A-ha [1] • Vuodet 1982–1994
A-ha [2] • Vuodet 1998–2023
Musiikkia esille kirjastossa
Yli 40 vuoden suhteellisen yhtenäisen toiminnan jälkeen Norjan omaa A-hata voi pitää eurooppalaisen popmusiikin klassikkobändinä, jonka tuotantoa leimaa kunnioitettava tasalaatuisuus. Alkuaikojen kansainvälinen megasuosio on tasoittunut vankaksi kulttimaineeksi.
A-han levytysura onkin vaivatta jaettavissa kahtia vuoden 1993 Memorial Beach -albumia seuranneen pidemmän tauon kohdalta. Tässä diskografia-artikkelin ykkösosassa käsittelen A-han viittä ensimmäistä täyspitkää, bändin kaupallista huippukautta.
A-ha perustettiin Etelä-Norjan Askerissa vuonna 1982. Taustalla oli kitaristi Pål Waaktaarin ja kosketinsoittaja Magne Furuholmenin aiempi, yhden albumin julkaissut bändi Bridges. A-ha syntyi laulaja Morten Harketin liittyessä mukaan. Miesten tähtäin oli ulkomailla, ja pian bändi muutti Lontooseen ja yhytti tuottaja-muusikko John Ratcliffin, josta tuli heidän apukätensä matkalla maineeseen.
Yhtyeen musiikki luokitellaan usein synapopiksi, mutta varhaisia levyjä kuunnellessa on selvää, että vaikutteita on tullut eniten 80-luvun alun diskofunkista ja kaiketi esimerkiksi Duran Duranilta, joka oli tuolloin maailman isoimpia nimiä. Näihin on sitten sekoiteltu avokätisesti annosteltua pohjoismaista melankoliaa ja eeppisiä melodiakulkuja.
Norjalaisten käyntikorttibiisi oli tietysti ’Take On Me’, joka periytyi jo Bridgesin ohjelmistosta. Waaktaar on läpi vuosikymmenten ollut A-han pääasiallinen biisintekijä, mutta tässä tapauksessa Harketin näkemys ilmeisesti nosti kappaleen siivilleen – ei tosin kertaheitolla, vaan hiljalleen räpytellen. Jo syksyllä 1982 äänitetyllä demolla kuuluu ikoninen syntikkariffi, joka yksinään on voinut sanella sen, että A-ha alettiin mieltää 80-luvun alun synapop-trendin jatkajiksi.
A-ha:n uran alkupuolen hittejä mm. albumeilta Hunting High And Low ja Scoundrel Days kerättiin yhteen kokoelmalevylle Headlines And Deadlines (1991).
’Take On Me’ piti kuitenkin äänittää ja julkaistakin moneen kertaan ennen kuin se saatiin täydellistettyä tuntemaksemme virtaviivaiseksi pop-klassikoksi. Lopulta kesällä 1985 se rysäytti A-han maailman listoille, merkittävänä apuna uraauurtavasti animaatiota ja live action -kuvaa yhdistelevä romanttinen video, joka valloitti bändille varsinkin Amerikan, MTV:n varhaisella kultakaudella. Billboardin Hot 100 -listalla sinkku ylsi kerrassaan ykköseksi, briteissä kakkoseksi ja kärkipään sijoille ympäri maailmaa.
A-ha: Take On Me • albumilta Hunting High And Low 1985
Lokakuussa ilmestynyt debyyttialbumi Hunting High And Low ylsi 11 miljoonan maailmanlaajuiseen myyntiin tietysti ’Take On Men’ ansiosta, muttei pelkästään: itse asiassa nimenomaan kakkossingle ’The Sun Always Shines On TV’ toi A-halle ainoan brittiykkösen. Levyn klassisen hittitrilogian täydentää ylväs nimikappale, josta esimerkiksi Chris Martin pitää niin paljon, että Coldplay esitti sitä 2000-luvulla livenä.
A-ha: Hunting High And Low • albumilta Hunting High And Low 1985
On myönnettävä, että nämä kolme jättävät helposti loput debyytistä varjoonsa. Huntingin biisimateriaali on kuitenkin kokonaisuutenakin pätevää ydinkasarin suurten elkeiden poppia. Ei aivan klassikko, mutta esittelee bändin vahvuudet alkaen Waaktaarin melodiantajusta ja Harketin tunteellisten sfäärien kartoittamiseen kuin omiaan olevista laulajankyvyistä.
