J.M.K.E: Külmale maale – vapaata ajattelua vallankumouksen aikaan

Külmale maale | Stupido Twins 1989

J.M.K.E. Kylmälle maalle (1989).Genesis tuskin arvasi Selling England By The Pound -levyä tehdessään, mihin kaikkeen ’Dancing With The Moonlit Knightin’ riffi vielä vaikuttaisi. 1980-luvun taitteessa brittiläinen progesävellys sai Pelle Miljoona Oy:n Ari Taskisen sormeilemaan syntetisaattoria sillä tapaa, että syntyi yksi suomalaisen rockin klassikoista, ’Moottoritie on kuuma’.

Suomen rockhistorian ohella ’Dancing With The Moonlit Knight’ vaikutti välillisesti Neuvostoliiton hajoamiseen: kesällä 1987 ’Moottoritie on kuuma’ inspiroi virolaisen punkkarin Villu Tammen sovittamaan saman riffin omaan biisiinsä. Syntyi viropunkklassikko ’Tere perestroika’, jonka yhtä aikaa ironiseen ja toiveikkaaseen sanoitukseen kiteytyivät Tammen ja hänen kaltaistensa alistetun kansan toisinajattelijoiden tuntemukset.

–Tere perestroika demokraatia
Diktatuuri küüsist on pääsemas üks maa

Perestroika oli Neuvostoliiton kommunistisen puolueen pääsihteerin Mihail Gorbatšovin johdolla käynnistetty uudistusmielinen prosessi, jonka tarkoituksena oli muuttaa totalitaristinen suurvalta avoimemmaksi ja demokraattisemmaksi. Vuonna 1986 Tallinnassa perustettu J.M.K.E. tervehti sitä ilolla muun muassa siksi, että perestroikalla oli konkreettisia vaikutuksia virolaisten punkkarien elämään. Miliisi ei enää ahdistellut vaihtoehtonuoria ulkonäön vuoksi, kummallinen kampaus ei ollut syy passittaa mielisairaalaan, ja bändit saivat laulaa kapinalauluja pelkäämättä seurauksia. J.M.K.E:n oli mahdollista tehdä sitä mitä punkbändin pitää tehdä: herätellä, provosoida ja laukoa totuuksia.

Perestroikan eli uudelleenrakentamisen ja glasnostin eli avoimuuden aikakaudella myös matkustaminen oli entistä helpompaa, ja Neuvostoliitossa perustetut yhtyeet pääsivät esiintymään ulkomaille. Kitaristi-laulaja Villu Tammen, basisti Lembit Krullin ja rumpali Venno Vanamölderin trio soitti ensimmäiset ulkomaankeikkansa Suomessa ja teki levydiilin helsinkiläisen Stupido Twinsin (nyk. Stupido Records) kanssa.

J.M.K.E:n maaliskuussa 1989 ilmestynyt debyyttisingle ’Tere perestroika’ oli Joose Berglundin ja Jorma Ristilän perustaman Stupidon ensimmäinen julkaisu. Biisi oli mukana myös bändin saman vuoden lokakuussa julkaistulla Kylmälle maalle -albumilla. Neuvostojärjestelmää kritisoiva levy (jonka myöhemmät painokset julkaistiin nimellä Külmale maale) ja erityisesti sen sinkkubiisi olivat osa Baltian maiden uuden itsenäistymisen soundtrackia. J.M.K.E. liitti mielenosoitusten, kansalaistottelemattomuuden ja laulujuhlien kautta edenneeseen Laulavaan vallankumoukseen vaihtoehtoväen kiivaan soraäänen.

Mikko Karmila äänitti, miksasi ja käytännössä myös tuotti Külmale maale -levyn Shabby Road Studiossa Helsingissä. Albumin tuottajaksi merkittiin kuitenkin Stupido Twins. Kannen ulkoasusta vastasi Rumba-lehden yhtenä perustajana ja pitkäaikaisena päätoimittajana tunnettu Rami Kuusinen. J.M.K.E:n räjähtelevässä ja kierossa punk rockissa häilyi Dead Kennedysin henki, mutta siinä oli myös jotakin leimallisen balttilaista. Sama slaavilaiseurooppalainen karhea tunteikkuus soi monien muidenkin virolaisten bändien musiikissa tyylisuunnasta riippumatta.

Külmale maale paljasti Neuvosto-Viron maaksi, jossa punkbändiltä eivät laulunaiheet loppuneet. Neuvostoliiton sisäisestä turvallisuudesta pitkään vastanneen pelätyn Lavrenti Berian mukaan nimetty ’Elab veel Beria’ ja ’Meid aitab psühhiaatria’ kertovat totalitarismin kauhuista, ja ’Tsensor’ kommentoi diktatuurien tapaa hallita kansaa muuntelemalla totuutta. Kiivaudestaan huolimatta J.M.K.E:n viesti oli väkivallaton. Pasifistinen ’Mu vanaisa oli desertöör’ tekee kunniaa aseistakieltäytyjille ja sotilaskarkureille.

’Tere perestroikan’ ironiset sävyt eivät olleet ainoa merkki siitä, miten vaikeaa oli uskoa parempaan tulevaisuuteen. Albumin nimikappale puki sanoiksi pelon perestroikan päättymisestä, kun taas anarkistisessa ’Lahendus on kaos’ -biisissä sekä ’Tbilisi tänavadissa’ perestroika julistettiin pelkäksi kampanjaksi, jonka varaan ei ollut syytä laskea.

Kun maailma lopulta alkoi muuttua, se tapahtui nopeasti. Koska J.M.K.E. on ajattelevien ihmisten yhtye, laulunaiheet eivät käyneet vähiin myöhempinäkään vuosina. Jo toisella albumillaan Gringode kultuurilla Viron johtava punkyhtye pohti, mitä länsimaistuminen todella tuo mukanaan. Murtuneiden muurien takaa ei sittenkään löytynyt paratiisia.

–Siis saabub unistustemaa
Pseudoameerika
Laps ema rinnast Pepsit joob

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

Külmale maale
Villu Tamme – laulu, kitara
Lembit Krull – bassokitara
Venno Vanamölder – rummut
Tuottajat: Joose Berglund ja Jorma Ristilä

J.M.K.E. | kotisivu
J.M.K.E. | Facebook

Hae J.M.K.E.-klassikko 'Külmale maale' kirjastosta!

Hae J.M.K.E.-klassikko ’Külmale maale’ kirjastosta!

Hae Külmale maale kirjastosta!
Esitäytetty Monihaku kohdistuu
aluekirjastoihin, ja
kohdekirjaston voi vaihtaa.

Kysy musiikista!
Jos et löydä etsimääsi voit
kysyä kirjastonhoitajalta

Levyhyllyt | Finna.fi
Kylmälle maalle | Stupido Twins Records 1989
Gringode kultuur | Stupido Twins Records 1993
Sputniks In Pectopah – 14 Evergreen Russian Melodies | Stupido Twins Records 1995
Rumal Nali – 23 keskmise, sita ja väga sita saundiga hitti • kasetti | Fucking Cunt Records 1996
Jäneste invasioon | Stupido Records/Georg Scherer Systems 1996
Totally Estoned – The Best Of J.M.K.E. | Tug Rec 1997
Õhtumaa viimased tunnid | Kaljukotkas/Stupido Records 2000
Ainult planeet | Kaljukotkas/Stupido Records 2002
Mälestusi Eesti – NSV-st | Kaljukotkas/Stupido Records 2006
Jasonit ei huvita – valimik kavereid | Stupido Records/Morss 2011
Kirves, Haamer, Kühvel ja Saag  • kasetti | Omakustanne 2016
Joon • kasetti | Omakustanne 2018

Vürst Trubetsky & J.M.K.E.
Rotipüüdja
 | 2000

Dave Lindholm: Vanha & uusi romanssi – muun ohessa syntyi mestariteos
The Dogs D’Amour: The State We’re In – koiruuksia Suomenmaalla
Hollywood Brats – kovan onnen kulttibändi
Iggy Pop: Lust For Life – tanssia muurin harjalla
J.M.K.E: Külmale maale – vapaata ajattelua vallankumouksen aikaan
Mad Juana: Skin Of My Teeth – Sami Yaffa uudella mukavuusalueella
Pelle Miljoona & Rockers: Brooklyn–Dakar – ihmisyys yhdistää
Pete Malmi: Malmi – antisankarin tähtihetki
Richard Hell & The Voidoids: Blank Generation – kaukana kliseisyydestä
Riipinen: Itäistä pituutta – kollaasimainen kuulokuvataideteos
Sylvain Sylvain – rockia roll-diggareille
Wilko Johnson & Roger Daltrey: Going Back Home – elämä vilisee silmissä

