Duran Duran: Big Thing – iso juttu, unohdettu klassikko

Big Thing | EMI 1988

Duran Duran: Big Thing (1988).Neonväreissä leiskuva uutuuslevyn kansikuva yllätti Duran Duran -fanit vuonna 1988. Bändiposeeraus näytti olevan mennyttä. Ehkä vielä suurempi visuaalinen yllätys oli gatefold-kannen sisäsivuilta avautuva viileys ja …etäisyys. Kaikki ei ollutkaan alleviivatun muodikasta tai kiiltävää. Tekstejäkin oli häivytetty kollaasissa ikään kuin taustalle. Muutoksia tapahtui myös musiikissa. Duranien viidettä studioalbumia hallitsi erilainen tatsi. Kovatasoiset biisit hiipivät mieleen aivan toisella tapaa kuin Rion tai Seven And The Ragged Tigerin supermenestynyt popkiito.

Se kaikkein tärkein – biisinteko – oli kuitenkin yhtä hallussa kuin aikaisemmin, ja Big Thing parantaa asteen pari edeltäjästään Notorius. Tämä oli hieno ansio, sillä vuoden -88 listamusiikin moderni popsoundi sisälsi osin riskialttiita toteuttamistapoja. Duran Duran ei horjunut ja Big Thing säilyi ylväänä kokonaisuutena, joka väistää halvanohuet tuotantokarikot.

Alun perin Birminghamista ponnistanut bändi lähti toden teolla lentoon kun Simon Le Bon ryhtyi lupaavan kombon laulajaksi. Taiteilijaopiskelijoiden nouseva kokoonpano iski lähelle kultasuonta vuonna 1981, apunaan tuottaja Colin Thurston. Jo ensisingle ’Planet Earth’ herätti. Debyyttialbumin Duran Duran ja suurta huomiota saaneen singlen ’Girls On Film’ myötä popkuluttajat innostuivat ympäri maailmaa. Järjettömän toimiva rocklevy Rio (1982) teki Duran Duranista maailmantähden. ’Hungry Like The Wolf’, ’Save A Prayer’ ’Hold Back The Rain’ ja ’The Chauffeur’ jättivät moniin 80-luvun nuoriin lähtemättömät jäljet.

Aivan suurimman maailmanmenestyksen kynnyksellä The Rio Tour toi bändin syyskuussa -82 Helsingin Kulttuuritalolle ja Turun konsettitalolle. Voittokulkua jatkoivat albumit Seven And The Ragged Tiger ja astetta seesteisempi Notorious. Duran Duran näytti hallitsevan popmaailmaa hyvän matkaa pitkin 1980-lukua, jopa Bond-elokuvan A View To A Kill tunnarin avulla. Vaikka kovin hysteria väistyi oli vuosikymmenen loppu yhä hienoa Duran-aikaa.

Duran Duran vuonna 1988: Simon Le Bon (vas.), John Taylor ja Nick Rhodes. Kuva: Duran Duran -kotisivu.

Duran Duran vuonna 1988: Simon Le Bon (vas.), John Taylor ja Nick Rhodes. Kuva: Duran Duran -kotisivu.

Triona Simon Le BonNick RhodesJohn Taylor sävelletty viides DD-levy Big Thing puski eteenpäin virkeästi. Isosti läiskähtelevät perkussiot ja synamassat olivat vaihtuneet kevyempiin jo edellisellä levyllä. Soundi muuttui selkeästi kitaristi Andy Taylorin eroamisen jälkeen. Yhtä iso muutos oli rumpali Roger Taylorin lähtö. Rock jäi taaemas.

Ensimmäinen singleraita ’I Don’t Want Your Love’ iski dance-otteella. Monet house-biisit voivat olla kuluneita, mutta Duran Duranin groove on hallussa mestarillisesti – kuin Chic ei olisi koskaan kadonnut. Funkkaavan bändin siivittämänä Le Bon yltää hienoon lentoon.

Simon Le Bon oli saanut lisää herkkyyttä ja itsevarmuutta. Teinipopvuosien aika näytti kääntyvän yhä kauemmas historiaan kun mietteliäämpi Duran Duran kolahti: ’Too Late Marlene’, ’Palomino’ ja ’Land’ ovat loistokamaa. Vaikutuksen tekee myös kolmas singleraita ’Do You Believe In Shame?’

Jouluksi -88 julkaistu single All She Wants Is:

Levyn kakkospuoli jatkaa Simon Le Bonin vapautuneen lauluklangin esiintuloa. ’Palomino’ näyttää miten sävykästä jälkeä syntyy. Yksi unohdetuimmista Duran-raidoista on ’Land’. Sen raukeus on juhlavaa.

Big Thing päättyy mietteliään mahtipontisesti. ’Flute Interlude’ nivahtaa ’The Edge Of Americaan’, jonka siirtolaisteema on valitettavan ajankohtainen alkuvuodesta 2019. Duran Duranin paras protestilaulu sulautuu lopulta painostavaan äänimassaan, kuin loputonta lohduttomuutta kuvastaen. Kaiken päättävä ’Lake Shore Driving’ on pysäyttävä kokemus. Ja Le Bonin laulu kulki koko ajan yhä sielukkaammin.

Duran Duran on aina osannut panostaa albumeihin. Levytyksen kaari, niin sanotut albumiraidat ja päätösbiisit ovat olleet tärkeitä, samalla tavalla kuin bändillä on ollut silmää videotuotannollekin. Vaikka Big Thing on jäänyt hieman syrjään DD-diskografiassa, se antaa yhä paljon. Vanha totuus tulee pintaan: onnistunut albumi ole koskaan vain tuotantotyötä. Se on biisejä ja bändihenkeä.

Tuomas Pelttari

Duran Duran | kotisivu
Duran Duran | Facebook
Duran Duran | Instagram
Duran Duran | Twitter

Big Thing
Simon Le Bon – laulu
Nick Rhodes – kosketinsoittimet
John Taylor – bassokitara
Tuottajat: Duran Duran, Jonathan Elias ja Daniel Abraham

Warren Cuccurullo – kitara
Steve Ferrone – rummut
Sterling Campbell – rummut
Chester Kamen – kitara

Hae DD-klassikko 'Big Thing' kirjastosta!

Hae DD-klassikko ’Big Thing’ kirjastosta.

Hae Big Thing kirjastosta!
Esitäytetty Monihaku kohdistuu
aluekirjastoihin, ja
kohdekirjaston voi vaihtaa.

