotanto, joka kaihtaa ajan henkeä.

Elli Haloon oma levy tuntuu hyvin loogiselta askeleelta muutenkin kuin melko varman menestyksen kantilta. Hän on yksi suomalaisen rockin tunnistettavimmista laulajista ja myös lauluntekijä, joka pystyy kirjoittamaan omat kappaleensa itse. Musiikin tekeminen tuntuu lisäksi olevan hänelle paitsi työ, myös keino selvitä elämästä hengissä. Yhden naisen hautajaisten kantava tunnetila on pelko siitä, että muuan nainen musertuu pahan maailman ja oman herkkyytensä puserruksessa. Välillä kyse on kytevistä ihmissuhdeongelmista, välillä ilmastoahdistuksesta, välillä silkasta maailmantuskasta, mutta helppoa ei ole hetken vertaa.

Ellips on viehättynyt neljänkymmenen vuoden takaisten rocklevyjen orgaaniseen ja progressiiviseen sointiin ja kevyen mystiseen tai spiritualistiseen tunnelmaan. Siltä kantilta Matti Mikkola on Ellipsille juuri oikea tuottaja, osoittihan hän jo kauan sitten Tehosekoittimessa kykenevänsä luomaan raikkaan kuuloisia tyylipastisseja. Sittemmin Mikkolan muut tuotantotyöt sekä hänen oman bändinsä Saimaan julkaisut ovat olleet vankkaa evidenssiä sovitustyön suvereenista hallinnasta.

Tuottajan jälki levyllä on vahva, ja sovituksilla on monin paikoin sävellyksiä tärkeämpi rooli. ’Maailma on rikki’ ja ’Leijona ja kaksoisliekki’ tavoittavat hippirockin huuman hienosti aina autenttista laulusoundia myöten. Melko yhdentekevästi alkava ’Lasityttö’ kasvaa Sparksiin ja Queeniin viittaavaksi operetiksi ja levyn vaikuttavimmaksi kappaleeksi. Jopa ’Kyykäärmeen’ valtatien suoraa rockia on väritetty pirullisella viulunsoitolla ja suvantomaisella väliosalla. Musiikki on täynnä yksityiskohtia, jotka pitävät sen mielenkiintoisena.

Soololevy toimii silloin, kun artisti kuulostaa sillä enemmän itseltään kuin siltä bändiltä, josta on omilleen lähtenyt. Siinä Ellips onnistuu: Yhden naisen hautajaiset ei ole monen ihmisen mieltymysten summa vaan tekijänsä näköiseksi rakennettu julkaisu. Se on detaljirikas levy, mutta jotakin siitäkin puuttuu – kaikesta ahdistuksesta huolimatta siltä ei aisti kyynisyyttä. Se on mukavaa, etenkin, kun tilalla on empatiaa.

Ari Väntänen
www.arivantanen.com

Ellips kotisivu

Hae Ellips-debyytti ’Yhden naisen hautajaiset’ kirjastosta.

Hae Yhden naisen hautajaiset kirjastosta:
esitäytetty Monihaku aluekirjastoihin. Kohdekirjaston voi vaihtaa.

Kysy musiikista kirjastonhoitajalta.

Levyhyllyt
Ellips | Finna.fi
Yhden naisen hautajaiset | Vallila Music House 2019

Haloo Helsinki! | Finna.fi
Haloo Helsinki! | EMI Music Finland 2008
Enemmän kuin elää 2009
III 2011
Maailma on tehty meitä varten | Ratas Music Group 2013
Kiitos ei ole kirosana 2014
Hulluuden Highway 2017

Lue lisää | Finna.fi
Pekkanen, Ville: Haloo Helsinki! Laulut on tehty teitä varten – nuotti- ja kuvakirja, 25 suurinta hittiä, 132 sivua | Kustannusosakeyhtiö Otava 2017

Jane’s Addiction: Ritual De Lo Habitual – toisinajattelijoiden taidemanifesti

Ritual De Lo Habitual (Warner, 1990)

Jane's Addiction: Ritual De Lo Habitual (1988).1980-luvun lopulla Los Angelesissa raikasi hiuslakantuoksuinen pophevi. Glam metalista tuli niin suuri ilmiö, että Troubadourin, Rainbow Bar & Grillin ja Whisky a Go Go’n kaltaisten menomestojen nimet opittiin tuntemaan Suomessa asti.

