Hullu Ruusu ja Rosita Luu – härskisti kategorioiden ulkopuolella

Rosita Luu (2018).Merita Berg ja Antti Hermaja ovat neljässä vuodessa nousseet rytinällä suomalaisen indiepopin kehutuimpaan kärkijoukkoon. Yhteistä musiikkia he ovat tehneet Hullu Ruusu– ja Rosita Luu -nimikkeillä – mukana on tietysti ollut muitakin muusikkoja, etenkin Rosita Luun nykykokoonpanossa. Karkea jako on kuitenkin, että nyttemmin hajonneeksi ilmoitettu Hullu Ruusu oli Bergin ja Hermajan yhteinen bändi, jossa jälkimmäinenkin sai lauluosuuksia; Rosita Luu taas on Bergin sooloprojekti, jossa Hermaja on kuitenkin mukana pääasiallisena säveltäjänä ja ulkojäsenenä.

Kyse on klassisesta sanoittaja-laulajan ja säveltäjä-mahdollistajan roolijaosta. Hermaja on taustaltaan ammattimuusikko, Berg taas saatiin houkutella tekemään tekstejä ja tulkitsemaan niitä. Yhteistyön dynamiikkaan lienee vaikuttanut paljon kaksikon ilmeisen mutkikas ihmissuhde, josta Berg on avoimesti puhunut haastatteluissa.

Hullua Ruusua on kutsuttu folkrockiksi tai -popiksi, Rosita Luun kohdalla taas puhuttu mieluummin syntikkapopista. Toteutustapojen eroista huolimatta albumeita – kaksi kummallakin nimikkeellä – ei ole vaikea tunnistaa samalta sylttytehtaalta lähteneiksi. Sen verran leimallisia piirteitä Bergin ja Hermajan musiikissa on: iskelmälliset melodiakulut, suuri tarttuvuuspotentiaali, Bergin sanoitukset, joissa seksuaalisuutta, ihmissuhteita ja elämää yleensä käsitellään ulkopuolisen näkökulman takaa, mustan humoristisesti ja jopa provosoivan härskisti.

Usein esitetyt vertaukset Gösta Sundqvistin tuotantoon eivät ole sattumaa. Haastatteluissa Merita Berg ehkä esiintyy sydän vereslihalla, mutta levyillä esiintyy Leevi And The Leavingsin tapaan lakonisella tonninseteli-äänellä elämän omituisempia laitamia koluava tarkkailija. Suloisen sävelkielen ja karkeuteen taittuvan asiasisällön ristiriita assosioituu samaan lähteeseen.

Mutta jos Merita Berg on 2020-luvun Gösta Sundqvist, on hän sitä myös tai nimenomaan teemojen ja näkökulmien päivittämisen puolesta.

Hullu Ruusu (2017).Bergin ja Hermajan koko tuotanto on julkaistu Helmi Levyt -pienyhtiön kautta vuoteen 2020 asti. Lauluntekijäkaksikko tuli julkisuuteen Hullun Ruusun nimettömällä debyyttialbumilla vuonna 2017. Laiskatahtinen ja johdonmukaisen akustinen, välillä sentään eräänlaiseen länkkärikomppiin äityvä levy oli ehdottoman eksentrinen pelinavaus suomalaisen nyky-indien kentällä. Kappaleet olivat tarttuvia, mutta soivat omassa todellisuudessaan, jossa mistään ajantasaisista virtauksista ei ollut kuultukaan. Hullu Ruusu oli helppo luokitella ”Helmi Levyt -musiikiksi”, onhan kyseisen yhtiön perusstrategia ollut nimenomaan outsider-eksentrisyyden ja maakuntahenkisen hippiälykköyden vaaliminen.

Merita Bergin teksteissä oli kuitenkin virkistävän teräviä väläyksiä todellisuuden nuhruisemmista nurkista. Tarkkaan kuunnelleille kävi selväksi, että sanoittajatulokas kuuluu niihin harvoihin, jotka pystyvät kertomaan kokonaisia tarinoita muutamilla virkkeillä.

Yhdessä Hermajan kanssa tehdyssä sanoituksissa Berg kuvaa vaikkapa Lolita-tyylistä pedofiilistä suhdetta (Tenavatähti) tai tuhoon tuomittua fantasiaa maalla luonnon antimien varassa elämisestä (Elonkorjuu). Folk, jazz, iskelmä ja jopa muistumat 70-luvun laululiikkeestä, niistä rakentuu laulujen helposti sulava musiikillinen ilmiasu.

Antti Hermajan kirjoittama ’Uhkarohkeeta’ ottaa lonkeroa kaupasta varastavan, mutta toisiinsa sitoutuneen ja yhteistä lasta odottavan nistipariskunnan näkökulman luontevan autenttisesti. Eipä ihme, että tällaisten teosten jälkeen alettiin puhua Göstasta:

Merita Bergiä kaikkein tarttuvimmat kappaleet tuntuvat usein houkuttavan kaikkein vinoutuneimpiin teksteihin. Hullun Ruusun ehkä kirkkain helmi, todella omituinen hevostyttötarina ’Mikael’, kelpaa esimerkistä:

Hullu Ruusu: Rehab (2019).Hullun Ruusun toinen ja näillä näkymin viimeinen levy Rehab (2019) tuntuu debyytin maltilliselta toisinnolta semminkin kun välissä Rosita Luu -materiaali oli jo ehtinyt herättää suurempaa kiinnostusta. Tekisi mieli sanoa, että parasta albumissa on sen nimi yhdistettynä kansikuvaan, jossa Amerikan alkuperäisväestöä edustava nuori nainen haaveilee päihdekuntoutuksesta ylväässä vuoristomaisemassa. Kuva-idea kytkeytyy levyn avauskappaleeseen ’Cherokee’, jolla Berg taitaa sittenkin kohdistaa haikeanpurevan sanansäilänsä kehen tahansa nykyelämän perimmäistä epäsankarillisuutta vastaan taistelevaan tragikoomiseen ”elämäntapaintiaaniin”:

Singlenä julkaistu ’Sääskitulet’ on tyypillisen surkeanvitsikäs kertomus epäonnistuneesta erämaavaelluksesta ja sikäli jo luonteva luku Bergin pieleen menneitä projekteja kuvaavaan pelikirjaan. On huomattava, että kaikista Hullun Ruusun biiseistä tämä lähestyy tuotannoltaan selvimmin Rosita Luun napakkaa pop-ilmaisua:

Rehab jäi kuitenkin varsin vähälle huomiolle ja tuntuu nyt kahden Rosita Luu -täyspitkän välityöltä. Ne ovatkin tuoneet Bergin ja Hermajan musiikille paljon enemmän huomiota kuin Hullun Ruusun nimellä tehdyt.