Albumiraidoista voikin nostaa esiin haikean ’Living A Boy’s Adventure Talen’, joka tuntuu mielenkiintoiselta sivupolulta siihen nähden, millaisiin maisemiin A-ha debyyttinsä jälkeen yritti ensin suunnata.
A-ha: Living A Boy’s Adventure Tale • albumilta Hunting High And Low 1985
Yhtye nimittäin palasi studioon jo alkuvuodesta 1986, tuottajanaan britti Alan Tarney, joka oli avittanut jo esikoislevyn isoissa hiteissä. Kakkosalbumi Scoundrel Days saatiinkin kauppoihin lokakuussa 1986, tuskin vuosi edeltäjänsä jälkeen.
Soundi-ihanteet olivat etääntymässä entisestään 80-luvun alun synapopista, ja ehkä A-hata houkuttelivat myös heille auenneet USA:n markkinat. Scoundrel Days on nimittäin isoa, debyyttiä rockimpaa ja melko amerikkalaisen kuuloista olkatoppauskasaria. Kohdittain nämä elkeet ovat kätkeä A-han skandinaavisen sydämen, eikä jokin ’Manhattan Skyline’ ole bändin kärkisaavutuksia.
Kaiken lisäksi resepti ei toiminut USA:ssa. Levy jäi Billboardin listasijalle 74, siltä ei irronnut kunnon hittejä – eikä A-ha niitä saanut jenkeissä koskaan sittemminkään. Sikäläisessä katsannossa se on ’Take On Mestä’ tunnettu yhden hitin ihme.
Sitä vastoin Euroopassa, mukaan lukien briteissä, Scoundrel Days menestyi mukavasti, vaikka kovin klassisia singlejä ei löydykään. Tässä oli kuitenkin pohja A-han suosion kestävyydelle.
Nimenomaan singleillä haettiin ehkä liikaakin amerikkalaista sensibiliteettiä. Niistä paras on ’I’ve Been Losing You’, mutta kakkosalbumin varsinaiset kohokohdat ovat albumiraitoja. Nimibiisi ’Scoundrel Days’ onkin hiljalleen noussut ainakin faniklassikon asemaan.
A-ha: Scoundrel Days • albumilta Scoundrel Days 1986
Jos kohtalokasta melankoliaa A-halta kaipaa, kannattaa laittaa soimaan vaikkapa turhan harvoin mainittu ’The Weight Of The Wind’.
A-ha: The Weight Of The Wind • albumilta Scoundrel Days 1986
Vuonna 1987 bändi sai merkittävän tilaisuuden ja isoimman hittinsä sitten debyyttilevyn, kun se pääsi tekemään nimikappaleen James Bond -elokuvaan The Living Daylights. 80-luku ei ole Bond-brändin arvostetuinta aikaa, mutta hittilistoilla Bond-tunnarit juhlivat isojen popnimien voimalla; ’The Living Daylightsia’ oli edeltänyt Duran Duranin megamenestys ’A View To A Kill’.
A-han tunnaribiisi oli bändin valmis sävellys, jota Bond-tunnareiden kapellimestari John Barry tuunaili hieman omien standardiensa mukaiseksi. Yhteistyö Barryn kanssa ei ollut norjalaisille helppoa ja johti lopulta välirikkoon. Leffatunnariversiosta tuli iso hitti, mutta seuraavalle A-ha -albumille se päätyi bändin originaalia noudattelevana versiona.
A-ha: The Living Daylights • albumilta Stay On These Roads 1988
Tuo kolmosalbumi, Stay On These Roads, ilmestyi jo toukokuussa 1988, joten tahti jatkui kiivaana. Levy tehtiin jälleen Alan Tarneyn kanssa. Sen angloamerikkalainen kriitikkovastaanotto oli vähän vaihteleva ja myyntikäyrät hiljalleen laskussa, mutta eurooppalaisella tasolla A-ha oli yhä iso bändi, ja ylsipä levy taas brittilistan kakkoseksikin. ’The Living Daylightsin’ ohella toiseksi listamenestykseksi ja keikkasettien vakioksi nousi varsinaisena ensisinglenä julkaistu nimikappale, jolla kuuluu 80-luvun lopun mahtipontisesti jytisevä ja jähmeä soundimaailma – mutta itse biisi on taas yksi vaivatta valtavaan kertosäkeeseen nouseva A-ha -anthem.
A-ha: Stay On These Roads • albumilta Stay On These Roads 1988
Kohdittain Stay On These Roads on sortua vähän ylenpalttiseen kasaripullisteluun, mutta toisaalta levyltä löytyy viehättäviä irtiottoja, kuten vähän Motown-henkinen ’You Are The One’ ja nätti, vähäeleisempi ’There’s Never A Forever Thing’. Nämä viittoilevat yhtyeelle tietä alkuperäisen formaatin ulkopuolelle 90-luvun lähestyessä.
