Tehosekoittimen neljäs albumi paljasti yhtyeestä aivan uusia puolia. Kolmella ensimmäisellä levyllään lahtelaisjengi oli kasvanut loistavaksi, tyylitajuiseksi rock’n’roll-bändiksi. Freak Outilla se todisti, ettei ollut mikään yhden eikä edes viiden tempun poni.
Freak Outilla helmi seuraa toistaan kuin kaulakorussa. Sen starttaa tiheätunnelmainen nimibiisi, joka aaltoilee surf-instrumentaalina. Torvisovituksilla ryyditetty ’V***u tajuutsä?’ nykii raakana funkrockina, kunnes koittaa suurimman klassikon aika: Motown-kompin liidättämä ’Asfaltti polttaa’ on kaikkien aikojen paras kuvaus siitä, miten hellepäivä-asiat Suomessa koetaan.
’Lady Number One’ sutii ja svengailee kesäyönkepeissä jazztunnelmissa. Dramaattisessa ja mahtipontisessa ’Ote irtoaa’ -kappaleessa Finnhits-iskelmä kohtaa paatoksellisen laulelman, mistä päästään ’Vaikeudet’-biisin sähköiseen bluesiin.
Albumin puoliväliin tultaessa Tehosekoittimen neljäs levy on osoittautunut retrohenkiseksi pastissikoosteeksi, mutta useimmista sellaisista poiketen se pystyy briljeeraamaan kahdella asialla. Kun on ensin ihmetellyt, mihin kaikkeen Tehosekoitin bändinä venyy, pääsee päivittelemään, että kylläpä Matti Mikkola osaa säveltää todella kovia kappaleita. Freak Outia kuunnellessa ei ihmetytä yhtään, että hän on nykyisin arvostettu tuottaja ja biisintekijä.
Vinyylikielellä ilmaistuna ”b-puolen alussa” Freak Outin tyylikortit on pelattu, ja se on kokonaisuuden linjakkuuden kannalta vain hyvä asia. Jälkipuolen käynnistävässä ’Valonkantajassa’ ja levyn päättävissä ’Vielä nuoria’ -biisissä sekä ’Laurassa’ Tehosekoitin on puhtaimmin oma itsensä, romanttinen rockbändi. Niiden välissä ’Meksiko-Kuusamo’ palaa blueskuvioihin ja ’Keskiyön tanssi’ Finnhits-fiilistelyyn. ’Eskimon silmien’ laskeva sointukulku tuo mieleen 1960-luvun lopun folkrockin, kun taas sen jousisovituksessa on vanhojen euroviisujen arvokasta suurellisuutta.
Vuonna 1991 perustetun Tehosekoittimen viimeiseksi studioalbumiksi jäi vuoden 2001 Rakkauden gangsterit, ellei lasketa Screamin’ Stukas -nimellä julkaistua englanninkielistä albumia A Lotta Rhythm (2002). Vuonna 2004 keikkailun lopettanut Tehosekoitin on palannut mehustelemaan vanhoilla meriiteillään vain tyylikkään harvoin. Vuonna 2009 se teki muutamia festivaalikeikkoja, ja vuoden 2020 kovan onnen keväänä Tehiksen julkistettiin palaavan jälleen kesän ajaksi lavoille. Koronaepidemian laantuessa kiertueesta on jäljellä ainakin jäähallikeikka Hajua ja energiaa: Estradilla Tehosekoitin, joka järjestetään lokakuun lopussa.
Freak Outin tehneen kokoonpanon jäsenet ovat kaikki olleet aktiivisia musiikin alalla. Matti Mikkola on tehnyt biisejä ja tuotantotöitä eri artisteille sekä Saimaa-yhtyeensä kanssa. God Given Assissakin vaikuttanut laulaja-sanoittaja Otto Grundström toimii nykyisin Nykyaika-bändissä, ja basisti Hannu Kilkki tekee soittohommien ohella töitä legendaarisen lahtelaisen rokkiklubi Torven taustapiruna. Pitkään hiljaiseloa viettänyt kitaristi Arska Tiainen muistetaan alaa ravistelleen levy-yhtiö Levy-yhtiön perustajana ja johtajana. Rumpali Tero Sundell on soittanut muun muassa Saimaassa ja StiginKullankaivajat-kokoonpanossa.
Rock ’n Roll | CD Levy-yhtiö 1994 • LP Levy-yhtiö 2000 • LP-uusintapainos Svart Records 2020 Köyhät syntiset | CD & kasetti Levy-yhtiö 1997 • LP Levy-yhtiö 2000 • LP-uusintapainos Svart Records 2020 Varoittava esimerkki | Levy-yhtiö 1998 • LP Levy-yhtiö 2000 • LP-uusintapainos Svart Records 2020 Freak Out | Levy-yhtiö 1999 • LP Levy-yhtiö 2000 • LP-uusintapainos Svart Records 2020 Rock ’n’ Roll Monster Movie Show | Levy-yhtiö 2000 • LP Levy-yhtiö 2000 Rakkauden gangsterit | CD Levy-yhtiö 2001 Alive II • live | CD Levy-yhtiö 2010
Screamin’ Stukas
A Lotta Rhythm | Levy-yhtiö/Hi-Fi White Jazz Records 2002
Pelle Miljoona on tuottelias artisti niin muusikkona kuin kirjailijanakin. Hänen taiteensa punainen lanka on aina ollut vahva, maailmankuvansa selkeä ja käsialansa tunnistettava, mutta kuten pitkällä uralla väistämättä käy, jotkut teokset ovat puhuttelevampia kuin toiset.
Syyskuussa 1999 julkaistu Brooklyn–Dakar on yksi Pelle Miljoonan ehdottomista mestariteoksista. Se kuuluu niihin harvakseltaan ilmestyviin albumeihin, joilla miltei kaikki on maagisesti kohdallaan ja sekin, mikä ei ole, vain korostaa onnistumista. Pelle Miljoonan biisissä saattaa esiintyä sana Kafka pelkästään siksi, että se rimmaa safkan kanssa, mutta se vain vahvistaa inhimillisyyden tuntua. Ja siitä, empatiasta ja humaaniudesta Brooklyn–Dakarissa ja Pellen koko urassa juuri on kyse.
Pelle Miljoona vuonna 2006. Kuva: Petri Virtanen | Stupido Records.
Kitaristi Tatu Mannbergin, rumpali Vänni Väänäsen, basisti Tumppi Varosen ja laulaja-lauluntekijä Pelle Miljoonan muodostama Rockers pelasi Brooklyn–Dakarilla niin komeasti yhteen, että tuntuu kummalliselta huomata, ettei tätä kokoonpanoa ollut olemassa ennen albumin tekemistä eikä se pysynyt koossa sen jälkeenkään. Itse asiassa Väänänen soittaa levyllä rumpuja ikään kuin sattumalta: Pelle oli loukannut olkapäänsä pyöräillessään eikä siksi voinut soittaa niitä itse. Tuon onnettomuuden onni oli se, että albumille saatiin sävykkäämpi rummunsoittaja. Kenties siksi Varosen bassokuviotkin svengaavat Brooklyn–Dakarilla tavallista hienommin.
Soittajista pääroolissa oli Mannberg, joka sävytti musiikkia yhtä vaivattomasti melankolisella twang-venyttelyllä, hämyisellä jazz-fiilistelyllä kuin iloisella Afrikka-hilputtelullakin. Hänen soittonsa maalasi kuvia erilaisista ympäristöistä samalla tavalla kuin biisien joukkoon sirotellut tuokiokuvat liikenteen hälinästä ja koraanikouluista, joita Pelle Miljoona oli äänitellyt New Yorkissa ja Afrikassa. Tyylitajuisia detaljeja ovat myös Pape Sarrin, Libasse Sallin ja Oysseynov Mbayin djembe-rumpujen luoma kaukaisen maailman meininki ja Mika Pesosen suurkaupungin yön nuoteiksi tulkkaava saksofoninsoitto.
