J. Karjalainen: Lännen-Jukka – uutta vanhaa musiikkia

Lännen-Jukka – amerikansuomalaisia lauluja | Poko/EMI 2006

J. Karjalainen: Lännen-Jukka (2006).

J. Karjalaisen vuonna 1981 alkanut levytysura on yksi suomalaisen populaarimusiikin suurista menestystarinoista. Kiistellyin sen vaiheista on Amerikansuomalaisia lauluja -trilogia, joka kanavoi Karjalaisesta esiin hahmon nimeltä Lännen-Jukka.

Lännen-Jukka syntyi parin vuoden etsikkoajan tuloksena. Vuonna 2002 julkaistun Valtatie-albumin tehtyään Karjalainen kaipasi jotakin uutta. Pitkän ja menestyksekkään uransa siinä vaiheessa hän oli kyllästynyt olemaan se artisti, jona hänet tunnettiin, ja kirjoittamaan uusia jiikarjalaismaisia kappaleita J. Karjalaiselle. Niissä tunnelmissa hän napsautti kitaralaukun kiinni ja tarttui viisikieliseen banjoon. Vähitellen hän oppi soittamaan sitä.

Lännen-Jukka aka J. Karjalainen. Kuva: Lännen-Jukan kotisivulta.
Lännen-Jukka aka J. Karjalainen. Kuva: Lännen-Jukan kotisivulta.

Bob Dylanin Chronicles-kirjaa lukiessaan Karjalainen keksi, mitä banjolla pitäisi soittaa. Dylan sanoo kirjassaan, että kansanlauluissa on usein enemmän sisältöä kuin kirjoissa.
”Mietin, löytyisikö Suomesta sellaisia kappaleita. Mulla oli banjo sylissä, kun avasin rekilaulukirjan summassa kohdasta Talvella maa on valkoinen ja kesällä viheriöitsee”, Karjalainen muisteli vuonna 2010, kun haastattelin häntä Sue-lehteen. ”Aloin laulaa sitä Charley Pattonin Mississippi Boweavil Bluesin sävelellä. Mä näin valon! Se laulaja ei ollut J. Karjalainen. Se oli Lännen-Jukka, 20-30-lukujen yksinäinen songster.”

Lännen-Jukka oli legenda jo syntyessään. Hänen äänessään kuuli J. Karjalaisen tunnistettavan, tunteikkaasti määkivän soundin, mutta se oli mongertavampi ja sammaltavampi juomaripojan ääni. Kuulosti siltä kuin 1900-luvun alussa Ameriikkaan töihin ja pontikankeittoon lähteneen esi-isän ääni olisi laulanut kauan sitten kadonneita lauluja Karjalaisen kautta. Siinä oli mukana hiukan teennäistä lännenlokariparodiaa, mutta enemmän autenttisen oloista vanhan maailman charmia, jonka lähimmät vastineet löytyivät ennen sotia tehdyiltä blueslevyiltä. Lännen-Jukalla oli konkreettinenkin esikuva: Karjalainen kertoi haastattelussani, että amerikansuomalaisen laulajan Erik Kiven ”örveltävä ja epävireinen Matin muija -tulkinta rakensi raamit Lännen-Jukan laulutyylille ja hahmolle”.

Lännen-Jukka inspiroi Karjalaisen Jukkaa. Hän äänitti seuraavan albuminsa ”Keltaisen talon toisen kerroksen hellahuoneessa kevättalvella 2006”, kuten hän albumin kanteen kirjoitti. ”Oli aika viileää. Käytin huopatossuja, Jaloviinaa ja koivuhalkoja.” Jukalla – kumpi hän nyt sitten olikaan – oli käytössään Kevin Enochin viisikielinen banjo ja Gibsonin L-1-kitara. Janne Vikstenin avustamissa sessioissa biisit taltioitiin monofonisina kertaottoina niin kuin 1920-luvulla tehtiin.

Lännen-Jukan albumi oli Karjalaiselle todellinen irtautuminen entisestä. Sen primitiivinen ja minimalistinen toteutus oli todella kaukana hänen edellisten julkaisujensa täyteläisestä bändisoundista. Rämisevään banjoon ja lauluun perustuva toteutus vaati biiseiltä paljon, ja taitavana laulunkirjoittajana Karjalainen onnistui kehittämään siihen toimivan konseptin turvautumatta vanhoihin maneereihinsa. Suomen hän otti kansanlaulujen sanoituksista, Amerikan omista sävellyksistään, jotka hän teki pohjoisamerikkalaisen folkin ja bluesin malliin.

Lännen-Jukan kappaleet eivät kuulostaneet niinkään oikealta amerikansuomalaiselta musiikilta kuin siltä, miltä amerikansuomalaisen musiikin olisi pitänyt kuulostaa. Siinä on Lännen-Jukka Karjalaisen amerikansuomalaisten laulujen nerous: hän sulautti kahden kulttuurin kansanmusiikin yhteen tavalla, joka ei ollut historiallisesti totuudenmukainen, mutta joka olisi hyvin voinut olla. Lännen-Jukan lauluissa vanhoista elementeistä syntyi jotakin täysin uutta.

