Sanotaan, että imitointi on ylimmän tason imartelua. Mene ja tiedä onko niin, mutta taiteilijan imitoiminen ei ainakaan ole korkeimman tason kunnioitusta. Arvokkaampaa on tehdä omaperäisiä tulkintoja, luoda vanhasta uutta. Niin tekee First Aid KitWho By Firellä, joka on tribuutti Leonard Cohenille. Livejulkaisu on koostettu kahdesta konsertista, jotka järjestettiin Tukholman Dramatenissa maaliskuun puolivälissä 2017.
Tribuuttikonsertit järjestettiin neljä kuukautta Cohenin kuoleman jälkeen, mutta livejulkaisu ilmestyi vasta keväällä 2021. Kuoleman levymyyntiä kasvattavaa vaikutusta ajatellen ajoitus osoittaa hyvää makua. Cohenia otollisempaa muistokonsertin kohdetta tuskin onkaan. Hänen lauluissaan maallinen kohtaa pyhän tavalla, joka luo surumielisen mutta lohdullisen tunnelman.
Herra Cohenin ja Söderbergin siskosten taustat ovat periaatteessa hyvin erilaiset. Ensin mainittu on pohjoisamerikkalainen runoilija, jonka musiikissa melodia on alisteinen lyriikalle. First Aid Kit taas on pohjoiseurooppalainen laulajaduo, joka on rakentanut taiteensa ja maineensa heleiden harmonioiden varaan. Kanadalaisen miehen ja ruotsalaisten naisten musiikissa on silti sama ydin. Kaiken pohjana on kauneus ja elämisen pakahduttava riemu ja murhe ja jokainen laulu on paljas ja seisoo sielunsa varassa. Se, että Cohenin sanat sopivat melko kivuttomasti myös naislaulajille, kertoo hänen biisiensä yleisinhimillisyydestä.
Who By Fire on hienoksi rakennettu kokonaisuus. Vaikka mukana on ’Hallelujahin’, ’Suzannen’ ja ’Bird On A Wiren’ kaltaisia rakastetuimpia Cohen-klassikoita, Söderbergit ovat poimineet settiinsä myös vähemmän itsestään selviä kappaleita. Cohenin Old Ideas -levyllä ilmestynyt ’Show Me The Place’ on kenties kaikkein epätodennäköisin valinta. First Aid Kit ei versioi biisejä Cohenin jokaiselta studioalbumilta, mutta kokonaisuus on kattava. Uusin kappale ’You Want It Darker’ on peräisin samannimiseltä studioalbumilta, joka ilmestyi pari viikkoa ennen Cohenin kuolemaa. Väriä tuovat vierailevat vokalistit (mm. Frida Hyvönen ja Loney, Dear) ja välillä suurelliset, välillä vähäeleiset sovitukset.
Who By Firella kuullaan myös Cohenin runoutta – ’Prayer To Messiah’, ’Twelve O’ Clock Chant’, ’You’d Sing Too’, ’Tired’ – joista First Aid Kit on sovittanut musiikkitaustaisia spoken word -paloja. Varsinkin ’The Asthmatic’ ja ’Letter To Marianne’ ovat pysäyttäviä, jopa hätkähdyttäviä. Niissä Cohen itse tuntuu olevan vahvemmin läsnä kuin melodisissa biiseissä. Vaikka hän teki myös kuolemattomia kappaleita, hän oli ensisijaisesti lyyrikko, ei laulaja tai lauluntekijä. Cohenin ilkikurisuus levyltä puuttuu.
Who By Fire vaikuttaa First Aid Kitin julkaisuna ajanpeluulta siinä mielessä, ettei se esittele First Aid Kitin tämänhetkistä livekuntoa eikä sen oman materiaalin toimivuutta keikoilla. Mikään tyhjänpäiväinen välityö se ei silti ole. Se on paitsi kaunis tribuutti suurelle runoilijalle ja lauluntekijälle myös vaikuttava ja vangitseva tunnelmatuokio itsessään. Vaikka käsittelyssä ovat Leonard Cohenin laulut, kunnia kuuluu myös First Aid Kitille. Nämä tulkinnat ja sovitukset eivät ole jäljitelmiä alkuperäisistä vaan seisovat omilla jaloillaan. Se on kunnianosoituksista suurin.
Helsingissä 1983 syntynyt Olavi Uusivirta on saanut huomiota myös esimerkiksi näyttelijänä ja juontajana, mutta huolimatta Ganes– ja Keisarikunta-elokuvien kaltaisista merkittävistä rooleista tunnetaan hänet kuitenkin parhaiten laulaja-lauluntekijänä ja yhtenä 2000-luvun Suomen suosituimmista rock-esiintyjistä.
