Marillion: Seasons End – uusi ääni, uusi alku

Seasons End | EMI 1989

Marillion: Seasons End (EMI 1989).

Brittiprogella meni 80-luvulla paremmin kuin ehkä muistammekaan. Hieman odotusten vastaisesti neo-progen johtotähti Marillion saavutti kotimaassaan jopa listaykkösen paikan nelosalbumilla Misplaced Childhood, puhumattakaan lukuisista sinkkuhiteistä. Yhtyeen setämäinen vokalisti Fish oli Music Televisionin myötä tuttu kasvo monille – niillekin, jotka eivät progesta niin välittäneet.

70-luvun lopulla perustettu viisikko vavahti uuden tilanteen äärellä vuonna 1988. Hittien, raskaiden kiertueiden ja livetuplan jälkimainingeissa Fish jätti jo kansainvälistäkin huomiota saaneen kokoonpanon. Karismaattinen tarinankertoja päätti lähteä soolouralle. Mitä viidennestä Marillion-albumista tulisi?

Marillion: Hooks In You

Marillion jatkoi Fishin eron jälkeen rivakasti eteenpäin. Uutena vokalistina aloitti aiemmin yhtyeissä Europeans ja How We Live vaikuttanut Steve HogarthSeasons Endin tuottaja Nick Davis rohkeni nostaa Hogarthin reilusti esiin, ja loihti albumille aiemmasta eroavan värimaailman. Hogarth loi Marillioniin oman kiistämättömän ulottuvuutensa. Hänestä tuli välitön osa bändisoundia. Isosta käänteestä huolimatta Marillion oli edelleen vireästi toimiva bändi, jolla oli sekä biisejä että ajatuksia tulevasta. Aiempien albumien kaltaisten konseptien puutteessa sanoittajaksi tuli apuun John Helmer.

On tietysti vaikeaa lähteä liidaamaan tunnetun bändin soundia, ja viedä musiikkia eteenpäin. Hogarth jää toiseksi Fishille riipaisevan arvaamattomassa pisteliäisyydessä, mutta voittaa kuulaan antaumuksellisella suoruudella. ’The Uninvited Guest’ on mutkaton esimerkki uudesta Marillionista.

Marillion: The Uninvited Guest

Albumin A-puolen pitkä aloitus The King Of Sunset Town viillettää mahtipontisesti eteenpäin, aivan kuin mitään vokalistikriisiä ei olisi ollutkaan. Hogarthin rinnalla nelikko Steve Rothery, Ian Mosley, Pete Trewavas ja Mark Kelly iskee antaumuksella. Marillion suoriutuu vaikeuksitta peribrittiläisen progetyöstön ääressä läpi komean sävellyksen – säästelemättä tiettyjä Genesis-kaikuja 70-luvun loppupuolelta. Bändi tuntuu musiikillisesti ilmiselvän voimaantuneelta. Aiempien albumien tapaan Seasons End sisältää myös hittimateriaalia. Yksi helmistä on ’Easter’.

Marillion: Easter

Loppua kohti Seasons End kärsii lievästä yliyrittämisestä. After Me osoittaa, että tunnelman kehittelyyn jäi kasvuvaraa. Pienine puutteineenkin Seasons End puhuttelee silkassa vilpittömyydessään. Berlin esittelee mainion outron, häivähdyksen tulevasta vapautuneisuudesta. Ehkä yhtye mietti hetkittäin jo seuraavaa albumia Holidays In Eden, josta tuli popmaisempi kokonaisuus. Joka tapauksessa monta Marillion-klassikkoa oli vielä kirjoittamatta.

Seasons End
Steve Hogarth – laulu
Steve Rothery – kitara
Mark Kelly – kosketinsoittimet
Mark Trewavas – bassokitara
Ian Mosley – rummut
Tuottaja: Nick Davis

Kirjastosta kannattaa kysyä Seasons Endin remasteroitua laitosta vuodelta 1998. Normipainoksen vihkossa on mukana bändin jäsenten muisteluita. Laajennettu 2CD-painos sisältää lisäksi varhaisia demonauhoituksia. Toimitus suositteleey historiasta kiinnostuneille myös Clutching At Strawsin 2CD-painosta, josta löytyy bändistä eronneen Fishin eli Derek W. Dickin suora puheenvuoro Marillionin hankalista ajoista ennen Seasons Endiä.

Tuomas Pelttari

Marillion | kotisivu
Marillion | Facebook
Marillion | Instagram
Marillion | Twitter

Saatat pitää myös näistä Levyhyllyistä

Al Stewart: Year Of The Cat [1976] – tarinankerrontaa huipputuotannolla
Annie Haslam – brittiprogen satakieli • Annie In Wonderland [1977]
Camel [1] 1971–1978 • Bluesjuurista sinfoniseen progeen
Camel [2] 1979–2019 • Melodisen progen konkari
Elton John – pianistin tie ihmemaahan • Goodbye Yellow Brick Road [1973]
Genesis: Selling England By The Pound [1973] – englantilaisen progen suurteos
Genesis: The Lamb Lies Down On Broadway [1974] – Gabriel ja Rael progen huipulla
Genesis: A Trick Of The Tail [1976] – uuden tanssin alku
Genesis: Wind & Wuthering [1976] – kokonaisen nelikon viimeinen näyttö
Karmakanic: In A Perfect World [2011] – modernin progen täysosuma

