Soundgarden: Badmotorfinger – visio kirkastuu

Badmotorfinger | A&M 1991

Soundgarden: Badmotorfinger (1991).Jos pitäisi määrittää päivä, jona rockmusiikki astui 1990-luvulle, valitsisin syyskuun 24. päivän vuonna 1991. Silloin Yhdysvalloissa ilmestyi kolme olennaista albumia: Red Hot Chili Peppersin Blood Sugar Sex Magik, Nirvanan Nevermind ja Soundgardenin Badmotorfinger.

Vaikka kaikki nuo bändit tekivät musiikkia vuosikymmeniä vanhoista aineksista, ero pröystäilevään 1980-lukuun oli harvinaisen selvä. Kun menneen ajan hallitsija Guns N’ Roses kutsui Soundgardenin lämmittelijäkseen Use Your Illusion -levyjensä kiertueelle, se ei välttämättä ymmärtänyt, että maailma halusi vaihtaa nahkahousut flanellipaitaan musiikillisella, visuaalisella ja ideologisella tasolla.

Rusty Cage.

Vuonna 1984 Seattlessa perustettu Soundgarden oli julkaissut ensimmäiset singlensä Sub Pop -merkillä kahdeksankymmentäluvun loppupuolella. SST Recordsin julkaisema debyyttialbumi Ultramega OK (1988) ei myynyt ihmeemmin, mutta toi Soundgardenin ensimmäistä kertaa Eurooppaan. Levy oli myös ehdokkaana Grammyn saajaksi metallikategoriassa, mikä oli ensimmäinen merkki siitä, että alakulttuuriväen fanittama yhtye saattaisi vielä nousta laajaan suosioon. Toinen pitkäsoitto Louder Than Love oli Soundgardenin ja Seattle-skenen ensimmäinen julkaisu isolle levy-yhtiölle, A&M Recordsille. Suosio kasvoi, mutta suuresta läpimurrosta ei voinut vielä puhua. Levy nousi Billboardin listalla sijalle 108.

Kohtalokkaana syyskuun 1991 päivänä ilmestynyt kolmas albumi Badmotorfinger oli harppaus eteenpäin. Maailma oli valmis avautumaan Seattlen bändeille, ja Badmotorfinger nousi nipin napin Billboardin 40 myydyimmän albumin joukkoon. Kun Nirvanan Nevermind oli ensin tehnyt Seattlesta rockin Mekan, Badmotorfingeriä myytiin pelkästään Amerikassa kaksi miljoonaa kappaletta.

Badmotorfinger oli Louder Than Lovea selkeämmäksi kirjoitettu ja sovitettu levy, jolla raskaan psykedeelisen rockin elementit olivat löytäneet tasapainon. Bändin oman historiankirjoituksen mukaan siihen vaikutti eniten klassisen kokoonpanon löytyminen. Soundgarden laulaja Chris Cornell (1964–2017), kitaristi Kim Thayil (s. 1960) ja rumpali Matt Cameron (s. 1962) kertoivat Rolling Stonen haastattelussa vuonna 1992, että bändiin viimeisenä liittynyt basisti Ben Shepherd (s. 1968) oli luovuudeltaan ja biisintekotaidoiltaan mestari, joka määritteli Soundgardenin uudelleen.

Outshined.

Louder Than Lovenkin tuottaneen Terry Daten kanssa tehty Badmotorfinger äänitettiin Kaliforniassa ja Washingtonissa keväällä 1991. Siihen nähden, miten vahvoja elementtejä musiikki sisältää (Cornellin voimakas ääni, Thayilin väkevät kitarat, Cameronin ja Shepherdin rytmiset ratkaisut) ne ovat hämmästyttävän hyvin balanssissa toisiinsa nähden. Daten tuotanto ja mietityt sovitukset saavat bändin soimaan kiivaana ja elävänä. Muotisanan ”grunge” alla julkaistiin 1990-luvun alkupuolella paljon ja vaihtelevanlaatuista musiikkia, ja kiihkeä ja synkeä Badmotorfinger on ehdottomasti sarjan viiltävintä kärkeä.

Biisijärjestys on etupainotteinen. Levyn singlebiisit ’Rusty Cage’, ’Outshined’ ja ’Jesus Christ Pose’ on pakattu alkupäähän niin, että välissä on vain Cornellin vokaalibravuuri ’Slaves & Bulldozers’ (jossa Thayil soittaa kitaraa puhaltamalla sen mikrofoneihin). Se ei kuitenkaan tarkoita, etteikö levyn loppupuolelta löytyisi vahvaa tavaraa. Esimerkiksi vuonna 1990 Sub Pop -singlenä julkaistun, rankalla fonisoololla viimeistelty ’Room A Thousand Years Widen’ uusi versio sekä lintuperspektiivistä todellisuutta tarkasteleva ’Searching With My Good Eye Closed’ ovat erinomaisia biisejä. Matt Cameronin säveltämä ’Drawing Flies’ ei ole levyn vahvin biisi, mutta hillittömin kyllä, ja sillä Soundgarden tuntuu poikkeuksellisesti hymyilevän. Päätösraita ’New Damagen’ kitararaidat suorastaan alleviivaavat kitaristin Black Sabbath -pakkomielteitä.

Jesus Christ Pose.

”Grungebändeillä” ei oikeasti ollut liiemmin musiikillista yhteistä, mutta tietty totinen tunnetila kyllä yhdisti Seattlen rockia. Kaupungin neljästä suuresta bändistä (Pearl Jam, Nirvana, Alice In Chains, Soundgarden) jokaisella oli tunnistettava ääni. Seattle-soundin popularisoineista bändeistä Soundgarden oli raskain ja jyräävin. Alkuaikoina Led Zeppelinin ja Black Sabbathin vaikutus paistoi Soundgardenista turhan kirkkaasti, mutta 1990-luvulla se valoi klassikkorockin päälle oman tunnistettavan, perinnetietoisen soundinsa.

Soundgarden teki lopullisen läpimurtonsa seuraavalla levyllään Superunknown (1994), joka ilmestyi Yhdysvalloissa suoraan listaykköseksi. Tehtyään vielä lähes yhtä suositun Down On The Upsiden (1996) kiertueiden uuvuttama bändi hajosi vuonna 1997. Bändi teki paluun vuonna 2012 King Animal -albumilla, joka jäi sen viimeiseksi uutta materiaalia sisältäneeksi julkaisuksi. Toukokuussa 2017 Cornell löydettiin hirttäytyneenä hotellihuoneestaan Detroitissa.

Myöhempinä vuosina Thayil on soittanut MC5-legenda Wayne Kramerin kanssa ja Cameron Pearl Jamissa ja Nighttime Boogie Association -kokoonpanossa. Shepherdin tuorein levytys on Brandi Carlilen single ’A Rooster Says’ (2020), jolla on Soundgardenin biisejä ja jolla esiintyvät myös Thayil ja Cameron. Corbin Reiffin teos Total Fucking Godhead, joka vuonna 2021 suomennettiin Elämäksi, on ensimmäinen kirjallinen katsaus Chris Cornellin vaiheisiin.