Lue lisää | Finna.fi
Rinne, Harri: Laulava vallankumous – Viron rocksukupolven ihme, 363 sivua | Johnny Kniga 2007
Rinne, Harri & soome keelest tõlkinud Sander Liivak: Laulev revolutsioon – Eesti rokipõlvkonna ime, 343 sivua | Varrak 2008

J.M.K.E. Külmale maale – 30 Years Special Edition (2016).

J.M.K.E. Külmale maale – 30 Years Special Edition (2016).

Genesis: Selling England By The Pound – englantilaisen progen suurteos

Selling England By The Pound | Charisma 1973

Genesis: Selling England By The Pound (1973).Jos englantilaisen progen määritelmään haettaisiin sanakirjasta, yksi osuvimmista viitteistä olisi surreylainen Genesis. Vuonna 1967 perustettu rockbändi onnistui yhdistämään perienglantilaisen mielenmaiseman ja musiikillisen kunnianhimon kaupalliseen menestykseen. 1970-luvun alkupuolella Genesis-levyjä odotettiin joka syksy yhä innokkaammin. Progen kulta-aikana julkaistu Selling England By The Pound on yhtyeen viides studioalbumi.

Vokalisti Peter Gabrielin (s. 1950) kanssa Genesis oli luomassa progressiiviseen rockiin poikkeuksellista tarinallisuutta. Läheltä viiltävä kerronta oli myös sopivalla tavalla ilkikurista, brittiläistä jokamiestä koskettavaa. Rocklehtiä ja muuta mediaa kiinnosti myös Gabrielin ympärille muotoutuva tähtikultti.

Keväällä 1969 ilmestyneen debyyttialbumin vaatimaton menestys unohtui pian. Koulukaverit Anthony PhillipsMike Rutherford, Peter Gabriel ja Tony Banks veivät bändiä sinnikkäästi eteenpäin. Tärkeitä kokoonpanomuutoksia seurasi pian, ja jo kolmosalbumilla Nursery Cryme olivat mukana uudet jäsenet. Kitaristi Steve Hackett ja rumpali Phil Collins tihensivät viisikon musiikillista voimaa. Molemmat toivat bändiin ammattitaitoa ja jazzmaista luovuutta.

Gabriel ja Collins (s. 1951) olivat valovoimaisia laulajia jo 70-luvun alussa. Collinsin muusikkous täydensi Gabrielin artistisuutta. Genesis toimi livenä erinomaisesti, ja otti tilanteet haltuun usein huumorilla. Lavalla ohimennen heitettyä sanailua voi kuulla esimerkiksi 4CD-kooste Genesis Archive 1967–1975. Boksi sisältää huippuenergiset livetaltioinnit biiseistä ’Dancing With The Moonlit Knight’, ’Firth Of Fifth’, ’More Fool Me’ ja ’I Know What I Like’.

Jos bändikaverit sattuivat keikoilla virittämään huonosti vireessä pysyviä instrumenttejaan pitkään, niin Gabriel tarttui tilaisuuteen. Hän vietteli yleisöä omintakeisilla kertomuksillaan, eikä jäänyt varjoon näyttelijänäkään. Biisien jännittävät roolit heräsivät eloon erilaisten asujen ja naamioiden avulla. Musiikin, tarinoiden ja visuaalisuuden yhdistelmä oli oudon täydellinen. Gabriel havainnollistaa Betty Swanwickin maalaamasta kansikuvasta tutun ruohonleikkurin käyttöä suvereenisti. ’I Know What I Like’ nousi yhtyeen ensimmäiseksi singlehitiksi.

Albumin aloitusraita ’Dancing With The Moonlight Knight’ sisältää jotain tunnistettavaa juhannuksen 2016 brexit-tunnelmasta.

– Citizens of Hope & Glory,
Time goes by – it’s ”the time of your life”.
Easy now, sit you down.
Chewing through your Wimpy dreams,
they eat without a sound.
Digesting England by the pound.