Marillion: F E A R Fuck Everyone And Run [2016] – pelosta pelon voittamiseen
Mike Oldfield: Tubular Bells [1973] – taiderockin ainutlaatuinen menestystarina
Peter Gabriel [1] 1977–1985 • Progeyhtyeen keulakuvasta omavaraiseksi sooloartistiksi
Peter Gabriel [2] 1986–2023 • Taiderockin vanhempi valtiomies
Phil Collins: No Jacket Required [1985] – vapaa ja omillaan
Pink Floyd: The Dark Side Of The Moon [1973] – avain maailmanmenestykseen
Pink Floyd: A Momentary Lapse Of Reason [1987] – rentoa jatkoaikaa huipulla
Steve Hackett – monipuolinen säveltäjä ja Genesiksen progeperinnön vaalija • Vuodet 1971–2023
The Mute Gods: Tardigrades Will Inherit The Earth [2017] – sana ja asenne kohdallaan
Viima: Väistyy mielen yö [2024] – taitoa, herkkyyttä, mielikuvia

Marillion | Fish-kausi
Finna.fi

1980-luku

Script For A Jester’s Tear | EMI Records 1983
Fugazi | EMI Records 1984
Misplaced Childhood | EMI Records 1985
Clutching At Straws | EMI Records 1987
The Thieving Magpie (La Gazza Ladra) • live | EMI Records 1988

Marillion | Steve Hogarth -kausi
Finna.fi

1980-luku

Seasons End | EMI Records 1989

1990-luku

Holidays In Eden | EMI Records 1991
Brave | EMI Records 1994
Afraid Of Sunlight | EMI Records 1995
This Strange Engine | Castle Communications 1997
Radiation | Castle Communications/Raw Power 1998
Marillion.com | Intact Records 1999

2000–2009

Anoraknophobia | Liberty Records 2001
Marbles | Intact Records 2004
Somewhere Else | Intact Records 2007
Happiness Is The Road | Intact Records 2008
Less Is More | Intact Records 2009

2010-luku

Sounds That Can’t Be Made | Ear Music 2012
FEAR – Fuck Everyone And Run | Ear Music 2016

2020-luku

An Hour Before It’s Dark | earMusic 2022

Steve Hogarth + Richard Barbieri
Finna.fi

Not The Weapon But The Hand | Kscope 2012
Arc Light | Poison Apple 2013 • Kscope 2014

Steve Rothery
Finna.fi

The Ghosts Of Pripryat | InsideOut Music 2015

DVD & Bluray
Marillion
Finna.fi

Brave, 50 min | EMI Records 1995
The EMI Singles Collection, 90 min | EMI Records 2002
From Stoke Row To Ipanema – A Year In The Life – June 89 to July 90, 183 min. | EMI Records 2003
Live From Cadogan Hall, 247 min. | Racket Records 2011
Live From Loreley, 87 min. | EMI Records 2004
Marbles In The Park, 134 min. | Racket Records 2017
Somewhere In LondonRacket Records 2007
Clutching At Straws  • 4CD + Bluray + 60-sivuinen liitekirja | Parlophone 2018

Lue lisää
Finna.fi

Seasons End  Marillion • 2CD + 24-sivuinen liitevihko | EMI 1997
Clutching At Straws  Marillion • 4CD + Bluray + 60-sivuinen liitekirja | Parlophone 2018
Clutching At Straws
  Marillion • 2CD + 24-sivuinen liitevihko | EMI 1998

Marillion • Separated Out – The Complete History 1979–2002  Jon Collins | Helter Skelter 2003
Marillion • Separated Out… Redux  Jon Collins, 381 sivua | Foruli 2012
Mountains Come Out Of The Sky – The Illustrated History Of Prog Rock  Will Romano, 246 sivua | Backbeat Books 2010

Read more about progressive rock
Finna.fi

Tomorrow Never Knows – Rock And Psychedelics In The 1960s Nick Bromell, 225 pages | University Of Chicago Press 2000
Scented Gardens Of The Mind – A Guide To The Golden Era Of Progressive Rock (1968–1980) In More Than 20 European Countries  Dag Erik Asbjörnsen, 548 pages | Borderline 2000
Mountains Come Out Of The Sky – The Illustrated History Of Prog Rock  Will Romano, 246 pages | Backbeat Books 2010
The Strawberry Bricks Guide To Progressive Rock  Charles Snider, 362 pages | Strawberry Bricks 2007
The Space Between The Notes – Rock And The Counter-Culture  Sheila Whiteley, 118 pages | Routledge 2002
Beyond And Before – Progressive Rock Since The 1960s  Paul Hegarty, 318 pages | Continuum 2011
Citizens Of Hope And Glory – The Story Of Progressive Rock  Stephen Lambe, 224 pages | Amberley 2011

Seasons End • 1989
Spotify

Seasons End • 1989

Marillion: Seasons End (EMI 1989).

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *