Kurt Cobain: Montage Of Heck – himmeä pala taivasta

Montage Of Heck – The Home Recordings | Universal Music 2015

Mitä suurempi tähti on, sitä tarkemmin ja lähempää sitä halutaan katsoa. Kurt Cobainin postuumisti julkaistu Montage Of Heck – The Home Recordings (2015) on tuon ilmiön äärimuoto. Sen kuunteleminen on kuin katselisi monumenttia mikroskoopilla. Sellaisessa tilanteessa tulee väkisinkin kysyneeksi itseltään, onko tämä tarpeellista.

Erityisen hankalaa Montage Of Heckiin on suhtautua, jos on takertunut siihen, mitä julkaisusta alun perin puhuttiin – sanottiin, että kyseessä olisi Kurt Cobainin sooloalbumi, eikä se suinkaan sellainen ole ainakaan sanan varsinaisessa merkityksessä. The Home Recordings -alaotsikon mukaisesti levy on kooste Cobainin alkukantaisia kotiäänityksiä – lukemattomien muiden saman aikakauden muusikoiden tavoin hänellä oli tapana nauhoittaa uusia ideoitaan ja soittoaan mankalla kasetille. Materiaalin valmiudesta tärkeimmän kertoo se, että singleksi lohkaistiin Cobainin leirinuotioversio The Beatlesin iänkaikkisesta ’And I Love Heristä’.

Montage Of Heckiä voi kuunnella kaksilla korvilla. Ensinnäkin sitä voi pitää tirkistyksenä supertähden yksityisyyteen ja luomisprosessiin. Tämän julkaisun perusteella Nirvanan musiikki ei kehittynyt pitkällekään aihioista – rämpytys kasvoi iskeväksi bändisoitoksi ja sanoitukset valmistuivat, mutta valtavia muutosprosesseja sävellykset eivät käyneet läpi. Se on arvostettava piirre, joka kertoo Cobainin vision vahvuudesta ja bändin musiikillisesta ideologiasta. Samalla se kuitenkin tietää sitä, ettei Montage Of Heck tarjoa suuria yllätyksiä.

Toiseksi voi ajatella (ja tämä on se parempi perustelu, koska eivät Montage Of Heckin aihiot oikeasti kerro paljoakaan Nirvanan kappaleiden kehityksestä), että se on soundtrack vuonna 2015 ensi-iltaan tulleelle Cobain: Montage Of Heck -dokumentille, jonka kylkiäiseksi julkaistiin levyn ohella kirja. Toisin sanoen albumi on kuin yli kaksikymmentä vuotta etuajassa sävellettyä score-musiikkia, joka toimii paremmin elokuvaan kiinnitettyä. Tämä kulma korostuu levyn deluxe-versiossa, jossa on mukana ääntä myös itse dokumentista. Toki sitä voi yrittää pitää myös primitiivisenä rocktaideteoksena, jos hyvää tahtoa riittää.

Viehättävintä näissä vuosina 1987–1994 taltioiduissa repaleissa on intiimi tunnelma. Kurt Cobainista huokui yksinäisyys tuhansien ihmisten edessäkin, ja se on myös Montage Of Heckin pohjimmainen tunnelma. Kun hän vitsailee vaikkapa pösilössä ’Beansissa’, nauru ei vastaa, ja kun hän soittaa, hän tuntuu istuvan ypöyksin omassa huoneessaan, niin kuin varmasti istuikin.

Montage Of Heckin kaltaisten levyjen kohdalla mietitään usein sitäkin, miten paljon annettavaa artistilla olisi vielä ollut, jos hän olisi saanut elää. Mikäli Kurt Cobain itse olisi uskonut, että jotakin upeaa oli vielä tulossa, hän tuskin olisi päätynyt ampumaan itseään Seattlen-kodissaan huhtikuussa 1994. Myöskään Montage Of Heck ei anna mitään syytä olettaa, että Seattle-soundin suurin ikoni olisi keksinyt rockin uudelleen vielä kerran (lopunaikojensa tilassa hän joutui uhraamaan energiansa ihan muihin asioihin kuin luomiseen). Mutta eipä hänen olisi tarvinnutkaan sitä tehdä. Kyllä yhden suuren vallankumouksen johtamisen pitäisi riittää.

