Montage Of Heck – The Home Recordings | Universal Music 2015
Musiikkia esille kirjastossa
• Nevermind Nirvana | Geffen Records 1991
Mitä suurempi tähti on, sitä tarkemmin ja lähempää sitä halutaan katsoa. Kurt Cobainin postuumisti julkaistu Montage Of Heck – The Home Recordings (2015) on tuon ilmiön äärimuoto. Sen kuunteleminen on kuin katselisi monumenttia mikroskoopilla. Sellaisessa tilanteessa tulee väkisinkin kysyneeksi itseltään, onko tämä tarpeellista.
Erityisen hankalaa Montage Of Heckiin on suhtautua, jos on takertunut siihen, mitä julkaisusta alun perin puhuttiin – sanottiin, että kyseessä olisi Kurt Cobainin sooloalbumi, eikä se suinkaan sellainen ole ainakaan sanan varsinaisessa merkityksessä. The Home Recordings -alaotsikon mukaisesti levy on kooste Cobainin alkukantaisia kotiäänityksiä – lukemattomien muiden saman aikakauden muusikoiden tavoin hänellä oli tapana nauhoittaa uusia ideoitaan ja soittoaan mankalla kasetille. Materiaalin valmiudesta tärkeimmän kertoo se, että singleksi lohkaistiin Cobainin leirinuotioversio The Beatlesin iänkaikkisesta ’And I Love Heristä’.
Kurt Cobain: And I Love Her
Montage Of Heckiä voi kuunnella kaksilla korvilla. Ensinnäkin sitä voi pitää tirkistyksenä supertähden yksityisyyteen ja luomisprosessiin. Tämän julkaisun perusteella Nirvanan musiikki ei kehittynyt pitkällekään aihioista – rämpytys kasvoi iskeväksi bändisoitoksi ja sanoitukset valmistuivat, mutta valtavia muutosprosesseja sävellykset eivät käyneet läpi. Se on arvostettava piirre, joka kertoo Cobainin vision vahvuudesta ja bändin musiikillisesta ideologiasta. Samalla se kuitenkin tietää sitä, ettei Montage Of Heck tarjoa suuria yllätyksiä.
Toiseksi voi ajatella (ja tämä on se parempi perustelu, koska eivät Montage Of Heckin aihiot oikeasti kerro paljoakaan Nirvanan kappaleiden kehityksestä), että se on soundtrack vuonna 2015 ensi-iltaan tulleelle Cobain: Montage Of Heck -dokumentille, jonka kylkiäiseksi julkaistiin levyn ohella kirja. Toisin sanoen albumi on kuin yli kaksikymmentä vuotta etuajassa sävellettyä score-musiikkia, joka toimii paremmin elokuvaan kiinnitettyä. Tämä kulma korostuu levyn deluxe-versiossa, jossa on mukana ääntä myös itse dokumentista. Toki sitä voi yrittää pitää myös primitiivisenä rocktaideteoksena, jos hyvää tahtoa riittää.
Viehättävintä näissä vuosina 1987–1994 taltioiduissa repaleissa on intiimi tunnelma. Kurt Cobainista huokui yksinäisyys tuhansien ihmisten edessäkin, ja se on myös Montage Of Heckin pohjimmainen tunnelma. Kun hän vitsailee vaikkapa pösilössä ’Beansissa’, nauru ei vastaa, ja kun hän soittaa, hän tuntuu istuvan ypöyksin omassa huoneessaan, niin kuin varmasti istuikin.
Kurt Cobain: Letters To Frances
Montage Of Heckin kaltaisten levyjen kohdalla mietitään usein sitäkin, miten paljon annettavaa artistilla olisi vielä ollut, jos hän olisi saanut elää. Mikäli Kurt Cobain itse olisi uskonut, että jotakin upeaa oli vielä tulossa, hän tuskin olisi päätynyt ampumaan itseään Seattlen-kodissaan huhtikuussa 1994. Myöskään Montage Of Heck ei anna mitään syytä olettaa, että Seattle-soundin suurin ikoni olisi keksinyt rockin uudelleen vielä kerran (lopunaikojensa tilassa hän joutui uhraamaan energiansa ihan muihin asioihin kuin luomiseen). Mutta eipä hänen olisi tarvinnutkaan sitä tehdä. Kyllä yhden suuren vallankumouksen johtamisen pitäisi riittää.
