Riipinen: Itäistä pituutta – kollaasimainen kuulokuvataideteos

Itäistä pituutta | Gogh 1984 / Johanna

Kari Riipinen (s. 1952) on merkittävä tekijä suomalaisessa rockissa, vaikka ei muusikko olekaan. Hän valokuvasi ja suunnitteli satoja levynkansia, ja sen myötä hänestä tuli juhlittu poptaiteilija ja loppujen lopuksi myös levyttänyt artisti.

Riipisen kansitaiteilijan uran alku ajoittuu 1980-luvun taitteeseen. Kalevala oli käyttänyt hänen taidettaan Abraham’s Blue Refrainin (1978) kannessa, mutta varsinainen käännekohta oli tässä blogissakin käsitelty Dave Lindholmin Vanha ja uusi romanssi (1979). Lindholm ja Riipinen tunsivat toisensa jo kouluajoilta, ja juuri perustetun Johanna-levy-yhtiön Atte Blom valitsi Riipisen Davesta ottamista kuvista kanteen sen epätarkimman mutta tunnelmallisimman. Se oli aikamoinen mestariteos mieheltä, joka ei vielä tuolloin edes omistanut kameraa.

Dave Lindholm: Vanha & uusi romanssi (1979).

Dave Lindholm: Vanha & uusi romanssi (1979).

Vanha ja uusi romanssi toi Riipiselle lisää töitä, ja hänen nimensä kasvoi kansien myötä. 1980-luvun mittainen nousukausi oli alkanut, projekteja riitti, sponsorit kiinnostuivat, näyttelyitä järjestettiin ja rahaa liikkui runsaasti myös Riipisen suuntaan. Hänestä tuli eräänlainen kuvataiteen rocktähti.

Arvostetuksi poptaiteilijaksi noustuaan hän päätti ryhtyä myös muusikoksi: Riipinen hankki hienon kitaran ja ryhtyi tekemään singleä. Se levytettiin Finnvoxilla Jimi Suménin, Elisa Korjuksen, Keimo Hirvosen, Helena Lindgrenin ja Dave Lindholmin kaltaisten nimiartistien avustuksella. ”Eihän mun soittamisesta tullut hevonpaskaa”, Riipinen tunnusti Walter de Campin Riipinen Interview -kirjassa. ”En mä pysynyt missään rytmissä.”

Singlen ilmestyessä ristiriitaisten arvioiden saattamana Riipinen lähti Pelle Miljoonan kanssa Suosikin kustantamalle maailmanympärimatkalle, joka osoittautui osaksi hänen Itäistä pituutta -albuminsa tekoprosessia. Riipisen ensimmäinen ja hyvin luultavasti viimeinen albumi perustuu vahvasti maailmalla Walkman-kasettinauhurilla tehtyihin nauhoituksiin. Itäistä pituutta on pohjimmiltaan kuulokuvien sarja ja äänimatka, joka nimensä mukaisesti kulkee Aasian läpi. Riipinen teki kenttä-äänityksiä Pakistanissa, Intiassa, Thaimaassa, Hongkongissa, Filippiineillä, Taiwanissa ja Japanissa talvella 1982. Materiaalia kertyi kymmenen tuntia.

Matkan jälkeen Riipinen ryhtyi levyttämään albumia Helsingissä ja Lontoossa. Kapellimestarina toimi Jimi Sumén. Lopputulos oli erikoinen taidemusiikkikeitos dokumentaarisia nauhoituksia, uutta aaltoa, konerytmejä, Aasian maiden folkia ja länsipopin modernismia, blueskitaraa, sämpläystä ja livesoittoa. Itäistä pituutta on kollaasiteos, joka välittää kaikuja maailmalta ja luo nomaditunnelmia. Se on selvästi kuvataiteilijan tekemää musiikkia, jota kuuntelee vähän niin kuin muiden valokuvia katsellaan, ulkopuolelta tulkiten, usein kuulumattomuuden tunteen vallassa. Riipisen sävellykset ovat pelkkä sirpale kokonaisuudessa, melodiat menevät ja tulevat muiden elementtien lomassa.

