Tuure Kilpeläinen & Kaihon Karavaani: Paluu paratiisiin – enemmän kuin etnoiskelmää

Paluu paratiisiin | Universal 2020

Musiikkia esille kirjastossa

Tuure Kilpeläinen & Kaihon Karavaani: Paluu paratiisiin (2020).Tuure Kilpeläisellä (s. 1970) on varmasti faneja, jotka eivät tiedä, miten pitkä matka miehellä oli takanaan jo silloin, kun he kuulivat hänestä ensimmäisen kerran. Kilpeläinen ei tupsahtanut alalle tyhjästä Valon pisaroiden (2010) mukana. Laulaja-lauluntekijä oli tehnyt kolme albumia jo ennen Kaihon Karavaanin matkaan lähtemistään. 

Levyt Tuure Kilpeläinen (2003), Just (2005) ja Kysymyksiä sudelle (2006) saivat hyviä arvosteluja mutta eivät myyneet häävisti. Tuossa uransa vaiheessa Kilpeläinen tunnettiin alalla paremmin lauluntekijänä kuin laulajana. Kun haastattelin häntä Kysymyksiä sudelle -levyn aikaan Sue-lehteen, kävi selväksi, että Kilpeläisellä oli ambitioita myös artistiuran suhteen. 

Älä revi mua.

”Onhan se hienoa, että mut tunnetaan [biisintekijän] duunini kautta. On hyvä, ettei ole tullut tunnetuksi esimerkiksi siitä, että heittää jossain ohjelmassa keiloja ilman paitaa. Tavallaan kuitenkin haluaisin päästä eroon biisintekijäleimasta. Mun mielestä siinä kaikuu käsitys tohvelit jalassa kotona istuskelevasta tyypistä, joka aina välillä yrittää väsätä oman levyn”, Kilpeläinen kertoi Suessa

”Kun meidät näkee keikalla, nuo mielikuvat heittävät häränpyllyä. Mä haluaisinkin tuoda esille bändiäni ja omaa, narsistista artistipuoltani, joka on jäänyt liian vähälle huomiolle. Haluaisin kertoa, että on olemassa myös Tuure Kilpeläinen Show, joka ihmisten kannattaisi nähdä.”

Valon pisaroita. Ohjaajat: Jaani Kivinen ja Hannu Aukia.

Neljä vuotta myöhemmin Kilpeläisestä tuli tähti, kun Valon pisaroita sinkosi hänet platinatasolle. Sillä hän lanseerasi musiikillisten vaikutteiden ja elementtien yhdistelmän, jonka varaan saattoi rakentaa uran. Sekoitus keinuvaa maailmanmusiikkia ja suomalaista iskelmää oli vetävä väriyhdistelmä, jolla kirjoitettu menestystarina jatkuu edelleen. Poikkeuksellisesti suosio on ollut laajaa paitsi kansan myös kriitikoiden keskuudessa.

Se on minä joka hajoaa. Ohjaajat: Sanna Saastamoinen-Barrois & Jeremy Barrois.

Kilpeläinen karavaaneineen ei onneksi toista menestysreseptiään orjallisesti. Paluu paratiisiin -albumin ensimmäiset biisit yllättävät hillityillä funk-fiiliksillä (’M-juna’) ja Paul Simonin suodattamilla afrovaikutteilla (’En ole yksin’). Vasta ’Naarmuja paratiisissa’ vie Karavaanin takaisin tutulle reitille iskelmän ja etnon väliin. ’Se on minä joka hajoaa’ Bach-viittauksineen on modernin valtavirtaiskelmän klassikko, mutta ’Rakastan sua niin et se sattuu’ on keikkojen ja radioiden tehokkain sydäntensulattaja. ’Levoton tyyneys’ ylenee suorastaan spirituaaliseksi, ja ’Aamunkoi’ ja ’Mä oon sun’ helkkyvät afrikkalaisittain.

Rakastan sua niin et se sattuu. Ohjaus: Kaulus & Vincento, Kim Nordström.

Tuure Kilpeläinen & Kaihon Karavaani on siitä hieno ryhmä, että sen loppuun soitetut hitit ovat vain osa totuutta. Vaikka Paluu paratiisiin on Karavaanin seitsemäs ja Kilpeläisen kymmenes pitkä levy, koko kuvaa tuskin on vieläkään paljastettu. Tutuksi tulleen etnoiskelmän takana on kokonainen väripaletti, joka avautuu vain albumikokonaisuuksien kautta.

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

Tuure Kilpeläinen ja Kaihon Karavaani | Facebook
Tuure Kilpeläinen ja Kaihon Karavaani | Instagram

Levyhyllyt
Tuure Kilpeläinen
Finna.fi

2000–2009

Tuure Kilpeläinen | Sony BMG 2003
Just | Grandpop 2005
Kysymyksiä sudelle | Grandpop 2006

2010-luku

Valon pisaroita Tuure Kilpeläinen & Kaihon Karavaani | Warner Music Finland 2010
Erämaa Tuure Kilpeläinen & Kaihon Karavaani | Warner Music Finland 2011
Afrikan tähti Tuure Kilpeläinen & Kaihon Karavaani | Warner Music Finland 2012
Käpälikkö Tuure Kilpeläinen & Kaihon Karavaani | Kaiho Republic 2014
Surusilmäinen kauneus Tuure Kilpeläinen & Kaihon Karavaani | Universal Music 2016

2020-luku

Paluu paratiisiin Tuure Kilpeläinen & Kaihon Karavaani | Universal 2020
Seven Sisters Holy Play Boys [Teho Majamäki & Tuure Kilpeläinen] | Universal 2021

Kokoelmalevy
Tuure Kilpeläinen
Finna.fi

Kaihon karnevaali | 2CD Universal 2017

Vain elämää 9
[Tuure Kilpeläinen • Anne Mattila • Ellinoora • Eveliina • Pyhimys • Lauri Ylönen • Pepe Willberg]
Finna.fi

Vain elämää – kausi 9 – ensimmäinen kattaus • CD | Warner Music Finland 2018
Vain elämää – kausi 9 – toinen kattaus • CD | Warner Music Finland 2018

Vain elämää 12
[Tuure Kilpeläinen • Abreu • Chisu • Suvi Teräsniska • Anssi Kela • Jukka Poika • Pyhimys • Arttu Wiskari]
Finna.fi

Vain elämää • kausi 12 – ensimmäinen kattaus • 2CD | Kaiku Recordings 2021
Vain elämää • kausi 12 – toinen kattaus • 2CD | Kaiku Recordings 2021

Egotrippi: 10 – valttina puhuttelevuus
Haloo Helsinki! Älä pelkää elämää – suurten tunteiden peli
Irina: Haluun olla yksin – tiistaiaamun draamaa
Jarkko Martikainen & Luotetut miehet: Ruosterastaat – myötäelämisen pistämätön keveys
Knipi ja menetysten kauneus
Mariska: Toisin sanoen – raikas uusi kulma
Maustetytöt: Eivät enkelitkään ilman siipiä lennä – olemisen särkyvä hauraus
Paul Simon: Graceland – silta yli synkän virran
Samuli Putro: Pienet rukoukset – ihana raastava elämä
Scandinavian Music Group: Onnelliset kohtaa – loistelias ja paineeton popdebyytti
Scandinavian Music Group – surinakitaroista banjoihin, Talvipuutarhasta Las Vegasin raunioille
Ultra Bra: Vapaaherran elämää – houkutuksen voimasta
The Renegades: Cadillac – loppu on hysteriaa
Ville Valo & Agents – kadonnutta taikaa etsimässä
Zen Café: Helvetisti järkeä – rumia sanoja rakkaudesta

Lue lisää Tuure Kilpeläisestä ja Kaihon Karavaanista
Finna.fi

Karavaanin matkassa Kirjoittaja ja valokuvaaja Tommi E. Virtanen & valokuvaajat Sampo Haapaniemi & Tuomo Manninen, 272 sivua | Johnny Kniga 2018

Tuure Kilpeläinen & Kaihon Karavaani: Paluu paratiisiin (2020).
Tuure Kilpeläinen & Kaihon Karavaani: Paluu paratiisiin (2020)
Musiikkikirjastot.fi logo
Levyhyllyt-juliste. Harri Oksanen 2021.

Richard Dawson & Circle: Henki – luja kuin azobehalko

Henki | Weird World/Domino 2021

Musiikkia esille kirjastossa

Richard Dawson & Circle: Henki (2021).Circlen kotimaiset kriitikko-fanit muistavat yhä toistella hauras kimmellys silmissään, miten ruotsalaisen Dagens Nyheterin toimittaja kirjoitti joskus kauan sitten Circlen olevan ”maailman paras bändi”. He kaikki ovat siitä ihan samaa mieltä ironisesti ja tosissaan, koska he tietävät, että jotkut Circlen levyt ovat ”kuuntelukelvottomia” ja jotkut ”mestariteoksia”. 

Kuurouttava kuoroylistys aiheuttaa vastareaktioita ja allergiaa, joka saattaa vaikeuttaa Circleen tutustumista. Kritiikittömän vastaanoton ei kuitenkaan pidä antaa vaikuttaa asenteisiin negatiivisesti, sillä persoonallisissa porilaisissa todella on aivan omanlaistaan ainesta. Siitä kertoo ajankohtaisimmin brittiläisen Richard Dawsonin kanssa tehty uusi levy Henki

Lily. Ohjaaja: Mika Taanila.

Circlellä on hyväksi havaittu keino uudistua: aika ajoin se ryhtyy yhteistyöhön jonkun ulkopuolisen kanssa. Ensimmäisen kerran niin tapahtui vuonna 2007, jolloin julkaistu Tower tehtiin yhdessä elektronimuusikko Verden kanssa. Osapuolet palasivat kimppaan vuoden 2011 kasettialbumi Giardinolla, joka on eräänlainen kokeellinen dokumentti (mistäpä muustakaan kuin) heidän tapaamisestaan eräänä iltapäivänä. 

Sinä samana vuonna Circle teki yhteisalbumin elektronisen musiikin suomalaisen pioneerin Erkki Kurenniemen kanssa. Rakkaus tulessa julkaistiin Kurenniemen 70-vuotispäivien kunniaksi. Vuonna 2013 ilmestynyt Enharmonic Intervals (For Paschen Organ) taas on Keski-Porin kirkon hienojen urkujen ympärille rakennettu yhteisteos seattlelaisen Mamifferin kanssa.

Methuselah. Ohjaaja: Samuli Alapuranen.

Vuonna 1981 syntynyt Richard Dawson on brittiläinen kriitikoiden lemmikki, joka on julkaissut musiikkia paitsi sooloartistina, myös Eyeballs-nimen alla sekä erilaisissa yhteisprojekteissa. Maansa perinnemusiikista vaikuttuneen artistin tuotantoa voi luonnehtia kokeelliseksi folkiksi. Tällaiset Circlelle vieraat vaikutteet puhaltavat bändin uudenlaiseen, vihertävään liekkiin.

Eniten Henkeä määrittelevät samaan aikaan juurevat ja taiteelliset laulumelodiat. Ne ovat selkeästi Dawsonia, mutta ei bändikään taustalle jää: soiton hypnoottisena lipuva toisteisuus ja sulava dynamiikka on ehtaa Circleä. Richard Dawson & Circle onkin juuri oikea nimivalinta, sillä Hengellä ei fiittailla. Se on eksentrinen krautprogefolkalbumi, jolla vallitsee harras tunnelma ja jolla osapuolet täydentävät toisiaan yllättävänkin tasapainoisesti. Hyvä esimerkki tästä ovat Dawsonin ja Mika Rätön lauluäänet, jotka eivät kontrastisuudestaan huolimatta kolaroi.

Cooksonia.

Hengen on useissa arvosteluissa mainittu olevan jonkinlainen teema-albumi kasveista. Sitä ei ainakaan sanoituksista arvaisi. Esimerkiksi ’Metuselahissa’ maantieteilijä Donald Curreyn puututkimukset toimivat metaforana, ja elämän ja kuoleman rajapintaa katselevassa ’Lilyssä’ kukkaset ovat symbolien roolissa, ja ’Ivy’ on nimestään huolimatta inspiroitunut mytologiasta eikä biologiasta. ’Silene’ sentään on kirjoitettu 32 000 vanhan siemenen vinkkelistä. On hyvä, ettei kitaristi Janne Westerlundin studiossa esittämä toive Circlen kasvimaisesta soitosta toteutunut ainakaan tasolla, jolla kuulija sen huomaisi, koska kasvithan eivät varsinaisesti soita mitään vaan värähtelevät huomaamattomasti. 

Vaikka varsinaisesti teemalevystä ei ole kyse, kokonaisuus on luja ja luonnonmukainen azobehalko, josta Circlen mittava diskografia saa jämäkän ja mieleenpainuvan jatkopalan. Henki on seitsemän pitkän biisin mitassaan niin alleviivatusti kokonaisuus, että jo yksin videosinkkujen erillisjulkaisut tuntuvat rikkovan jotakin. ’Metuselah’ erottuu materiaalista muita rockimpana ja jännitteisempänä, mutta sekin tuntuu soivan oikeassa paikassa vain ’Silenen’ ja ’Lilyn’ välissä. Hengen kaltaiset julkaisut lupaavat, että albumien aikakausi ei tule koskaan olemaan lopullisesti ohi.

Ivy.

Harvassa ovat Circlen kaltaiset yhtyeet, jotka raikastuvat vielä 33. studioalbumillaan. Bändin vanhoista krautrock-levyistä Henkeen vie pitkä tie, joka on johtanut post-rockin, elektron, heavy metalin ja ties minkä kautta. Juuri sellainen seikkailevuus on Circlen hienoin piirre. Menneen perusteella on vaikea sanoa, mitä tuleman pitää.

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

Henki
Pekka Jääskeläinen – kitara
Julius Jääskeläinen – kitara
Jussi Lehtisalo – bassokitara, laulu
Mika Rättö – kosketinsoittimet, laulu
Tomi Leppänen – rummut
Richard Dawson – laulu, kitara
Janne Westerlund – kitara, laulu

Richard Dawson | Facebook
Circle | Bandcamp
Circle | Facebook
Domino Recordings | kotisivu
Ektro Records | kotisivu

Levyhyllyt
Circle
Finna.fi

1990-luku

Meronia | 2LP CD Bad Vugum 1994 CD Ektro Records 2007 2LP Svart Records/Full Contact Records 2016
Zopalki | 2LP CD Bad Vugum 1996 2LP CD Ektro Records 2012
Hissi | CD Metamorphos 1996 & Ektro Records 2012 LP Full Contact Records 2014
Fraten | CD Metamorphos 1997 & Ektro Records 2012 LP Full Contact Records 2017
Pori | CD Metamorphos/Feldspar Records 1998 & Extra Records 2016 2LP Full Contact Records 2016
Andexelt | CD Metamorphos 1999

2000–2009

Prospekt | CD Ektro Records 2000 & Essence Music 20011 LP Static Caravan/Resonant 2002
Taantumus | CD Bad Vugum 2001 & Ektro Records 2009 2LP Full Contact Records/Svart Records 2011
Sunrise | CD Ektro Records 2002 & No Quarter 2007 2LP Headspin Records 2006
Alotus | CD Klangbad 2003
Guillotine | CD Ektro Records 2003 & Scratch Records 2005 2LP Full Contact Records 2014
Forest | CD Ektro Records/No Quarter 2004 LP Full Contact Records 2012
Tulikoira | CD Ektro Records 2005 & 2009 LP+7″ Headspin Records 2007
Miljard | CD Ektro Records 2006 3LP Hydra Head Records 2016
Tyrant | CD Latitudes 2007 2LP Latitudes 2009
Tower Circle featuring Verde | CD Last Visible Dog 2007 LP Full Contact Records 2011
Panic | CD Ektro Records 2007 LP Full Contact Records 2013
Katapult | CD LP No Quarter 2007
Hollywood | CD Ektro Records 2008 & Viva Hate Records 2010 2LP Full Contact Records 2014

2010-luku

Rautatie | CD Ektro Records 2010 LP Svart Records/Full Contact Records 2011
Infektio | LP & CD Conspiracy Records 2011
Noiduttu | C-kasetti Ruton Music 2011
Rakkaus tulessa Erkki Kurenniemi & Circle | LP Full Contact Records 2011
Giardino Circle featuring Verde | C-kasetti Ruton Music 2011
Manner | LP Hydra Head Records 2012 CD Ektro Records 2013
Six Day Run | LP Full Contact Records 2013
Enharmonic Intervals (For Paschen Organ)  Mamiffer & Circle | 2LP Sige 2013 CD Ektro Records 2013
Frontier Falcon (ex-Circle) | LP Full Contact Records 2013 CD Ektro Records 2013
Incarnation | LP Full Contact Records 2013 CD Ektro Records 2013
Leviatan Circle (ex-Falcon) | LP Full Contact Records 2013 CD Ektro Records 2014
Pharaoh Overlord | LP Full Contact Records 2015 C-kasetti SIGE 2015 CD Ektro Records 2015
Terminal | LP & CD Southern Lord 2017

2020-luku

Hymiö | C-kasetti Ruton Music 2020
Henki Richard Dawson & Circle | Weird World/Domino 2021

Levyhyllyt
Richard Dawson
Finna.fi

Magic Bridge | CD Pink Triangle 2011 & Domino 2015 2LP-CDr Box Records 2012 2LP Domino 2015
Nothing Important | LP & CD Weird World 2014
The Glass Trunk | 2LP & CD Domino 2015
Peasant | Weird World/Domino 2017
2020 | Domino 2019

Levyhyllyt
Hen Ogledd
[Richard Dawson Sally Pilkington Dawn Bothwell Rhodri Davies]
Finna.fi

Mogic | Domino 2018
Free Humans | Domino 2020

Kokoelma
Circle
Finna.fi

Kollekt | CD Bad Vugum 1998

DVD
Circle
Finna.fi

Saturnus Reality | DVD No Quarter 2009
Silta (live) | DVD Ektro Records 2015

Bee Gees: Bee Gees’ 1st – melankolista kamaripoppia
Death Hawks: Psychic Harmony – astronautiskelijan yllätyssiirto
H.C. Slim: H.C. Slim Sings – valon ja varjon leikkiä
Joose Keskitalo: En lähde surussa – elämän kauneus kuoleman varjossa
Jukka Nousiainen: Ei enää kylmää eikä pimeää – kyynisyyden ja toiveikkuuden vuoristoradassa
Karkkiautomaatti: Suudelmilla – hurmaava, höpsö ja hienostunut
Kuusumun Profeetta: Kukin kaappiaan selässään kantaa – magneettista tajunnanvirtaa
Litku Klemetti: Kukkia muovipussissa – arvokasta hölynpölyä
Pekka Streng – kohti unen maata
PK Keränen: Serobi Songs – toimintaa ilman turvaverkkoa
Rättö ja Lehtisalo: Kopernikus hortoilee näkinkengässä/helvetissä – avaruuden svengaava hypnoosi
Wigwam: Hard N’ Horny – historiallisen suomalaisbändin debyytti
Wigwam & Taivaanvuohi: Pop Liisa 3 – Poplastuja Liisankadulta

Lue lisää Circlen Mika Rätöstä
Finna.fi

Neljäs sukupolvi – suomalainen rock nyt  Tero Alanko & Petri Silas, 223 sivua | Johnny Kniga 2006. Mika Rättö on äänessä Alangon ja Silaksen ansiokkaassa haastattelukirjassa sivuilla 85–94.

Richard Dawson & Circle: Henki (2021).
Richard Dawson & Circle: Henki (2021)
Musiikkikirjastot.fi logo
Levyhyllyt-juliste. Harri Oksanen 2021.

The Rolling Stones: Their Satanic Majesties Request – pahojen poikien kosminen joulu

Their Satanic Majesties Request | Decca/London 1967

Musiikkia esille kirjastossa

The Rolling Stones: Their Satanic Majesties' Request (1967).Aika muuttaa asioita. The Rolling Stonesin kuudes albumi Their Satanic Majesties Request oli pitkään mitä surkeimman flopin maineessa, mutta viime vuosina se on saanut osakseen yllättävän paljon ymmärrystä ja ihailua. Satanic Majestiesia voi ymmärtää vain, jos tietää, millaisissa olosuhteissa se on syntynyt.

Single oli popmusiikin perusyksikkö ja tärkein tuote aina 1960-luvun puoliväliin saakka. Sitten alkoi albumin valtakausi. Sellaiset teokset kuin The Beatlesin Rubber Soul (1965), Bob Dylanin Highway 61 Revisited (1965) ja Blonde On Blonde (1966) ja The Beach Boysin Pet Sounds (1966) muuttivat kuvioita sekä kaupallisella että taiteellisella tasolla. Albumit eivät enää olleet sinkkukoosteita vaan itsenäisiä, harkittuja kokonaisuuksia, joiden myyntimäärät määrittivät artistien asemaa. 

She’s A Rainbow.

The Beatlesin toukokuussa 1967 julkaistu Sgt. Pepper’s Lonely Hearts Club Band ei ehkä ollut varsinainen uuden ajan alkuräjähdys, mutta se kiihdytti albumiuniversumin laajenemista enemmän kuin yksikään muu tuon ajan julkaisu. Their Satanic Majesties’ Requestia pidetään The Rolling Stonesin yrityksenä tehdä jotakin yhtä suurellista. Beatles taatusti vaikuttikin Stonesiin siinä missä hippiaikakauden henki yleisemmin. Ongelmana vain oli se, etteivät vaikutteet sopineet Stonesille. 

The Rolling Stonesin Mick Jagger ja Keith Richards osasivat kyllä säveltää koukkuja, mutta heidän musiikkinsa viehätys perustui enemmän rytmiin ja tulkintaan kuin koskettaviin melodioihin ja huikentelevaisiin sovituksiin. John Lennonin ja Paul McCartneyn hienostuneista sävellyksistä oli huomattavasti helpompi sovittaa Sgt. Pepperin kaltainen musikaalimaisen viihdyttävä ja siistin psykedeelinen albumi kuin Jaggerin ja Richardsin rähjäisistä biiseistä. Stonesit kuitenkin yrittivät, koska vuonna 1967 tuntui tärkeältä ponnistaa yhtä korkealle kuin se toinen suuri brittibändi.

Sing This All Together.

Satanic Majestiesiin vaikutti myös Stonesin oma asema ja tilanne. Bändistä oli tullut nuorisokapinan symboli ja konservatiivien silmätikku, ja vuonna 1967 pahojen poikien maine konkretisoitui hankaluuksiksi. 1960-luvun perinteisiä arvoja kyseenalaistavassa vastakulttuurissa, jonka soundtrackiin Stonesin tuotantokin kuului, laittomien päihteiden käyttö oli yleistä. Se kauhistutti kansakuntia, jotka olivat tottuneet huumaamaan itseään alkoholilla. 

Brittiläinen tabloidilehti News Of The World nosti kohun nuorisoidolien huumeidenkäytöstä juttusarjalla Pop Stars and Drugs: Facts That Will Shock You, jossa The Rolling Stonesin sekoilulle omistettiin kokonainen artikkeli. Lööppijulkisuus sai poliisin kiinnostumaan Stonesien juhlista. Poliisi teki ratsian kitaristi Keith Richardsin kartanoon, ja siellä bilevieraiden taskuista löytyi kaikenlaista kyseenalaista kamaa, mikä johti Richardsin ja Jaggerin huumesyytteisiin. Toinen kitaristi Brian Jones pidätettiin hallussapidosta pari kuukautta myöhemmin. Rocktähdet välttivät vankilan täpärästi, Jones lähinnä mielenterveysongelmiensa vuoksi. 

Citadel.

Kuuluisuus ja päihteet etuineen ja kiroineen vaikuttivat myös bändin sisällä, ja paisunut ego ja sekava mielentila ovat huono yhdistelmä. Jos kemia olisi ollut kohdallaan, Stones olisi saattanut selvitä julkisuuden töyssyistä helpommin, mutta kun ei ollut. Kun Jonesin tyttöystävä Anita Pallenberg lähti Richardsin matkaan keväällä 1967, kitaristien välit kiristyivät äärimmilleen. Se ei ainakaan helpottanut luovan yhteistyön tekemistä. 

Toinen välirikko tapahtui The Rolling Stonesin ja manageri Andrew Loog Oldhamin välillä. Manageri erosi yhtyeen palveluksesta Satanic Majestiesin päämäärättömien äänitysten aikana. Suuret rocktähdet Jagger, Richards ja Jones saapuivat usein studiolle suuren hovin kanssa tuhlaamaan kallista aikaa ja jammailemaan vanhoja blueseja (toisinaan ihan vain Oldhamia ärsyttääkseen). Albumin työnimi oli ”Cosmic Christmas”, ja sen a-puolen päätteeksi äänitettiin samanniminen, ujeltava piilojoululaulu, jota edelsi loputtoman pitkä improvisoitu rämistelyjamitus. Siinä kaikessa oli bändin maanläheisillä miehillä, basisti Bill Wymanilla ja rumpali Charlie Wattsilla, sietämistä.  

2000 Man.

Vuoden 1967 lopulla julkaistu Their Satanic Majesties Request ei ehkä ole onnistunut albumi, mutta mielenkiintoinen ja erilainen se ehdottomasti on. Biisit toimivat sitä paremmin, mitä vähemmän ”psykedeliaa” ne sisältävät. Levyn avaava ’Sing This All Together’ on kaiketi tarkoitettu hippiajan taianomaiseksi voima-anthemiksi, mutta se jää musiikillisesti ohueksi ja sanomaltaan teennäiseksi. Kuulostaa siltä kun bändi kosiskelisi tai parodioisi hippiaatetta uskomatta sanaakaan siitä, mitä laulaa. 

Bill Wyman yllätti kirjoittamalla ja laulamalla levylle kappaleen ’In Another Land’, joka vieläpä julkaistiin singlenä. Basistin salaa äänitettyyn kuorsaukseen päättyvä biisi ei kuulosta Stonesilta, mutta on siitä huolimatta yksi Satanic Majestiesin ehyimmistä. Vielä paljon vahvempi raita on tunnistettavan stonesmainen ’2000 Man’, jolla voisi vieläkin laulattaa yleisöä stadionkonserteissa.   

Se, että fokus oli kadoksissa, kuuluu jopa miksauksessa. Levyllä on paljon erilaisia elementtejä eksoottisista soittimista sattumanvaraiseen hälinään ja mietittyihin jousisovituksiin, mutta kokonaisuus ratkeilee jatkuvasti saumoistaan. ’She’s A Rainbow’ olisi hieno biisi, ellei Jaggerin laulua olisi haudattu niin syvälle. Sama ongelma on rajusti riffitellyssä ’Citadelissa’ ja tunnelmallisessa yksinäisyyden hymnissä ’2000 Light Years From Home’, jonka Jagger sävelsi putkassa huumepidätyksensä aikaan. Rähiseviä bluesriffejä ja popmelodioita yhdistelevässä ’The Lanternissa’ soundi on täysin kohdallaan, samoin ’Gomperissa’, joka muuten on hippigeneerinen intianlomaläpsyttely. 

Siinä missä Sgt. Pepperin psykedelia on loppuun saakka harkittua ja vähän liiankin hiottua, Satanic Majestiesilla se on rujoa ja ailahtelevaa. Se tekee Stonesin levystä jännittävän ja arvaamattoman, mutta saa kokeilevuuden vaikuttamaan päälle liimatulta (ainakin selvin päin kuunnellessa). Albuminkansi on sisältöä ajatellen täysosuma. Stonesit esiintyvät siinä huvittavissa vaatteissa, jotka eivät pue heitä lainkaan ja jollaisia he eivät oikeasti haluaisi käyttää. 

Their Satanic Majesties’ Request nousi lähelle listakärkeä sekä Iso-Britanniassa että Yhdysvalloissa, mutta myynti tyssäsi nopeasti. Mutta nyt, yli puoli vuosisataa myöhemmin, kaikki on anteeksi annettu: Satanic Majesties on kiehtova kuvajainen ajasta ja paikasta, jossa The Rolling Stones oli vuonna 1967.

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

The Rolling Stones | kotisivu
The Rolling Stones | Facebook
The Rolling Stones | Instagram
The Rolling Stones | Twitter

Levyhyllyt
The Rolling Stones
Finna.fi

1960-luku

The Rolling Stones | Decca Records 1964
The Rolling Stones No. 2 | Decca Records 1965
Out Of Our Heads | Decca Records 1965
Aftermath | Decca Records 1966
Between The Buttons | Decca Records 1967
Their Satanic Majesties Request | Decca 1967
Beggars Banquet | Decca 1968
Let It Bleed | Decca 1969

1970-luku

”Get Yer Ya-Ya’s Out!” • The Rolling Stones in Concert live | Decca 1970
Sticky Fingers | Rolling Stones 1971
Exile On Main St. | Rolling Stones 1972
Goats Head Soup | Rolling Stones 1973
It’s Only Rock ’n Roll | Rolling Stones 1974
Black And Blue | Rolling Stones 1976
Love You Live live | Rolling Stones 1977
Some Girls | Rolling Stones 1978

1980-luku

Emotional Rescue | Rolling Stones 1980
Tattoo You | Rolling Stones 1981
Still Life (American Concert 1981) live | Rolling Stones 1982
Undercover | Rolling Stones 1983
Dirty Work | Rolling Stones 1986
Steel Wheels | Rolling Stones 1989

1990-luku

Flashpoint live | Rolling Stones 1991
Voodoo Lounge | Virgin 1994
Stripped live | Virgin 1995
Bridges To Babylon | Virgin 1997
No Security live | Virgin 1998

2000–2009

Live Licks live | Virgin 2004
A Bigger Bang | Virgin 2005
Shine A Light live | Virgin 2008

2010-luku

Brussels Affair (Live 1973) live | Promotone BV 2011
Some Girls Live In Texas ’78 live | Polydor 2011 & 2017
Hampton Coliseum (Live 1981) live | Promotone BV 2012
L.A. Friday (Live 1975) live | Promotone BV 2012
Live At The Tokyo Dome live | Promotone BV 2012
Light The Fuse live | Promotone BV 2012
Live At Leeds live | Promotone BV 2012
Sweet Summer Sun – Hyde Park Live live | Promotone BV 2013
Blue & Lonesome | Polydor 2016
On Air live | Interscope/Polydor 2017

2020-luku

Steel Wheels Live live | Eagle Rock 2020

Levyhyllyt
The Rolling Stones ja Yhdysvallat
Finna.fi

England’s Newest Hit Makers | London Records 1964
12 x 5 | London Records 1964
The Rolling Stones, Now! | London Records 1965
Out Of Our Heads | London Records 1965
December’s Children (And Everybody’s) | London Records 1965
Got Live If You Want It!  live | London Records 1966
Between The Buttons | London Records 1967

Boksit ja kokoelmat
The Rolling Stones
Finna.fi

1960-luku

Big Hits (High Tide And Green Grass) | Decca 1966
Flowers | London Records 1967
Through The Past, Darkly (Big Hits Vol. 2) | Decca 1969

