Public Enemy: It Takes A Nation Of Millions To Hold Us Back – muutoksen pitelemätön voima

It Takes A Nation Of Millions To Hold Us Back | Def Jam 1988

Public Enemy: It Takes A Nation Of Millions To Hold Us Back (1988).Kesäkuun 1988 lopussa ilmestynyt Public Enemyn kakkoslevy It Takes A Nation Of Millions To Hold Us Back oli tuotannollisesti vaikuttava albumi ja temaattisesti tärkeä julkaisu, joka julistettiin klassikoksi jo julkaisun aikaan. Long Islandilla vuonna 1985 perustettu ryhmä antoi näkyä ja kuulua, että rapin taiteellisen ja yhteiskunnallisen voiman vähätteleminen oli virhe. 

It Takes A Nation Of Millions To Hold Us Back kyseenalaisti ja uudisti käsityksiä siitä, mitä rap-levy voi musiikillisesti olla. Sen svengaavassa katutason avantgardessa yhdistyivät autontorvien, laukausten, sireenien, biittien, hälyttimien, askelten, metelin, funk-rytmien, sähkökitaroiden, moottoreiden ja samplejen äänet. Kokonaisuus rakennettiin tai rakentui kuulostamaan suurkaupungin osalta, joka on sisältä katsoen täysin irrallaan ympäröivästä todellisuudesta mutta kynsin hampain kiinni omissa sisäisissä realiteeteissaan. Tuotannosta vastasivat The Bomb Squad -tiimin Eric Sadler ja Hank Shocklee.

Don’t Believe The Hype.

Public Enemyn päämääränä oli tehdä musiikkia, joka heijastaa omaa miljöötään ja myös kertoo siitä jotakin – sillä oli oltava sanoma ja merkitys. Pääräppäri Chuck D:n kriittinen ja tiedostava katutason kommentointi teki hänestä aikansa tärkeimmän afroamerikkalaisen äänen. Nations Of Millionsilla hän oli vasta matkalla asemaansa. Monien punk- ja rap-lyyrikoiden tavoin Chuck D kirjoitti yhtä paljon siitä miten paljon sanottavaa hänellä on ja siitä miten häntä yritetään vaientaa kuin paneutui varsinaiseen sanomaan, mutta kyllä hän asiaankin pääsi. 

Aiheet nousivat elävästä elämästä. ’The Night Of The Living Baseheads’ kertoo kovan kaman vaurioittavasta vaikutuksesta, ja ’Black Steel In The Hour Of Chaos’ on tarinallinen biisi siitä, miten orjan perillistä ei juurikaan kiinnosta niin sanotun isänmaan puolesta taisteleminen. Levyn päättävä ’Party For Your Right To Fight’ on varhaisen Beastie Boysin fratboyräpille irvaileva kappale, joka valoi vallankumoushenkeä koko mustaan Amerikkaan.

Bring The Noise.

Siinä missä Chuck D vastasi asiaosuudesta, viihdepuolen hoiti hype man Flavor Flav, jonka rakastettavan pöhnäinen surrealismi toimi loistavana kontrastina levyn vakaville teemoille ja pani pohtimaan, saattaako vahinko sittenkin joskus tulla kello kaulassa. Flavin ”boiii!”-kailotus ilahduttaa yhä, ja katupojan vinkeä soundi vääntää kertosäkeisiin viehkoa kierrettä. ’Cold Lampin’ With Flavor’ on lyriikan puolesta kummallinen kappale, mutta osana kokonaisuutta Flavin biisi on tärkeä tasapainottaja. Se osoitti, ettei Public Enemy ollut pääräppärinsä jylhyydestä huolimatta mikään yhden miehen show. Vastaava rooli oli ’Terminator X To The Edge of Panicilla’, joka käänsi katseet Public Enemyn dj:hin.

Samplejen ja viittausten suhteen Public Enemy osoitti ennakkoluulottomuutta. ’She Watch Channel Zero?!’ -biisissä soi kalifornialaisen thrashlegenda Slayerin riffi, ja ’Bring The Noisessa’ namedropataan New Yorkin oma speedmetalliylpeys Anthrax (mikä johti bändien yhteistyöhön studiossa ja kiertueella). ’Prophets Of Ragesta’ puolestaan tuli nimi Rage Against The Machine- ja Public Enemy -muusikoiden superbändille 2010-luvun lopulla. ’Show ’em Whatcha Got’ tuhlaa hienoja sampleja ideaköyhään biisiin, mutta se onkin albumin ainoa pettymys. ’Countdown To Armageddon’ -intron Lontoossa taltioidut livepätkät tuntuvat erikoisilta näin alleviivatusti amerikkalaisen albumin introssa. 

Night Of The Living Baseheads.

’Countdown To Armageddonin’ piti tulla albumin nimeksi, mutta It Takes a Nation Of Millions To Hold Us Back sopi kuvaan selvästi paremmin. Public Enemy tavoitteli muutosta, ei maailmanloppua. Nimen tematiikkaa sivuttiin jo Yo! Bum Rush the Showlla, mutta vasta toisella albumilla siihen lisättiin me-henki.

Public Enemy julisti pitelemättömäksi oman musiikkinsa, koko hip-hop-kulttuurin ja kokonaisen kansanryhmän ja oli oikeassa kaikissa kohdissa.

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

Public Enemy | Facebook
Public Enemy | Instagram
Public Enemy | Twitter

Levyhyllyt
Public Enemy | Finna.fi

1980-luku

Yo! Bum Rush the Show | Def Jam 1987
It Takes A Nation Of Millions To Hold Us Back | Def Jam 1988

1990-luku

Fear Of A Black Planet | Def Jam 1990
Apocalypse 91… The Enemy Strikes Black | Def Jam 1991
Muse Sick-n-Hour Mess Age | Def Jam 1994
There’s A Poison Goin’ On | [PIAS] Recordings/Eastlink Productions 1999

2000–2009

Revolverlution | Edel Records/Slam Jamz/KOCH Records 2002
New Whirl Odor | Slam Jamz 2005
How You Sell Soul To A Soulless People Who Sold Their Soul??? | Slam Jamz 2007

2010-luku

Most Of My Heroes Still Don’t Appear On No Stamp | Enemy Records 2012
The Evil Empire Of Everything | 2012
Man Plans God Laughs | Spit Digital Recording 2015
Nothing Is Quick In The Desert | SpitSlam/Enemy Records 2017

2020-luku

Loud Is Not Enough Public Enemy Radio Public Enemy Radio | 2020
What You Gonna Do When The Grid Goes Down? | Enemy Records/Def Jam Recordings 2020

Beastie Boys: Check Your Head – ysärin rajattomuus
Lähiöbotox: Rikkinäinen Suomi – arpia ja avohaavoja
Mariska: Toisin sanoen – raikas uusi kulma
Mercedes Bentso: Ei koskaan enää – arpia ja avohaavoja
Silvana Imam: Naturkraft – ulkopuolisten ääni
Paleface: Helsinki–Shangri-La – sanomaa suomen kielellä
Paperi T – ulkopuolisesta kolmekymppisten ääneksi
The Prodigy: The Fat Of The Land – millennium-jännitteen voima

Lue lisää Public Enemystä ja hip hopista | Finna.fi

Public Enemy – Inside The Terrordome Tim Grierson, 336 pages | Omnibus Press 2015
Don’t Rhyme For The Sake Of Riddlin’ – The Authorised Story Of Public Enemy Russell Myrie, 266 pages | Canongate 2009
Bring The Noise – 20 Years Of Writing About Hip Rock And Hip-Hop Simon Reynolds, 428 pages | Faber And Faber 2007
Fight The Power – Rap, Race And Reality Chuck D with Yusuf Jah, 273 pages | Payback Press 1997 & 1999

Public Enemy: It Takes A Nation Of Millions To Hold Us Back (1988).
Public Enemy: It Takes A Nation Of Millions To Hold Us Back (1988)
Musiikkikirjastot.fi logo
Levyhyllyt-juliste. Harri Oksanen 2021.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.