Kuten singlelläkin, Riipisen albumilla esiintyy melkoinen kaarti. Lempeässä Kultaisessa kolmiossa laulavat Helena Lindgren ja Pelle Miljoona. Sillä, nimiraidalla ja ’Radio Hong Kongilla’ lyömäsoittimia käsittelee tunnettu jazzmuusikko Edward Vesala. Lasisen muurahaiskeon lailla kuhisevan kaupungin neonvalojen viileää hohdetta heijastelevalla ’Radio Hong Kongilla’ kitarasoolon soittaa Tuomari Nurmio, filippiiniläisen transnaisen yksinäisyydestä kertovalla ’Billyboy Anabelilla’ Dave Lindholm. Äänessä on myös Riipisen Aasiassa tapaama Richard, satunnainen britti, jonka myöhemmistä vaiheista ei ole tietoa. Suuressa roolissa on Sumén, joka soitti kitaraa, bassoa, syntetisaattoreita ja sitaria, ohjelmoi konerytmit ja sovitti musiikin eli ylipäänsä teki asioista mahdollisia. Riipinen sävelsi, sanoitti, lauloi ja suunnitteli kokonaisuuden.

Riipisen ohjaama dokumentti Pelle Miljoona Oy:n Berliinin-matkasta:

Itäistä pituutta ilmestyi vuonna 1984. Se ei ollut mikään hittilevy vaan taidetta eri muodossa. Riipisen uralla se on yksittäinen työ, toisenlainen teos, osa taiteilijan elämäntyötä. Hänen menestyksekäs uransa jatkui 1990-luvulle saakka, kunnes alkoholi otti vallan ja toi mukanaan monenlaisia ongelmia. Riipinen poistui julkisuudesta, ja se, mitä oli ollut ja mitä hän oli tehnyt, näytti hajoavan olemattomiin ikuisiksi ajoiksi. Pelle Miljoona Unitedin Kino Riviera -albumin (2015) ’Varjojen mailla’ saattaa kertoa Riipisestä.

Vuonna 2017 Riipinen kertoi Ylen Kulttuuricocktailin haastattelussa, ettei hänellä ole omasta tuotannostaan jäljellä mitään: ”Jos yksi teokseni saattaa koostua sadoista pienistä kuvista, samalla tavalla voi sanoa elämäntyöstäni: se on palasina pitkin maailmaa.” Hänen taiteensa sai fyysisen hahmon tietyssä ajassa ja paikassa, kunnes hajosi jälleen niiksi luovuuden ja ohikiitävien ajankuvien atomeiksi, joista oli syntynytkin.

Niin ei tarvitsisi olla. Riipisen elämäntyö ansaitsisi tulla suojelluksi. Itäistä pituutta -levyn kohdalla se voisi tarkoittaa hienon vinyylipainoksen ja digijulkaisujen ilmestymistä.

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

Levyhyllyt
RiipinenItäistä pituutta | LP Johanna Kustannus Oy/Gogh 1984
Dave Lindholm: Vanha & uusi romanssi | LP • Kasetti Johanna 1979 • CD Johanna 1989 • CD-uusintapainos Johanna Kustannus 2009

Lue lisää
Walter de Camp: Riipinen Interview | Aquarian Publications 1996
Ylen haastattelu 27.11.2017, toim. Tuomas Karemo

Riipinen: Itäistä pituutta (1984).

Tuomari Nurmio: Luuta ja nahkaa – koruton mestariteos

Luuta ja nahkaa (Johanna Kustannus, Megamania 1997)

Tuomari Nurmio: Luuta ja nahkaa (1997).Hannu ”Tuomari” Nurmio (s. 1950) ei pelkää riskien ottamista. Hän on mennyt musiikissaan laidasta toiseen levyttämällä katuromanttista iskelmää, balkanvaikutteista rockia, tangoa, ison orkesterin säestämää psykedeelispainajaismaista taidemusiikkia ja vaikka mitä. Hän on laulanut suomeksi ja englanniksi ja sovittanut biisejään moniin eri asuihin, ja silti hän on aina onnistunut kuulostamaan itseltään. Kaikkein vahvimmin Nurmion uraa onkin leimannut artistin tarve tuoda esiin oma äänensä luovasti ja omilla ehdoillaan. Tinkimätön taiteellinen näkemys on tehnyt hänestä yhden suomalaisen rockin arvostetuimmista artisteista.