Kysy musiikista!
Jos et löydä etsimääsi voit
kysyä kirjastonhoitajalta

Levyhyllyt | Finna.fi
Duran Duran

1980-luku

Duran Duran | EMI 1981
Rio | EMI 1982
Seven And The Ragged Tiger | EMI 1983
Notorious | EMI 1986
Big Thing | EMI 1988

1990-luku

Liberty | Parlophone/EMI 1990
Duran Duran – Wedding Album | Parlophone/EMI 1993
Thank You | Parlophone/EMI 1995
Medazzaland | Capitol Records 1997

2000–2009

Pop Trash | Hollywood Records 2000
Astronaut | Duran Duran New Partnership 2004
Red Carpet Massacre | Skin Divers 2007

2010-luku

All You Need Is Now | Tape Modern t/a Skin Divers 2011
Paper Gods • 2LP & CD | Warner Bros. Records 2015

Classix Nouveaux: Night People – futuristisen uusi aalto
Duran Duran: Big Time – iso juttu, unohdettu klassikko
Jean-Michel Jarre: Electronica 1 – The Time Machine
Jean-Michel Jarre: Electronica 2 – The Heart Of Noise
New Order: Movement – vaiston varassa eteenpäin
Pet Shop Boys: Behaviour – pop osuu sydämeen
Ruusut: Kevätuhri – inhimillisyyttä ajankuvan alla

Lue lisää | Finna.fi

100 Years Of British Music – A Photographic Tribute To Some Of The Greatest Songwriters And Composers Of All Time  Guy Fletcher, 272 sivua | Omnibus 2014 
Duran Duran – Notorius  Steve Malins, 294 sivua | Andre Deutsch 2005
Duran Duran – Wild Boys  Steve Malins, 312 sivua | Carlton Books 2013
Duran Duran  William Simmons & Richard Rosenfeld, 64 sivua | Octopus Books 1984
Wild Boy – My Life With Duran Duran  Andy Taylor, 324 sivua | Orion/Grand Central 2008, pokkaripainos: Orion 2009
In The Pleasure Groove – Love, Death & Duran Duran  John Taylor, 387 sivua | Dutton 2012 • Uusi painos: Sphere 2013

Duran Duran: Big Thing (1988).

Duran Duran: Big Thing (1988).

J. Karjalainen: Lännen-Jukka – uutta vanhaa musiikkia

Lännen-Jukka – amerikansuomalaisia lauluja | Poko/EMI 2006

J. Karjalainen: Lännen-Jukka (2006).J. Karjalaisen vuonna 1981 alkanut levytysura on yksi suomalaisen populaarimusiikin suurista menestystarinoista. Kiistellyin sen vaiheista on Amerikansuomalaisia lauluja -trilogia, joka kanavoi Karjalaisesta esiin hahmon nimeltä Lännen-Jukka.

Lännen-Jukka syntyi parin vuoden etsikkoajan tuloksena. Vuonna 2002 julkaistun Valtatie-albumin tehtyään Karjalainen kaipasi jotakin uutta. Pitkän ja menestyksekkään uransa siinä vaiheessa hän oli kyllästynyt olemaan se artisti, jona hänet tunnettiin, ja kirjoittamaan uusia jiikarjalaismaisia kappaleita J. Karjalaiselle. Niissä tunnelmissa hän napsautti kitaralaukun kiinni ja tarttui viisikieliseen banjoon. Vähitellen hän oppi soittamaan sitä.

Lännen-Jukka aka J. Karjalainen. Kuva: Lännen-Jukan kotisivulta.

Lännen-Jukka aka J. Karjalainen. Kuva: Lännen-Jukan kotisivulta.

Bob Dylanin Chronicles-kirjaa lukiessaan Karjalainen keksi, mitä banjolla pitäisi soittaa. Dylan sanoo kirjassaan, että kansanlauluissa on usein enemmän sisältöä kuin kirjoissa.
”Mietin, löytyisikö Suomesta sellaisia kappaleita. Mulla oli banjo sylissä, kun avasin rekilaulukirjan summassa kohdasta Talvella maa on valkoinen ja kesällä viheriöitsee”, Karjalainen muisteli vuonna 2010, kun haastattelin häntä Sue-lehteen. ”Aloin laulaa sitä Charley Pattonin Mississippi Boweavil Bluesin sävelellä. Mä näin valon! Se laulaja ei ollut J. Karjalainen. Se oli Lännen-Jukka, 20-30-lukujen yksinäinen songster.”

Lännen-Jukka oli legenda jo syntyessään. Hänen äänessään kuuli J. Karjalaisen tunnistettavan, tunteikkaasti määkivän soundin, mutta se oli mongertavampi ja sammaltavampi juomaripojan ääni. Kuulosti siltä kuin 1900-luvun alussa Ameriikkaan töihin ja pontikankeittoon lähteneen esi-isän ääni olisi laulanut kauan sitten kadonneita lauluja Karjalaisen kautta. Siinä oli mukana hiukan teennäistä lännenlokariparodiaa, mutta enemmän autenttisen oloista vanhan maailman charmia, jonka lähimmät vastineet löytyivät ennen sotia tehdyiltä blueslevyiltä. Lännen-Jukalla oli konkreettinenkin esikuva: Karjalainen kertoi haastattelussani, että amerikansuomalaisen laulajan Erik Kiven ”örveltävä ja epävireinen Matin muija -tulkinta rakensi raamit Lännen-Jukan laulutyylille ja hahmolle”.

Lännen-Jukka inspiroi Karjalaisen Jukkaa. Hän äänitti seuraavan albuminsa ”Keltaisen talon toisen kerroksen hellahuoneessa kevättalvella 2006”, kuten hän albumin kanteen kirjoitti. ”Oli aika viileää. Käytin huopatossuja, Jaloviinaa ja koivuhalkoja.” Jukalla – kumpi hän nyt sitten olikaan – oli käytössään Kevin Enochin viisikielinen banjo ja Gibsonin L-1-kitara. Janne Vikstenin avustamissa sessioissa biisit taltioitiin monofonisina kertaottoina niin kuin 1920-luvulla tehtiin.

Lännen-Jukan albumi oli Karjalaiselle todellinen irtautuminen entisestä. Sen primitiivinen ja minimalistinen toteutus oli todella kaukana hänen edellisten julkaisujensa täyteläisestä bändisoundista. Rämisevään banjoon ja lauluun perustuva toteutus vaati biiseiltä paljon, ja taitavana laulunkirjoittajana Karjalainen onnistui kehittämään siihen toimivan konseptin turvautumatta vanhoihin maneereihinsa. Suomen hän otti kansanlaulujen sanoituksista, Amerikan omista sävellyksistään, jotka hän teki pohjoisamerikkalaisen folkin ja bluesin malliin.

Lännen-Jukan kappaleet eivät kuulostaneet niinkään oikealta amerikansuomalaiselta musiikilta kuin siltä, miltä amerikansuomalaisen musiikin olisi pitänyt kuulostaa. Siinä on Lännen-Jukka Karjalaisen amerikansuomalaisten laulujen nerous: hän sulautti kahden kulttuurin kansanmusiikin yhteen tavalla, joka ei ollut historiallisesti totuudenmukainen, mutta joka olisi hyvin voinut olla. Lännen-Jukan lauluissa vanhoista elementeistä syntyi jotakin täysin uutta.

Lännen-Jukan debyytillä on monta helmeä. Spiritistisestä istunnosta kertova synkkä balladi Sormus se kulki itteksensä, siirtolaiselämän kaihon ja haaveet vangitseva Maailman Matti, Emmy Köhlerin Nu tändas tusen juleljus -joululauluun (Nyt syttyy valot tuhannet) sävelletty Hoopon joulu, rehvakas kolmiodraama Nancy ja Sally, Missisipin deltan ja Pohjanmaan lakeuksien kartat päällekkäin asettava myyttinen Minä, Vili ja Charlie… Kokonaisuus oli niin vahva ja visio niin makea, että albumi olisi toiminut hyvin myös ilman tunnetuimpia laulujaan, infantiilista Piupali paupalia ja puhki kulunutta Minun kultani kaunis on -kansanklassikkoa. (Näin siitäkin huolimatta, että ne ovat levyn lauluista ainoat, joita amerikansuomalaiset ovat oikeasti merten tuolla puolella laulaneet.)