Uusivirran julkinen ura alkoi jo parikymppisenä ja vuoden 2003 esikoisalbumin nimeksi päätyikin Nuoruustango. Levyn moderni suomirock on kappalemateriaaliltaan vielä hieman haparoivaa, mutta artistin keskeisiä tyylipiirteitä se jo esittelee. Musiikki on monessa mielessä klassista suomirockia, mutta 2000-luvun alun modernein tuotantokeinoin viritettyä. Tekstit käsittelevät usein nuoruutta ja ihmissuhteita romanttiseen sävyyn, kuitenkin itsetietoisesta nuoren urbaanin ihmisen näkökulmasta käsin. Intertekstejä, viitteitä aiemmin tehtyyn kulttuuriin, on tarkoituksellisen paljon.
Nuoruustango ei ollut mainittava kaupallinen tai arvostelumenestys, vaikka ’Raivo härkä’ -single soikin jonkin verran radiossa.
Uusivirran läpimurto muusikkona tapahtui ensimmäisten isojen elokuvatöiden jälkimainingeissa vuoden 2005 albumilla Me ei kuolla koskaan. Häntä pidettiin kaiketi edelleen eräänlaisena teinisuosikkina, ja levy soikin edelleen aikakauden ”kovalevyrockin” sävyissä, mutta melodinen kappalemateriaali on aivan eri tasolla kuin debyytillä ja monessa biisissä kuuluu varsin tarkka suomirockin perinteen tuntemus. Uusivirta alkoi hahmottua kaupunkilaiseksi, jopa stadilaiseksi rock-suosikiksi, jonka ilmaisulla oli esteettisiä yhteyksiä esimerkiksi Dave Lindholmin tuotantoon. ”Isokynän” satiirisista ja surrealisista havainnoista Uusivirran erottaa kuitenkin edelleen järkähtämättömän romanttinen nuoruuteen kuuluvien tunteiden kuvaus.
Me ei kuolla koskaan ylsi maltillisesti albumilistan sijalle 18, mutta on edelleen Uusivirran ainoa kultalevy ja Spotify-aikakaudellakin melkoinen kuunteluklassikko. Paljon radiosoittoa saivat ’On niin helppoo olla onnellinen’ ja oheinen nimikappale:
Varsin luontevasti Uusivirta suunnisti Minä olen hullu -albumilla (2008) hieman tummasävyisempiin ja musiikillisestikin vähemmän hittihakuisiin maisemiin. Oleellista muutosta perustyyliin levy ei merkitse, mutta sillä kuuluu esimerkiksi post punkin vaikutus – ja keskeisempää lienee yleismelankolinen ja ahdistunutkin pohjavire, joka resonoi levyn nimeenkin. Uusivirran levyistä tätä voinee kutsua synkimmäksi. Kyse on silti edelleen romantisoivasta synkkyydestä.
Kappalemateriaali on jälleen vahvaa, kuten kolmen vuoden julkaisutauon perusteella voi olettaakin. Kyseessä lienee yksi Uusivirran kahdesta, kolmesta tasalaatuisimmasta biisivalikoimasta. Radiohittejä tai muunkaanlaisia hittejä levyltä ei oikein irronnut, mutta monet kappaleet tuntuisivat olevan faneille klassikoita. Esimerkistä käy haikeankaunis ja nostalgiantäyteinen ’Sunnuntailapsi’:
Minä olen hullun jälkeen Uusivirta julkaisi pitkään albumin joka toinen vuosi ja kartutti pääomaa suosittuna festariesiintyjänä ja yhtenä ainoista uudemmista nimistä, jotka pystyivät saavuttamaan suomirock-tyyppisellä musiikilla suurta menestystä striimausaikoina. Kaupallisessa mielessä hänen ilmeinen vahvuutensa on ollut kyky laatia jokaiselle levylle vähintään muutama yhteislaulukelpoinen moderni klassikko. Uusivirta on kyennyt varioimaan yleislinjaansa ja pitämään sen silti täysin tunnistettavana.