A-ha: There’s Never A Forever Thing • albumilta Stay On These Roads 1988
Aivan vaivaton se siirtymä ei kuitenkaan ollut. Jo pidempi levytystauko ennen lokakuussa 1990 ilmestynyttä East Of The Sun, West Of The Moonia kertoo oman paikan hakemisesta muuttuvassa musiikki-ilmastossa, samoin kuin tuottajan vaihtuminen Christopher Neiliin ja Tears For Fearsin ”äänettömänä yhtiömiehenä” tunnettuun Ian Stanleyyn.
Yllätysratkaisu oli versioida levyn ensisingleksi ja avauskappaleeksi Everly Brothersin 60-luvun alun hitti ’Crying In The Rain’, suhteellisen linjanmukaiseen myöhäiskasarityyliin tosin. Valtavaa hittiä siitä ei tullut, kuten ei albumistakaan – ainakaan Euroopassa tai USA:ssa. Kriitikot olivat penseitä ja bändin ura yleisesti laskusuunnassa.
A-ha: Crying In The Rain • albumilta East Of The Sun, West Of The Moon 1990
Nykykorviin East Of The Sun kuulostaa ilman muuta mainettaan paremmalta levyltä. Bändi on pystynyt leikkaamaan tuotantopuolelta kasariylettömyyksiä, ja vaikka tarjolla ei ole varsinaisia lekoja, niin tasaisen vahvaa ja rentoutuneen kuuloista popbiisimateriaalia kuitenkin. Esimerkiksi käy vaivaton pophelmi ’Slender Frame’.
A-ha: Slender Frame • albumilta East Of The Sun, West Of The Moon 1990
Ja mitä siihen suosioon tulee, asiat näyttivät erilaisilta, kun tarkastelupiste siirrettiin Euroopasta Etelä-Amerikkaan. Siellä A-hasta oli jostain syystä tullut yksi isoimmista popnimistä, ja tammikuussa 1991 se esiintyi Rock In Rio -festivaalin päätähtenä 198 000 ihmiselle. Yhtyettä jäi selvästi harmittamaan, miten niukasti tämä Euroopassa noteerattiin.
Ehkä katse olikin siis syytä kääntää Amerikkaan? Tämä tosin tarkoitti vähän paradoksaalisesti Pohjois-Amerikkaa, joka ei ollut A-halle enää juuri korviaan lotkauttanut.
Syksyksi 1991 bändiltä haluttiin kokoelma ja sille uusi biisi. Headlines And Deadlines – The Best Of A-halta julkaistiinkin singlenä aika uhmakkaan ja U2-vaikutteisen kuuloinen ’Move To Memphis’ – ja U2:llahan oli myös ollut 80-luvun lopussa jenkkilää ihannoiva vaiheensa. Biisistä ei kuitenkaan tullut isoa hittiä, eivätkä A-han jäsenet muuttaneet Memphisiin. Kokoelma myi vanhojen hittien voimalla platinaa esimerkiksi Saksassa ja Britanniassa.
Seuraavaa albumia norjalaiset menivät kyllä tekemään USA:han, mutta Princen Paisley Park -studioille Minneapolisiin, tuottajanakin nyt Princen yhteistyökumppani David Z. Kesäkuussa 1993 ilmestyneellä Memorial Beachilla ei silti juuri symbolimiehen vaikutusta kuulu, mutta yleisesti amerikkalainen tunnelma levyllä kyllä on: parissa biisissä gospel-kuorot, aiempaa tummasävyisempi ja rockimpi meininki. Ehkä Memorial Beachia voi kutsua A-han ”grungen jälkeiseksi” levyksi. Sitä U2:ta on myös vähän siellä täällä.
Kokonaisuus ei ole huono, mutta jotkut East Of The Sunin avaamat mahdollisuudet on kiistatta hukattu. ”Iso single” – listamielessä ei tosin niin iso – oli hieno ’Dark Is The Night For All’, joka taas on suoraa jatkoa edellislevyn tunnelmille.
A-ha: Dark Is The Night For All • albumilta Memorial Beach 1993
Moderni rocksoundi toimii ehkäpä parhaiten vähän uhkaavalla ’Cold As Stonella’, joka kantaa yllättävän hyvin kahdeksan minuutin mittansa.