Kuten saatavilla olevasta kirjallisuudesta voi huomata, Cobain on niitä legendoja, joihin on mahdollista tutustua syvällisesti myös postuumisti ja etänä. Jos hänen koko kuvansa olisi miljoonan palan palapeli, olisi Montage Of Heck – The Home Recordings hankalasti hahmotettava osanen taivasta, joka löytää paikkansa vasta lopuksi, kaiken muun jo asetuttua paikoilleen. Äänite suositellaan nautittavaksi Brett Morgenin ohjaaman kiitetyn Kurt Cobain: The Montage Of Heck -dokumentin kanssa. Mahdollisia sivuvaikutuksia: nostalgisuus, huvittuneisuus, turhautuminen.

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

Levyhyllyt | Finna.fi
Montage Of Heck

Cobain, Kurt: Montage Of Heck – The Home Recordings | Universal Music 2015
Morgen, Brett: Cobain – Montage Of Heck DVD/Blu-ray | End Of Music 2015

Nirvana | Finna.fi
Bleach | Sub Pop 1989 • 20th Anniversary Deluxe Edition | Sub Pop 2009
Nevermind | Geffen 1991 • 2CD 20th Anniversary Deluxe Edition | Geffen 2011
In Utero | Geffen 1993 • 2CD 20th Anniversary Deluxe Edition 2013

Nirvana live | Finna.fi
MTV Unplugged In New York | Geffen 1994
From The Muddy Banks Of The Wishkah | Geffen 1996
Live At Reading | Geffen 2009
Live At The Paramount | Geffen 2019

Nirvanan kokoelmia ja muita julkaisuja
Incesticide | Geffen 1992
Singles 6CD | Geffen 1995
Nirvana | Geffen 2002
With The Lights Out
 3CD + DVD | Geffen 2004
Sliver: The Best Of The Box | Geffen 2005
Icon | Geffen 2010
Nevermind: The Singles 4LP 10″ | Geffen/Sub Pop 2011

Lue lisää | Finna.fi
Azerrad, Michael: Come As You Are – The Story Of Nirvana | Main Street Books 1994 • Doubleday 1995
Black, Suzi: Nirvana Tribute – The Life And Death Of Kurt Cobain | Omnibus Press 1994
Borzillo, Carrie: Nirvana – In The Words Of The People Who Were There | Andre Deutsch 2014
Brite, Poppy Z: Courtney Love – The Real Story | Orion 1997
Cobain, Kurt: Journals | Viking 2002 • Penguin 2003
Cobain, Kurt & Heinonen, Matilda (kääntäjä) & Talvio, Otto (kääntäjä) & Vuori, Jesper (kääntäjä): Päiväkirjat | WSOY 2003
Cross, Charles R. & Peterson, Charles: Nirvana – The Complete Illustrated History | Voyageur Press 2013 • Quatro 2016
Cross, Charles R: Heavier Than Heaven – A Biography Of Kurt CobainHodder & Stoughton 2001
Frohman, Jesse & Savage, Jon & O’Brien, Glenn: Kurt Cobain – The Last Session | Thames & Hudson 2014
Goldberg, Danny: Serving The Servant – Remembering Kurt Cobain | Trapeze 2019
Crisafulli, Chuck: Teen Spirit – The Stories Behind Every Nirvana Song | Omnibus Press 1996
Morrell, Brad & Charlesworth, Chris: Nirvana & The Sound Of Seattle | Omnibus Press 1996
Morgen, Brett & Bienstock, Richard & Hulsing, Hisko & Nadelman, Stefan: Cobain – Montage Of Heck | Omnibus Press 2015
Sandford, Christopher & Mäkelä, J. Pekka (kääntäjä): Kurt Cobain | Like 1996–
True, Everett ; Mäkelä, J. Pekka (kääntäjä): Nirvana – tositarina | Johnny Kniga 2007
Wise, Nick: Kurt & Courtney ”Talking” – Kurt Cobain & Courtney Love In Their Own Words | Omnibus Press 2004
Yarm, Mark: Everybody Loves Our Town – The History Of Grunge | Faber & Faber 2011 & 2017
Yarm; Mark: Kaikki rakastavat Seattlea – grungen tarina | Like 2014

Kurt Cobain: Montage Of Heck – The Home Recordings (2015).

