Anki – monipuolinen luonnonlapsi

Agneta ”Anki” Lindqvist 1945–2007
Anki, Bosse ja Robert Cumulus
Musiikkia esille kirjastossa

Anki: Anki yksin (Columbia 1966).

Hyvinkin monenlaisille musiikin ystäville Anki on varmasti kaikkien aikojen hurmaavimpia laulajiamme. 1960-luvun alkupuolelta käynnistyneen taiteilijanuran kerrostumissa soivat niin blues, jazz, iskelmä, folk ja chanson kuin pop ja rock. Kenties vasta näinä aikoina tätä Muistojen bulevardi –radio-ohjelman vakioesiintyjää on ryhdytty nostamaan merkittävimpien klassikoiden joukkoon. Ainakin monista populaarimusiikin historiikeista tuppaa löytymään perinpohjaisen artistiesittelyn sijaan vain useita lyhyitä viitteitä.

Anki Lindqvist vuonna 1973 Kuva: Kari Rainer Pulkkinen

Anki Lindqvist vuonna 1973 • Kuva: Kari Rainer

Agneta ”Anki” Lindqvist (1945–2007) teki julkisen ensiesiintymisensä jo nelivuotiaana lastentarhanopettajansa vetämässä radion lastenohjelmassa sekä esiintyi varttuessaan mm. koulujuhlissa ja tansseissa. 16-vuotiaana Anki sijoittui toiseksi Nuorten tanssihetki -laulukilpailussa kappaleella ’St. Louis Blues’ ja allekirjoitti levytyssopimuksen. Käännösmateriaaliin keskittyneet ensilevytykset ovat etupäässä jazzvivahteista iskelmää. Debyyttisinkulla Neiti yksinäinen // Olkoon niin (1962) Ankia säesti kitarayhtye The Savages. Seuraavan vuoden alussa äänitetystä, viekoittelevasta kakkossinkusta Teinitytön blues // Bel-Ami tuli kohtalaisen suosittu.

Teinitytön blues

Monet varhaistuotannon tunnetuimmat laulut kuten ’Ne kesäyöt’ (1965) tai ’Sunny’ (1966) ovat pop-iskelmää, mutta ajankohdan muoti-ilmiönäkin villinnyt folk oli alusta asti oleellinen osa Ankin taiteilijapersoonaa. Vuonna 1964 hän perusti Österbergin veljesten kanssa Peter, Paul & Marysta innoittuneen trion Anki, Bosse ja Robert, joka levytti onnistuneita käännösversioita angloamerikkalaisista ikivihreistä (’500 Miles’, ’Four Strong Winds’), puuvillapeltojen tuoksuisista negrospirituaaleista sekä ’Stenka Rasinin’ kaltaisista venäläiskappaleista. Kaihoisan kaunis ’Kaiken menetin’ (1965) on alun perin traditionaali ’All My Trials’.

Anki, Bosse & Robert: Kaiken menetin

Folkbuumin väistyessä Anki kuului kesän ’66 aikana Dannyn iskelmäkaartiin Katri Helenan rinnalla. Ankin ensimmäinen sooloalbumi Anki yksin (1966) tasapainoilee tyylitietoisesti viihteen ja folklaulelman välillä. Kotimaisten kansanlaulujen oheen istuu harmonisesti Kari Rydmanin kirjoittama ’Kaunein uni’. Erityisesti Jukka Kuoppamäki suomensi debyytille useita traditionaaleja kuin myös Cherbourgin sateenvarjot -musikaalista tutun balladin ’Rakkaani hylkää mua ei’.

Rakkaani hylkää mua ei

Seuraavalla levyllä Sateen jälkeen (1967) folksävyjen tilalla on enemmän jazzillisuutta, mistä hyviä esimerkkejä ovat käännökset Bill Evansin ’Waltz for Debbystä’ (’Ankin valssi’) sekä Luiz Bonfan ’Manha de Carnavalista’ (’Yön väistyessä’). Lukuun ottamatta Otto Donnerin sovittamaa ’Laulua rakastamisen vaikeudesta’ albumin sovitukset ovat Jörgen Petersenin ja Esa Pethmanin käsialaa. Pethman sävelsi ’Sinulle’-kappaleen Ankin omaan tekstiin.