Kuten saatavilla olevasta kirjallisuudesta voi huomata, Cobain on niitä legendoja, joihin on mahdollista tutustua syvällisesti myös postuumisti ja etänä. Jos hänen koko kuvansa olisi miljoonan palan palapeli, olisi Montage Of Heck – The Home Recordings hankalasti hahmotettava osanen taivasta, joka löytää paikkansa vasta lopuksi, kaiken muun jo asetuttua paikoilleen. Äänite suositellaan nautittavaksi Brett Morgenin ohjaaman kiitetyn Kurt Cobain: The Montage Of Heck -dokumentin kanssa. Mahdollisia sivuvaikutuksia: nostalgisuus, huvittuneisuus, turhautuminen.
Ari Väntänen | www.arivantanen.com
Kurt Cobain | Facebook
Saatat pitää myös näistä Levyhyllyistä
Alice In Chains – sumusta selviytyneet • Rainier Fog [2018]
Auf der Maur – Melissan ensimmäinen sooloalbumi • Auf der Maur [2004]
Black Sabbath – alun loppu ja lopun alku • Black Sabbath & 13 [1970 • 2013]
Blondie • Parallel Lines [1978] oli Blondien läpimurto
Dinosaur Jr. – taika on tallella • Sweep It Into Space [2021]
Faith No More – sääntöjä ei ole • The Real Thing [1989] • Angel Dust [1992]
Foo Fighters – soitto on surusta tehty • But Here We Are [2023]
Green Day on voimissaan • Saviors [2024]
Green River – grungen juurilla • Dry As A Bone [1987 • 2019]
Hole – kun irvistys kietoutuu hymyyn • Celebrity Skin [1998]
Jane’s Addiction – toisinajattelijoiden taidemanifesti • Ritual De Lo Habitual [1990]
L7 kävi 1990-luvun edellä • Vuodet 1985–2024
Led Zeppelin IV [1971] sinetöi menestysbändin klassikkoaseman
Mad Season – suuri sisäinen kamppailu • Above [1995]Mark Lanegan – Seattlen surujuhlan soundtrack • Whiskey For The Holy Ghost [1994]
Nine Inch Nails – loikka lähitulevaisuuteen • Pretty Hate Machine [1989]
Nirvana teki vaihtoehdosta valtavirtaa • Nevermind [1991]
Oranssi Pazuzu – alitajunnan oudot luonnonlait • Mestarin kynsi [2020]
Patti Smith – runon ja rockin liitto • Horses [1975]
Pearl Jam – grungen elävä klassikko • Ten [1991]
Pretenders tunteiden vuoristoradassa • Relentless [2023]
Queens Of The Stone Age – Josh Homme päätyönsä parissa • In Times New Roman… [2023]
Red Hot Chili Peppersin myrskyisä 1990-luku • Blood Sugar Sex Magic [1991] • One Hot Minute [1995] • Californication [1999]
Smack – avain kulttisuosioon • On You [1984]
Soundgarden – visio kirkastuu • Badmotorfinger [1991]
Suzi Quatro – tie glamtähdestä klassikkorokkariksi • Vuodet 1964–2024
💿
Kurt Cobain • Montage Of Heck
CD
Finna.fi
Montage Of Heck – The Home Recordings | Universal Music 2015
📚🎥
Montage Of Heck
Kirja • DVD • Bluray
Finna.fi
Cobain – Montage Of Heck Ohjaaja Brett Morgen, 132 min. | End Of Music 2015
Press 2015
Cobain – Montage Of Heck Brett Morgen & Richard Bienstock & Hisko Hulsing & Stefan Nadelman | Omnibus Press 2015
💿
Bleach
Finna.fi
Bleach | Sub Pop 1989
20th Anniversary Deluxe Edition • CD | Sub Pop 2009
💿
Nevermind
Finna.fi
Nevermind | Geffen 1991
20th Anniversary Deluxe Edition • 2CD | Geffen 2011
20th Anniversary Limited Edition • 4CD + DVD + 90-sivuinen kirja 2011
Nevermind – The Singles • 4LP 10″ | Geffen Records / Sub Pop / UMe 2011
30th Anniversary Edition • LP + 7″ -single | Universal 2021
30th Anniversary Edition • 5CD + Bluray | Universal 2021