Tuffin ja Wildsiden kaltaiset Sunset Stripin yhtyeet eivät kuitenkaan olleet koko totuus kaupungista. LA:ssa oli myös vahva underground-skene, jonka toiminta keskittyi Scream-klubille. Sen tunnetuin bändi oli Jane’s Addiction, jonka keikkojen ympärillä kävi niin kova kuhina, että levymogulitkin kiinnostuivat.

Laulaja Perry Farrellin, kitaristi Dave Navarron, basisti Eric Averyn ja rumpali Stephen Perkinsin vuonna 1985 perustama Jane’s Addiction julkaisi ensimmäisen levynsä, livenä Roxy Theatressa taltioidun Jane’s Addictionin vuonna 1987. Heti sen jälkeen bändi siirtyi riippumattomalta Triple X Recordsilta Warner Brosille. Vuoden 1988 Nothing’s Shocking, Jane’s Addictionin ensimmäinen studioalbumi, myi reilut parisataatuhatta kappaletta.

Ritual De Lo Habitual äänitettiin Hollywoodissa Track Record -studiolla vuoden 1989 loppupuoliskon aikana. Levyn tuotti Dave Jerden, joka oli tehnyt Jane’s Addictionin kanssa myös Nothing’s Shockingin. Toisen studioalbumin biisit olivat olleet olemassa jo pitkään: Jerden oli saanut jo ennen Nothing’s Shockingin äänityksiä Farrellilta kasetin, jolla oli kahdeksantoista biisiä. Niistä puolet äänitettiin Nothing’s Shockingille, loput päätyivät Ritual De Lo Habitualille.

Se ei kuulosta hyvältä lähtökohdalta levyn tekemiselle. Ensimmäiseltä levyltä yli jääneet kappaleet olisivat monien bändien tapauksessa olleet nimenomaan sitä itseään, ylijäämäkamaa, josta ei ollut levytettäväksi. Jane’s Addictionin tapauksessa niin ei kuitenkaan ollut. Jerden on jopa nimennyt Ritual De Lo Habitualin suosikikseen kaikista tuottamistaan levyistä. ”Siinä on outo viba, jota on vaikea määritellä… Se tuntuu tulleen jostakin muualta, enkä oikein tiedä, miten se tapahtui”, hän pohdiskeli LA Weeklyn haastattelussa vuonna 2015.

Sellainen viba syntyy, kun kaikki – sekä harkittu että sattumanvarainen – osuu kohdalleen. Nothing’s Shockingin aikaan Jane’s Addiction tuskin olisi vielä ollut valmis kaikkeen, mitä Ritual De Lo Habitual siltä vaati. Esimerkiksi eeppinen bakkanaalikuvaus Three Days, albumin suurteos, pantiin purkkiin yhdellä ainoalla otolla. Levyn tunnetuimman biisin Been Caught Stealingin svengi alkoi keinua vasta studiossa, ja biisillä kuultava koiran haukahtelu saatiin mukaan sattumalta, kun Farrellin rakas Annie intoutui räksyttämään juuri sopivassa kohdassa.

Ritual De Lo Habitualista tehtiin kaksiosainen, niin sanotusti takapainoinen kokonaisuus, melkein kuin kahdesta ep:stä niputettu albumi. Alkupuoli Stop!:ista Been Caught Stealingiin koostuu iskevistä ja tunnelmoivista rockbiiseistä, jollaisista myös Nothing’s Shocking oli tehty. Napakan funkyssa No One’s Leavingissa ja Ain’t No Rightissa (jonka rajusti sätkivää rockia värittävät hävittäjälentokoneen äänet) Jane’s Addiction kuulostaa suorastaan pitelemättömältä, mutta samalla Navarron, Perkinsin ja Averyn yhteistyö on äärimmäisen hallittua.

Teosmaiset kappaleet ovat levyn loppupuolella. Niihin tuovat juhlavuutta jousisovitukset – Then She Did… -kappaleessa ne luovat elokuvallista laajakangastunnelmaa, ja Of Coursessa ne vievät Lähi-itään Farrellin juutalaisen perhetaustan kautta. Vaikuttava, moniosainen Three Days ja albumin kansitaide saivat innoituksensa Farrellin ystävän kuolemasta. Herkkä päätöskappale Classic Girl tyynnyttelee albumia rajusti ravistelleet tunnemyrskyt, ja loppu on hyvin kaunis.