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

Soundgarden | kotisivu
Soundgarden | Facebook
Soundgarden | Instagram
Soundgarden | Twitter

Varaa Soundgardenin klassikko Badmotorfinger kirjastosta.
Varaa Soundgardenin klassikko Badmotorfinger kirjastosta.

Esitäytetty Monihaku aluekirjastoihin. Kohdekirjaston voi vaihtaa.

Kysy musiikista kirjastonhoitajalta.

Levyhyllyt
Soundgarden | Finna.fi

1980-luku

Screaming Life • EP | Sub Pop 1987
Fopp • EP | Sub Pop 1988
Ultramega OK | SST Records 1988
Louder Than Love | A&M Records 1989

1990-luku

Badmotorfinger | A&M Records 1991
Superunknown | A&M Records 1994
Down On The Upside | A&M Records 1996

2010-luku

King Animal | Soundgarden Recordings/Universal Republic Records/Loma Vista 2012

Levyhyllyt
Chris Cornell | Finna.fi

1990-luku

Euphoria Morning | A&M Records 1999

2000–2009

Carry On | Interscope Records/Suretone 2007
Scream | Mosley Music Group/Interscope Records 2008

2010-luku

Songbook • live| UMe 2011
Higher Truth | UMe/Universal Music Group International 2015

2020-luku

No One Sings Like You Anymore | UMe/Universal Music Group 2020

Levyhyllyt
Audioslave | Finna.fi

[Chris Cornell • Brad Wilk • Tim Commerford • Tom Morello]

Audioslave | Epic 2002
Out Of Exile | Epic 2005
Revelations | Epic 2006

Temple Of The Dog | Finna.fi

[Chris Cornell • Matt Cameron • Jeff Ament • Stone Gossard • Mike McCready • Eddie Vedder]

Temple Of The Dog | A&M Records 1991

Kokoelmat
Chris Cornell | Finna.fi

Chris Cornell • 2LP •CD • 4CD + 50-sivuinen liite | UMe 2018
Soolouran poimintojen lisäksi mukana Soundgardenin, Temple Of The Dogin ja Audioslaven tuotantoa.

Alice In Chains: Rainier Fog – sumusta selviytyneet
Auf der Maur: Auf der Maur – Melissan ensimmäinen sooloalbumi
Black Sabbath: Black Sabbath & 13 – alun loppu ja lopun alku
Duff McKagan – luoteisen maan punkkari
Guns N’ Roses: Appetite For Destruction – hard rockin kunnianpalautus
Hole: Celebrity Skin – kun irvistys kietoutuu hymyyn
Iron Maiden: Powerslave – epiikkaa ja elinvoimaa egyptiläisittäin
Jane’s Addiction: Ritual De Lo Habitual – toisinajattelijoiden taidemanifesti
Kurt Cobain: Montage Of Heck – himmeä pala taivasta
Mad Season: Above – suuri sisäinen kamppailu
Mark Lanegan: Whiskey For The Holy Ghost – Seattlen surujuhlan soundtrack
Nine Inch Nails: Pretty Hate Machine – loikka lähitulevaisuuteen
Oranssi Pazuzu: Mestarin kynsi – alitajunnan oudot luonnonlait
Pearl Jam: Ten – grungen elävä klassikko
Santa Lucia: Arktista hysteriaa – uranuurtaja aikaansa edellä
Smack On You – avain kulttisuosioon
The Doors: The Doors – vallankumouksen lähtölaukaus

Lue lisää Chris Cornellista ja Soundgardenista | Finna.fi

Chris Cornell – elämä Corbin Reiff & kääntäjä Kirsi Luoma, 415 sivua | Like 2021

Corbin Reiffin kirjoittama elämäkertateos Chris Cornell – elämä julkaistiin suomen kielellä loppukesästä 2021, kääntäjänä Kirsi Luoma. Kuva: Like
Corbin Reiffin kirjoittama elämäkertateos Chris Cornell – elämä julkaistiin suomen kielellä loppukesästä 2021, kääntäjänä Kirsi Luoma. Kuva: Like

Read more about Chris Cornell and Soundgarden | Finna.fi

Total F*cking Godhead – The Biography Of Chris Cornell Corbin Reiff, 369 pages | Post Hill Press 2020

Soundgarden: Badmotorfinger (1991).
Soundgarden: Badmotorfinger (1991)
Musiikkikirjastot.fi logo
Levyhyllyt-juliste. Harri Oksanen 2021.

Mark Lanegan: Whiskey For The Holy Ghost – Seattlen surujuhlan soundtrack

Whiskey For The Holy Ghost | Sub Pop 1994

Mark Lanegan: Whiskey For The Holy Ghost (1994).Mark Laneganin sooloura käynnistyi turhautumisesta. Mitä luovuuteen tulee, rockbändi Screaming Treesin laulaja koki olevansa bändissään statistin asemassa. Hän ei myöskään pitänyt sanoituksista, joita Screaming Treesin biisintekijä ja kitaristi Gary Lee Conner kirjoitti hänen laulettavakseen. Siksi soolodebyytti The Winding Sheetin (1990) tekeminen oli hänelle terapeuttinen ja tarpeellinen projekti. Siitä tuli hiukan hahmoton ja luonnosmainen, mutta ainakin sillä oli hänen omaa musiikkiaan.

Neljä vuotta myöhemmin ilmestynyt Whiskey For The Holy Ghost oli huomattavasti ehyempi ja valmiimpi kokonaisuus. Lanegan oli ottanut tavoitteekseen henkilökohtaisen mestariteoksen synnyttämisen. Osin (muista osista lisää tuonnempana) kohtuuttoman korkealle asetetusta rimasta johtuen toisen soololevyn tekeminen oli hänelle yhtä helvettiä. Lanegan työsti Whiskey For The Holy Ghostia niin monien eri äänittäjien kanssa, että punainen lanka ehti hukkua sydänverilammikkoon monta kertaa. Vielä sessioiden lopulla ainoastaan tuottaja Jack Endinon fyysinen väliintulo esti Lanegania heittämästä levyn analoginauhoja studion vieressä virranneeseen jokeen.

Osin ongelmat johtuivat siitä, missä kunnossa Mark Lanegan tuolloin oli. Hänellä oli aina ollut ongelmia, ja kolmekymppisenä pahin niistä oli täysin käsistä lähtenyt huumeaddiktio. Syy niihin oli sekin, että Screaming Trees vei tuolloin paljon aikaa ja voimia. Tehdessään Sub Popin kanssa diilin uudesta soololevystä Lanegan ei ollut parhaassa mahdollisessa terässä keskittymään musiikin tekemiseen. Toisaalta hyvinvoiva ja tasapainoinen ihminen ei olisi mitenkään voinut tehdä Whiskey For The Holy Ghostin kaltaista albumia. Levyn tunnelma on samaan aikaan kova, synkeä ja herkkä, ja sellaisena se kuvaa tekijäänsä täydellisesti.

Sellaisena se myös kiteyttää sen rockin hengen, jota Yhdysvaltain luoteisosissa tuohon aikaan tehtiin. Harva seattlelainen halusi musiikkiaan kutsuttavan grungeksi (koska alan bändeillä oli melko vähän musiikillista yhteistä) mutta sillä nimellä maailma tuon vaihtoehtoisuutta, syvällisyyttä ja epäkaupallisuutta tavoitelleen genren tunsi. Laneganille Seattle-skenen synkeät tunnelmat olivat pikemminkin sisäsyntyisiä kuin kollegoilta opittuja. Whiskey For The Holy Ghost huokuu samaa lämmintä pimeyttä, joka hänen äänessään soi jo 1980-luvulla Screaming Treesin aloitellessa levytysuraansa.

Whiskey For The Holy Ghostia kuunnellessa on vaikea ymmärtää, mikä sen tekemisessä saattoi olla niin vaikeaa, että se vei monta vuotta ja miltei artistin mielenterveyden. Se ei ole toteutukseltaan kokeellinen saati sekava levy, ja tunnelmaltaan se on huomattavan yhtenäinen. Pikemminkin kuulostaa siltä kuin Lanegan olisi tiennyt tarkalleen mitä haluaa tehdä ja miten ideansa toteuttaisi. Myös tyylitajuiset, vähäeleiset sovitukset puhuvat sen puolesta, ettei hän missään vaiheessa menettänyt tyystin otettaan musiikista, vaikka saattoi itsekin niin luulla ja sitä pelätä. Vaihtoehtorockista, country bluesista ja folkista imetyt vaikutteet kutoutuivat tyylikkääksi alternative-americanaksi.

Laneganin toinen sooloalbumi julkaistiin tammikuussa 1994. Se sai kriitikoilta kiittävän vastaanoton. Lanegan itsekin tunsi saaneensa valmiiksi sellaisen magnum opuksen, jollaista oli lähtenyt tekemään. Jälkeenpäin katsoen Whiskey For The Holy Ghost ilmestyi soundtrackiksi Seattle-skenen surujuhlaan. Laneganin hyvä ystävä ja suuri fani Kurt Cobain riisti itseltään hengen saman vuoden huhtikuussa. Hänen leskensä Courtney Loven mukaan Cobain oli kuunnellut kuolemaansa edeltäneinä viikkoina erityisen paljon Laneganin uutta albumia.

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

Mark Lanegan | kotisivu

Whiskey For The Holy Ghost
Mark Lanegan – laulu, kitara
Mike Johnson – bassokitara, kitara, urut, piano, huuliharppu, taustalaulu
Frank Cody – piano, urut
Kurt Fedora – bassokitara
Dave Kreuger – viulu
Phil Sparks – bassokitara
Mike Stinette – saksofoni
Ted Trewhella – piano
Justin Williams – urut
Tad Doyle, J Mascis, Dan Peters, Mark Pickerel – rummut
Krisha Augerot, Sally Barry – taustalaulu

Varaa Mark Laneganin albumi Whiskey For The Holy Ghost kirjastosta.
Varaa Mark Laneganin albumi Whiskey For The Holy Ghost kirjastosta.

Esitäytetty Monihaku aluekirjastoihin. Kohdekirjaston voi vaihtaa.

Kysy musiikista kirjastonhoitajalta.

Levyhyllyt
Mark Lanegan | Finna.fi

1990-luku

The Winding Sheet | Sub Pop Records 1990
Whiskey For The Holy Ghost | Sub Pop Records 1994
Scraps At Midnight | Sub Pop Records 1998
I’ll Take Care Of You | Sub Pop Records 1999

2000–2009

Field Songs | Beggars Banquet Records/Sub Pop Records 2001
Bubblegum | Beggars Banquet Records 2004

2010-luku

Blues Funeral | 4AD 2012
Imitations | Heavenly Recordings 2013
Phantom Radio | Heavenly Recordings 2014
Gargoyle | Heavenly Recordings 2017
Somebody’s Knocking | Heavenly Recordings 2019

2020-luku

Straight Songs Of Sorrow | Heavenly Recordings 2020

Levyhyllyt
Isobel Campbell & Mark Lanegan | Finna.fi

Ballad Of The Broken Seas | V2 2006
Sunday At Devil Dirt | V2 2008
Hawk | V2 2010

Levyhyllyt
Screaming Trees | Finna.fi

1980-luku

Clairvoyance | Velvetone Records 1986
Even If And Especially When | SST 1987
Invisible Lantern | SST 1988
Buzz Factory | SST 1989

1990-luku

Change Has Come | Sub Pop Records 1990
Something About Today EP | Epic 1990
Uncle Anesthesia | Epic 1990
Sweet Oblivion | Epic 1992
Dust | Epic 1996

Alice In Chains: Rainier Fog – sumusta selviytyneet
Auf der Maur: Auf der Maur – Melissan ensimmäinen sooloalbumi
Duff McKagan – luoteisen maan punkkari
Hole: Celebrity Skin – kun irvistys kietoutuu hymyyn
Kurt Cobain: Montage Of Heck – himmeä pala taivasta
Morphine: The Night – tie yön syliin
Nine Inch Nails: Pretty Hate Machine – loikka lähitulevaisuuteen
Oranssi Pazuzu: Mestarin kynsi – alitajunnan oudot luonnonlait
Pearl Jam: Ten – grungen elävä klassikko
Santa Lucia: Arktista hysteriaa – uranuurtaja aikaansa edellä
Soundgarden: Badmotorfinger – visio kirkastuu

Lue lisää Mark Laneganista | Finna.fi

Sing Backwards And Weep – Muistelmat Mark Lanegan & kääntäjä Ari Väntänen, 352 sivua | Like Kustannus
I Am the Wolf – Lyrics And Writings Mark Lanegan, 256 sivua | Da Capo Press 2017
Sing Backwards And Weep – A Memoir Mark Lanegan, 352 sivua | Orion Books 2020

Mark Lanegan: Whiskey For The Holy Ghost (1994).
Musiikkikirjastot.fi logo
Levyhyllyt-juliste. Harri Oksanen 2021.

Kurt Cobain: Montage Of Heck – himmeä pala taivasta

Montage Of Heck – The Home Recordings | Universal Music 2015

Mitä suurempi tähti on, sitä tarkemmin ja lähempää sitä halutaan katsoa. Kurt Cobainin postuumisti julkaistu Montage Of Heck – The Home Recordings (2015) on tuon ilmiön äärimuoto. Sen kuunteleminen on kuin katselisi monumenttia mikroskoopilla. Sellaisessa tilanteessa tulee väkisinkin kysyneeksi itseltään, onko tämä tarpeellista.