Ensimmäinen Rosita Luu -albumi SOS (2018) esitteli syntikkavetoisen popsoundin, jota oli jälleen vaikea olla vertaamatta Leevi And The Leavingsin 80-luvun tuotantoon. Toisaalta esimerkiksi ’Prinsessa’-biisin kitaroiden, koskettimien ja kohtalokkaan kertosäkeen yhdistelmässä kuuluu koko kyseinen vuosikymmen muutenkin, mutta siinä missä Reddie Redford Bogart Co.:n ’Princess’-kasariklassikossa haaveilee harsoisen vaaleanpunaiseksi esineellistyneestä prinsessasta, ottaa Berg tässä jämäkän itsevarman saalistajan roolin, joka on yleensä varattu populaarikulttuurissa vahvaleukaisille miehille. Tällaiset roolinkäännöt ovat Rosita Luu -levyillä hahmottuneet yhä selvemmin osaksi hänen kirjoitustapaansa:

Vastaavasti mainiolla ’Pyramidin huipulla’ -pophelmellä Bergin roolihahmo on espoolainen porvari, joka päätyy miettimään eksistentiaalista kriisiään eräänlaiseen viimeiseen pakopaikkaan, josta voi kai vain hypätä alas tai laskeutua voittajana toteamaan ongelmiensa ratkenneen.

Rosita Luu: Samettisuu (2020).Bergin ja Hermajan todellinen mestariteos on kuitenkin Rosita Luun toinen albumi Samettisuu (2020). Ensimmäisenä heidän teoksenaan levy huomioitiin myös keskeisten musiikkimedioiden vuosiäänestysten kärkipaikoilla ja esimerkiksi Emma-gaalan kriitikojen valinta -kategoriassa.

Vauhtia levylle antoivat epäilemättä bändiin löydetyt uudet jäsenet, joista basisti Tuukka Tervo otti keskeisen vastuun tuotantopuolesta. Myös rumpali Aleksi Karppisen merkitystä on haastatteluissa painotettu. Samettisuu soikin isona ja suorastaan eeppisenä syntikkapoprockina. Kuulokuvan ja tutun tarttuvien melodioiden kädenlyönti entiseen verraten vähintään yhtä arveluttavampien aiheiden kanssa on yhä herkullisempi. Rosita Luu on lähtenyt rohkeasti tekemään musiikkia, jonka pitäisi olla ”isoa”, vaikka kaikki asianosaiset tietävät, ettei siitä nykyisissä pop-oloissa isoa tule.

Yhtyeeksi kasvaneen projektin uusista musiikillisista ulottuvuuksista kertoo ’Mansikkapaikka’, jonka nostalgiaherkistelystä tolkuttomaksi progetykitykseksi kasvava draamankaari vetää edelleen epäuskoisen hymyn kuulijan huulille:

Vastaavasti singlenä julkaistu ’Kuollut monta kertaa’ lienee Bergin ja Hermajan täydellisin ”pophitti” tähän asti. Haastan kenet tahansa kuuntelemaan sen ja välttymään laulun jäämiseltä soimaan päässä!

Samettisuu on helposti kuluvan vuosikymmenen parhaita ja tärkeimpiä suomalaisia poplevyjä. Merita Bergin ja kumppaneiden musiikillinen tulevaisuus näyttää kirkkaalta, vaikka ei liene syytä olettaa heidän ilmaisunsa ja ns. valtavirran välillä olevan eksistentiaalisen kuilun olevan kapenemassa.

Keväällä 2021 Rosita Luu kertoi siirtymästä Playground Musicin artistiksi. Toukokuinen single on nimeltään ’Mullasta noustaan’.

Mainittakoon vielä Antti Hermajan sukunimellään julkaisema sooloalbumi Kultasuoni (2020). Siltä löytyy musiikillisesti miellyttävää melodista aikuispoprockia, joka kieltämättä kuitenkin kärsii Bergin laulajapersoonan ja vinojen visioiden korvautumisesta Hermajan tavanomaisemmalla tyylillä.

Niko Peltonen

Rosita Luu | Facebook
Rosita Luu | Instagram
Hermaja | Facebook

Levyhyllyt
Hullu Ruusu | Finna.fi

Hullu Ruusu | Helmi Levyt 2017
Rehab | Helmi Levyt 2019

Levyhyllyt
Rosita Luu | Finna.fi

SOS | Helmi Levyt 2018
Samettisuu | Helmi Levyt 2020

Levyhyllyt
Hermaja | Finna.fi

Kultasuoni | Helmi Levyt 2020

22-Pistepirkko: Lime Green DeLorean – outo auto ja viimeinen matka
Aija Puurtinen & Jalavei: Keltaisen talon ullakko – sanoja sieltä jostakin
PK Keränen: Serobi Songs – toimintaa ilman turvaverkkoa
Eppu Normaali: Tie vie – koskettimien syventämiä sanoja ja säveliä
Ismo Alanko yksin Vanhalla – ainutlaatuinen hetkien sarja
Juice Leskinen Grand Slam: Pyromaani palaa rikospaikalle – sanailua ja syvyyttä
Kuusumun Profeetta: Kukin kaappiaan selässään kantaa – magneettista tajunnanvirtaa
Lasten Hautausmaa: IV – lohtua ja jatkuvuutta
Maija Vilkkumaa: Aja! – kun kaava rikotaan
Leevi And The Leavings: Hopeahääpäivä – tutunkuuloinen joutsenlaulu
Litku Klemetin puoli vuosikymmentä
Litku Klemetti: Kukkia muovipussissa – arvokasta hölynpölyä
Maustetytöt: Kaikki tiet vievät Peltolaan – kurjuuden kuningattaret
Maustetytöt: Eivät enkelitkään ilman siipiä lennä – olemisen särkyvä hauraus
Pimeys: Aika tihentyy – elämänmakuista popmusiikkia

Lue lisää Merita Bergiä | Finna.fi

LORVIN [opinnäytetyö] Merita Berg, 40 lehteä | Turun ammattikorkeakoulu 2017/2018

Rosita Luu (2018).
Rosita Luu (2018).
Rosita Luu: Samettisuu (2020).
Rosita Luu: Samettisuu (2020).
Musiikkikirjastot.fi logo

The Ark: We Are The Ark – syvyys on pinnan alla

We Are The Ark | Virgin 2000

The Ark: We Are The Ark (2000).Vuosina 1991–2011 toiminut ruotsalainen The Ark oli yksi Skandinavian suosituimmista bändeistä. Växjön liepeillä Rottnessa perustettu yhtye löi läpi ensimmäisellä albumillaan We Are The Arkilla vuonna 2000. Debyytti on edelleen sen uran jykevin kulmakivi, eikä We Are The Arkia voi pitää pelkkänä oman aikansa retrotuotteena. Sen sanoma on ajaton ja puhutteleva. 

The Ark piti ensimmäiset treeninsä ja soitti ensimmäisen keikkansa kesän 1991 lopulla. Alkuaikoinaan se esitti omien kappaleidensa ohella 1960–1970-luvun rockklassikoita The Beatlesin, The Rolling Stonesin ja The Whon ohjelmistosta. Tuota vaihetta on kutsuttu The Arkin apokalyptiseksi aikakaudeksi, koska laulaja Ola Salo (s. 1977) haki omien biisiensä sanoituksiin inspiraatiota Raamatun Ilmestyskirjasta. 

Yhtälö, joka lopulta nosti The Arkin menestykseen, muodostettiin siis jo aikaisessa vaiheessa. We Are The Arkilla bändi ei enää soittanut lainabiisejä eikä laulanut dystooppisista aiheista, mutta yhdisteli yhä kohottavaa poppia, kukkoileva rockia ja vakavia teemoja.

Mitä urakehitykseen tulee, ensimmäiset vuodet vierähtivät paikallaan polkiessa. Vasta 1990-loppupuolella syntyi se bändi, jona The Ark opittiin We Are The Arkin aikaan tuntemaan. Konseptin muuttumiseen vaikutti pari asiaa. Kun The Ark soitti yhteiskeikkoja kitaristi Jepsonin ja basisti Learin toisen yhtyeen Stereo Explosionin kanssa, Salo innostui kirjoittamaan popimpia biisejä, joiden soidessa yleisöllä olisi hauskaa. Joulukuussa 1996 Salo näki maskien taakse palanneen Kissin näyttävän konsertin Tukholmassa ja sai idean näyttävästä mutta syvällisestä bändistä, jossa räväkkä show-meininki ja tarttuvat sävellykset sulautuisivat sanomallisiin lyriikoihin. Sanoitusten keskeiseksi teemaksi nousivat erilaisuuden ja poikkeavuuden kokemukset.  

Sitten tähdet olivat lopultakin oikeassa asetelmassa. Seuraavilla demoillaan The Ark sai sekä managerin että levytyssopimuksen. Vuoden 2000 ensimmäisellä puoliskolla julkaistut singlet ’Let Your Body Decide’ ja ’It Takes A Fool To Remain Sane’ muodostuivat hiteiksi Ruotsissa ja saavuttivat suosiota ulkomaillakin. Kun We Are The Ark julkaistiin syyskuussa 2000, siitä tuli yksi Ruotsin historian myydyimmistä debyyttialbumeista. The Arkin ensimmäinen löytyy Ruotsissa 120 000–140 000 kodista. Bändin jäsenet kuvattiin levyn kanteen sileäpintaisina muovinukkeina (mikä poikkesi äärettömän paljon siitä, miltä he näyttivät keikoilla), mutta musiikista huokui inhimillistä lämpöä, joka teki siitä helposti lähestyttävää.

We Are The Arkin luonnehtiminen 70-lukulaiseksi glam rockiksi ei ole väärin. The Arkin debyytti tuo ensimmäiseksi mieleen David Bowien vuosina 1972–1974 Ziggy Stardust -hahmonsa kautta luoman seksikkään mutta taiteellisen glam rockin. Samaan aikaan musiikissa on myös Queenin höpsähtänyttä majesteettisuutta ja Ola Salon pintaan miksatussa laulussa on jotakin hyvin ruotsalaista. Kaikessa retroudessaan The Ark oli myös ajassa kiinni: tämän vuosituhannen alussa kimaltavalle rockille oli jälleen tilausta – Suomessa sen todistivat ainakin Negative, Jann Wilde ja Hanoi Rocksin uudelleensyntymä, Ruotsissa The Arkin lisäksi Melody Club ja miksei Backyard Babieskin. Vaikka särökitarat olivat sivuroolissa The Arkin musiikissa, sen elämänmyönteinen, ulkopuolisuutta juhlistava pop ratsasti glam-aallolla vaivattomasti.

The Ark teki 2000-luvulla viisi albumia, kunnes jätti jäähyväiset syksyllä 2011. Bändi julkisti paluukiertueensa helmikuussa 2020, eikä ajoitus olisi voinut olla yhtään epäonnisempi Covid-19-rajoituksia ajatellen. 

Koskaan ei kuitenkaan ole liian myöhäistä. 2020-luvulla, kun seksuaalisen suuntautumisen ja sukupuoli-identiteetin kaltaiset asiat ovat näkyvästi pinnalla, We Are The Ark tuntuu ajankohtaisemmalta kuin julkaisunsa aikaan. Levyn biiseissä on vahvuutta, joka ei perustu machoiluun ja itsensä ylentämiseen vaan omanarvontuntoon ja muiden ihmisten arvostamiseen. Sen rivien väliin on kirjoitettu vihanvastainen sanoma, joka vastaa yksiselitteisesti moneen vaikeana pidettyyn kysymykseen. 

Niin kauan kuin ei vahingoita ketään, ihminen saa elää kuten tahtoo ja olla sellainen kuin on. Ei se sen vaikeampaa ole.    