Levyn kanteen Karjalainen (s. 1957) kirjoitti kuin selitykseksi tarinan siitä, miten oli kohdannut mummolan naapurissa Lännen-Jukaksi kutsutun miehen, joka oli viettänyt koko 1920-luvun Yhdysvalloissa töitä paiskien, maata kiertäen ja laulujaan laulaen. Albumin hän kertoi sisältävän kappaleita, jotka vuonna 1981 kuollut Lännen-Jukka oli 1970-luvun mittaan hänelle opettanut. Se oli hieno legenda, johon haluaa uskoa, niin kuin Robert Johnsonin ja paholaisen tapaaminen neljän tien risteyksessä.

Syksyllä 2006 julkaistu Lännen-Jukka – amerikansuomalaisia lauluja -albumi oli monelle vanhalle J-fanille sokki ja sai myös levy-yhtiön väen mietteliääksi. Siltikin levy myi kultaa kuin näyttämisen ilosta, ja Karjalainen sai Lännen-Jukan avustuksella myös aivan uutta yleisöä. Lännen-Jukan legenda eli vielä kahden albumin verran. Hanuristi Veli-Matti Järvenpään kanssa tehty Paratiisin pojat ilmestyi vuonna 2008. Trilogian viimeisteli Polkabilly Rebels (2010), jolla Jukalla oli taustallaan 50-lukulainen sähkökitara- ja pystybassobändi. Vielä sekin kipusi Suomen virallisen albumistan kärkeen.

2010-luvun alussa Karjalainen oli valmis hyvästelemään Lännen-Jukan. Vähän haikein mielin, mutta kuitenkin. ”Kun Lännen-Jukka tuli mun luo toukokuussa 2005, mä näin valon”, Karjalainen sanoi Suessa. ”Nyt mä kävelen pimeyteen kitaralaukun kanssa. Mutta mä uskon, että vastaan tulee taas jotain uutta ja inspiroivaa.”

J. Karjalaisen menestyksekäs paluualbumi Et ole yksin ilmestyi maaliskuussa 2013.

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

J. Karjalainen | Warner Music Live
Lännen-Jukka | kotisivu

Varaa J. Karjalaisen Lännen-Jukka kirjastosta.

Varaa J. Karjalaisen Lännen-Jukka kirjastosta.

Esitäytetty Monihaku aluekirjastoihin. Kohdekirjaston voi vaihtaa.

Kysy musiikista kirjastonhoitajalta.

Levyhyllyt | Finna.fi
J. Karjalaisen trilogia | Amerikansuomalaisia lauluja

Lännen-Jukka | Poko/EMI 2006
Paratiisin pojat | Jukan Productions/Poko Rekords 2008
Polkabilly Rebels | Jukan Productions/Poko Rekords 2010

Levyhyllyt | Finna.fi
J. Karjalainen ja Mustat Lasit

1980-luku

J. Karjalainen ja Mustat Lasit | Kompass Records 1981
Yö kun saapuu Helsinkiin | Kompass Records 1982
Tatsum Tisal | Poko Rekords 1983
Tunnussävel • live | Poko Rekords 1983
Doris | Poko Rekords 1985
Varaani | Poko Rekords 1986
Kookospähkinäkitara | Poko Rekords 1987
Lumipallo | Poko Rekords 1988

Levyhyllyt | Finna.fi
J. Karjalainen

1990-luku

Keltaisessa talossa | Poko Rekords 1990

Levyhyllyt | Finna.fi
J. Karjalainen Yhtyeineen

Päiväkirja | Poko Rekords 1991
Tähtilampun alla | Poko Rekords 1992
Villejä lupiineja | Poko Rekords 1994

Levyhyllyt | Finna.fi
J. Karjalainen Electric Sauna

J. Karjalainen Electric Sauna | Poko Rekords 1996
Laura Häkkisen silmät | Poko Rekords 1998
Electric picnic | Poko Rekords 1999

2000–2009

Marjaniemessä | Poko Rekords 2001
Valtatie | Poko Rekords 2002

Levyhyllyt | Finna.fi
J. Karjalainen

2010-luku

Et ole yksin | Warner Records 2013
Sinulle, Sofia | Warner Records 2015
Sä kuljetat mua | Warner Records 2018

22-Pistepirkko: Lime Green DeLorean – outo auto ja viimeinen matka
Aija Puurtinen & Jalavei: Keltaisen talon ullakko – sanoja sieltä jostakin
Captain Beefheart And His Magic Band: Safe As Milk – suuri taiteilija esittäytyy
Death Hawks: Psychic Harmony – astronautiskelijan yllätyssiirto
Dingo: Kerjäläisten valtakunta – porilaiset manian kourissa
Hearthill: Graveyard Party Blues – hurmos ja sykkivä sydän
Juice Leskinen Grand Slam: Pyromaani palaa rikospaikalle – sanailua ja syvyyttä
Jukka Nousiainen: Ei enää kylmää eikä pimeää – kyynisyyden ja toiveikkuuden vuoristoradassa
Kuusumun Profeetta: Kukin kaappiaan selässään kantaa – magneettista tajunnanvirtaa
Lasten Hautausmaa: IV – lohtua ja jatkuvuutta
PK Keränen: Serobi Songs – toimintaa ilman turvaverkkoa
Rättö ja Lehtisalo: Kopernikus hortoilee näkinkengässä/helvetissä – avaruuden svengaava hypnoosi
Tuomari Nurmio: Luuta ja nahkaa – koruton mestariteos
Wigwam: Hard N’ Horny – historiallisen suomalaisbändin debyytti

Nuotti | Finna.fi
J. Karjalainen

Laulumies  J. Karjalainen, 92 sivua | Johnny Kniga 2002

Lue lisää | Finna.fi

Aitoa suomirokkia – Poko Rekordsin historia  Vesa Kontiainen, 667 sivua | Like 2004
Vaikuttajat korvissamme  Juice Leskinen & Timo Kanerva, 193 sivua | Kirjayhtymä 1993

Jee jee jee – suomalaisen rockin historia  Seppo Bruun & Jukka Lindfors & Santtu Luoto & Markku Salo, 543 sivua | WSOY 1998
Suomi-rockin tiekartta  Petri Nevalainen, 216 sivua | Gummerus/Ajatus 2005
Suomi soi 1 – Tanssilavoilta tangomarkkinoille  Pekka Gronow & Jukka Lindfors & Jake Nyman, 408 sivua | Tammi 2005
Suomi soi 2 – Rautalangasta hiphoppiin  Pekka Gronow & Jukka Lindfors & Jake Nyman, 359 sivua | Tammi 2005
Suomi soi 3 – Ääniaalloilta parrasvaloihin  Pekka Gronow & Jukka Lindfors & Jake Nyman, 400 sivua | Tammi 2005
Muistelmat – osa 1  Bob Dylan & kääntäjä Erkki Jukarainen, 298 sivua | WSOY 2005