Erityisen hankalaa Montage Of Heckiin on suhtautua, jos on takertunut siihen, mitä julkaisusta alun perin puhuttiin – sanottiin, että kyseessä olisi Kurt Cobainin sooloalbumi, eikä se suinkaan sellainen ole ainakaan sanan varsinaisessa merkityksessä. The Home Recordings -alaotsikon mukaisesti levy on kooste Cobainin alkukantaisia kotiäänityksiä – lukemattomien muiden saman aikakauden muusikoiden tavoin hänellä oli tapana nauhoittaa uusia ideoitaan ja soittoaan mankalla kasetille. Materiaalin valmiudesta tärkeimmän kertoo se, että singleksi lohkaistiin Cobainin leirinuotioversio The Beatlesin iänkaikkisesta ’And I Love Heristä’.

Montage Of Heckiä voi kuunnella kaksilla korvilla. Ensinnäkin sitä voi pitää tirkistyksenä supertähden yksityisyyteen ja luomisprosessiin. Tämän julkaisun perusteella Nirvanan musiikki ei kehittynyt pitkällekään aihioista – rämpytys kasvoi iskeväksi bändisoitoksi ja sanoitukset valmistuivat, mutta valtavia muutosprosesseja sävellykset eivät käyneet läpi. Se on arvostettava piirre, joka kertoo Cobainin vision vahvuudesta ja bändin musiikillisesta ideologiasta. Samalla se kuitenkin tietää sitä, ettei Montage Of Heck tarjoa suuria yllätyksiä.

Toiseksi voi ajatella (ja tämä on se parempi perustelu, koska eivät Montage Of Heckin aihiot oikeasti kerro paljoakaan Nirvanan kappaleiden kehityksestä), että se on soundtrack vuonna 2015 ensi-iltaan tulleelle Cobain: Montage Of Heck -dokumentille, jonka kylkiäiseksi julkaistiin levyn ohella kirja. Toisin sanoen albumi on kuin yli kaksikymmentä vuotta etuajassa sävellettyä score-musiikkia, joka toimii paremmin elokuvaan kiinnitettyä. Tämä kulma korostuu levyn deluxe-versiossa, jossa on mukana ääntä myös itse dokumentista. Toki sitä voi yrittää pitää myös primitiivisenä rocktaideteoksena, jos hyvää tahtoa riittää.

Viehättävintä näissä vuosina 1987–1994 taltioiduissa repaleissa on intiimi tunnelma. Kurt Cobainista huokui yksinäisyys tuhansien ihmisten edessäkin, ja se on myös Montage Of Heckin pohjimmainen tunnelma. Kun hän vitsailee vaikkapa pösilössä ’Beansissa’, nauru ei vastaa, ja kun hän soittaa, hän tuntuu istuvan ypöyksin omassa huoneessaan, niin kuin varmasti istuikin.

Montage Of Heckin kaltaisten levyjen kohdalla mietitään usein sitäkin, miten paljon annettavaa artistilla olisi vielä ollut, jos hän olisi saanut elää. Mikäli Kurt Cobain itse olisi uskonut, että jotakin upeaa oli vielä tulossa, hän tuskin olisi päätynyt ampumaan itseään Seattlen-kodissaan huhtikuussa 1994. Myöskään Montage Of Heck ei anna mitään syytä olettaa, että Seattle-soundin suurin ikoni olisi keksinyt rockin uudelleen vielä kerran (lopunaikojensa tilassa hän joutui uhraamaan energiansa ihan muihin asioihin kuin luomiseen). Mutta eipä hänen olisi tarvinnutkaan sitä tehdä. Kyllä yhden suuren vallankumouksen johtamisen pitäisi riittää.

Kuten saatavilla olevasta kirjallisuudesta voi huomata, Cobain on niitä legendoja, joihin on mahdollista tutustua syvällisesti myös postuumisti ja etänä. Jos hänen koko kuvansa olisi miljoonan palan palapeli, olisi Montage Of Heck – The Home Recordings hankalasti hahmotettava osanen taivasta, joka löytää paikkansa vasta lopuksi, kaiken muun jo asetuttua paikoilleen. Äänite suositellaan nautittavaksi Brett Morgenin ohjaaman kiitetyn Kurt Cobain: The Montage Of Heck -dokumentin kanssa. Mahdollisia sivuvaikutuksia: nostalgisuus, huvittuneisuus, turhautuminen.

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

Kurt Cobain | Facebook

Levyhyllyt | Finna.fi
Montage Of Heck

Cobain, Kurt: Montage Of Heck – The Home Recordings | Universal Music 2015
Morgen, Brett: Cobain – Montage Of Heck DVD/Blu-ray | End Of Music 2015

Nirvana | Finna.fi

Bleach | Sub Pop 1989 • 20th Anniversary Deluxe Edition | Sub Pop 2009
Nevermind | Geffen 1991 • 2CD 20th Anniversary Deluxe Edition | Geffen 2011
In Utero | Geffen 1993 • 2CD 20th Anniversary Deluxe Edition 2013

Nirvana live | Finna.fi

MTV Unplugged In New York | Geffen 1994
From The Muddy Banks Of The Wishkah | Geffen 1996
Live At Reading | Geffen 2009
Live At The Paramount | Geffen 2019

Nirvanan kokoelmia ja muita julkaisuja

Incesticide | Geffen 1992
Singles 6CD | Geffen 1995
Nirvana | Geffen 2002
With The Lights Out
 3CD + DVD | Geffen 2004
Sliver: The Best Of The Box | Geffen 2005
Icon | Geffen 2010
Nevermind: The Singles 4LP 10″ | Geffen/Sub Pop 2011

Alice In Chains: Rainier Fog – sumusta selviytyneet
Auf der Maur: Auf der Maur – Melissan ensimmäinen sooloalbumi
Black Sabbath: Black Sabbath & 13 – alun loppu ja lopun alku
Hole: Celebrity Skin – kun irvistys kietoutuu hymyyn
Mad Season: Above – suuri sisäinen kamppailu
Mark Lanegan: Whiskey For The Holy Ghost – Seattlen surujuhlan soundtrack
Nine Inch Nails: Pretty Hate Machine – loikka lähitulevaisuuteen
Oranssi Pazuzu: Mestarin kynsi – alitajunnan oudot luonnonlait
Pearl Jam: Ten – grungen elävä klassikko
Smack On You – avain kulttisuosioon
Soundgarden: Badmotorfinger – visio kirkastuu