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

The Ark | Facebook
The Ark | Instagram

We Are The Ark
Ola Salo – laulu, piano, kosketinsoittimet, lyömäsoittimet
Martin Axén – kitara, taustalaulu 
Mikael Jepson – kitara
Leari Ljunberg – bassokitara, taustalaulu
Sylvester Schlegel – rummut, taustalaulu
Tuottajat: Marco Manieri & The Ark

Varaa Då som nu för alltid kirjastosta.
Varaa The Arkin klassikkolevy We Are The Ark kirjastosta.

Esitäytetty Monihaku aluekirjastoihin. Kohdekirjaston voi vaihtaa.

Kysy musiikista kirjastonhoitajalta.

Levyhyllyt
The Ark | Finna.fi

2000–2009

We Are The Ark | Virgin 2000
In Lust We Trust | Virgin 2002
State Of The Ark | Virgin 2004
Prayer For The Weekend | Roxy Recordings 2007

2010-luku

In Full Regalia | Universal Music/Ark Records 2010

Kokoelmat
The Ark | Finna.fi

Arkeology – The Complete Singles Collection | EMI 2011
It Takes A Fool To Remain Sane 2000–2011 | Woah Dad 2019

Levyhyllyt
Ola Salo | Finna.fi

Wilderness | Universal 2015

bob hund: Dödliga klassiker – luokan pelle ja priimus
Hurula: Jehova – blodet flyter klart [översättning på svenska]
Hurula: Jehova – veri virtaa kirkkaana
Håkan Hellström: Du gamla du fria – taidetta ja stadionpoppia
Kent: Hagnesta Hill – aikansa ajaton kuva
KentTigerdrottningen – Ruotsin suurin näyttää jälleen
Kent: Då som nu för alltid – allting har sitt slut [översättning på svenska]
Kent: Då som nu för alltid – kaikki loppuu aikanaan
Magnus Carlson: Den långa vägen hem – tavallisen miehen soullevy
Pet Shop Boys: Behaviour – pop osuu sydämeen
Strängen: Rock på Svenska – aito loppuun asti
The Divine Comedy: Foreverland – vihdoinkin onnen satamassa
Turbonegro: Scandinavian Leather – denim-demonien riemastuttava paluu

Lue lisää The Arkista | Finna.fi

Artikkelihaku The Ark

The Ark: We Are The Ark (2000).
The Ark: We Are The Ark (2000).
Musiikkikirjastot.fi logo

Nightwish: Human. :||: Nature. – maailmojen välissä

Human. :||: Nature. | Nuclear Blast 2020

Nightwish: Human Nature (2020).Nightwishistä tulee väkisinkin mieleen, mahtaako jatkuva kasvu olla taiteessa yhtä mahdotonta kuin taloudessa. Säveltäjä-sanoittaja-kosketinsoittaja Tuomas Holopaisen johtama yhtye on ainakin ulkopuolisen silmissä päätynyt asemaan, jossa jokaisen suurteoksen perään pitäisi keksiä jotakin vielä suurempaa ja syvällisempää ja perustavampaa, joka varmasti jättäisi edeltäjänsä varjoonsa.  

Yhdeksännellä albumillaan Nightwish käy asian kimppuun parista suunnasta yhtä aikaa. Human. :||: Nature on kaksiosainen eepos, jonka ensimmäinen puolisko sisältää Nightwishiä bändin muodossa. Eeppisen julkaisun toinen puolisko on kahdeksasta kappaleesta muodostettu yksi kokonaisuus: All the Works of Nature Which Adorn the World on Nightwishiä säveltäjä Tuomas Holopaisen (s. 1976) hahmossa. 

Kumpikin osa on itsessään vahva, mutta liitoskohta natisee. Vaikka bändilevyllä ja (pääosin) instrumentaalisella albumilla on yhteistäkin, ne tuntuvat enemmän kahdelta erilliseltä julkaisulta kuin saman kokonaisuuden osilta. Tähän vaikuttaa se, että vaikka orkestrointi on suuressa osassa myös Human. :||: Naturen ensimmäisellä puoliskolla, ei All the Works of Nature Which Adorn the Worldilla kuulla Nightwishin rock- ja metallipuolta. Siinä mielessä kokonaisuus ei ylitä osiensa summaa. 

Tuomas Holopaisen musiikissa vallitsee pyhyyden tuntu, joka ei nouse uskonnollisuudesta eikä välttämättä henkisyydestäkään. 2020-luvun Nightwishille on pyhää tämä hämmästyttävä maailma, joka syntyi sattumalta ja synnytti ihmisyyden ja myöhemmin myös kaiken, minkä ihminen loi omaksi kuvakseen. Ihmisen luomuksista ihmeellisintä on musiikki, jolle oodina toimivat kappaleet ’Music’ ja ’VII. Anthropocene’. Jälkimmäisessä on mukana hurrilainen hymni jumalatar Nikkalille, joka alleviivaa musiikin ikuisuusarvoa. Se on maailman vanhin tunnettu sävellys, joka merkittiin muistiin Syyrian alueella noin 3400 vuotta sitten.   

Human. :||: Naturen äärelle asettuessaan huomaa, että vaikka ”sinfoninen metalli” on edelleen lähimpänä sitä, mitä Nightwish edustaa, ei se riitä kertomaan bändistä läheskään kaikkea. Sinfonisia elementtejä on paljon, mutta metalli ei ole Nightwishille keskeinen materiaali. Toki dramaattisimpiin biiseihin on sävelletty kipakoita heviriffejä, mutta vaikutteita tuntuu tulevan enemmänkin elokuvasäveltäjiltä kuin metallimuusikoilta. Kelttiläisen folkin vaikutteita bändi ammentaa brittijäsenensä, muun muassa tinapilliä ja irlantilaista säkkipilliä soittavan Troy Donockleyn kautta. Hän myös laulaa yhden levyn seesteisimmistä kappaleista, singlenäkin julkaistun folkahtavan ’The Harvestin’. Folkin henkeä on myös ’How’s The Heartin’ teemoissa.