J. Karjalainen: Lännen-Jukka (2006).

J. Karjalainen: Lännen-Jukka (2006).

Pink Floyd: A Momentary Lapse Of Reason – rentoa jatkoaikaa huipulla

A Momentary Lapse Of Reason | Pink Floyd Music/EMI Records 1987

Pink Floyd: A Momentary Lapse Of Reason (1987).Yllätys oli melkoinen kun David Gilmourin kitara soi radiossa vuonna -87 nimen Pink Floyd alla. Kahdeksan vuotta The Wall -tuplalevyn ja neljä The Final Cutin jälkeen markkinoilla todella oli bändin tuore studioalbumi. Tilanne tuntui kutkuttavana monin tavoin. Jo 1970-luvun puolivälistä lähtien suvereenina musiikillisena johtajana kunnostautunut Roger Waters oli riitautunut bändikavereidensa kanssa. Lopulta yksi oli poissa. Gilmour ja Nick Mason olivat Richard Wrightin avustamana kolmisin Pink Floyd. Millainen olisi yhtyeen musiikillinen jälki ilman Watersia? Progea vai mainstreamia keskitien rokkia? Kenties yhtä suuri menestys kuin ajanhenkinen ja ällistyttävän kaupallinen Genesis-levy Invisible Touch?

Pink Floyd nousi yhdeksi maailman tunnetuimmista bändeistä The Dark Side Of The Moonin ja sen jälkeen tehtyjen levytysten ansiosta. Waters sävelsi määrätietoisesti eikä välttämättä tarvinnut kovin paljon apua työhönsä. The Final Cut (1983) oli jo lähellä olla Watersin sooloalbumi, niin vähän Gilmour ja Mason olivat mukana. Kosketinsoittaja/laulaja Richard Wright (1943–2008) oli jäänyt bändistä jo aiemmin. Kahdentoista studioalbumin jälkeen oltiin hajoamispisteessä.

Kuka saisi pitää nimen Pink Floyd? Gilmour ja Mason saivat oikeuden nimen, Waters sai itselleen konseptin The Wall. Soolouran sijaan kitaristi/laulaja Gilmour halusi viedä Pink Floydin askeleen eteenpäin. Mukaan tulivat rumpali Nick Mason ja The Wallin tuottaja Bob Ezrin. Näytön paikka oli ilmeinen, sillä Gilmourin soololevyltä About Face (1984) jäi tuottaja Ezrinin kanssa paljon petrattavaa. Alun perin Gilmourin tulevalle sooloalbumille suunnattua materiaalia tuotettiin huolellisemmassa yhteistyössä. Sävellyksiä olivat mukana tekemässä Ezrin, Anthony Moore ja Roxy Musicin kitaristi Phil Manzanera.

Syksyksi -87 julkaistu Pink Floydin paluualbumi pakattiin komeisiin Storm Thorgersonin suunnittelemiin kansikuviin. Mietteliäs ja virtaviivaistunut rockpoljento nojaa vahvasti Ezrininin tunnelmanluontiin. Levy alkaa soutamisen äänillä ja samplemaisella puheensorinalla, ja kohoaa pariksi minuutiksi pastoraalisiin kosketinsoitintunnelmiin. Gilmourin krominhohtoinen kitarasoundi virittelee elonmerkkejä. 80-lukulaista estetiikkaa kuullaan singleraidalla ’Learning To Fly’. Sitä komistaa uskallusta ja leap of faith -sanomaa viestivä video.

Watersin tiukasti vaalima purevuus ja saarnamiehen elkeet ovat poissa. Gilmourin vahvuudet laulajana kannatti tuoda esiin. Hänen äänensä maalaa maisemia kaihoisan kauniisti, aivan toisin kuin Watersin viiltävä realismi. Poissa on myös Pink Floydissa vallinnut teemallisuus. Tilalla on enemmän omillaan olevia teoksia.

Gilmour taitaa rockhymnin rakentamisen. ’On The Turning Away’ lähtee liikkeelle koskettimien ja akustisen kitaran rauhassa. Onnistuneen mahtipontinen sävel istuu erinomaisesti kaiutettujen rumpujen, kitarasoolojen ja riipivän urkuvärinän maailmaan. Hymni voimaantuu entisestään kun Pink Floydin tavamerkkinen tempon tuplaus tapahtuu.

Synaperkussioiden avittama ’Yet Another Movie’ saattoi hämmentää aiempaan Floyd-soundiin tottuneita. Hitaasti pulppuava mahtipontisuus on jälleen läsnä, ehkä möhkälemäisempänä kuin Floydilla koskaan. Tempon edestakaiset muutokset kääntävät tunnelmaa juuri oikealla hetkellä. Taustalla kuuluvat lähes huomaamattomat puheosuudet ovat periaatteessa korneja, mutta luovat jännitettä.

B-puolen keskivaiheen ’A New Machine’ kertoo karua kieltä. Jostain lakonian ja hädän puolivälistä kuuluu David Gilmour:

– I have always been here
I have always looked out from behind these eyes
It feels like more than a lifetime.

– Do you ever get tired of the waiting?
Do you ever get tired of being in there?
Don’t worry, nobody lives forever
Nobody lives forever.

Terapeuttinen ote lävistää biisiä muutenkin. Kireä jousi kirskuu läpi mahtailevan musiikin. Se ikään kuin tyytyy osaansa, mutta todella tyytyväisenä. Päätösraidan surumielisenä viestinä tuntuu olevan väistämättömyys: bändin on jatkettava vaikeiden raastupajuttujenkin läpi omaan suuntaan. Watersin bassokuviot korvaa konemainen hypnoosi. Se toimii hienosti, vaikka onkin valovuosien päässä Floydin 60-luvun psykedelisorgaanisesta alkutuotannosta. ’Sorrow’ toi Gilmourin käsiin vahvan alustan jumalaiselle kitaroinnille. Lopputulos on hengittävä kokonaisuus, rasittavan pönötyksen vastakohta.

Pink Floyd saavutti albumillaan paljon. Maailmankiertue sai valtavasti yleisöä. Keikat olivat monille ainut livekontakti Pink Floydin musiikkiin. Kesäkuussa -89 bändi teki keikan myös Lahdessa. Konsertit olisivat varmasti onnistuneet ilman Momentary Lapsea, mutta uusi materiaali toi livebändille itseluottamusta. Livetupla Delicate Sound Of Thunder dokumentoi kunnon bändin, ei rahantekokonetta.

A Momentary Lapse Of Reason
David Gilmour – kitara, laulu, kosketinsoittimet, sekvensserit
Nick Mason – rummut, efektit

Richard Wright – piano, laulu, Kurzweil, Hammond-urut
Tony Levin – bassokitara, Stick
Jim Keltner – rummut
Steve Forman – lyömäsoittimet
Jon Carin – kosketinsoittimet
Tom Scott – alttosaksofoni, sopraanosaksofoni
Scott Page – tenorisaksofoni
Carmine Appice – rummut
Pat Leonard – syntetisaattorit
Bill Payne – Hammond-urut
Michael Landau – kitara
John Halliwell – saksofoni
Darlene Koldenhaven – taustalaulu
Phyllis St. James – taustalaulu
Donnie Gerrard – taustalaulu
Tuottajat: Bob Ezrin & David Gilmour

Pink Floyd -diskografiassa A Momentary Lapse Of Reason jää ilman hyvää vertailukohtaa, mutta tutustumisen yhteydessä voi tarkastella pariakin Roger Watersin levytystä samoilta ajoilta. The Pros & Cons Of Hitch-hiking ja soundtrack When The Wind Blows saivat kesällä -87 jatkoksi modernilta kuulostavan albumin Radio K.A.O.S. Levyiltä kuultaa se, miten myös Waters otti osansa läpitunkevan 80-lukulaisesta tuotantoestetiikasta. A Momentary Lapse Of Reason sai uuden vinyylijulkaisun tammikuussa 2017, osana huippuluokan remasters-sarjaa.

Bändin tarina jatkui vuonna 1994 julkaistulla levytyksellä The Division Bell. Viimeisin käänne studiosta on pääosin instrumentaalinen albumi The Endless River. Gilmour on pitänyt yllä verkkaista ja varsin tasokasta soolouraa, samoin Waters.

Tuomas Pelttari

Pink Floyd | kotisivu
Pink Floyd | Facebook
Pink Floyd | Instagram
Pink Floyd | Twitter

Varaa A Momentary Lapse Of Reason kirjastosta.

Varaa A Momentary Lapse Of Reason kirjastosta.

Esitäytetty Monihaku aluekirjastoihin. Kohdekirjaston voi vaihtaa.

Kysy musiikista kirjastonhoitajalta.

Levyhyllyt | Finna.fi
Pink Floyd

1960-luku

The Piper At The Gates Of Dawn | Columbia/EMI 1967
A Saucerful Of Secrets | Columbia/EMI 1968
More | Columbia/EMI 1969
Ummagumma • studio/live | Harvest 1969

1970-luku

Atom Heart Mother | Harvest/EMI 1970
Meddle | Harvest/EMI 1971
Obscured By Clouds | Harvest/EMI 1972
The Dark Side Of The Moon | Harvest/EMI 1973  Levyhyllyt • The Dark Side Of The Moon
Wish You Were Here | Harvest/EMI 1975
Animals | Harvest/EMI 1977
The Wall | Harvest/EMI 1979

1980-luku

The Final Cut | Harvest/EMI 1983
A Momentary Lapse Of Reason | Pink Floyd Music/EMI 1987

1990-luku ja 2010-luku

The Division Bell | EMI 1994
The Endless River | Parlophone/Columbia 2014

A Momentary Lapse Of Reason on hyvin edustettuna livelevyillä Delicate Sound Of Thunder ja Pulse. Molemmat ovat saaneet uudet vinyylijulkaisut 2017–2018. Kysy levyjä ja kirjallisuutta kotikirjastostasi.

Livealbumi Delicate Sound Of Thunder julkaistiin vuonna 1988. Remasteroitu vinyyli ilmestyi vuonna 2017.

Livealbumi Delicate Sound Of Thunder julkaistiin vuonna 1988. Remasteroitu vinyyli ilmestyi vuonna 2017.

Pink Floyd | Finna.fi
livealbumit

Ummagumma • studio/live | 1969
Delicate Sound Of Thunder
• live | 1988
Pulse • live | 1995
Is There Anybody Out There? • The Wall Live 1980–81 • live | 2000

Studioalbumien sarjasta on julkaistu kaksi kattavaa CD-boksia: Oh By The Way (2007), Discovery (2011) ja viimeisimpinä kaiken sisältävät kausiboksit The Early Years ja The Later Years. Toimitus suosittelee lämpimästi varsinaisten levytysten rinnalle myös Pink Floydin kokoelmalevyjä.

Kokoelmalevyt ja boksit | Finna.fi
Pink Floyd

The Best Of Pink Floyd | Columbia/Harvest/EMI 1970
Relics – A Bizarre Collection Of Antiques & Curios | Starline/Harvest 1971
A Nice Pair
| Harvest 1973
A Collection Of Great Dance Songs | Harvest/EMI 1981
Works | Capitol Records 1983
Shine On | EMI 1992
Echoes – The Best Of Pink Floyd | EMI 2001
Oh, By The Way | EMI 2007
Discovery | EMI 2011
The Best Of Pink Floyd – A Foot In The Door | Pink Floyd Records 2011
The Early Years 1965–1972 | Pink Floyd Records 2016
The Later Years 1987–2019 | Pink Floyd Records 2019

David Gilmour | Finna.fi

David Gilmour | Harvest/Columbia 1978
About Face | Harvest/Columbia 1984
On An Island | EMI/Columbia 2006
Metallic Spheres  The Orb & David Gilmour | Columbia 2010
Rattle That Lock | Columbia 2015

Roger Waters | Finna.fi

Music From The Body • soundtrack  Roger Waters & Ron Geesin | Harvest/EMI 1970
The Pros And Cons Of Hitch Hiking | Harvest/Columbia 1984
When The Wind Blows • soundtrack  Roger Waters & eri esittäjiä | Virgin Records 1986
Radio K.A.O.S. | EMI/Columbia 1987
Amused To Death | Columbia 1992
Is This The Life We Really Want? | Columbia 2017
Igor Stravinsky’s The Soldier’s Tale | Sony Classical Masterworks 2019

Richard Wright | Finna.fi

Wet Dream | Richard Wright Music Overseas 1978
Identity  Zee [=Rick Wright • Dave Harris] | Pink Floyd Music Ltd 1984
Broken China | Rick Wright Music Overseas/Guardian Records 1996

Nick Mason | Finna.fi

Nick Mason’s Fictitious Sports | Harvest 1981
Profiles  Nick Mason & Rick Fenn | Harvest 1985
White Of The Eye • soundtrack  Nick Mason & Rick Fenn | 1987
Unattended Luggage • 3LP • 3CD | Parlophone 2018

Syd Barrett | Finna.fi

The Madcap Laughs | Harvest 1970
Barrett | Harvest 1970

Kokoelmat | Finna.fi
Syd Barrett

Opel | Harvest 1988
Crazy Diamond • 3CD | Harvest 1993
The Best Of Syd Barrett – Wouldn’t You Miss Me? • CD | Harvest/Capitol 2001
An Introduction To Syd Barrett  Syd BarrettPink Floyd | Harvest 2010

Anderson Bruford Wakeman Howe – kauneutta ja karnevaalia
Genesis: Selling England By The Pound – englantilaisen progen suurteos
Genesis: The Lamb Lies Down On Broadway – Gabriel ja Rael progen huipulla
Genesis: A Trick Of The Tail – uuden tanssin alku
Genesis: Wind & Wuthering – kokonaisen nelikon viimeinen näyttö
Karmakanic: In A Perfect World – modernin progen täysosuma
Marillion: FEAR (Fuck Everyone And Run)  – pelosta pelon voittamiseen
Pink Floyd: The Dark Side Of The Moon – avain maailmanmenestykseen
Rush: A Farewell To Kings – viileän relasti proge
Rush
: 2112 – kuilun reunalta kontrolliin
Rush: Snakes & Arrows – ilmeikkään itseluottamuksen paluu
The Electric Light Orchestra: I – timantinkirkas debyytti
Yes: The Yes Album – yhtyeen ensimmäinen klassikko
Yes: Fragile – progen herkkää ylivoimaa
Yes: Talk – uusi uljas auringonnousu