Suuri rooli suosiossa on toki ollut hänen julkisella persoonallaankin. Lähestyttävyys ja energisyys yhdistyvät siinä älylliseen reflektioon, mikä takaa mahdollisuuden vedota monenlaisiin yleisöihin festariteineistä vanhempiin musiikinkuluttajiin. Uusivirta kasvoi 2000-luvun suomirock-ikoniksi, jonka habitus ja sanomiset eivät muistuta paljoakaan edeltävien vuosikymmenten kollegoita, vaikka musiikillisia alaviitteitä aina löytyykin. Niitä hän bändeineen on toki kaivanut kansainvälisenkin popmusiikin historiasta.
Niinpä Preeria (2010) viittailee jopa psykedelian ja saksalaisperäisen krautrockin suuntaan, mutta kuitenkin levyn suosittu singlebiisi ’Nukketalo’ palaa on ikään kuin 2000-luvun helsinkiläisten abiturienttien maailmaan siirrettyä Born To Run -aikaista Springsteeniä. Voittava yhdistelmä.
Kolmekymppisiään lähestynyt Uusivirta tuntuu Elvis istuu oikealla -albumillaan (2012) katsovan vielä kerran nuoruuteensa ja laulavan kesäilloista puistoista ja rannoilla, orastavista ihmissuhdehaaveista – kuten ’Nuoruus’-singlebiisillä glamrockin säestyksellä todetaan:
– Eilen vielä villi lapsi, tänään oot jo aikuinen / ja se sumuinen yö siinä välissä oli nuoruus.
Musiikillisestikin valoisa ja aiempaa akustisvoittoisampi levy nousee kirjoissani Uusivirran parhaaksi. Siinä on kesäistä tunnemaailmaa ja lähes iskelmällisen kauneuden hetkiä. Nimikappale on jokseenkin täydellinen kuva laiskasta ja silti kaikki mahdolliset merkitykset sisältävästä hetkestä Helsingin Kalliossa.
Epätasaisempi on Ikuiset lapset (2014), joka palaa taas tuotannollisesti prosessoidumpaan rock-ilmaisuun eikä tunnu omaavan sen enempää musiikillisesti kuin lyyrisesti selvää johtotähteä. Huono levy ei ole, mutta lukeutunee kuitenkin Uusivirran vähemmän merkittäviin. Tosin vuosien pohjatyö alkoi tässä vaiheessa näkyä kaupallisessa suosiossa niin, että albumin listasijoitus kolmosena oli artistin paras siihen mennessä. Hieman yhdentekevästi rokkaava ’Kauneus sekoittaa mun pään’ soi myös radiossa.
Albumin kiinnostavampaa laitaa edustaa pikkukaupunkinuoruutta kitkerästi kuvaava ’Mannerlaatat’. Nyt nuoruus ei enää ole euforista nykyisyyttä tai lähimenneisyyttä, vaan jotain, mistä haluaa eroon mahdollisimman nopeasti ja täydellisesti.
Vuonna 2016 ilmestynyt Olavi riskeeraa definitiivisellä otsikollaan, mutta merkitsee selvää askelnostoa edeltäjästään. Tyyliltään levy liikkuu jossain kahden aiemman välimaastossa, mutta nyt biisikynä on taas ollut luontevassa terässä. Kysymykset siihen suuntaan, onko kyse nyt Uusivirran nuoruus- vai aikuistumis- vai aikuisuuslevystä alkoivat menettää merkitystään, sillä yli kolmekymppisenäkin artisti on johdonmukaisesti liikkunut nostalgian ja reaaliaikaisen tunnereflektion välimaastossa niin, että havainnoitsija voi vain todeta tämän olevan hänen ominta maastoaan.
Olavi soi monenlaisten vaikutteiden lopputuotteena nykydiskoa myöten, mutta liki iskemällisestä ’Kultaa hiuksissa’ -helmestä on tullut Spotifyssa Uusivirran koko uran kuunnelluin kappale, vaikkei se varsinainen hitti aikanaan ollutkaan. Albumista tuli joka tapauksessa Uusivirran toistaiseksi ainoa listaykkönen.
Uusivirran viimeisin studioalbumi Skorpioni (2019) on jälleen epätasaisempi kokoelma lauluja. Sitä pohjustettiin vuoden mittaan kolmella erinomaisella ja melankolisella diskorock-singlellä, joista varsinkin oheinen ’Kesäyön uni’ on millä tahansa mittapuulla täysosuma: monenlaisia tuttuja impulsseja suvereeniksi kokonaisuudeksi yhdistävä leka, joka olisi ansainnut olla paljon isompikin jättihitti.
Sen sijaan levyn kokeellisemmat linjanvedot ja yritykset rikkoa vetovoimaista peruskaavaa toimivat huonommin.