Sinulle

1960-luvun lopulla Ankia kuultiin rockimman materiaalin parissa. Kesän 1969 yhteiskiertue Kirkan ja Eero Raittisen kanssa oli nimeltään ”Rock and Roll Circus”, ja syksyllä hän oli mukana Helsingin Svenska teaternin Hair-hippimusikaaliproduktiossa. Siinä lauloivat myös Hector, Cay Karlsson ja Sakari Lehtinen, joiden kanssa Anki ystävystyi ja perusti laulu- ja soitinyhtyeen nimeltä Cumulus. Lähtökohtana oli akustinen ”amatöörimusisointi”, sillä kaikilla perustajajäsenillä oli myös musiikin ulkopuolinen työ tai koulutus. Anki oli juuri valmistunut Taideteollisesta korkeakoulusta kamerataiteen linjalta. Ylioppilaskuntien tilaisuuksista alkanut bänditoiminta johti useiden suomen- ja ruotsinkielisten albumien levytykseen 1970-luvun varrella. Esikoislevyllä Cumulus (1971) on Ankin itsensä kirjoittama laulu ’Värähtelyjä’.

Cumulus: Värähtelyjä

’Aamu rannalla’, ’Härkä’, ’Sua kaipaan’, ’Idylli’, ’Marseillen poika’… Epäilemättä useimmille Cumulus on tullut tutuksi kokoelmien kautta, sillä harvinaisiksi käyneistä originaalilevyistä on tehty varsin rajoitetusti uusintapainoksia – Svart Recordsille erityiskiitos Cumuluksen kunnianhimoisimman albumin Sirkustirehtöörin pieni sydän (1973) uudesta tulemisesta. Yhtyeen kiistatta tunnetuin laulu on Erna Tauron vuoden 1977 sävellys ’Höstvisa’ eli ’Syyslaulu’ Tove Janssonin sanoihin, minkä seurauksena Cumuluksen suosio painottui Ruotsiin 1970-luvun loppuvuosiksi.

Cumulus: Höstvisa

Cumuluksen ohessa Anki ehti julkaista myös soololevyjä. Aiempaa pop-henkisemmillä albumeilla Ennen aurinkoa (1972) ja Aikalintu (1973) on runsaasti Hectorin suomentamia covereita erityisesti Buffy-Sainte Marien, Joni Mitchellin, Carole Kingin ja Carly Simonin tuotannosta. Näitä naisartisteja voineekin pitää Ankin tärkeinä innoittajina. Aikalinnun upea balladi ’Tiedän paljon jäävän taa’ löytyi Carly Simonin esikoisalbumilta.

Tiedän paljon jäävän taa

Ankin seitsemäs, valitettavan unohdettu albumi En anna heille anteeksi (1975) olisi omiaan herättämään myös progeharrastajien kiinnostuksen: alkuperäiskappaleita sille kirjoittivat mm. Jim Pembroke ja Frank Robson, ja valtaosan sovituksista tekivät Hectorin Herra Mirandos -levyltä tutut Matti ja Pirjo Bergström. Kokoelmille valikoitunut ’Hän kahlaa kanssasi halki tulppaanien’ on Måns Groundströmin sävellys Jarkko Laineen tekstiin. Huomionarvoista levyssä on myös se, ettei tällä kertaa ole mukana ainuttakaan covertulkintaa. Jopa Hectorin ’Trullilaulu’ ilmestyi hieman myöhemmin miehen omalla Liisa pien -albumilla. Joni Mitchell -vaikutteinen ’Ruuhka-aika’ on Ankin oma sävellys.

Ruuhka-aika

Ehkä kaikkein vahvimmin Ankin taiteellinen ennakkoluulottomuus ja näkemyksellisyys kuuluu laulelmalevyllä Runoja (1976), jonka hän itse ja Pirjo Bergström sävelsivät kotimaisten naisrunoilijoiden kuten Brita PolttilanEeva Kilven ja Eila Pennasen teksteihin. Myös levyllä soittavat muusikot ovat kaikki naisia. Vaikka laulut ovat enimmäkseen todella lyhyitä kestoltaan, hieno ja syvähenkinen albumi olisi ehdottomasti ansainnut enemmän huomiota jo ilmestymisaikanaan. ’Omenaposken’ Anki sävelsi Helena Anhavan runoon.

Omenaposki

Luonteeltaan Anki Lindqvistiä on kuvailtu nöyräksi ja vaatimattomaksi. Kenties senkin takia hän keskittyi 1980-luvulta alkaen enemmän päätyöhönsä TV-toimittajana Yleisradion FST:llä. Ajoittain hän vielä levytti ja keikkaili aina 2000-luvulle asti, mutta myöhempi äänitetuotanto jää määrältään suppeaksi. Vuoden 1987 albumi Tähtien rannalla – joka ilmestyi myös ruotsinkielisenä versiona Visa i vind – on raikas ja vilpittömästi esittäjänsä oloinen laulelmalevy. Keskinkertaiseen massaiskelmään Anki ei koskaan sortunut.

Hectorin tuottama mainio yhden CD:n kokoelma Ne kesäyöt 1963–1993 (1993) sisälsi pari uuttakin kappaletta, Hectorin säveltämän ’Neljä vuodenaikaa’ ja Buffy-Sainte Marien ’Until It’s Time for You to Go’ -kappaleen käännöksen ’Niin kauan kuin tää kestää saa’. Muoniossa 62-vuotiaana menehtynyt Anki tulee säilyttämään paikkansa musiikinrakastajien sydämissä.

Matti Pajuniemi

Niin kauan kuin tää kestää saa

Saatat pitää myös näistä Levyhyllyistä

Absoluuttinen Nollapiste: Olos [2000] – popmusiikkia, tavallaan
Al Stewart: Year Of The Cat [1976] – tarinankerrontaa huipputuotannolla
Bee Gees: Bee Gees’ 1st [1967] – melankolista kamaripoppia
Billy Joel – pianomiehen pitkä tie tähdeksi • The Stranger [1977]
Brian Wilson: That Lucky Old Sun [2008] – popneron paluu elämään
Clannad [1] 1970–1982 • Häilyvä kelttiläisyys ja modernin läsnäolo
Clannad [2] 1983–2024 • Aineettomasta new age -folkista takaisin juurille
Elton John – pianistin tie ihmemaahan • Goodbye Yellow Brick Road [1973]
Hector: Nostalgia [1972] – romantiikkaa tekniikan sukupolvelle
Irwin Goodmanin 1960-luku – kansantaiteilijan nousukiito
Jim Pembroke teki historiaa Suomessa • If The Rain Comes [2014]
John Lennon: Imagine [1971] – tunnustuksia ja idealismia
Joni Mitchell: Song To A Seagull [1968] – kun aitous välittyy
Juhani Aaltonen on suomijazzin suurmies ja monipuolinen muusikko • Vuodet 1958–2024
Jukka Tolonen Ramblin’ Jazz Band / KOM Quartet: Jazz Liisa 3 & 4 • Live In Studio [2016] • Jazzlastuja Liisankadulta 1973 ja 1975
Kari Tapio: Viimeiseen pisaraan [2009] – laulajan haave toteutuu
Kaseva – suomenkielinen aikuispop kestää aikaa • Vuodet 1974–2024

Kuusumun Profeetta: Kukin kaappiaan selässään kantaa [2001] – magneettista tajunnanvirtaa
Laila Kinnunen lauloi koko maailmalle • 1939–2000
Litku Klemetti: Kukkia muovipussissa [2021] – arvokasta hölynpölyä
Maarit: Maarit [1973] – vahvan äänen vahva avaus
Maria Ylipää & Emma Salokoski: Kauniita piikkejä [2024] – raja-aitoja rikkovaa laulelmaa
Miljoonasade [1] 1986–1992 • Innovaation ja populismin rajapinnalla
Miljoonasade [2] 1993–2023 • Suomirockin huipulta faniyhteisön suosikiksi
Nick Drake – lauluja suljettujen ovien takaa • Five Leaves Left [1969]Bryter Layter [1970]Pink Moon [1972]
Pekka Streng – kohti unen maata Magneettimiehen kuolema [1970]  Kesämaa [1972] Unen maa [2009]
Pihasoittajat – folklaulelman helmi • Vuodet 1965–1978
Rättö ja Lehtisalo: Kopernikus hortoilee näkinkengässä / helvetissä [2003] – avaruuden svengaava hypnoosi
Sandy Denny 1947–1978 • Folk rockin unohtumaton ääni
Suomalaista rockia ruotsiksi [2023]
Unisono Quartet / TaivaantemppeliJazz Liisa 1 & 2 • Live In Studio [2016] • Jazzlastuja Liisankadulta 1973
Vesa-Matti Loiri: 4+20 [1971] – hämäriä tuokiokuvia
Wigwam: Hard N’ Horny [1969] – historiallisen suomalaisbändin debyytti
Wigwam / Taivaanvuohi: Pop Liisa 3 & 4 • Live In Studio [2016] • Poplastuja Liisankadulta 1973
Wings: Venus And Mars [1975] – popmusiikkia rakkaudesta

💿
Anki
Finna.fi

1960-luku

Anki yksin | Columbia 1966 • Top Voice / PSO 1967 & 1973 • Svart Records 2016
Sateen jälkeen | Top Voice / PSO 1967 & 1973 • Svart Records 2016
Vielä pois | Top Voice / PSO 1968
Idylli | Top Voice / PSO 1968

1970-luku

Ennen aurinkoa | Top Voice / PSO 1972
Aikalintu | Top Voice / PSO 1973
En anna heille anteeksi | Top Voice / PSO 1975
Runoja | Top Voice 1976

1980-luku

Julsånger från Finland Anki Lindqvist & Pauli Virta | PSO 1981
Tähtien rannalla | Scandia 1987
Visa i vind | Mill Records / Fazer Finnlevy 1987

💿
Anki, Bosse ja Robert
Finna.fi

Anki, Bosse ja Robert | Finlandia 1965
Anki, Bosse ja Robert [2] | Columbia 1966
Anki, Bosse ja Robert [3] | Top Voice 1967
Anki, Bosse ja Robert [4] | Top Voice 1969

Cumulus
Finna.fi

Cumulus | Finlandia / PSO 1973
Cumulus [2] | Finlandia / PSO 1973
Maihin | Finlandia / PSO 1973
Sirkustirehtöörin pieni sydän | Top Voice / PSO 1973 • Svart Records 2018
Rosa Grandiosa ynnä muita tarinoita | Top Voice / PSO 1974
Cumulus | Viking 1974
Folksongs from Finland | Top Voice / PSO 1975
Vuosi | Top Voice / PSO 1976
Cumulus [1977] | RCA Victor 1977
Vilka sånger ska jag sjunga? – Finlandssvenska dikter i visform | RCA 1977
Uskokaa tai älkää…. | RCA Victor 1978
Tillsammans | RCA Victor 1979

💿
Kokoelmalevyjä
Anki, Bosse ja RobertAnkiCumulus
Finna.fi

Parhaat 70–90 • 2LP Cumulus | Safir 1990
Ne kesäyöt 1963–1993 Anki | EMI Finland 1993
Syyslaulu [20 suosikkia] Anki ja Cumulus • CD | Fazer 1995
Nellyn palmikko [20 suosikkia] Anki, Bosse ja Robert • CD | Fazer 1996
Cumulus på svenska Cumulus • 2CD | Yle 2004
Niin kauan kuin tää kestää saa – Taiteilijan taival [Musiikin mestareita] Anki • 2CD | WEA 2008
30 suosikkia [Tähtisarja] Cumulus • 2CD | WEA 2011
Anki yksinSateen jälkeen Anki • CD | Rocket Records 2011

📚
Lue lisää suomalaisesta viihteestä ja iskelmästä
Finna.fi

Iskelmän tähtitaivas – 500 suomalaista viihdetaiteilijaa Tony Latva & Petri Tuunainen, 583 sivua | WSOY 2004

📚
Lue lisää suomalaisesta rockista ja populaarimusiikista
Finna.fi

Suomalaisen rockin tietosanakirja Osa 1 A – L [Soundi-kirja 23] Esko Lehtonen, 341 sivua | Fanzine 1983
Lailasta Almaan – suomalaisten naisten populaarimusiikin historia Tiina Käpylä & Anna-Elena Pääkkölä, 351 sivua | Into Kustannus 2023
Rockin korkeat korot – suomalaisen naisrockin historia!  Arja Aho & Anne Taskinen, 321 sivua | WSOY 2003 & parannettu 1. painos 2004
Jee jee jee – suomalaisen rockin historia  Seppo Bruun & Jukka Lindfors & Santtu Luoto & Markku Salo, 543 sivua | WSOY 1998

Anki yksin • 1966
Spotify

Aikalintu • 1973
Spotify

En anna heille anteeksi • 1975
Spotify

Anki yksin • 1966

Anki: Anki yksin (Columbia 1966).

Sateen jälkeen • 1967

Anki: Sateen jälkeen (Top Voice / PSO 1967).

Vielä pois • 1968

Anki: Vielä pois (Top Voice / PSO 1968).

En anna heille anteeksi • 1975

Anki: En anna heille anteeksi (Top Voice / PSO 1975).

Musiikkikirjastot.fi logo

Levyhyllyt-juliste 2023. Harri Oksanen & Tuomas Pelttari