Pariisin Kevät: Kaikki on satua – läpimurto todellisuudesta toiseen

Kaikki on satua | Columbia 2012

Pariisin Kevät: Kaikki on satua (2012).Pariisin Kevään läpimurrosta tuli tosiasia vuonna 2012, kun sen kolmas studioalbumi Kaikki on satua nousi Suomen virallisen albumilistan toiselle sijalle. Modernille, elektronisesta musiikista vaikutteita ammentavalle indierockille oli tilaus niiden keskuudessa, joille suomirock oli isän ja äidin musiikkia mutta jotka mielellään kuuntelivat suomenkielisiä sanoituksia.

Helsinkiläisyhtyeen musiikin erotti muista viehättävän epätodellinen tunnelma, joka tiivistyy nätisti Kaikki on satua -levyn nimeen. Arto Tuunelan kirjoittamia taianomaisuutta ja arkisuutta yhdisteleviä kappaleita kuvailtiin usein sanaparilla ”maaginen realismi”, jota muuten kuuli käytettävän lähinnä kirjallisuudesta. Yhtye tuntui tulevan jostakin todellisuuden rajamailta. Sen nimikin oli peräisin masteroija Minerva Papin unesta, jossa Pariisin Kevät -niminen yhtye esiintyi täydelle Tavastialle.

Kaikki on satua -albumin ensimmäinen single ’Saari’ oli kompakti yhdistelmä kipakkaa indiepoppia ja iskelmällistä melodisuutta. Sen hienolla videolla liikuttiin todellisuuksien välillä: vakavaan onnettomuuteen joutunut mies seikkaili päänsä sisäisessä autiomaassa samalla, kun hänen kehoaan elvytettiin ambulanssissa. Se, oliko kyseessä houreuni vai keskimääräistä karumpi rajakokemus, jäi tulkinnan varaan.


Tuunelan sooloprojektiksi luotu Pariisin Kevät otti Kaikki on satua -levyllä askeleen kohti bändimäisempää toimintatapaa. Keikkaileva yhtye siitä oli tullut jo aiemmin, ja nyt levyn biisit oli merkitty bändin kollektiivisesti kirjoittamiksi. Toki persoonallisten soittajien panos kuuluikin lopputuloksessa (joka oli kitarapainotteisempi kuin yhtyeen aiemmat albumit), mutta Tuunelan käsialasta ei voinut erehtyä sen enempää kappaleita kuin tuotantoakaan tarkastellessa.

Hänellä on biisintekijänä taito olla sekä vieras että tuttu, yhtäältä kuulijat luokseen kutsuva ja toisaalta omaan maailmaansa sulkeutuva. Kaikki on satua -levyn aikaan hänellä ei selvästikään ollut mitään suosion kasvua vastaan, mutta Pariisin Kevät ei langennut läpimurron kynnykselläkään korneihin ratkaisuihin, joilla tunnetusti saa myytyä täyteen vaikka mäkimontun. Kaikki on satua oli menestykseen tähdätty nuoli, mutta sen kärki oli kastettu taiteeseen.

Singlejulkaisuja ajatellaan yleensä puhtaasti kaupallisina ratkaisuina, mutta Kaikki on satua -levyn kohdalla niistäkin muodostui pieni videotaideteos. Albumin tunnetuimman ja vetoavimman kappaleen ’Kesäyön’ video jatkoi ’Saaressa’ aloitettua tarinaa. Sama ambulanssissa uneksiva mies souti nyt autiomaassa lentävällä kumiveneellä, mikä ei ainakaan himmentänyt musiikin surrealistisia piirteitä.

Tarinan loppuratkaisu jäi auki, kun kolmannen singlen ’Kevään’ videossa mentiin muihin meininkeihin. Siinä kummalliseksi kasvomaalattu karavaani keräsi kannoilleen kaltaistensa elämäntapaintiaanien joukon. Sen voi lukea viittaukseksi bändin kasvavan suosion ja sisäänpäin kääntyneen ilmaisun kontrastiin.

’Saari’, ’Kesäyö’ ja ’Kevät’ soivat Pariisin Kevään keikoilla vielä tämän epäonnisen vuoden alussakin. Myös Kaikki on satua -levyn deep cuts -osastolta löytyy kiinnostavia biisejä. Niistä mainittakoon hillitysti rutiseva ’Sytytä valo’, yllättäen boogiepoljentoinen ’Ehkä kaikki palaa itsestään ennalleen’ ja levyn päättävä onnahteleva kehtolaulu ’Häikäisee’.

Pariisin Kevät sai ensimmäisen listaykkösensä vuoden 2017 Kuume-albumilla. Tätä kirjoitettaessa viimeisin pitkäsoitto on vuonna 2019 julkaistu Reuna. Covid-19-vitsaus on rajoittanut myös Pariisin Kevään aktiviteetteja, mutta Helsingin juhlaviikonloppuna on nähtävillä elonmerkkejä. Pariisin Kevät soittaa lauantaina 22.8.2020 TV2:n ja Yle Areenan suorassa lähetyksessä kello 20.30. Sen jälkeen keikkatallenne on nähtävillä Areenassa toistaiseksi.

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

Pariisin Kevät | Facebook
Pariisin Kevät | Instagram

Varaa Appetite For Destruction kirjastosta.
Varaa Kaikki on satua kirjastosta.

Esitäytetty Monihaku aluekirjastoihin. Kohdekirjaston voi vaihtaa.

Kysy musiikista kirjastonhoitajalta.

