Michael Monroe: One Man Gang – jengi soittaa sydämestä

One Man Gang | Silver Lining Music 2019

Hanoi Rocks -ajoistaan saakka Michael Monroe on toivonut pääsevänsä bändiin, joka olisi kuin jengi, veljeydelle rakennettu luja liitto, joka pitää yhtä ja vetää pitkää linjaa kohti tuntematonta. Hän löysi sellaisen kymmenisen vuotta sitten, kun uuden Hanoin aika päättyi ja sooloura jatkui. Laulaja Monroe, basisti Sami Yaffa, rumpali Karl Rockfist, kitaristi Steve Conte ja myöhemmin mukaan tullut kitaristi Rich Jones ovat olleet kimpassa pitkään. Se kuuluu siinä, miten heidän bändinsä soi tänä syksynä. Se kuulostaa ikään kuin entistä enemmän… No niin, jengiltä.

Viiden vahvan jäsenen lisäksi juuri muuta ei tarvitakaan – vain yksi kitarasoolo The Damnedin Captain Sensibleltä, toinen Hanoi Rocksin Nasty Suicidelta, Tero Saartin trumpetti ja Apocalyptican Eicca Toppisen sello. Näillä maileilla ei kaivata edes ulkopuolista valmennusta: One Man Gangin tuottajiksi on merkitty Monroe, Conte ja Jones. Se toimii heille, jotka tietävät mitä haluavat ja kuinka temppu tehdään. Ja näinhän nyt on, sillä tämän jengin levyillä nimituottajienkin rooli on tuntunut lähinnä nimelliseltä.

Statementiksi kärkeen julkaistu rokkaava avausbiisi ’One Man Gang’ ja ensimmäinen varsinainen single, uusimpien Monroe-levyjen nostalgisten kaupunkibiisien perinnettä vastustamattomasti jatkava haikeanpirteä ’Last Train To Tokyo’ eivät kerro kokonaisuudesta omaa osaansa enempää. 2010-luvun neljäs ja viimeinen Michael Monroe -albumi on edeltäjäänsä Blackout Statesia värikkäämpi, dramaattisempi ja vahvempi kokonaisuus ja selkeästi vuoden paras rocklevy.

Yksi levyn jännitteisimmistä sovituksista löytyy sen ainoasta Monroen kirjoittamasta biisistä ’Heaven Is a Free State’, joka starttaa flamencorytmeillä ja mariachi-trumpetilla ja etenee latinohenkiseen säkeistöön vain kiihtyäkseen svengaavaksi rockiksi. Rauhallisimmillaan tunnelma on suurieleisessä sytkäriballadissa ’Midsummer Nights’ ja tyylikkäässä ’In the Tall Grassissa’. Sen jälkeen katupunk rämisee rajuimmillaan, kun äkäinen ’Black Ties And Red Tape’ luo sarkastisen silmäyksen alan nykytilaan.

Rich Jones on kirjoittanut suurimman osan albumin biiseistä ja onnistunut tehtävässään hyvin. Synkeän groovy ’The Pitfalls Of Being An Outsider’, The Rolling Stonesin Goats Head Soupista sekä Hanoi Rocksin hulluista vuosista muistuttava ’Wasted Years’ ja teatraalisen mantran kautta loppuaan lähestyvä ’Low Life In High Places’ ovat hienoja mustia helmiä. Jones osoittautuu myös päteväksi rocklyyrikoksi. Siinä missä aiemmin osa teksteistä oli kirjoitettu vähän liiankin huolella laulajan suuhun, nyt ne ovat luontevampia ja omaäänisempiä. Biiseissä ’In The Tall Grass’ ja ’Helsinki Shakedown’ soivat myös Manic Street Preachersin kaltaisten yhtyeiden vaikutteet.

Conte on tehnyt Jonesin kanssa suurten kertosäkeiden kappaleet ’Last Train To Tokyo’, ’Midsummer Nights’ ja ’Hollywood Paranoia’. Tymäkästi jytäävän ’Junk Planetin’ hän levytti The Crazy Truthin albumille jo kymmenen vuotta sitten. Vaikka säv/san-osastolla ei näy Yaffan ja Rockfistin nimiä, eivät he ole sivuroolissa. Sovitukset ja komppiosaston työskentely rullaavat tavalla, josta monilla olisi oppimista.

One Man Gang on katurockia, glam punkia ja rock and rollia, joka ei kuulosta kuolleeksi puunatulta eikä vireenkorjaimilla siistityltä vielä studiokäsittelyn jälkeenkään. Se on potkiva ja hienostunut rocklevy jengiltä, joka osaa laulaa ja soittaa, ja tässä ajassa sellainen kuulostaa notkealta, elävältä ja hengittävältä. Mikä parasta, sen kuulee tulleen sydämestä.