Lue lisää Kurt Cobainista ja Nirvanasta | Finna.fi

Päiväkirjat  Kurt Cobain & kääntäjät Matilda Heinonen & Otto Talvio & Jesper Vuori | WSOY 2003
Kurt Cobain  Christopher Sandford & kääntäjä J. Pekka Mäkelä | Like 1996–
Nirvana – tositarina  Everett True & kääntäjä J. Pekka Mäkelä | Johnny Kniga 2007
Kaikki rakastavat Seattlea – grungen tarina  Mark Yarm & kääntäjä Jere Saarainen, 588 sivua | Like 2014

Cobain – Montage Of Heck  Brett Morgen & Richard Bienstock & Hisko Hulsing & Stefan Nadelman | Omnibus Press 2015
Come As You Are – The Story Of Nirvana  Michael Azerrad | Main Street Books 1994 • Doubleday 1995
Courtney Love – The Real Story  Poppy Z Brite | Orion 1997
Everybody Loves Our Town – A History Of Grunge  Mark Yarm, 567 sivua | Faber & Faber 2011 & 2017
Heavier Than Heaven – A Biography Of Kurt Cobain  Charles R. Cross Hodder & Stoughton 2001
Journals  Kurt Cobain | Viking 2002 • Penguin 2003
Kurt & Courtney ”Talking” – Kurt Cobain & Courtney Love In Their Own Words  Nick Wise | Omnibus Press 2004
Kurt Cobain – The Last Session  Jesse Frohman & Jon Savage & Glenn O’Brien | Thames & Hudson 2014

Nirvana Tribute – The Life And Death Of Kurt Cobain  Suzi Black | Omnibus Press 1994
Nirvana & The Sound Of Seattle  Brad Morrell & Chris Charlesworth | Omnibus Press 1996
Nirvana – In The Words Of The People Who Were There  Carrie Borzillo | Andre Deutsch 2014
None Too Fragile – Pearl Jam And Eddie Vedder  Martin Clarke, 160 sivua | Plexus 1998
Nirvana – The Complete Illustrated History  Charles R. Cross & Charles Peterson | Voyageur Press 2013 • Quatro 2016
Serving The Servant – Remembering Kurt Cobain  Danny Goldberg | Trapeze 2019
The Singing Earth  Martin Barrett, 232 sivua | Sunyata Books 2017
Teen Spirit – The Stories Behind Every Nirvana Song  Chuck Crisafulli | Omnibus Press 1996

Kurt Cobain: Montage Of Heck – The Home Recordings (2015).

Duff McKagan – luoteisen maan punkkari

Luoteisen maan punkkari

Duff McKagan: How To Be A Man, EP (2015).Michael Andrew ”Duff” McKagan (s. 1964) tunnetaan parhaiten suuren Guns N’ Rosesin basistina ja yhtenä Hollywoodin hard rockin tunnetuimmista naamoista. Hän on kuitenkin tehnyt paljon muutakin kuin Appetite For Destructionin – kuten toiminut kolumnistina ja kirjailijana, piipahtanut bändeissä Alice In Chains ja Jane’s Addiction, bassotellut Velvet Revolverin, Neurotic Outsidersin ja Kings Of Chaosin kaltaisissa superyhtyeissä, suorittanut yliopistotutkinnon liiketaloudessa, pyörittänyt omia bändejään, päihittänyt pahan päihdeongelman ja levyttänyt sooloartistina.

Vähimmälle huomiolle on jäänyt se, mistä McKagan on tullut. Hän on kotoisin Seattlesta ja operoi teinivuosinaan Yhdysvaltain luoteisosien punkskenessä. Teini-ikäinen Duff oli raivaamassa tietä sille ilmiölle, joka 1990-luvulla opittiin tuntemaan Seattle-soundina.

McKaganin ensimmäinen bändi oli Vains. Vuonna 1980 seattlelainen No Threes Records julkaisi bändin ensimmäisen levyn, You May Not Believe In Vains -ep:n. Sillä oli mukana kuusitoistavuotiaan McKaganin kirjoittama ja laulama The Fake – hänen kaikkien aikojen ensimmäinen oma biisinsä. ”Yhtäkkiä en halunnut tehdä mitään muuta kuin soittaa musiikkia. Yötä päivää”. hän kirjoitti ensimmäisessä kirjassaan It’s So Easy And Other Lies ensimmäisen keikkansa tunnelmista. ”Opettelin soittamaan eri instrumentteja, jotta voisin liittyä bändeihin soittamaan mitä tahansa.”

Se oli toimiva idea: McKagan pääsi rumpaliksi Fastbacksiin. Vuonna 1979 perustettu punkbändi tuli ajan mittaan tunnetuksi siitä, että sen rumpali vaihtui usein. McKagankaan ei pysynyt pestissään pitkään, mutta oli kuitenkin mukana yhtyeen ensimmäisellä singlellä. No Threes Records julkaisi singlen It’s Your Birthday//You Can’t Be Happy vuonna 1981. Fastbacks jatkoi toimintaansa vuosituhannen vaihteeseen saakka ja levytti muun muassa SubPopille.

Fastbacksia seurasi raaka The Fartz, jossa McKagan soitti rumpuja 1982–1983. Hänen pestinsä yhdessä Seattlen ensimmäisistä hardcorebändeistä kesti vain muutaman kuukauden, mutta Duffin aikaisen The Fartzin tuotantoa saatiin lopulta levylle asti. 1980-luvun alun demoäänityksistä julkaistiin vuonna 1990 You, We See You Crawling -niminen levy. Ensimmäisen kerran The Fartz soi cd:ltä vuonna 1998, kun Alternative Tentacles julkaisi bändin koko tuotannon albumina nimeltä Because This Fuckin’ World Still Stinks.

The Fartzin aikoihin McKagan soitti myös kitaraa The Livingissä. Se oli paikallisesti suosittu bändi, joka kiehtoo vaihtoehtorockista viehättyneitä jälkipolvia eniten siksi, ettei se jättänyt jälkeensä mitään konkreettista. The Strangest Tribe -sivusto kutsuu The Livingiä “Seattlen suureksi kadonneeksi bändiksi.” Koska kaikki The Livingin musiikin taltioinnit, mikäli sellaisia on koskaan tehtykään, ovat kadonneet historian hämäriin, on luotettava rumpali Greg Gilmoren sanaan. Hän kuvaili bändiään suoraviivaiseksi power popiksi: ”Meillä oli laulaja, joka osasi oikeasti laulaa. Bändi oli melko samantyylinen kuin Agent Orange”.