Myrkur: M – piikki puristien lihassa

Myrkur – M (Relapse, 2015)

Myrkur: M (2015).Tammikuussa 2016 Amalie Bruun joutui muuttamaan Myrkur-projektinsa Facebook-tilin asetuksia. Hän kirjoitti sivulleen selityksen: ”Olen saanut tarpeekseni vihaviesteistä ja tappouhkauksista. Uskokaa tai älkää, mutta sellainen pa**a menettää hohtonsa ajan mittaan.” Tanskalainen yhden naisen yhtye Myrkur oli tehnyt vaikutuksen black metal -piireissä ja niiden ulkopuolella. Hyvässä ja pahassa.

Sivullisen oli vaikea arvata, mikä Myrkurissa risoi. Bruunhan sentään hehkutti haastatteluissa rakastamiaan black metalin toisen aallon bändejä kuten Mayhemia ja Enslavedia ja puhui rakkaudestaan Skandinavian luontoon, mytologiaan ja historiaan. Hän oli ollut studiossa Mayhemin, Ulverin ja Nidingrin jäsenten kanssa ja puhunut uskontoja vastaan niin innokkaasti, että se herätti paheksuntaa. Sana ”Myrkur” on islantia ja merkitsee pimeyttä. Kliseet ja muotoseikat olivat siis kaikilta osin kunnossa.

Se kuitenkin oli selvää, että kontroversiaalisuus kasvatti kiinnostavuutta. Bruunin projektin ensimmäinen, nimetön ep ilmestyi syyskuussa 2014 tunnetun Relapse Recordsin kautta. Siltä lohkaistiin videosingleksi Nattens Barn.

Puristien ongelma oli se, että Bruun (s. 1985) ei ollut epäpyhittänyt koko elämäänsä black metalille. Hän oli hypännyt mustaan pulkkaan vasta pop-uransa jälkeen. Ennen Myrkuriksi muuttumistaan Bruun oli laulanut indiepoppia sooloartistina sekä Ex-Cops-yhtyeessä. Myrkurin eteerisillä kuorolauluilla ja folktunnelmilla ryyditetty synkistely ei myöskään täyttänyt puhdasoppisen black metalin kriteerejä. Kaiken tämän vuoksi Myrkuria syytettiin black metalilla rahastamisesta, mikä on tyylin marginaalisuuden huomioon ottaen aika absurdi ajatus.

Relapse julkaisi Myrkurin ensimmäisen albumin M:n syyskuussa 2015. Levy on hyvin tunnelmallinen. Kirkkaasti soivassa musiikissa on pakkastalven valkeaa valoa mutta myös pimeyttä kuin pedon kidassa. Demonista rääkynää, kaoottisia blast beateja ja käppäisiä tremoloriffejä jaksottavat heleät kansanlaulumelodiat, ylevät piano- ja jousisoitinosuudet sekä puuterilumenkeveät kohdat. Vihaajat olivat täysin oikeassa siinä, ettei Myrkur ollut yhtään trve tai cvlt. M ei ole black metalia puristeille vaan niille, joille black metal ei riitä. Se on läheisempää sukua myöhemmälle Ulverille ja Wolves In The Throne Roomille kuin vanhalle Burzumille.