Tuottaja Hannu Leidénin ja äänittäjä Petri Majurin kanssa tehty Brooklyn–Dakar on säilyttänyt tenhonsa monesta eri syystä. Pelle Miljoona kirjoitti sille vahvoja ja vaihtelevia biisejä, ja kuulostaa siltä kuin sovitusten pohtimiseen bassokuvioista kitarasoundeihin olisi käytetty enemmän aikaa kuin tämän jengin projekteissa keskimäärin. Vaikka vanhan kunnon vinyylialbumin paluuseen ei vuonna 1999 uskonut kukaan, Brooklyn–Dakar on jäsennelty sellaisesta muistuttavaksi jämäkäksi ja selkeäksi kaksipuoliseksi kokonaisuudeksi.
Yksi Brooklyn–Dakarin vahvuuksista on myös se, että se on niin leimallisesti Pelle Miljoonan albumi (itse asiassa sen piti olla hänen sooloalbuminsa, mutta tehtiin lopulta Rockersin nimellä). Niin loistava biisintekijä ja laulaja kuin Tumppi Varonen onkin, hänen jättäytymisensä sivurooliin oli hyvä ratkaisu. Kun kaikki biisit teki ja tulkitsi yksi mies, hahmottui hieno musiikillinen matka, jolla maailmaa kiertävä rasta kertoi näkemistään asioista, aistimistaan tunnelmista ja kohtaamistaan ihmisistä. Pelle Miljoona laulaa poikkeuksellisen rennosti ja pakottomasti, ja kun Varonen avaa suunsa taustalla, kertosäkeet lähtevät lentoon.
Yksi sellainen kertosäe on kappaleessa ’Jesse toi valon (San Franciscoon)’. Se on Brooklyn–Dakarin avausraita ja yksi sen värikkäimmistä ja kiehtovimmista kappaleista, vastakulttuurikapinan, lännen lokarien ja pelastusarmeijan hengessä svengaileva beat-henkinen ja psykedeelinen oodi Amerikalle. Kiihkeä folkrockpala ’Pakahtuvat unelmiinsa’ esittelee henkilögalleriansa hengästyttävällä tahdilla ja onnistuu liikuttamaan juuri sillä: kuten maailma, tuo empaattinen biisi on täynnä niitä, joiden elämässä haaveet ja todellisuus eivät koskaan kohtaa. Yöksi hiljentyvän kaupunkikorttelin aistikasta tunnelmaa tavoittelevassa ’Brooklynin enkelissä’ lauluntekijä tarttuu yhteen miljoonakaupunkiin hukkuvaan ihmiskohtaloon ja löytää hengenheimolaisensa.
Amerikka-puolella on myös omakohtaisia kappaleita, joissa maailmaa tarkasteleva mies vilkaisee peiliin. Tarinallisessa ’Wild Billy Hitchcockissa’ Pelle Miljoona ihmettelee omaa kiertävän kitaransoittajan kohtaloaan. Suomalaisittain surumielinen ’Mahdotonta rakkautta’ taas kertoo syyn sille, että maailman tuulet lennättävät hänen aina takaisin kotiin. Albumin puoliskojen taitekohtaan asetettu ’Hey, Mr. Aeroflotissa’ koti-ikävän ja kaukokaipuun repimä päähenkilö palaa kotiin vain ostaakseen uuden lipun mannertenväliselle lennolle.
Afrikka-puolen alussa lyhyt äänitys koraanikoulun oppitunnilta muuttaa tunnelman totaalisesti. Brooklyn–Dakarin jälkipuolta kompataan reggaen ja manner-Afrikan rytmeillä. ’Oo niinku oot’ peilaa sikäläisen mielenmaiseman valoisaa puolta iloisissa ja vapautuneissa tunnelmissa. ’Afrikan kuningas’, tribuutti Bob Marleylle ja hänen sukupolvien kuilut ja maantieteelliset rajat ylittävälle merkitykselleen, on huolettomassa idolisoinnissaan piristävä mutta aiheensa puolesta tässä seurassa turhan kepeä kappale.
Mantereen tilaa tarkasteleva ’Mama Africa’ ja pienen ihmisen kohtaamisesta kertova ’Cecilia’ tuntuvat huomattavasti merkityksellisemmiltä ja koskettavammilta. Afrikka-osuus jää hiukan Amerikka-puolta pintapuolisemmaksi fiilistelyksi, mutta vaeltamisen tematiikkaa pohdiskeleva ’Sielu nomadin’ päättää hienon albumin herkissä ja henkilökohtaisissa merkeissä.
Liki kaksikymmentä vuotta ilmestymisensä jälkeen Brooklyn–Dakar kuulostaa yhtä raikkaalta ja vahvalta kuin ilmestyessään. Se on klassikko, jonka liian harva huomasi. Sen maisemat vaihtuvat juuri niin paljon kuin urbaanin Amerikan ja ruraalin Afrikan välillä voi, ja samalla piirtyy kuva yhdestä maailmasta, jossa alueelliset ja kulttuuriset erot ovat lopulta pelkkää pintaa. Elettiinpä savimajoissa, hellahuoneissa tai kerrostaloissa, ihmisyys on yhteinen ja yhdistävä tekijä, jos sille vain antaa mahdollisuuden.
Pelle Miljoona & Rockers: Brooklyn–Dakar
Pelle Miljoona – laulu
Tumppi Varonen – bassokitara, laulu
Tatu Mannberg – kitara, laulu
Vänni Väänänen – rummut
Tuottaja: Hannu Leidén
Rauhan aikaPelle Miljoona | Pyramid 1990 Kaikki muuttuuPelle Miljoona | Pyramid 1992 Si Si Live • livealbumi Pelle Miljoona Rockers | Pyramid 1992 ABCPelle Miljoona & Rockers | Pyramid 1993 OK!Pelle Miljoona & Rockers | Pyramid 1994 LandellaPelle Miljoona & Rockers | Pyramid 1995 JuuretPelle Miljoona & Rockers | Pyramid 1996 Kolmen tuulen pesäPelle Miljoona & Rockers | Pyramid 1998 Brooklyn–DakarPelle Miljoona & Rockers | Pyramid 1999
2000–2009
Tee itselles elämäPelle Miljoona & Rockers | Pyramid 2001 TodistajaPelle Miljoona & Ylivoima | Wolfram Records 2002 TähtivaeltajaPelle Miljoona & Rockers | Poptori 2003 Setä Samulin sirkusPelle Miljoona & Rockers | Stupido Records 2004 ArambolPelle Miljoona & Rockers | Stupido Records 2006 Unabomber!Pelle Miljoona Unabomber! | Stupido Records 2007 Goa BabaPelle Miljoona | Omakustanne 2008 DharmapummiPelle Miljoona Unabomber! | Stupido Records 2009
2010-luku
Halki ajan ja rakkaudenPelle Miljoona & JJU Jousiensemble | Sound Of Finland 2011 Avara maaPelle Miljoona United | Stupido Records 2011 Elävänä VastavirrassaPelle Miljoona United | Vastavirta-Julkaisut 2013 DiasporaPelle Miljoona United | Suomen Musiikki 2013 Kino RivieraPelle Miljoona United | Suomen Musiikki 2015 Olla jokuPelle Miljoona United | Stupido Records 2017 Kosminen keijuPelle Miljoona United | Stupido Records 2018 Anna soihtusi palaaPelle Miljoona Oy • 12″ EP & CD EP| Stupido Records 2018
2020-luku
Tanssiva tuliPelle Miljoona & Rockers | Stupido Records 2020
Rock-ikoni David Bowie palasi viime vuosituhannen lopulla klassikkokantaan albumilla hours... Kaksi vuotta aiemmin julkaistu Earthling oli jungle-virityksineen hätkähdyttävä levy, mutta kesti aikaa heikosti. Hours… oli täysin toista maata. Lievän yliyrittämisen sijaan Bowie teki harkitun kokonaisuuden, jolla ei hötkyillä.