Lännen-Jukan debyytillä on monta helmeä. Spiritistisestä istunnosta kertova synkkä balladi Sormus se kulki itteksensä, siirtolaiselämän kaihon ja haaveet vangitseva Maailman Matti, Emmy Köhlerin Nu tändas tusen juleljus -joululauluun (Nyt syttyy valot tuhannet) sävelletty Hoopon joulu, rehvakas kolmiodraama Nancy ja Sally, Missisipin deltan ja Pohjanmaan lakeuksien kartat päällekkäin asettava myyttinen Minä, Vili ja Charlie… Kokonaisuus oli niin vahva ja visio niin makea, että albumi olisi toiminut hyvin myös ilman tunnetuimpia laulujaan, infantiilista Piupali paupalia ja puhki kulunutta Minun kultani kaunis on -kansanklassikkoa. (Näin siitäkin huolimatta, että ne ovat levyn lauluista ainoat, joita amerikansuomalaiset ovat oikeasti merten tuolla puolella laulaneet.)

Levyn kanteen Karjalainen (s. 1957) kirjoitti kuin selitykseksi tarinan siitä, miten oli kohdannut mummolan naapurissa Lännen-Jukaksi kutsutun miehen, joka oli viettänyt koko 1920-luvun Yhdysvalloissa töitä paiskien, maata kiertäen ja laulujaan laulaen. Albumin hän kertoi sisältävän kappaleita, jotka vuonna 1981 kuollut Lännen-Jukka oli 1970-luvun mittaan hänelle opettanut. Se oli hieno legenda, johon haluaa uskoa, niin kuin Robert Johnsonin ja paholaisen tapaaminen neljän tien risteyksessä.

Syksyllä 2006 julkaistu Lännen-Jukka – amerikansuomalaisia lauluja -albumi oli monelle vanhalle J-fanille sokki ja sai myös levy-yhtiön väen mietteliääksi. Siltikin levy myi kultaa kuin näyttämisen ilosta, ja Karjalainen sai Lännen-Jukan avustuksella myös aivan uutta yleisöä. Lännen-Jukan legenda eli vielä kahden albumin verran. Hanuristi Veli-Matti Järvenpään kanssa tehty Paratiisin pojat ilmestyi vuonna 2008. Trilogian viimeisteli Polkabilly Rebels (2010), jolla Jukalla oli taustallaan 50-lukulainen sähkökitara- ja pystybassobändi. Vielä sekin kipusi Suomen virallisen albumistan kärkeen.

2010-luvun alussa Karjalainen oli valmis hyvästelemään Lännen-Jukan. Vähän haikein mielin, mutta kuitenkin. ”Kun Lännen-Jukka tuli mun luo toukokuussa 2005, mä näin valon”, Karjalainen sanoi Suessa. ”Nyt mä kävelen pimeyteen kitaralaukun kanssa. Mutta mä uskon, että vastaan tulee taas jotain uutta ja inspiroivaa.”

J. Karjalaisen menestyksekäs paluualbumi Et ole yksin ilmestyi maaliskuussa 2013.

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

J. Karjalainen | Warner Music Live
Lännen-Jukka | kotisivu

Saatat pitää myös näistä Levyhyllyistä

22-Pistepirkko: Lime Green DeLorean – outo auto ja viimeinen matka
Aija Puurtinen & Jalavei: Keltaisen talon ullakko – sanoja sieltä jostakin
Captain Beefheart And His Magic Band: Safe As Milk – suuri taiteilija esittäytyy
Dave Lindholm: Vanha & uusi romanssi – muun ohessa syntyi mestariteos
Death Hawks: Psychic Harmony – astronautiskelijan yllätyssiirto
Dingo: Kerjäläisten valtakunta – porilaiset manian kourissa
Freud Marx Engels & Jung: Rintaan pistää, sukat haisee enkä pidä Jeesuksesta – hyväsydämiset baarikärpäset
Hearthill: Graveyard Party Blues – hurmos ja sykkivä sydän
Hurriganes: Roadrunner – homma ja kuinka se hoidetaan
Irwin Goodmanin 1960-luku – kansantaiteilijan nousukiito
Juice Leskinen Grand Slam: Pyromaani palaa rikospaikalle – sanailua ja syvyyttä
Jukka Nousiainen: Ei enää kylmää eikä pimeää – kyynisyyden ja toiveikkuuden vuoristoradassa

Kaseva – suomenkielinen aikuispop kestää aikaa
Kojo: Time Won’t Wait – revanssi Englannissa
Kuusumun Profeetta: Kukin kaappiaan selässään kantaa – magneettista tajunnanvirtaa
Lasten Hautausmaa: IV – lohtua ja jatkuvuutta
Maarit: Maarit – vahvan äänen vahva avaus
Muska: Muska – rocknainen edellä aikaansa
PK Keränen: Serobi Songs – toimintaa ilman turvaverkkoa
Radiopuhelimet [1] 1987–1993 • Paluu pohjoiseen
Radiopuhelimet [2] 1995–2021 • Varmaa hapuilua
Rättö ja Lehtisalo: Kopernikus hortoilee näkinkengässä/helvetissä – avaruuden svengaava hypnoosi
Tuomari Nurmio: Luuta ja nahkaa – koruton mestariteos
Wigwam: Hard N’ Horny – historiallisen suomalaisbändin debyytti
Wilma päivitti suomenkielistä rockia • Claudius [1993]