Lue lisää | Finna.fi

Pink Floydin odysseia  Nicholas Schaffner & kääntäjä J. Pekka Mäkelä, 511 sivua | Johnny Kniga 2006 & 2011
Pink Floyd – koko ura  Ian Shirley & kääntäjät Maija-Kaisa Myllymäki & Marko Saarinen, 204 sivua | Minerva 2009
Aamunkoiton portit – progressiivinen rock 1967–1979  Matti Pajuniemi, 384 sivua | Suomen musiikkikirjastoyhdistys 2013

Pigs Might Fly – The Inside Story Of Pink Floyd  Mark Blake, 418 sivua | Aurum Press 2008
Pigs Might Fly – The Inside Story Of Pink Floyd  Mark Blake, 448 sivua | laajennettu painos • Aurum Entertainment 2013
The Dark Side Of The Moon – The Making Of The Pink Floyd Masterpiece  John Harris, 186 sivua | Fourth Estate, 2005
Inside Out – A Personal History Of Pink Floyd  Nick Mason, 384 sivua | Phoenix 2004
Inside Out – A Personal History Of Pink Floyd  Nick Mason, 416 sivua | Weidenfeld & Nicolson, päivitetty painos 2017
The Making Of Pink Floyd The Wall  Gerald Scarfe & Roger Waters, 256 sivua | Da Capo 2010 • Phoenix 2011

Beyond And Before – Progressive Rock Since The 1960s  Paul Hegarty, 318 sivua | Continuum 2011
Citizens Of Hope And Glory – The Story Of Progressive Rock  Stephen Lambe, 224 sivua | Amberley 2011
Mountains Come Out Of The Sky – The Illustrated History Of Prog Rock  Will Romano, 246 sivua | Backbeat Books 2010
The Strawberry Bricks Guide To Progressive Rock  Charles Snider, 362 sivua | Strawberry Bricks 2007
The Space Between The Notes – Rock And The Counter-Culture  Sheila Whiteley, 118 sivua | Routledge 2002

DVD & Blu-ray | Finna.fi
Pink Floyd

In Concert – Delicate Sound Of Thunder, 96 min. • VHS | Picture Music International 1989
Pulse • 2DVD | Pink Floyd (1987) Ltd. 2005
Classic Albums – Pink Floyd: The Making Of The Dark Side Of The Moon
, 85 min. • DVD & Blu-ray | Eagle Vision/Pink Floyd Music Limited 2003 & 2013

Pink Floyd: A Momentary Lapse Of Reason (1987).

Pink Floyd: A Momentary Lapse Of Reason (1987).

CMX: Veljeskunta – uuden ajan airut

Veljeskunta | Bad Vugum 1991

CMX: Veljeskunta (1991).Kirjailija Raymond Chandler kirjoitti aikoinaan, että jos tahtoo tarinan nytkähtävän eteenpäin, voi vaikkapa kirjoittaa miehen astuvan huoneeseen ase kädessään. CMX:n tarinassa sitä kohtausta edustaa Veljeskunta. Bändin toinen albumi oli yllättävä käänne ja johdanto tapahtumille, joita ei osannut ennustaa.

Veljeskunta:

Basisti-laulaja A.W. Yrjänän, rumpali Pekka Kanniaisen ja kitaristi Kimmo Suomalaisen vuonna 1985 perustama CMX soitti hardcorea niin, ettei vaaraa joukkoon sulautumisesta ollut. Bändi erottui skenestä erityisesti Yrjänän sanoituksilla, joissa oli vahva mytologinen lataus. P.Tuotanto -levymerkin Vote Vasko kiinnostui nuoresta torniolaisyhtyeestä Terveet kädet -legenda Läjä Äijälältä saamansa demon perusteella, ja niin CMX:n debyytti-EP Johannes Kastaja ilmestyi aivan vuoden 1988 alussa.

Julkaisu johti toiseen. Uudenlaisen hardcoren airut Johannes Kastaja teki vaikutuksen Kari Heikoseen, joka kiinnitti CMX:n Bad Vugum -yhtiölleen. Liiton sinetti oli vuonna 1989 ilmestynyt EP Raivo. Bad Vugum luotsasi CMX:n albumikantaan heti seuraavana vuonna. Ensimmäinen pitkäsoitto Kolmikärki (1990) sisälsi aiempien pikkulevyjen tapaan hardcorea, mutta myös muutakin cockrockparodiasta kansanmusiikkivaikutteisiin.

Kolmikärjen jälkeen CMX:n kokoonpano alkoi elää. Helsinkiin muuttaneet Yrjänä ja Kanniainen kiinnittivät yhtyeensä uusiksi kitaristeiksi niin ikään Torniosta pääkaupunkiin siirtyneet Janne Halmkronan ja Pasi Isometsän. Kun bändi oli levyttänyt Bad Vugumille EP:n Tanssitauti, Isometsä vaihdettiin Timo Rasioon, joka hänkin oli tullut etelään Torniosta. CMX oli hahmossa, joka pysyi ehyenä aina vuoteen 1997 saakka. Rumpalit ovat sittemmin vaihtuneet, mutta Yrjänän, Halmkronan ja Rasion Tornio-trio on pitänyt CMX:n liikkeellä.

Tanssitauti ei ilmestynyt samannimisellä ep:llä, vaan Veljeskunta-albumilla:

Helsingissä keväällä 1991 äänitetty Veljeskunta on olennainen CMX-levy niin kokoonpanon kuin kappaleidenkin puolesta. Se oli yhtyeen ydinkolmikoksi muodostuneen kitaraparin ja basisti-laulajan ensimmäinen yhteinen levytys. Samalla se oli ensimmäisen selkeä opaste sinne, minne entinen hc-pumppu oli musiikillisesti menossa.

Vanhoille faneille Veljeskunta oli hankala paikka, josta ei selvästikään ollut paluuta entiseen. CMX ei ollut ennenkään tehnyt puhdasoppista hardcorea, mutta Veljeskunta ei edustanut sitä ensinkään. Yrjänän ja Halmkronan kirjoittamissa kappaleissa kaahaus sai väistyä uusien ideoiden tieltä. Primitiivinen punkräyhä, progressiiviset tahtilajitemppuilut, metallisen tiukat käänteet ja psykologiset ja mytologiset teemat kehystettiin Veljeskunnalla shamanistiseksi ja vaihtoehtoiseksi taiderockiksi.

Metallipurkaus:

Veljeskunnan ilmestyessä CMX:n maine oli kiirinyt jo sen verran laajalle, että Bad Vugum rohkeni ottaa siitä tuhannen kappaleen ensipainoksen. Se myytiin loppuun, ja perään meni vielä toinen mokoma. CMX oli aivan liian vähän pop saadakseen radiosoittoa, mutta Veljeskunta oli silti alkusoittoa aivan uudenlaiselle suosiolle. Sanat ”indie” ja ”alternative” olivat hiipineet musiikkiväen jargoniin, ja kun Nirvanan Nevermind-albumi ampui kukkoilevalle stadionrockille niskalaukauksen, levy-yhtiöt havaitsivat vaihtoehtorockin epäkaupallisuuden eetoksessa väkevää kaupallista potentiaalia. Aika oli muuttunut otolliseksi CMX:n kaltaisille yhtyeille.