1970-luku

Stone Age | Decca 1971
Gimme Shelter | Decca 1971
Hot Rocks 1964–1971 | London 1971
More Hot Rocks (Big Hits & Fazed Cookies) | London 1972
Metamorphosis | ABKCO 1975
Made In The Shade | Rolling Stones/Atlantic 1975

1980-luku

Singles Collection – The London Years 3CD | ABKCO 1989

1990-luku

Jump Back – The Best Of The Rolling Stones ’71–’93 | Virgin 1994

2000–2009

Forty Licks | Virgin/ABKCO/Decca 2002
Rarities 1971–2003 | Virgin 2005

2010-luku

GRRR! | ABKCO/Interscope 2012
The Rolling Stones in Mono | ABCKO 2016
Honk | Promotone BV/Universal 2019

Levyhyllyt
Bill Wyman
Finna.fi

Monkey Grip | Rolling Stones Records 1974
Stone Alone | Rolling Stones Records 1976
Bill Wyman | A&M Records 1982
Stuff | Ripple Productions Ltd. 1992 & Castle Music 2007
Back To Basics | Proper Records 2015

Levyhyllyt
Charlie Watts
Finna.fi

From One Charlie | UFO Records/Continuum Records 1991
Warm & Tender Charlie Watts Quintet | Continuum Records 1993
Long Ago & Far Away Charlie Watts Quintet & London Metropolitan Orchestra | Pointblank/Virgin 1996
Charlie Watts Jim Keltner Project Charlie Watts & Jim Keltner | CyberOctave/Virgin 2000
Charlie Watts Meets The Danish Radio Big Band – Recorded Live At The Danish Radio Concert Hall, Copenhagen 2010 Charlie Watts & The Danish Radio Big Band | Danish Broadcasting Corporation 2017

Levyhyllyt
Keith Richards
Finna.fi

Talk Is Cheap | Virgin 1988
Main Offender | Virgin America 1992
Crosseyed Heart | Mindless Records/Virgin EMI Records 2015

Levyhyllyt
Mick Jagger
Finna.fi

She’s The Boss | CBS 1985
Primitive Cool | CBS/Rolling Stones Records 1987
Wandering Spirit | Atlantic 1993
Goddessinthedoorway | Virgin 2001

Black Sabbath: Black Sabbath & 13 – alun loppu ja lopun alku
Bob Dylan: Highway 61 Revisited – tie folkin tuolle puolen
Bob Dylan: Self Portrait – täydellisen keskeneräinen omakuva
Bruce Springsteen: The Rising – ihmisen uskosta huomiseen
Deep Purple: Whoosh! – loppu ei tullutkaan
Neil Young: After The Gold Rush – elokuvaton soundtrack
Robert Plant: Carry Fire – näin luodaan vanhasta uutta
The Black Crowes: Warpaint – sukellus syvään päähän
The Doors – vallakumouksen lähtölaukaus

Lue lisää The Rolling Stonesista
Finna.fi

Rolling Stones Philip Norman & kääntäjä Anu Kamunen, 398 sivua | Jalava 2003
Rolling Stones Philip Norman & kääntäjä Juhani Niemi, 538 sivua | Otava 1985

Lue lisää Charlie Wattsista ja The Rolling Stonesista Read more about Charlie Watts and The Rolling Stones
Finna.fi

Sympathy For The Drummer – Why Charlie Watts Matters  Mike Edison, 264 pages | Backbeat Book 2019

Lue lisää Bill Wymanista ja The Rolling Stonesista Read more about Bill Wyman and The Rolling Stones
Finna.fi

Bill Wyman • Stone Alone • The Story Of A Rock ’n’ Roll Band Bill Wyman with Ray Coleman, 594 pages | Viking 1990 Da Capo Press 1997
Bill Wyman • Stone Alone • The Story Of A Rock ’n’ Roll Band Bill Wyman with Ray Coleman, 708 pages | Penguin Books 1991

Lue lisää Mick Jaggerista ja The Rolling Stonesista
Finna.fi

Jagger Marc Spitz & kääntäjä Sami Heino, 312 sivua | Otava 2012

Lue lisää Keith Richardsista ja The Rolling Stonesista
Finna.fi

Elämä Keith Richards & James Fox & kääntäjät Seppo Hyrkäs & Kristiina Vaara, 567 sivua | WSOY 2010

The Rolling Stones: Their Satanic Majesties Request (1967).
The Rolling Stones: Their Satanic Majesties Request (1967)
Musiikkikirjastot.fi logo
Levyhyllyt-juliste. Harri Oksanen 2021.

Radiopuhelimet – varmaa hapuilua

Radiopuhelimet Osa 2

Artikkeliparin toisessa osassa käsitellään rockyhtye Radiopuhelimien tuotantoa vuosilta 1995–2021
Radiopuhelimet Osa 1 – paluu pohjoiseen
Musiikkia esille kirjastossa

Radiopuhelimet: Maasäteilyä (1995).Tässä artikkelissa jatketaan Radiopuhelimet-yhtyeen tuotannon käsittelemistä vuodesta 1995, jolloin yhtye palasi alkukotinsa Bad Vugum -yhtiön huomaan ja julkaisi eittämättä merkittävimpiin teoksiinsa lukeutuvan Maasäteilyä-albumin. Bändin musiikin kaikki elementit ovat kiteytyneempiä kuin aiemmin: piikikäs kitarametelidisko tamppaa määrätietoisella varmuudella, psykedeliaan kurottavat kappaleet ovat kuulokuvaltaan selkeitä. Ihan puhtaasti tuotannon puolesta levy on sarallaan saavutus. 

Teksteiltään Maasäteilyä on löyhä teema-albumi, jolla vilisee (pohjois)suomalaista miesuhoa tragikoomisesti ja vahvan ironian läpi kuvattuna. Luonnekuvat varioituvat ’Kevättä ilmassa’ -avauksen ahdistuneen-turhautuneesta ongelmakimpusta Peräpohjolan korpien legendaarisen tarinaniskijän esittelevään ’Sakramentti-Jaakkoon’. Musiikillisesti kenties tehokkaimman nyrkiniskunsa Puhelimet tarjoilee hirtehisellä supersankarifantasialla ’Jokapaikan mies’. 

Avaruus (1997) vaihtaa fokuksen urbaanin elämän hullutuksien kritiikkiin, missä mielessä levyn voi nähdä vastinparina syrjäseutujen sekoiluun tuiman katseen luoville edeltäjille. Loppupuolellaan albumi luisuu kuitenkin taitavasti sisäänpäin kääntyneeseen, jopa meditatiiviseen vellontaan, mikä huipentuu pitkään ’Merellä’-päätöskappaleeseen. Puhelimet tarjoilee ikään kuin diagnoosin ongelmasta ja ratkaisun siihen. Samalla albumista muodostuu luonteva silta seuraajaansa. Ilmaisun kirkkaus ja syvyys niin musiikin kuin tekstien tasolla eivät ole ainakaan vähentymään päin.

Merellä.

Radiopuhelimet: Hiljaista! (1998).Hiljaista! (1998) ei ole temaattisesti aivan yhtenäinen albumi, mutta sen arvo on Radiopuhelimien soundin laventamisessa yhä kauemmas pelkästä ”tykityksestä”. Nyt hitaampia, maalailevampia kappaleita alkaa olla jo enemmistö ja levyllä kuullaan myös puhaltimia ja jopa viulua ja koskettimia. Teksteissä pureudutaan pohjoisen maiseman ja ihmisen sisäavaruuden mysteereihin ja jotkut keskeisimmiltä tuntuvat ovat aiempaa omaelämäkerrallisemman tuntuisia. Myöhemmin yhtyeen kokoelman nimiraidaksikin päätynyt ’Varmaa hapuilua’ on levyn menevimmästä päästä, mutta kriittistä itsereflektiota – ja ehkä analyysin myös Radiopuhelimien syväolemuksesta – sekin tarjoaa. 