J. Karjalaisen trilogia • amerikansuomalaisia lauluja
Finna.fi

Lännen-Jukka | Poko/EMI 2006
Paratiisin pojat | Jukan Productions/Poko Rekords 2008
Polkabilly Rebels | Jukan Productions/Poko Rekords 2010

J. Karjalainen ja Mustat Lasit
Finna.fi

1980-luku

J. Karjalainen ja Mustat Lasit | Kompass Records 1981
Yö kun saapuu Helsinkiin | Kompass Records 1982
Tatsum Tisal | Poko Rekords 1983
Tunnussävel • live | Poko Rekords 1983
Doris | Poko Rekords 1985
Varaani | Poko Rekords 1986
Kookospähkinäkitara | Poko Rekords 1987
Lumipallo | Poko Rekords 1988

J. Karjalainen
Finna.fi

1990-luku

Keltaisessa talossa | Poko Rekords 1990

J. Karjalainen Yhtyeineen
Finna.fi

Päiväkirja | Poko Rekords 1991
Tähtilampun alla | Poko Rekords 1992
Villejä lupiineja | Poko Rekords 1994

J. Karjalainen Electric Sauna
Finna.fi

J. Karjalainen Electric Sauna | Poko Rekords 1996
Laura Häkkisen silmät | Poko Rekords 1998
Electric picnic | Poko Rekords 1999

2000–2009

Marjaniemessä | Poko Rekords 2001
Valtatie | Poko Rekords 2002

J. Karjalainen
Finna.fi

2010-luku

Et ole yksin | Warner Records 2013
Sinulle, Sofia | Warner Records 2015
Sä kuljetat mua | Warner Records 2018

2020-luku

Soulavaris | Warner Records 2022

Nuottialbumi
J. Karjalainen
Finna.fi

Laulumies  J. Karjalainen, 92 sivua | Johnny Kniga 2002

Lue lisää J. Karjalaisesta ja Poko Rekordsista
Finna.fi

Epe – levymoguli  Timo Kanerva, 331 sivua | Johnny Kniga 2021
Aitoa suomirokkia – Poko Rekordsin historia  Vesa Kontiainen, 667 sivua | Like 2004

Lue lisää J. Karjalaisesta
Soundi

Historian kerrostumia  Mikko Meriläinen | Soundi 3/2022 • Sivut 24–29

Lue lisää suomalaisesta rockista
Finna.fi

Vaikuttajat korvissamme  Juice Leskinen & Timo Kanerva, 193 sivua | Kirjayhtymä 1993
Jee jee jee – suomalaisen rockin historia  Seppo Bruun & Jukka Lindfors & Santtu Luoto & Markku Salo, 543 sivua | WSOY 1998
Suomi-rockin tiekartta  Petri Nevalainen, 216 sivua | Gummerus/Ajatus 2005
Suomi soi 1 – Tanssilavoilta tangomarkkinoille  Pekka Gronow & Jukka Lindfors & Jake Nyman, 408 sivua | Tammi 2005
Suomi soi 2 – Rautalangasta hiphoppiin  Pekka Gronow & Jukka Lindfors & Jake Nyman, 359 sivua | Tammi 2005
Suomi soi 3 – Ääniaalloilta parrasvaloihin  Pekka Gronow & Jukka Lindfors & Jake Nyman, 400 sivua | Tammi 2005

Muistelmat – osa 1  Bob Dylan & kääntäjä Erkki Jukarainen, 298 sivua | WSOY 2005

J. Karjalainen: Lännen-Jukka (2006).
J. Karjalainen: Lännen-Jukka (2006)
Musiikkikirjastot.fi logo
Levyhyllyt-juliste. Harri Oksanen 2021.

2 vastausta artikkeliin ”J. Karjalainen: Lännen-Jukka – uutta vanhaa musiikkia

  1. J. Karjalainen & Mustat lasit on se mun juttuni, mutta tätäkään albumia ei voi ottaa kevyesti, ekana ajattelin ”siis eihän tää ole hyvää, ei sitten ollenkaan”, mutta kyllä se mieli muuttuu joskus toisinaan. Silti kaipaa kovasti niitä Mustien lasien aikaista svengiä, semmosta svengiä nimittäin jota ei ihan aina kuule suomalaisessa musakentällä.

  2. Aluksi fiilis oli se että ei tää toimi ollenkaan mut nykyään suoraan sanottuna rakastan (tätäkin) Karjalaisen levvyy. Tuntuu silt että ei sillä huonoja eikä keskinkertaiisia levyjä ookkaan, mut toki edelleen oon sitä mielt että karjalaisen parhaat jutut oli kasariluvulla Mustissa Laseissa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *