Green River: Dry As A Bone – grungen juurilla

Dry As A Bone | Sub Pop 1987/2019

Musiikkia esille kirjastossa

Green River: Dry As A Bone (1987).Sana grunge merkitsee useimmille Alice In Chainsia, Nirvanaa, Pearl Jamia ja Soundgardenia eli neljää musiikillisesti täysin erilaista, miljoonia levyjä myynyttä 1990-luvun rockbändiä Seattlen suunnalta, ja ehkä rähjäistä, flanellipaidan ympärille kyhättyä pukeutumistyyliä. Mutta kun puhutaan alkuperäisestä grungesta, puhutaan Green Riveristä ja 1980-luvusta. 

Green River syntyi vuonna 1984, kun Mr. Eppissä soittaneet laulaja Mark Arm ja kitaristi Steve Turner perustivat uuden bändin Spluii Numassa rumpaloineen Alex Shumwayn ja Montanasta Seattleen muuttaneen Deranged Diction -yhtyeen basistin Jeff Amentin kanssa. Vähän myöhemmin joukkoon liittyi toinen kitaristi, March Of Crimesissä soittanut Stone Gossard

This Town

Yhtyeen nimi tuli monelta suunnalta yhtä aikaa: lööpit lauloivat tuolloin Green River Killeriksi kutsutusta sarjamurhaajasta, ja seudulla oli muutenkin paljon Green Riverin mukaan nimettyjä asioita – ja tietysti Creedence Clearwater Revivalilla oli ’Green River’-niminen biisi ja albumi. 

Green River äänitti ensimmäiset demonsa kesällä 1984. Seuraavan vuoden alussa se ryhtyi tekemään ensimmäistä levyään, ja siinä vaiheessa motivaatio-ongelmista kärsinyt ja bändin tyylisuuntaan tyytymätön Turner päätti jättää bändin. Hänen tilalleen toiseksi kitaristiksi kiinnitettiin Deranged Dictionin Bruce Fairweather.

”Kaikilla on oma käsityksensä siitä, milloin grunge syntyi. Minusta se syntyi silloin, kun Steve Turner lähti Green Riveristä”, sanoo Earth-yhtyeen ja Kill Rock Stars -levymerkin Slim Moon Mark Yarmin kirjassa Kaikki rakastavat Seattlea – Grungen tarina.  

Unwind

Ainakin Green Riverin ensimmäistä levyä, newyorkilaisen Homestead Recordsin marraskuussa 1985 julkaisemaa Come On Down -ep:tä voi pitää ensimmäisenä ”grungelevynä”. Melvinsin ensimmäinen ep-levy ja Luoteis-Amerikan underground-bändejä esitellyt kokoelma Deep Six julkaistiin vasta seuraavan vuoden puolella. Green River oli mukana myös Deep Sixillä muun muassa Soundgardenin kanssa.

Sittemmin hyvin maineikkaaksi kasvanut seattlelainen levymerkki Sub Pop julkaisi Green Riverin Dry As A Bone -ep:n heinäkuussa 1987. Kun bändi ryhtyi työstämään ensimmäistä albumiaan Rehab Dollia, hajoamisen merkit olivat jo ilmassa. Arm halusi pitää Green Riverin indiebändinä, kun taas Gossard ja Ament mielivät päästä isolle levy-yhtiölle ja suuriin kuvioihin. Albumista tuli musiikillisesti näiden tavoitteiden välinen kompromissi. Kun Rehab Doll ilmestyi kesällä 1988, Green River oli ollut hajonneena jo yli puoli vuotta.

Hangin’ Tree

Green Riverin vahvimmaksi levytykseksi jäi primaalisti rokkaava Dry As A Bone. Bändin tapa yhdistellä raakoja, svengaavia bluesrockriffejä, punkin aggressiivisuutta ja synkeitä, painostavia tunnelmia ei ole menettänyt rahtuakaan tehostaan vuosien varrella, ja tuotanto kuulostaa ihastuttavan ajattomalta. 

Levyn biiseistä ’Ozzie’ on lainattu sacramentolaiselta hardcorepunkbändiltä Tales Of Terror, mikä on oiva muistutus siitä, että ”Seattle-soundi”, mitä se sitten tarkoittaakaan, ei syntynyt tyhjästä vaan oli monenlaisten vaikutteiden summa The Sonicsista The Stoogesiin ja The Dead Boysiin ja Aerosmithistä Black Sabbathiin. Dry As A Bonen vuoden 2019 tuplavinyylipainoksen kansitekstit kirjoittanut Jonathan ”Munkyseeker” Evison mainitsee Hanoi Rocksin yhdeksi Green Riverin vaikuttajista, mutta Dry As A Bonen perusteella bändin kuunnelluin suomalaisyhtye on ehdottomasti Smack. Helsinkiläisyhtyeen levyjä on ylistänyt vuosien mittaan useampikin Seattle-rokkari, ja Green River jopa laulaa hirsipuusta Smackin Clauden tavoin. 