Varmaa hapuilua.

Oulu on kaupungin nimi (2000) kuuluu bändin definitiivisiin albumeihin, ennen muuta siksi, että sisältää nipun kappaleita, jotka tuntuvat kiteyttävän paljon sen filosofialle olennaista vielä aiempaakin teräväsanaisemmiksi manifesteiksi. Kyse lienee tietysti siitäkin, että näihin aikoihin allekirjoittanut on ensimmäiset Puhelimet-keikkansa nähnyt. Levyllä yhtye palaa joiltakin osin iskeviin mättöbiiseihin, mutta niihinkin on ympätty esimerkiksi urkuja ja hapokkaasti kieppuvia kitaroita. Albumin nimestä huolimatta kotiseutu (ja kriittinen katse siihen) on vain yksi teemoista, joiden lavea-alaisuuden ja kappaleiden tason puolesta kyseessä voisi melkeinpä olla ”greatest hits”. 

Lopussa yhtye hiljentyy maineeseensa nähden radikaaleimpaan kappaleeseensa siihen asti: ’Hailuoto’ löytää seesteisen rauhan luonnosta ja kumppanuudesta toisen ihmisen kanssa ja vie Puhelimet-musiikin kauemmas metelöinnistä kuin kertaakaan ennen.

Hailuoto.

Tänään! (2002) on jälleen hieman hajanaisempi albumi, vaikka sisältääkin nipun keskeisiä biisejä. Mukaan mahtuu niin paahtoa bändin parhaasta päästä kuin tunnelmointiakin. Levy toistaa jossain määrin edellisillä tutuiksi tulleita teemoja, mutta toki tässä on kyse tietystä linjan vakiintumisen vaiheesta ja myös aika nopeasta levytystahdista ottaen huomioon, että operoidaan tulonansaintalogiikan puolesta kaukana mainstreamin ulkopuolella. Tosin tästä seurasikin sitten levy-yhtiön vaihdos ja Radiopuhelimien selvästi siihen asti pisin levytystauko. 

Näytteeksi voi poimia avauskappaleen ’Jäätie’, joka on klassinen esimerkki bändin kypsässä vaiheessaan osoittamasta kyvystä jäsenneltyihin ja painokkaisiin metelinpurkauksiin.

Bad Vugum -vuodet 1995–2002 eivät ehkä tuoneet Radiopuhelimille määrällisesti merkittävää uutta yleisöä, mutta on monia perusteita nähdä ne yhtyeen klassisimpana kautena. Tämäkin voi olla ikäpolvikysymys, mutta näillä enimmäkseen briljanteilla levyillä Puhelimet määritteli itsensä ja paikkansa maailmassa sekä musiikillisten ratkaisujen että tekstien teemojen osalta. Se pystyi laajentamaan näköalojaan menettämättä mitään alkuperäisestä voimastaan.

Nousukauden keskellä tuntui erityisen tarpeelliselta, että oli olemassa tällainen kulttuurinen omatunto, joka ruoski valheellisia ilmiöitä, liittyivät ne sitten hurmiokapitalismiin, hegemoniseen maskuliinisuuteen tai yleiseen taipumukseemme itsepetokseen. Me-monikko on perusteltu, sillä Radiopuhelimien voima on myös siinä, etteivät J.A. Mäki ja Jarno Mällinen teksteissään asetu tavallisen ihmisen toilailujen yläpuolelle; aito viha ja halveksunta on varattu niille, jotka tämän sekoilun ohjaksissa varsinaisesti ovat.

Pitkän levytystauon taustalta voi olettaa ulkomusiikillisia syitä ja silkkaa turnausväsymystä. Ei liene sitä paitsi ollut itsestäänselvää saada uutta vaatimukset täyttävää julkaisijaa alkuperäisen Bad Vugum -yhtiön lopetettua. Lopulta siihen rooliin löytyi helsinkiläinen 2000-luvun puolella indie-piireissä huomiota saanut If Society, joka julkaisee Radiopuhelimia edelleen. 

If Society -kaudella Puhelimet on levyttänyt harvemmin, mikä lienee ymmärrettävää päivätöiden ja muiden taiteellisten hankkeiden puristuksissa. Viisi vuodesta 2007 alkaen ilmestynyttä albumia eivät ole oleellisesti muuttaneet yhtyeen profiilia, ehkä yhtä pian käsiteltävää poikkeusta lukuun ottamatta. Ne ovat järjestään saaneet ylistäviä arvosteluja ja tuntuu oikeastaan aika mahdottomaltakin ajatella, että Radiopuhelimet-albumia haukuttaisiin musiikkimediassa. Yleisö on rajallinen, mutta vakiintunut, ja If Society -aikakaudella tämä on pitkästä aikaa tarkoittanut myös albumilistasijoituksia. Sellaisiin ovat yltäneet pitkään huonosti saatavilla olleiden varhaisten levyjen uudelleenjulkaisutkin. 

Viisi tähteä (2007) on nimestään lähtien jopa leikkisä, toki terävän satiirin leimaama vauhdikas kokonaisuus: ei himmailua, mutta pilkekin silmäkulmassa tehty paluu asialle kyllä. Biisimateriaali on vahvaa ja yhtyeen meininki tauon jälkeen vapautunut. Paljoa levy ei häviä kovimmillekaan Puhelimet-klassikoille. Hyvästä esimerkistä käy äänekkään rockmusiikin rankkuusilluusiota melkeinpä lempeästi sivaltava Musta lakana – jossa voi aistia itseironiaakin mutta kenties myös kuittailua ilmestymisajan suomihevibuumin suuntaan. 

Radiopuhelimet rakastaa sinua (2010) on luontevaa jatkoa edelliselle, mutta rahanvallan pilkan ja hersyvien keikkakokemusten ohessa tilaa saa Hailuodosta tuttu luonto- ja ihmissuhdefiilistelykin. Jälleen hyvä biisivalikoima, joka ei fanille pettymystä tuota. Siitä voi näytteeksi poimia vaikka temaattisesti varsin keskeiseltä tuntuvan helmen Luonto on mystinen.

Poikkeus yhtyeen uudemmassa ja yleensäkin tuotannossa on akustinen Ei kenenkään maa (2013). Levy seurasi samassa hengessä soitettuja keikkoja ja lienee osoitus silkasta vaihtelunhalusta. Taustalla on myös jo vuonna 2005 ensi-iltansa saanut Tommi-näytelmä, jälkimmäinen Puhelimien kahdesta yhteistyöstä Nälkäteatterin ja ohjaaja Juha Hurmeen kanssa. Kenties konsepti ja tausta tuovat normaalia enemmän tarinallisuutta ja teatraalisuutta lauluihin, jotka sinänsä voisivat monin paikoin olla tavanomaista Puhelimet-musiikkia akustisesti soitettuna. Levy kantaa kuitenkin ideansa, ei vähiten erinomaisen ja usein hersyvän biisimateriaalinsa turvin. Kilju on suomalaisen nuorisokulttuurin toteemi, mutta mahdollisesti vain Radiopuhelimet on tehnyt sen valmistamisesta ja epäonnisesta juomisesta seitsenminuuttisen eepoksen.

Kilju.

Radiopuhelimet: Saastan kaipuu (2016).On kenties epäoikeudenmukaista niputtaa pitkästä tuotannosta yhteen juuri kaksi viimeisintä eli Saastan kaipuu (2016) ja Kosminen tiedottomuus (2020), joilla Radiopuhelimet säilyttää vaivatta sen tason, jota heiltä on totuttu odottamaan. Näillä levyillä yhtye pysyy tasaisen varmalla perustasollaan, vaikka keksii oheen toki uusiakin temppuja, kuten jälkimmäisen levyn ’Vankifarmilla’, eräänlainen emulaatio syvän etelän puuvillapeltojen yhteislaulannasta. 