Varsinaisten studioalbumeiden lisäksi Uusivirralta on julkaistu pätevänä johdantona toimiva, joskin nyt jo vähän vanhentunut kokoelma 27 suosikkia. Livelevy Olavi elää! (2017) on aivan hyvä, mutta ei tietenkään korvaa keikkakokemusta. Ylen televisio-ohjelmaa varten tehty koronaesiintymisestä levyksi muokattu covervalikoima Lauantain toivotut käy nimensä mukaisesti hyvästä viikonloppuviihteestä, kun Uusivirran pätevä bändi ja tähti itse puhaltavat uutta henkeä kuluneisiinkin suomirock-klassikoihin.
Levyhyllyt Olavi Uusivirta | Finna.fi
2000–2009
Nuoruustango • CD | New Spirit 2003 Me ei kuolla koskaan • CD | Mercury/Universal Music 2005 Minä olen hullu • CD | Mercury/Universal Music 2008 • 2LP 10-vuotisjuhlapainos Johanna Kustannus 2018
2010-luku
Preeria • CD | Mercury/Universal Music 2010 • LP Mustat Levyt 2011 Elvis istuu oikealla • LP • CD | Johanna Kustannus 2012 27 suosikkia • 2CD | Johanna Kustannus 2013 Ikuiset lapset • LP • CD | Johanna Kustannus 2014 Olavi • LP • CD | Johanna Kustannus 2016 Olavi elää! • live • 2LP • CD | Johanna Kustannus 2017 Skorpioni • LP • CD | Johanna Kustannus 2019 • Kasetti Lipposen levy ja kasetti 2019
Olavi Uusivirta elokuvissa DVD • Blu-ray | Finna.fi
2000–2009
Keisarikunta Ohjaaja Pekka Mandart, 1h 34 min. • DVD | FS Film 2004/2005 Ganes Ohjaaja Jukka-Pekka Siili, 102 min. • DVD | FS Film 2007 & 2018 Ganes Ohjaaja Jukka-Pekka Siili, 102 min. • Blu-ray | FS Film 2011 & 2013 Kielletty hedelmä Ohjaaja Dome Karukoski, 104 min. • DVD | Warner Bros. Entertainment Finland 2009 Kielletty hedelmä Ohjaaja Dome Karukoski, 104 min. • DVD | Warner Bros. Entertainment Finland 2009 Ralliraita 1 Ohjaaja Markku Pölönen, 86 min. • DVD | Walt Disney Studios Home Entertainment 2009
2010-luku
Härmä Ohjaaja JP Siili, 123 min. • DVD | Finnkino 2012 Härmä Ohjaaja JP Siili, 123 min. • Blu-ray | Finnkino 2012 Miss Farkku-Suomi Ohjaaja Matti Kinnunen, 89 min. • DVD | Nordisk Film 2013 Miss Farkku-Suomi Ohjaaja Matti Kinnunen, 89 min. • DVD | Nordisk Film 2013 Kalevala – Uusi aika Ohjaaja Jari Halonen, 102 min. | VL Media 2013 Onnenonkija Ohjaaja Ville Jankeri, 82 min. • DVD | Nordisk film 2016 Onnenonkija Ohjaaja Ville Jankeri, 82 min. • Blu-ray | Nordisk film 2016 Syysprinssi Ohjaaja Alli Haapasalo, 90 min. • DVD | Future Film 2017
Elokuvamusiikki • Soundtrack | Finna.fi
[= Eero Milonoff • Jussi Nikkilä • Olavi Uusivirta • Zarkus Poussa • Remu Aaltonen]
Sanotaan, että imitointi on ylimmän tason imartelua. Mene ja tiedä onko niin, mutta taiteilijan imitoiminen ei ainakaan ole korkeimman tason kunnioitusta. Arvokkaampaa on tehdä omaperäisiä tulkintoja, luoda vanhasta uutta. Niin tekee First Aid Kit Who By Firellä, joka on tribuutti Leonard Cohenille. Livejulkaisu on koostettu kahdesta konsertista, jotka järjestettiin Tukholman Dramatenissa maaliskuun puolivälissä 2017.
Helsingissä 1983 syntynyt Olavi Uusivirta on saanut huomiota myös esimerkiksi näyttelijänä ja juontajana, mutta huolimatta Ganes– ja Keisarikunta-elokuvien kaltaisista merkittävistä rooleista tunnetaan hänet kuitenkin parhaiten laulaja-lauluntekijänä ja yhtenä 2000-luvun Suomen suosituimmista rock-esiintyjistä. 