Bruunin epäsovinnainen ja luova tyyli käsitellä black metalin elementtejä sai muutkin kuin metallimediat kiinnostumaan hänestä. Vuonna 2016 ilmestyneellä Mausoleum-livealbumilla Myrkur esittää metallikahleista vapautettuja versioita biiseistään. Bruunin äänen lisäksi levyllä kuullaan tyttökuoroa, pianoa ja akustista kitaraa. Sellainen ei tietenkään nosta hänen arvoaan mustan metallin markkinoilla, mutta väliäkö tuolla. Niille, joita kiinnostaa musiikki, Myrkur on uusi musta.

Ari Väntänen
www.arivantanen.com

Myrkur Facebook
Relapse Records kotisivu

Levyhyllyt:
Myrkur: M (Relapse, 2015)

Lue lisää aiheesta black metal:
Beste, Peter & Kugelberg, Johan & Kristiansen, Jon: True Norwegian Black Metal – We Turn In The Night Consumed By Fire, 208 sivua. (Vice Books, 2008)

Howells, Tom (toimittaja) & Birk, Nathan T & Hester, Diarmuid & Hunt-Hendrix, Hunter & Jameson, Neill & Jamshid Jon & Kristiansen, Jon & Kvetkovskis, Peteris & Lefèvre, Jérôme & Masciandaro, Nicola & Pattison, Louis & Richardson, Nick & Stosuy, Brandon & Stubbs, Justin & Szpajdel, Christophe: Black Metal –Beyond The Darkness, 189 sivua. (Black Dog, 2012)

Ikäheimonen, Tero: Pirunkehto – suomalaisen black metallin tarina, 512 sivua. (Svart, 2016)

Johannesson, Ika & Klingberg, Jon Jefferson: Blod, eld, död – en svensk metalhistoria, 364 sivua. (Alfabeta, 2011).

Moynihan, Michael & Søderlind, Didrik: Lords Of Chaos – The Bloody Rise Of The Satanic Metal Underground, 403 sivua. (Feral House, 2003)

Moynihan, Michael & Søderlind, Didrik: Kaaoksen ruhtinaat – mustan metallin messu, 511 sivua. (Johnny Kniga, 2008)

Myrkur: M (2015).

Myrkur: M (2015).

Biffy Clyro: Puzzle – vaihtoehtorockista kohti mainstreamia

Biffy Clyro: Puzzle (14th Floor Records, 2007)

Biffy Clyro: Puzzle.Skottilainen Biffy Clyro otti rohkean askeleen kohti rockin mainstreamia albumillaan Puzzle. Tulos oli raikastava. Brittiläiset raskaamman rockin lehdet kuten Metal Hammer ja Kerrang! olivat pitäneet vuonna 1995 perustetun rocktrion puolta kauan ennen korkeita listasijoituksia – ja 2007 Biffy Clyron suurempi suosio oli jo ovella. Puzzle on bändin kaupallinen läpimurto.

Biffy Clyro teki kiinnostavaa musiikkia debyytistään lähtien. Blackened Sky (2002) näytti bändin kyvyt mietteliään post-hardcoren lähteellä. Viitteet riehakkaampaan hc-ilmaisuun säilyivät kolmosalbumiin Infinity Land saakka. Nelosalbumi Puzzlen tuottajaksi tuli Garth ”GGGarth” Richardson. Biffy Clyron kypsyvä hittipotentiaali oli ilmeinen. Esimerkiksi Infinity Landin raidat Glitter And Trauma ja My Recovery Injection ovat melodisesti erinomaisia, mutta jotain puuttui. Puzzlen tuottanut Richardson toi musiikkiin kokoa ja syvyyttä. Kasvussa kohti kypsempää kokonaisuutta auttoi myös uusi levy-yhtiö. Biffy Clyron kolme ensimmäistä albumia julkaissut Beggars Banquet väistyi 14 Floor Recordsin tieltä.

Puzzlen yksin säveltänyt lauluntekijä ja laulaja/kitaristi Simon Neil on albumilla hyvässä vedossa. Biffy Clyron musiikki säilyi edelleen emo-genren ulkopuolella. Ehkä syynä on tietty rätväkkyys ja silloin tällöin pilkistävä kotikutoisuus. Puzzlellakin Neil lauloi yhä naapurinpoikamaisella vetoavuudella, eikä bändi luopunut haasteellisemmasta biisimateriaalista. Samalla Puzzlen suorempi toteuttaminen antoi sopivasti tilaa eeppisyydelle.