Radiopuhelimet: Kosminen tiedottomuus (2020).Itse kirjoitin Kosmista tiedottomuutta arvostellessani Soundiin, että Radiopuhelimet tuskin pystyisi tekemään huonoa levyä yrittämälläkään, ja näin asia tuntuisi myös olevan. Tuollakin levyllä vaikkapa syrjäseutujen Suomen outouksiin pieteetillä uppoava ’Lappajärvi-75’ nousee ilman muuta bändin klassikkokappaleiden joukkoon.

Pohjoisempien maakuntien ääni

Tässä artikkeliparissa on siis tarkasteltu diskografiaa, joka kuuluu millä tahansa mittapuulla suomalaisen rockin merkittävimpiin. On ollut linja ja on ollut osaamista – ne ovat olleet alusta lähtien – mutta on ollut myös rohkeutta varioida linjaa ja sinnikkyyttä jalostaa osaamista. Lisäksi on ollut sanottavaa, todella paljon sanottavaa. Ja jos nämäkään eivät vielä riitä, on ollut tyyli: kyky välittää kaikki yllä mainittu sille yleisönosalle, joka voisi edes mahdollisesti kiinnostua. 

Henkilökohtaisestikin merkittävältä tuntuu – enkä usko olevani tässä ainoa – että Radiopuhelimet on puhunut pohjoisempien maakuntien äänellä ja näyttänyt sellaisia kuvia maailmasta ja kappaleita sellaisista tarinoista, jotka eivät sijoitu kaupunkikeskustojen valokeiloihin. Ulkopuolelta näkee usein paremmin. 

Samalla yhtyeestä on tietysti tullut keskeinen osa suomalaisen vaihtoehtorockin kaanonia. Sen todistavat jo järjestään ylistävät arvostelut. Silkalla musiikinsa tasolla Radiopuhelimet on pystynyt ylittämään ainakin osan ilmeisimmistä kohderyhmärajoista. Vastaavasti on ollut alusta asti selvää, että radiosoitto- ja kultalevykynnyksiä se ei tulisi ylittämäänkään.

Lopulta, levyjen hienoudesta huolimatta, sen arvo saatetaan mitata ja ymmärtää ennen muuta livebändinä. Mutta kyllä ne levytkin ovat tutustumisen arvoisia, ne kaikki.

En ole tässä artikkeliparissa erotellut biisikohtaisesti J.A. Mäen ja Jarno Mällisen tekstejä, joita on karkeasti arvioiden suunnilleen saman verran. (Joitakin on rumpali Jyrki Raatikaiselta kuin myös ulkopuolisilta tekstittäjiltä.)  Kummallakin on kyllä omaa painotustaan niin aiheissa kuin käsittelyssä, mutta kahden pääbiisintekijän bändiksi Radiopuhelimet on aina onnistunut sulauttamaan aineksistaan ihailtavan johdonmukaisen kokonaisuuden. Siinä lienee tietysti keskeinen syy 35 vuotta jatkuneeseen toimintaankin. 

Yhtyeen ulkopuolella on niin Mäellä kuin Mällisellä ollut omat taiteelliset hankkeensa. Kirjalliset sellaiset listataan artikkelin lopussa.

Tässä voi mainita erikseen Juha Hurmeen kanssa yhteistyössä tehdyt retrospektiivit: Radiopuhelimet-näytelmän (2000) ja samannimisen kirjan (2006). Näytelmästä ei taida tallennetta olla, mutta kirja on luettavissa. Perinteinen bändikirja se ei ole, vaan sävyltään kaunokirjallinen johdatus yhtyeen lähtökohtiin, toimintaympäristöön ja filosofiaan; sellaisena lajissaan kiinnostavimpia Suomessa julkaistuja.

Radiopuhelimien varhais- ja keskikausien levytuotannosta on koostettu kahden CD:n kokoelma Varmaa hapuilua 1987–2002, joka on vähintäänkin erinomainen johdatus yhtyeen maailmaan. 

Lisäksi maininnan ansaitsee J.A. Mäen erinomainen soolodebyytti Aavaa (2019), jolle pitäisi olla luvassa jatkoa ensi vuonna. Folkin, psykedelian ja melodraaman sävyjä sisältävä albumi on vaikuttava osoitus laulajan kyvystä loikata Puhelimista täysin poikkeavan musiikin pariin. Esimerkiksi singlebiisi ’Outo päivä’ on täysin vangitseva.

Niko Peltonen

Radiopuhelimet | kotisivu
Radiopuhelimet | Facebook

Levyhyllyt
Radiopuhelimet
Finna.fi

1980-luku

Rokkiräjähdys | LP Euros 1988 | LP-uusintapainos Svart Records 2017

1990-luku

K.O. | LP • CD • kasetti Spirit 1990 | LP-uusintapainos Svart Records 2012
Pian, pian | LP • CD Spirit 1991 | LP-uusintapainos Svart Records 2012
Jäämeri | LP • CD Spirit, 1992 | LP-uusintapainos Svart Records 2014 • kasettiuusintapainos Lipposen levy ja kasetti 2020 • LP- ja CD-uusintapainokset Lipposen levy ja kasetti 2021
Maalla | LP • CD Spirit 1993 | LP-uusintapainos Svart Records 2014 • LP-uusintapainos Lipposen levy ja kasetti 2021
Maasäteilyä | LP • CD Bad Vugum 1995 | LP • kasetti If Society 2015
Avaruus | LP • CD Bad Vugum 1997
Hiljaista! | CD Bad Vugum 1998

2000–2009

Oulu on kaupungin nimi | CD Bad Vugum, 2000 | 2LP If Society 2014
Tänään! | CD Hot Igloo 2002
Radiopuhelimet Plays Kansanturvamusiikkikomissio | DVD Alterstream productions • Vastavirta Julkaisut 2006
Varmaa hapuilua 1987–2002 | 2CD Hot Igloo 2006
Viisi tähteä | LP Sweetcore Records 2007 | CD If Society 2007

2010-luku

Radiopuhelimet rakastaa sinua | LP Psychedelica Records 2010 | CD If Society 2010
Ei kenenkään maa | LP • CD • kasetti | If Society 2015
Saastan kaipuu | LP-levy • CD-levy •  kasetti | If Society 2016

2020-luku

Kosminen tiedottomuus LP • CD • kasetti | If Society 2020

Kokoelmat
Radiopuhelimet
Finna.fi

2 ½ • LP | Bad Vugum 1991
Varmaa hapuilua 1987–2002 • 2CD | Hot Igloo 2006

Levyhyllyt
Kansanturvamusiikkikomissio • KTMK
Finna.fi

Valkenee – Koko tuotanto | CD Karkia Mistika Records & Pukey Records 1997
Radiopuhelimet Plays Kansanturvamusiikkikomissio | DVD Alterstream productions • Vastavirta Julkaisut 2006

22-Pistepirkko: Lime Green DeLorean – outo auto ja viimeinen matka
Aija Puurtinen & Jalavei: Keltaisen talon ullakko – sanoja sieltä jostakin
Captain Beefheart And His Magic Band: Safe As Milk – suuri taiteilija esittäytyy
Dave Lindholm: Vanha & uusi romanssi – muun ohessa syntyi mestariteos
J. A. Mäki: Aavaa – vahva ääni omillaan
J. Karjalainen: Lännen-Jukka – uutta vanhaa musiikkia
Juice Leskinen Grand Slam: Pyromaani palaa rikospaikalle – sanailua ja syvyyttä
Lou Reed & Metallica: Lulu – nainen miesten maailmassa
Maj Karma: 101 tapaa olla vapaa – ristiriitaisia tunteita kriisitilanteissa
Mariska: Toisin sanoen – raikas uusi kulma
Oranssi Pazuzu: Mestarin kynsi – alitajunnan oudot luonnonlait
PK Keränen: Serobi Songs – toimintaa ilman turvaverkkoa
Radiopuhelimet – paluu pohjoiseen
Radiopuhelimet: Saastan kaipuu – ihmisyyden intensiivisin taajuus
Röyhkä & Pyysalo ja Maarit: Turmion suurherttua – jazzia ja vastakohtia
Sielun Veljet: Softwood Music – Under Slow Pillars – unohdettu klassikko

Lue lisää Radiopuhelimista
Finna.fi

Radiopuhelimet  Juha Hurme & J. A. Mäki, 239 sivua | Like 2006 • toinen painos 2011

Lue lisää J. A. Mäkeä
Finna.fi

Aavaa – runoja  J. A. Mäki | Kaltio – Pohjoinen kulttuurilehti 1/2019 • Sivut 18–19
Hermolomamatka  J. A. Mäki, 95 sivua | Like 2011
Kiskoja  J. A. Mäki, 74 sivua | Like 2014
Musta lipas  J. A. Mäki, 144 sivua | Like 2016

Lue lisää Jarno Mällistä
Finna.fi

Kieroonkasvukertomus  Jarno Mällinen, 200 sivua | Like 2011
Hiekkaan piirretty hirviö  Jarno Mällinen, 280 sivua | Like 2014
Kotirintama Jarno Mällinen, 168 sivua | Like 2017

Musiikkikirjastot.fi logo
Levyhyllyt-juliste. Harri Oksanen 2021.

Converge: Bloodmoon • 1 – apokalyptista itsetutkiskelua

Bloodmoon • 1 | Epitaph/Deathwish 2021

Musiikkia esille kirjastossa

Converge: Bloodmoon • 1 (2021).Kymmenes albumi ei yleensä tee vaikutusta muulla kuin tekijänsä urautumisen syvyydellä. Bloodmoon • 1 on miellyttävä poikkeus sääntöön, sillä kolmekymppisensä jo viettänyt Converge luo sillä itsensä uudelleen.

Laulaja Jacob Bannon ja kitaristi Kurt Ballou perustivat Convergen Massachusettsin Salemissa vuonna 1990. Nykyiseen kokoonpanoonsa tuo metalcoren pioneeri ja myöhempien aikojen hardcoren voimaryhmä pääsi neljännen ja tunnetuimman albuminsa Jane Doen (2001) äänitysten aikaan, kun basisti Nate Newton ja rumpali Ben Koller liittyivät joukkoon. Sittemmin Converge on julkaissut parin vuoden välein tasokkaita levyjä, joista yhdestäkään ei ole keuhkottu yhtä paljon kuin Jane Doesta.

Bloodmoon • 1 muuttaa asian. Converge esiintyy sillä laajennetussa kokoonpanossa, johon kuuluvat doomfolkin kuningatar Chelsea Wolfe, hänen bändikaverinsa Ben Chisholm sekä Cave-Inin Stephen Brodsky, joka aikoinaan piipahti Convergenkin riveissä. Uudenlainen soundi syntyi vuonna 2016, kun ryhmä esitti muutamalla keikalla uusia sovituksia Convergen vanhoista kappaleista.

Blood Moon. Ohjaaja: Emily Birds.

Raamatussa verikuu loistaa lopunaikojen merkkinä, astrologiassa itsetutkiskelun ja -ymmärryksen valoa. Convergen musiikissa on molempia. Bloodmoon • 1 on kaoottisimmillaan apokalyptinen, mutta siinä on muitakin sävyjä, salaperäisyyttä, herkkyyttä, julmuutta, kauneutta ja lohduttomuutta. Se on niin kaukana eskapistisesta viihteestä tai popmusiikista kuin rocklevyksi luokiteltava äänite voi olla. Sitä on yhtä mahdotonta käyttää taustamusiikkina kuin juoksuhiekkaa jalkatreeniin. Sen sijaan Bloodmoon • 1 saattaa kertoa jotakin kuuntelijastaan, jos sitä soittaa pimeässä hyvillä kuulokkeilla.

Raa’asta ulosannista tunnettu Bannon yllättää laulamalla hienosti myös puhtaasti. Myös Wolfe löytää äänestään niin uusia sävyjä, että välillä häntä ei tahdo edes tunnistaa. ”Uuden Convergen” rakentaminen vanhalle perustalle oli erinomainen idea, sillä Balloun, Newtonin ja Kollerin yhteispeli toimii kahdenkymmenen vuoden kokemuksella. Stephen Brodskyn Cave-In ei ole mikään ikimuistoinen vaihtoehtorockbändi, mutta Convergen levyllä hänen vaikutteensa tuntuvat innovatiivisilta. Voi tietysti kysyä, voiko näin erilaista yhtyettä enää kutsua vanhalla nimellään, mutta yleisön tunteman nimen käyttämisessä on toki tietynlaista järkeä.

Coil.

Bloodmoon • 1 on hyvin vaihteleva kokonaisuus sekä biisien välillä että sisällä. Moni kappale, erityisesti levyn avaava nimiraita, ovat jo itsessään eeppisiä teoksia. ’Viscera Of Men’ sekoittaa raivokkaan hardcoren ja tuomiopäivän hypnoosihymnin, ’Lord Of Liarsin’ raakaa progemeteli käy melkeinpä sietämättömäksi, ’Flower Moon’ voisi olla Alice In Chainsin Jerry Cantrellin ja Black Sabbathin Tony Iommin yhteistyötä, ’Tongues Playing Deadissa’ raaka huutolaulu ja tyylikkäät stemmat sopivat yhteen hämmentävän hyvin, ja ’Scorpion’s Stingin’ yönpimeä bluesvalssi muistuttaa PJ Harveyn To Bring You My Loven kiihottuneen kaihoisia tunnelmia… Ja siltikin kaikki tuo tuntuu kuuluvan samalle albumille.

Massachusettsin metelimestarit ovat saaneet idean, joka voi viedä taiteellisessa mielessä hyvinkin pitkälle. Onko Bloodmoon • 2:n (mahdollisesti) levyttävä Converge enää sama kokoonpano, vai onko sillä mukana muita ulkojäseniä? Odotan kiinnostuneena. Joka tapauksessa Bloodmoon • 1 tullaan muistamaan merkittävänä Converge-levynä.

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

Converge | kotisivu
Converge | Facebook
Converge | Instagram

Levyhyllyt
Converge
Finna.fi

1990-luku

Halo In A Haystack | Earthmaker Records 1994
Caring And Killing – 1991 Through 1994 kokoelma | Lost & Found 1995
Petitioning The Empty Sky | Ferret Music/Equal Vision Records 1996
When Forever Comes Crashing | Equal Vision Records 1998
The Poacher Diaries Agoraphobic Nosebleed & Converge | Relapse 1999

2000–2009

Deeper The Wound | Deathwish 2001
Jane Doe | Equal Vision 2001
Unloved And Weeded Out kokoelma | Deathwish 2003
You Fail Me | Epitaph 2004
No Heroes | Epitaph 2006
Axe To Fall | Epitaph 2009

2010-luku

All We Love We Leave Behind | Epitaph 2012
Thousands Of Miles Between Us live 2LP 3Bluray | Deathwish 2015
The Dusk In Us | Deathwish/Epitaph 2017

2020-luku

Bloodmoon: 1 | Epitaph/Deathwish 2021

Captain Beefheart And His Magic Band: Safe As Milk – suuri taiteilija esittäytyy
Mark Lanegan: Whiskey For The Holy Ghost – Seattlen surujuhlan soundtrack
Nine Inch Nails: Pretty Hate Machine – loikka lähitulevaisuuteen
Oranssi Pazuzu: Mestarin kynsi – alitajunnan oudot luonnonlait
Soundgarden: Badmotorfinger – visio kirkastuu
Tuomari Nurmio: Luuta ja nahkaa – koruton mestariteos

Converge: Bloodmoon • 1 (2021).
Converge: Bloodmoon • 1 (2021)
Musiikkikirjastot.fi logo
Levyhyllyt-juliste. Harri Oksanen 2021.