30th Anniversary Edition • 8LP + 7″-single | Universal 2022
💿
In Utero
Finna.fi
In Utero | Geffen 1993
20th Anniversary Deluxe Edition • CD • 2CD | Geffen Records 2013
High Fidelity Pure Audio • Bluray | Geffen Records 2013
30th Anniversary Deluxe Edition • 2CD | Geffen Records / UMG Recordings / UMe 2023
💿
Nirvanan livelevyt
Finna.fi
MTV Unplugged In New York | Geffen 1994
From The Muddy Banks Of The Wishkah | Geffen 1996
Live At Reading | Geffen 2009
Live At The Paramount | Geffen 2019
💿
Boksit ja kokoelmalevyt
Nirvana
Finna.fi
Incesticide | Geffen 1992
Singles • 6CD | Geffen 1995
Nirvana | Geffen 2002
With The Lights Out • 3CD + DVD | Geffen 2004
Sliver: The Best Of The Box | Geffen 2005
Icon | Geffen 2010
🎼🎶
Nuottialbumit
Nirvana
Finna.fi
The Bass Collection
The Drum Collection
Nirvana
The Albums
Bleach
Nevermind
Incesticide
In Utero
From The Muddy Banks Of The Wishkah
📚
Lue lisää Kurt Cobainista ja Nirvanasta
Finna.fi
Päiväkirjat Kurt Cobain & kääntäjät Matilda Heinonen & Otto Talvio & Jesper Vuori, 323 sivua | WSOY 2003
Kurt Cobain Christopher Sandford & kääntäjä J. Pekka Mäkelä, 334 sivua | Like 1996
Nirvana – tositarina Everett True & kääntäjä J. Pekka Mäkelä, 783 sivua | Johnny Kniga 2007
📚
Lue lisää Seattlen rockskenestä ja grungesta • Read more about the Seattle rock scene and grunge
Finna.fi
Kaikki rakastavat Seattlea – grungen tarina Mark Yarm & kääntäjä Jere Saarainen, 588 sivua | Like 2014
Everybody Loves Our Town – A History Of Grunge Mark Yarm, 567 sivua | Faber & Faber 2011 & 2017
Grunge – The End Of Rock And Roll Kyle Anderson, 229 pages | Aurum 2007
📚
Read more about Kurt Cobain and Nirvana
Finna.fi
Cobain – Montage Of Heck Brett Morgen & Richard Bienstock & Hisko Hulsing & Stefan Nadelman | Omnibus Press 2015
Come As You Are – The Story Of Nirvana Michael Azerrad | Main Street Books 1994 • Doubleday 1995
The Amplified Come As You Are – The Story Of Nirvana Michael Azerrad, 614 pages | HarperOne 2023
Courtney Love – The Real Story Poppy Z Brite | Orion 1997
Heavier Than Heaven – A Biography Of Kurt Cobain Charles R. Cross, 381 pages | Hodder & Stoughton 2001 • Hachette Books 2019
Journals Kurt Cobain | Viking 2002 • Penguin 2003
Kurt & Courtney ”Talking” – Kurt Cobain & Courtney Love In Their Own Words Nick Wise | Omnibus Press 2004
Kurt Cobain – The Last Session Jesse Frohman & contributions by Jon Savage & Glenn O’Brien 142 pages | Thames & Hudson 2014
Nirvana Tribute – The Life And Death Of Kurt Cobain Suzi Black, 46 pages | Omnibus Press 1994
Nirvana & The Sound Of Seattle Brad Morrell & Chris Charlesworth, 143 pages | Omnibus Press 1996
Nirvana – In The Words Of The People Who Were There Carrie Borzillo 232 pages | Andre Deutsch 2014
Nirvana – The Complete Illustrated History Charles R. Cross & Charles Peterson, 191 pages | Voyageur Press 2013 • Quatro Publishing Group 2016, 208 pages
Serving The Servant – Remembering Kurt Cobain Danny Goldberg, 294 pages | Trapeze 2019
The Singing Earth Martin Barrett, 232 sivua | Sunyata Books 2017
Teen Spirit – The Stories Behind Every Nirvana Song Chuck Crisafulli | Omnibus Press 1996
Montage Of Heck – The Home Recordings • 2015
Spotify
Montage Of Heck – The Home Recordings • 2015