Veljeskunta saatteli CMX:n suurempiin kuvioihin. Albumi päätyi Kauko Röyhkän kautta Herodes-levymerkin Gabi Hakasen kuultavaksi, ja Hakanen tarjosi bändille levytyssopimusta. Herodesista tuli noihin aikoihin suuren EMI:n alamerkki, mikä merkitsi CMX:lle lisää näkyvyyttä. Tähän päivään mennessä CMX:n julkaisuja on myyty yhteensä 400 000 kappaletta.

Bad Vugum julkaisi Veljeskunnan vuonna 1993 CD:nä, joka sisälsi myös Tanssitauti-EP:n. Kymmenen vuotta myöhemmin ilmestyneellä Veljeskunta: Gold -versiolla mukana on myös EP Musiikin ystävälliset kasvot. Viime vuosien kattavin katsaus CMX:n alkuvuosiin on 2012 julkaistu Kolmikärjen veljeskunta -boksi, jolla on yhtyeen koko varhaistuotanto. Striimauspalveluista näitä julkaisuja ei löydy.

Ja tie jatkuu. CMX:n uusi single ’Tuulet ja myrskyt’ ilmestyi lokakuussa 2016. Se ennakoi alkutalvesta julkaistavaa kokoelmaa Cloaca Maxima III, jonka tiimoilta bändi tekee kiertueen.

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

CMX | kotisivu
CMX | Facebook
CMX | Instagram
CMX | Twitter

Veljeskunta
A. W. Yrjänä – bassokitara, laulu ja tehosteet
Janne Halmkrona – kitara
Timo Rasio – kitara
Pekka Kanniainen – rummut ja lyömäsoittimet

Kikke Heikkinen – taustalaulu
Kim Johannes – kosketinsoittimet

Varaa Veljeskunta kirjastosta.

Varaa Veljeskunta kirjastosta.

Esitäytetty Monihaku aluekirjastoihin. Kohdekirjaston voi vaihtaa.

Kysy musiikista kirjastonhoitajalta.

Levyhyllyt
CMX

1990-luku

Kolmikärki • LP | Bad Vugum 1990
Kolmikärki + EP Raivo • CD | Bad Vugum 1993
Kolmikärki Gold + EP Raivo + EP Johannes Kastaja • CD | Bad Vugum 2002
Veljeskunta • LP | Bad Vugum 1991
Veljeskunta + EP Tanssitauti • CD | Bad Vugum 1994
Veljeskunta Gold + EP Tanssitauti + EP Musiikin ystävälliset kasvot | Bad Vugum 2002
Kolmikärjen Veljeskunta • 4LP + 64-sivuinen liitekirja | Svart Records 2012
Aurinko • LP • Kasetti •  CD | Herodes/EMI 1992 • 2CD Aurinko – 20 v. juhlajulkaisu | Herodes/EMI 2012
Aura • CD • kasetti | Herodes/Oy EMI Finland Ab 1994 • 2CD Aura – 20v. juhlajulkaisu Herodes/EMI 2014 • 2LP Herodes/EMI 2014
Rautakantele • CD • kasetti | Herodes/Oy EMI Finland Ab 1995 | 2LP • Herodes 2010
Discopolis • CD • kasetti | Herodes/Oy EMI Finland Ab 1996
Vainajala | Herodes/Oy EMI Finland Ab 1998 | 2LP • Svart Records 2019

2000–2009

Dinosaurus Stereophonicus • 2CD | Herodes/Oy EMI Finland Ab 2000 | 3LP • Svart Records 2019
Isohaara | Herodes/Oy EMI Finland Ab 2002
Aion | Herodes/Oy EMI Finland Ab 2003 | 2LP • Svart Records 2020
Pedot | Herodes/Oy EMI Finland Ab 2005
Talvikuningas | Herodes/Oy EMI Finland Ab 2008 | 2LP • Svart Records 2017

2010-luku

Iäti | Herodes/Oy EMI Finland Ab 2010
Seitsentahokas • 2LP • CD | Ratas Music Group 2013
Mesmeria • 2LP • CD | Ratas Music Group 2015
Alkuteos • LP • CD | Ratas Music Group 2018

Against Me! Transgender Dysphoria Blues – transnaisen tositarina
Dingo: Kerjäläisten valtakunta – porilaiset manian kourissa
Eppu Normaali: Tie vie – koskettimien syventämiä sanoja ja säveliä
Hassisen Kone: Täältä tullaan Venäjä – estottoman rockin riemuvoitto
Juice Leskinen Grand Slam: Pyromaani palaa rikospaikalle – sanailua ja syvyyttä
Pete Malmi: Malmi – antisankarin tähtihetki
Pää Kii: Jos huonoo onnee ei ois mul ei ois onnee ollenkaan – punkbändi pelasti rockin
Ratsia: Ratsia – pirun harvinaista rock’n’rollia
Sielun Veljet: Softwood Music – Under Slow Pillars – unohdettu klassikko

Ad nauseam – CMX:n verkkosivujen kadonneet aarteet (Like) julkaistiin vuonna 2018.

Ad nauseam – CMX:n verkkosivujen kadonneet aarteet julkaistiin vuonna 2018.

Lue lisää | Finna.fi
A. W. Yrjänä

Arcana, 99 sivua | Like 1997
Rota, 71 sivua | Like 2000
Somnia, 94 sivua | Johnny Kniga 2003
Mechanema, 78 sivua | Johnny Kniga 2006
Arcana & Rota, 169 sivua | Like 2006
Päiväkirja 1995–2008 – taiteesta ja elämästä, 469 sivua | Johnny Kniga 2009
CMX – Encyclopedia Idiotica  Yrjänä, A. W. & Halmkrona, Janne & Hämäläinen, Tuukka, 644 sivua | Johnny Kniga 2009
Angelus, 70 sivua | Johnny Kniga 2010
Ad nauseam – CMX:n verkkosivujen kadonneet aarteet  Yrjänä, A. W. & Halmkrona, Janne & Hämäläinen, Tuukka, 719 sivua | Like 2018

DVD & VHS | Finna.fi
CMX

CMX VHS – video- ja kuvamateriaalia vuosilta 1985–2001 • VHS | Herodes/EMI 2001
CMX DVD – video- ja kuvamateriaalia vuosilta 1985–2001 • DVD+CD | Herodes/EMI 2001

CMX: Veljeskunta (1991).

CMX: Veljeskunta (1991).

Marillion: Seasons End – uusi ääni, uusi alku

Seasons End | EMI 1989

Marillion: Seasons End (1989).Brittiprogella meni 80-luvulla paremmin kuin ehkä muistammekaan. Hieman odotusten vastaisesti neo-progen johtotähti Marillion saavutti kotimaassaan jopa listaykkösen paikan nelosalbumilla Misplaced Childhood, puhumattakaan lukuisista sinkkuhiteistä. Yhtyeen setämäinen vokalisti Fish oli Music Televisionin myötä tuttu kasvo monille – niillekin, jotka eivät progesta niin välittäneet.