Hieman myöhemmin biisi etenee kiivaaseen riffittelyyn, joka muistuttaa Pelle Miljoona Oy:n tuotannosta. Ehkäpä Genesis antoi alkusysäyksen klassikkobiisille ’Moottoritie on kuuma’. ’Moonlit Knight’ on draamassaan yksi suurista Genesis-raidoista. Tukevasti etenevä kertomus ’The Battle Of Epping Forest’ on kulkevuudessaan kiireinen, mutta hieno osoitus bändin kyvyistä – kuin musiikillista jatkumoa edellisen albumin klassikolle ’Supper’s Ready’. Pitkän instrumentaaliosan sisältävä Tony Banksin (s. 1950) taidonnäyte ’Firth Of Fifth’ antaa viitteitä tekstuurista, joka nousi selkeämmin esiin myöhemmin albumeilla A Trick Of The Tail ja Wind & Wuthering.

Selling England By The Pound
Phil Collins – rummut, lyömäsoittimet, laulu
Michael Rutherford – 12-kielinen kitara, bassokitara, sähkösitar
Stephen Hackett – kitara
Tony Banks – kosketinsoittimet, 12-kielinen kitara
Peter Gabriel – laulu, huilu, oboe, lyömäsoittimet
Tuottajat: John Burns ja Genesis

John Burnsin tuottama albumi nousi brittilistan sijalle 3. Selling Englandin jälkeen Gabrielin tekstien englantilaisin aines väistyi, ja 1974 julkaistu tupla-albumi The Lamb Lies Down On Broadway jäi Peter Gabrielin viimeiseksi Genesis-levyksi. Vokalistin eron jälkeen bändi jatkoi kahden albumin ajan nelihenkisenä kunnes Steve Hackett jätti bändin. Ehkä hieman yllättäen jäljelle jääneen trion (Collins, Banks, Rutherford) soolourat eivät estäneet bändin kehitystä. Popimpi Genesis jatkoi matkaa maailmanmaineeseen.

Genesis vieraili Suomessa vuonna 2007. Helsingin Olympiastadionilla 11. kesäkuuta pidetyssä konsertissa kuultiin jonkin verran 70-luvun tuotantoa, esimerkiksi ’I Know What I Like (In Your Wardrobe)’ sekä otteita sävellyksistä ’Firth Of Fifth’ ja ’The Cinema Show’.

* * *

Selling England By The Pound on saatavana kirjastoista erilaisina CD-versioina. Vuoden 1994 Definitive Edition Remaster on kelpo painos. Äänentoistoa askeleen pidemmälle vievä CD/SACD + DVD vuodelta 2008 sisältää stereomiksausten lisäksi Nick Davisin erinomaiset 5.1-monikanavamiksaukset.

Lisää CD/SACD-painoksia löytyy vuonna 2008 julkaistusta Genesis-boksista 1970–1975. Vihreäkantinen kuutio sisältää kahden levyn versiot albumeista Trespass, Nursery Cryme, Foxtrot, Selling England By The Pound ja The Lamb Lies Down On Broadway sekä koosteen Extra Tracks 1970–1975.

Tuomas Pelttari

Genesis | Facebook

Varaa Selling England By The Pound kirjastosta.

Varaa Selling England By The Pound kirjastosta.

Esitäytetty Monihaku aluekirjastoihin. Kohdekirjaston voi vaihtaa.

Kysy musiikista kirjastonhoitajalta.

Levyhyllyt
Genesis | Finna.fi

1960-luku

From Genesis To Revelation | Decca 1969

1970-luku

Trespass | Charisma 1970
Nursery Cryme | Charisma 1971
Foxtrot | Charisma 1972
Selling England By The Pound | Charisma 1973
The Lamb Lies Down On Broadway | Charisma 1974  Levyhyllyt • The Lamb Lies Down On Broadway
A Trick Of The Tail | Charisma 1976  Levyhyllyt • A Trick Of The Tail
Wind & Wuthering | Charisma 1976  Levyhyllyt • Wind & Wuthering
…And Then There Were Three… | Charisma 1978