The Fartzista kehittyi muutaman kokoonpanonvaihdoksen kautta 10 Minute Warning, jossa McKagan soitti kitaraa. Alkuaikoina sen tärkein vaikuttaja oli Discharge, jonka kanssa se keikkailikin länsirannikolla. Musiikki kuitenkin muuttui – McKagan kertoo It’s So Easy and Other Liesissa 10 Minute Warningin alkaneen luoda uutta soundia leipääntymisen kautta: “Siinä vaiheessa monet skenessämme olivat kyllästyneet valmiiseen muottiin tehtyyn hardcoreen. 10 Minute Warningin ratkaisu oli hidastaa musiikkia reippaasi ja lisätä siihen liejuista, raskasta psykedeliaa.” Face First -biisin riffi ei ole kovin kaukana Guns N’ Rosesin You Could Be Minesta eikä biisin groove Seattle-rockin myöhempien aikojen grungetunnelmista.

Alkuvuodesta 1984 10 Minute Warning oli yksi Luoteis-Yhdysvaltain tunnetuimmista marginaalipunkbändeistä. Se tosin ei tarkoittanut juuri muuta kuin parin sadan taalan keikkapalkkioita ja zinehaastatteluita, mutta bändi oli saanut levytyssopimustarjouksen Alternative Tentaclesilta ja äänitti demoja albumia varten. 

Saman vuoden kesään mennessä bändi oli jo hajonnut. Joillakin sen jäsenillä oli huumeongelmia, eivätkä he olleet kaupungin muusikkopiireissä yksin. McKaganista alkoi tuntua, että Seattle saattaisi vielä käydä hengen ja terveyden päälle. Bändihommat eivät muutenkaan tuntuneet enää etenevän mihinkään kotikaupungissa.

Duff McKagan jätti päivätyönsä seattlelaisessa kahvilassa, työnsi Hanoi Rocksin Two Steps From The Moven automankkaan ja lähti ajamaan kohti Los Angelesia.

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

Duff McKagan | kotisivu
Duff McKagan | Facebook
Guns N’ Roses | kotisivu
Guns N’ Roses | Facebook

Varaa Duff McKaganin musiikkia kirjastosta.

Varaa Duff McKaganin musiikkia kirjastosta.

Esitäytetty Monihaku aluekirjastoihin. Kohdekirjaston voi vaihtaa.

Kysy musiikista kirjastonhoitajalta.

Levyhyllyt
Duff McKagan | Finna.fi

Believe In Me | Geffen Records 1993
How To Be A Man • EP | 2016
Tenderness | Universal Music Enterprises 2019

Duff McKagan’s Loaded | Finna.fi

Dark Days | Pimp Records 2001
Sick | Century Media 2009
The Taking | Armoury Records 2011

Levyhyllyt
The Fartz

You, We See You Crawling (1990)

Levyhyllyt
10 Minute Warning

10 Minute Warning (1998)

Neurotic Outsiders | Finna.fi

Neurotic Outsiders | Maveric/WEA 1996

Velvet Revolver | Finna.fi

Contraband | RCA 2004
Libertad | RCA 2007

Walking Papers | Finna.fi

Walking Papers | 2013
WP2 | Loud & Proud Records 2018

Guns N’ Roses | Finna.fi

Appetite For Destruction | Geffen Records 1987  Levyhyllyt • Appetite For Destruction
GN’R Lies | Geffen Records 1988
Use Your Illusion I | Geffen Records 1991
Use Your Illusion II | Geffen Records 1991
The Spaghetti Incident? | Geffen Records 1993

AC/DC: Power Up – virta on kytketty
Alice In Chains: Rainier Fog – sumusta selviytyneet
Def Leppard: Hysteria – hard rockin valovoimaa
Guns N’ Roses: Appetite For Destruction – hard rockin kunnianpalautus
Hole: Celebrity Skin – kun irvistys kietoutuu hymyyn
Iggy Pop: Lust For Life – tanssia muurin harjalla
Iron Maiden: Powerslave – epiikkaa ja elinvoimaa egyptiläisittäin
Joan Jett & The Blackhearts: I Love Rock’n’Roll – kapinallisen läpimurto
Kaaos törkytehtaassa – Mayhemin ja Mötley Crüen kohutut saagat
Lou Reed & Metallica: Lulu – nainen miesten maailmassa
Mad Season: Above – suuri sisäinen kamppailu
Mark Lanegan: Whiskey For The Holy Ghost – Seattlen surujuhlan soundtrack
Metallica: The $5.98 E.P. • Garage Days Re-Revisitedelonmerkkejä autotallista
Misfits: Walk Among Us – kauhupunkin klassikko
Motörhead: Clean Your Clock – lopunajan dokumentti
Ozzy Osbourne: The Ultimate Sin – omituinen ajankuva
Pearl Jam: Ten – grungen elävä klassikko
Zodiac Mindwarp and The Love Reactionrockia ja rockparodiaa

Gilby Clarke | Finna.fi

Pawnshop Guitars | Virgin Records 1994
The Hangover | Steamhammer/Paradigm Records 1997
Rubber | Steamhammer 1998
Swag | Gilby Clarke/Spitfire 2001

Izzy Stradlin | Finna.fi

Izzy Stradlin & The Ju Ju Hounds | Geffen Records 1992
117° | Geffen Records 1998
River | Sanctuary Records 2001

Slash’s Snakepit | Finna.fi

It’s Five O’Clock Somewhere | Geffen Records 1995
Ain’t Life Grand | Koch Records 2000

Slash | Finna.fi

Slash | Roadrunner Records/Dik Hayd Records 2010

Slash featuring Myles Kennedy And The Conspirators | Finna.fi

Apocalyptic Love | Roadrunner Records/Dik Hayd Records 2012
World On Fire | Roadrunner Records/Dik Hayd Records 2014
Living The Dream | Roadrunner Records/Snakepit Records 2018

Duff McKagan: It's So Easy (och andra lögner) – en självbiografi av basisten från Guns N' Roses & Velvet Revolver.

Duff McKaganin elämäkerrallinen ruotsiksi: It’s So Easy (och andra lögner) – en självbiografi av basisten från Guns N’ Roses & Velvet Revolver. Käännöksen teki Christian Ekvall.

Lue lisää Duff McKaganista | Finna.fi

It’s So Easy (ja muita valheita), Duff McKagan & kääntäjä Pekka Tuomisto, 408 sivua | Otava 2012
It’s So Easy (och andra lögner) – en självbiografi av basisten från Guns N’ Roses & Velvet Revolver, Duff McKagan & översättare Christian Ekvall, 382 sidor | Ica 2011 • Ponto Pocket 2012
It’s So Easy (And Other Lies) – The Autobiography  Duff McKagan, 366 sivua | Orion 2011 & 2012
How To Be A Man (And Other Illusions)  Duff McKagan & Chris Kornelis, 304 sivua | Da Capo Press 2016

Lue lisää Slashistä | Finna.fi

Slash  Slash & Anthony Bozza & kääntäjä K. Männistö, 481 sivua | Like 2009
Slash – The Autobiography  Slash & Anthony Bozza, 481 sivua | Harper Entertainment 2007 • Harper Collins 2008