70-luvun lopulla perustettu viisikko vavahti uuden tilanteen äärellä vuonna 1988. Hittien, raskaiden kiertueiden ja livetuplan jälkimainingeissa Fish jätti jo kansainvälistäkin huomiota saaneen kokoonpanon. Karismaattinen tarinankertoja päätti lähteä soolouralle. Mitä viidennestä Marillion-albumista tulisi?

Marillion jatkoi Fishin eron jälkeen rivakasti eteenpäin. Uutena vokalistina aloitti aiemmin yhtyeissä Europeans ja How We Live vaikuttanut Steve HogarthSeasons Endin tuottaja Nick Davis rohkeni nostaa Hogarthin reilusti esiin, ja loihti albumille aiemmasta eroavan värimaailman. Hogarth loi Marillioniin oman kiistämättömän ulottuvuutensa. Hänestä tuli välitön osa bändisoundia. Isosta käänteestä huolimatta Marillion oli edelleen vireästi toimiva bändi, jolla oli sekä biisejä että ajatuksia tulevasta. Aiempien albumien kaltaisten konseptien puutteessa sanoittajaksi tuli apuun John Helmer.

On tietysti vaikeaa lähteä liidaamaan tunnetun bändin soundia, ja viedä musiikkia eteenpäin. Hogarth jää toiseksi Fishille riipaisevan arvaamattomassa pisteliäisyydessä, mutta voittaa kuulaan antaumuksellisella suoruudella. The Uninvited Guest on mutkaton esimerkki uudesta Marillionista.

Albumin A-puolen pitkä aloitus The King Of Sunset Town viillettää mahtipontisesti eteenpäin, aivan kuin mitään vokalistikriisiä ei olisi ollutkaan. Hogarthin rinnalla nelikko Steve Rothery, Ian Mosley, Pete Trewavas ja Mark Kelly iskee antaumuksella. Marillion suoriutuu vaikeuksitta peribrittiläisen progetyöstön ääressä läpi komean sävellyksen – säästelemättä tiettyjä Genesis-kaikuja 70-luvun loppupuolelta. Bändi tuntuu musiikillisesti ilmiselvän voimaantuneelta. Aiempien albumien tapaan Seasons End sisältää myös hittimateriaalia. Yksi helmistä on Easter.

Loppua kohti Seasons End kärsii lievästä yliyrittämisestä. After Me osoittaa, että tunnelman kehittelyyn jäi kasvuvaraa. Pienine puutteineenkin Seasons End puhuttelee silkassa vilpittömyydessään. Berlin esittelee mainion outron, häivähdyksen tulevasta vapautuneisuudesta. Ehkä yhtye mietti hetkittäin jo seuraavaa albumia Holidays In Eden, josta tuli popmaisempi kokonaisuus. Joka tapauksessa monta Marillion-klassikkoa oli vielä kirjoittamatta.

Seasons End
Steve Hogarth – laulu
Steve Rothery – kitara
Mark Kelly – kosketinsoittimet
Mark Trewavas – bassokitara
Ian Mosley – rummut
Tuottaja: Nick Davis

Kirjastosta kannattaa kysyä Seasons Endin remasteroitua laitosta vuodelta 1998. Normipainoksen vihkossa on mukana bändin jäsenten muisteluita. Laajennettu 2CD-painos sisältää lisäksi varhaisia demonauhoituksia. Toimitus suositteleey historiasta kiinnostuneille myös Clutching At Strawsin 2CD-painosta, josta löytyy bändistä eronneen Fishin eli Derek W. Dickin suora puheenvuoro Marillionin hankalista ajoista ennen Seasons Endiä.

Tuomas Pelttari

Marillion | kotisivu
Marillion | Facebook
Marillion | Instagram
Marillion | Twitter

Varaa Seasons End kirjastosta.

Varaa Seasons End kirjastosta.

Esitäytetty Monihaku aluekirjastoihin. Kohdekirjaston voi vaihtaa.

Kysy musiikista kirjastonhoitajalta.

Levyhyllyt
Marillion | Fish-kausi

1980-luku

Script For A Jester’s Tear | EMI Records 1983
Fugazi | EMI Records 1984
Misplaced Childhood | EMI Records 1985
Clutching At Straws | EMI Records 1987
The Thieving Magpie (La Gazza Ladra) • live | EMI Records 1988

Marillion | Steve Hogarth -kausi

1980-luku

Seasons End | EMI Records 1989

1990-luku

Holidays In Eden | EMI Records 1991
Brave | EMI Records 1994
Afraid Of Sunlight | EMI Records 1995
This Strange Engine | Castle Communications 1997
Radiation | Castle Communications/Raw Power 1998
Marillion.com | Intact Records 1999

2000–2009

Anoraknophobia | Liberty Records 2001
Marbles | Intact Records 2004
Somewhere Else | Intact Records 2007
Happiness Is The Road | Intact Records 2008
Less Is More | Intact Records 2009

2010-luku

Sounds That Can’t Be Made | Ear Music 2012
FEAR – Fuck Everyone And Run | Ear Music 2016

Steve Hogarth + Richard Barbieri | Finna.fi

Not The Weapon But The Hand | Kscope 2012
Arc Light | Poison Apple 2013 • Kscope 2014

Steve Rothery | Finna.fi

The Ghosts Of Pripryat | InsideOut Music 2015

DVD & Blu-ray
Marillion

Brave, 50 min | EMI Records 1995
The EMI Singles Collection, 90 min | EMI Records 2002
From Stoke Row To Ipanema – A Year In The Life – June 89 to July 90, 183 min. | EMI Records 2003
Live From Cadogan Hall, 247 min. | Racket Records 2011
Live From Loreley, 87 min. | EMI Records 2004
Marbles In The Park, 134 min. | Racket Records 2017
Somewhere In LondonRacket Records 2007
Clutching At Straws  • 4CD + Blu-ray + 60-sivuinen liitekirja | Parlophone 2018

Genesis: Selling England By The Pound – englantilaisen progen suurteos
Genesis: The Lamb Lies Down On Broadway – Gabriel ja Rael progen huipulla
Genesis: A Trick Of The Tail – uuden tanssin alku
Genesis: Wind & Wuthering – kokonaisen nelikon viimeinen näyttö
Karmakanic: In A Perfect World – modernin progen täysosuma
Marillion: FEAR (Fuck Everyone And Run)  – pelosta pelon voittamiseen

Lue lisää | Finna.fi

Seasons End  Marillion • 2CD + 24-sivuinen liitevihko | EMI 1997
Clutching At Straws  Marillion • 4CD + Blu-ray + 60-sivuinen liitekirja | Parlophone 2018
Clutching At Straws
  Marillion • 2CD + 24-sivuinen liitevihko | EMI 1998

Marillion • Separated Out – The Complete History 1979–2002  Jon Collins | Helter Skelter 2003
Marillion • Separated Out… Redux  Jon Collins, 381 sivua | Foruli 2012
Mountains Come Out Of The Sky – The Illustrated History Of Prog Rock  Will Romano, 246 sivua | Backbeat Books 2010

Marillion: Seasons End (1989).

Marillion: Seasons End (1989).