Uransa jyrkimmän käänteen Nurmio selvitti yhdeksänkymmentäluvun puolivälin jälkeen. Tehtyään ensin iskelmälevy Karaokekuninkaan (1995) ja tanssimusiikiksi muokattuja Nurmio-originaaleja esitelleen Tanssipalatsin (1996) Hande hätkähdytti albumilla, jonka kuvaavia työnimiä olivat ”Voimalauluja” ja ”Väkivaltaista kansanmusiikkia”. Vuonna 1997 ilmestynyt koruton mestariteos sai lopulta nimekseen Luuta ja nahkaa.

Rannanjärvi elää!

Luuta ja nahkaa oli vaikuttava yhdistelmä priimaluokan biisejä ja primitiivistä toteutusta. Albumin vaihtoehtoinen ugriblues, ”väkivaltainen kansanmusiikki”, kuten Lahjoita ’Luoja lohtusi nyt’, ’Rannanjärvi elää!’, ’Kova luu’ ja kalevalaisiin mittoihin kasvanut ’Laulaja’ löysi henkisen kotinsa Pohjanmaan lohduttomilta lakeuksilta. ”Voimalauluja” Nurmio ammensi luonnosta ja siitä psyyken lovesta, johon shamaanit lankeavat: ’Käärmeen laulu’, ’Suuri peto’, ’Auringon lapsonen’, ’Kuu kulkee hiljaa’. Svengaavimmillaan ja urbaaneimmillaan Luuta ja nahkaa on nimibiisissään, jonka miljöönä on pähdepsykoosin huuruinen maailma.

Nurmio äänitti kolmannentoista studioalbuminsa kotinsa makuuhuoneessa. Studiokalusto koostui Fostexin analogisesta kasiraitanauhurista ja parista hyvästä mikrofonista. Kiihkeästi kähisevän laulajan käsiaseena oli akustinen kitara, jonka soundi on ylätaajuuksissa riipivän säröinen ja alapäässä lämpöinen ja tukeva. Rytmipuolen hän hoiti polkemalla jalalla lattiaa tai tamburiinia, ja taltioi töminän kenkään kiinnittämällään mikrofonilla. Tuomari loi levyn rujon svengin aivan itsekseen. Luuta ja nahkaa -sessioissa perustettu yhden miehen orkesteri on sittemmin havaittu toimivaksi myös soolokeikoilla.

Kova luu livenä vuonna 2010:

Luuta ja nahkaa ilmestyi kesän 1997 kynnyksellä. Mustiin pukeutunut Nurmio poseerasi albumin kannessa murjotusta peltikanisterista ja bassokitaran kaulasta rakennetun kielisoittimen kanssa. Levy oli välitön arvostelumenestys, mutta musiikkina sen verran kiperää tavaraa, että myynti jäi kauas Nurmion iskelmällisempien levyjen lukemista. Mutta sen, minkä Nurmion pubiyleisö hylkäsi liian omituisena, ottivat marginaalimusiikkifanit avosylin vastaan.

Luuta ja nahkaa jäi elämään. Jotkut sen kappaleet soivat yhä Nurmion keikoilla niin kuin klassikoiden kuuluukin.

Ari Väntänen
www.arivantanen.com

Tuomari Nurmio kotisivu

Hae Tuomari Nurmion klassikko ’Luuta ja nahkaa’ kirjastosta.

Hae Luuta ja nahkaa kirjastosta:
esitäytetty Monihaku kohdistuu
aluekirjastoihin, ja
kohdekirjaston voi vaihtaa.

Kysy musiikista!
Jos et löydä etsimääsi voit
kysyä kirjastonhoitajalta.

Levyhyllyt | Löydä Finnasta
Tuomari Nurmio: Luuta ja nahkaa (CD: Johanna Kustannus 1997 | LP: Svart Records 2019)

Lue lisää | Löydä Finnasta
Leskinen, Juice & Kanerva, Timo: Vaikuttajat korvissamme, 195 sivua. (Kirjayhtymä, 1993)
Lindfors, Jukka & Nurmio, Hannu: Tuomari vastoin tahtoaan – todistusaineistoa Tuomari Nurmion varhaisvuosilta, 200 sivua. (Odessa, 1990)
Lindfors, Jukka & Salo, Markku & Pesonen, Raimo: Dumari – kohdusta hautaan ja paratiisin puutarhaan, 551 sivua. (WSOY, 2010)
Nurmio, Tuomari: Karvainen sielu, 78 sivua. (WSOY, 1994)

Tuomari Nurmio: Luuta ja nahkaa (1997 | 2019).