Lue lisää W. Axl Rosesta | Finna.fi

W.A.R – W. Axl Rose  Mick Wall & kääntäjä Jorma-Veikko Sappinen, 365 sivua | Like 2011

Lue lisää Guns N’ Rosesista | Finna.fi

Guns N’ Roses – Watch You Bleed – koko ?!*@ tarina  Stephen Davis & kääntäjä Petri Silas, 486 sivua | Johnny Kniga 2009 • Toinen painos 2010
Guns N’ Roses omin sanoin, Guns N’ Roses & Mark Putterford & kääntäjä Jukka Väänänen, 96 sivua | Tammi 1994
Viimeiset jättiläiset – Guns N’ Roses  Mick Wall & kääntäjä Petri Silas, 567 sivuaJohnny Kniga 2017
Guns N’ Roses – The Most Dangerous Band In The World  Mick Wall, 147 sivua | Sidgwick & Jackson 1991
Appetite For Destruction – sex, droger & Guns N’ Roses, Steven Adler & Lawrence J. Spagnola & översättare Lars Ahlström, 305 sidor | Pocketförlaget 2012
Sweet Child Of Mine – How I Lost My Son To Guns N’ Roses  Deanna Adler & Lawrence J. Spagnola, 265 sivua | Monarch Publishing 2016
My Appetite For Destruction – Sex & Drugs & Guns N’ Roses  Steven Adler & Lawrence J. Spagnola, 286 sivua | Harper Collins 2010
Guns N’ Roses – Reckless Life – A Graphic Novel  Jim McCarthy & Marc Olivent, 160 sivua | Omnibus Press 2015

Lue lisää GN’R-albumista Appetite For Destruction | Finna.fi

Reckless Road – Guns N’ Roses And The Making Of Appetite For Destruction  Mark Canter & Jason Porath & Jack Lue, 348 sivua | Shoot Hip Press 2007

Lue lisää grungesta ja rockista Seattlessa | Finna.fi

Kaikki rakastavat Seattlea – grungen tarina  Mark Yarm & kääntäjä Jere Saarainen, 588 sivua | Like 2014
Everybody Loves Our Town – A History Of Grunge  Mark Yarm, 567 sivua | Faber & Faber 2011 & 2017
Loser – The Real Seattle Music Story  Clark Humphrey, 227 sivua | Feral House 1995
The Strangest Tribe – How A Group Of Seattle Rock Bands Invented Grunge  Stephen Tow, 272 sivua | Sasquatch 2011

Duff McKagan: How To Be A Man, EP (2015).

Duff McKagan: How To Be A Man • EP (2015).

Mad Season: Above – suuri sisäinen kamppailu

Above | Columbia 1995

Mad Season: Above (1995).Superbändeihin kohdistuu suuria odotuksia, mutta harvoin ne vastaavat edes osiensa summaa. Seattlen all star -ketju Mad Season sai kuitenkin tehdyksi niin vahvaa musiikkia, että sen henki pitää edelleen seuraa niille asianosaisille, jotka saavat elää.

Mad Season syntyi eräänlaisessa elämän tienristeyksessä: kitaristi Mike McCready tutustui basisti John Baker Saundersiin minnesotalaisella vieroitusklinikalla. McCready oli saavuttanut mainetta Temple Of The Dogissa ja noussut maailmantähdeksi Pearl Jamissa, ja Saunders oli soittanut Chicagossa blueslegenda Hubert Sumlinin kanssa. Päitään selvitellessään miehet ryhtyivät suunnittelemaan yhteistä bändiä. Hoidon jälkeen he pyysivät rumpalikseen Skin Yardissa ja Screaming Treesissä soittaneen Barrett Martinin. Laulajaksi tuli tunnettu grungekeulakuva, Alice In Chainsin väkevä-ääninen Layne Staley.

Staleylle uusi projekti tuli kuin taivaan lahjana. Alice In Chains oli joutunut perumaan näyttäviä kiertueita ja jäämään tauolle hänen heroiininkäyttönsä vuoksi, mistä ei varmastikaan juuri ollut kotiin kertomista. McCready sympatisoi Staleyn tilannetta muutenkin kuin päihdeongelmien osalta. Kolmatta albumia tekevän Pearl Jamin jäsenet olivat niin nihkeissä väleissä keskenään, että se kampitti bändin toimintaa.

Vaikka Mad Seasonin tunnetuimmat jäsenet olivat tottuneet pelaamaan isoilla panoksilla multiplatinaa myyvissä bändeissä, uuden projektin alkuvaiheita ei leimannut laskelmointi. Pikemminkin näytti siltä, etteivät soittajat malttaneet odottaa pääsevänsä toteuttamaan itseään paineettomassa ympäristössä. Kun he soittivat ensimmäisen keikkansa Seattlen Crocodile Café -klubilla lokakuussa 1994, bändillä ei ollut nimeä eikä juuri biisejäkään, oli vain neljä soittajaa ja hajanaisia ideoita. Aihioista kuitenkin alkoi heti hahmottua jotakin. Ensimmäisellä keikalla valmistui itsetuhoblues nimeltä ’Artificial Red’.

Marraskuussa kokoonpano soitti Crocodile Caféssa vielä kaksi keikkaa nimellä The Gacy Bunch, ja tammikuussa 1995 se esitti Pearl Jamin kuratoimassa satelliittiradiolähetyksessä kaksi uutta biisiä. Sitten se keksi itselleen paremman nimen (Mad Season tarkoittaa psilosybiinisienestyskautta) ja ryhtyi tekemään albumia.

Aboven äänitti Brett Eliason Heart-yhtyeen Ann ja Nancy Wilsonin Bad Animals -studiolla. Meininki oli liki yhtä huoletonta kuin keikoillakin: ennen albumisessioita Mad Season oli treenannut pari kertaa ja soittanut kaikkiaan neljä keikkaa. Kitaroita ei liiemmin puristettu, mutta taustat saatiin äänitettyä viikossa, ja sitten Staley käytti muutaman päivän omien osuuksiensa tekemiseen.

Mad Seasonin sointia värittävät hiukan Martinin perkussiot, sello, marimba ja vibrafoni sekä Nalgas Sin Carnena kansissa esiintyvän Erik ”Skerik” Waltonin saksofoni, mutta pääpiirteiltään Above on pelkistetty bändilevy. Mark Lanegan vieraili sillä laulajana ja biisintekijänä, mutta karheaääninen Screaming Trees -mies esiintyi tyypillisen vähäeleisesti. Martinin, McCreadyn ja Saundersin hillitysti ja räiskähdellenkin fiilistelevä soitto on kaikessa tunnelmallisuudessaan hyvin 1970-lukulaista. Samaan aikaan Above oli kuitenkin ajassa kiinni. 1990-luvun alun Seattle-soundin ryppyotsainen realismi ja sisäänpäin kääntynyt pohdiskelevuus ovat vahvasti läsnä Staleyn laulumelodioissa ja sanoituksissa. Abovella Staleyn soundi tuli paljaana esille, kun taas Alice In Chainsissa liidilaulut punottiin usein hänen ja kitaristi Jerry Cantrellin stemmoista.