Levyn avaava ’Music’ on vaikuttunut enemmän Kate Bushista kuin mistään metallisesta, mutta antautuu kuitenkin lopullaan hevipoljennolle kuin pohjustaakseen ’Noisen’ tuloa. ’Noisen’ julkaiseminen ensimmäisenä singlenä on melkeinpä itsestään selvää, edustaahan se Human. :||: Naturen raskainta ja tarttuvinta laitaa. ’Shoemakerin’ kirjoittamiseen Holopaista inspiroi tiedemies Eugene Merle Shoemakerin (1928–1997) elämäkerta. Nightwishin kappaleessa siteerataan samaa Shakespearen Romeo ja Julia -näytelmän kohtaa, joka on kaiverrettu tiedemiehen tuhkauurnaan – Shoemaker on toistaiseksi ainoa, jonka tuhkaa on viety kuuhun, ja juuri se tuntuu inspiroineen Holopaista. Biisin viime sekunnit sisältävät Human. :||: Naturen majesteettisimman hetken. 

Sinfonisen metallin ystäviä miellyttänee suuresti ’Pan’, joka briljeeraa kiemurtelevilla kitarariffeillä ja välillä soljuvalla, välillä sinkoilevalla laulumelodialla. Tällaista sävellystaidetta kuulee harvoin soundtrack- ja musikaalipiirien ulkopuolella, ja lopputulos on kaikessa timburtonmaisuudessaan herkullinen. Raskaimmillaan albumi on ’Tribalissa’, jonka alkukantainen rytmiikka svengaa. Pitkiä sävelkaaria maalaileva päätösraita ’Endlessness’ jäi bändistä sittemmin eronneen basisti-laulaja Marko Hietalan Nightwish-testamentiksi.

’Endlessnessin’ jälkeen käynnistyvä kahdeksanosainen All the Works of Nature Which Adorn the World kuulostaa kaikista musiikillisista ansioistaan huolimatta toiselta maailmalta, erilliseltä teokselta, jonka paikka on jossakin muualla kuin tällä albumilla. Ehkäpä ihmisyyttä (Human) ja luontoa (Nature) ei tulisi erottaa tällä tavoin. 

Nightwish esittää Human. :||: Naturen materiaalia ensimmäistä kertaa livenä striimikonsertissa An Evening with Nightwish in a Virtual World 28.–29.5.2021.

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

Human. :||: Nature.
Tuomas Holopainen – kosketinsoittimet
Floor Jansen – laulu
Emppu Vuorinen – kitara
Marko Hietala – bassokitara, laulu, akustinen kitara
Kai Hahto – rummut
Troy Donockley – säkkipilli, bassohuilu, laulu
Tuottajat: Tuomas Holopainen, Tero Kinnunen, Mikko Karmila

Nightwish | kotisivu
Nightwish | Facebook
Nightwish | Instagram
Nightwish | Twitter

Varaa Appetite For Destruction kirjastosta.
Varaa Nightwishin albumi Human. :||: Nature. kirjastosta.

Esitäytetty Monihaku aluekirjastoihin. Kohdekirjaston voi vaihtaa.

Kysy musiikista kirjastonhoitajalta.

Levyhyllyt
Nightwish | Finna.fi

1990-luku

Angels Fall First | Spinefarm 1997
Oceanborn | Spinefarm 1998

2000–2009

Wishmaster | Spinefarm 2000
Century Child • CD • kasetti • LP | Spinefarm/Universal/Drakkar 2002
Once | Spinefarm/Nuclear Blast 2004
Dark Passion Play • CD • 2LP | Spinefarm/Universal/Nuclear Blast 2007

2010-luku

Imaginaerum | Scene Nation Oy/SonyvMusic/Nuclear Blast 2011
Endless Forms Most Beautiful | Nuclear Blast 2015
Decades – Live In Buenos Aires • 2CD • 3LP • live | Nuclear Blast 2019

2020-luku

Human. :||: Nature. | Nuclear Blast GmbH 2020

Levyhyllyt
Tuomas Holopainen | Finna.fi

Music Inspired By The Life And Times Of Scrooge • 2LP • CD | Nuclear Blast 2014

Levyhyllyt
Auri
[= Tuomas Holopainen • Johanna Kurkela • Troy Donockley]
Finna.fi

Auri | Nuclear Blast 2018

Levyhyllyt
Marko Hietala | Finna.fi

Mustan sydämen rovio | Savonian Rooster 2019
Pyre Of The Black Heart | Nuclear Blast 2020

Northern Kings
[= Marco Hietala • Jarkko Ahola • Tony Kakko • Juha-Pekka Leppäluoto]
Finna.fi

Reborn | Warner Music Finland 2007
Rethroned | WEA 2008

Alice In Chains: Rainier Fog – sumusta selviytyneet
Amorphis: Queen Of Time – metallin muodonmuuttaja
Belzebubs: Pantheon Of The Nightside Gods – vapauden ja vastuun kiirastulessa
Children Of Bodom: Hexed – ajan karkaisema tappoterä
Def Leppard: Hysteria – hard rockin valovoimaa
Duff McKagan – luoteisen maan punkkari
Iron Maiden: Powerslave – epiikkaa ja elinvoimaa egyptiläisittäin
King Diamond: ”Them” – rytinää riivatussa talossa
Lou Reed & Metallica: Lulu – nainen miesten maailmassa
Marko Hietala: Pyre Of The Black Heart/Mustan sydämen rovio – rocktähti menee henkilökohtaisuuksiin
Metallica: The $5.98 E.P. • Garage Days Re-Revisited – elonmerkkejä autotallista
Metsatöll: Äio – balttimetalli nousee maailmankartalle
Misfits: Walk Among Us – kauhupunkin klassikko
Mokoma: Kuoleman laulukunnaat – suomimetallin voimannäyttö
Motörhead: Clean Your Clock – lopunajan dokumentti
Ozzy Osbourne: The Ultimate Sin – omituinen ajankuva
Pearl Jam: Ten – grungen elävä klassikko
Santa Lucia: Arktista hysteriaa – uranuurtaja aikaansa edellä
Sentenced: Down – suunta kohti viimeistä rajaa
Smack On You – avain kulttisuosioon
Stam1na: Viimeinen Atlantis – maailma valomerkin jälkeen
Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus: Lopunajan merkit – suomihevin lähtölaukaus

Lue lisää Nightwishistä | Finna.fi

Nightwish  Mape Ollila, 370 sivua | Like 2006

Read more about Nightwish | Finna.fi

Once Upon A Nightwish – The Official Biography 1996–2006  Mape Ollila & kääntäjä Olga Pohjola, 370 sivua | Deggael Communications 2007

Lue lisää Tuomas Holopaisesta ja Nightwishistä | Finna.fi

Neljäs sukupolvi – suomalainen rock nyt  Tero Alanko & Petri Silas, 223 sivua| Johnny Kniga 2006

Lue lisää Marko Hietalasta | Finna.fi

Marco Hietala – Ruostumaton  Marco Hietala & Timo Kangasluoma, 186 sivua | Docendo 2017
Marco Hietala – Stainless?  Marco Hietala & Timo Kangasluoma & kääntäjä Michael Majalahti, 191 sivua | Docendo 2018

Lue lisää suomimetallista | Finna.fi

Rauta-aika – suomimetallin historia 1988–2002  Jone Nikula, 288 sivua | Johnny Kniga 2002

Nightwish: Human Nature (2020).
Nightwish: Human Nature (2020).
Musiikkikirjastot.fi logo

Bob Dylan: Self Portrait – täydellisen keskeneräinen omakuva

Self Portrait | Columbia 1970

Bob Dylan: Self Portait (1970).Bob Dylanin (s. 1941) Self Portraitin avausbiisin alussa naiskuoro laulaa raukeasti, kuinka väsyneet hevoset haluavat vain nautiskella auringosta ja ottaa rennosti:

All the tired horses in the sun
How am I supposed to get any riding done?

Biisi kuvaa hyvin Dylanin tilannetta levyn ilmestymisen aikoihin vuonna 1970. Hän eli vaimonsa Saran ja neljän yhteisen lapsen kanssa Woodstockin pikkukaupungissa maaseudun idyllissä. Dylan oli kesällä 1966 joutunut omien sanojensa mukaan ”moottoripyöräonnettomuuteen” ja vetäytynyt täydellisesti pois julkisuudesta. Woodstockissa perhe keskittyi yhdessäoloon, kanojen kasvattamiseen ja rauhalliseen maalaiselämään. Dylanin kotoiluvaihe kesti lähes kahdeksan vuotta.

Dylanin levytysuran ensimmäiset viisi vuotta 1962–1966 olivat hengästyttäviä. Hän muutti jokaisella levyllään ja liikkeellään populaarimusiikin suuntaa ja mullisti samalla kokonaisen sukupolven maailmaankuvaa. Dylan loi ensialbumeillaan uudenlaisen laulaja-lauluntekijän: hahmon, joka esitti vain itse tekemäänsä materiaalia. Hän liitti vakavahenkisen folkin infantiilina pidettyyn rock ’n’ rolliin ja loi perustan taiteellisesti kunnianhimoiselle folk-rockille, josta kumpusi myöhemmin myös psykedelia. Dylanin ansiosta rockista tuli vakavasti otettavaa taidetta. Samalla John Lennon ja monet muut lauluntekijät alkoivat kiinnittää enemmän huomiota laulujensa sanoituksiin.

Dylanin tekemien musiikillisten vallankumousten sarja ei voinut kuitenkaan jatkua loputtomasti. Muusikko oli myrskyn silmässä yksin, eikä hänellä ei ollut bändikavereita jakamassa kohtuuttoman suuriksi kasvaneita odotuksia ja paineita. Oma perhe ja eristäytyminen olivat hänelle pelastus. Dylan ei enää konsertoinut tai antanut haastatteluita, mutta jatkoi laulujen tekemistä entiseen tapaan. Hänen tyylinsä oli vain muuttunut täydellisesti, ehkä radikaalimmin kuin koskaan ennen. Vuosien 1965–66 surrealistinen ja pirinkatkuinen tajunnanvirta oli korvautunut kotikutoisella ja maanläheisellä tyylillä. Laulujen aiheet kumpusivat perhe-elämästä ja siihen liittyvistä pienistä huomioista.

Aluksi Dylan teki nauhoituksia kotona, mutta siirtyi metelöivien lasten jaloista taustabändinsä The Hawksin hallussa olevan talon kellariin. Siellä syntyi vuonna 1967 omasta mielestäni Dylanin hienoin ja monitasoisin levytetty kokonaisuus The Basement Tapes. Jostain syystä hän ei halunnut julkaista omia versioitaan lauluista, vaan laittoi nauhat jakoon muiden käytettäviksi. Biiseistä tulikin hittejä ja tulevia klassikoita, esittäjinä mm. Manfred Mann, Fairport Convention, The Byrds, Julie Driscoll ja The Band.     

Juureva country tarjosi luontevan muodon Dylanin uusille lauluille. Joulukuussa 1967 ilmestynyt John Wesley Harding oli Nashvillessä äänitetty country-rockin pioneerilevy, joka oli tuotannoltaan minimalistinen. Rytmiryhmän tasainen poljento, Dylanin akustinen kitara ja pitkät kryptiset tarinat olivat pääosassa.

Huhtikuussa 1969 ilmestyi faneja vihastuttanut yllätysveto Nashville Skyline. Viihteelliseen muotoon tuotettu levy oli tyylipuhdasta countrya, mutta yllättävintä oli Dylanin laulutyyli. Hän oli luopunut nasaalista Woody Guthrie -kähinästä ja lauloi puhtaasti ja kirkkaasti. Eräs nuoruuden ystävä kommentoi levyä kuunneltuaan, että juuri tälläisella äänellä hän muistaa Robert Zimmermanin laulaneen. Dylan oli siis löytänyt uudelleen oman kadoksissa olleen äänensä.

Elokuussa 1969 Dylan esiintyi livenä ensi kertaa kolmen vuoden tauon jälkeen Isle of Wightin fesivaaleilla Englannissa. Taustabändinä oli omalla urallaan läpimurron tehnyt The Hawks, joka oli vaihtanut nimekseen The Band. Dylanin esiintyminen oli hermostunut, mutta lopulta mielenkiintoinen sekoitus tuoretta country-materiaalia ja uudelleen sovitettuja versioita muutaman vuoden takaisista lauluista. Neljä esitystä päätyi seuraavana vuonna ilmestyneelle tupla-albumille Self Portrait: ’Like a Rolling Stone’, ’The Mighty Quinn (Quinn the Eskimo)’, ’Minstrel Boy’ ja ’She Belongs to Me’. Konsertti julkaistiin kokonaisuudessaan vuonna 2013 4CD-boksilla The Bootleg Series Vol. 10: Another Self Portrait (1969–1971).

Kesäkuussa 1970 ilmestynyt Self Portrait on Dylanin uran hämmentävimpiä albumeita. Sukupolvensa tuotteliaimpiin lauluntekijöihin kuuluva Dylan oli säveltänyt 24 biisin tuplalevylle vain yhden uuden lauletun biisin ’Living the Blues’, joka sekin oli mukaelma vanhasta standardista ’Singing the Blues’. Muuten levy koostuu covereista, instrumentaaleista ja Isle of Wightin liveraidoista.

Levyn kohokohtia on kotitekoisen viinan polttamisesta kertova ’Copper Kettle’, jolla Dylan laulaa upeasti. Muutkin perinnemusiikista poimitut raidat toimivat loistavasti kuten Marc Bolanin ylistämä ’Belle Isle’ ja ’Days of 49’. Levyn erikoisimpia biisejä ovat coverversiot suhteellisen tuoreista hiteistä ’Early Mornin’ Rain’, ’Blue Moon’ ja varsinkin ’The Boxer’, jolla Dylan laulaa duettoa itsensä kanssa. 60-luvulla oli tyypillistä, että tutuksi tulleista hiteistä tehtiin lukematon määrä versioita, mutta kukaan ei odottanyt tätä Dylanilta. Mutta ehkä Dylanin pointti oli, että Gordon Lightfootin ja Paul Simonin laulut ovat kaikkien tuntemina osa nykypäivän kansanmusiikkia.

Self Portrait toimii levynä hyvin juuri sen runsauden ansiosta. Siitä ei saisi karsimalla erinomaista yhden levyn albumia, kuten niin monista muista tupla-albumeista. Tiivistämällä levyn idea hajoaisi. Olennaisinta on alusta loppuun jatkuva yhtenäinen tunnelma, eivät yksittäiset hitit tai nostattavat kohokohdat. Levy osoittaa, että koskettavan musiikin ei tarvitse olla maailmoja mullistavaa tai tajunnanräjäyttävää. Tämä saattoi olla Dylanille vapauttava kokemus. Levyllä esiintyvä kotoileva muusikko on hahmo, johon koronapandemian aikana on helppo samaistua.

Dylan on uransa aikana omaksunut lukuisia erilaisia rooleja ja naamioita, joiden kautta hän on esittänyt taidettaan. Todellinen ihminen Bob Dylan -hahmon taustalla on kuitenkin jäänyt täydelliseksi mysteeriksi. Self Portrait on omakuvana yhtä vajaa ja keskeneräinen kuin levyn kansikuvaksi valittu töherrys, mutta se saattaa silti kertoa tekijästään enemmän kuin hänen monet vakiintuneet klassikkoalbuminsa.

Jukka Uotila

Bob Dylan | kotisivu
Bob Dylan | Facebook
Bob Dylan | Instagram
Bob Dylan | Twitter

Varaa Appetite For Destruction kirjastosta.
Varaa Bob Dylanin albumi Self Portrait kirjastosta.

Esitäytetty Monihaku aluekirjastoihin. Kohdekirjaston voi vaihtaa.

Kysy musiikista kirjastonhoitajalta.

Levyhyllyt
Bob Dylan | Finna.fi

1960-luku

Bob Dylan | Columbia 1962
The Freewheelin’ Bob Dylan | Columbia 1963
The Times They Are a-Changin’ | Columbia 1964
Another Side Of Bob Dylan | Columbia 1964
Bringing It All Back Home | Columbia 1965
Highway 61 Revisited | Columbia 1965
Blonde On Blonde | Columbia 1966
John Wesley Harding | Columbia 1967
Nashville Skyline | Columbia 1969

1970-luku

Self Portrait | Columbia 1970
New Morning | Columbia 1970
Pat Garrett & Billy The Kid | Columbia 1973
Dylan | Columbia 1973
Planet Waves | Asylum 1974
Before The Flood Bob Dylan/The Band | Asylum 1974
Blood On The Tracks | Columbia 1975
The Basement Tapes Bob Dylan/The Band | Columbia 1975
Desire | Columbia 1976
Hard Rain | Columbia 1976
Street-Legal | Columbia 1978
Bob Dylan At Budokan | Columbia 1979
Slow Train Coming | Columbia 1979

Laulaja-lauluntekijä Bob Dylanin albumituotanto ulottuu seitsemälle vuosikymmenelle. Kuva: Tuomas Pelttari.
Laulaja-lauluntekijä Bob Dylanin laaja albumituotanto ulottuu seitsemälle vuosikymmenelle. Kuva: Tuomas Pelttari.

1980-luku

Saved | Columbia 1980
Shot Of Love | Columbia 1981
Infidels | Columbia 1983
Real Live | Columbia 1984
Empire Burlesque | Columbia 1985
Knocked Out Loaded | Columbia 1986
Down In The Groove | Columbia 1988
Dylan & The Dead | Columbia 1989
Oh Mercy | Columbia 1989

1990-luku

Under The Red Sky | Columbia 1990
Good As I Been To You | Columbia 1992
World Gone Wrong | Columbia 1993
MTV Unplugged | Columbia 1995
Time Out of Mind | Columbia 1997

2000-luku

”Love And Theft” | Columbia 2001
Modern Times | Columbia 2006
Together Through Life | Columbia 2009
Christmas In The Heart | Columbia 2009

2010-luku

Tempest | Columbia 2012
Shadows In The Night | Columbia 2015
Fallen Angels | Columbia 2016
Triplicate | Columbia 2017

2020-luku

Rough And Rowdy Ways | Columbia 2020

Boksi
Bob Dylan | Finna.fi

Another Self Portrait (1969–1971) [The Bootleg Series 10] 2CD | Sony 2013

Hector: Nostalgia – romantiikkaa tekniikan sukupolvelle
Jane Siberry: The Walking – artistista vapautta parhaimmillaan
Joni Mitchell: A Song To A Seagull – kun aitous välittyy
Leonard Cohen: You Want It Darker – liekki palaa pimeässä
Leonard Cohen: Thanks For The Dance – lempeä epilogi
Neil Young: After The Gold Rush – elokuvaton soundtrack
Nick Drake – lauluja suljettujen ovien takaa
Paul Simon: Graceland – silta yli synkän virran
Robert Plant: Carry Fire – näin luodaan vanhasta uutta
Tom Petty And The Heartbreakers: Damn The Torpedoes – suuren lauluntekijän muistolle
Tracy Chapman – altavastaajien ääni

Lue lisää Bob Dylanista | Finna.fi

Muistelmat, osa 1 Bob Dylan & kääntäjä Erkki Jukarainen, 298 sivua | Werner Söderström Osakeyhtiö 2005 & 2018
Bob Dylan – ikuinen vaeltaja Tenho Immonen, 143 sivua | POP-lehti 2003

Läs mera om Bob Dylan | Finna.fi

Memoarer – Första delen Bob Dylan & översättare Mats Gellerfelt, 278 sidor | Prisma 2004 & Norstedts 2016

Bob Dylan: Self Portait (1970).
Bob Dylan: Self Portait (1970).
Musiikkikirjastot.fi logo

Hurula: Jehova – blodet flyter klart

Hurula: Jehova (2020).Samma år som Hurula publicerade sitt första soloalbum målade han en tavla med sitt eget blod. Det blev med en gång klart att den tidigare punkaren inte saknar sinne för drama och överdrifter är inte heller ett problem för honom.

Robert Hurula, som är född 1979, verkade före sin solokarriär i Masshysteri och i The Vicious. År 2014 släppte han sin solodebut Vi är människorna våra föräldrar varnade oss för och EP:n Betongbarn. Mellan de följande albumen Vapen till dom hopplösa (2016) och Klass (2019) utkom EP:n Oss är allt (2018). Hans musik har inte förbisetts i Sverige: Hurula har fått flera Grammis-nomineringar och vunnit Grammispriser. Rötterna i punken ger näring åt hans rock med sin frispråkighet och passion.

Jehova är en lek med sorg och glädje. ’Vårdcentralen’ inleder skivan i en intensiv upplyftande stämning, men sångtexten handlar om minnen av barndomens trauman. I det till synes sorglösa avslutningsstycket ’Ikväll, ikväll’ avslöjas dolda ärr och hemlighållna smärtor. I ’Jehova’ tar Hurula till bristningsgränsen avstånd från gud, människan eller båda. En liknande känsla av ensamhet driver den akustiska ’Främlingar igen’. Den utblottades berättelse i ’Sjuk av kärlek’ är som lagd i Bruce Springsteens arbetarmiljö.

Hurulas mörkklingande gitarrock ligger inte väldigt långt från Kent, men Joakim Berg är som låtskrivare mera hoppfull än Robert Hurula och som kompositör är han mildare. De förenas av balansgången mellan hopp och förtvivlan. Sättet på vilket Hurula får det dystra och svåra att flyta under den emellanåt rentav soliga ytan och å andra sidan hur han lyckas smyga in hopp i en dyster komposition, som i ’Tro på er ruin’ är fantastiskt. En hela folkets favorit som Kent blir Hurula ändå inte, hans musik utstrålar ändå så pass mycket utanförskap. Hans attityd påminner mera om Thåström.

Det föregående albumet Klass var endimensionellare än Jehova. Också på det sjöng Hurula allvarliga självbiografiska berättelser, men han vågade inte urvattna dysterheten med sådant som upplyftande refränger. Jehova är inget glädjeutbrott, men lyser klarare, mer trösterik och mer nyanserad än sin med avsikt monotona föregångare. Skuggorna är fortfarande tillräckligt mörka för att vara inspirerande. Robert Hurula har karakteriserat låtskrivandet som traumabearbetning och sårbehandling.

Upphovsmannen till Jehova verkar vara en människa för vilken det inte är lätt eller ens möjligt att vara lycklig. Den blodmålade tavlan från år 2014 kom till som stöd för en kampanj mot spridningen av Hiv-viruset, men den ligger ändå inte långt från Hurulas sätt att uttrycka sig. Ofta känns det som att Hurula doppar spetsen av sin fjäderpenna i sina egna sår. Ibland är blodet mycket mörkt, ibland klarare.

Ari Väntänen | www.arivantanen.com
Anna-Maria Malm, översättare

Hurula | Facebook
Hurula | Instagram
Masshysteri | Facebook

Varaa Permanent Waves kirjastosta.
Reservera Hurulas album Jehova från biblioteket.

Förhandsifylld samsökning i regionala bibliotek. Det går också att välja andra bibliotek.

Fråga bibliotekarien.

Levyhyllyt
The Vicious

The Vicious | Ny Våg Records/Cage Match Federation 2005
Alienated | Ny Våg Records/Cage Match Federation/Feral Ward 2006

Levyhyllyt
Masshysteri | Finna.fi

Vår del av stan | Ny Våg Records 2008
Masshysteri | Ny Våg Records/Feral Ward 2010

Levyhyllyt
Hurula | Finna.fi

2010-talet

Vi är människorna våra föräldrar varnade oss för | 2014
Betongbarn • EP | 2014
Vapen till dom hopplösa | Universal Music Group 2016
Oss är allt • EP | Universal Music AB 2018
Klass | Razzia/Family Tree Music 2019

2020-talet

Jehova | Razzia 2020

bob hund: Dödliga klassiker – luokan pelle ja priimus [på finska]
Hurula: Jehova – veri virtaa kirkkaana [på finska]
Håkan Hellström: Du gamla du fria – taidetta ja stadionpoppia [på finska]
Kent: Tigerdrottningen – Ruotsin suurin näyttää jälleen [på finska]
Kent: Då som nu för alltid – allting har sitt slut [översättning på svenska]
Kent: Då som nu för alltid – kaikki loppuu aikanaan [på finska]
Magnus Carlson: Den långa vägen hem – tavallisen miehen soullevy [på finska]
Nick Cave & The Bad Seeds: Skeleton Tree – pimeä tie kohti valoa
The Ark: We Are The Ark – syvyys on pinnan alla
The Divine Comedy: Foreverland – vihdoinkin onnen satamassa

Read more about Swedish punk rock • Läs mera on svensk punk | Finna.fi

The encyclopedia of Swedish punk 1977–1987 • Biographies, Discographies, Members, Covers, Photos And Price Guide Peter Jandreus, 320 pages | Premium Publishing 2008

Hurula: Jehova (2020).
Hurula: Jehova (2020).
Musiikkikirjastot.fi logo