Ulos boksista ja vastavirtaan – haastattelussa Ellinoora

Viimeksi kuluneet kolme vuotta ovat olleet Ellinooralle yhtä nousukiitoa. Hänen ensimmäinen albuminsa, syksyllä 2016 julkaistu Villi lapsi oli kulta- ja platinatason menestys. Vuonna 2018 vahvaääninen laulaja-lauluntekijä oli mukana huippusuositussa Vain elämää -ohjelmassa, joka nosti hänen suosionsa uudelle tasolle.

Ellinoora.

Keväällä 2019 Ellinoora teki siihenastisen uransa suurimman kiertueen. Nuo keikat alkoivat Antibiisillä, jota hän kuvailee ”terapiaoksennukseksi”.
– Se syntyi studiossa päivänä, jona tuntui, että tekijyys on hukassa ja mikään ei onnistu, Ellinoora muistelee. – Tuottaja sanoi, että ”tehdään sitten välibiisi. Kirjoita kaikki, mikä sua vituttaa. Älä selittele mitään, vaan anna kaiken tulla tajunnanvirtana”. Kun Antibiisi valmistui, me me kuunneltiin, että herranjumala, täähän on ihan kauhea kappale. Keikoilla oli kuitenkin mahtavaa seurata ihmisten reaktioita Antibiisiin, ja se ansaitsi paikkansa myös levyllä.

Mainittu levy on Ellinooran uunituore toinen albumi Vaaleanpunainen vallankumous, jolla hän esittäytyy entistä kypsempänä artistina. Vuonna 2016 julkaistulla Villi lapsi -debyytillään Ellinoora koki vielä etsivänsä itseään, mutta nyt oma ääni ja tapa tehdä musiikkia ovat löytyneet. Ainakin toistaiseksi.
Vaaleanpunaista vallankumousta tehdessä oli aika selkeää, että näin mä tätä teen. En halua sulkea itseäni boksiin, jossa tehdään vain melankolisia ja suuria poplauluja. Olen monipuolinen ihminen, ja haluan myös musiikin heijastavan sitä.
– Ihmisillä on kova tarve lokeroida ihmisiä ja artisteja. Yritän parhaani mukaan uida siinä vastavirtaan. Ajattelen olevani määrätietoinen musiikintekijä, joka haluaa kehittyä ja haastaa kuulijoita. Haluan luottaa siihen, että yleisö on viisasta ja ettei kaikkea tarvitse pureskella valmiiksi.

Kuten Villi lapsi -debyytilläkin, Vaaleanpunaisella vallankumouksella Ellinoora tekee yhteistyötä Samuli Sirviön kanssa. Sirviö on myös hänen puolisonsa.
– Uran alkuaikoina mua varoiteltiin, että älä Helsinkiin muuttanut oululainen rakastu ensimmäiseen tapaamaasi kitaristiin. Mutta kuinkas siinä kävikään: kaikki meni hyvin. Meillä on Samulin kanssa samanlainen näkemys siitä, millaista on hyvä popmusa ja sen estetiikka.
– Meitä molempia kiinnostaa popkulttuuri ja kummankin intohimona on musiikki. Me puhutaan himassakin tosi paljon musiikista. Monen suomalaisen musantekijän referenssinä on USA:n top 50 -lista, meillä ei ole. Meidän yhteinen sielunkaupunki on Lontoo, ja brittimusa on meille molemmille tärkeää.

Yhteistyö toimii myös toisen täydentämisen ja vastakohtaisuuden kautta.
– Olen studiossa aika voimallinen hahmo, joka menee laidasta laitaan. Yhtenä päivänä jokin on mielestäni hirveätä paskaa ja toisena taas parasta, mitä olen ikinä tehnyt. Samuli on tasapainottava elementti siinä. Jos studiossa olisi toinenkin pää punaisena huutaja, niin eihän me saataisi koskaan mitään aikaan.

Vaaleanpunainen vallankumous on modernin mutta luonnollisen kuuloinen mainstream-poplevy, joka soi suuria tunteita. Oman ulottuvuutensa muodostavat Ellinooran rosoiset sanoitukset. Ne eivät aina ole nätin lyyrisiä, mutta ne kuulostavat vilpittömiltä, ja hänen aihevalintansa ovat kiinnostavia.
– Tässä ajassa on paljon pureskeltavaa. Olen aina luottanut ihmisten hyvyyteen ja siihen, että maailma on kaikille avoin. Nyt alan ymmärtää, että kaikki ei olekaan ihan niin mustavalkoista. Todellisuus on välillä pelottava kohdata. Vaikka on jollakin mittarilla nuori, niin monia asioita voi tapahtua. Elämä ei kysy, että sopisiko sulle juuri nyt tällainen juttu. Mutta en ole miettinyt sitä ainakaan pelon kautta. Biiseissä on tosijuttuja ja sitten juttuja, jotka sopivat osaksi poplyriikkaa.

Jotakin siltä väliltä on Vaaleanpunaisen vallankumouksen avausbiisi Marie Antoinette, jossa todellisuus sekoittuu elokuvaan.
Sofia Coppolan Marie Antoinette on yksi lempielokuvistani. Tykkään sen karkkisesta maailmasta ja siitä, miten popkulttuuri tuodaan Marie Antoinetten aikakaudelle, The Strokes ja New Order soi. Kirjoitin jo vuonna 2017 muistiin, että senniminen biisi pitää joskus tehdä.

Elokuvassa Kirsten Dunstin näyttelemä Marie Antoinette kokee jääneensä yksin pinnalta kauniiseen maailmaan, josta ei pääse pois, kun on syntynyt kuninkaalliseksi. Marie Antoinette ei kuitenkaan kerro eriarvoisuudesta vaan pikemminkin eskapismista. Vaaleanpunaisen vallankumouksella lähtökohtien tematiikkaa käsittelee Aatelisii.
– Sen biisin pointti on, että vain sillä on merkitystä, mitä ihminen tekee ja miten muita kohtelee. Lähtökohdilla ei ole.

Lähtökohtiin palaa tavallaan myös Nuoruuden oodi, jossa 25-vuotias Ellinoora laulaa ajasta, joka ei ole kaukana takana, mutta johon ei kuitenkaan ole paluuta.
– Sitä biisiä tehdessä mietin nuoruuden ystäväporukkaani ja paria ihmistä, joiden kanssa yhteys on päässyt katkeamaan. Tässä vaiheessa elämä on jo aika paljon sitä, että ihmisten elämät alkavat mennä ihan eri rataa. Pitää vain ymmärtää, että ei se tee ystävyydestä yhtään sen vähempiarvoista, jos se jatkuu vain tiettyyn hetkeen saakka.

Ellinooran tie on vienyt musiikkialalle ja sitä kautta julkisuuteen. Mitä näkyvämmäksi artisti muuttuu, sitä enemmän ihmisillä on mielipiteitä hänestä.
– Alussa artisti toivoo, että edes joku kuuntelisi ja huomaisi. Sitten artisti onkin pisteessä, jossa kuunnellaan ja huomataan niin paljon, että ei muuta voi kuin todeta, että kaikkia ei voi miellyttää. Loppujen lopuksi on parempi herättää vahvoja tunteita.
– Olen kokenut, että on helpompaa olla oma itsensä kuin luoda jokin alter ego, joka ottaisi kaiken hyvän ja paskan vastaan. Mua on aina kiinnostanut tarina kiiltokuvan takana. Se, miten joku poseeraa upeana naistenlehden kannessa, ja kuvan alla otsikossa on elämän traagisin käänne otsikoksi typistettynä. Se on outoa kulttuuria, johon mun on vaikea suhtautua.

Poplauluissa on kaikkein hienointa se, miten ne tekevät yksityisestä yleistä.
– Ne jutut, jota ovat saaneet mut kirjoittamaan näitä biisejä, ovat yleisön kannalta merkityksettömiä. On sekä kamalaa että lohdullista, että esimerkiksi Viha, kipu ja rakkaus on todennäköisesti sellainen biisi, josta moni tulee löytämään itsensä. Kaikilla on omat kipukohtansa.

Ellinoora kokee olevansa ammattinsa kautta viesti, sanoma.
– Kerron ihmisille, että mulla on ollut tällainen olo, ehkä sullakin on ollut. Olen 25-vuotias, teen unelmaduuniani ja kaikki on hyvin. Siitä pitäisi olla koko ajan kiitollinen ja onnellinen, mutta samaan aikaan elämä kuitenkin näyttää muitakin puoliaan. Eikä elämän ole tarkoituskaan olla yhtä jyrkkää nousua. Jos se on, jossain vaiheessa tulee korkealta alas. Mulla ei ole b-suunnitelmaa elämässä. Toivon saavani tehdä tätä pitkään.

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

Facebook | Ellinoora
Instagram | Ellinoora
Warner Music Live | Ellinoora

Ellinooran keikat syksyllä 2019
Pe 6.9. Helsinki, Korjaamo
La 7.9. Tampere, Klubi
Pe 20.9. Lahti, Möysän Musaklubi
La 21.9. Jyväskylä, Lutakko
Pe 27.9. Oulu, 45 Special
Pe 4.10. Joensuu, Lehtiä Ilosaaressa
La 5.10. Kuopio, Henry’s Pub
Pe 11.10. Turku, Aalto
Pe 18.10. Lappeenranta, Kehruuhuone
Pe 25.10. Pori, Kehräämö
Pe 8.11. Seinäjoki, Rytmikorjaamo
La 9.11. Vaasa, Ritz

Levyhyllyt | Finna.fi
Villi lapsi | Warner Music Finland 2016
Vaaleanpunainen vallankumous | Warner Music Finland 2019

Marion: This World And Body – täyteen ladattu debyytti

This World And Body (London Records, 1996)

Marion: This World And Body (1996, uusintajulkaisu 2016).Monet rockbändit jäävät ansiotta lähes unholaan, toiset nousevat pinnalle, jopa supersarjaan. 90-luvun alkupuolella perustetun Marionin aikalaisbändeistä esimerkiksi Menswear jäi alaviitteeksi, Placebo nousi melko pysyvään suosioon. Samankaltaisilta musiikillisilta raiteilta aloittanut Radiohead pääsi stadionluokkaan. Kuluvalla vuosituhannella Marionin kaltaisen tyylittelyn jäjillä on ollut esimerkiksi newyorkilaisbändi Interpol.

Brittiläinen Marion oli kiihkeänsuloinen rockbändi Macclesfieldistä, Englannista. Viisihenkisen kokoonpano kulki vokalisti Jaime Hardingin johdolla kohti yhtä vuosikymmenen parhaista debyyttialbumeista. Odotukset täytti This World And Body.

Marion. Kuva: Marion UK Homepage.

Marion. Kuva: Marion UK Homepage.

Rocklehtien lietsoma sanailu Oasis vs. Blur kävi kuumana vuonna -95. Samaan aikaan brittipopin musiikillisia ulottuvuuksia laajensi London Recordsin lupaava kiinnitys. Marion operoi ikään kuin taustalta käsin, riippumattomampana ja vähemmän mainstreamina. Bändin toinen single Sleep ilmestyi alkuvuodesta -95. Kevääksi Music Televisionin rotaatiossa oli vuorossa Toys For Boys.

Marionin ytimessä oli vokalisti Hardingin karisma, tyyli ja antaumuksellinen heittäytyminen. Hardingin vaikuttavan äänen elementit ovat jossain Morrisseyn ja Bonon välillä. Olennaista oli myös tiivis ja paikoin keuliva bändiatakki, joka veti vertoja kenelle tahansa. Marion oli selvästi tosissaan. Kitaristit Tony Grantham ja Phil Cunningham sävelsivät yhdessä Hardingin kanssa voimaannuttavia biisejä, jotka laulaja puki sanoiksi. Yhteistyö tuottaja Al Clayn kanssa lähti liikkeelle korostamalla bändin luontaista livesoundia. Marion pystyi välittämään debyyttialbumille olennaisen.

Hetkeksi brittilistan top kymppiin noussut This World And Body sisälsi jotain erityistä. Kulmikkaan jyskyävä aloitusraita Fallen Through toimii kuin soihtu, joka valaisee synkkää metsää. Instrumentaation kiihkeä kitarointi uhkaa peittää jouset alleen. Kohtalokas Time saattaa olla Marionia säkenoivimmillään.

Bändin ihanteet nousevat paikoin esiin. All For Love lainaa surutta Siouxsie & The Bansheesiltä tuttua sulkeutuneen kierteistä biisirakennetta. Let’s All Go Together paljastaa Marionista heijastuvan rakkauden yhtyeeseen The Smiths. Singleraita saattoi tuoda mukavia viboja sekä Morrisseylle että Johnny Marrille.

Mitä bändille tapahtui? Valitettavasti Marionin tarina on ollut täynnä vaikeuksia. Vuonna 1998 julkaistu toinen albumi The Program oli valtaosin vaisuhko, huolimatta tuottaja The Smiths-kitaristi Johnny Marrin panostuksesta. 90-luvun Marionin kohtaloksi kävi vokalisti Hardingin heroiiniriippuvuus. Wikipedia kertoo kuitenkin, että Harding ja Cunningham ovat pitäneet liekkiä yllä ainakin satunnaisesti. Syksyllä 2016 julkaistut studioalbumien Deluxe-painokset oli tarkoitus saada alustukseksi paluukeikoille, mutta suunnitelmat eivät toteutuneet. Marionin kotisivun tiedotteen mukaan loppuvuoden 2016 keikat peruttiin Hardingin vankeustuomion vuoksi. Kitaristi Phil Cunningham on soittanut Marionin jälkeen New Orderin kanssa.

Bändin paluu on epävarma, ellei jopa epätodennäköinen. Onneksemme meillä on aina This World And Body. Se on kaunis ja se rokkaa. Se elää – ja paranee yhä vanhetessaan.

This World And Body
Jaime Harding – laulu, huuliharppu
Tony Grantham – kitara, piano
Phil Cunningham – kitara
Nick Gilbert – bassokitara
Murad – rummut
Tuottaja: Al Clay

Marion live 2018. Kuva: Marion UK kotisivu.

Marion live 2018. Kuva: Marion UK Homepage.

Ja lopulta odotus palkittiin: Marion palasi lavoille marraskuussa 2018 kokoonpanolla

Jaime Harding – laulu
Andrew Tarling – kitara
Andy McKerlie – bassokitara
Blair Murray – rummut

Keikkakuvia löytyy bändin Facebook-sivulta ja Twitteristä.

Tuomas Pelttari

Kirjastosta kannattaa kysyä This World And Bodyn CD-painoksia, joista uusin on albumin 20-vuotisjuhlan kunniaksi julkaistu 3CD (Edsel Records) vuodelta 2016. Uusi painos sisältää myös Jaime Hardingin sanoitukset sekä runsaasti lisäraitoja, mukana BBC:n radiosessioita 1995–1996. This World And Body sai uusintajulkaisun myös LP-formaatissa, samalla kun The Program on ilmestyi 2CD-painoksena.

Hae Marion-klassikoita kirjastosta!

Hae Marion-klassikoita kirjastosta!

Hae This World And Body kirjastosta!
Esitäytetty Monihaku kohdistuu
aluekirjastoihin, ja
kohdekirjaston voi vaihtaa.

Kysy musiikista!
Jos et löydä etsimääsi voit
kysyä kirjastonhoitajalta.

Levyhyllyt
This World And Body (1996)
The Program (1998)

Lue lisää
Marion kotisivu ja Facebook
Marion
: This World And Body, 3CD Deluxe edition (Edsel, 2016). Sisältää 24-sivuisen liitevihkon, jossa Jaime Hardingin esipuhe.

Marion: This World And Body (1996, uusintajulkaisu 2016).

Marion: This World And Body (1996, uusintajulkaisu 2016).

New Order: Movement – vaiston varassa eteenpäin

New Order: Movement (Factory, 1981)

New Order: Movement (1981).Brittiläinen rockyhtye New Order perustettiin legendaarisen Joy Divisionin jatkumoksi kesällä 1980, pian laulaja Ian Curtisin itsemurhan jälkeen. Karismaattinen esiintyjä, vokalisti ja tekstintekijä oli poissa, mutta yhtye halusi luovuttamiseen sijaan luoda uutta. Vastoin useimpien odotuksia New Order osoittautui korkeasti profiloituvaksi uuden aallon bändiksi.

Manchesteriläinen New Order muotoutui nelihenkiseksi, kun Bernard Sumner, Peter Hook ja Stephen Morris pyysivät bändiin mukaan Gillian Gilbertin. Joy Divisionin peruja alun perin ollut debyyttisingle Ceremony//In A Lonely Place ilmestyi maaliskuussa -81. Factory Records tarjosi itsenäiselle yhtyeelle edelleen sopivan kasvukehyksen, kaupallisemman tohinan ulkopuolella. Loppuvuodesta julkaistu Movement jatkoi Joy Divisionin tieltä eteenpäin.

Debyyttialbumin moderni rock on yhdistelmä tietoista ja vaistonvaraista ilmaisua uuden alun ääressä. Musiikin kantavana voimana toimii rumpali Stephen Morris. Kolho, puolihätäilevä poljento on olennainen osa New Orderin soundia. Hengästyttävä rytmi kiillaa usein kaiken edelle. Morris ei ole aina niin tarkka, mutta lopputulos on loistava.

Musiikkiaallon syvimmät sävyt saattavat jäädä aluksi piiloon. Viattoman kuuloinen laulu on usein äänikuvan alimmaisena, ikään kuin kannen alla. Vapaaehtoisesti profiloituvan vokalistin puutteessa Sumnerin ja Hookin jakamat lauluraidat miksattiin varsin alas. Musiikin virta on silti rikas. Rytmiikka, sävelkulut ja syntetisaattoripohjat sisältävät valtavasti tutkittavaa. Taso on niin kova, ettei Movement sisällä edes yhtä singleraitaa. Yhtyeen ensimmäiset seiskat ja 12-tuumaiset Ceremony, Procession ja Everything’s Gone Green julkaistiin erikseen. Singleiltä koottiin jouluksi -82 erinomainen viisiraitainen EP 1981–1982.