1980-luku

Duke | Charisma 1980
Abacab | Charisma 1981
Genesis | Charisma/Virgin Records 1983
Invisible Touch | Virgin Records 1986

1990-luku

We Can’t Dance | Virgin Records 1991
…Calling All Stations… | Virgin Records 1997

Peter Gabriel | Finna.fi

1970-luku

Peter Gabriel [1 – Car – Tuulilasi] | Charisma 1977
Peter Gabriel [2 – Scratch – Kynnet repii] | Charisma 1978

1980-luku

Peter Gabriel [3 – Melt – Naama valuu] | Charisma 1980
Peter Gabriel [4 – Security] | Charisma 1982
Plays Live • live | Charisma 1983
So | Charisma 1986
Passion • soundtrack | Real World 1989

1990-luku

Us | Real World 1992
Secret World Live • live • 2CD • DVD • Blu-ray | Real World 1994

2000–2009

OVO • soundtrack | Real World 2000
Long Walk Home – Music from the Rabbit-Proof Fence • soundtrack | Real World 2002
Up | Real World 2002

2010-luku

Scratch My Back | Real World 2010
New Blood | Real World 2011
Live Blood | Real World 2012
Back To Front – Live In London • live • DVD • Blu-ray | Real World 2014

Steve Hackett | Finna.fi

1970-luku

Voyage Of The Acolyte | Charisma 1975
Please Don’t Touch! | Charisma 1978
Spectral Mornings | Charisma 1979

1980-luku

Defector | Charisma 1980
Cured | Charisma 1981
Highly Strung | Charisma 1983
Bay Of Kings | Lamborghini Records/Chrysalis 1983
Till We Have Faces | Lamborghini Records/Chrysalis 1984
Momentum | Start Records 1988

1990-luku

Guitar Noir | Kudos By Permanent Records 1993
Blues With A Feeling | Kudos 1994
Genesis Revisited | Reef Recordings 1996
There Are Many Sides To The Night | Camino Records 1998
Darktown | Camino Records 1999

2000–2009

Feedback 86 | Camino Records 2000
To Watch The Storms | Camino Records/Inside Out Records 2003
Wild Orchids | Camino Records/Inside Out Records 2006
Out Of The Tunnel’s Mouth | Wolfwork Records/Inside Out Records 2009

2010-luku

Beyond The Shrouded Horizon | Inside Out Records 2011
Genesis Revisited II | Inside Out Records 2012
Wolflight | Inside Out Records 2015
The Night Siren | Inside Out Records 2017
At The Edge Of Light | Inside Out Records 2019

2020-luku

Selling England By The Pound & Spectral Mornings – Live At Hammersmith • 2CD+DVD • 2CD+BluRay • 4LP+2CD | Inside Out Music 2020

Squackett [=Chris Squire • Steve Hackett] | Finna.fi

A Life Within A Day | Cherry Red Records/Esoteric 2012

Tony Banks | Finna.fi

A Curious Feeling | Charisma 1979
The Fugitive | Charisma 1983
A Chord Too Far • 4CD + 60-sivuinen kirja | Esoteric Recordings 2015
Banks Vaults • 7CD+1DVD + 60-sivuinen kirjanen | Esoteric Recordings 2019

Mike Rutherford | Finna.fi

Smallcreep’s Day | Charisma 1980
Acting Very Strange | WEA 1982

Phil Collins | Finna.fi

1980-luku

Face Value | Virgin 1981
Hello, I Must Be Going! | Virgin 1982
No Jacket Required | Virgin/WEA 1985
…But Seriously | Virgin/Atlantic 1989

1990-luku

Serious Hits… Live! • live | Virgin/Atlantic/WEA 1990
Both Sides | Virgin 1993
Dance Into The Light | Atlantic/Face Value Records 1996
…Hits | Atlantic/Face Value Records/WEA 1998

2000–2009

Testify | Atlantic/Face Value Records 2002
Love Songs – A Compilation… Old And New | Atlantic/Rhino 2004

2010-luku

Going Back | Atlantic 2010
The Singles • 2CD • 3CD | Atlantic 2016
Plays Well With Others • 4CD | Atlantic/Rhino 2018

