The The: Mind Bomb – politiikkaa ja henkilökohtaisuuksia

Mind Bomb | Epic/Some Bizarre 1989

The The: Mind Bomb (1989).

Ei pitäisi antaa ulkonäön hämätä. Kansitaiteen perusteella en olisi ikinä pannut The Then Mind Bombia soimaan. Sen takakannessa on niin paksusti alleviivattua symboliikkaa (kiväärinpistimellä teurastettu rauhankyyhky), että rintaan pistää. Etukansi taas on tavallaan mieleenpainuva, mutta koomisen koruton artistin muotokuva ei houkuttele tutustumaan.

Siitä huolimatta Mind Bombista tuli nopeasti yksi lempialbumeistani. Oppaaksi tarvittiin amerikkalainen vaihto-oppilas: biiseihin ’Armageddon Days Are Here (Again)’ ja ’The Beat(en) Generation’ ihastunut jenkkiystävä kiinnitti huomioni vakavan sanomallisuuden ja kuplettimaisen tunnelman herkulliseen ristiriitaan, ja niin laulaja-lauluntekijä Matt Johnsonin nerous alkoi tihkua päälleni rumien kuvien raoista. Johnsonilla oli korvaa mukaansatempaavan ja teatraalisen popmusiikin säveltämiselle, ja elämän suuria kysymyksiä runollisesti pohdiskelevien sanoitusten sahalaitainen ihmiskuntakritiikki teki hänen kappaleistaan suorastaan profeetallisia.

Heti avausraita ’Good Morning Beautiful’, joka venyy nautittavasti viipyillen yli seitsemän minuutin mittaiseksi, tekee selväksi, että Mind Bomb sisältää suuria asioita.

The The: Good Morning Beautiful

Matt Johnsonille Mind Bomb oli käänteentekevä albumi parissakin eri mielessä. Ensinnäkin hän käänsi sillä katseensa kansallisesta globaaliin. The Then edellinen albumi Infected (1986) oli maalannut kriittistä ajankuvaa 1980-luvun puolivälin Iso-Britanniasta. Mind Bombilla Johnson pureutui laajempiin teemoihin – ihmisyyteen, jumaluuteen, maailmanuskontoihin, kansainväliseen politiikkaan ja kaikkeen siihen epäoikeudenmukaiseen ja tuhoisaan, mitä noita palikoita yhdistelemällä voi ja halutaan saada aikaan. Poliittisimmissa kappaleissaan Mind Bomb ennakoi 1990-luvun ja vielä 2000-luvunkin konflikteja hyvin tarkkanäköisesti (mikä toki ei varsinaisia ennustajanlahjoja vaatinut, jos oli yhtään perehtynyt lännen ja Lähi-idän suhteisiin 1980-luvulla).

The The: Armageddon Days Are Here (Again)

Toinen käänne tapahtui The Then olemuksessa. Mind Bombilla Johnsonin sessiomuusikoiden kanssa rakentamasta hankkeesta tuli bändi, siis perinteinen kvartettikokoonpano. Johnsonin jälkeen sen musiikillisesti merkittävin jäsen oli The Smithsissä tunnetuksi tullut kitaristi Johnny Marr, jonka tyylitajuinen soitto kirjoi Johnsonin biiseihin kiinnostavaa ja vaihtelevaa tekstuuria. Rumpali David Palmer (ex-ABC) ja basisti James Eller jäivät suurmiesten varjoon, mutta rakensivat siellä napakalla pohjatyöllään perustan, jonka päällä Marrin ja Johnsonin oli helppo loistaa.

The The: Kingdom Of Rain

Sessiomuusikoitakin studioon toki kutsuttiin melkein parikymmentä, joukossaan Paul McCartney -yhteyksistään tunnettu Paul ”Wix” Wickens ja muun muassa Dire Straitsissa pitkään soittanut saksofonisti Chris White. Mark Felthamin raaka huuliharpunsoitto oli merkittävä osa levyn dynaamista soundia. Mind Bombin tunnetuin vierailija on laulaja Sinéad O’Connor, joka duetoi Johnsonin kanssa kauniin ’Kingdom Of Rainin’. Vaikka kahdeksankymmentäluvulla on tuotettu Mind Bombia ajattomammaltakin kuulostavia levyjä, laulajien sielukkaat äänet pelastavat paljon.

The The: The Beat(en) Generation

Kuten ’Kingdom Of Rain’ osoittaa, poliittisuus oli vain yksi Mind Bombin ilmeistä. Johnson kirjoitti myös niistä, joiden oli kyettävä elämään ja rakastamaan ’Armageddon Days Are Here (Again)’:in esittelemän raa’an ja hallitsemattoman maailmanmenon pyörteissä. Hän kirjoitti himon, ikävän ja yksinäisyyden kanssa kamppailevista ihmiskohtaloista, joita yhdisti kaipuu päästä yhteyteen toistensa mutta myös jonkin elämäänsä ja rakkautta suuremman kanssa. Sanoitusten mietteliäs, älyllinen, julistava ja runollinen tyyli nosti ihmissuhteen alkamisesta tai päätymisestä kertovan biisin keskinkertaisten lemmenluritusten yläpuolelle.