Päällimmäinen vaikutelma Abovesta on, että kaikki ei ole hyvin. Kappaleet ovat niin apeita, ettei niiden pariin huvita palata kovin usein. Avausraita ’Wake Up’ on suoraa tilitystä Staleyn huumeriippuvuudesta, ja muutenkin Above on eräänlainen teemalevy ihmisen taistelusta itseään vastaan. Siellä täällä on himmeän valoisia kohtia, jotka tuovat mieleen lähinnä sen, miten kipulääkkeet alkavat lievittää kroonista tuskaa. Levyn ensimmäisellä singlellä ’River Of Deceit’ Staley viittaa Kahlil Gibranin elämisen taitoon pureutuvaan proosarunoteokseen Profeetta (1923).

Above, jonka kansikuvan piirsi Staley, ilmestyi maaliskuun puolivälissä 1995. Kolme kuukautta myöhemmin se ylitti Yhdysvalloissa kultalevyrajan. Mad Season keikkaili jonkin verran, mutta suurten bändien varjot hidastivat sen kasvua. Seuraavana vuonna se nostettiin telakalle, koska Alice In Chains ja Pearl Jam olivat saaneet rivinsä koottua ja tekivät uutta musiikkia.

Mad Season syntyi toiveikkaasti vieroitushoidossa ja hiipui huumekuolemiin. Sitä yritettiin käynnistellä uudelleen 1990-luvun lopulla, mutta Staleyn huono kunto teki paluusta mahdottoman. Tilanteen todettuaan Mad Seasonin muut jäsenet kaavailivat Disinformation-nimisen yhtyeen perustamista Mark Laneganin kanssa, mutta se tyssäsi jälleen kerran emoyhtyeiden kiireisiin. Kun Saunders sitten kuoli heroiinin yliannostukseen tammikuussa 1999, bändi-ideasta päätettiin luopua kokonaan. Kolme vuotta myöhemmin Staleyn Abovella pyörittelemät ajatukset hitaan itsemurhan tekemisen lopettamisesta paljastuivat pelkiksi haaveiksi. Hän kuoli huumeisiin huhtikuussa 2002.

Jälkinäytöstä saatiin odotella 2010-luvulle saakka. McCready ja Martin palasivat julkaisemattoman Mad Season/Disinformation-materiaalin pariin Guns N’ Roses -basisti Duff McKaganin kanssa vuonna 2012. Hankkeesta kehittyi Aboven box set -laitos, josta löytyy albumin ohella livetaltiointeja sekä Laneganin 1990-luvun lopulla laulamia ja sanoittamia aiemmin julkaisemattomia kappaleita.

Eikä se siihen jäänyt. Vuonna 2015 ilmestyi Mad Seasonin ja Seattlen sinfoniaorkesterin livealbumi, jolla bassoa soitti McKagan. Laulajana toimi Seattle-legenda Chris Cornell, jolla oli omakohtaista kokemusta itsensä kanssa kamppailemisesta ja joka jätti tämän maailman vuonna 2017. Seuraavana vuonna Mad Seasonin henki puhallettiin vielä Martinin, McCreadyn, McKaganin ja Killing Joke -laulaja Jaz Colemanin The Levee Walkers -projektiin.

Mad Seasonin piti olla terapeuttinen sivuprojekti, mutta siitä kasvoi jotakin suurempaa. McCreadylle ja Martinille se saattaa olla linkki edesmenneisiin ystäviin ja aikaan, joka ei enää palaa. Mutta vaikka Above syntyi grungehuumasta, sen voima on muualla kuin nostalgiassa. Henkisen kamppailun teemat puhuttelevat yhä niitä, joiden pahin vihollinen katsoo peilistä.

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

Mad Season | Facebook
Mad Season | Instagram

Varaa Mad Seasonin klassikko Above kirjastosta.

Varaa Mad Seasonin klassikko Above kirjastosta.

Esitäytetty Monihaku aluekirjastoihin. Kohdekirjaston voi vaihtaa.

Kysy musiikista kirjastonhoitajalta.

Levyhyllyt | Finna.fi
Mad Season

Above | Columbia 1995
Above Deluxe • 2CD/DVD | Hockeytalker/Columbia 2013

Temple Of The Dog | Finna.fi

Temple Of The Dog | A&M Records 1991

Pearl Jam | Finna.fi

1990-luku

Ten | Epic Records 1991
Vs. | Epic Records 1993
Vitalogy | Epic Records 1994
No Code | Epic Records 1996
Yield | Epic Records 1998

2000–2009

Binaural | Epic Records 2000
Riot Act | Epic Records 2002
Pearl Jam | J Records 2006
Backspacer | Monkeywrench Records 2009

2010-luku

Lightning Bolt | Monkeywrench Records/Republic Records 2013

2020-luku

Gigaton | Monkeywrench Records/Republic Records 2020

Alice In Chains | Layne Staley -kausi | Finna.fi

Facelift | Columbia 1990
Dirt | Columbia 1992
Alice In Chains | Virgin Records 1995

Alice In Chains | William DuVall -kausi | Finna.fi

Black Gives Way To Blue | Virgin Records 2009
The Devil Put Dinosaurs Here | Capitol Records 2013
Rainier Fog | BMG 2018

Alice In Chains: Rainier Fog – sumusta selviytyneet
Auf der Maur: Auf der Maur – Melissan ensimmäinen sooloalbumi
Duff McKagan – luoteisen maan punkkari
Hole: Celebrity Skin – kun irvistys kietoutuu hymyyn
Mark Lanegan: Whiskey For The Holy Ghost – Seattlen surujuhlan soundtrack
Nine Inch Nails: Pretty Hate Machine – loikka lähitulevaisuuteen
Oranssi Pazuzu: Mestarin kynsi – alitajunnan oudot luonnonlait
Pearl Jam: Ten – grungen elävä klassikko
Santa Lucia: Arktista hysteriaa – uranuurtaja aikaansa edellä
Smack On You – avain kulttisuosioon
Soundgarden: Badmotorfinger – visio kirkastuu

Lue lisää | Finna.fi

Kaikki rakastavat Seattlea – grungen tarina  Mark Yarm & kääntäjä Jere Saarainen, 588 sivua | Like 2014

The Singing Earth  Martin Barrett, 232 sivua | Sunyata Books 2017
None Too Fragile – Pearl Jam And Eddie Vedder  Martin Clarke, 160 sivua | Plexus 1998
Everybody Loves Our Town – A History Of Grunge  Mark Yarm, 567 sivua | Faber & Faber 2011 & 2017

Mad Season: Above (1995).

Mad Season: Above (1995).