Green Riverin lakattua olemasta Arm perusti Steve Turnerin kanssa Mudhoneyn, josta tuli yksi Seattle-skenen kulmakivistä. Fairweather, Ament ja Gossard puolestaan puolestaan soittivat Lords Of The Wastelandissa, Mother Love Bonessa, Temple Of The Dogissa ja lopulta Pearl Jamissa, joka toteutti kaikki heidän haaveensa suuren luokan sukseesta. 

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

Green River | Facebook
Green River | Sub Pop

Dry As A Bone
Mark Arm
Alex Vincent
Bruce Fairweather
Jeff Ament
Stone Gossard
Tuottajat Jeff Ament & Jack Endino

Saatat pitää myös näistä Levyhyllyistä

Alice In Chains: Rainier Fog – sumusta selviytyneet
Auf der Maur: Auf der Maur – Melissan ensimmäinen sooloalbumi
Dinosaur Jr.Sweep It Into Space – taika on tallella
Duff McKagan – luoteisen maan punkkari
Guns N’ Roses: Appetite For Destruction – hard rockin kunnianpalautus
Havana Black: Indian Warrior – huonon onnen soturit
Hole: Celebrity Skin – kun irvistys kietoutuu hymyyn
Iggy Pop: Lust For Life – tanssia muurin harjalla
Iron Maiden: Powerslave – epiikkaa ja elinvoimaa egyptiläisittäin
Jack White: Fear Of The Dawn – Villin Jackin suklaalevy

Jane’s Addiction: Ritual De Lo Habitual – toisinajattelijoiden taidemanifesti
Kurt Cobain: Montage Of Heck – himmeä pala taivasta
Mad Season: Above – suuri sisäinen kamppailu
Mark Lanegan: Whiskey For The Holy Ghost – Seattlen surujuhlan soundtrack
Marko Hietala: Pyre Of The Black Heart/Mustan sydämen rovio – rocktähti menee henkilökohtaisuuksiin
Neil Young: After The Gold Rush – elokuvaton soundtrack
Patti Smith: Horses – runon ja rockin liitto
Slash featuring Myles Kennedy & The Conspirators: 4 – rock’n’roll-synergiaa
Smack On You – avain kulttisuosioon
Soundgarden: Badmotorfinger – visio kirkastuu

Green River
Finna.fi

Come On Down • EP | Homestead Records 1985
Dry As A Bone • EP | Sub Pop 1987
Rehab Doll | Sub Pop 1988
Dry As A Bone/Rehab Doll | Sub Pop 1990

Mother Love Bone
Finna.fi

Apple • LP • CD • kasetti | Polydor 1990
Mother Love Bone • 2CD | Polygram Records 1992
On Earth As It Is – The Complete Works • 3LP • 3CD+DVD | Monkeywrench/Stardog/Mercury/Republic 2016

Temple Of The Dog
Finna.fi

[Chris Cornell • Matt Cameron • Jeff Ament • Stone Gossard • Mike McCready • Eddie Vedder]

Temple Of The Dog | A&M Records 1991

Brad
Finna.fi

[Stone Gossard • Regan Hagar • Shawn Smith • Jeremy Toback]

Shame | Epic/Loosegroove Records 1993
Interiors | Epic/Loosegroove Records 1997

[Stone Gossard • Regan Hagar • Shawn Smith • Jeremy Toback • Mike Berg]

Welcome To Discovery Park | Redline Record 2002

[Stone Gossard • Regan Hagar • Shawn Smith • Mike Berg]

Best Friends? | Monkeywrench, Inc. 2010

[Stone Gossard • Regan Hagar • Shawn Smith • Keith Lowe]

United We Stand | Razor & Tie 2012

Pearl Jam
Finna.fi

1990-luku

Ten | Epic Records 1991
Vs. | Epic Records 1993
Vitalogy | Epic Records 1994
No Code | Epic Records 1996
Yield | Epic Records 1998

2000–2009

Binaural | Epic Records 2000
Riot Act | Epic Records 2002
Pearl Jam | J Records 2006
Backspacer | Monkeywrench Records 2009

2010-luku

Lightning Bolt | Monkeywrench Records/Republic Records 2013

2020-luku

Gigaton | Monkeywrench Records/Republic Records 2020

Mad Season
Finna.fi

Above | Columbia/Sony Music Entertainment 1995

Ament [Jeff Ament] 

Tone | Monkeywrench Records 2018
While My Heart Beats | Monkeywrench Records 2018
Heaven/Hell | Monkeywrench Records 2018

RNDM
Finna.fi

[Jeff Ament • Joseph Arthur • Richard Stuverud]

Acts | Monkeywrench Records 2012
Ghost Riding | Dine Alone Records 2016

Lue lisää grungesta ja Green Riveristä • Read more about grunge and Green River
Finna.fi

Kaikki rakastavat Seattlea – grungen tarina  Mark Yarm & kääntäjä Jere Saarainen, 588 sivua | Like 2014
Everybody Loves Our Town – A History Of Grunge  Mark Yarm, 567 pages | Faber & Faber 2011 & 2017
Grunge – The End Of Rock And Roll Kyle Anderson, 229 pages | Aurum 2007

Dry As A Bone
Spotify

Green River: Dry As A Bone (1987).
Green River: Dry As A Bone (1987/2019)
Musiikkikirjastot.fi logo
Levyhyllyt-juliste. Harri Oksanen 2021.