Levyhyllyt | Finna.fi
Pariisin Kevät

Meteoriitti • CD | Columbia/Sony BMG 2008
Astronautti • CD | Columbia/Sony 2010
Kaikki on satua • CD | Columbia/Sony 2012
Jossain on tie ulos • LP • CD | Columbia/Sony 2013
Musta laatikko • LP • CD | Columbia/Sony 2015
Kuume • LP • CD | Columbia/Sony 2017
Reuna • LP • CD | Fullsteam Records/Sony 2019

Alma: Have U Seen Her? – varjoa jahtaamassa
Chisu: Momentum 123 – suuren muutoksen maisemissa
Classix Nouveaux: Night People – futuristisen uusi aalto
Depeche Mode: Construction Time Again – kun syntikkabändi löysi äänensä
Disco Ensemble: First Aid Kit – hetki ennen räjähdystä
Egotrippi: 10 – valttina puhuttelevuus
Jarkko Martikainen & Luotetut miehet: Ruosterastaat – myötäelämisen pistämätön keveys
Knipi ja menetysten kauneus
Maj Karma: 101 tapaa olla vapaa – ristiriitaisia tunteita kriisitilanteissa
Ruusut: Kevätuhri – inhimillisyyttä ajankuvan alla
Samuli Putro: Pienet rukoukset – ihana raastava elämä
Scandinavian Music Group: Onnelliset kohtaa – loistelias ja paineeton popdebyytti
Zen Café: Helvetisti järkeä – rumia sanoja rakkaudesta

Lue lisää | Finna.fi

Artikkelihaku Pariisin Kevät

Nuotti | Finna.fi

SuomiLove – laulukirja Ari Leskelä, 125 sivua | F-Kustannus 2015.

Pariisin Kevät: Kaikki on satua (2012).
Pariisin Kevät: Kaikki on satua (2012).

Litku Klemetin puoli vuosikymmentä

Litku Klemetti: Ding Ding Dong (2019).En muista, eletäänkö nyt astrologisesti ajatellen Vesimiehen vai jonkin muun tähtimerkin ajanjaksoa, mutta ainakin kuhmolaisessa horror-skoopissa on jo puolen vuosikymmenen verran jatkunut Litkun aika. Kainuussa kasvanut ja Jyväskylään asettunut Sanna ”Litku” Klemetti (s. 1987) nimittäin on sinä aikana kasvanut kotimaisen indien kärkinimeksi. Sen hän on tehnyt omalaatuisella otteella, lauluntekijän lahjoilla ja hämmästyttävällä tuotteliaisuudella.

Klemetin kappaleissa Finnhits-kaliiperin suuret, värisevät tunteet, suojaava huumori ja uuden aallon potku kohtaavat 70-lukulaisen lepatuslahjerockin ja hifistelyä karttavat vinkeät marginaalivisiot tavalla, joka muokkaa selkeistä vaikutteista jotakin aivan omanlaistaan. Litku Klemetti & Tuntematon numero -otsikon alla julkaistut albumit Horror ´15 ja Päivä päivältä vähemmän sekä simppelisti Litku Klemetin levyiksi luokitellut Juna Kainuuseen (2017), Taika tapahtuu ja Ding ding dong muodostavat kasvutarinan, jonka jatkoa voi vain arvailla.


Vaikka Horror ´15 -debyytissä (2016) on ensiaskelille tyypillistä haparoivuutta, se sisälsi myös himmeän hienoja helmiä. Niistä kaunein on levyn päättävä ’Kimaltava mekko’, jonka melodiassa on kiinalaisen folkin (ja Taotao-piirretyn!) tyyntä haurautta. Kun se yhdistyy sanoituksen juhlimisteemaan, päähenkilön ympärille muodostuu merkillinen oma tila, myrskyn ihmeellinen silmä, jossa hän tuntuu katsovan ulkopuolelta kaikkea, jopa itseään.

Litku Klemetti: Juna Kainuuseen.’Nyt helvetin iso pato murtuu’, lauletaan Juna Kainuuseen -levyn (2017) nimikappaleessa. Niin todella pääsi käymään, joskin odottamattomalla tavalla: ensimmäisen soololevyn myötä Litku Klemetin nimi tuli tutuksi arvaamattoman suurelle yleisölle. Musiikkimedioiden vuoden paras albumi -listausten kärkikahinat tulivat Klemetin koplalle tutuiksi ja huipentuivat siihen, kun Juna Kainuuseen palkittiin Kriitikoiden valinta -Emmalla.

Samana vuonna Litkun soolodebyytin kanssa ilmestyi bändilevy Päivä päivältä vähemmän (2017), jonka soundi ja ote kumpusivat Tuntemattoman numeron jäsenten uuden aallon diggailusta. Klemetille itselleen levy ei ilmeisesti ole muodostunut kovin läheiseksi. Ehkä siksi se julkaistiin ensin ainoastaan kasettina.

Klemetti keksi Litku-nimen alun perin karaokekäyttöön, ja rakkaus tuohon laulutaiteen lajiin on heijastunut myös hänen omaan tuotantoonsa. Päivä päivältä vähemmän -levyn starttaava ”Litku-show” kanavoi ujon ihmisen unelman artistiudesta juuri karaoketilanteeseen. Nimestä huolimatta biisiä ei voi pitää pelkästään päähenkilönsä showna, perustuuhan sen menevyys pitkälti iskevään bändisoittoon.

