Yleinen Archives - LevyhyllytLevyhyllyt

Osa 3 • Vuodet 2004–2025
Lännen-Jukka – Amerikansuomalaisia lauluja • Finnish-American Folksongs ➡️ Suomalaista muotoiluu

Musiikkia esille kirjastossa
• J. Karjalainen: Osa 1 • Vuodet 1981–1990
• J. Karjalainen: Osa 2 • Vuodet 1991–2002
• J. Karjalainen: Lännen-Jukka – amerikansuomalaisia lauluja | Poko / EMI 2006

J. Karjalainen • Vanhaa rautaa – keihäänkärkiä 1992–2004 • 2CD (Poko Rekords 2004).

Kuten tämän artikkelisarjan edellisessä osassa kerrottiin, vuoden 2002 Valtatie-albumiin päättyi Electric Sauna -yhtyeen levytysura ja J. Karjalaisen tuotannon “kultainen keskivaihe”. Tällä kertaa paluu uuden reseptin kanssa vaati pidemmän kypsyttelyvaiheen. Se on odotuksenmukaista artistin iän karttuessa.

Poko Rekords tilkitsi levytystaukoa ensin vuoden 2004 alussa Yhtyeineen– ja Electric Sauna -vaiheet kattavalla kokoelmalla Vanhaa rautaa ja sitten vielä Juhlakokoelma-paketilla, joka sisälsi molemmat siihenastiset greatest hitsit ja vielä lisäsälää dvd:llä. Ensin mainittu hittipitoinen tupla myi taas kultaa, mutta isompaakin menestystä siitä olisi voinut odottaa. Karjalaisen kaupallisen statuksen haalistuminen heijastui tähänkin.

Comeback oli radikaalimpi poikkeama aiemmasta kuin moni olisi osannut odottaa, vaikka merkkejä Lännen-Jukan edustamasta suunnasta oli kuultu aiemminkin, viimeistään Valtatien bluegrass-biiseissä. Syksyllä 2006 ilmestynyt askeettinen soolobanjolevy perinteisistä, osin uusiksi muokatuista amerikansuomalaisista lauluista oli kansansuosikilta silti uutisarvoinen peliliike. Sen tueksi Karjalainen oli kehittänyt pilke silmäkulmassa levynkansissa ja haastatteluissa toistetun mytologian otsikonmukaisesta hahmosta, vanhasta Amerikan-matkaajasta, joka oli nuorelle muusikolle näitä lauluja ja tarinoita opettanut ja jonka elämänkokemuksia J. uudessa hahmossaan pyrki nyt kanavoimaan.

Esillepanossa oli siis paljon mediahakuisuutta, mutta itse musiikki on kompromissitonta. Karjalainen oli omaksunut jopa aivan uuden laulutavan, amerikansuomalaisia äänenpainoja jäljittelevän honotuksen ja raakkumisen, joka yhdistettynä karusti taltioituun banjonrämpytykseen tarkoittaa hyvin epäkaupallista kuulokuvaa. Myönnytystä yleisön suuntaan edustaa lähinnä monien sävelmien ja tekstiaihelmien tuttuus, onhan mukana esim. lastenlauluikivihreä ’Piupali paupali’.

Amerikansuomalainen lauluperinne on pintautunut aika ajoin, edellisen kerran 90-luvun alkupuolella. Kansanmusiikkiaihelmat erilaisina toisintoina ovat toki pysyvästi suosittuja, mutta suoraan mihinkään muuhun 2006 tapahtuneeseen ei Lännen-Jukka rinnastunut. Kovin kaukana se oli Lauri Tähkän & Elonkerjuun helpoimman kautta brändätystä pohjalaisiskelmästä.

Yksityiskohta Lännen-Jukan vinyylipainoksesta. Tarina päähenkilön edesottamuksista on painettu kanteen suomeksi ja englanniksi, Ouija-laudan molemmin puolin.

Yksityiskohta Lännen-Jukan vinyylipainoksen sisäkannesta. Tarina on kannessa suomeksi ja englanniksi, Ouija-laudan molemmin puolin. Kuva: Tuomas Pelttari

Kun Karjalaisen levy kuitenkin ylsi listaykköseksi ja myi kultaa, niin ei tämä suosio pelkästään artistin vakaasta asemasta johtunut. Projekti löysi myös uutta yleisöä ja tavallaan kohensi Karjalaisen uskottavuutta lukemattomien radiohittien jälkeen. Soundin kriitikotkin valitsivat albumin vuoden kotimaiseksi. Emma-gaalassa palkinto tuli, huvittavaa kyllä, kategoriassa Etno-Emma.

Komean LP- ja CD-julkaisun kansitekstit olivat englanniksikin eli myös kansainvälinen maailmanmusiikkimarkkina siinteli – teoriassa, sillä siellä breikkaamiseen vaadittavaa jalkatyötä ei Karjalainen kuitenkaan ollut kiinnostunut tekemään.

Miltä Lännen-Jukka kuulostaa 19 vuoden jälkeen, ilman yllätysmomenttia? Taustaviihteeksi se ei ainakaan alistu. Voi olla kuuntelutilanteestakin kiinni, vangitseeko askeettinen esillepano taikapiiriinsä.

Tutuimmat aihiot tuntuvat kuluneen nopeimmin. Kestävintä jälkeä taas edustaa esimerkiksi kauhuromanttinen spiritismijuttu ’Sormus se kulki itteksensä’, joka onkin Karjalaiselle itselleen merkitty.

Sormus se kulki itteksensä • albumilta Lännen-Jukka – amerikansuomalaisia lauluja
2006

Toisella tapaa karskia, jos kohta myös hauskaa antia sitten vaikkapa ’Pontikkapoika’.

Pontikkapoika • albumilta Lännen-Jukka – amerikansuomalaisia lauluja
2006

Kompletisteja muuten kiinnostanee Karjalaisen jo 2004 ”artistinimellä” Midnight Sun tekemä CD, jonka 100 kappaleen painos jaeltiin kavereille. Siinä on Lännen-Jukan esivaihe: biisit ovat amerikkalaista tradia, J. laulaa englanniksi ja hoitaa säestyksen itse tekemällään banjolla. Virallisesti äänitettä ei ole julkaistu koskaan eikä sitä löydy netistäkään.

Lännen-Jukan aloittama polku osoittautui monen vuoden mittaiseksi, mutta alun jälkeen pelkkä banjo ei enää riittänyt. Ensin kimppaan liittyi hanuristi Veli-Matti Järvenpää, 90-luvun kansanmusiikkitähti, joka oli tuolloin yhdistellyt Amerikan etelävaltioiden tyylejä supisuomalaisiin ja luonut “finmexiksi” kutsuttua musiikkia.

Paratiisin pojat • J. Karjalainen & Veli-Matti Järvenpää (Jukan Productions / Poko Rekords 2008).

Syksyllä 2008 julkaistulla Paratiisin pojat -albumilla kaksikko toisti sikäli aikaisempaa reseptiä, että mukana oli amerikansuomalaista laulukirjaa ja muutama Karjalais-originaali samassa hengessä. Osa näistä kappaleista on suomenkielisiä mukaelmia laajalti tunnetuista angloamerikkalaisista tradeista. Levy on Lännen-Jukkaa kepeämpi ja menevämpi jo Järvenpäänkin panoksen myötä. Aiheistoa on juoma- ja naimalauluista hengelliseen ja mysteeriosastoon.

Asioiden tavallisten lakien mukaisesti Paratiisin pojat ei tietenkään saanut Lännen-Jukan veroista hypeä. Ihan suotuisasti se kuitenkin otettiin vastaan ja ylsi listan seitsemänneksi (muttei kultalevyyn). Näytteenä jälleen Karjalais-originaali, spirituaalista kuvastoa väkevästi hyödyntävä Jumalan karitsa.

Jumalan karitsa • albumilta Paratiisin pojat – amerikansuomalaisia lauluja
2008

Polkabilly Rebels • J. Karjalainen & Veli-Matti Järvenpää & Mitja Tuurala & Tommi Viksten (Jukan Productions / Poko Rekords 2010).

Lännen-Jukan sukellus amerikansuomalaisten laulujen maailmaan kehkeytyi trilogiaksi, jonka päätösosaksi Polkabilly Rebels ilmestyessään keväällä 2010 ilmoitettiinkin. Tällä hyväntuulisella levyllä Karjalainen ja Järvenpää täydentyvät bändiksi tuttujen kitaristi Tommi Vikstenin ja basisti Mitja Tuuralan voimin. Ei siis rumpalia, mutta Tuuralan komppaus riittää rakentamaan albumille rytmipohjan, joka saa sen kuulostamaan rivakammissa biiseissä tanssilevyltä. Balladeitakin mukana toki on, mutta yleiskuva on rempseä.

Polkabilly Rebelsillä huomio kohdistuu aitoamerikkalaisiin folk- ja kantriklassikoihin, joista osan on suomentanut Karjalainen itse, mutta keskeisimmän nipun michiganilainen sodanjälkeinen amerikansuomalaisen kulttuurin ylläpitäjä ja uudistaja Jenny “Jingo” Viitala (1918–2009). Näitä ovat mm. ’Teksasin keltaruusu’ ja ’Wabash Cannonball’. Ohessa kuitenkin Viitalan hauskin käännös, Johnny Hortonin historiaa elävöittäneestä vuoden 1960 hitistä sujuvasti sanailtu ’New Orleansin tappelu’. Livepätkä tulee Tampereen yo-talon keikalta.

New Orleansin tappelu • live

Polkabilly Rebels ylsi listaykköseksi ensimmäisenä Karjalais-levynä sitten vuoden 1998. Siinä auttoi yleisesti laskenut levymyynti, mutta kyllä Karjalainen myös säilytti hienosti suosionsa läpi Lännen-Jukka -vuosien. Striimiluvuista voi päätellä levyn löytäneen kohtalaisesti kuulijoita myös Spotifyssa, joka oli lyönyt läpi sitten edellisen levytyksen.

Oli siis odotettavissa, että seuraavaksi tarjolla olisi “jotain muuta”, ja sitä todella saatiinkin vuoden 2012 loppumetreillä, jolloin digitaalisille alustoille tärähti Karjalaisen uusi ’Mennyt mies’ -single musiikkivideoineen.

Mennyt mies • albumilta Et ole yksin
2013

Se oli iso tapaus, olisiko hyvinkin Spotify-aikakauden isoin suomirockin saralla. Tässä kategoriassa ’Menneestä miehestä’ tuli myös vertaansa vailla oleva nykyhitti tällä hetkellä yli 17 miljoonan Spotify-kuunteluineen. Suosio kertoo biisin lähestyttävyydestä, mutta samalla se oli alusta asti helppoa riistaa vaikka mille analyyseille. Ainakin se on mahdollisimman tarkkaan käsikirjoitettu comeback ja ehkä viimeistellyin osoitus Karjalaisen kyvystä ja halusta kertoa omaa tarinaansa musiikissaan.

Yksityiskohta Et ole yksin -albumin vinyylipainoksen kannesta. J. Karjalaisen bändissä soittivat 2013 julkaistulla albumilla Janne Haavisto, Mikko Lankinen, Pekka Gröhn ja Tom Nyman sekä puhallinsoittajat Juho Viljanen, Janne Toivonen ja Antti Hynninen.

Tosiasiassa aika harva taisi tuossakaan vaiheessa pitää häntä “menneenä miehenä”, puhumattakaan ikuista luuppia toistavasta Uuden Englannin nahkamiehestä, mutta nämä ovatkin kertojahahmon eri puolia siinä missä “mystinen hopeinen diskomies” ja “kieltään lipova liskomies”. Ja se oli ainakin totta, että kovin moni kuulija vaikuttui avatessaan radion ja kuullessaan sieltä jotain “kumman tuttua, kaunista”.

Itse asiassa ’Mennyt mies’ ei kuulosta mitenkään liikaa miltään Karjalaisen aiemmalta vaiheelta. Niin olisi kai voinut olla, koska uusi bändi oli eräänlainen vanhoista soittokumppaneista muodostettu superkokoonpano. Mikko Lankinen, Tom Nyman, Janne Haavisto ja Pekka Gröhn takasivat soiton nautittavuuden, mutta mahdollistivat myös kurottamisen uuteen. Kyllähän ’Menneestä miehestä’ se diskovibakin löytyy.

Reima Kampman: Et ole yksin – tutkimus ihmisen sivupersoonista (Gummerus 1974).

Maaliskuussa 2013 ilmestynyt Et ole yksin -albumi täydensi singlen antamia vihjauksia. Nimensä se lainaa Reima Kampmanin 70-luvulla suositusta, sivupersoonahäiriöitä käsitelleestä kirjasta. ’Menneen miehen’ päähenkilö Markku eri puolineen on Kampmanin innoittama ja koko levy tuntuu jollain epämääräisellä tavalla sijoittuvan 70-lukulaiseen fantasiamaailmaan, sinne maaseudun viimeisten kesien romantiikan ja parapsykologisten huuhaa-otsikkojen välimaastoon. Jälkimmäiset kuuluvat enemmän vähän viistona tunnelmana kuin suoraan teksteissä.

Ennen kaikkea Et ole yksin on kuitenkin hyvin vetovoimainen Karjalais-levy: vahva valikoima melodisia rockbiisejä , aiemmista klassikoista ehkä eniten Villien lupiinien tyyliin. Sen menestys ei jäänyt ensisinglen varaan: varsinkin Meripihkahuone oli myös iso hitti ja kuuntelijoita on riittänyt kaikille kappaleille.

Levymyyntikin oli sikäli voimissaan, että viisi vikkoa listakärjessä viettänyttä levyä myytiin 44 000. Silloinkin se oli todella hyvä lukema, muutamaa vuotta myöhemmin kukaan ei enää yltänyt samaan.

Albumin aistivoimaista, visuaalista kerrontaa edustaa mainiosti utuisia muistoja väreilevä ’Kreosoottii’.

Kreosoottii • albumilta Et ole yksin
2013

Karjalaisen parhaat “deep cutit” ovat usein vähän mystisen vähäeleisiä kappaleita, mistä tässä oivana näytteenä ’Kurkien äänet’.

Kurkien äänet • albumilta Et ole yksin
2013

Oma mielenkiintoinen sivupolkunsa on Karjalaisen yhteydet Suomen hiphop-skeneen. Hänen mustan musiikin harrastuksensa ja Cool Sheiks -miesten kanssa soittamisen kautta ne eivät lopulta ole yllättäviä. Ensimmäisten Lännen-Jukka -levyjen englanninkieliset kansitekstit kirjoittanut Giant Robot -yhtyeen Arttu Tolonen oli yhdyshenkilö, jonka kautta Karjalainen päätyi 00-luvun lopussa vierailemaan parille alan levylle. Giant Robot -muusikot tekivät vuonna 2008 laajan räppärijoukon kanssa Giant Räbät -nimellä albumin 1. erä, jonka kohtalokkaalla ’Salkumies’-biisillä Karjalaista kuullaan Jontin & Shakan kanssa blues-mytologiaa henkivänä tuhoon ajautumisen ruumiillistumana. Vuonna 2009 taas Karjalainen vieraili Jontin ja Jodarokin Uuden ajan avaruususkonto -albumilla soittamassa viulua. Ohessa kuitenkin ’Salkumies’.

Giant Räbät • Jontti • Shaka • J. Karjalainen: Salkumies • albumilta 1. erä
2008

Et ole yksin -albumin myötä ilmassa oli kaikenlaista revival-puhetta siitä, miten Karjalainen oli löytämässä uutta ja nuorempaa yleisöä. Ainakin jonkin aikaa niin näytti olevankin. Havainto levyn rytmipohjien yhteyksistä hiphoppiin sai sitten monihäärääjä Palefacen kokoamaan ison porukan räppäreitä ja tuottajia, jotka saivat käyttöönsä alkuperäiset studioraidat.

Eri esittäjiä • J. Karjalainen • Nyt kolisee (Warner Music 2014).

Näin syntyi anagrammilevy Nyt kolisee, joka sai paljon mediahuomiota ja Karjalaisen paluuhypen huipentumana ylsi sekin listaykköseksi keväällä 2014 ja vietiin Flow-festivaalin päälavalle asti. Myöhemmin samalla areenalla nähtiin sitten Karjalainen itsekin.

Nyt kolisee on vähän sellainen ajanhetkilevy, mutta pätevästi tehty kuitenkin, varsinkin irtautuessaan tarpeeksi originaaleista. Luovemmasta päästä vaikkapa maahanmuuttajataustaisten Kevin Tandun ja Toisen Kadunpojan ’Nykyään näin’, pohjamateriaalina ’Sinivalkoisia sirpaleita’.

Kevin Tandu & Toinen Kadunpoika: Nykyään näin (Sinivalkoisia sirpaleita) • albumilta Nyt kolisee
2014

Et ole yksin saavutti siis jokseenkin kaiken, mitä Karjalainen on voinut olettaa “paluullaan” saavuttavansa. Ei silti yllätä, että mies jatkoi kylmähermoisesti ja saman bändin kanssa, vieläpä pienimuotoiseen ja otsikoita kaihtavaan suuntaan. Marraskuussa 2015 ilmestyneessä Sinulle, Sofia -levyssä prameinta oli sen 44 minuutin pakkaaminen komeaan ja kalliiseen tuplavinyyliin.

Albumilla melkeinpä keskitytään nautinnolliseen soitteluun biisien kustannuksella. Se soitto on kyllä herkullista, itse ihastelin tuolloin Rumban arviossani, että Karjalaisella on taustalla paras bändinsä koskaan. Siitä esimerkkinä ’Mennä huitelee’, joka biisinä olisikin vähän yhdentekevä ilman mahtavan vaivatonta grooveaan.

Mennä huitelee • albumilta Sinulle, Sofia
2015

Toisaalta auvoisen nostalginen ’Voikukkia’ on kaikessa ilmeisyydessään (kesäinen melodiakieli, lapsuuden Roihuvuori, jne.) jälleen yksi täsmäosuma, jonka tehoa heikentää korkeintaan yllätyksettömyys.

Voikukkia • albumilta Sinulle, Sofia
2015

’Voikukkia’ olisi voinut olla valtava radiohitti, muttei ollut. Sinulle, Sofian kappaleista erillishuomiota sai vain ensisingle ’Stindebinde’, mieleenpainuva bluesahtava tarina katukohtaamisesta huonoille teille ajautuneen lapsuudenystävän kanssa. Karjalaismaiseen tapaan se houkuttelee kuulijaa maailmaa rakentavilla yksityiskohdilla, mutta ’Menneeksi mieheksi’ siitä ei ollut ja albumikin ikään kuin tyytyi kohtaloonsa edeltäjän varjossa, mitä alleviivaa, että se jäi listakakkoseksi Adelen taakse. Kuitenkin se on Karjalaisen viimeinen kultalevy perinteisessä myynnissä ja sai aivan hyvät arvostelut.

Tämän jälkeen Karjalaisen toiminnan voi sanoa asettuneen vakaalle uralle, mikä ei tarkoita, etteikö joka levylle olisi aina jotain uutta keksitty. Niitä on tullut noin kolmen vuoden välein, suositulle veteraaniartistille tyypillinen levytystahti. Muusansa kadottaneiden suuruuksien joukkoon häntä ei ole tarvinnut lukea.

J. Karjalainen: Sä kuljetat mua (Warner Music 2018).

Syksyllä 2018 ilmestynyt Sä kuljetat mua lienee saanut näistä yksimielisimmän kiittävän vastaanoton. Levy nähtiin tyypillisesti tummasävyisenä ja tunnelmallisena vastinparina kesäiselle ja keveälle Sofialle. Sillä on myös joitakin paljon huomiota saaneita yksittäisiä kappaleita, eniten vuoden 2013 jälkeisistä. Näistä on mainittava erityisesti ’Terve, Sirkka Lautamies’: jo nimellään mielenkiinnon herättävä biisi, josta tuli nopeasti klassikko.

Tällä kertaa Karjalainen rakensi tarinan tavaroistaan löytyneen kirpputorihankinnan, vanhan kasviston varaan. Avuliaana käsiparina toimi taas Helsingin Sanomat ja etsi nimilehdellä mainitun omistajan jälkikasvua kertomaan todellisen Sirkka Lautamiehen elämäntarinan, mutta laulun kertoja saa kuvitella pelkän nimen ja paikan, Virolahden Pyterlahden, perusteella kappaleen Suomen historiaa, joka laajenee yleisinhimilliseksi pohdinnaksi Pyterlahden kaivoksilta Pietarin massiivirakennusten työmaille viedyn graniitin kautta.

Vähistä aineksista vahvan tunnelman rakentava sävellys on kehitelty samasta alkuidusta kuin ’Villejä lupiineja’, mutta luo varsin toisenlaisen moodin. Näinkin harkiten ja perustellusti itseään voi kierrättää.

Oheinen video on ote albumia seuranneesta Ylen erinomaisesta dokumentista Beibi ollaan ikuisii, joka on toistaiseksi paras katsaus Karjalaisen persoonaan ja lauluntekoon.

Terve, Sirkka Lautamies • albumilta Sä kuljetat mua
2018

Levyn ennakkosingleinä julkaistut levollisen rauhallinen Tule kesäyö ja synkähkön rauhallinen ’Tummansininen seuralainen’ ovat myös erinomaisia biisejä, mutta lopulta Sä kuljetat mua jää niiden takana vähän ohueksi kokonaisuudeksi: kymmenen lyhyehkön laulun levyllä osumaprosentin soisi olevan hyvin korkea. Toisaalta se siis esitteli nipun uusia klassikoita, joita edeltäjältä ei samalla tapaa löydy. Tummansinisen seuralaisen syntikkameno on musiikillisestikin taas vähän uutta Jiitä. Ehkä se on innoittanut myös albumin retroscifistisen kannen, joka poikkeaa totutusta Karjalais-kuvastosta enemmänkin kuin itse musiikki.

Tummansininen seuralainen • albumilta Sä kuljetat mua
2018

Sä kuljetat mua palautti Karjalaisen listaykköseksi ja sen mainittuja kolmea kärkibiisiä on striimattu hyvin, parin miljoonan luokkaa. Yli 60-vuotiaaksi artistiksi hän pystyi yhä tavoittamaan poikkeuksellisen laajan yleisön levylläkin.

Karjalainen oli tehnyt kolme albumia saman bändin kanssa, mutta 2020-luvulla on menty taas muuttunein asetuksin. Viimeisimpiä älppäreitään hän vaikuttaa lähestyneen projektilähtöisesti. Ei ole tapahtunut uran kääntämistä kokonaan uuteen asentoon, mutta selvästi havaittavaa levottomuutta on kuitenkin ollut ilmassa.

Soulavaris ilmestyi vuonna 2022 pitkästä aikaa aprillipäivänä, Karjalaisen 65. syntymäpäivänä. Se oli korona-ajan levy, joka tehtiin palasina vaihtuvien yhteistyökumppaneiden ja kokoonpanojen kanssa. On edellistä bändiä, Electric Saunaa, Tuomo Prättälän kätyröimää syntikkameininkiä – varsinainen all stars -tekijäluettelo.

J. Karjalainen: Soulavaris (Warner Records 2022).

Huomiota herätti artistin pojan Väinö Karjalaisen toimiminen paketin kasassa pitävänä tuottajana. Hän oli toki jo ehtinyt nousta nuoremman polven suomirockin keskeisiin taustahahmoihin. Soulavariksella hänen roolinsa vaikuttaa sillä tavalla luontevalta, ettei levyllä kuulu liian ilmeinen tuottajan kädenjälki, mutta kokonaisuus on kuitenkin freesi ja kaikessa nostalgiatrippailussaan modernikin.

Siitähän levyä nimittäin vähän kritisoitiinkin: tuttujen Karjalais-teemojen ja musiikillistenkin ideoiden toistamisesta, samoin kuin sillisalaattimaisuudesta. Oma mielipiteeni on vähän toinen. Minusta Soulavaris on oikeastaan Karjalaisen “uusimman vaiheen” levyistä paras Et ole yksin -itsestäänselvyyden jälkeen. Vaikka mukana on pari tylsää kappaletta, suurin osa materiaalista on oikein hyvää tai loistavaa ja ennen kaikkea tyylillinen vaihtelu pitää kuulijan virkeänä.

Kyseessä on jossain perimmäisessä mielessä hyväntuulinen levy. On oikeastaan yllättävää, että kun se ei ole bändilevy, siltä välittyy kuitenkin niin paljon soittamisen ja tekemisen riemua. Ehkä sopivissa annospaloissa kokkaileminen on vaikuttanut juuri niin.

Joku sellainen periaatteessa lähes automaattikirjoituksella väsätty lännenjukkahölkkä kuin ’Punainen keinutuoli’ toimii tarinankerronnan ilon ja rehevyyden kautta hämmästyttävän hyvin.

Punainen keinutuoli • albumilta Soulavaris
2022

“Mystinen” horrossaarnaajajuttu Unien näkijä taas “soundaa makealta” kuin joku 70-luvun härpäkkeisiin innostunut happobändi.

Unien näkijä • albumilta Soulavaris
2022

Nonsense-hengessä nimetyltä Soulavarikselta ei irronnut varsinaisia hittejä striimeissä tai radiossa. Eniten huomiota sai jo kutkuttavan (ja todelliseen amerikkalaiseen pikkupaikkaan viittaavan) nimensä kautta tarkkanäköisen tunnelmakuvan piirtävä, hienovarainen bluesgrass-laulelma Oulu, Wisconsin.

Oulu, Wisconsin • albumilta Soulavaris
2022

Levy ylsi kuitenkin listaykköseksi ja oli vuoden 2022 myydyin vinyyli. Eivätköhän perusvaatimukset siinä täyttyneet.

Soulavariksen tietyn maksimalismin vastapainona keväällä 2025 ilmestynyt Suomalaista muotoiluu menee niukkuudessaan niin pitkälle, että allekirjoittanut jäi kaipaamaan lisää. Levyn kymmenen akustisvoittoista, rönsyistä karsittua biisiä mahtuvat alle puoleen tuntiin. Pääosassa ovat Karjalaisen laulu ja akustinen kitara, vaikka useimpia kappaleita on sentään täydennetty muillakin elementeillä, lähinnä lyömäsoittimilla ja/tai syntikkakoristeilla.

J. Karjalainen: Suomalaista muotoiluu (Jukan Productions / Warner Music 2025).

Tämän vuoden keikoilla on soittanut 10-luvun levyiltä tuttu bändi, joten tarve etsiä uudenlaisia tekemisen tapoja näyttää viime aikoina kohdistuneen juuri äänitettyyn musiikkiin. Suomalaista muotoiluu saa ajattelemaan, että Karjalaista on ohjannut pelkistämisestä syntyvän tyylikkyyden ihanne, mihin otsikkokin tuntuisi viittaavan. Samalla hän asemoi itsensä osaksi suurta kulttuurijatkumoa ja ajattomaksi laulujen veistäjäksi, toki oikeutetusti. Isompiakin sanoja Karjalaisen kohdalla on käytetty, puhuttu peräti valtiomiesmäisestä laulunkirjoittamisen tasosta.

Tältä uusimmaltakin levyltä paljastuu kyllä lisää musiikillisia sävyjä jatkokuuntelussa. Oikeastaan sen tekstien fokusoiminen pieniin asioihin, kuten kukkakärpäseen (Mary Ann) tai Hurriganes-yhtyeen levynkanteen (Takapenkillä vanhan Cadin) herättää enemmän kysymyksiä: avautuuko detaljeista lopulta mitään suurempaa, kuten kai olisi tarkoitus?

Levyn vähän ristiriitainen vastaanotto pyöritteli näitä teemoja, mutta tyrmäyskritiikkejä ei tälläkään kertaa nähty, oikeastaan Soulavaris sai sittenkin kohdittain kovakouraisemman kohtelun. Suomalaista miotoiluu sai myös vaihteeksi tyytyä listan kakkossijaan, mutta sentään siltä löytyi vähän yllättäen pieni radiohitti, Sineadin laulu.

Ohessa näytteenä kuitenkin Karjalaisen hypnoottista puolta tutun vetovoimaisesti esittelevä ’Aamuihmiset’, varhain heräämisen ylistys, joka ei tosin allekirjoittaneessa henkilökohtaisesti resonoi!

Aamuihmiset • albumilta Suomalaista muotoiluu
2025

Tätä kirjoitettaessa J. Karjalainen on lopettelemassa syksyn 2025 konserttisalikiertuettaan. Pari vähän vaisummin vastaanotettua albumia eivät hänen asemaansa horjuta, sen puolesta on oikeastaan yhdentekevää, millaisia levyjä hän vielä tekee. Saavutukset ovat jo niin valtavat ja kilpi pysynyt sillä tavoin puhtaana, että kaikkia verrokkeja voidaan syyttää paljon pahemmista kompuroinneista musiikissa tai julkisuudessa.

J. Karjalaisen konserttisalikiertue syksyllä 2025. Juliste: Warner

Ura on ainutlaatuinen, kun tarkastellaan sen kestoa, suosion pysyvyyttä ja syntyneen laatumusiikin määrää. Kun tähän lisätään kyky uusiutua sen tuntumatta pakonomaiselta ja vuosikymmeniä jatkunut yhteistyö maan näkemyksellisempiin kuuluvien muusikoiden kanssa, voidaan hahmotella moniakin suomalaisen musiikin listauksia, joiden ykkösenä komeilisi Karjalaisen nimi.

Eikä tällä hetkellä mikään anna aihetta olettaa, etteikö sen nimen alle kirjattaisi vielä uusiakin voittoja.

Niko Peltonen

J. Karjalainen | Facebook
J. Karjalainen | Instagram

Saatat pitää myös näistä Levyhyllyistä

22-Pistepirkko – outo auto ja viimeinen matka • Lime Green DeLorean [2011]
Aija Puurtinen & Brooklynin satu lumoaa jo kolmessa osassa • Brooklynin satu [2015] • Lännen maata [2019] • Julmat jäähyväiset [2025]
Dave Lindholm – muun ohessa syntyi mestariteos • Vanha & uusi romanssi [1979]
Freud Marx Engels & Jung – hyväsydämiset baarikärpäset • Rintaan pistää, sukat haisee enkä pidä Jeesuksesta [1986]
Irwin Goodman 1943–1991 • Irwinin 1960-luku – kansantaiteilijan nousukiito

J. Karjalainen [1] Vuodet 1981–1990 • Seikkailua musiikkiperinteissä Mustissa Laseissa (ja vähän ilmankin)
J. Karjalainen [2] Vuodet 1991–2002 • Kultainen ysäri ja kokeilujen millennium
J. Karjalainen – uutta vanhaa musiikkia • Lännen-Jukka – amerikansuomalaisia lauluja [2006]
Juice Leskinen Grand Slam – sanailua ja syvyyttä • Pyromaani palaa rikospaikalle [1985]
Leija Lautamaja – haitarispesialisti ja suomirockin lempeä naivisti • Sydän tuli piilosta [2024]
Miljoonasade [1] Vuodet 1986–1992 • Innovaation ja populismin rajapinnalla
Miljoonasade [2] Vuodet 1993–2023 • Suomirockin huipulta faniyhteisön suosikiksi
Tuomari Nurmio – koruton mestariteos • Luuta ja nahkaa [1997]

💿
J. Karjalainen ja Mustat Lasit
Finna.fi

💿
J. Karjalainen
Finna.fi

Keltaisessa talossa | Poko Rekords 1990

💿
J. Karjalainen Yhtyeineen
Finna.fi

Päiväkirja J. Karjalainen Yhtyeineen | Poko Rekords 1991
Tähtilampun alla J. Karjalainen Yhtyeineen | Poko Rekords 1992
Villejä lupiineja J. Karjalainen Yhtyeineen | Poko Rekords 1994

💿
J. Karjalainen Electric Sauna
Finna.fi

J. Karjalainen Electric Sauna J. Karjalainen Electric Sauna | Poko Rekords 1996
Laura Häkkisen silmät J. Karjalainen Electric Sauna | Poko Rekords 1998
Electric picnic J. Karjalainen Electric Sauna | Poko Rekords 1999
Marjaniemessä J. Karjalainen Electric Sauna | Poko Rekords 2001
Valtatie J. Karjalainen Electric Sauna | Poko Rekords 2002

💿
Lännen-Jukka
Finna.fi

Lännen-Jukka – amerikansuomalaisia lauluja J. Karjalainen | Poko / EMI 2006
Paratiisin pojat J. Karjalainen & Veli-Matti Järvenpää | Jukan Productions / Poko Rekords 2008
Polkabilly Rebels J. Karjalainen & Veli-Matti Järvenpää & Mitja Tuurala & Tommi Viksten | Jukan Productions / Poko Rekords 2010

💿
J. Karjalainen
Finna.fi

🎼🎵
Nuottialbumi
J. Karjalainen
Finna.fi

Laulumies J. Karjalainen, 92 sivua | Johnny Kniga 2002

📚
Lue lisää J. Karjalaisesta ja Poko Rekordsista
Finna.fi

Epe – levymoguli Timo Kanerva, 331 sivua | Johnny Kniga 2021
Aitoa suomirokkia – Poko Rekordsin historia Vesa Kontiainen, 667 sivua | Like 2004

Lue lisää J. Karjalaisesta
Soundi

Historian kerrostumia Mikko Meriläinen | Soundi 3/2022 • Sivut 24–29

📚
Lue lisää suomalaisesta rockista
Finna.fi

Vaikuttajat korvissamme Juice Leskinen & Timo Kanerva, 193 sivua | Kirjayhtymä 1993
Jee jee jee – suomalaisen rockin historia Seppo Bruun & Jukka Lindfors & Santtu Luoto & Markku Salo, 543 sivua | WSOY 1998
Suomi-rockin tiekartta Petri Nevalainen, 216 sivua | Gummerus / Ajatus 2005