1990-lukua ei ehtinyt kulua kovinkaan monta vuotta, kun vaihtoehtorock jo kangistui tylsäksi ja kaavamaiseksi uusien kliseiden toisteluksi. Ritual De Lo Habitual oli vielä niistä rasitteista vapaa levy, uraauurtava albumi, jonka vaikutteita ei voinut nimetä kovin yksiselitteisesti. Siinä kuulee The Velvet Undergroundin näkemyksellistä piittaamattomuutta siitä, miten rockia saa soittaa, Jimi Hendrixistä ja psykedeliarockista kumpuavaa kitarankäsittelyä, progen eeppisyyttä ja punkin rosoisuutta, The Contortionsin kaltaisista punk funk- ja no wave -bändeistä periytyvää hallittua kaaosta ja vanhan Alice Cooper Groupin teatraalisuutta ja draamantajua.

Navarro on myöhemmin mytologisoinut Ritual De Lo Habitualin tekemistä sanomalla olleensa sen sessioissa niin aineissa, ettei muista niistä yhtään mitään. Tuottaja Jerden ei usko sen olevan totta. Hän kertoi LA Weeklyssä, ettei nähnyt yhdenkään Jane’s Addictionin jäsenen koskeneen huumeisiin levyä tehtäessä. Ritual De Lo Habitualia kuunnellessa tuottajaa on helpompi uskoa. Jane’s Addictionin läpimurtoalbumi on kaikessa outoudessaan, napakkuudessaan ja psykedeelisyydessään täysin fokusoitunut bändilevy. Navarron hyökyvä kitarismi on todella kaukana nuokkuvan narkkarin räpiköinnistä.

Ritual De Lo Habitual oli tärkeä julkaisu Jane’s Addictionille (sitä on myyty tuplaplatinan verran yksin Yhdysvalloissa) ja rockille ylipäänsä. Farrellin proosarunolliset sanoitukset ja bändin kliseitä karttelevat sävellykset palauttivat uskon siihen, että pinnalliseksi ja tyhjänpäiväiseksi häntäheikkien hölinäksi latistunut suurten yhtiöiden rock voisi taas olla merkityksellinen taidemuoto. 1990-luvun alussa se olikin sitä hetken verran, ja se on osaltaan Jane’s Addictionin ansiota.

Ari Väntänen
www.arivantanen.com

Jane’s Addiction kotisivu

Hae Jane's Addiction -klassikko 'Ritual De Lo Habitual' kirjastosta!

Hae Jane’s Addiction -klassikko ’Ritual De Lo Habitual’ kirjastosta!

Hae Ritual De Lo Habitual kirjastosta!
Esitäytetty Monihaku kohdistuu
aluekirjastoihin, ja
kohdekirjaston voi vaihtaa.

Kysy musiikista!
Jos et löydä etsimääsi voit
kysyä kirjastonhoitajalta

Levyhyllyt
Jane’s Addiction (live, 1987)
Nothing’s Shocking (1988)
Ritual De Lo Habitual (1990)
Strays (2003)
The Great Escape Artist (2011)

Muista myös kokoelmalevyt
Kettle Whistle (Warner Bros., 1997).
Perry Farrell (& Jane’s Addiction & Porno For Pyros): Rev (1999).
Up From The Catacombs – The Best Of Jane’s Addiction
(Rhino, 2006).
A Cabinet Of Curiosities, 3CD + DVD (Rhino, 2009).
Live In NYC, (Hypersonic/Universal, 2013).
Sterling Spoon, 6LP (Rhino, 2016).
Alive At Twenty-Five – Ritual De Lo Habitual 2016 Silver Spoon Anniversary Tour, CD + DVD + Blu-ray (Cleopatra, 2017).

Lue lisää
Mullen, Brendan: Whores – An Oral Biography Of Perry Farrell And Jane’s Addiction, 324 sivua. Da Capo 2005.
Navarro, Dave & Strauss, Neil: Don’t Try This At Home – A Year In The Life Of Dave Navarro, 253 sivua. Regan Books 2004.
Thompson, Dave: Perry Farrell – The Saga Of A Hypester, 244 sivua. St. Martin’s Griffin 1995.

Jane's Addiction: Ritual De Lo Habitual (1988).

Jane’s Addiction: Ritual De Lo Habitual (1990).