Jotkut Biffy-fanit saattoivat pettyä astetta kaupallisempaan nelosalbumiin. Bändin suosio oli kuitenkin kasvussa, ja kolmen singlen avustamana Puzzle nousi kesäkuussa 2007 brittilistalla peräti kakkossijalle. Ensimmäinen singlejulkaisu Semi-Mental ilmestyi jo joulukuussa 2006, erinomaisen tarttuva Saturday Superhouse seuraavana keväänä. Hieman Musen klangia muistuttava single Living Is A Problem Because Everything Dies julkistettiin muutamaa viikkoa ennen Puzzlen ilmestymistä.

Alkavan pyörremyrskyn tavoin jousitettu aloitusraita jyllää hienosti. Ensimmäistä kertaa bändi sai musiikkinsa ympärille sen vaatimat puitteet. Living Is A Problem… vie orkesteri- ja kuorosovituksineen mielenkiitoisiin tiloihin. Erityisesti singleversiota pidempi albumiraita on vielä ulottuvampi.

Yhtyeen aiempiin albumeihin verrattuna Puzzlen rock on osin mahtailevampaa, ehkä jopa mainstreamia. Biffyn parhaat puolet korostuvat, ja albumin biisit hyötyvät astetta mielikuvituksellisemmasta toteutuksesta. Keskittyneisyys tuntuu levollisuutena. Sovituksissa paikoin käytetty puolitettu tempo saattaa olla käytännössä hankala rock-elementti, mutta ei tuota Puzzlella vaikeuksia. Esimerkiksi The Conversation Is… on mestarillinen suoritus. Bändin itsevarmuudesta kertoo paljon myös keskitiemäinen Folding Stars. Messevä biisi, jossa omintakeisetkin biisinteon elementit toimivat.

Puzzle näytti sen, että suurikin on kaunista. Biffy Clyron ensialbumista asti läsnä ollut eeppisyys oli sisäistynyt osaksi bändin ilmaisua. Näkemys oli kirkastunut. Musiikin keskellä kelpaa ihailla myös albumin kansitaidetta, jonka suunnitteli Storm Thorgerson (1944–2013), apunaan taiteilija Carolyn Roper.

Simon Neil – laulu, kitara, kellopeli
Ben Johnston – rummut, laulu
James Johnston – bassokitara, laulu

Graeme Revell – orkestraatiot
Seattle Symphony Orchestra – jouset
Ben Kaplan – kosketinsoittimet
Tuottajat: GGGarth ja Biffy Clyro

Puzzle ilmestyi alun perin CD-levynä sekä laajennettuna CD/DVD-painoksena. Uusi 2LP-laitos julkaistiin vuonna 2015. Wikipedian mukaan Puzzle muistuttaa melko paljon yhdysvaltalaisbändeistä Sunny Day Real Estate ja Red House Painters. Biffystä kiinnostuneen Levyhyllyt saattavat aueta helposti myös Foo Fighters -faneille.

* * *

Biffy Clyron tarina jatkui reilut kaksi vuotta myöhemmin julkaistulla albumilla Only Revolutions ja tupla-levyllä Opposites (2013). Yhtyeen seitsemäs albumi Ellipsis ilmestyi heinäkuussa 2016. Bändi vieraili Seinäjoen Provinssissa vain muutamaa päivää ennen levyn julkaisua.

Lue lisää:
Biffy Clyro kotisivu

Biffy Clyro: Puzzle (2007).

Biffy Clyro: Puzzle (2007).