David Bowie (s. 1947) aloitti levytysuransa jo 60-luvulla. Alkuaikojen modimaiset kokoonpanot vaihtuivat folkmaisen vaiheen kautta aitoon rocktähteyteen. Ziggy Stardust -aliaksen suojassa Bowien tähti oli nousussa. Kameleonttimaisen lauluntekijän ura alkoi edetä ripeämmin. Monet Bowien albumeista nousivat klassikoiksi, myös Brian Enon ja tuottaja Tony Viscontin kanssa tehdyt Low ja ”Heroes”. 1983 julkaistu menestysalbumi Let’s Dance nosti Bowien vihdoin stadionsarjaan. Aktiivinen levytysura keskeytyi vasta vuonna 2003 ilmestyneen Realityn jälkeen. Bowie palasi 10 vuoden tauon jälkeen levyllä The Next Day. Tähden uusimmat levytykset löytyvät kokoelmalta Nothing Has Changed (2014).
Seven.
Hours… tehtiin tiiviissä yhteistyössä kitaristi ja tuottaja Reeves Gabrelsin kanssa. Visionäärinen Gabrels tuli mukaan Bowien yhtyeeseen Tin Machine jo 10 vuotta aiemmin. Monet vierastivat paikoin huojuvan rämisevää projektibändiä, jonka lähes garagemainen debyytti ilmestyi 1989. Tin Machine hajosi kahden albumin jälkeen, mutta matka Gabrelsin kanssa jatkui.
Thursday’s Child.
Hoursin A-puolta hallitsee raukeus. Earthlingin kiireen jälkeen verkkaisempi ote tuntuu virkistävältä. Ensimmäinen hittisingle ’Thursday’s Child’ toimii rauhallisena peilinä nuoruuteen. Arvokasta seesteisyyttä uhkuva single ei ehkä anna aivan täyttä kuvaa albumista. Raidoilta löytyy optimististakin ilonpilkahdusta. ’The Pretty Things Are Going To Hell’ on riehakas rock. ’Survive’ tuntuu lähes ilkikuriselta.
Survive.
Albumi kasvaa loppua kohden, eikä Bowie säästele draamaa vokalistinakaan. Esimerkiksi kohtalokas ’New Angels Of Promise’ tuo mahtavasti esille Bowien äänen ulottuvuudet. Toiseksi viimeisenä kuultava ’Brilliant Adventure’ vihjaa loputtoman luovaan aikaan Berliinissä -77. Lyhyt instrumentaali on ikään kuin hengähdystauko ennen eeppistä päätösraitaa ’The Dreamers’. Biisi on kaikessa jylhyydessään malliesimerkki siitä, miten rocktaiteen jännite vangitaan viiteen minuuttiin. Ainutlaatuista Bowieta.
The Dreamers.
David Bowie – laulu, kosketinsoittimet, kitara, ohjelmointi Reeves Gabrels – kitara, rumpuloopit, ohjelmointi Mark Plati – bassokitara, kitara,ohjelmointi, mellotroni Mike Levesque – rummut Sterling Campbell – rummut Chris Haskett – kitara Everett Bradley – lyömäsoittimet Holly Palmer – laulu Tuottajat: David Bowie ja Reeves Gabrels
Hours… julkaistiin CD-levynä, kasettina ja MiniDisc-painoksena 1999. Laajennettu 2CD tuli markkinoille vuonna 2004. Virallinen LP-painos ilmestyi 2015.