Kingston Wall: II – tanssi pieni transsi

Kingston Wall II (Trinity, 1993)

Kingston Wall II (1993).Elämän sanotaan kulkevan seitsemän vuoden sykleissä. Sen mittaisen matkan ajassa teki myös Kingston Wall. Vuosina 1987–1994 toiminut helsinkiläisyhtye ei saavuttanut suurta menestystä, mutta sen maine jäi elämään. Lahjakkaan ja lupaavan bändin hajoamisen ja johtohahmo Petri Wallin traagisen kohtalon myötä Kingston Wallista on kasvanut suorastaan myyttinen yhtye.

Kitaristi-laulaja Petri Wallin ja basisti Jukka Jyllin perustama Kingston Wall soitti ensimmäisen keikkansa Helsingin Natsalla syyskuussa 1988. Klassiseen kokoonpanoonsa bändi pääsi vuonna 1990, kun Sami Kuoppamäki liittyi sen rumpaliksi. Bändi alkoi jakaa mielipiteitä heti, kun hyppäsi mukaan pääkaupunkiseudun livekuvioihin. Toisaalta se oli musiikillisesti vanhanaikainen yhtye, joka ammensi vaikutteita epäcoolilta hippiajalta. Toisaalta se oli äärimmäisen musikaalinen ja soitossaan tehokas ja vapaa ryhmä, jonka biiseissä oli hypnoottista tenhoa.

Helmikuussa 1992 julkaistu ensimmäinen albumi Kingston Wall I oli onnistunut debyytti itsensä iskuun keikkailleelta triolta, mutta sitä ei myyty paljon. Se oli pettymys etenkin Petri Wallille, joka uskoi lujasti bändinsä mahdollisuuksiin. Kingston Wallilla ei olisi ollut mitään kaupallista menestystä vastaan, mutta toisaalta taiteessaan tinkimätön bändi ei edes yrittänyt tehdä kappaleita, joihin yleisön olisi helppo tarttua. Popissa niin olennainen laulu, ihmisääni, oli sille instrumenteista vähäpätöisin. Kingston Wall olikin bändi, josta ei kannattanut yrittää saada otetta. Sen sijaan siihen piti sukeltaa sisään.

Syksyllä 1992 Lepakon studiossa äänitetty Kingston Wall II oli bändin kolmesta albumista se, jolla idea oli kirkkaimmillaan. Aiemmin samana vuonna Walli oli innostunut uudesta elektronisen tanssimusiikin kulttuurista ja alkanut käydä house- ja trance-juhlissa. Toisin kuin monille muille konemusiikki-intoilijoille, Wallille uuden kulttuurin nousu ei tarkoittanut kitaramusiikin kuolemaa. Hänelle se merkitsi psykedelian uutta tulemista, modernia väylää sisäavaruusmatkailulle, jota Kingston Wall oli siihen mennessä harjoittanut 1960–70 -lukujen taitteen hengessä. Tanssitranssin tunnelmat tekivät Kingston Wallista ajassaan relevantimman bändin.

Kingston Wall lähestyi uutta maailmaa hyvin maltillisesti. Bändin toinen albumi on selkeästi kitaravetoisen voimatrion levy, rockia, ei konemusiikkia. Rohkeimmillaan ja samalla yleisesti ymmärrettävimmillään bändi oli levyn lainabiisissä. Donna Summerin, Giorgio Moroderin ja Pete Bellotten Summerin laulettavaksi kirjoittama ’I Feel Love’ viitoitti 1970-luvun lopulla tietä elektroniselle tanssimusiikille. Kingston Wallin käsittelyssä se liitti yhteen vanhan ja uuden psykedelian, kitarat ja koneet.

’I Feel Love’ oli poikkeus. Monet Petri Wallin musiikilliset ideat kuulostivat tribuuteilta vanhoille, melko itsestään selville sankareille. Juhlallisen mahtipontinen ’Two Of  Kind’ viittaa Led Zeppelinin ’Stairway To Heaveniin’ avoimesti sekä kitarasoolossa että sanoituksessa. ’Shine On Me’ taas herättää vahvoja mielleyhtymiä sekä Jimi Hendrixin että Pink Floydin herkimpiin hetkiin, kunnes Sakari Kukon saksofoni luo biisille oman luonteen. Wallin kiinnostus mystiikkaan ja esoteerisiin asioihin on myös entistä vahvemmin läsnä. Biisissä ’Could It Be So?’ hän kuulostaa melkeinpä pakkomielteiseltä toistellessaan ajatusta uudelleensyntymisen mahdollisuudesta. Usein musiikki sai kertoa tarinaa omillaan: ’Ištwan’, ’And It’s All Happening’ ja ’Palékastro’ ovat instrumentaalisia.