Seuraava LP Taika tapahtuu (2018) syntyi sikäli reaktiona Juna Kainuuseen -levyn saamalle huomiolle, että Klemetti tahtoi tehdä sen niin nopeasti, ettei ehtisi ajatella menestyspaineita tai laskelmoituja siirtoja. Lauluntekijä mainitsi Aamulehden haastattelussa halunneensa luoda ”lempeän, kepeän ja mukavan kotipuuhastelulevyn.”

Taika tapahtuu ei kuulosta lainkaan nopeasti kootulta, ja useimpien kappaleiden (esimerkiksi ’Pikkubeethoven’, ’Sytkäri’) tapauksessa lempeys ja mukavuus ovat siitä kaukana. Itse asiassa Taika tapahtuu saattaa olla edelleen Klemetin levytysuran harkituimman ja treenatuimman kuuloinen julkaisu. Se on sellainen bändilevy, jollaisen kokoonpano kaavaili tekevänsä Päivä päivältä vähemmän -albumista.

Ding ding dongilla meno muuttui vielä vakavammaksi. Klemetti ajatusleikkii levyllä identiteetillään ja mahdollisilla kohtaloillaan. Hän taantuu erilaisuutta kammoavan pikkukaupungin hyljeksityksi Hullu-Sannaksi, nousee indie-idoli Litku Klemetiksi ja seestyy mietteliääksi Sanna Klemetiksi, jonka sielussa nuo hahmot yhdistyvät. Vaikka Ding ding dongissa on ahdistavia piirteitä, se jättää helpottuneen olon. Kasvuympäristönsä ilkeämielisen painostuksen alla hän olisi voinut tehdä elämässään toisenlaisiakin ratkaisuja, mutta eipä tehnyt, ja se on kulttuurin kannalta onnellinen asia.

Ding ding dongilla musiikilliset vaikutteet eivät törrötä enää esillä näkyvinä, suorina viittauksina, vaan Klemetin ääni on omempi kuin koskaan. Tunteiden tasolla levyyn kiteytyy kaikki se, mikä on synnyttänyt Litkun laulut. Ulkopuolisuuden, erilaisuuden ja kelpaamattomuuden tunteista on muodostunut voimavara, lähdeaineisto ja maaperä, jossa kasvaa tietynlainen taiteilija. Toisaalta myös Klemetille tyypillisen vapauttavan leikkisyyden takana aina häilynyt surumielisyys on esillä avoimemmin kuin ennen. Onnellisena levyä ei voi pitää, mutta terapeuttinen se saattaa olla. Ehkä paras taide tosiaan joskus harvoin syntyy kärsimyksestä.

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

Litku Klemetti | Facebook

Litku Klemetin singleraita Mona julkaistiin elokuussa 2020.

Levyhyllyt | Finna.fi
Sanna ”Litku” Klemetti

Jesufåglar | Finna.fi

Matka ajan rannoille | 2010

Mäsä | Finna.fi

Mä&Sä | 2016
Viimesen päälle | 2017

Litku Klemetti & Tuntematon Numero | Finna.fi

Horror ’15 | 2016
Päivä päivältä vähemmän | 2017

Litku Klemetti | Finna.fi

Juna Kainuuseen | 2017
Taika tapahtuu | 2018
Ding ding dong | 2019

22-Pistepirkko: Lime Green DeLorean – outo auto ja viimeinen matka
Aija Puurtinen & Jalavei: Keltaisen talon ullakko – sanoja sieltä jostakin
Death Hawks: Psychic Harmony – astronautiskelijan yllätyssiirto
Ellips: Yhden naisen hautajaiset – hippihenkeä ja sovitustyötä
Hearthill: Graveyard Party Blues – hurmos ja sykkivä sydän
Jukka Nousiainen: Ei enää kylmää eikä pimeää – kyynisyyden ja toiveikkuuden vuoristoradassa
Kuusumun Profeetta: Kukin kaappiaan selässään kantaa – magneettista tajunnanvirtaa
Lasten Hautausmaa: IV – lohtua ja jatkuvuutta
Pimeys: Aika tihentyy – elämänmakuista popmusiikkia
Tuomari Nurmio: Luuta ja nahkaa – koruton mestariteos

Lue lisää | Finna.fi

Klemetti, Sanna: Mitä on undie? Jaettu estetiikka ja kokeellisuus suomalaisessa undergroundmusiikissa 2010-luvulla, 75 sivua | Musiikkitieteen pro gradu -työ 2015

Litku Klemetti: Ding Ding Dong (2019).
Litku Klemetti: Ding Ding Dong (2019).

Paul Simon: Graceland – silta yli synkän virran

Graceland | Warner Bros. 1986

Paul Simon: Graceland (1986).Jos sosiaalinen media olisi ollut olemassa silloin, kun Paul Simon teki Gracelandin, närkästys olisi ollut niin syvää, että internet olisi muuttunut mustaksi aukoksi ja nielaissut itsensä. Simon & Garfunkelissa maineeseen noussut laulaja-lauluntekijä levytti seitsemännen sooloalbuminsa Etelä-Afrikassa aikana, jona muu maailma järjestäytyi rintamaksi vastustamaan apartheidia, maan vastenmielistä rotusortopolitiikkaa, jolla pyrittiin pitämään vauraat valko-ihoiset vallan kahvassa.

Herra Simon olisi ollut aivan pihalla, ellei olisi tiennyt joutuvansa ankaran kritiikin kohteeksi ryhtyessään asioimaan eteläafrikkalaisten kanssa vuonna 1985 – olihan jopa YK julistanut Etelä-Afrikan kulttuuriboikotin kohteeksi. Hän ei kuitenkaan ollut apartheidin kannattaja tai muu rasisti vaan modernista eteläafrikkalaisesta folkista kiinnostunut muusikko. Simon oli saanut käsiinsä Gumboots-nimisen kasetin, jonka sisältämän jaiva-musiikin juuret olivat eteläafrikkalaisen zulukansan isicathamiyassa ja mbaqangassa. Hän halusi selvittää, miltä noiden vaikutteiden yhdistäminen länsimaiseen popmusiikkiin kuulostaisi.

Paul Simon matkusti äänittäjä Roy Haleen kanssa Johannesburgiin taltioimaan paikallista soittoa. Tiedostavien länsimaalaisten lisäksi myös moni eteläafrikkalainen suhtautui hankkeeseen epäluuloisesti ja negatiivisesti. Sen sijaan Etelä-Afrikan värillisten muusikoiden liitto tuki suunnitelmaa, koska katsoi sen popularisoivan maan alkuperäiskulttuuria. (Simon myös maksoi sikäläisille soittajille yli kymmenkertaisesti verrattuna heidän normaaleihin sessiopalkkioihinsa.) Äänityksiä tehtiin kahden viikon ajan Ovation-studiossa muun muassa Lulu Masileian, Tao Ea Matsekhan, General M. D. Shirinda And The Gaza Sistersin ja Boyoyo Boys Bandin kanssa.

Lähdettyään Etelä-Afrikasta Simon ja Halee jatkoivat töitä New Yorkin Hit Factory -studiossa. Tekeillä oli levy, jonka kaltaista Paul Simon ei ollut koskaan ennen tehnyt. Yleensä melodialähtöisesti säveltänyt artisti hahmotteli nyt laululinjoja valmiiden, improvisaation ja jammailuun perustuvien soittopohjien päälle. Afrikkalaisen musiikin tonaalisuus ja jatkuvasti elävä rytmi tuottivat biisejä, jotka olivat hyvin toisenlaisia kuin mikään, mitä hän oli ennen kirjoittanut. Pelkistä duurisoinnuista kehitellyt sävellykset vaikuttivat sanoituksiin, joista tuli varsin positiivisia.

Gracelandin äänittäminen teki Simonin onnelliseksi. Kipeän avioeron ja parin huonosti menestyneen levyn jälkeen työ tuntui pitkästä aikaa elähdyttävältä ja inspiroivalta. Se oli hänelle henkilökohtainen pelastus, ”Silta yli synkän virran”, kuten Simonin kirjoittaman ’Bridge Over Troubled Water’ -kappaleen suomennos kuuluu.

Kenties ’You Can Call Me Al’-singlen tyhjänpäiväisen huolettomuuden ansiosta yltiöoptimistista nousukautta eläneet länsimaat ottivat Gracelandin omakseen. Vuonna 1987 sekä Grammylla että Brit Awardilla palkitun albumin myyntiluvut vilistävät nykyisin jossain kuudentoista miljoonan paikkeilla. Graceland ei kuitenkaan ollut pelkästään globaali kansainsuosikki. Se on usein mukana musiikkimedian maailman parhaiden tai tärkeimpien albumien listoilla, ja kriitikot noteerasivat levyn korkealle jo ilmestymisen aikaan.

Simonin tapaa tehdä levy pidettiin uraauurtavana: erikoisten vaikutteiden hakemisen ohella hän oli työstänyt albumiaan alkeellisilla digitaalinauhureilla, jotka olivat tuohon aikaan viimeistä huutoa. Gracelandin soundia on usein luonnehdittu ajattomaksi, eikä sitä oikein voi paikkaankaan sitoa, koska Afrikkakin oli lopulta vain yksi kokonaisuuden kantavista elementeistä. Sellaiset biisit kuin ’Boy In The Bubble’, ’Graceland’ ja ’Diamonds On The Soles Of Her Shoes’ ovat syvää popmusiikkia, jolle maantieteelliset ja kulttuuriset rajat eivät merkitse mitään.

Sanomista tietysti tuli. Gracelandin ilmestyessä Simonia kritisoitiin ankarasti kulttuuriboikotin rikkomisesta. ANC-puolue kielsi häntä enää matkustamasta Etelä-Afrikkaan, ja YK asetti hänet mustalle listalle (josta hänet kuitenkin pian poistettiin). Sanottiin jopa, että Simon haki siirtomaaherran röyhkeydellä Etelä-Afrikasta musiikillisia aarteita myydäkseen niitä länsimaiden markkinoilla.

Yhtä hyvin voisi kuitenkin väittää, että hän ajoi rotusorron varjon pois eteläafrikkalaisen musiikin yltä näyttääkseen koko maailmalle, mitä rasismi oli mitätöinyt. Graceland oli ”silta yli synkän virran” myös tässä kontekstissa. Se yhdisti kulttuureja, mantereita ja ihmisiä.

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

Paul Simon | kotisivu
Paul Simon | Facebook
Paul Simon | Instagram
Paul Simon | Twitter

Varaa Appetite For Destruction kirjastosta.
Varaa Graceland kirjastosta.

Esitäytetty Monihaku aluekirjastoihin. Kohdekirjaston voi vaihtaa.

Kysy musiikista kirjastonhoitajalta.

Levyhyllyt | Finna.fi
Paul Simon

1960-luku

The Paul Simon Songbook | CBS 1965

1970-luku

Paul Simon | CBS 1972
There Goes Rhymin’ Simon | Columbia 1973
Still Crazy After All These Years | Columbia 1975
One-Trick Pony | Warner Bros. Records 1980
Hearts And Bones | Warner Bros. Records 1983
Graceland | Warner Bros. Records 1986

1990-luku

The Rhythm Of The Saints | Warner Bros. Records 1990
Songs From The Capeman | Warner Bros. Records 1997

2000–2009

You’re The One | Warner Bros. Records 2000
Surprise | Warner Bros. Records 2006

2010-luku

So Beautiful Or So What | Hear Music/Concord Music Group 2011
Stranger To Stranger | Concord Records 2016
In The Blue Light | Legacy 2018

Simon & Garfunkel | Finna.fi

Wednesday Morning, 3 A.M. | Columbia 1964
Sounds Of Silence | Columbia 1966
Parsley, Sage, Rosemary And Thyme | Columbia 1966
The Graduate • soundtrack Simon & Garfunkel & Dave Grusin | Columbia Masterworks 1968
Bookends | Columbia 1968
Bridge Over Troubled Water | Columbia 1970

Hector: Nostalgia – romantiikkaa tekniikan sukupolvelle
Jane Siberry: The Walking – artistista vapautta parhaimmillaan
Joni Mitchell: A Song To A Seagull – kun aitous välittyy
Leonard Cohen: You Want It Darker – liekki palaa pimeässä
Leonard Cohen: Thanks For The Dance – lempeä epilogi
Nick Drake – lauluja suljettujen ovien takaa
Robert Plant: Carry Fire – näin luodaan vanhasta uutta
Tom Petty And The Heartbreakers: Damn The Torpedoes – suuren lauluntekijän muistolle
Tracy Chapman – altavastaajien ääni

Lue lisää | Finna.fi

Paul Simon – Elämäkerta Peter James Carlin & Jere Saarainen, kääntäjä, 512 sivua | Minerva 2018
Meidän laulumme – Simon & Garfunkelin tarina Tenho Immonen, 300 sivua | Jalava 2019

Homeward Bound – The Life Of Paul Simon Peter James Carlin, 415 sivua | London 2016
Paul Simon – The Definitive Biography Laura Jackson, 232 sivua | Piatkus 2002.
Simon And Garfunkel – The Definitive Biography Victoria Kingston, 308 sivua | Sidgwick & Jackson 1996

Peter Ames Carlinin kirjoittama Paul Simonin elämäkerta ilmestyi vuonna 2016. Kaksi vuotta myöhemmin kirja oli saatavana suomeksi, kääntäjänä Jere Saarainen.

Nuotti | Finna.fi

Simon, Paul: Graceland | 1986

Paul Simon: Graceland (1986).

Sylvain Sylvain – rockia roll-diggareille

Sylvain Sylvain | RCA 1979

Sylvain Sylvain (1979).Bändien räväkimmät jäsenet jättävät usein varjoonsa kiinnostavia tyyppejä. Näin on käynyt New York Dollsissa: vasta bändin hajottua Sylvain Sylvain osoitti olleensa kaiken aikaa enemmän kuin pelkkä komppikitaristi.

Sylvain Mizrahi (s. 1951) oli vasta lapsi muuttaessaan Egyptistä Ranskan kautta Yhdysvaltoihin. 1970-luvun alkupuolella hän loi New York Dollsin, joka uursi uraa glam-, trash- ja punkrockille. Kun pitkään päin seinää nilkuttanut kulttibändi hajosi vuonna 1977 tehtyään kaksi albumia, Sylvain perusti Criminalsin. Bändi oli lyhytikäinen, mutta sen single innosti RCA:n tarjoamaan hänelle mahdollisuuden sooloalbumin julkaisemiseen. New York Dollsissa vähälle huomiolle jäänyt laulaja-lauluntekijä tarttui tarjoukseen innokkaasti.

Sylvain Sylvainin vuonna 1979 ilmestynyt nimetön soolodebyytti on kovasti tekijänsä näköinen. Sen tunnelma on samalla tavoin hyväntuulinen, huoleton, innokas ja humoristinen kuin se kuva, jonka Sylvain Sylvain on itsestään julkisuudessa antanut. Musiikissa soi se angloamerikkalainen popkulttuuri, johon kiharatukkainen kairolaispoika New Yorkiin muutettuaan ihastui. 1950-luvun rock’n’rolliin, 1960-luvun tyttöbändeihin ja brittiläiseen tuontirockiin kiteytyi kokonainen jännittävä aikakausi, joka selvästikin teki Sylvainiin pysyvän vaikutuksen. Hän oli ensimmäistä omaa levyään tehdessään 28-vuotias, mutta ei kuulostanut päivääkään yli teini-ikäiseltä.

New Yorkin Power Station -studiossa äänitetyn albumin tuotti Sylvain itse yhdessä Tony Bongiovin ja Lance Quinnin kanssa. Pohjalla oli napakka rockbändi, jota Syl johti kitaristi-laulajan asemasta. Rumpali Lee Crystal (1956–2013) muistetaan Boyfriendsistä, Joan Jett & The Blackheartsista ja Michael Monroen Secret Chiefs -kokoonpanosta. Basisti Buz Verno ja kitaristi Johnny Ráo puolestaan ovat soittaneet muun muassa David Johansenin bändissä. Sylvainin simppeleihin, perinnetietoisiin sävellyksiin tehtiin huolellista ja luonnollista sovitustyötä. Jousiarrit olivat maukkaita, ja Jonathan Senator Gerberin saksofoni oli levyllä tärkeässä osassa. Olipa mukana amerikansuomalaistakin puhallusvoimaa mystisen (internet ei tiedä hänestä mitään) käyrätorvensoittajan Rodney Hytosen hahmossa.

Poikamaisesti laulavan Sylin levy on pirtsakkaa musaa, jota tekee mieli tanssia ja laulaa. Sulassa svengailun riemussa ei ole jälkeäkään ähkystä, tärkeilystä, patetiasta ja ummetuksesta, joka rockmusiikkia niin usein painaa. Sylin soundi kuulosti siltä kuin 1970-luvun areenarockia, progea, punkia tai ylipäänsä mitään Kinksin jälkeen tapahtunutta ei olisi koskaan syntynytkään. Paino on kokonaan sanalla ”roll”, ja sen enempäähän hyvältä rock’n’rollilta ei vaaditakaan.

Albumin kohtaloksi koitui huono ajoitus. Sylvainin rock’n’roll kuulosti auttamattoman vanhanaikaiselta ja väliin pudonneelta jo ilmestyessään. Ironista kyllä, punkille tietä raivannut rokkari oli omillaan aivan liian vanhan liiton mies kelvatakseen punkvallankumouksen lapsille, ja toisaalta vanha Dolls-friikki ei onnistunut vakuuttamaan myöskään rockabillyryhmää. Eikä Syl myöskään ollut hahmona kohtalokasta Thunders-sorttia, joka olisi voinut kerätä kulttikannatusta pelkällä maineellaan.

Sylvainin kunniaksi on sanottava, ettei hän muuttunut miellyttääkseen kohderyhmiä. Vuonna 1981 julkaistulla Sylvain Sylvain & The Teardropsin levyllä hän jatkoi aivan yhtä epämuodikkaalla linjalla, ja sen jälkeen hän enemmän tai vähemmän katosi tutkasta. Satunnaiset julkaisut – esimerkiksi vuoden 1998 sooloalbumi Sweet Baby Doll – ja pistokeikkailu siellä täällä eivät hahmottuneet menestystarinaksi. Vasta New York Dollsin paluu 2000-luvulla palautti Sylin kartalle. Uudessa New York Dollsissa Sylvain Sylvain oli keskeinen hahmo jo pelkästään siksi, että häntä ja David Johansenia lukuun ottamatta kaikki klassisen kokoonpanon Dollit olivat kuolleet.

Uuden New York Dollsin (jossa soittivat Michael Monroen kanssa nykyisin soittavat Sami Yaffa ja Steve Conte) hajottua Sylvain Sylvain levytti soolosinglen ’Leaving New Yorkin (2012). Hän keikkaili eri kokoonpanojen kanssa, kunnes keväällä 2019 julkisti sairastavansa syöpää, minkä jälkeen soittaminen ymmärrettävästi jäi vähemmälle. Kesäkuun 2020 lopulla Sylvain ilahdutti Facebook-ystäviään kertomalla työstävänsä uutta albumia, jonka nimi on Street. Ensimmäinen singlelohkaisu, instrumentaalinen ’Tears For Baby’, on jo julkaistu Youtubessa.

Toinen mukava viime vuosien uutinen on Sylvain Sylvainin muistelmien ilmestyminen. Tuotteliaan Dave Thompsonin kirjoittama teos There’s No Bones In Ice Cream – Sylvain Sylvain’s Story Of The New York Dolls (2018) on viihdyttävää luettavaa, mutta skarpisti rajattu elämäkerta kattaa herra Mizrahin elämästä vain legendaarisimman bändin legendaarisimmat vuodet. Kuten tapana on ollut, Sylvainin myöhempi tuotanto sivuutetaan pelkällä maininnalla. Rock- ja ennen kaikkea roll-diggareiden kannattaa kuitenkin perehtyä siihen.

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

Sylvain Sylvain | Facebook

Varaa Sylvain Sylvainin elämäkerrallinen kirjastosta.

Varaa Sylvain Sylvainin elämäkerrallinen kirjastosta.

Esitäytetty Monihaku aluekirjastoihin. Kohdekirjaston voi vaihtaa.

Kysy musiikista kirjastonhoitajalta.

Levyhyllyt
Sylvain Sylvain

Sylvain Sylvain | RCA Victor 1979
Syl Sylvain And The Teardrops | RCA Victor 1981
(Sleep) Baby Doll | 1998

Sylvain Sylvain And The Criminal$

78 Criminals | 1985
Bowery Butterflies | 2000

New York Dolls | Finna.fi

New York Dolls | Mercury 1973
Too Much Too Soon | Mercury 1974
One Day It Will Please Us To Remember Even This | Roadrunner Records 2006
’Cause I Sez So | ATCO Records 2009
Dancing Backward In High Heels | 429 Records/Blast Records 2011

DVD | Finna.fi

Bob Gruen & Nadya Beck, ohjaajat: All Dolled Up – A New York Dolls Story, 230 min. | Music Video Distributors 2005

Hollywood Brats – kovan onnen kulttibändi
Johnny Thunders: So Alone – malja antisankarille
Michael Monroe: One Man Gang – jengi soittaa sydämestä
Peter Perrett: How The West Was Won – kulttisankarin voitokas paluu
Richard Hell & The Voidoids: Blank Generation – kaukana kliseisyydestä
Wilko Johnson & Roger Daltrey: Going Back Home – elämä vilisee silmissä

Lue lisää | Finna.fi

Sylvain, Sylvain & Thompson, Dave: There’s No Bones In Ice Cream – Sylvain Sylvain’s Story Of The New York Dolls, 248 sivua | Omnibus Press 2018
Antonia, Nina: Too Much Too Soon – The Makeup & Breakup Of The New York Dolls, 208 sivua | Omnibus 1998 & 2003 • New Edition 2005

Hell, Richard & Ilkka Salmenpohja, kääntäjä: Sopeutumattomien sukupolvi – punkin kummisedän muistelmat, 330 sivua | Like 2013
Hell
, Richard: I Dreamed I Was A Very Clean Tramp – An Autobiography, 293 sivua | HarperCollins 2013
Matheson, Andrew: Sick On You – The Disastrous Story Of Britain’s Great Lost Punk Band, 337 sivua | Ebury Press 2015
McNeil, Legs & McCain, Gillian & Ike Vil, kääntäjä: Please Kill Me  Punkin sensuroimaton esihistoria, 542 sivua | Like 2004
McNeil, Legs & McCain, Gillian & Dan Andersson, översättare: Please Kill Me – den ocensurerande historien om punken | Reverb 2006, 542 sidor  • Modernista 2016, 602 sidor
McNeil
, Legs & McCain, Gillian: Please Kill Me – The Uncensored Oral History Of Punk, 525 sivua | Little, Brown 1996 • Abacus 1997

Sylvain Sylvain (1979).

Sylvain Sylvain (1979).

Elvis elää! – Danzig Sings Elvis & Jani Matti Juhani laulaa Elvistä suomeksi

Danzig Sings Elvis | Evilive Records/Cleopatra 2020
Jani Matti Juhani laulaa Elvistä suomeksi | Ainoa Productions 2020

Jani Matti Juhani laulaa Elvistä suomeksi (2020).Siinä tapauksessa, etteivät Facebookin Evidence Elvis Presley is Alive -sivun tiedot pidä ihan tarkalleen paikkaansa, Elvis Presley (1935–1977) on ollut kuolleena kauemmin kuin eli. Siitä voidaan tietysti keskustella, voiko hänen kaltaisensa populaarikulttuurin jumalhahmo varsinaisesti kuolla ainakaan yhtä perusteellisesti kuin me vähemmän ikoniset elämänmuodot.

Danzig Sings Elvis (2020).Jotakin Elviksen elävyydestään kertoo sekin, että pelkästään tänä vuonna on ilmestynyt kaksi yksinomaan hänen musiikkiinsa keskittynyttä albumia. Amerikassa sellaisen teki ”Evil Elvis”-liikanimenkin saanut kauhupunkin pioneeri ja raskaan rockin pahansisuinen lihaskimppu Glenn Danzig. Suomessa Elvistä laulaa Jani Matti Juhanina hienoja suomenkielisiä albumeja viime vuosina tehnyt ”tamperelainen poppari”, kuten Jani Tuovisen internet-sivuston kuvaus kuuluu.

Kumpikin on osannut kiteyttää levynsä nimeen olennaisen. Jani Matti Juhani laulaa Elvistä suomeksi. Danzig Sings Elvis. Juuri tästä on kysymys. Näin Elviskin olisi tällaisen julkaisun nimennyt.

Danzigin Elvis-projekti tuntuu henkilökohtaiselta ja nostalgiselta. Se on loogista jatkoa parin vuoden takaiselle, hämmästyttävän kotikutoisen kuuloiselle Skeletons-coverlevylle. Selattuaan ensin Skeletonsilla muistojensa kirjaa Glenn Danzig pysähtyy Danzig Sings Elvisillä siihen, millä on ollut eniten merkitystä ja mihin hän samaistuu. Danzigin oma musiikki kuulostaa enemmän Black Sabbathin ja The Doorsin mash-upilta kuin Elvikseltä, mutta toki Presley-vaikutteita on suodattunut hänen ääneensä sekä suoraan että Jim Morrisonin kautta.

Heissä on muutenkin paljon samaa. Danzig ja Presley ovat suuriäänisiä tunteiden tulkkeja, joissa näkyy uran lopun lähestyessä aina vain enemmän parodisia piirteitä. Kumpikin on pohjimmiltaan crooner, joka luottaa tulkintakykyjensä voimaan. Glennin koti tuskin on yhtä pramea kuin Elviksen Graceland oli, mutta hän varjelee yksityisyyttään yhtä tiukasti kuin Presley aikoinaan, eikä kumpikaan heistä tunnu tavalliselta ihmiseltä. Paparazzi-kuva Glenn Danzigista ostamassa kissanhiekkaa vaikuttaa yhtä erikoiselta kuin tieto siitä, että Elvis kuoli vessassa.

Jani Matti Juhanin lähtökohdat ovat toiset. Hän ei laula Elvistä suomeksi siksi, että olisi kasvanut tämän musiikin parissa tai yrittäisi etsiä omaa paikkaansa popmaailmankartalta Presleyn tähteä seuraten. Itse asiassa hänen levyllään ei edes ole versioita Elviksen kappaleista sinänsä vaan versioita niiden suomenkielisistä versioista eli covereita covereista, joita aikoinaan levyttivät Arto Sotavallan, Laila Kinnusen ja Dannyn kaltaiset suomitähdet. Siinä mielessä Jani Matti Juhani laulaa Elvistä suomeksi on yhtä paljon tribuutti suomenkieliselle käännöshittikulttuurille kuin Amerikan maestrolle. Hyvä käännöshän on taidetta itsessään.

Glenn Danzigin nykyään syystä tai toisesta suosima halvan kuuloinen soundimaailma kääntyi Skeletons-levyllä pahasti itseään vastaan. Sen oli kaiketi tarkoitus kuulostaa vaaralliselta autotalliräminältä, mutta loppujen lopuksi b-kauhun viehätyksestä ei välittynyt muuta kuin amatöörimäisyys – eikä se, mikä sopi Glennin Misfits-yhtyeelle joskus kauan sitten, välttämättä sovi Danzigille. Myös Danzig Sings Elvis -levyllä hifistely on vähissä ja toteutus raakilemaista, mutta tällä kertaa se toimii. Tyhjyydellä täytetyt ja vintage-kaiuilla pehmitetyt kappaleet kelluvat lämpimän sähkökitaran, pitkään soivan pianon ja ennen kaikkea Glennin äänen varassa. Tällaisessa tuotannossa Glennillä on tilaa rakastua omaan ääneensä yhä uudelleen, ja sen hän totisesti tekee. Levy olisikin pitänyt julkaista sooloalbumina nimellä Glenn Danzig Sings Elvis, koska sillä ei ole paljoakaan tekemistä Danzigin vanhojen bändilevyjen kanssa.

Jani Matti Juhani laulaa Elvistä suomeksi modernimpaa taustaa vasten kuin Glenn Danzig, mutta kappaleiden henkeen sopivasti soundi on mukavan retro ja bändimäinen. Toisin kuin Danzig, Tuovinen ei korosta versioissaan niinkään itseään ja Elvistä kuin biisiä ja sen käännöstä, mikä sopivaa onkin, sillä Elviskään ei ollut mikään lauluntekijä vaan tulkitsija, musiikin hengen nöyrä välikappale. Siinä missä Jani Matti Juhanin levyn viihdyttävät ja ulospäin suuntautuneet biisit voisivat hyvin soida radiossa, Danzigin introvertit versiot huokuvat yksinäisyyttä ja lopullisuutta. Ero näkyy biisivalinnoissakin. Jani Matti Juhanin valinnat ovat Elvis-amatöörille tutumpia kuin Glenn Danzigin obskuurit poiminnat. Päällekkäisyyksiä on vain yhden ’Feverin’ verran.

Jani Matti Juhanin ja Glenn Danzigin levyt ovat mitä selkeintä evidenssiä siitä, että Elvis Presley todellakin on elossa. Ehkäpä hän kuullessaan nämä tulkinnat hykertelee siellä jossakin. Siis Sallassa kodinkoneliikkeen yläkerrassa, arkansasilaisessa kirkossa tai jossakin muualla, missä hänen toivotaan yhä vaikuttavan.

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

Jani Matti Juhani | kotisivu
Jani Matti Juhani | Facebook

Danzig | kotisivu
Danzig | Facebook

Varaa 'Jani Matti Juhani laulaa Elvistä suomeksi' kirjastosta.

Varaa Jani Matti Juhani laulaa Elvistä suomeksi kirjastosta.

Esitäytetty Monihaku aluekirjastoihin. Kohdekirjaston voi vaihtaa.

Kysy musiikista kirjastonhoitajalta.

Levyhyllyt | Finna.fi
Jani Matti Juhani Tuovinen

Jann Wilde & Rose Avenue
Tokio Okei | Hype Records 2007
Jann Wilde & The Neon Comets
Neon City Rockers | Hype Records 2008
Jann Wilde
Don’t Play With The Flame On Your Hand | Yläkulo Tuotanto 2010
Jani Matti Juhani & Mustat Käärmeet
Jani Matti Juhani & Mustat Käärmeet | Velvet Beat Records 2015
Kis Kis | Plastic Passion 2016
Jani Matti Juhani
Taivaankanteen jäätyneistä linnuista | Playground Music Finland 2017
PISTE | Punaiset Levyt 2019
Jani Matti Juhani laulaa Elvistä suomeksi • LP • CD • kasetti | Ainoa Productions 2020

The Saturnettes
The Saturnettes | 2011
II | 2013

Volter
No Return | 2012

Danzig | Finna.fi

1980-luku

Danzig |Def American Recordings 1988

1990-luku

Danzig II: Lucifuge | Def American Recordings 1990
Danzig III: How The Gods Kill | Def American Recordings 1992
Danzig 4 | American Recordings 1994
Danzig 5: Blackacidevil | Hollywood Records 1996
Danzig 6:66: Satan’s Child | 1999

2000–2009

Danzig 777: I Luciferi | Spitfire Records/Evilive 2002
Circle Of Snakes | Evilive/Regain Records 2004

2010-luku

Deth Red Sabaoth | Evilive/The End Records/AFM Records 2010
Skeletons | Nuclear Blast/Evilive/AFM Records 2015
Black Laden Crown | Nuclear Blast/Evilive/AFM Records 2017

2020-luku

Danzig Sings Elvis | Evilive Records/Cleopatra 2020

King Diamond: ”Them” – rytinää riivatussa talossa
Misfits: Walk Among Us – kauhupunkin klassikko

Lue lisää | Finna.fi

Greene, James Jr: This Music Leaves Stains – The Complete Story Of The Misfits, 208 sivua | Scarecrow Press 2013

Jani Matti Juhani laulaa Elvistä suomeksi (2020).

Jani Matti Juhani laulaa Elvistä suomeksi (2020).

Danzig Sings Elvis (2020).

Danzig Sings Elvis (2020).