Jean-Michel Jarre: Electronica 1 – The Time Machine

Jean-Michel Jarre: Electronica 1 – The Time Machine | Music Affair 2015

Jarre: Electronica 1 – The Time Machine.Miten palata aikakoneen tavoin itse tekemänsä syntikkataiteen kulta-aikaan, ja luoda samalla jotain täysin uutta? Ranskalaissäveltäjä Jean-Michel Jarre teki näin ottamalla levylleen ihailemiaan musiikintekijöitä. Synaguru on toiminut samaan tyyliin aiemminkin, muttei näin suurin harppauksin. Ja miten tyylikkäästi vierailijoiden kanssa tehty elektro-jatkumo liikkuukaan. Ensimmäinen osa The Time Machine onnistuu luomaan toimivia kombinaatioita ilman merkkiäkään vesitetynoloisesta retroilusta. Electronica 1 pulppuaa ajattominta Jarrea sitten 80-luvun.

Jean-Michel Jarre (s. 1948) nousi elektronisen populaarimusiikin suurtekijäksi vuonna 1976. Klassikkoalbumi Oxygènen moniulotteinen analogisyntetisaattorisoundi, viipyilevät toteutukset ja sävellysten näkemys kiinnostivat valtavaa määrää ihmisiä yli pop- ja taidemusiikin tottumusten. Samaan aikaan musiikin tunteikas maanläheisyys ja avaruudellisuus välittyi kunnianhimoisissa levynkansissa ja visuaalisestikin merkittävissä live-esiintymisissä. Wikipedian mukaan Jarren suurimmissa ulkoilmakonserteissa on ollut jopa useita miljoonia kuulijoita.

Studioalbumien korkea taso säilyi läpi 80-luvun. Magnetic Fields, Zoolook ja Rendez-vous veivät Jarren musiikkia eteenpäin. Melko taajaan tehtyjen konserttikiertueiden rinnalla levytystahti on harventunut. Edellinen uutta materiaalia sisältänyt Téo & Téa julkaistiin 2007. Samana vuonna Jarre julkaisi uuden levytyksen klassikosta Oxygène.

* * *

Jarren viidentoista artistivieraan kanssa tehty Electronica 1 on vakuuttava näyttö. Aikakonemaista tunnelmaa voi aistia vierailijakaartin kautta. Jarren ihailemat Tangerine Dream, Pete Townshend ja John Carpenter aloittivat musiikinteon 60-luvulla kuten Jarrekin. Robert Del Naja käynnisti Massive Attackin 80-luvun lopulla. 90-luvulla ensimmäiset hittinsä tehnyt Armin van Buuren on syntynyt vuonna 1976. Musiikillisten vaikuttajien haltuunottoa helpottaa levynkanteen painetut tekstit, joissa Jarre avaa levyntekoon osallistuneiden kanssa tehtyä yhteistyötä.

Albumin musiikillinen suola löytyy siitä, että vierailevat artistit tulevat ikään kuin osaksi Jarren vaikutusta länsimaiseen populaarimusiikkiin. Samalla kaikki raidat kuitenkin ovat myös tribuutteja toiseen suuntaan – myös vierailijoidensa näköisiä yhteisiä teoksia. Yhdistelmä toimii hämmästyttävän hyvin. Juju löytyy myös Jarren ilmiselvästä rakkaudesta synapopin kaanoniin, jossa on monia alalajeja. Boys Noizen kanssa tehty aloitusraita on erinomainen.

Esimerkiksi 90-luvulla debyyttialbuminsa julkaissut ranskalainen Air istuttaa raukean poljentonsa vaivatta Jarren 70-lukulaiseen analogisuuteen. Kenties hykerryttävintä 80-luvun synahitin otetta esittelee Vince Clarke (Erasure, ex-Yazoo, ex-Depeche Mode). Kaksiosainen Automatic hypähtelee Jarren ja Clarken käsissä mahdollisimman tasapainossa. Yhdessä DJ-tähti Armin van Buurenin kanssa tehtyä raitaa valaisee parhaiten haastattelu.

Yksi levyn yllättäjistä on The Whon säveltäjä ja kitaristi Pete Townshend. Hänen kanssaan tehty Travelator toimii hyvin. Mukana on myös Jarren kanssa aiemminkin yhteistyötä tehnyt Laurie Anderson, yksi modernin avantgarden suurista suunnannäyttäjistä. Hän hallitsee puhelaulullaan koko raitaa Rely On Me. Tangerine Dreamin säveltäjä Edgar Froese (1944–2015) teki albumille yhden viimeisimmistä teoksistaan. Jarre on omistanut albumikokonaisuuden menehtyneelle idolilleen. 

Yhteistyö yhdysvaltalaisen Mobyn eli Richard Melville Hallin kanssa sytyttää hitaammin. Useamman kuuntelukerran myötä Suns Have Come nousee yhdeksi parhaista lauluraidan sisältävistä esityksistä. Electronica 1 nojaa syntetisaattoreiden rinnalla myös akustisempaan suuntaan. Huima päätösraita The Train & The River kehittyy rauhassa kohti transsia. Pianistivieras Lang Lang soittaa hurmioituneesti.

Electronica 1 julkaistiin lokakuussa 2015. (2LP, CD ja striimi). Jarren synasaaga sai jatkoa varsin pian. Electronica 2: The Heart Of Noise julkaistiin jo seuraavana keväänä. Syntikkataitelija konsertoi Suomessa 31. lokakuuta 2016.

Levyhyllyt
Jean-Michel Jarre | studioalbumit
Deserted Palace (1972)
Les Granges Brûlées (1973)
Oxygène (1976)
Équinoxe (1978)
Les Chants Magnétiques | Magnetic Fields (1981)
Musique Pour Supermarché (1983)
Zoolook (1984)
Rendez-Vous (1986)
Revolutions (1988)
En attendant Cousteau | Waiting For Cousteau (1990)
Chronologie (1993)
Oxygène 7–13 (1997)
Métamorphoses (2000)
Interior Music (2001)
Sessions 2000 (2002)
Geometry Of Love (2003)
Téo & Téa (2007)
Oxygène – New Master Recording (2007)
Electronica 1 – The Time Machine (2015)
Electronica 2 – The Heart Of Noise (2016)
Oxygène 3 (2016)

Lue lisää
Jean-Michel Jarre kotisivu

Tuomas Pelttari

Jean-Michel Jarre: Electronica 1 – The Time Machine (2015).

Jean-Michel Jarre: Electronica 1 – The Time Machine (2015).

Maija Vilkkumaa: Aja! – kun kaava rikotaan

Maija Vilkkumaa: Aja! (Warner Music Finland, 2015)

Laulaja-lauluntekijä Maija Vilkkumaa yllätti kuulijansa seitsemännellä albumillaan Aja! kun aiemmilta levyiltä tutunoloinen kitarabändisoundi siirtyi lähes täysin syntikoiden varaan. Ehkä Vilkkumaa kulki perinteisemmän rockbändin kanssa yhden tien loppuun. Levytystauolla oli aikaa miettiä tulevaisuutta, ja tehdä esimerkiksi kirja. Vilkkumaan romaani Nainen katolla julkaistiin vuonna 2013.

Artisti haki musiikkiinsa uutta soundia jo albumilla Kunnes joet muuttaa suuntaa (2010). Riku Mattila tuotti kelpo levyn, mutta Aja! on kuin loikka tosi kylmään veteen. Ensimmäinen kosketus Vilkkumaan uuteen soundiin oli single Lissu ja mä.

Aja! henkii vapautta, vakautta ja itseluottamusta. Ohjelmoitujen syntikoiden ja kitaroiden säestämänä Vilkkumaalla tuntuu olevan myös rennompaa. Lauluääni väreilee astetta kiihkeämmin. Aiempaa selkeämmin pinnalle miksattu laulu paljastaa sävyjä, jotka ovat olleet hieman piilossa. Intohimoa, ikävää, elämänkokemusta. Vilkkumaa ottaa suuremman tilan  sellaisen, jonka hänen äänensä tarvitsee.

Albumin aloitusraita Onnea nousee Vilkkumaan klassikkosarjaan, yhdeksi vuoden 2015 biiseistä. Melodisesti vaativa kertosäe tekee vaikutuksen. Loppupuolella tunnelma nousee edelleen muhkeiden perkussioiden voimasta. Draaman kaari on täydellinen, sillä sovitukselle on annettu juuri oikea tila ja mitta.

– Oo-oo-onnea oli pakko saada
Panin arvan taskuun ja juomat laskuun
Huusin ettei mua mikään kaada.
Oo-oo-onnea mikä on sen taksa
Sille pystytät salkoo rystyset valkoisina
Kunnes et enää jaksa.

Yhteistyö tuottaja Hank Solon kanssa toimii erittäin hyvin, koko albumin mitalla. Ensiyllätyksen jälkeen synasoundi istuu Vilkkumaalle erinomaisesti. Hienovaraisen sielukkaat sovitukset ottavat voimaa 80-lukulaisesta kouraisevuudesta, jonka sisällä sykkii lämmin sydän. Useammilla kuuntelukerroilla Aja! paljastaa mehukkaita yksityiskohtia. Erilaiset hälyäänet, taustalaulut ja kekseliäät fillit on toteutettu huolella. Hank Solo pystyy loihtimaan musiikintekijän kanssa oman maailman, oli viitekehyksenä sitten suuri avaruus tai kipeänoloinen videopelinitkutus.

Tuotanto nojaa sokeriseen helppouteen vain näennäisesti. Pinnan alta pulpahtaa herkullisia viittauksia Kate Bushin ja Depeche Moden äänimaailmojen kerrostuneisuudesta. Moneen otteeseen leikitellään menestyksekkäästi myös maskuliinisella epävireisyydellä. Omituisen yllättävä ujellus voi löytyä korviin asti vasta pitkän ajan päästä, mutta siellä se on koko ajan vaikuttanut.

Vilkkumaan rock täydentyy rososta myös synapopissa. Ja Ajan kanssa levytysura ulottuu yhteen artistin parhaista levyistä.

Maija Vilkkumaa – laulu
Hank Solo – ohjelmointi, kitarat, bassokitara, kosketinsoittimet, taustalaulu
Mikko Kosonen – kitarat
Sovitukset: Hank Solo ja Maija Vilkkumaa
Tuottaja, äänittäjä: Hank Solo

Aja! julkaistiin CD-levynä ja striiminä syyskuussa 2015. Albumi nousi Suomen virallisen listan sijalle seitsemän (vko 39/2015). Aja!-konserttikiertue on käynnissä helmi-maaliskuussa 2016.

Levyhyllyt:
Pitkä ihana leikki (Warner Music Finland, 1999)
Meikit, ketjut ja vyöt (2001)
Ei (2003)
Se ei olekaan niin (2005)
Totuutta ja tehtävää, CD+DVD. (2006)
Ilta Savoyssa, 2CD. (2007)
Superpallo (2008)
Kunnes joet muuttaa suuntaa (2010)
Aja! (2015)
Joku muu, mikä (2017)

Lue lisää:
Gargano, Luca & Vilkkumaa, Maija: Maija, 255 sivua. (WSOY, 2004).
Hyttinen, Heta: Rock – Tähtien elämää kulissien takana, 303 sivua. (Readme.fi, 2016).
Hämäläinen, Tuukka: Kirosäkeet – 20 uuden suomirockin sanoittajaa, 357 sivua. (Idiootti, 2011).
Kauppinen, Eetu (toim.): Miten lauluni syntyvät?, 143 sivua. (Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2017).
Nevalainen, Petri: Suomi-rockin tiekartta, 216 sivua. (Ajatus, 2005).
Vilkkumaa, Maija: Nainen katolla, 334 sivua. (Kaiku Books, 2013).

Maija Vilkkumaa kotisivu
Facebook
Instagram
Twitter

Tuomas Pelttari

Maija Vilkkumaa: Aja! (2015).

Maija Vilkkumaa: Aja! (2015).