A-ha: Cold As Stone • albumilta Memorial Beach 1993
Memorial Beach ei ollut iso menestys eikä edes arvostelumenestys. Ei sellaista kai enää odotettukaan. Pienen maan suuret pojat saivat vielä yhden hetken parrasvaloissa Lillehammerin vuoden 1994 talviolympialaisten avajaisissa, mutta pian sen jälkeen A-ha vetäytyi vähin äänin usean vuoden tauolle ja soolo- ja oheisprojektien pariin.
2000-luvun tullen se kuitenkin palasi melkeinpä entistä ehompana. Siitä lisää seuraavalla kerralla.
Saatat pitää myös näistä Levyhyllyistä
A-ha [2] 1998–2023 • Arvokkaasti vanhenemisen taito • A-ha 2000-luvulla
Bogart Co. – käsi kädessä kasarin kanssa • Vuodet 1981–1989
Classix Nouveaux: Night People – futuristisen uusi aalto
David Bowie: ★ Blackstar – jazzia ja rockia moderneimmillaan
Depeche Mode: Construction Time Again – kun syntikkabändi löysi äänensä
Duran Duran: Big Thing – iso juttu, unohdettu klassikko
Lloyd Cole And The Commotions: Rattlesnakes – debyyttialbumin herkkyys teki vaikutuksen
Madonna: Ray Of Light – electronican ja elämän äärelläNew Order: Movement – vaiston varassa eteenpäin
Pet Shop Boys: Behaviour – pop osuu sydämeen
Simple Minds: Street Fighting Years – voimaa ja suurta tunnetta
Suede: Autofiction – pois menneisyyden varjoista
Tears For Fears: The Seeds Of Love – kasaripopin klassikko
The 1975: I Like It When You Sleep, For You Are So Beautiful Yet So Unaware Of It – kurotus kohti täydellistä rockmusiikkia
The Stone Roses loi uutta ja ajatonta • The Stone Roses [1989]
The The: Mind Bomb – politiikkaa ja henkilökohtaisuuksia
U2: Achtung Baby – aitoa parempi levy
Years & Years: Communion – nykypäivän syntikkapopin helmi
A-ha
Finna.fi
1980-luku
Hunting High And Low | Warner Bros. Records 1985
Scoundrel Days | Warner Bros. Records 1986
Stay On These Roads | Warner Bros. Records 1988
1990-luku
East Of The Sun, West Of The Moon | Warner Bros. Records 1990
Memorial Beach | Warner Bros. Records 1993
2000–2009
Minor Earth | Major Sky | WEA Records 2000
Lifelines | WEA Records 2002
How Can I Sleep With Your Voice In My Head • A-ha Live • live | WEA Records 2003
Analogue | 2005
Foot Of The Mountain | Universal Music 2009
2010-luku
Cast In Steel | We Love Music/Polydor/Universal Music Group 2015
MTV Unplugged – Summer Solstice • 2CD • 2CD+DVD • live | Swinglong/We Love Music/Polydor 2017
2020-luku
True North | Sony Music/RCA 2022
Kokoelmalevyjä
A-ha
Finna.fi
Headlines And Deadlines – The Hits Of A-ha • LP • CD | Warner Bros. Records 1991
The Singles 1984|2004 • CD | Warner Strategic Marketing 2004
25 • The Very Best Of A-ha • Celebrating 25 Years • 2CD | Rhino Entertainment 2010
Original Album Series [Hunting High And Low • Scoundrel Days • Stay On These Roads • East Of The Sun West Of The Moon • Memorial Beach] • 5CD | Warner Bros. Music Group 2011
Mårten Harket
Finna.fi
Poetenes Evangelium | Kirkelig Kulturverksted 1993
Wild Seed | Warner Bros. Records 1995
Vogst Villa | Norsk Plateproduksjon 1996
Letter From Egypt | Polydor/Universal Music 2008
Out Of My Hands | Compass Point/We Love Music/Island/Universal Music 2012
Brother | Compass Point/Universal Music 2014
Lue lisää a-ha -albumeista norjaksi
Finna.fi
a-ha – Hunting High And Low [Morgenbladet topp 100] Larissa Bendel, 96 sivua | Falck forlag 2011
a-ha – Scoundrel Days [Morgenbladet topp 100] Frode Grytten, 97 sivua | Falck forlag 2011
Hunting High And Low
Spotify
Hunting High And Low • 1985 • Kannen valokuva: Just Loomis
Stay On These Roads • 1988 • Kannen valokuva: Just Loomis
Memorial Beach • 1993 • Kannen valokuva: Just Loomis