Genesis | livealbumit | Finna.fi

Genesis Live | Charisma 1973
Seconds Out | Atlantic 1977
Three Sides Live | Charisma/Vertigo 1982
The Way We Walk – Vol 1. The Shorts | Virgin Records 1992
The Way We Walk – Vol 2. The Longs | Virgin Records 1993
1973–2007 Live • 8CD/SACD + 3DVD | Virgin Records 2009

Anderson Bruford Wakeman Howe – kauneutta ja karnevaalia
Genesis: The Lamb Lies Down On Broadway – Gabriel ja Rael progen huipulla
Genesis: A Trick Of The Tail – uuden tanssin alku
Genesis: Wind & Wuthering – kokonaisen nelikon viimeinen näyttö
Marillion: FEAR (Fuck Everyone And Run)  – pelosta pelon voittamiseen
Pink Floyd: A Momentary Lapse Of Reason – rentoa jatkoaikaa huipulla
Rush: A Farewell To Kings – viileän relasti proge
Rush
: 2112 – kuilun reunalta kontrolliin
Rush: Permanent Waves – rocktrion uusi aalto
Rush: Snakes & Arrows – ilmeikkään itseluottamuksen paluu
The Electric Light Orchestra: I – timantinkirkas debyytti
Yes: The Yes Album – yhtyeen ensimmäinen klassikko
Yes: Fragile – progen herkkää ylivoimaa
Yes: Talk – uusi uljas auringonnousu

Lue lisää | Finna.fi

Not Dead Yet – Omaelämäkerta  Phil Collins, 488 sivua | Minerva 2018
Aamunkoiton portit – progressiivinen rock 1967–1979  Matti Pajuniemi, 384 sivua | Suomen musiikkikirjastoyhdistys 2013 • Uusi painos 2017

1970–1975  Genesis • 7 CD/SACD-levyä, 6 DVD-levyä sekä 44-sivuinen liitekirja | Virgin 2008
Genesis Archive 1967–1975  Genesis • 4CD ja 80-sivuinen liitekirja | Virgin Records 1998

The Living Years – The First Genesis Memoir  Mike Rutherford, 241 sivua | Thomas Dunne Books 2014
Peter Gabriel – An Authorized Biography  Bright Spencer, 524 sivua | Sidgwick & Jackson 1988 & 1999
Not Dead Yet – The Autobiography  Phil Collins, 447 sivua | Century, 2016

Genesis – Chapter And Verse  Tony Banks & Phil Collins & Peter Gabriel & Steve Hackett & Mike Rutherford & toimittaja Philip Dodd, 359 sivua | Thomas Dunne Books 2007
Genesis – A Biography  Dave Bowler, 294 sivua | Sidgwick & Jackson 1992
Peter Gabriel – From Genesis To Growing Up  Toimittajat Michael Drewett & Sarah Hill & Kimi Kärki, 267 sivua | Ashgate 2010
Opening The Musical Box – A Genesis Chronicle  Alan Hewitt, 256 sivua | Firefly 2000

Mountains Come Out Of The Sky – The Illustrated History Of Prog Rock  Will Romano, 246 sivua | Backbeat Books 2010
The Strawberry Bricks Guide To Progressive Rock  Charles Snider, 362 sivua | Strawberry Bricks 2007
The Space Between The Notes – Rock And The Counter-Culture  Sheila Whiteley, 118 sivua | Routledge 2002
Beyond And Before – Progressive Rock Since The 1960s  Paul Hegarty, 318 sivua | Continuum 2011
Citizens Of Hope And Glory – The Story Of Progressive Rock  Stephen Lambe, 224 sivua | Amberley 2011

DVD/Blu-ray | Finna.fi

Genesis
Selling England By The Pound | CD/SACD + DVD sisältää reilun puolen tunnin mittaisen haastattelun. Musiikin rinnalla Gabriel, Banks, Hackett, Rutherford ja Collins kertovat albumista ja sen tekemisestä. Toimitus suosittelee lämpimästi myös DVD:n unohtumattomia konserttitaltiointeja Italiasta ja Ranskasta.

Genesis & Edginton, John
Sum Of The Parts, 118 min | Eagle Rock 2014
John Edgintonin ohjaama kaksituntinen dokumentti on arvokas lisä Genesis-saagaan.

Genesis: Selling England By The Pound (1973).

Genesis: Selling England By The Pound (1973).