Movement on albumina synkähkö, mutta lujasti eteenpäin ponnistava kokonaisuus. Musiikki liikkuu. Ehkä Ian Curtisin poissaolo kääntyi osaksi musiikin toimintaa, joka on läsnä kiistattoman kiihkeänä. Raita toisensa jälkeen voi aistia viestin: ”Haluamme eteenpäin, ettekä voi pysäyttää meitä!”

Movement
Bernard Sumner – laulu, kitara
Peter Hook – bassokitara, laulu
Gillian Gilbert – syntetisaattorit, kitara
Stephen Morris – rummut
Tuottaja: Martin Hannett

* * *

Movement julkaistiin alun perin 1981. 2CD-painos (2008) sisältää debyyttialbumin ajan singleraitoja, jotka valaisevat yhteen matkaa eteenpäin kohti seuraavaa levyä Power, Corruption & Lies. Deluxe-painokseen kannattaa tutustua myös Ian Harrisonin esseen vuoksi.

New Orderin kymmenes albumi Music Complete julkaistiin syyskuussa 2015. Yhtye vieraili Suomessa toista kertaa vuonna 2016, Flow-festivaalin pääesiintyjänä. Bändin keikasta Seinäjoen Provinssirockissa -82 ehti kulua 34 vuotta.

Hae Movement kirjastosta!

Hae Movement kirjastosta!

Hae New Orderin Movement kirjastosta!
Esitäytetty Monihaku kohdistuu
maakuntakirjastoihin, ja
kohdekirjaston voi vaihtaa.

Kysy musiikista!
Jos et löydä etsimääsi voit
kysyä kirjastonhoitajalta.

Levyhyllyt:
Joy Division
Unknown Pleasures (Factory Records, 1979)
Closer (1980)
Still (1981)

New Order
Movement (Factory Records, 1981)
1981–1982 EP (1982)
Power, Corruption & Lies (1983)
Low-life (1985)
Brotherhood (1986)
Technique (1989)
Republic (London Records, 1993)
Get Ready (2001)
Waiting For The Sirens’ Call (2005)
Lost Sirens (Rhino, 2013)
Music Complete (Mute Records, 2015)

Muista boksit:
Joy Division: Heart And Soul, 4CD + kirja. (London Records, 1997).
New Order: Retro. 4CD + kirja. (London Records, 2002). Boksista julkaistiin myös rajoitettu 5CD-painos.

New Order: Retro (2002).

Lue lisää:
Cummings, Kevin: New Order, 208 sivua. (Rizzoli, 2015).
Edge, Brian: Joy Division + New Order – Pleasures And Wayward Distractions, 128 sivua. (Omnibus, 1984, uusintapainos 1988).
Flowers, Claude: New Order + Joy Division – Dreams Never End, 128 sivua. (Omnibus, 1995).
Joy Division: Heart And Soul, 4CD + kirja. (London Records, 1997).
Middles, Mick: From Joy Division To New Order – The True Story Of Anthony H. Wilson And Factory Records, 310 sivua. (Virgin, 2002).
Neal, Charles: Tape Delay – Confessions From The Eighties Underground, 249 sivua. (SAF, 1992).
New Order: Movement – The Factory Years. 2CD + 16-sivuinen liite. (London Records, 2008).
New Order: Retro. 4CD/5CD + 72-sivuinen kirja. (London Records, 2002).
Nolan, David: Bernard Sumner – Confusion: Joy Division, Electronic And New Order Versus The World, 216 sivua. (Independent Music Press, 2007).
Sumner, Bernard: Chapter And Verse – New Order, Joy Division And Me, 416 sivua. (Corgi, 2015).
Thompson, Dave & Sultan, David: True Faith – An Armchair Guide To New Order, Joy Division, Electronic, Revenge And The Other Two, 192 sivua. (Helter Skelter, 2005).

Katso DVD:
Hewitt, Kevin: NewOrder Story, 138 min. (London Records 90, 2005)

New Order kotisivu

Tuomas Pelttari

New Order: Movement (1981).

New Order: Movement (1981).

 

New Order: 1981–1982 EP (1982).

New Order: 1981–1982 EP (1982).