The The lopetti toimintansa 2000-luvun alkupuolella kuuden albumin ja kokoelmalevyn jälkeen. Radiotöihin ja elokuvamusiikin säveltämiseen keskittynyt Johnson yllätti vanhat faninsa vuonna 2017 julkaisemalla ensimmäisen uuden The The -biisin viiteentoista vuoteen. Johnny Marrin kanssa tehty ’We Can’t Stop What’s Coming’ ilmestyi Johnsonin omalla levymerkillä Cineolalla. Se soi Johanna St Michaelsin viime vuonna valmistuneessa The Inertia Variations -dokumentissa, joka kertoo Johnsonista ja The The -yhtyeestä.

The The: We Can’t Stop What’s Coming

Uuden biisin nimi saattaa vielä osoittautua enteelliseksi: muutama kuukausi sitten Matt Johnson kertoi suunnittelevansa uuden bändin perustamista ja uuden musiikin julkaisemista vielä vuoden 2018 puolella.

Traileri The Inertia Variations. Ohjaaja: Johanna St Michaels

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

The The | kotisivu
The The | Facebook
The The | Instagram
The The | Twitter

Saatat pitää myös näistä Levyhyllyistä

A-ha [1] • Askerista Amerikkaan • A-han matka vuorenhuipulle ja sieltä laaksoihin 1982–1994
A-ha [2] • Arvokkaasti vanhenemisen taito • A-ha 2000-luvulla
Duran Duran: Big Thing – iso juttu, unohdettu klassikko
Johnny Marr: Call The Comet – kitarasankari kotoisissa puitteissa
Lloyd Cole And The Commotions: Rattlesnakes – debyyttialbumin herkkyys teki vaikutuksen
Lunatic Soul: Lunatic Soul [1] – kun vähemmän on enemmän
Manic Street Preachers: Gold Against The Soul – sielukasta indierockia
Marion: This World And Body – täyteen ladattu debyytti

New Order: Movement – vaiston varassa eteenpäin
Pet Shop Boys: Behaviour – pop osuu sydämeen
Radiohead: A Moon Shaped Pool – takaisin epätodellisuuteen
Simple Minds: Street Fighting Years – voimaa ja suurta tunnetta
Suede: Autofiction – pois menneisyyden varjoista
The 1975: I Like It When You Sleep, For You Are So Beautiful Yet So Unaware Of It – kurotus kohti täydellistä rockmusiikkia
The 69 Eyesin pimeä tie – Blessed Be
The Cure: Wish – valoa synkkyyden keskeltä
The Divine Comedy: Foreverland – vihdoinkin onnen satamassa
VV: Neon Noir – Ville Valon värit
Years & Years: Communion – nykypäivän syntikkapopin helmi

Matt Johnson • The The
Finna.fi

See Without Being Seen • Kasetti | omakustanne 1978 • Kasetti-uusintajulkaisu Cinéola 2019
Burning Blue Soul | 4AD 1981 • CD-uusintajulkaisu 1993

The The 
Finna.fi

1980-luku

Soul Mining | Epic/Some Bizarre 1983
Infected | Epic/Some Bizarre 1986
Mind Bomb | Epic/Some Bizarre 1989

1990-luku

Dusk | Epic/Some Bizarre 1993
Hanky Panky | Epic 1995

2000–2009

NakedSelf | Nothing Records 2000
45 RPM – The Singles Of The The | 2002

2010-luku

Radio Cinéola Trilogy • 3CD | Lazarus 2017

2020-luku

The Comeback Special – Live At The Royal Albert Halllive • 3LP • 2CD | Cinéola/earMUSIC 2021

Lue lisää Matt Johnsonista ja The Thestä • Read more about Matt Johnson and The The
Finna.fi

Long Shadows, High Hopes – The Life And Times Of Matt Johnson & The The  Neil Fraser, 464 sivua | Omnibus 2018

Lue lisää Johnny Marrista ja The Thestä • Read more about Johnny Marr and The The
Finna.fi

Set The Boy Free – Omaelämäkerta  Johnny Marr & kääntäjä Antti Nylén, 432 sivua | Like 2017
Set The Boy Free – The Autobiography  Johnny Marr, 453 pages | Century 2016

Lue lisää brittiläisistä (laulaja)-lauluntekijöistä • Read more about British songwriters
Finna.fi

Isle Of Noises – Conversations With Great British Songwriters  Daniel Rachel, 592 pages | Picador Macmillan 2014

The The: Mind Bomb (Epic/Some Bizarre 1989).
The The: Mind Bomb • Epic/Some Bizarre 1989)
Musiikkikirjastot.fi logo
Levyhyllyt-juliste. Harri Oksanen 2021.