’I Feel Love’ pääsi mukaan II:n julkaisua tukeneelle promosinglelle. Sinkun ykkösraidaksi valittiin kuitenkin albumin pyörteisiinsä imaiseva avauskappale ’We Cannot Move’. Se on yksi Kingston Wallin tarttuvimmista ja mukaansatempaavimmista biiseistä, mutta kenties ajan henkeä tavoitelleen coverin markkinointiin satsaaminen olisi ollut kannattavampi ratkaisu. Toisaalta Kingston Wall II menestyi yllättävän hyvin. Se kävi korkealla Suomen virallisella albumilistalla aikana, jona suomenkielinen rock myi ja englanninkielinen ei.

Aallonharjaa seurasi nopeasti aallonpohja. Kolmas ja viimeinen albumi, kokeileva Tri-Logy (1994) oli jälleen kaupallinen pettymys, ja Wallin soittomotivaatio alkoi käydä vähiin. Kingston Wall lopetti toimintansa saman vuoden joulukuussa. Puoli vuotta myöhemmin, kesäkuussa 1995, mielenterveysongelmista kärsinyt Walli päätti elämänsä. Jylli ja Kuoppamäki jatkoivat musiikin parissa.

Musiikki ja myytti jäivät elämään. Viljami Puustisen kirjan Kingston Wall – Petri Wallin saaga lukeneet ja bändin tuotantoon perehtyneet tietävät, ettei maine ole tuulesta temmattu. Kingston Wallin maailmassa tapahtui ihmeellisiä asioita.

Ari Väntänen
www.arivantanen.com

Kingston Wall II
Petri Walli – kitara, laulu
Jukka Jylli – bassokitara
Sami Kuoppamäki – rummut

Sakari Kukko – saksofoni
Ufo – viulu

Kingston Wall II julkaistiin alun perin CD- ja kasettipainoksena vuonna 1993. Laajennettu 2CD-uusintapainos ilmestyi 1998. Svart Records on julkaissut kaikki KW-albumit vinyylipainoksina alun perin vuosina 2014–2015. Uusimmat (Sunset Edition) ovat vuodelta 2019. Kysy levyjä ja Viljami Puustisen tekemää Kingston Wall -historiikkia kotikirjastostasi.

Kingston Wall palasi konserttilavoille helmikuusta 2019 lähtien. Petri Wallin muistoa ja perintöä kunnioittaa kokoonpano Kingston Wall by JJylli, Kuoppis & VHB. Jukka Jyllin ja Sami Kuoppamäen rinnalla soittavat Von Hertzen Brothers -muusikot Jonne, Kie ja Mikko von Hertzen.

Kingston Wall by JJylli, Kuoppis & VHB. Kuva: Kingston Wall Facebook.

Kingston Wall by JJylli, Kuoppis & VHB:n helmikuinen paluukeikka sai jatkoa kesällä 2019.

Kingston Wall Facebook
Kingston Wallin viralliset sivut

Hae Kingston Wall II kirjastosta!

Hae Kingston Wall II kirjastosta!

Hae Kingston Wall II kirjastosta!
Esitäytetty Monihaku 
kohdistuu
aluekirjastoihin, ja
kohdekirjaston voi vaihtaa.

Kysy musiikista!
Jos et löydä etsimääsi voit
kysyä kirjastonhoitajalta.

Levyhyllyt
Studioalbumit
Kingston Wall I (Trinity 1992 | Zen Garden, 1998 | Svart Records 2014 & 2019)
Kingston Wall II (Trinity 1993 | Zen Garden 1998 | Svart Records 2015 & 2019)
Kingston Wall III – Tri-Logy (Trinity 1994 | Zen Garden 1998 | Svart Records, 2015 & 2019)

Livealbumit
Real Live Thing, 3CD (Sony BMG 2005) ja uusintajulkaisu 5LP (Svart Records 2016)
Tri-Logy At Tavastia – The Release Concert, 3LP (Svart Records 2017)

Kokoelmat
The Essential Kingston Wall, 2CD (Sony Music Entertainment Finland Oy 2011)
King Size Box, 8CD (RCA 2012)
The Goods, 2CD (Sony Music 2014)

DVD
Kingtime, 2DVD + 8-sivuinen liite (Svart Records 2015)

Muista myös boksit
King Size Box, 8CD (RCA 2012)
Kingston Wall III – Tri-Logy Complete Edition
, 4LP. (Svart Records 2015)
Real Live Thing, 3CD (Sony BMG, 2005) | Uusintajulkaisu 5LP (Svart Records 2016)

Lue lisää | Löydä Finnasta
Puustinen, Viljami: Kingston Wall – Petri Wallin saaga, 325 sivua. Like 2014.