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

Michael Monroe kotisivu
Michael Monroe Official | Facebook

Levyhyllyt | Finna.fi
Michael Monroe
Nights Are So Long | LP & CD Yahoo Records 1987/1988 • CD-uusintapainos Warner Music Finland 2004 • 2LP-uusintapainos Svart Records 2017
Not Fakin’ It | LP Polygram Records 1989 • CD Polygram Records 2003
Peace Of Mind | CD Poko Records 1996 • CD Deadline Records 2000 • 2LP-uusintapainos Svart Records 2017
Life Gets You Dirty | CD Steamhammer 1999
Whatcha Want | CD Steamhammer 2003
Sensory Overdrive | CD & LP & CD+DVD Spinefarm Records 2011
Horns And Halos | CD & LP Money Cash Flow/Spin-Farm 2013
Blackout States | Money Cash Flow 2015
The Best (kokoelma) | 2017
One Man Gang | 2019
Jerusalem Slim: s/t | 1992
Demolition 23: s/t | 1994

Hanoi Rocks
Bangkok Shocks Saigon Shakes Hanoi Rocks | 1981
Oriental Beat | 1982
Self Destruction Blues | 1982
Back To Mystery City | 1983
All Those Wasted Years (live) | 1984
Two Steps from the Move | 1984
Rock & Roll Divorce (live) | 1985
Twelve Shots On the Rocks | 2002
Another Hostile Takeover | 2005
Street Poetry | 2007

Lue lisää | Finna.fi
Väntänen, Ari: Hanoi Rocks – All Those Wasted Years | Like 2009
Väntänen, Ari: Michael Monroe | Like 2011 & 2014

Michael Monroe: One Man Gang (2019).

Manic Street Preachers: Gold Against The Soul

Manic Street Preachers: Gold Against The Soul (Columbia, 1993)

Manic Street Preachers: Gold Against The Soul (1993)Walesilainen Manic Street Preachers saapui rockmaailmaan suurin puhein. 1992 ilmestynyttä debyyttialbumia Generation Terrorists oli tarkoitus saada kaupaksi miljoonittain. Peräti 18 biisin tuplalevy kouraisi syvältä, muttei sittenkään nostanut bändiä heti stadionsarjaan Guns N’ Rosesin kanssa. Itsevarma kvartetti kuitenkin jatkoi töitä eikä hukannut nostettaan.

Dave Eringan tuottama Gold Against The Soul ilmestyi kesällä 1993. Yhtyeen uralla hieman paitsioon jäänyt kokonaisuus on kiehtova osa Manicsien musiikillista kehitystä. Toisen albumin maailma on aiempaa rohkeampi, luovuus luontevammin ohjattua. Mukana on myös uusia hittejä. La Tristesse Durera (Scream To A Sigh), Roses In The Hospital ja Life Becoming A Landslide ovat kuolemattomia Manics-hymnejä.

Biisien kantaaottavuus syntyy Richey Edwardsin ja Nicky Wiren teksteistä. Vokalisti James Dean Bradfieldin pettämätön tavaramerkki on ei-niin-loppusointuisten tekstien ja hoilattavien laulumelodioiden saumaton yhteensovittaminen. Hän saa hankalatkin aiheet biisiin sisään kuin itsestään. Sotaveteraanin tuntoja kuvaava La Tristesse Durera:

– I see liberals
I am just a fashion accessory
People send postcards
And they all hope I’m feeling well
I retreat into self-pity, it’s so easy
Where they patronise my misery.

Manics ei vieläkään noussut maailmankuuluksi, mutta sanavalmis yhtye pysyi rockmedian otsikoissa. Gold Against The Soulia seurannut The Holy Bible oli suuri taiteellinen menestys. Erityisesti esillä oli ikoniseksi hahmoksi noussut tekstintekijä Richey Edwards. Alkuvuodesta 1995 yhtyettä ja faneja odotti suuri järkytys: Edwards katosi jäljettömiin. Hän oli 27-vuotias. Manic Street Preachers jatkoi toimintaansa triona  eikä Edwardsia löydetty koskaan.

James Dean Bradfield – kitara, laulu
Sean Moore – rummut
Richey James – kitara
Nicky Wire – bassokitara
Tuottaja: Dave Eringa

Gold Against The Soul julkaistiin alun perin 1993 (CD, LP, kasetti). Vuonna 1999 Sony julkaisi myös MiniDisc-painoksen. Albumi ei ole vielä saanut 2CD+DVD Deluxe-julkaisua, toisin kuin The Holy Bible (1994) ja Everything Must Go (1996).

Lue lisää:
Clarke, Martin: Manic Street Preachers – Sweet Venom, 224 sivua. (Plexus, 1997. Uudistettu painos: Plexus, 2009).
Jovanovic, Rob (suom. K. Männistö): Richey Edwardsin jäljillä, 329 sivua. (Like, 2011).
Price, Simon: Everything – A Book About Manic Street Preachers, 284 sivua. (Virgin,1999).

Manic Street Preachers kotisivu.

Tuomas Pelttari

Manic Street Preachers: Gold Against The Soul (1993)

Manic Street Preachers: Gold Against The Soul (1993).