Viljami Puustisen kirja Kingston Wall – Petri Wallin saaga julkaistiin vuonna 2014.

Viljami Puustisen kirja ’Kingston Wall – Petri Wallin saaga’ julkaistiin vuonna 2014.

Kingston Wall II (1993).

Kingston Wall II (1993).

Rättö ja Lehtisalo: Kopernikus hortoilee näkinkengässä/helvetissä – avaruuden svengaava hypnoosi

Kopernikus hortoilee näkinkengässä/helvetissä (Ektro Records, 2003)

Rättö ja Lehtisalo: Kopernikus hortoilee näkinkengässä (2003).Porilaisen mantrarockin ihmelapset Mika Rättö ja Jussi Lehtisalo ilmentävät maailmaansa monin tavoin. Musiikin saralla duo Rättö ja Lehtisalo debytoi komeasti. Minialbumilevelillä vuoroin näkinkenkään, vuoroin helvettiin sijoittuva Kopernikuksen hortoilu ravisteli rockyleisön tajuntaa vuonna 2003. Mitä kuoriutui spacefolkiksi naamioidusta glamhyrinästä? Vangitsevaa musiikkia.

Lähellä pehmeän krautrockin lennokkuutta liikkuva Kopernikus hortoilee näkinkengässä/helvetissä on luonteva lisäulottuvuus Rätön (s. 1973) ja Lehtisalon (s. 1972) musiikkimaailmassa. Albumin avaruusrock kulkee sen verran imukkaasti, että porilaisen jumitusfiilistelyn perinteen voi sanoa liikkuvan kuin valo. Ollaan kuitenkin erilaisissa sfääreissä kuin muusikkoparin kuuluisimmat ulottuvuudet Circle ja Kuusumun Profeetta.

Rättö (oik.) ja Lehtisalo vuonna 2010. Kuva: Alt Agency.fi.

Rättö (oik.) ja Lehtisalo vuonna 2010. Kuva: Alt Agency.fi.

Porilainen aavikkojytä toimii äärimmäisen tyylikkäästi. 70-lukulainen kraut on duolle tärkeä referenssi. Debyyttialbumin soundi muistuttaa monin paikoin saksalaisyhtyeitä Cluster ja Can. Toisinaan voi aistia Hawkwindin avaruusromua ja suomalaisen Aavikon henkeä. Suomenkielisenä krautsoundin vaalijana bändillä on etuna nimenomaan kieli. On jotain hämmästyttävää uppoutua Rätön teksteihin, jotka liikehtivät omilla radoillaan. Vokalisti Rättö laulaa Kuusumun Profeetan tuotannosta poiketen rauhallisesti ellei jopa pidättyvästi.

Kaiken eteerisyyden ääressä olisi helppo turvautua myös isoon äänimassaan, mutta Rättö ja Lehtisalo keskittyvät mielummin hienovaraisempaan svengiin. Niukka rytmitys, pitkällisen janon kuivaama kitara ja basson niveltyminen toisiinsa lähentelee neroutta. Yhtä aikaa kotikutoiset ja hienostuneet kosketinsoittimet väreilevät mielenkiintoisiin ulottuvuuksiin. Ilmaisun taskukokoisuus on kuitenkin lumetta – minuutti toisensa jälkeen ryhdikäs biisimuotti nousee esiin juhlavana elämyksenä. Kuin nerokas pienen budjetin näytelmä, jota katsot teatterissa eturivissä.

Aloitusraita Valonnopeus vie mukanaan kuin suomalainen Can.

Yhden soinnun biisi Vihertävä mies lienee malliesimerkki R&L:n omintakeisesta minimalismista. Kiireetön rumpujen sipaisu viillettää tahdista toiseen. Samaan aikaan tehdään selkoa ulkoavaruuden asukkaiden transsista. Voiko tehdä muuta kuin antautua kun svengaava hypnoosi valtaa Siriuksen ja Uranuksen?

Tiivis svengipala Avaruusshampanja paljastaa kokoonpanon intohimon laajempaan rockriffittelyyn, kuullaanhan biisissä lyhyt toinen osio. Rumpali Rättö soittaa vain tarpeellisen. Muinaiset taikurit saa Rätön äänestä esiin jopa Rauli ’Badding’ Somerjoen kaiun. kertosäkeessä Rättö kulkee kuitenkin matalalla ja yksisävelisenä.

– Hurraa, kolme taurusta huutaa,
ei voi vastustaa.
Hurraa, kolme seireeniä huutaa
Toisaalla on pimeys hiljainen.

…Hurraa, kolme kentauria huutaa,
ei voi vastustaa.
Takana on rauha loputon
Edessä on ilo ikuinen.

…Muinaiset taikurit.
Hienoa seuraa.

Kuvat vilistävät silmien takana kun lähes täysin instrumentaali Lentävä sateenvarjo toteaa olennaisen.

– Valkoinen hansikkaani koskee Saturnuksen pintaa…

Tekniikan uusia ulottuvuuksia peilaava Nykyaika on albumin pelottavinta antia. Päätösraidan apokalyptinen outrohälinä tuntuu luissa ja ytimissä, niin paljon se kouraisee rennon svengin ulkopuolelta. Ja niin seikkailu on ohi, valoa nopeammin, vain alkaakseen uudestaan. Kopernikuksen hortoilua on tuijotettava kuin tähtikirkasta taivasta. Loputtomiin, äärettömiin.

Kopernikus hortoilee näkinkengässä/helvetissä
Mika Rättö – laulu, rummut
Jussi Lehtisalo – kitara

Rätön ja Lehtisalon astraalinen saaga jatkui vuonna 2004 julkaistulla albumilla Pari lepakkoa Transylvaniassa, joka oli debyyttiä akustisempi kokonaisuus. Yhtyeen jäsenet ovat julkaisseet musiikkia myös omillaan. Kuusumun Profeetan ja erityisesti Circlen laajan tuotannon rinnalla soolotuotanto on pientä, mutta virkeää.

Osa Rätön ja Lehtisalon kaleidoskooppisesta kokonaistuotannosta on julkaistu myös LP-formaatissa. Jotkut rajoitetuista painoksista on myyty loppuun, mutta levyjä kannattaa kysyä kirjastosta. Toimitus suosittelee erityisellä lämmöllä alkuvuodesta 2018 julkaistua tuplakokoelmaa Kovaa kamaa – Rättö ja Lehtisalon parhaat 2003–2018.

Tuomas Pelttari

Hae KHN kirjastosta!

Hae KHN kirjastosta!

Hae KHN kirjastosta!
Esitäytetty Monihaku kohdistuu
maakuntakirjastoihin, ja
kohdekirjaston voi vaihtaa.

Kysy musiikista!
Jos et löydä etsimääsi voit
kysyä kirjastonhoitajalta.

Levyhyllyt:
Rättö ja Lehtisalo

Kopernikus hortoilee näkinkengässä/Helvetissä (Ektro Records, 2003).
Pari lepakkoa Transylvaniassa (Ektro Records, 2004).
Valonnopeus, 12″ EP (Ektro Records, 2005).
Ed Benttonin briljantti stabilismi tai taivaallinen kylpysaippua (Ektro Records, 2006).
UU mama (Ektro Records, 2010).
Matematiikka (Ektro Records, 2012).
Kovaa kamaa – Rättö ja Lehtisalon parhaat 2003–2018 (Full Contact/Ektro Records, 2018)

Mika Rätön sooloalbumi
Polkupyörällä vuokkopenkereelle (Ektro Records, 2009).

Jussi Lehtisalon sooloalbumit
Rotta (Svart Records, Ektro Records, Full Contact Records, 2010).
Interludes For Prepared Beast (Svart Records, Ektro Records, 2012).
The Complete Solo Works (Ektro Records, 2013).
Maisteri (Full Contact Records, 2015).

Lue lisää:
Alanko, Tero & Silas, Petri (toim.): Neljäs sukupolvi – suomalainen rock nyt, 223 sivua. (Johnny Kniga, 2006).

Rättö ja Lehtisalo: Kopernikus hortoilee näkinkengässä (2003).

Rättö ja Lehtisalo: Kopernikus hortoilee näkinkengässä (2003).